VIIDES MOOSEKSEN KIRJA

I. Kuinka Moses, Israelin lasten valmistaissa menemään Jordanin ylitse ja omistamaan Kanaanin maata, kertoi heidän edessänsä minikahtamia erinomaisia kappaleita ja Jumalan hyviä tekoja, heille korvessa tapahtuneita: ja siitä neuvoo heitä oppimaan ja pitämään Jumalan käskyjä, niin hän vastakin tekee heille kaikkea hyvää, luku 1, 2, 3, 4.
II. Kuinka hän taas kutsuu heitä, kertoo heidän edessänsä Jumaln kymmenen käskyä, luku 5. Niin myös kaikki ensimäisen taulun ja kirkon hallituksen käskytä ja säädyt: kuinka heidän pitää kayttämän itsensä Jumalaa ja hänen palvelijitansa kohtaan, nimittäin pelkäämän ja pitämän hänen käskynsä, luku 6, hävittämän kaikki epajumalat, luku 7, ei unhottaman häntä, luku 8. Vaan muistaman entisiä rikoksiansa, ja hänen armoansa, luku 9, ja niin rakastaman ja palveleman häntä ainoaa, luku 10, ajatteleman hänen ihmeellisiä töitänas, luku 11, ja uhraaman ainoastaan siinä paikassa, minkä hän valinnut on, luku 12. Ei kuuleman muita prophetaita, luku 13. Vaan antamaan uskollisesti kymmenykset hänen palvelijoillensa ja vaivaisille, luku 14, 15, pitämän hänen juhlapäivänsä, luku 16. Asettaman Jumalaa pelkääväisiä tuomareita ja kuninkaita, luku 17. Ei pitämän lukua noidista ja tietäjistä; vaan kuuleman sitä suurta Prophetaa, jonka Hän on lähettävä, luku 18. Ja eroittaman vapaakaupungit tapaturmaisille miehen tappajille, luku 19.
III. Kaikista toisen taulun ja maailmallisen hallituksen käskyistä ja säädyistä: kuinka heidän pitää käyttämän itsensä lähimmäistansä kohtaan: niinkuin sodassa vihollisiansa vastaan, luku 20, emäntänsä ja lapsiansa kohtaan luku 22-26. Niin myös siitä siunauksesta ja palkasta, joita heidän pitää toivoman, jos he pitäisivät hänen käskynsä, sekä kirouksesta että rangaistuksesta, jos he niistä luopuisivat, luku 27-30.
IV. Mitä Moseksen kuollessa tapahtuu: kuinka hän ilmoittaa heille kuolemansa ja lohduttaa heitä, luku 31, lukee veisunsa heidän edessänsä, heidän vilpistelemisestänsä, luku 32, siunaa heitä, luku 33, ja viimein kuolee ja haudataan, luku 34

 

1. Luku.

I. Moses rupee luettelemaan, mitä heille näinä 40 vuotena on tapahtunut korvessa. II. Juttelee, kuinka hän oli asettanut virkamiehiä heidän ylitsensä, ja mikä niiden virka oleman piti. III. Kuinka hän oli antanut vaota Kanaanin maata, ja mitä siitä seurasi.

 

