4 luku

1. Kuinka onkaan kulta tummunut, muuttunut hyvä kulta; kuinka ovat pyhät kivet viskeltyinä kaikkien katujen kulmiin!

1. Kuinka on kulta niin mustunut, ja jalo kulta niin muuttunut? pyhät kivet ovat joka kadun päässä hajoitetut.

1. CUinga on culda nijn mustennut? ja jalo culda nijn muuttunut? ja pyhän kiwet owat joca catulla hajotetut.

1. QUinga on Culta ratki nin mustennut? Ja se Jalo culta ratki nin mwttunut? Ja ne Pyhydhen Kiuet macauat iocaitzen Catuin päle haiotetut. (Kuinka on kulta ratki niin mustennut? Ja se jalo kulta ratki niin muuttunut? Ja ne pyhyyden kiwet makaawat jokaisten katuin päälle hajoitetut.)

2. Siionin pojat, nuo kalliit, punnitut puhtaimman kullan arvoisiksi — kuinka he ovatkaan saviastiain arvossa, savenvalajan kätten tekojen!

2. Zionin kempit pojat, puhtaan kullan verraksi luetut, kuinka ne ovat savi-astian kaltaiseksi arvatut, jotka savenvalaja tekee?

2. Zionin kempit pojat cullan werraxi luetut cuinga ne owat sawiastian caltaisexi arwatut jotca sawenwalaja teke.

2. Ne Kempit Zionin Poiat/ Cullan werdhaxi luetut/ quinga he nyt ouat Sauen Crusin caltaisexi aruatut/ iotca Sauenwalaia tekepi. (Ne kempit (sankarit) Zionin pojat/ kullan werraksi luetut/ kuinka he nyt owat sawenkruusin (sawiruukun) kaltaiseksi arwatut/ jotka sawenwalaja tekeepi.)

3. Aavikkosudetkin taritsevat nisiänsä, imettävät pentujansa; mutta tytär, minun kansani, on tullut tylyksi kuin kamelikurki erämaassa.

3. Lohikärmeet taritsevat nisiä pojillensa ja imettävät heitä; mutta minun kansani tyttären täytyy armotoinna olla, niinkuin yökkö korvessa.

3. Drakit taridzewat nisät pojillens ja imettäwät heitä mutta minun Canssani tyttären täyty armotoin imewäisille olla nijncuin yöcköi corwesa.

3. Ne Lohikermet taritzeuat Niset heiden poillens/ ia imetteuet heite/ Mutta minun Canssani Tytteren teuty Laupiatoin olla/ Ninquin iocu Strutzi Coruesa. (Ne lohikäärmeet taritsewat nisät heidän pojillensa/ ja imettäwät heitä/ Mutta minun kansani tyttären täytyy laupiatoin olla/ Niinkuin joku strutsi korwessa.)

4. Imeväisen kieli tarttuu suulakeen janon tähden. Lapsukaiset pyytävät leipää; ei ole, kuka sitä heille taittaisi.

4. Imeväisten kieli tarttuu suun lakeen janon tähden; nuoret lapsukaiset anovat leipää, ja ei ole ketään, joka heille sitä jakaa.

4. Imewäisten kieli tartui suun lakeen janon tähden ne nuoret lapsucaiset anowat leipä ja ei ole ketän joca heille sitä jaca.

4. Nisurille tartui kieli heiden Lakeens ianon teden/ Ne Nooret Lapsucaiset anouat Leipe/ ia eikengen ole/ ioca heille site iacapi. (Nisurilla (imewäisillä) tarttuu kieli heidän lakeensa janon tähden/ Ne nuoret lapsukaiset anowat leipää/ ja ei kenkään ole/ joka heille sitä jakaapi.)

5. Jotka herkkuja söivät, ne nääntyvät kaduilla. Joita punapurppuran päällä kanneltiin, ne tunkioita syleilevät.

5. Jotka ennen söivät herkullisesti, ne ovat kadulla nääntyneet; jotka ennen olivat silkillä vaatetetut, niiden täytyy nyt loassa maata.

5. Jotca muinen söit hercullisest he owat catulla näändynet jotca muinen olit silkillä waatetetut heidän täyty nyt loasa maata.

