1 luku

1. Kuinka istuukaan yksinänsä tuo väkirikas kaupunki! Kuinka onkaan lesken kaltaiseksi tullut se, joka oli suuri kansakuntien joukossa! Ruhtinatar maakuntien joukossa on tullut työveron alaiseksi.

1. Kuinka se kaupunki niin yksinäinen on, joka täynnä kansaa oli? Hän on niinkuin leski. Joka ylimmäinen oli pakanain seassa ja vallan päällä maakunnissa, sen täytyy nyt veronalaisena olla.

1. CUinga se Caupungi nijn autiana on joca täynäns Canssa oli? Hän on nijncuin leski. Joca ylimmäinen oli pacanain seas ja wallan päällä oli maacunnisa sen täyty nyt weron alaisna olla.

1. QUinga se Caupungi nin autiona maca/ ioca teunens Cassasta oli? Hen on ninquin iocu Leski. Joca kempi oli Pacanain seas/ ia wallan pälä oli Makunnisa/ sen teuty nyt weronalaiszna olla. (Kuinka se kaupunki niin autiona makaa/ joka täynnänsä kansasta oli? Hän on niinkuin joku leski. Joka kempi oli pakanain seassa/ ja wallan päällä oli maakunnissa/ sen täytyy nyt weronalaisena olla.)

2. Se katkerasti itkee yössä, ja sillä on kyyneleet poskillansa. Ei ole sillä lohduttajaa kaikkien sen rakastajain seassa. Uskottomia ovat sille olleet kaikki sen ystävät, ovat sille vihamiehiksi tulleet.

2. Yli yötä hän katkerasti itkee, niin että hänen kyynelensä poskilta vuotavat; ei hänen ystävistänsä kenkään häntä lohduta, vaan kaikki hänen lähimmäisensä katsovat hänen ylön, ja ovat hänen vihollisiksensa tulleet.

2. Yli yötä hän itke nijn että kyynelet poskilda wuotawat ei hänen ystäwistäns kengän händä lohduta. Waan caicki hänen lähimmäisens cadzowat hänen ylön ja owat hänen wihollisexens tullet.

2. Yli öte hen idke/ nin ette kynelet poskilda wotauat/ Eikengen henen Ysteueins seas ole/ ioca hende lohutta. Waan caiki henen Leehimeisens/ ylencatzouat hende/ ia ouat henen wiholisexens tulluet. (Yli yötä hän itkee/ niin että kyyneleet poskilta wuotawat/ Eikenkään hänen ystäwäinsä seassa ole/ joka häntä lohduttaa. Waan kaikki hänen lähimmäisensä/ ylenkatsowat häntä/ ja owat hänen wiholliseksensa tulleet.)

3. Juuda on siirtynyt maastansa kurjuutta ja työn kovuutta pakoon. Se istuu pakanakansain seassa eikä lepoa löydä. Kaikki sen vainoojat saavuttivat sen, kun se oli ahdistuksien keskellä.

3. Juuda on vangittu raadollisuudessa ja raskaassa orjuudessa; hän asuu pakanain seassa, ja ei löydä lepoa; kaikki hänen vihollisensa pahasti menevät hänen kanssansa.

3. Juda on fangittu radollisudes ja rascas orjudes hän asu pacanain seas ja ei löydä lepo caicki hänen wihollisens pahasti menewät hänen cansans.

3. Juda on fangittu Radholisudhes ia raskaas oriudhes/ Hen asu Pacanain seas/ ia ei ycten lepo leude/ Caiki henen Wiholisens pahasti meneuet henen cansans. (Juda on wangittu raadollisuudessa ja raskaassa orjuudessa/ Hän asuu pakanain seassa/ ja ei yhtään lepoa löydä/ Kaikki hänen wihollisensa pahasti menewät hänen kanssansa.)

4. Siionin tiet surevat, sillä juhlilletulijoita ei ole. Kaikki sen portit ovat autioina, sen papit huokailevat, sen neitsyet ovat murheissaan, ja sillä itsellään on katkera mieli.

4. Zionin tiet murehtivat, ettei kenkään juhlille tule; kaikki hänen porttinsa ovat autiona, hänen pappinsa huokaavat, ja hänen neitseensä surkiasti katsovat, ja hän itse on murheissansa.

