57 luku

Jumalattomuus ja siveettömyys yltyy. Hurskaille tulee pelastus.

1. Vanhurskas hukkuu, eikä kukaan pane sitä sydämelleen, hurskaat miehet otetaan pois kenenkään siitä välittämättä, sillä vanhurskas otetaan pois pahuutta näkemästä.

1. Vanhurskas hukkuu, ja ei ajattele kenkään sitä sydämessänsä; pyhät miehet temmataan pois, ja ei siitä kenkään pidä vaaria; sillä vanhurskaat otetaan pois onnettomuudesta,

1. WAan wanhurscas hucku ja ei ajattele kengän sitä sydämesäns. Pyhät miehet temmatan pois ja ei sijtä kengän pidä waaria:

1. Waan sillewelil se wanhurskas huckupi/ ia eikengen site sydhemesens aiattele. Ja Pyhet Miehet poistemmatan/ ia eikengen sijte waariapidhe. (Waan sillä wälilla se wanhurskas hukkuupi/ ja eikenkään sitä sydämessänsä ajattele. Ja pyhät miehet poistemmataan/ ja eikenkään sitä waaria pidä.)

2. Hän menee rauhaan: jotka vakaasti vaeltavat, he saavat levätä kammioissansa.

2. Ja jotka toimellisesti vaeltaneet ovat, tulevat rauhaan, ja lepäävät kammioissansa.

2. Sillä wanhurscat otetan pois onnettomudest ja jotca toimellisest waeldanet owat tulewat rauhaan ja lepäwät heidän cammioisans.

2. Sille ne Wanhurskat poisotetan Onnettomudhest/ ia ne iotca toimelisesta waeldanuet ouat/ Rauhaan tuleuat ia lepeuet heiden Cammioisans. (Sillä ne wanhurskaat poisotetaan onnettomuudesta/ ja ne jotka toimellisesti waeltaneet owat/ Rauhaan tulewat ja lepääwät heidän kammioissansa.)

3. Mutta te tulkaa tänne, te velhottaren lapset, te avionrikkojamiehen ja porttovaimon sikiöt.

3. Tulkaat tänne edes, te noitain lapset, te huorintekiäin ja porttoin siemenet.

3. TUlcat tänne edes te noitain lapset te huorintekiäin ja porttoin siemenet kenengä cansa te nyt tahdotta iloita hecumasa?

4. Kenellä te iloanne pidätte? Kenelle avaatte suunne ammolleen ja kieltä pitkälle pistätte? Ettekö te ole rikoksen lapsia, valheen sikiöitä?

4. Kenenkä kanssa te nyt tahdotte iloita hekumassa? Kenenkä päälle te nyt tahdotte suutanne irvistellä, ja kieltänne pistää? Ettekö te ole rikoksen lapset ja väärä siemen?

4. Kenengä päälle te nyt tahdotta suutan irwitellä ja kieldän pistä? Ettäkö te ole ricoxen lapset ja wäärä siemen?

5. Te, jotka hehkutte himosta tammien varjossa, jokaisen vihreän puun alla, te, jotka teurastatte lapsia laaksoissa, kallionrotkoissa!

5. Te jotka olette hempeät epäjumaliin kaikkein viheriäisten puiden alla, ja teurastatte lapsia ojain tykönä vuorten alla.

5. te jotca oletta hembet epäjumalijn caickein wiherjästen puiden alla ja teurastatte lapsia ojain tykönä wuorten alla.

6. Laakson sileät paadet ovat sinun osasi, siinä se on, sinun arpasi; niille sinä olet juomauhrit vuodattanut, ruokauhrit uhrannut. Siihenkö minä tyytyisin!

6. Sinun menos on sileiden kivien seassa, ojissa, ne ovat sinun osas; niille sinä vuodatat juomauhris, kuin sinä ruokauhria uhraat: pitäiskö minun siihen mielistymän?

6. Sinun menos on sileitten kiwein cansa ojisa ne owat sinun osas nijlle sinä wuodatat sinun juomauhris cuins ruocauhria uhrat pidäiskö minun sijhen mielistymän?

