51 luku

Herra rohkaisee ja lohduttaa kansaansa. Sorrettu Siion vapahdetaan.

1. Kuulkaa minua, te jotka vanhurskauteen pyritte, te jotka Herraa etsitte. Katsokaa kalliota, josta olette lohkaistut, ja kaivos-onkaloa, josta olette kaivetut.

1. Kuulkaat minua te, jotka vanhurskautta noudatatte, te jotka Herraa etsitte. Katsokaat sitä kalliota, josta te lohaistut olette, ja sitä kaivoa, josta te kaivetut olette.

1. CUulcat minua te jotca wanhurscautta noudatat te jotca HERra edzitte. Cadzocat sitä calliota josta te lohwaistut oletta ja sitä caiwo josta te caiwetut oletta.

1. CWLcat minua/ te quin Wanhurskautta noutelet/ te iotca HERRA etzitte. Catzocat sen Callion päle/ iosta te vloshacatut oletta/ Ja sijte Caiuon coopast/ iosta te vloscaiuetut oletta. (Kuulkaat minua/ te kuin wanhurskautta noutelet/ te jotka HERRAA etsitte. Katsokaat sen kallion päälle/ josta te uloshakatut olette/ Ja siitä kallion kuopasta/ josta te uloskaiwetut olette.)

2. Katsokaa Aabrahamia, isäänne, ja Saaraa, joka teidät synnytti. Sillä hän oli vain yksi, kun minä hänet kutsuin; mutta minä siunasin hänet ja enensin hänet.

2. Katsokaat Abrahamia teidän isäänne, ja Saaraa, joka teidät synnytti; sillä minä kutsuin hänen, kuin hän oli vielä yksinäinen, siunasin ja enensin hänen.

2. Cadzocat Abrahami teidän Isän ja Saarat josta te syndynet oletta: sillä minä cudzuin hänen cosca hän oli wielä yxinäinen siunaisin ja enänsin hänen.

2. Catzocat Abrahamin teiden Isen päle/ ia Saran/ iosta te syndyneet oletta. Sille mine cutzuin henen/ coska hen wiele yxineinen oli/ ia siugnasin henen ia enensin henen. (Katsokaat Abrahamin teidän isän päälle/ ja Saran/ josta te syntyneet olette. Sillä minä kutsuin hänen/ koska hän wielä yksinäinen oli/ ja siunasin hänen ja enensin hänen.)

3. Niin Herra lohduttaa Siionin, lohduttaa kaikki sen rauniot, hän tekee sen erämaasta kuin Eedenin ja sen arosta kuin Herran puutarhan; siellä on oleva riemu ja ilo, kiitos ja ylistysvirren ääni.

3. Sillä Herra lohduttaa Zionia, hän lohduttaa kaiken hänen aukiutensa, ja tekee hänen aukiutensa niinkuin Edenin, ja hänen erämaansa niinkuin Herran yrttitarhan; että siellä löytään ilo ja riemu, kiitos ja veisun ääni.

3. Sillä HERra lohdutta Zioni hän lohdutta caiken hänen aukiudens ja teke hänen aukiudens nijncuin Edenin. Ja hänen erimaans nijncuin HERran krydimaan että siellä löytän ilo ja riemu kijtos ja kijtoswirsi.

3. Sille HERRA lohuttapi Zionin/ hen lohuttapi/ caiki henen Aukiudhens/ ia tekepi henen Aukiudhens ninquin Lustitarhat. Ja henen Erimaans/ ninquin HERRAN Yrtitarhan/ ette sielle leuten ilo ia riemu/ Kijtos ia Kijtoswirsi. (Sillä HERRA lohduttaapi Zionin/ hän lohduttaapi/ kaikki hänen aukeudensa/ ja tekeepi hänen aukeudensa niinkuin lystitarhat/ Ja hänen erämaansa/ niinkuin HERRAN yrttitarhan/ että siellä löytään ilo ja riemu/ Kiitos ja kiitoswirsi.)

4. Kuuntele minua, kansani, kuule minua, kansakuntani, sillä minusta lähtee laki, ja minä panen oikeuteni valkeudeksi kansoille.

4. Ottakaat minusta vaari, minun kansani, ja kuulkaat minua minun sukukuntani; sillä minulta on laki käyvä ulos, ja minä panen oikeuteni kansoille valkeudeksi.