4. Zionin tiet owat autiat ettei kengän juhlille tule caicki hänen porttins owat autiana hänen Pappins huocawat ja hänen neidzens surkiast cadzowat ja hän idze on murheisans.

4. Ne Tiet Zionin pein autiat ouat/ ettei kengen Juhlille tule/ Caiki henen Portins autiona seisouat/ henen Papins hoocauat/ ia henen Neitzydhens surkiasti vloscatzouat/ ia itze hen on murheissans. (Ne tiet Sionin päin autiat owat/ ettei kenkään juhlille tule/ Kaikki hänen porttinsa autiona seisowat/ hänen pappinsa huokaawat/ ja hänen neitsyensä surkiasti uloskatsowat/ ja itse hän on murheissansa.)

5. Sen viholliset ovat voitolle päässeet, sen vihamiehet menestyvät. Sillä Herra on saattanut sen murheelliseksi sen rikkomusten paljouden tähden. Sen pienet lapset ovat menneet vankeuteen vihollisen vieminä.

5. Hänen vihollisensa voitti, hänen vihollisillensa käy hyvästi; sillä Herra on hänen surkeudella täyttänyt hänen pahain tekoinsa paljouden tähden; hänen lapsensa ovat vankina menneet pois vihollisten edellä.

5. Hänen wihollisens woitti hänen wihollisillens käy hywäst sillä HERra on hänen surkiudella täyttänyt hänen pahain tecoins paljouden tähden ja hänen lapsens owat fangina mennet pois wihollisten edellä.

5. Henen Wiholisens sait ylikädhen/ Henen Wiholisillens hyuesti keupi/ Sille HERRA on henen surkiudhesta teuttenyt/ henen pahatecoins palioudhen teden/ Ja hene' Lapsens ouat Fangiudhes poisaietut Wiholistein eteen. (Hänen wihollisensa sait ylikäden/ Hänen wihollisillensa hywästi käypi/ Sillä HERRA on hänen surkeudesta täyttänyt/ hänen pahatekoinsa paljouden tähden/ Ja hänen lapsensa owat wankiudessa poisajetut wihollisten eteen.)

6. Mennyt on tytär Siionilta kaikki hänen kauneutensa. Hänen ruhtinaansa ovat kuin peurat, jotka eivät laidunta löydä; he kulkivat voimattomina vainoojan edessä.

6. Ja kaikki kaunistus on Zionin tyttäriltä lähtenyt pois; hänen päämiehensä ovat niinkuin ne peurat, jotka ei laidunta löydä, ja voimatoinna käyvät vaatian edessä.

6. Ja caicki caunistus on Zionin tyttärildä lähtenyt pois hänen päämiehens owat nijncuin ne jäärät jotca ei laiduinda löydä ja woimatoinna käywät edes waatian eteen.

6. Ja caiki Caunistos on Zionin Tytterilde poislectenyt/ Henen Pämiehens ouat ninquin ne Jääret iotca ei ycten Laituma leude ia woimattomat edeskeuuet Waatian eteen. (Ja kaikki kaunistus on Zionin tyttäriltä poislähtenyt/ Hänen päämiehensä owat niinkuin ne jäärät jotka ei yhtään laitumia löydä ja woimattomat edeskäywät waatijan eteen.)

7. Jerusalem muistelee kurjuutensa päivinä ja kodittomuudessaan kaikkea kallisarvoista, mitä sillä oli muinaisista päivistä asti. Kun sen kansa sortui vihollisen käsiin eikä sillä ollut auttajaa, katsoivat viholliset sitä ja nauroivat sen turmiota.

7. Jerusalem muistaa tällä ajalla, kuinka raadollinen ja hyljätty hän on, ja kuinka paljo hyvää hänellä vanhaan aikaan ollut on, että hänen kansansa vihollisen kädessä on, ja ei kenkään heitä auta; hänen vihollisensa näkevät hänen, ja nauravat hänen lepoansa.

7. Jerusalem muista tällä ajalla cuinga radollinen ja hyljätty hän on ja cuinga paljo hän wanhast hywä pitänyt on että caicki hänen Canssans wihollisen alla on ja ei kengän heitä auta hänen wihollisens näkewät heidän ilons hänes/ja naurawt hänen lepons.

