20 luku

Temppelin ylivalvoja pitelee Jeremiaa pahoin. Profeetta valittaa kutsumustaan ja kiroaa syntymäpäivänsä.

1. Mutta pappi Pashur, Immerin poika, joka oli Herran temppelin ylivalvoja, kuuli Jeremian ennustavan nämä sanat.

1. Mutta kun Pashur Immerin poika, pappi, joka oli ylimmäikseksi pantu Herran huoneessa, kuuli Jeremian ennustavan näitä sanoja,

1. MUtta cosca Pashur Immerin poica Pappi joca oli ylimmäisexi pandu HErran huonesa cuuli Jeremian ennustawan näitä sanoja:

2. Ja Pashur löi profeetta Jeremiaa ja pani hänet jalkapuuhun, joka oli Herran huoneeseen kuuluvassa Benjaminin yläportissa.

2. Löi Pashur propheta Jeremiaa, ja heitti tämän vankiuteen, Benjaminin ylimmäisessä portissa, joka Herran huoneessa on.

2. Löi hän Prophetat Jeremiat ja heitti hänen fangiuteen BenJaminin ylimmäises portis joca HERran huonesa on.

3. Kun Pashur seuraavana päivänä päästi Jeremian jalkapuusta, sanoi Jeremia hänelle: Herra ei kutsu sinua nimellä Pashur, vaan Maagor-Missabib.

3. Ja toisena päivänä otti Pashur Jeremian vankiudesta. Niin Jeremia sanoi hänelle: ei Herra kutsu sinun nimeäs Pashur, vaan Magor joka taholta.

3. Ja toisna päiwänä otti Pashur Jeremian fangiudest. Nijn Jeremia sanoi hänelle: ei HErra cudzu sinua Pashurixi waan Magurixi caicki ymbärins.

4. Sillä näin sanoo Herra: Katso, minä teen sinut kauhistukseksi sekä itsellesi että kaikille ystävillesi; he kaatuvat vihollistensa miekkaan sinun silmiesi nähden, ja koko Juudan minä annan Baabelin kuninkaan käsiin, ja hän vie heidät Baabeliin pakkosiirtolaisuuteen ja surmaa heitä miekalla.

4. Sillä näin sanoo Herra: katso, minä annan sinun kaikkein sinun ystäväis kanssa pelkoon, ja heidän pitää kaatuman vihollistensa miekan kautta, ja sen pitää sinun silmäs näkemän; ja minä olen hylkäävä koko Juudan Babelin kuninkaan käteen, jonka pitää viemän heitä Babeliin ja tappaman miekalla.

4. Sillä näin sano HERra: Cadzo minä annan sinun caickein sinun ystäwäis cansa pelcoon ja heidän pitä caatuman wihollistens miecan cautta sen pitä sinun silmilläs näkemän. Ja minä olen hyljäwä coco Judan Babelin Cuningan käteen jonga heitä pitä wiemän Babelijn ja tappaman miecalla.

5. Ja minä annan kaikki tämän kaupungin rikkaudet, kaiken sen vaivannäön ja kaikki sen kalleudet, kaikki Juudan kuningasten aarteet minä annan heidän vihollistensa käsiin; nämä ryöstävät ne ja ottavat ne ja vievät ne Baabeliin.

5. Ja minä olen antava kaiken tämän kaupungin kalun, ynnä kaiken hänen työnsä kanssa, ja kaikki kalliit kappaleet, ja kaiken Juudan kuningasten tavaran, tahdon minä antaa heidän vihollistensa käteen, niin että heidän pitää heitä ryöstämän, ottaman pois ja viemän Babeliin.

5. Ja minä olen andawa caiken tämän Caupungin calun ynnä caiken hänen työns cansa ja caicki callit cappalet ja caiken Judan Cuningasten tawaran heidän wihollistens käteen nijn että heidän pitä heitä ryöstämän ottaman pois ja wiemän Babelijn.

6. Ja sinä, Pashur, ynnä kaikki, jotka talossasi asuvat, te saatte vaeltaa vankeuteen, ja sinä tulet Baabeliin; sinne sinä kuolet ja sinne sinut haudataan, sinut ja kaikki ystäväsi, joille olet valhetta ennustanut.

6. Ja sinä Pashur, sinun pitää kaiken perhees kanssa menemän vankiuteen, ja menemän Babeliin; siellä pitää sinun kuoleman ja haudattaman, sinä ynnä kaikkein sinun ystäväis kanssa, joille sinä valhetta ennustanut olet.