4. Ottacat minusta waari minun Canssan ja cuulcat minua minun sucucundan: sillä minulda on Laki käypä ulos ja minä panen minun oikeudeni Canssoille walkeudexi.

4. Wariottacat minusta minun Canssan/ ia cwlcat minua minun Sucukundan/ Sille minulda pite Lain vloskeumen/ ia minun Oikiudheni mine tadhon panna canssoille Walkiudhexi. (Waarinottakaat minusta minun kansani/ ja kuulkaat minua minun sukukuntani/ Sillä minulta pitää lain uloskäymän/ ja minun oikeuteni minä tahdon panna kansoille walkeudeksi.)

5. Lähellä on minun vanhurskauteni, minun autuuteni ilmestyy, minun käsivarteni tuomitsevat kansat; minua odottavat merensaaret ja panevat toivonsa minun käsivarteeni.

5. Minun vanhurskauteni on läsnä, minun autuuteni käy ulos, ja minun käsivarteni on kansoja tuomitseva. Luodot odottavat minua, ja vartioitsevat minun käsivarttani.

5. Sillä minun wanhurscauden on läsnä minun wapahtajan waelda ulos ja minun käsiwarten on Canssoja duomidzepa. Luodot odottawat minua ja wartioidzewat minun käsiwarttani.

5. Sille minun Wanhurskaudhen on leszne/ minun Wapactaian vloswaelta/ ia minun Käsiuarteni pite canssoia domitzeman. Ne Loodhot minua odhottauat/ ia wartioitzeuat minun Käsiuarttani. (Sillä minun wanhurskauteni on läsnä/ minun wapahtajan uloswaeltaa/ ja minun käsiwarteni pitää kansoja tuomitseman. Ne luodot minua odottawat/ ja wartioitsewat minun käsiwarttani.)

6. Nostakaa silmänne taivasta kohti ja katsokaa maata, joka alhaalla on, sillä taivaat katoavat kuin savu ja maa hajoaa kuin vaate ja sen asukkaat kuolevat kuin sääsket, mutta minun autuuteni pysyy iankaikkisesti, ja minun vanhurskauteni ei kukistu.

6. Nostakaat teidän silmänne taivaasen, ja katsokaat alas maan päälle; sillä taivas on katoova niinkuin savu, ja maa vanhenee niinkuin vaate, niin myös sen asuvaiset kuolevat; mutta minun autuuteni pysyy ijankaikkisesti, ja minun vanhurskauteni ei ole puuttuva.

6. Nostacat teidän silmän taiwaseen ja cadzocat ales maan päälle: sillä taiwas on catowa nijncuin sawu ja maa wanhene nijncuin waate ja jotca asuwat sijnä cuolewat nijncuin tämäkin. Mutta minun autuden pysy ijancaickisest ja minun wanhurscauden ei ole puuttuwa.

6. Ylesnostacat teiden Silmen Taiuasen/ ia alascatzocat Maan päle. Sille Taiuan pite ninquin Sauun catoman/ ia Maa ninquin Waate wanhene/ Ja iotca sen pälä asuuat/ ne pite poiscooleman/ ninquin Temeki. Mutta minun Terueydheni pysy ijancaikisesta/ ia minun Wanhurskaudhen ei pidhe puuttuman. (Ylösnostakaat teidän silmänne taiwaaseen/ ja alaskatsokaat maan päälle. Sillä taiwaan pitää niinkuin sawun katoaman/ ja maa niinkuin waate wanhenee/ Ja jotka sen päällä asuwat/ ne pitää poiskuoleman/ niinkuin tämäkin. Mutta minun terweyteni pysyy iankaikkisesti/ ja minun wanhurskauden ei pidä puuttuman.)

7. Kuulkaa minua, te jotka vanhurskauden tunnette, kansa, jonka sydämessä on minun lakini: älkää peljätkö ihmisten pilkkaa älkääkä kauhistuko heidän herjauksiansa.

7. Kuulkaat minua te, jotka vanhurskauden tunnette, kansa, jonka sydämessä minun lakini on. Älkäät peljätkö, kussa ihmiset teitä häpäisevät, ja älkäät vavisko, kuin he teitä pilkkaavat.

7. Cuulcat minua te jotca wanhurscauden tunnetta Canssa jonga sydämes minun Lakini on. Älkät peljätkö cusa ihmiset teitä häwäisewät ja älkät wapisco cosca he teitä pilckawat.