7. Jerusalem muistapi telle aialla/ quinga Radholinen ia ylenannettu hen on/ Ja quinga palio Hyue/ hen wanhast pitenyt on/ ette caiki henen Canssans alasmaka viholisen edes/ ia eikengen heite auta/ Henen wiholisens näkeuet heiden Lustins henen pälens/ ia naurauat henen Sabbathins Lepo. (Jerusalem muistaapi tällä ajalla/ kuinka raadollinen ja ylenannettu hän on/ Ja kuinka paljon hywää/ jän wanhasta pitänyt on/ että kaikki hänen kansansa alasmakaa wihollisen edessä/ ja eikenkään heitä auta/ Hänen wihollisensa näkewät heidän lystinsä hänen päällänsä/ ja naurawat hänen Sabbathinsa lepoa.)

8. Jerusalem on raskaasti syntiä tehnyt, sentähden se on saastaksi tullut. Kaikki, jotka sitä kunnioittivat, halveksivat sitä nyt, kun ovat nähneet sen alastomuuden. Itsekin se huokaa ja kääntyy poispäin.

8. Jerusalem on raskaasti syntiä tehnyt, sentähden täytyy hänen olla niinkuin saastainen vaimo; kaikki, jotka häntä kunnioittavat, katsovat hänen ylön, että he hänen häpiänsä näkevät; mutta hän huokaa ja lankee maahan.

8. Jerusalem on syndiä tehnyt sentähden täyty hänen olla nijncuin saastainen waimo caicki jotca händä cunnioitit cadzowat hänen ylön että he hänen häpiäns näkewät mutta hän huoca ja lange maahan.

8. Jerusalem on synditehnyt/ Senteden henen teuty olla/ ninquin iocu saastainen Waimo/ Caiki iotca hende cunnioitit/ ylencatzouat nyt henen/ ette he henen häpiens näkeuet/ Mutta hen hoocapi/ ia mahan langepi. (Jerusalem on syntiä tehnyt/ Sentähden hänen täytyy olla/ niinkuin joku saastainen waimo/ Kaikki jotka häntä kunnioitit/ ylenkatsowat nyt hänen/ että hänen häpeänsä näkewät/ Mutta hän huokaapi/ ja maahan lankeaapi.)

9. Sen tahrat ovat sen liepeissä. Se ei ajatellut, mikä sille tuleva oli, ja niin se sortui hämmästyttävästi. Ei ole sillä lohduttajaa. Katso, Herra, minun kurjuuttani, sillä vihamies ylvästelee.

9. Hänen saastaisuutensa tarttuu kiinni hänen liepeesensä; ei hän olisi luullut, että hänelle näin pitäis viimein käymän; hän on tosin ylen hirmuisesti kukistettu maahan, ja ei kenkään sittekään ole, joka häntä lohduttaa: Herra, katso minun raadollisuuttani, sillä vihollinen suuresti kerskaa.

9. Hänen saastaisudens tarttu kijnni hänen liepesens ei hän olis luullut että hänelle näin pidäis wijmein käymän hän on tosin ylön hirmuisesta cukistettu maahan ja ei kengän sijttekän ole joca händä lohdutta HERra cadzo minun radollisuttani sillä wihollinen suurest kersca.

9. Henen Törkyns kijnitarttu henen liepesens/ Eipe hen olisi lwlut/ ette henelle nein pidheis wimein keumen/ hen on tosin ylenhirmulisesta mahancukistettu/ ia eikengen sitteken ole/ ioca hende lohutta/ Ah HERRA/ catzo minun Radholisudheni päle/ Sille Wiholinen sangen pramapi. (Hänen törkynsä kiinni tarttuu hänen liepeeseensä/ Eipä hän olisi luullut/ että hänelle näin pitäisi wiimein käymän/ hän on tosin ylen hirmullisesti maahan kukistettu/ ja eikenkään sittenkään ole/ joka häntä lohduttaa/ Ah HERRA/ katso minun raadollisuuteni päälle/ Sillä wihollinen sangen pramaapi)

10. Vihollinen levitti kätensä kaikkia sen kalleuksia kohti. Niin, sen täytyi nähdä, kuinka pakanat tunkeutuivat sen pyhäkköön, ne, jotka sinä olit kieltänyt tulemasta sinun seurakuntaasi.

10. Vihollinen on pannut kätensä kaikkein hänen kallisten kaluinsa päälle; sillä hänen täytyy katsoa päältä, että pakanat hänen pyhyytensä kävivät, joista sinä kieltänyt olet, ettei heidän pitänyt sinun seurakuntaas tuleman.