6. Ja sinä Pashur sinun pitä caiken perhes cansa oleman fangina ja menemän Babelijn siellä pitä sinun cuoleman ja haudattaman ynnä caickein sinun ystäwittes cansa joille sinä walhetta saarnat.

7. Sinä olet taivutellut minua, Herra, ja minä olen taipunut; sinä olet tarttunut minuun ja voittanut. Minä olen ollut nauruna pitkin päivää, kaikki pilkkaavat minua.

7. Herra, sinä olet minun yllyttänyt, ja minä olen yltynyt; sinä olet minulle juuri väkevä ollut, ja olet voittanut; mutta minä olen sentähden tullut syljetyksi joka päivä, että jokainen nauraa minua.

7. HERra sinä olet minun yllyttänyt ja minä olen yldynyt sinä olet minulle juuri wäkewä ollut ja olet woittanut: mutta minä olen sentähden tullut syljetyxi jocapäiwä että jocainen naura minua.

7. AH HERRA/ sine vskotit minun/ ia mine annoin itzeni wietelte/ sine olet ollut minulle ylenwäkeue/ ia olet woittanut. Mutta mine olen sen polesta iocapeiue pilcattu/ ia iocainen minua naura. (Ah HERRA/ sinä uskotit minun/ ja minä annoin itseni wieteltää/ sinä olet ollut minulle ylen wäkewä/ ja olet woittanut. Mutta minä olen sen puolesta joka päiwä pilkattu/ ja jokainen minua nauraa.)

8. Sillä niin usein kuin minä puhun, täytyy minun parkua, huutaa väkivaltaa ja sortoa; sillä Herran sana on tullut minulle häväistykseksi ja pilkaksi pitkin päivää.

8. Sillä sittekuin minä puhunut, huutanut ja saarnannut olen siitä tuskasta ja hävityksestä, on Herran sana tullut minulle pilkaksi ja nauruksi joka päivä.

8. Sillä sijttecuin minä puhunut huutanut ja saarnannut olen sijtä tuscast ja häwityxest on HERran sana tullut minulle pilcaxi ja nauroxi jocapäiwä.

8. Sille sijttequin mine puhuin/ hwsin ia sarnasin sijte Witzaudhest ia Raateluxest/ ombi minulle se HERRAN Sana/ pilcaxi ia häpiexi iocapeiue tullut. (Sillä sitten kuin minä puhuin/ huusin ja saarnasin siitä witsaudesta ja raateluksesta/ ompi minulle se HERRAN sana/ pilkaksi ja häpeäksi joka päiwä tullut.)

9. Mutta kun minä sanoin: En tahdo ajatella häntä enkä enää puhua hänen nimessään, niin sydämessäni oli kuin polttava tuli, suljettuna minun luihini. Ja väsyksiin asti minä koetin sitä kestää, mutta en voinut.

9. Niin minä sanoin: en minä tahdo enään ajatella hänen päällensä, enkä tahdo enään saarnata hänen nimeensä; mutta minun sydämessäni oli niinkuin polttavainen tuli, suljettu minun luissani, niin että minä suutuin kärsimästä, enkä enää voinut.

9. Nijn joucahtui minun mieleni: en minä tahdo enä ajatella hänen päällens engä tahdo enä saarnata hänen nimeens: mutta minun sydämesäni ja luisani oli nijncuin polttawainen tuli nijn etten minä woinut sitä kärsiä ja olin liki huckumallans.

9. Silloin iochtui minun mieleheni/ Lach/ Em mine sillen tadho sen päle aiatella/ ia ei enembi henen Nimehens sarnata. Waan se tuli minun sydhemeni ia minun Luihini/ quin palaua Tuli/ nin etten mine site maltanut kersie ia olin lehes heruochtunut. (Silloin johtui minun mieleeni/ Lach/ En minä silleen tahdo sen päälle ajatella/ ja en enempi hänen nimehensä saarnata. Waan se tuli minun sydämeeni ja minun luihini/ kuin palawa tuli/ niin etten minä sitä malttanut kärsiä ja olin lähes herwohtunut (herwoton).)

10. Sillä monen minä kuulen parjaavan. Kauhistus yltympäri! Ilmiantakaa! Ilmiantakaamme hänet! Kaikki minun ystäväni vaanivat, milloin minä kompastuisin: Ehkäpä hän antaa viekoitella itsensä, niin että voitamme hänet ja saamme hänelle kostaa.