5. Jotca muinen söit herculisesta/ he ouat Catuin päle nändynyet/ Jotca muinen olit silkis yleskasuatetut/ heiden teuty nyt loghassa maata. (Jotka muinen söit herkullisesti/ ja owat katuin päälle nääntyneet/ Jotka muinen olit silkissä ylöskaswatetut/ heidän täytyy nyt loassa maata.)

6. Tyttären, minun kansani, syntivelka on Sodoman syntiä suurempi; Sodoma hävitettiin yhtäkkiä kätten siellä riehumatta.

6. Minun kansani tyttären synti on suurempi kuin Sodoman synti, joka äkisti kukistettiin ja ei yksikään käsi siihen ruvennut.

6. Minun Canssan tyttären syndi on suurembi cuin Sodoman syndi joca äkistä cukistettin ja ei yxikän käsi sijhen ruwennut.

6. Minun Canssani Tytteren syndi on swrembi/ quin Sodomin syndi/ ioca ydhes silmenräpeyxes alaskukistettu oli/ ia ei yxiken käsi sihen ruuennut. (Minun kansani tyttären synti on suurempi/ kuin Sodoman synti/ joka yhdessä silmänräpäyksessä alaskukistettu oli/ ja ei yksikään käsi siihen ruwennut.)

7. Siionin ruhtinaat olivat lunta puhtaammat, maitoa valkoisemmat, heidän ruumiinsa oli koralleja rusottavampi, heidän hahmonsa oli kuin safiiri.

7. Hänen nasirinsa olivat puhtaammat kuin lumi ja valkeammat kuin rieska; heidän ihonsa oli punaisempi kuin koralli, heidän kauneutensa niinkuin saphir.

7. Hänen Nazareins olit puhtammat cuin lumi ja walkemmat cuin riesca heidän ihons oli punaisembi cuin Coralli heidän cadzandons oli nijncuin Saphir.

7. Henen Nazareins olit puchtamat quin Lumi/ ia walkeemat quin rieska/ heiden Loondons punaisembi oli/ quin Corilo/ heiden päle catzomisens oli ninquin Saphiri. (Hänen nazirinsa olit puhtaammat kuin lumi/ ja walkeammat kuin rieska/ heidän luontonsa punaisempi oli/ niinkuin koralli/ heidän päälle katsomisensa oli niinkuin Saphiri.)

8. Nyt on heidän muotonsa nokea mustempi, ei voi heitä tuntea kaduilla. Rypyssä on heillä nahka luitten päällä, se on kuivettunut kuin puu.

8. Mutta nyt on heidän muotonsa niin mustaksi muuttunut, ettei heitä kaduilla tuta taideta; heidän nahkansa riippuu heidän luissansa, se kuivettui niinkuin puu.

8. Mutta nyt on heidän ihons nijn mustennut syngeydest ettei he catuilla tuta taita heidän nahcans rippu heidän luisans se cuiwettui nijncuin puu.

8. Mutta nyt ombi heiden Loondons nin mustennuet syngydhest/ ettei he Cadhuilla taita tuta/ Heiden nachkans rijppu heiden Luisans/ se quiuettui ninquin pw. (Mutta nyt ompi heidän luontonsa mustennut synkyydestä/ ettei he kaduilla taita tuta/ Heidän nahkansa riippuu heidän luissansa/ se kuiwettui niinkuin puu.)

9. Parempi oli miekan kaatamien kuin nälän kaatamien, jotka menehtyivät, kuin lävitsepistetyt, pellon viljaa vailla.

9. Miekalla tapetuille oli parempi kuin niille, jotka nälkään kuolivat, jotka nääntymän ja hukkuman piti maan hedelmän puuttumisesta.

9. Miecalla tapetuille oli parembi cuin nijlle jotca nälkään cuolit jotca näändymän ja huckuman piti näljästä.

9. Nijlle Miecalla tapetuille oli parembi/ quin nijlle/ iotca Nelken coolit/ Jotca nändymen ia huckuman pitä Nelghien teden. (Niillä miekalla tapetuille oli parempi/ kuin niillä/ jotka nälkään kuolit/ Jotka nääntymän ja hukkuman pitää nälän tähden.)