7. Cwlcat minua te quin Wanhurskaudhen tunnetta/ Sine Canssa/ ionga sydhemes minun Lakin on. Elket pelietkö/ cussa Inhimiset teite häueiseuet/ ia elket wapisko/ coska he teite pilcauat. (Kuulkaat minua te kuin wanhurskauden tunnette/ Sinä kansa/ jonka sydämessä minun lakini on. Älkäät peljätkö/ kussa ihmiset teitä häwäisewät/ ja älkäät wapisko/ koska he teitä pilkkaawat.)

8. Sillä koi syö heidät niinkuin vaatteen, koiperhonen syö heidät niinkuin villan, mutta minun vanhurskauteni pysyy iankaikkisesti, minun autuuteni polvesta polveen.

8. Sillä koin pitää heitä syömän niinkuin vaatetta, ja madot pitää heidän syömän niinkuin villaisia; mutta minun vanhurskauteni pysyy ijankaikkisesti, ja minun autuuteni suvusta sukuun.

8. Sillä Coin pitä heidän syömän nijncuin waatten ja madot pitä heidän syömän nijncuin willaisia: mutta minun wanhurscauden pysy ijancaickisest ja minun autuden ilman loppumat.

8. Sille Coit pite heite ylessömen ninquin Waaten/ ia Madhot pite heite sömen ninquin Willancudhet. Mutta minun Wanhurskaudhen pysypi ijancaikisesta/ ia minun Terueydhen ilman loppumat. (Sillä koit pitää heitä ylössyömän niinkuin waatteen/ ja madot pitää heitä syömän niinkuin willankuteet. Mutta minun wanhurskauteni pysyypi iankaikkisesti/ ja minun terweyteni ilman loppumatta.)

9. Heräjä, heräjä, pukeudu voimaan, sinä Herran käsivarsi; heräjä niinkuin muinaisina päivinä, ammoisten sukupolvien aikoina. Etkö sinä ole se, joka löit Rahabin kuoliaaksi, joka lävistit lohikäärmeen?

9. Ylös, ylös, pue päälles väkevyyttä, sinä Herran käsivarsi; ylös, niinkuin muinen vanhaan aikaan. Etkös se ole, joka löit ylpiän, ja haavoitit lohikärmeen?

9. Ylös ylös pue päälles wäkewyttä sinä HERran käsiwarsi ylös nijncuin muinen wanhan aican.

9. Yles/ yles/ puie päles wäkewyt sine HERRAN Käsiuarsi/ yles ninquin entisen aigan ijeste. (Ylös/ ylös/ pue päällesi wäkewyyttä sinä HERRAN käsiwarsi/ ylös niinkuin entisen aikain iästä.)

10. Etkö sinä ole se, joka kuivasit meren, suuren syvyyden vedet, joka teit meren syvänteet tieksi lunastettujen kulkea?

10. Etkös se ole, joka meren, suuren syvän veden kuivasit? joka syvän meren tieksi teit, että lunastetut kävivät sitä myöten.

10. Etkös se ole joca löit ylpiän ja haawoitit Drakin? Etkös se ole joca meren sen suuren sywän weden cuiwaisit? Joca meren tiexi teki että lunastetut käwit sitä myöden.

10. Etkö sine se ole/ ioca sen Ylpien lönyt/ ia sen Lohikermen hauoittanut olet? Etkö sine se ole/ ioca Meren/ sen swren syuen wedhen poisquiuanut olet? Joca Meren pohian tiexi teki/ ette ne Lunastetut site möte keuit. (Etkö sinä se ole/ joka sen ylpeän lyönyt/ ja sen lohikäärmeen hajoittanut olet? Etkö sinä se ole/ joka meren/ sen suuren sywän weden poiskuiwannut olet? Joka meren pohjan tieksi teki/ että ne lunastetut sitä myöten käwit.)

11. Niin Herran vapahdetut palajavat ja tulevat Siioniin riemuiten, päänsä päällä iankaikkinen ilo. Riemu ja ilo saavuttavat heidät, mutta murhe ja huokaus pakenevat.

11. Niin Herran lunastetut palajavat ja tulevat Zioniin riemulla, ja ijankaikkinen ilo on heidän päänsä päällä oleva; ilon ja riemun he käsittävät, murhe ja huokaus pakenee heitä.

11. Silläns HERran lunastetut palajawat ja tulewat Zionijn riemulla ja ijancaickinen ilo on heidän pääns päällä olewa. Ilo ja riemu on heitä käsittäwä: mutta murhe ja huocaus pakene heitä.

