PSALTTARIT

109. Psalmi.

 

I. Kristus rukoilee kostoa vihollisillensa, erinomattain pettäjällensä Juudaalle; II. Pyytää pelastettaa heidän häväistyksestänsä.

 

Davidin Psalmi, edelläveisaajalle.
I. Jumala, minun kiitokseni, älä vaikene.
2. Sillä he ovat jumalattoman ja pettäväisen suunsa avanneet minua vastaan: he puhuvat minun kanssani viekkaalla kielellä,
3. Ja myrkyllisillä sanoilla ovat he minun piirittäneet, ja sotivat minua vastaan ilman syytä.
4. Että minä heitä rakastan, ovat he minua vastaan; mutta minä rukoilen.
5. He osoittavat minulle pahaa hyvän edestä* ja vihaa rakkauden edestä.
6. Aseta jumalattomat hänen päällensä*, ja perkele seisokaan hänen oikialla kädellänsä+.
7. Koska hän tuomitaan, niin lähtekään siitä ulos jumalattomana, ja hänen rukouksensa olkoon synti.
8. Olkoon hänen päivänsä harvat, ja hänen virkansa ottakoon toinen.
9. Hänen lapsensa olkoon* orvot, ja hänen emäntänsä leski.
10. Käykään hänen lapsensa kulkiana, ja kerjätkään*, ja etsikään elatuksensa köyhyydessänsä.
11. Kaikki mitä hänellä on, korkorahainen ottakoon, ja muukalaiset repikään hänen hyvyytensä.
12. Älköön kenkään hänelle hyvää tehkö, eikä yksikään armahtako hänen orpojansa.
13. Hänen sukunsa olkoon hävitetty*: heidän nimensä olkoon toisessa polvessa pyyhitty pois.
14. Hänen isäinsä pahat teot tulkaan muistoksi Herran edessä, ja hänen äitinsä synti ei pidä pyyhittämän pois.
15. Olkoon ne alati Herran kasvoin edessä, ja hukkukoon heidän muistonsa maan päältä,
16. Ettei hänellä ensinkään laupiutta ollut, vaan vainosi raadollista ja köyhää*, ja murheellista tappaaksensa.
17. Ja hän tahtoi kirousta, sen myös pitää hänelle tuleman: ei hän tahtonut siunausta, sen pitää myös hänestä kauvas erkaneman.
18. Ja hän puki kirouksen päällensä niinkuin paitansa ja se meni hänen sisällyksiinsä niinkuin vesi, ja hänen luihinsa niinkuin öljy.
19. Se olkoon hänelle niinkuin vaate, jolla hän itsensä verhottaa, ja niinkuin vyö, jolla hän aina itsensä vyöttää.
20. Aivan näin tapahtukoon heille Herralta, jotka ovat minua vastaan, ja puhuvat pahoin minun sieluani vastaan.
21. II. Mutta sinä, Herra, Herra, tee minun kanssani sinun nimes tähden; sillä sinun armos on hyvä, pelasta minua.
22. Sillä minä olen köyhä ja raadollinen: minun sydämeni on särjetty minussa.
23. Minä menen pois niinkuin varjo, koska se kulkee pois, ja pudistetaan ulos niinkuin kaskaat.
24. Minun polveni ovat heikoksi tulleet paastosta, ja minun lihani on laihtunut lihavuudesta.
25. Ja minun täytyy olla heidän pilkkansa: koska he minun näkevät, niin he päätänsä pudistavat.
26. Auta minua, Herra minun Jumalani: auta minua sinun armos perästä,
27. Että he tuntisivat sen sinun kädekses, ja että sinä Herra sen teet.
28. Koska he sadattavat, niin siunaa sinä: koska he karkaavat minua vastaan, niin tulkoon he häpiään, mutta sinun palvelias iloitkaan.
29. Olkoon minun vainolliseni häväistyksellä puetut, ja olkoon häpiällänsä verhotetut niinkuin hameella.
30. Minä kiitän suuresti Herraa suullani, ja ylistän häntä monen seassa.
31. Sillä hän seisoo köyhän oikialla kädellä*, auttamassa häntä niistä, jotka hänen sieluansa tuomitsevat.