7. Korkealle ja valtavalle vuorelle sinä valmistit vuoteesi; sinne sinä myös nousit teurasuhria uhraamaan.

7. Sinä teet vuotees korkialle jyrkälle vuorelle, ja menet myös itse sinne ylös uhria uhraamaan.

7. Sinä teet sinun wuotes corkialle jyrkälle wuorelle ja menet myös idze sinne ylös uhraman.

8. Oven ja pihtipielen taakse sinä panit omat merkkisi. Sillä minusta luopuen sinä paljastit itsesi ja nousit vuoteellesi, teit sen tilavaksi; sinä sovit kaupoista heidän kanssaan, makasit heidän kanssaan mielelläsi, näit heidän häpynsä.

8. Oven ja pihtipielen taa panet sinä muistos; sillä sinä vierität sinus pois minun tyköäni, menet ylös, ja levität vuotees, ja kiinnität itses heihin; sinä rakastat heidän vuodettansa, kussa ikänä sinä heidät näet.

8. Owen taa ja pihtipielen panet sinä sinun muistos: sillä sinä wierität sinus minun tygöni menet ylös ja lewität sinun wuotes ja kijnnität idzes heihin sinä racastat heidän wuodettans cusa ikänäns sinä heidän näet.

9. Sinä kuljit kuninkaan tykö öljyinesi, runsaine voiteinesi; sinä lähetit sanansaattajasi kauas, laskeuduit alas tuonelaan asti.

9. Sinä menet kuninkaan tykö öljyllä, ja sinulla on moninaiset voiteet: ja lähetät sanas saattajat kauvas, ja olet alennettu hamaan helvettiin.

9. Sinä menet Cuinngan tygö öljyllä ja sinulla on moninaiset woitet ja lähetät sanas saattajat cauwas ja olet alettu haman helwettin.

10. Sinä väsyit matkasi pituudesta, et kuitenkaan sanonut: Turha vaiva! Sinä sait elpynyttä voimaa, sentähden et heikoksi käynyt.

10. Sinä vaivasit itsiäs monissa teissä, ja et sanonut: minä suutun; vaan ettäs löydät sinun kätes elämän, sentähden et sinä väsy.

10. Sinä waiwaisit idzes monisa teisäs ja et sanonut: lepä wähäkin. Waan ettäs löydät sinun kätes elämän et sinä wäsy.

11. Ketä sinä arkailit ja pelkäsit, koska vilpistelit etkä minua muistanut, et minusta välittänyt? Eikö niin: minä olen ollut vaiti aina ikiajoista asti, ja niin et sinä minua pelkää?

11. Ketäs kartat ja pelkäät? ettäs valheessa olet, ja et muista minua, etkä johdata mielees; luuletkos minun ijäti olevan ääneti, ettes minua ensinkään pelkää?

11. Kenengäs tähden olet nijn suruisas ja pelkät? ettäs cuitengin walhes olet ja et muista minua etkä johdata sitä mielees: luuletcos minun jocapaicas olewan äneti ettes minua ensingän pelkä?

12. Mutta minä ilmoitan, mitä on sinun vanhurskautesi ja sinun tekosi; ne eivät sinua auta.

12. Minä ilmoitan sinun vanhurskautes, ja sinun tekos: ja ne ei sinua pidä hyödyttämän.

12. Minä ilmoitan sinun wanhurscaudes ja ei sinun tecos pidä mihingän tarpexi tuleman.

12. MIne tadhon sinun Wanhurskaudhes ilmoitta/ ia eipe sinun Tecos pidhe mihingen tarpexi tuleman. (Minä tahdon sinun wanhurskautesi ilmoittaa/ ja eipä sinun tekosi pidä mihinkään tarpeeksi tuleman.)

13. Kun sinä huudat, auttakoon sinua jumaliesi joukko! Mutta tuuli vie ne kaikki, henkäys ottaa ne pois. Mutta joka minuun turvaa, se perii maan ja ottaa omaksensa minun pyhän vuoreni.

13. Kuin sinä huudat, niin auttakoon sinun joukkos sinua; mutta tuulen pitää heidät kaikki viemän pois, ja turhuuden pitää ne ottaman pois; mutta joka minuun uskaltaa, hänen pitää maan perimän ja omistaman minun pyhän vuoreni,

13. Cosca sinä huudat nijn auttacon sinun jouckos sinua mutta tuulen pitä heidän caicki wiemän pois ja turhuden pitä ne ottaman pois.