10. Sillä minä kuulin monen panetuksen ja pelvon joka paikasta: kantakaat päälle, me tahdomme vahvasti kantaa hänen päällensä, sanovat kaikki minun ystäväni ja kumppanini, jos me taitaisimme voittaa hänen, tulla hänen kanssansa yhteen ja kostaa hänelle.

10. Sillä minä cuulen cuinga monda minua panettelewat ja minun pitä jocapaicas pelcuri oleman: Candacat päälle me tahdom wahwast canda hänen päällens sanowat caicki minun ystäwäni ja cumpanini jos me taidaisimme woitta hänen tulla hänen cansans yhteen ja costa hänelle.

10. Sille mine cwlen/ quinga monda minua kirouat/ ia mine alati wapisen. Candacat/ Huy/ Me tadhon canda henen pälens ( sanouat caiki minun Ysteueni ia Cumpanini ) ios me henen woittaisim/ ia vlotuisim heneen/ ia costaisim henelle. (Sillä minä kuulen/ kuinka monta minua kiroawat/ ja minä alati wapisen. Kantakaat/ Me tahdon kantaa hänen päällensä (sanowat kaikki minun ystäwäni ja kumppanini) jos me hänen woittaisimme/ ja ulottuisimme häneen/ ja kostaisimme hänelle.)

11. Mutta Herra on minun kanssani niinkuin väkevä sankari; sentähden minun vainoojani kompastuvat eivätkä mitään mahda. He saavat suuren häpeän, sillä he ovat olleet ymmärtämättömät, iankaikkisen pilkan, joka ei ole unhottuva.

11. Mutta Herra on minun kanssani, niinkuin väkevä sankari; sentähden pitää minun vainoojani lankeeman ja ei voittaman, vaan pitää suureen häpiään tuleman, että he niin tyhmästi toimittavat; se häpiä pitää oleman ijankaikkinen, ja ei pidä unohdettaman.

11. Mutta HErra on minun cansani nijncuin wäkewä Sangari sentähden pitä minun wainojani langeman ja ei woittaman: waan pitä suureen häpiään tuleman että he nijn tyhmäst toimittawat se häpiä pitä oleman ijancaickinen ja ei pidä unhotettaman.

11. Mutta HERRA ombi minun cansani ninquin iocu wäkeue Kempi/ senteden pite minun Sortaiani langeman/ ia ei ylitzewoittaman. Waan heiden pite sangen häpiemen/ senteden ette he nin tyhmesti tekeuet. Sen häpien pite ijancaikisen heille oleman/ ioca ei ikenens vnodheta. (Mutta HERRA ompi minun kanssani niinkuin joku wäkewä kemppi (sankari 1642)/ sentähden pitää minun sortajani lankeeman/ ja ei ylitse woittaman. Waan heidän pitää sangen häpeämän/ sentähden että he niin tyhmästi tekewät. Sen häpeän pitää iankaikkisen heille oleman/ joka ei ikänänsä unohdeta.)

12. Herra Sebaot, sinä joka tutkit vanhurskaan, näet munaskuut ja sydämen, salli minun nähdä, että kostat heille, sillä sinun huomaasi minä olen jättänyt asiani.

12. Ja nyt Herra Zebaot, sinä joka koettelet vanhurskaan, sinä tutkit munaskuut ja sydämen: anna minun nähdä kostos heistä; sillä minä olen antanut sinun haltuus minun asiani.

12. JA nyt HERra Zebaoth sinä joca coettelet wanhurscan sinä tutkit munascuut ja sydämen anna minun nähdä costos heistä: sillä minä olen andanut sinun haldus minun asiani.

12. Ja nyt HERRA Zebaoth/ sine quin ne Hurskat coettelet/ munaskuut ia sydhemet näet. Anna minun nädhä sinun Costos heiden ylitzens/ sille mine olen minun syyni andanut sinun haltus. (Ja nyt HERRA Zebaoth/ sinä kuin ne hurskaat koettelet/ munaskuut ja sydämet näet. Anna minun nähdä sinun kostosi heidän ylitsensä/ sillä minä olen minun syyni antanut sinun haltuusi.)

13. Veisatkaa Herralle, ylistäkää Herraa, sillä hän pelastaa köyhän pahantekijäin käsistä.

13. Veisatkaat Herralle, kiittäkäät Herraa, joka auttaa köyhän henkeä pahain käsistä.

13. Weisatcat HErralle kijttäkät HERra joca autta köyhän henge pahain käsistä.

13. Weisacat HERRALLE/ kijtteket HERRA/ ioca sen Waiuaisen sielun ninen Pahatekiedhen käsist wapactapi. (Weisatkaat HERRALLE/ kiittäkäät HERRA/ joka sen waiwaisen sielun niiden pahantekijäiden käsistä wapahtaapi.)