10. Wihollinen on pannut kätens caickein hänen callisten caluins päälle sillä hänen täyty cadzo pääldä että pacanat hänen pyhyteens käwit joista sinä kieldänyt olet ettei heidän pitänyt sinun seuracundaas tuleman.

10. Se Wiholinen on Kätens caiken henen Clenodiains päle pannut/ Sille henen teuty päldecatzo/ ette Pacanat henen Pyhydhens siselkeuit/ Joista sine kieldenyt olet/ ettei heiden pitenyt sinun Seurakundas tuleman. (Se wihollinen on kätensä kaiken hänen klenodiainsa (kalliitten kaluinsa) päälle pannut/ Sillä hänen täytyy päälle katsoa/ että pakanat hänen pyhyytensä sisälle käwit/ Joista sinä kieltänyt olet/ ettei heidän pitänyt sinun seurakuntaasi tuleman.)

11. Kaikki sen kansa huokaa etsiessänsä leipää: he antavat, mitä heillä kallista on, ruuasta, saadakseen nälkänsä tyydytetyksi. Katso, Herra, ja näe, kuinka halveksittu minä olen.

11. Kaikki hänen kansansa huokaavat, leipää kerjäten; he antoivat parhaat kappaleensa ruasta, että he sielunsa virvoittaisivat. Herra, katso siis ja näe, kuinka minä olen halvaksi tullut.

11. Caicki hänen Canssans huocawat leipä keriäten he annoit parhat cappalens ruast että he sieluns wirgotaisit HERra cadzo sijs ja näe cuinga minä olen halwaxi tullut.

11. Caiki henen Canssans hoocauat leipe keriädhen/ He vlosannoit Clenodians Roan edest/ ette he Sieluns wirgotaisit/ Ah HERRA/ catzos sis/ ia näe/ quinga mine olen haluaxi tullut. (Kaikki hänen kansansa huokaawat leipää kerjäten/ He ulosannoit klenodiansa (kalliit kalut) ruoan edestä/ että he sielunsa wirwottaisit/ Ah HERRA/ katsos siis/ ja näe/ kuinka minä olen halwaksi tullut.)

12. Eikö tämä koske teihin, kaikki ohikulkijat? Katsokaa ja nähkää: onko kipua, minun kipuni vertaista, joka on minun kannettavakseni pantu, jolla Herra on murehduttanut minut vihansa hehkun päivänä?

12. Eikö tämä teihin koske, kaikki jotka tästä käytte ohitse, katsokaat siis ja nähkäät, jos joku kipu on niinkuin minun kipuni, joka minua niin syö; sillä Herra täytti minun surulla hirmuisen vihansa päivänä.

12. Teille caikille minä sanon jotca tästä käytte ohidze cadzocat sijs ja nähkät jos jocu kipu on nijncuin minun kipun joca minua nijn syö sillä HERra täytti minun surulla hänen hirmuisen wihans päiwänä.

12. Teille mine sanon caikille/ iotca teste edeskeutte/ Catzocat sis ia nächket/ ios iocu Kipu onopi/ ninquin minun Kipun/ ioca minun nin yles söpi/ Sille HERRA teutti minua surulla/ henen hirmulisen wihans peiuenä. (Teille minä sanon kaikille/ jotka tästä edeskäytte/ Katsokaat siis ja nähkäät/ jos joku kipu onpi/ niinkuin minun kipuni/ joka minun niin ylössyöpi/ Sillä HERRA täytti minua surulla/ hänen hirmullisen wihansa päiwänä.)

13. Hän lähetti tulen korkeudesta minun luihini ja kuritti niitä. Hän viritti verkon minun jalkaini varalle, hän pani minut peräytymään, hän teki minut autioksi, ainiaan sairaaksi.

13. Korkeudesta hän lähetti tulen minun luihini, ja antoi sen voimallisen olla niissä; minun jalkani eteen viritti hän verkon, ja sysäsi minun takaperin: hän on tehnyt minun autioksi, että minun ylipäivää täytyy murehtia.

13. Corkeudesta hän lähetti tulen minun luihini ja andoi sen woimallisen olla nijsä minun jalcani eteen wiritti hän wercon ja sysäis minun tacaperin hän on tehnyt minun autiaxi että minun yli päiwä täyty murehtia.