13. Coskas hwdhat/ nin auttacan sinun Jouckos sinua/ Mutta Twlen pite ne caiki poiswiemen/ ia turhuden pite heite poisottaman. (Koskas huudat/ niin auttakaan sinun joukkosi sinua/ Mutta tuulen pitää ne kaikki poiswiemän/ ja turhuuden pitää heitä poisottaman.)

14. Hän sanoo: Tehkää, tehkää tie, tasoittakaa tie, poistakaa kompastuskivet minun kansani tieltä.

14. Ja saoman: tehkäät tietä, tehkää tietä, levittäkäät polku, sysätkäät loukkaukset minun kansani tieltä pois.

14. Mutta joca idzens minuun uscalda hän peri maan omista minun pyhän wuoreni ja sano: tehkät tietä tehkät tietä lewittäkät polcu sysätkät louckauxet minun Canssani tieldä pois.

14. Mutta ioca minun päleni vskalda/ se Maan peripi/ ia minun pyhen Woreni omistapi/ ia sanopi. * Techket tiete/ techket tiete/ Leuiteket polcu/ poissyseket ne louckauxet minun Canssani tielde. (Mutta joka minun päälleni uskaltaa/ se maan periipi/ ja minun pyhän wuoreni omistaapi/ ja sanoopi. Tehkäät tietä/ tehkäät tietä/ Lewittäkäät polku/ pois sysikää ne loukkaukset minun kansani tieltä.)

15. Sillä näin sanoo Korkea ja Ylhäinen, jonka asumus on iankaikkinen ja jonka nimi on Pyhä: Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä ja niitten tykönä, joilla on särjetty ja nöyrä henki, että minä virvoittaisin nöyrien hengen ja saattaisin särjettyjen sydämet eläviksi.

15. Sillä näin sanoo korkia ja ylistetty, joka asuu ijankaikkisuudessa, ja jonka nimi on Pyhä: minä asun korkeudessa ja pyhyydessä, ja niiden tykönä, joilla särjetty ja nöyrä henki on, että minä virvoittaisin nöyryytetyn hengen, ja saattaisin särjetyn sydämen eläväiseksi.

15. Sillä näin sano corkia ja ylistetty joca asu ijancaickisest ja jonga nimi on Pyhä. Minä asun corkeudes ja pyhydes ja nijden tykönä joilla särjetty ja nöyrä hengi on: että minä wirgotaisin nöyrytetyn hengen ja särjetyn sydämen.

15. Sille nein sanopi se Corkia ia Ylistetty/ ioca ijancaikisesta asupi/ ionga Nimi ombi pyhe. Mine quin asun corkiuxes ia Pyhydhes/ ia ninen tykene/ iotca serietylle ia neurelle Hengelle ouat. Sen päle ette mine wirghotaisin sen Neuritetyn Hengen/ ia sen Serietyn sydhemen. (Sillä näin sanoopi se korkea ja ylistetty/ joka iankaikkisesti asuupi/ jonka nimi ompi pyhä. Minä kuin asun korkeudessa ja pyhyydessä/ ja niiden tykönä/ jotka särjetyllä ja nöyrällä hengellä owat. Senpäälle että minä wirwoittaisin sen nöyrytetyn hengen/ ja sen särjetyn sydämen.)

16. Sillä en minä iankaiken riitele enkä vihastu ainiaaksi; muutoin henki nääntyisi minun kasvojeni edessä, ne sielut, jotka minä tehnyt olen.

16. Sillä en minä ijäti tahdo riidellä, enkä vihastua ijankaikkisesti; vaan minun kasvoistani on henki lähtevä, ja minä teen hengen.

16. En minä ijäti tahdo rijdellä engä wihastu ijancaickisest waan minun caswostani on hengi lähtewä ja minä teen hengen.

16. Em mine ijeti tadho ridhellä/ ia enge ijancaikisesta wihastu/ Waan minun Casuostani pite yxi Hengi vloslectemen/ ia mine tadhon puhalluxen tädhe. (En minä iäti tahdo riidellä/ ja enkä iankaikkisesti wihastu/ Waan minun kaswostani pitää yksi henki uloslähtemän/ ja minä tahdon puhalluksen tehdä.)