10. Armeliaat vaimot keittivät omin käsin lapsiansa: ne tulivat heille ruuaksi tyttären, minun kansani, sortuessa.

10. Laupiaammat vaimot ovat omia lapsiansa keittäneet ruaksensa, minun kansani tyttären surkeudessa.

10. Laupiammat waimot täyty omia lapsians keittä ruaxens minun Canssani tyttären surkiudes.

10. Ne laupialisemat Waimot teuty omia Lapsians keitte roaxens/ minun Cansani Tytteren surkiudhes (Ne laupiaallisemmat waimot täytyy omia lapsiansa keittää ruoaksensa/ minun kansani tyttären surkeudessa.)

11. Herra on pannut täytäntöön kiivautensa, vuodattanut vihansa hehkun; hän on sytyttänyt Siioniin tulen, joka on kuluttanut sen perustukset.

11. Herra on vihansa täyttänyt, hän on vuodattanut julman vihansa, ja Zionissa tulen sytyttänyt, joka myös hänen perustuksensa polttanut on.

11. HERra on hänen hirmuisudens täyttänyt hän on wuodattanut hänen julman wihans hän on Zionis tulen sytyttänyt joca myös hänen perustuxens polttanut on.

11. HERRA ombi henen hirmusudhens teuttenyt. Hen ombi vloswodhattanut henen iulman Wihans/ Hen ombi Zionis ydhen Tulen ylessytyttenyt/ ioca mös henen Perustoxens ylespoltanut on. (HERRA ompi hänen hirmuisuutensa täyttänyt. Hän ompi uloswuodattanut hänen julman wihansa/ Hän ompi Zionissa yhden tulen ylössytyttänyt/ joka myös hänen perustuksensa ylöspolttanut on.)

12. Eivät olisi uskoneet maan kuninkaat, ei maanpiirin asukkaista kenkään, että vihollinen ja vainomies hyökkää sisään Jerusalemin porteista.

12. Ei kuninkaat maan päällä sitä olisi uskoneet, eikä kaikki maan piirin asuvaiset, että vihamiehen ja vihollisen piti tuleman Jerusalemin portista sisälle.

12. Ei Cuningat maan päällä sitä olis usconet eikä caicki ihmiset maan päällä että wainollisen ja wihollisen piti tuleman Jerusalemin portist sisälle.

12. Eipe Kuningat Maan päle site vskoneet olisi/ eike caiki Inhimiset Maan päle/ Ette sen wainolisen ia wiholisen piti Jerusalemin Portist siseltuleman. (Eipä kuninkaat maan päällä sitä uskoneet olisi/ eikä kaikki ihmiset maan päällä/ että sen wainoollisen ja wihollisen piti Jerusalemin portista sisälle tuleman.)

13. Sen profeettain syntien tähden kävi näin, sen pappien pahain tekojen tähden, niiden, jotka siellä olivat vuodattaneet vanhurskaitten verta.

13. Mutta se on hänen prophetainsa syntein tähden ja hänen pappeinsa pahain tekoin tähden, jotka siinä vanhurskasten veren vuodattivat.

13. Mutta se on hänen Prophetains syndein tähden ja heidän Pappeins pahain tecoin tähden jotca siellä wanhurscasten weren wuodatit.

13. Mutta se ombi henen Prophetins syndein tedhen/ ia heiden Pappeins Pahatecoin teden/ iotca sielle siselle ninen Wanhurskasten weren vloswodhatit. (Mutta se ompi hänen prophetainsa syntein tähden/ ja heidän pappeinsa pahatekoin tähden/ jotka siellä sisällä niiden wanhurskaiden weren uloswuodatit.)

14. He harhailivat sokeina kaduilla, verellä tahrattuina, niin ettei voinut koskea heidän vaatteisiinsa.

14. He kävivat sinne ja tänne kaduilla, niinkuin sokiat, ja olivat itsensä vereen saastuttaneet, ja ei taitaneet heidän vaatteisiinsa ruveta.

14. He käwit sinne ja tänne catuilla nijncuin sokiat ja olit werellä rywetetyt ja ei tainnet heidän waatteisins ruweta.

14. He keuit sinne ia tenne Catuilla/ ninquin Sokiat/ ia Werelle olit ryuetetut/ ia euet tainuet mös heiden waatteins ruueta. (He käwit sinne ja tänne kaduilla/ niinkuin sokeat/ ja werellä olit rywetetyt/ ja eiwät tainneet myös heidän waatteinsa ruweta.)