14. Kirottu olkoon se päivä, jona minä synnyin; älköön se päivä, jona äitini minut synnytti, olko siunattu.

14. Kirottu olkoon se päivä, jona minä syntynyt olen; älköön se päivä olko siunattu, jona minun äitini on minun synnyttänyt.

14. KIrottu olcon se päiwä jona minä syndynyt olen älkön se päiwä olco siunattu jona minun äitin on minun synnyttänyt.

14. Kirottu olcoon se peiue/ iona mine syndynyt olin/ elken se peiue siugnattu olco/ iona minun Eiten synnytti minun. (Kirottu olkoon se päiwä/ jona minä syntynyt olin/ älkään se päiwä siunattu olko/ jona minun äitini synnytti minun.)

15. Kirottu olkoon se mies, joka toi minun isälleni ilosanoman, sanoen: Sinulle on syntynyt poikalapsi, ja saattoi hänelle suuren ilon.

15. Kirottu olkoon se mies, joka minun isälleni sanomaa toi ja sanoi: sinä olet saanut nuoren pojan; suuresti ilahuttaaksensa häntä.

15. Kirottu olcon se joca minun Isälleni hywä sanomata toi ja sanoi: sinä olet saanut nuoren pojan ilahuttaxens händä.

15. Kirottu olcoon se/ ioca minun Isälleni hyue sanomata toi/ ia sanoi/ Sinulle poica syndyi hende ilahuttaxens. (Kirottu olkoon se/ joka minun isälleni hywää sanomaa toi/ ja sanoi/ Sinulle poika syntyi häntä ilahduttaaksensa.)

16. Käyköön sen miehen niinkuin niiden kaupunkien, jotka Herra kukisti armahtamatta. Hän kuulkoon huudon aamulla, sotahuudon keskipäivän aikana,

16. Se mies olkoon niinkuin ne kaupungit, jotka Herra kukisti, ja ei sitä katunut; hän kuulkaan huomeneltain parun ja puolipäivänä huudon:

16. Se mies olcon nijncuin ne Caupungit jotca HERra cukisti ja ei hän sitä catunut hän cuulcan huomeneltain pargun ja puolipäiwänä surun.

16. Se sama Mies olcoon ninquin ne Caupungit/ iotca HERRA cukisti/ ia ei hen site catunut. Hen cwlcan ydhen parun amulla/ ia polipeiuelle ydhen surkiudhen. (Se sama mies olkoon niinkuin ne kaupungit/ jotka HERRA kukisti/ ja ei hän sitä katunut. Hän kuulkaan yhden parun aamulla/ ja puolipäiwällä yhden surkeuden.)

17. koska ei surmannut minua äidinkohtuun, niin että äitini olisi ollut minun hautani ja hänen kohtunsa jäänyt iäti kantavaksi.

17. Ettes siis tappanut minua äitini kohdussa, että minun äitini olis ollut minun hautani, ja hänen kohtunsa olis ijankaikkisesti kantava ollut.

17. Ettes sijs tappanut minua äitini cohdusa että minun äitin olis ollut minun hautan ja hänen cohtuns olis ijancaickisest candawa ollut.

17. Oy ettet sine ole minua tappanut minun Eiteni codhussa/ ette minun Eiten olis minun Hautani ollut/ ia henen Rumins olis ijancaikisesta wastaoin ollut. (Oi ettet sinä ole mina tappanut minun äitini kohdussa/ että minun äitini olisi minun hautani ollut/ ja hänen ruumiinsa olisi iankaikkisesti wastoin ollut.)

18. Miksi olen äitini kohdusta tullut näkemään tuskaa ja vaivaa, niin että minun päiväni päättyvät häpeässä?

18. Miksi minä siis olen äitini kohdusta tullut, tuskaa ja sydämen surua näkemään, ja kuluttamaan päiviäni häpiällä?

18. Mixi minä sijs olen äitini cohdusta tullut että minun sencaltaista tusca ja sydämen surua näkemän pitä ja culuttaman minun päiwäni häpiäll.

18. Mixi mine sis Eiteni codhusta vlostullut olen/ ette minun teuty sencaltaisen surkiudhen ia sydhemenkiwun nädhe/ ia minun peiueni häpien cansa culutta? (Miksi minä siis äitini kohdusta ulostullut olen/ että minun täytyy senkaltaisen surkeuden ja sydämenkiwun nähdä/ ja minun päiwäni häpeän kanssa kuluttaa?)