17. Hänen ahneutensa synnin tähden minä vihastuin; minä löin häntä, kätkin itseni ja olin vihastunut. Mutta hän luopui minusta ja kulki oman sydämensä tietä.

17. Minä olin vihainen heidän ahneutensa vääryyden tähden, ja löin heitä, lymytin itseni ja närkästyin; silloin he menivät eksyksissä oman sydämensä tiellä.

17. Minä olin wihainen heidän ahneudens wäärydest ja löin heitä lymytin idzeni ja närkästyin. Silloin he menit exyxis heidän oman sydämens tiellä.

17. Mine olin wihainen ylitze heiden Ahneudhens wärydhen/ ia löin heite/ lymitin itzeni ia närkestyn. Silloin he menit exyueisse/ heiden oman sydhemens tiesse. (Minä olin wihainen ylitse heidän ahneutensa wääryyden/ ja löin heitä/ lymytin itseni ja närkästyin. Silloin he menit eksyksissä/ heidän oman sydämensä tiessä.)

18. Minä olen nähnyt hänen tiensä, mutta minä parannan hänet ja johdatan häntä ja annan jälleen lohdutuksen hänelle ja hänen surevillensa.

18. Minä näin heidän tiensä, paransin heidät, ja johdatin heitä ja lohdutin niitä, jotka heitä murehtivat.

18. Mutta cosca minä näin heidän paransin minä heidän ja johdatin heitä ja lohdutin nijtä jotca heitä murhedeit.

18. Mutta quin mine näin heiden teitens/ paransin mine heite/ ia iodhatin heite/ ia annoin heille lohutoxen/ ia nijlle quin heiden ylitzens murhedhit. (Mutta kuin minä näin heidän teitäns/ paransin minä heitä/ ja johdatin heitä/ ja annoin heille lohdutuksen/ ja niille kuin heidän ylitsensä murehdit.)

19. Minä luon huulten hedelmän, rauhan, rauhan kaukaisille ja läheisille, sanoo Herra, ja minä parannan hänet.

19. Minä olen luonut huulten hedelmän: rauhan, rauhan sekä kaukaisille että läheisille, sanoo Herra, ja olen heitä parantanut.

19. Minä tahdon saatta hedelmäliset huulet jotca pitä saarnaman: rauha rauha sekä caucaisille että lähisille sano HERra ja tahdon heitä parata.

19. Mine tadhon vlosleuitetyt * Hwlet saatta/ iotca sarnaman pite/ Rauha Rauha/ seke caucaisille ette lehisille/ sanopi HERRA ia tadhon heite parata. (Minä tahdon uloslewitetyt huulet saattaa/ jotka saarnaaman pitää/ Rauha Rauha/ sekä kaukaisille että läheisille/ sanoopi HERRA ja tahdon heitä parantaa.)

20. Mutta jumalattomat ovat kuin kuohuva meri, joka ei voi tyyntyä ja jonka aallot kuohuttavat muraa ja mutaa.

20. Mutta jumalattomat ovat niinkuin lainehtiva meri, joka ei voi tyventyä; vaan hänen aaltonsa heittävät loan ja mudan.

20. Mutta jumalattomat owat nijncuin lainehtiwa meri joca ei woi tywendyä waan hänen aldons heittäwät logan ja mudan.

20. Mutta ne Jumalattomat ouat ninquin purskaua Meri/ ioca ei tyuendyue woi/ Waan henen Allons Loghan ia Törghyn vlosheitteuet. (Mutta ne jumalattomat owat niinkuin purskaawa meri/ joka ei tywentyä woi/ Waan hänen aaltonsa loan ja töryn ulosheittäwät.)

21. Jumalattomilla ei ole rauhaa, sanoo minun Jumalani.

21. Jumalattomilla ei ole rauhaa, sanoo minun Jumalani.

21. Jumalattomilla ei ole rauha sano minun Jumalan.

21. Nijlle Jumalattomilla ei ole Rauha/ sanopi minun Jumalan. (Niillä jumalattomilla ei ole rauha/ sanoopi minun Jumalan.)