15. Väistykää! Saastainen! huudettiin heistä. Väistykää, väistykää, älkää koskeko! Paettuaankin he yhä harhailivat; pakanain seassa sanottiin: Eivät he saa kauemmin asustaa täällä.

15. Vaan he huusivat heitä: välttäkäät, saastaiset, välttäkäät, älkäät mihinkään ruvetko; sillä he välttivät ja pakenivat, niin että myös pakanain seassa sanottiin: ei he kauvan siellä pysy.

15. Waan huusit heitä wälttäkät saastaiset wälttäkät wälttäkät älkät mihingän ruwetco: sillä he wältit heitä ja pakenit heitä nijn että myös pacanain seas sanottin: ei he cauwan siellä pysy.

15. Waan hwsit heiden tygens/ Welteket te saastaiset/ welteket/ welteket/ elket mihinge ruuetko. Sille he wältit heiste/ ia poispakenit heiste. Nin ette mös Pacain seas sanottijn/ Eipe he cauuan sielle pysy. (Waan huusit heidän tykönsä/ Wälttäkäät te saastaiset/ wälttäkäät/ wälttäkäät/ eikä mihinkään ruwetko. Sillä he wältit heistä/ ja poispakenit heistä. Niin että myös pakanain seassa sanottiin/ Eipä he kauan siellä pysy.)

16. Herran kasvot ovat hajottaneet heidät, hän ei heihin enää katso. Papeista ei välitetty, vanhimpia ei armahdettu.

16. Sentähden on Herran viha heitä hajoittanut, ja ei enään katso heidän päällensä, ettei he pappeja kunnioittaneet eikä vanhoja armahtaneet.

16. Sentähden on HERran wiha heitä hajottanut ja ei sillen cadzo heidän päällens ettei he Pappia cunnioittanet eikä wanhoja armahtanet.

16. Senteden ombi HERRAN wiha heite haiottanut/ ia ei tadho heiden pälens sillen catzo/ Ettei he Pappia cunnioittaneet/ ia eike nite wanhoia armachtanuet. (Sentähden ompi HERRAN wiha heitä hajoittanut/ ja ei tahdo heidän päällensä silleen katsoa/ Ettei he pappia kunnioittaneet/ ja eikä niitä wanhoja armahtaneet.)

17. Vieläkin me, silmät rauenneina, turhaan odotimme apua; tähystyspaikastamme me tähyilimme kansaa, josta ei pelastusta tullut.

17. Kuitenkin meidän silmämme kurkistelevat tyhjäin avun jälkeen, siihenasti että he väsyivät, kuin me odotimme sitä kansaa, joka ei meitä auttaa voinut.

17. Cuitengin meidän silmäm curkistelit tyhjän awun jälken sijhenasti että he wäsyit: cosca me odotimma sitä Canssa joca ei meitä autta woinut.

17. Quitengin meiden Silmen curkistelit tyhien Awn ielkin/ sihenasti ette he wäsyit/ Coska me odhotimma ychte Canssa/ ioca ei meite autta woinut. (Kuitenkin meidän silmän kurkistelit tyhjän awun jälkeen/ siihenasti että he wäsyit/ Koska me odotimme yhtä kansaa/ joka ei meitä auttaa woinut.)

18. Meidän askeleitamme vaanittiin, niin ettemme voineet kulkea kaduillamme. Meidän loppumme lähestyi, päivämme täyttyivät — niin, loppumme tuli.

18. He väijyvät meidän askeleitamme, niin ettemme rohkene meidän kaduillamme käydä; meidän loppumme on lähestynyt, meidän päivämme ovat täytetyt, sillä meidän loppumme on tullut.

18. He wäijywät meitä nijn etten me rohke meidän catuillam käydä silloin myös meidän loppum tuli meidän päiwäm culuit meidän loppum on tullut.

18. He weijuuet meiden askelen/ nin ettei me rohckenuet meiden Catuin päle keudhe/ silloin mös meiden loppun tuli/ meiden peiuen edesioudhuit/ meiden loppun on tullut. (He wäijywät meidän askeleen/ niin ettei me rohjenneet meidän katuin päällä käydä/ sillon myös meidän loppun tuli/ meidän päiwän pois jouduit/ meidän loppun on tullut.)