13. Corkiudhesta hen lehetti Tulen minun Luihini siselle/ ia annoi sen hartaan olla nijsse/ Minun Jalcani eteen hen wercon wiritti/ ia minun tacaperin syseisi/ Hen on tehnyt minun Autioxi/ ette minun ylipeiue teuty murectia. (Korkeudesta hän lähetti tulen minun luihini sisälle/ ja antoi sen hartaan olla niissä/ Minun jalkani eteen hän werkon wiritti/ ja minun takaperin sysäsi/ Hän on tehnyt minun autioksi/ että minun ylipäiwää täytyy murehtia.)

14. Hänen kätensä sitoi minun rikosteni ikeen: ne kiedottiin yhteen, tulivat minun niskalleni; hän saattoi horjumaan minun voimani. Herra antoi minut niiden käsiin, joita minä en voi vastustaa.

14. Minun syntini ijes on sidottu, ne ovat väätyt hänen kädessänsä, ja astuneet minun kaulani päälle; hän on minun voimani heikoksi tehnyt; Herra on antanut minua niiden käsiin, joista en minä voi nousta ylös.

14. Minun rascat syndini owat herännet hänen rangaistuxens cautta ja ynnä caicki tullet minun caulani päälle nijn että caicki minun wäken minus hucku nijn HERra on minulle tehnyt etten minä woi sillen nosta ylös.

14. Minun raskat syndini ouat henen Rangastoxens cautta ylesherenyet/ ia ynne caiki minun Caulani päle tulluet/ nin ette caiki minun wäkeni minus huckupi/ Nin HERRA on minun cansani mennyt/ ettei mine woi sillen ylesnosta. (Minun raskaat syntini owat hänen rangaistuksensa kautta ylösherännyt/ ja ynnä kaikki minun kaulani päälle tulleet/ niin että kaikki minun wäkeni minussa hukkuupi/ Niin HERRA on minun kanssani mennyt/ ettei minä woi silleen ylösnostaa.)

15. Herra hylkäsi kaikki minun urhoni, joita minun keskuudessani oli; hän kutsui kokoon juhlan minua vastaan murskatakseen minun nuorukaiseni. Herra polki viinikuurnan neitsyelle, tytär Juudalle.

15. Herra on tallannut kaikki minun väkeväni alas, jotka minulla olivat, hän on antanut minusta kokouksen kuuluttaa, minun nuoria miehiäni kadottamaan; Herra on sotkunut viinakuurnan neitseelle, Juudan tyttärelle.

15. HERra on tallannut caicki wäkewät alas cuin minulla olit hän on andanut minusta juhlan cuulutta minun nuoria miehiäni cadottaman HERra andoi neidzen Judan tyttären wijnacuopas polke.

15. HERRA ombi alastallanut caiki ne Wäkeuet/ quin minulla olit/ hen on andanut minun ylitzeni ydhen Juhlan vloscwlutta/ minun Nooria Miehieni cadhottaman/ HERRA annoi sen Neitzyen/ Tytteren Judan/ ydhen Persyn polkia. (Herra ompi alas tallannut kaikki ne wäkewät/ kuin minulla olit/ hän on antanut minun ylitseni yhden juhlan uloskuuluttaa/ minun nuoria miehiä kadottaman/ HERRA antoi sen neitsyen/ tyttären Judan/ yhden persyn polkea.)

16. Näitä minä itken, minun silmäni, silmäni vuotaa vettä; sillä kaukana on minusta lohduttaja, joka virvoittaisi minun sieluani. Hävitetyt ovat minun lapseni, sillä vihamies on väkevä.

16. Sentähden minä niin itken, ja molemmat minun silmäni vettä vuotavat, että lohduttaja, joka minun sieluani pitäis virvoittaman, on minusta kaukana; minun lapseni ovat pois, sillä vihollinen on voittanut.

16. Sentähden minä nijn itken ja molemmat minun silmäni wettä wuotawat että lohduttaja joca minun sieluani pidäis wirgottaman on minusta caucana minun lapseni owat pois sillä wihollinen on woittanut.