11. Sillens pite ne HERRAN Lunastetut iellenskäendemen/ ia Zionin tyge tuleman Riemun cansa/ ia ijancaikisen ilon pite heiden Päens päle oleman. Ilon ia riemun pite heite käsittemen/ Mutta murhen ia hocauxen pite heiste pakeneman. (Sillens pitää ne HERRAN lunastetut jällens kääntämän/ ja Zionin tykö tuleman riemun kanssa/ ja iankaikkisen ilon pitää heidän päänsä päällä oleman. Ilon ja riemun pitää heitä käsittämän/ Mutta murheen ja huokauksen pitää heistä pakeneman.)

12. Minä, minä olen teidän lohduttajanne; mikä olet sinä, että pelkäät ihmistä, joka on kuolevainen, ihmislasta, jonka käy niinkuin ruohon,

12. Minä, minä olen teidän lohduttajanne; kuka siis sinä olet, ettäs kuolevaista ihmistä pelkäät, ja ihmisten lapsia, jotka kulutetaan niinkuin heinä?

12. Minä minä olen teidän lohduttajan cucast sijs sinä olet ettäs cuolewaista ihmistä pelkät? ja ihmisten lapsia jotca culutetan nijncuin heinä?

12. Mine/ Mine olen teiden Lohuttaian/ Cuca sis sine olet/ ettes Cooleuaist Inhimiste pelket? Ja Inhimisten Lapsia/ iotca ninquin Heine culutetan. (Minä/ Minä olen teidän lohduttajan/ Kuka siis sinä olet/ että kuolewaista ihmistä pelkäät? Ja ihmisten lapsia/ jotka niinkuin heinä kulutetaan.)

13. ja unhotat Herran, joka on sinut tehnyt, joka on levittänyt taivaan ja perustanut maan, ja vapiset alati, kaiket päivät, sortajan vihaa, kun hän tähtää tuhotaksensa? Mutta missä on sortajan viha?

13. Ja unohdat Herran, joka sinun tehnyt on, joka taivaat levittää, ja maan perustaa? Mutta sinä pelkäät alati yli päivää vaivaajan julmuutta, kuin hän rupee hukuttamaan. Ja kuhunka jäi vaivaajan julmuus?

13. Ja unohdat HERran joca sinun tehnyt on joca taiwat lewittä ja maan perusta? Mutta sinä pelkät alati yli päiwä waiwajan julmutta cosca hän rupe hucuttaman.

13. Ja vnodhat site HERRA/ ioca sinun tehnyt on/ ioca Taiuat vloswenytte ia Maan perustapi? Mutta sine pelket alati ylipeiue/ sen Waiuaian iulmaudhest/ coska hen rupepi hucuttaman. (Ja unohdat sitä HERRAA/ joka sinun tehnyt on/ joka taiwaat uloswenyttää ja maan perustaapi? Mutta sinä pelkäät alati ylipäiwää/ sen waiwaajan julmaudesta/ koska hän rupeepi hukuttaman.)

14. Pian päästetään kumaraan koukistunut vapaaksi kahleistaan: ei hän kuole, ei kuoppaan jää, eikä häneltä leipä puutu.

14. Koska hän vaadittiin rientämään ja juoksemaan ympäri, että hän päästäis, ettei he kuolisi kadotukseen, eikä hänen leipänsä puuttuisi?

14. Cuhunga jäi waiwajan julmuus? cosca hän waadittin riendämän ja juoxeman ymbärins että hän päästäis ettei he cuolis cadottajalda eikä heidän leipäns puuttuis?

14. Cuhunga iei sen Waiuaijan iulmaus? coska hen wadhittin riendemen/ ia ymberins iooxeman/ ette hen pästeisi/ ettei he coolisi Cadhottaialda/ eli heiden Leipens puuttuisi? (Kuhunka jäi sen waiwaajan julmaus? koska hän waadittiin rientämän/ ja ympärinsä juoksemaan/ että hän päästäisi/ ettei he kuolisi kadottajalta/ eli heidän leipänsä puuttuisi?)

15. Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka liikutan meren, niin että sen aallot pauhaavat, jonka nimi on Herra Sebaot.