19. Meidän vainoojamme olivat nopeammat kuin kotkat taivaalla. Vuorilla he ajoivat meitä takaa, väijyivät meitä erämaassa.

19. Meidän vainoojamme olivat nopiammat kuin kotka taivaan alla; vuorilla he myös meitä vainosivat, ja korvessa he meitä vartioitsivat.

19. Meidän wainojam olit nopiammat cuin Cotcat taiwan alla wuorilla he myös meitä wainoisit ja corwesa he meitä wartioidzit.

19. Meiden Wainoliset olit nopiammat/ quin Cotkat Taiuas alla/ Worijn he mös meite wainosit/ ia Coruesa he meiden ielkin wartioitzit. (Meidän wainolliset olit nopeammat/ kuin kotkat taiwasalla/ Wuoriin he myös meitä wainosit/ ja korwessa he meidän jälkeen wartioitsit.)

20. Hän, meidän elämänhenkemme, Herran voideltu, joutui vangiksi heidän kuoppiinsa, hän, josta me olimme sanoneet: hänen varjossaan me saamme elää pakanakansain seassa.

20. Herran voideltu, joka meidän turvamme oli, on vangittu heidän verkkoihinsa, josta me sanoimme, että me hänen varjonsa alla elämme pakanain seassa.

20. HERran woideltu joca meidän turwam oli on fangittu heidän werckoihins cosca he meitä hajotit johon me turwaisim että me hänen warjons alla eläisim pacanain seas.

20. Se HERRAN Woidheltu/ ioca meiden turuan oli/ ombi Fangittu heiden wercohins/ coska he meite haiotit/ Johonga me turuasim/ Ette me henen Warions alla eleisim Pacanain seas. (Se HERRAN woideltu/ joka meidän turwan oli/ ompi wangittu heidän werkkoihinsa/ koska he meitä hajoitit/ Johonka me turwasimme/ että me hänen warjonsa alla eläisimme pakanain seassa.)

21. Iloitse ja riemuitse, tytär Edom, joka asut Uusin maassa! Mutta malja on tuleva sinunkin kohdallesi: sinä juovut ja paljastat itsesi.

21. Iloitse ja riemuitse, sinä Edomin tytär, joka asut Utsin maalla; sillä sen maljan pitää myös sinulle tuleman, ja sinun pitää myös juopuman, ja alasti itses riisuman.

21. ILoidze ja riemuidze sinä Edomin tytär joca asut Uzin maalla: sillä sen calkin pitä myös sinulle tuleman ja sinun pitä myös juopuman ja alasti tuleman.

21. Iloitze ia riemuitze sine Tyter edom/ iocas asut Uzin maalla/ Sille sen Calkin pite mös sinun ylitzes tuleman/ pitä mös sinun ioopuman ia alasti tuleman. (Iloitse ja riemuitse sinä tytär Edom/ joka asuit Uzin maalla/ Sillä sen kalkin pitää myös sinun ylitsesi tuleman/ pitää myös sinun juopuman ja alasti tuleman.)

22. Sinun syntivelkasi, tytär Siion, on loppunut: ei Herra ole enää siirtävä sinua pois. Sinun syntivelkasi, tytär Edom, hän on etsiskelevä, on paljastava sinun syntisi.

22. Mutta sinun vääryydelläs on loppu, sinä Zionin tytär, ei hän enään anna sinua viedä pois, mutta sinun vääryytes, Edomin tytär, hän etsii, ja sinun syntis ilmoittaa.

22. Mutta sinun pahoilla tegoillas on loppu sinä Zionin tytär ei hän sillen anna sinua wiedä pois mutta sinun pahat tecos Edomin tytär pitä hänen edzimän ja sinun syndis ilmoittaman.

22. Mutta sinun Pahategholles ombi loppu/ sine Tyter Zion/ Eipe hen sille anna sinua poiswiedhe/ Mutta sinun pahatteghos Tyter Edom/ pite henen etziskelemen/ ia sinun syndies ylesauaman. (Mutta sinun pahateollesi ompi loppu/ sinä tytär Zion/ Eipä hän silleen anna sinua poiswiedä/ Mutta sinun pahat tekosi tytär Edom/ pitää hänen etsiskelemän/ ja sinun syntiäs ylösawaaman.)