16. Senteden mine nin idken/ ia molemat minun Silmeni wette wotauat/ Sille ette se Lohuttaia/ ioca minun sieluni pidheis wirgottaman/ caucana minusta ombi/ Minun Lapseni ouat pois/ Sille se Wiholinen on ylikädhen saanut. (Sentähden minä niin itken/ ja molemmat minun silmäni wettä wuotawat/ Sillä että se lohduttaja/ joka minun sieluni pitäis wirkoittaman/ kaukana minusta ompi/ Minun lapseni owat pois/ Sillä se wihollinen on ylikäden saanut.)

17. Siion levittää käsiänsä: ei ole hänellä lohduttajaa. Herra on nostattanut Jaakobia vastaan sen viholliset joka taholta; Jerusalem on tullut saastaksi heidän keskellänsä.

17. Zion ojentaa kätensä, vaan ei kenkään ole joka häntä lohduttaa; Herra on käskenyt Jakobista, että ne, jotka hänen ympärillänsä ovat, hänen vihollisensa olisivat; sillä Jerusalem pitää heidän seassansa niinkuin saastainen vaimo oleman.

17. Cuin Zion kätens ojenda nijn ei kengän ole joca händä lohdutta HERra on käskenyt Jacobist että ne jotca hänen ymbärilläns owat hänen wihollisens olisit sillä Jerusalem pitä heidän seasans nijncuin saastainen waimo oleman.

17. Quin Zion kätens vlosoienda/ nin eikengen ole ioca hende lohutta/ Sille HERRA on ymberi Jacobin/ henen Wiholisillens keskenyt/ ette Jerusalem pite heiden seasans/ ninquin iocu Sastainen Waimo oleman. (Kuin Zion kätensä ulosojentaa/ niin eikenkään ole joka häntä lohduttaa/ Sillä HERRA on ympäri Jakobin/ hänen wihollisensa käskenyt/ että Jerusalem pitää heidän seassansa/ niinkuin joku saastainen waimo oleman.)

18. Vanhurskas on hän, Herra; sillä hänen käskyänsä vastaan minä olen niskoitellut. Kuulkaa, te kansat kaikki, ja katsokaa minun kipuani: minun neitsyeni ja nuorukaiseni ovat vankeuteen menneet.

18. Herra on vanhurskas; sillä minä olen hänen suullensa tottelematoin ollut. Kuulkaat, kaikki kansat, ja katsokaat minun kipuani; minun neitseeni ja nuorukaiseni ovat vankiuteen menneet.

18. Wanhurscas on HERra: sillä minä olen hänen suullens tottelematoin ollut cuulcat caicki Canssat ja cadzocat minun kipuani minun neidzeni ja nuorucaiseni owat fangiuteen mennet.

18. Wanhurskas ombi HERRA/ Sille mine olen henen suullens tottelematoin ollut. Cwlcat caiki Canssat ia catzocat minun Kipuani/ Minun Neitzyeni ia Nooricaiseni ouat Fangiuteen mennyet. (Wanhurskas ompi HERRA/ Sillä minä olen hänen suullansa tottelematoin ollut. Kuulkaat kaikki kansat ja katsokaat minun kipuani/ Minun neitsyeni ja nuorukaiseni owat wankeuteen menneet.)

19. Minä kutsuin rakastajiani: ne pettivät minut. Minun pappini ja vanhimpani ovat kuolleet kaupungissa, kun he etsivät ruokaa tyydyttääkseen nälkäänsä.

19. Minä kutsuin ystävääni (avukseni), mutta he ovat minun vietelleet; minun pappini ja vanhimmat kaupungeissa ovat nääntyneet, sillä he kerjäävät leipää henkeänsä virvoittaaksensa.

19. Minä cudzuin ystäwäni awuxeni mutta he owat minun wietellet minun Pappini ja wanhimmat Caupungisa owat näändynet sillä he kerjäwät leipä hengens wirgottaxens.

19. Mine cutzuin Ysteueni auxeni/ Mutta he ouat minun wietelluet. Minun Pappini ia Wanhimmat Caupungisa ouat nändyneet/ Sille he Leipe keriäuet/ Ette he Hengens wirgotaisit. (Minä kutsuin ystäwäni awukseni/ Mutta he owat minun wietelleet. Minun pappini ja wanhimmat kaupungissa owat nääntyneet/ Sillä he leipää kerjääwät/ että he henkensä wirwoittaisit.)

20. Katso, Herra, kuinka ahdistettu minä olen, minun sisukseni kuohuvat, sydämeni vääntyy rinnassani, sillä minä olen ollut ylen uppiniskainen. Ulkona on miekka minulta riistänyt lapset, sisällä rutto.