15. Sillä minä olen Herra sinun Jumalas, joka meren liikutan, että sen aallot pauhaavat: hänen nimensä on Herra Zebaot.

15. Sillä minä olen HERra sinun Jumalas joca meren lijcutan että sen allot pauhawat hänen nimens on HErra Zebaoth.

15. Sille mine olen se HERRA sinun Jumalas/ ioca Meren licutan/ ette sen Allot pauhauat/ Henen Nimens ombi HERRA Zebaoth. (Sillä minä olen se HERRA sinun Jumalasi/ joka meren liikutan/ että sen aallot pauhaawat/ Hänen nimensä ompi HERRA Zebaoth.)

16. Ja minä olen pannut sanani sinun suuhusi, minä olen kätkenyt sinut käteni varjoon, pystyttääkseni taivaan ja perustaakseni maan ja sanoakseni Siionille: Sinä olet minun kansani.

16. Minä panen sanani sinun suuhus, ja peitän sinun käteni varjolla, että minä taivaan istuttaisin, ja maan perustaisin ja sanoisin Zionille: sinä olet minun kansani.

16. Minä panen sanani sinun suuhus ja peitän sinun minun käteni warjolla. Että minä taiwan istutaisin ja maan perustaisin ja sanoisin Zionille: sinä olet minun Canssan.

16. Mine panen Sanani sinun Suhus/ ia peiten sinua minun Käteni Warion ala. Senpäle ette mine Taiuan istutaisin/ ia Maan perustaisin/ ia Zionil sanoisin/ Sine olet minun Canssan. (Minä panen sanani sinun suuhusi/ ja peitän sinua minun käteni warjon alle. Senpäälle että minä taiwaan istuttaisin/ ja maan perustaisin/ ja Zionille sanoisin/ Sinä olet minun kansani.)

17. Heräjä, heräjä, nouse, Jerusalem, sinä joka olet juonut Herran kädestä hänen vihansa maljan, joka olet päihdyttävän pikarin juonut, tyhjäksi särpinyt.

17. Herää, herää, nouse Jerusalem, joka joit Herran kädestä hänen vihansa kalkin, sen kompastuskalkin rahkan olet sinä juonut ja särkenyt ulos.

17. HErä herä nouse Jerusalem joca joit HERran kädest hänen hirmuisudens calkin sen unen calkin rahgan olet sinä juonut ja ne pisaratkin nuoleskellut.

17. Ylesherä/ Ylesherä ylesnouse Jerusalem/ ioca HERRAN kädhest ioit henen hirmusudhens Calkin. Sen vnen Calkin rahgan sine olet vlosioonut/ ia mös ne pisarat noleskellut. (Ylösherää/ ylösherää ylösnouse Jerusalem/ joka HERRAN kädestä joit hänen hirmuisuutensa kalkin. Sen unen kalkin rahkan sinä ole ulosjuonut/ ja myös ne pisarat nuoleskellut.)

18. Ei kukaan kaikista lapsista, jotka hän oli synnyttänyt, ollut häntä taluttamassa; ei kukaan kaikista lapsista, jotka hän oli kasvattanut, hänen käteensä tarttunut.

18. Ei kenkään hänen pojistansa, jotka hän oli synnyttänyt, häntä holhonnut: eikä kenkään kaikista hänen lapsistansa, jotka hän oli kasvattanut, hänen käteensä ruvennut.

18. Ei kengän hänen pojistans jotca hän oli synyttänyt händä holhonnut eikä kengän caikista hänen lapsistans jotca hän oli caswattanut hänen käteens ruwennut.

18. Eikengen henen Poistans/ iotca hen synnyttenyt oli/ hende ylespitänyt/ Eikengen caikista henen Lapsistans/ iotca hen oli yleskasuattanut/ henen Kätehens ruwennu. (Eikenkään hänen pojistansa/ jotka hän synnyttänyt oli/ häntä ylöspitänyt/ Eikenkään kaikista hänen lapsistansa/ jotka hän ylöskaswattanut/ hänen kätehensä ruwennut.)

19. Nämä kohtasivat sinua kaksittain — kuka sinua surkuttelee — tuho ja turmio, nälkä ja miekka; millä voin sinua lohduttaa?

19. Nämät kaksi sinua kohtasivat, kuka sinua armahti? hävitys, vahinko, nälkä ja miekka: millä minä sinua lohdutan?

19. Nämät caxi sinua cohtaisit cuca sinua armahti? häwitys wahingo nälkä ja miecka oli siellä cucast sinua lohdutta?

19. Näme caxi sinun coctasit/ Cuca armaitzi sinua? Häuitus/ Wahingo/ Nelke ia Miecka oli sielle/ cuca sinua lohutais? (Nämä kaksi sinun kohtasit/ Kuka armaitsi sinua? Häwitys/ Wahinko/ Nälkä ja miekka oli siellä/ kuka sinua lohduttaisi?)