20. Herra, katso, kuinka minä olen ahdistuksessa, että se kaikki minun sisällyksiäni kivistelee, minun sydämeni tykyttää minun ruumiissani; sillä minä olen täynnä murhetta; ulkona miekka ja kotona kuolema on minun leskeksi tehnyt.

20. HERra cadzos cuinga minä olen ahdistuxes että se caicki minun sisällystäni kiwistele minun sydämen tykyttä minun ruumisani: sillä minä olen täynäns murhetta: ulcona miecka ja huonesa cuolema on minun leskexi tehnyt.

20. Ah HERRA/ catzo sis/ quinga mine olen adhistoxes/ ette se caiki minun siselyxeni kiuiste/ Minun sydhemen sytty minun Rumissani/ Sille mine olen/ teunens murechta. Wlcona Miecka/ ia Honesa Coolema ombi minun Leskexi tehnyt. (Ah HERRA/ katso siis/ kuinka minä olen ahdistuksessa/ että se kaikki minun sisällykseni kiwistää/ Minun sydämen syttyy minun ruumiissani/ Sillä minä olen/ täynnänsä murhetta. Ulkona miekka/ ja huoneessa kuolema ompi minun leskeksi tehnyt.)

21. He ovat kuulleet, kuinka minä huokailen. Ei ole minulla lohduttajaa. Kaikki minun vihamieheni ovat kuulleet minun onnettomuuteni; he iloitsevat, kun sinä olet tämän tehnyt: sinä olet antanut tulla sen päivän, jonka olit ilmoittanut. Mutta käyköön heidän samoin kuin minun.

21. Kyllä se kuuluu, että minä huokaan, ja ei kuitenkaan minulla ole lohduttajaa; kaikki minun viholliseni kuulevat minun onnettomuuteni, ja siitä riemuitsevat, sillä sinä sen teet. Niin anna siis sen päivän tulla, jonka sinä kuuluttanut olet, että heille kävis kuin minullekin.

21. Kyllä se cuulu että minä huocan ja ei cuitengan minulla ole lohduttaja caicki minun wiholliseni cuulewat minun onnettomudeni ja sijtä riemuidzewat sinä sen teet. Nijn anna sijs se päiwä tulla jongas cuuluttanut olet että heillen käwis cuin minullengin.

21. Kylle se cwlu/ ette mine hoocan/ ia ei quitengan minulla ole Lohuttaia. Caiki minun Wiholiseni cwleuat minun Onnettomudheni/ ia sijte riemuitzeuat/ sinepe sen teet. Nin anna sijs se peiue tulla/ iongas vloscwluttanut olet/ ette heiden samalmoto keuis/ quin minulleki. (Kyllä se kuuluu/ että minä huokaan/ ja ei kuitenkaan minulla ole lohduttajaa. Kaikki minun wiholliseni kuulewat minun onnettomuuteni/ ja siitä riemuitsewat/ sinäpä sen teet. Niin anna siis se päiwä tulla/ jonkas uloskuuluttanut olet/ että heidän samalla muotoa käwisi/ kuin minullekin.)

22. Tulkoon kaikki heidän pahuutensa sinun kasvojesi eteen, ja pane heille kannettavaksi se, minkä olet minulle pannut kaikkien minun rikoksieni tähden. Sillä monet ovat minun huokaukseni, ja minun sydämeni on sairas.

22. Anna kaikki heidän pahuutensa tulla sinun etees, ja tee heille, niinkuin sinä minullekin teit kaikkein minun pahain tekoini tähden; sillä minun huokaukseni on suuri, ja minun sydämeni on murheissansa.

22. Anna caicki heidän pahudens tulla sinun etees ja tee heille nijncuins minullengin teit caickein minun pahain tecoini tähden: sillä minun huocauxen on suuri ja minun sydämen on murheisans.

22. Anna caiki heiden pahudhens sinun etees tulla/ ia tee heille/ nincuttas minullen teit caikein minun pahatecoini teden/ Sille minun Hoocauxen on swri/ ia minun sydhemen ombi murheissans. (Anna kaikki heidän pahuutensa sinun eteesi tulla/ ja tee heille/ niinkuin minullen teit kaikkein minun pahantekoini tähden/ Sillä minun huokaukseni on suuri/ ja minun sydämen ompi murheissansa.)