20. Tajuttomina makasivat sinun poikasi joka kadun kulmassa, niinkuin antiloopit pyydyshaudassa, täynnä Herran vihaa, sinun Jumalasi nuhtelua.

20. Sinun lapses olivat pintuneet ja makasivat kaikissa katujen päissä, niinkuin paulalla sidottu metsähärkä, täynnä Herran vihaa ja sinun Jumalas rangaistusta.

20. Sinun lapses olit pindunet ja macaisit caikilla catuilla nijncuin paulattu medzähärkä täynäns wiha HERrasta ja rangaistusta sinun Jumalastas.

20. Sinun Lapses olit pindunuet/ he macasit caikilla Cadhuilla/ ninquin yxi paulattu Metzehärke/ teunens wiha HERRASTA/ ia rangastosta sinun Jumalastas. (Sinun lapsesi olit piintuneet (tajuttomat 1933)/ he makasit kaikilla kaduilla/ niinkun yksi paulattu metsähärkä/ täynnänsä wihaa HERRASTA/ ja rangaistusta sinun Jumalastasi.)

21. Sentähden kuule tätä, sinä poloinen, joka olet juopunut, vaikka et viinistä:

21. Sentähden kuule nyt tätä sinä raadollinen, ja sinä juopunut ilman viinaa.

21. Sentähden cuule näitä sinä radollinen ja juopunut ilman wijnata.

21. Senteden cwle neite sine Radolinen ia ioopunu ilman vinata/ (Sentähden kuule näitä sinä raadollinen ja juopunut ilman wiinatta/)

22. Näin sanoo sinun Herrasi, Herra sinun Jumalasi, joka ajaa kansansa asian: Katso, minä otan sinun kädestäsi päihdyttävän maljan, vihani pikarin; ei tarvitse sinun siitä enää juoda.

22. Näin sanoo Herra, sinun Herras ja sinun Jumalas, joka kansansa edestä sotii: katso, minä otan kompastuskalkin sinun kädestäs, ja minun vihani kalkin rahkan; ei sinun pidä sitä enään juoman.

22. Nijn sano HERra sinun haldias ja sinun Jumalas joca Canssallens costa: Cadzo minä otan unen calkin sinun kädestäs ja minun wihani calkin rahgan ei sinun sitä pidä sillen juoman.

22. Nin sanopi se HERRA sinun Haltias ia sinun Jumalas/ ioca Canssans costapi. Catzo/ mine otan sen Unen calkin sinun Kädhestes ynne minun Wihani Calkin Raghan cansa/ Eipe sinun site sille iooman pidhe. (Niin sanoopi se HERRA sinun haltijasi ja sinun Jumalasi/ joka kansan kostaapi. Katso/ minä otan sen unen kalkin sinun kädestäsi ynnä minun wihani kalkin rahkan kansa/ Eipä sinun sitä juoman pidä.)

23. Ja minä panen sen sinun vaivaajaisi käteen, jotka sinulle sanoivat: Lankea maahan, kulkeaksemme sinun päällitsesi; ja sinä panit selkäsi maaksi ja kaduksi kulkijoille.

23. Vaan minä panen sen sinun raateliais käteen, jotka sanoivat sinun sielulles: kumarra sinus, että me kävisimme sinun ylitses, ja pane sinun selkäs maahan, että niinkuin katua myöten sen ylitse mentäisiin.

23. Waan minä annan sen sinun raateliais käsijn jotca sanoit sinun sielulles: notkista että me käwisin sinun ylidzes ja pane sinun selkäs maan päälle nijncuin caduxi että sitä myöden juostaisin.

23. Waan mine annan sen sinun Raateliais käsijn/ iotca sinun Sielulles sanoit. Notkista ette me sinun ylitzes keuisim/ ia pane sinun Selkes maan päle/ ia ninquin yxi Catu/ ette sen ylitze ioostasin. (Waan minä annan sen sinun raatelijasi käsiin/ jotka sinun sielullesi sanoit. Notkista että me sinun ylitsesi käwisimme/ ja panen sinun selkäsi maan päälle/ ja niinkuin yksi katu/ että me sen ylitse juostaisiin.)