I. Nämät ovat ne sanat, mitkä Moses puhui koko Israelille, tällä puolella Jordania korvessa, sillä kedolla Punaisen meren kohdalla, Paranin, ja Tophelin, ja Labanin, ja Hatserotin ja Disahabin vaiheella,
2. Yksitoistakymmentä päiväkuntaa Horebista, sitä tietä Seirin vuoren kautta niin KadesBarneaan asti.
3. Ja tapahtui neljäntenäkymmenentenä vuonna, ensimäisenä päivänä, ensimäisellä kuukaudella toistakymmentä, että Moses puhui Israelin lapsille kaikki, mitä Herra hänen käski heille puhua.
4. Sittekuin hän oli lyönyt Sihonin* Amorilaisten kuninkaan, joka Hesbonissa asui, niin myös Ogin, Basanin kuninkaan, joka Astarotissa Edreissä asui+,
5. Tällä puolella Jordania, Moabin maalla, rupesi Moses selittämään tätä lakia ja sanoi:
6. Herra meidän Jumalamme puhui meille Horebissa, sanoen: te olette jo kyllä kauvan olleet tällä vuorella;
7. Kääntäkäät teitänne ja menkäät matkaan Amorilaisten vuorelle, ja kaikkein heidän läsnä asuvaistensa tykö, kedoilla, vuorella ja laaksossa, etelämaalle, ja meren satamissa, Kanaanin maalle ja Libanoniin, hamaan suuren Phratin virran tykö.
8. Katso, minä annoin teille maan, joka on teidän edessänne: menkäät ja omistakaat se maa, niinkuin Herra teidän isillenne Abrahamille, Isaakille ja Jakobille vannoi, antaaksensa sen heille ja heidän siemenellensä heidän jälkeensä.
9. II. Ja minä puhuin teille silloin, sanoen: en minä voi yksinäni kantaa teitä.
10. Sillä Herra teidän Jumalanne on lisännyt teitä, niin että te tänäpänä olette niin monta, kuin tähdet taivaassa.
11. Herra teidän isäinne Jumala lisätköön teitä vielä monta tuhatta kertaa enempi, ja siunatkoon teitä, niinkuin hän teille sanonut on.
12. Kuinka minä yksinäni voin kantaa senkaltaisen vaivan, kuorman ja riidan teiltä?
13. Valitkaat teistänne toimelliset ja ymmärtäväiset miehet, jotka teidän suvustanne tunnetut ovat, ja minä asetan heitä teidän päämiehiksenne.
14. Niin te vastasitte minua, sanoen: se on hyvä asia, josta puhut tehdäkses.
15. Niin minä otin ylimmäiset teidän suvuistanne, toimelliset ja tunnetut miehet, ja asetin teille päämiehiksi, tuhannen, sadan, viidenkymmenen ja kymmenen päälle, ja esimiehiksi sukukunnissanne.
16. Ja minä käskin tuomareille silloin, sanoen: kuulkaat teidän veljiänne, ja tuomitkaat oikein* jokaisen miehen ja hänen veljensä vaiheella, ja hänen muukalaisensa vaiheella.
17. Ei teidän pidä katsoman kenenkään muotoa tuomiossa, vaan kuulkaat niin pientä, kuin suurtakin: älkäät peljätkö kenenkään muotoa; sillä tuomio on Jumalan*: vaan se asia, mikä teille on raskas, antakaat tulla minun eteeni, kuullakseni sitä.
18. Ja minä käskin teitä siihen aikaan kaikista, mitä teidän tekemän piti.
19. III. Niin me läksimme Horebista, ja vaelsimme kaiken sen suuren ja hirmuisen korven lävitse, jonka te nähneet olette Amorilaisten vuoren tiellä, niinkuin Herra meidän Jumalamme meille käski. Ja tulimme KadesBarneaan.
20. Niin sanoin minä teille: te olette tulleet Amorilaisten vuoreen asti, jonka Herra meidän Jumalamme antaa meille.
21. Katso sitä maata sinun edessäs, jonka Herra sinun Jumalas sinulle antanut on, mene, ja omista se niinkuin Herra sinun isäis Jumala sinulle sanonut on: älä pelkää, älä myös hämmästy.
22. Ja te tulitte kaikki minun tyköni, ja sanoitte: lähettäkäämme miehet meidän edellämme vakoomaan maata, ja meille asiaa ilmoittamaan, ja tietä, jota meidän sinne menemän pitää, ja kaupungeita, joihin meidän tuleman pitää.
23. Ja se asia kelpasi minulle: niin otin minä kaksitoistakymmentä miestä teidän seastanne, jokaisesta sukukunnasta yhden.
24. Ne menivät matkaansa, ja astuivat vuorelle, ja tulivat Eskolin ojaan asti, ja vakosivat sen.
25. Ja ottivat maan hedelmästä myötänsä ja toivat meille, ja ilmoittivat meille asian, ja sanoivat: maa on hyvä, jonka Herra meidän Jumalamme meille antaa.
26. Mutta ette tahtoneet mennä sinne, vaan olitte vastahakoiset Herran teidän Jumalanne sanalle,
27. Ja napisitte* majoissanne ja sanoitte: Herra on meille vihainen, ja on tuonut meitä ulos Egyptin maalta, antaaksensa meitä Amorilaisten käsiin, hukutettaa.
28. Kuhunka me menemme? Meidän veljemme ovat peljättäneet meidän sydämemme, sanoen: se kansa on suurempi ja pitempi meitä, ja ne kaupungit ovat suuret ja varustetut taivaasen asti: olemme myös nähneet siellä Enakin pojat.
29. Ja minä sanoin teille: älkäät hämmästykö, älkäät myös peljästykö heitä;
30. Sillä Herra teidän Jumalanne käy teidän edellänne, ja sotii teidän edestänne, niin kuin hän myös tehnyt on Egyptissä teille teidän silmäinne edessä,
31. Ja korvessa, jossa sinä olet nähnyt, kuinka Herra sinun Jumalas on sinun kantanut, niinkuin mies kantaa poikansa, kaikella sillä tiellä, jota te vaeltaneet olette, siihenasti kuin te tälle paikalle tulitte.
32. Vaan ette siitä lukua pitäneet, uskoa Herran teidän Jumalanne päälle,
33. Joka kävi tiellä teidän edellänne, tiedustamaan leirin paikkaa, yöllä tulessa, osoittaen teille tietä jota te kävitte, ja päivällä pilvessä.
34. Koska Herra kuuli teidän huutonne, vihastui hän ja vannoi, sanoen:
35. Ei yksikään tästä pahasta sukukunnasta pidä näkemän sitä hyvää maata, jonka minä olen vannonut, antaakseni teidän isillänne,
36. Paitsi Kalebia Jephunnen poikaa, hän näkee sen, hänelle minä annan sen maan, jonka päälle hän astunut on, ja myös hänen lapsillensa, että hän uskollisesti seurasi Herraa.
37. Ja Herra vihastui myös minulle teidän tähtenne, ja sanoi: et sinäkään sinne tule;
38. Vaan Josua Nunin poika, sinun palvelias, hän tulee sinne: vahvista häntä; sillä hänen pitää asettaman Israelin perimykseensä.
39. Ja teidän lapsenne, jotka te sanoitte saaliiksi tulevan*, ja teidän poikanne, jotka ei tänäpänä tiedä hyvää eli pahaa, he tulevat sinne, ja minä annan sen heille, ja heidän pitää sen omistaman.
40. Vaan palatkaat te ja menkäät korpeen, Punaisen meren tietä.
41. Niin te vastasitte ja sanoitte minulle: me olemme rikkoneet Herraa vastaan: me menemme ja sodimme*, niinkuin Herra meidän Jumalamme meille käskenyt on. Kuin te siis valmiit olitte, jokainen sota-aseinensa, ja ynseydessä menitte vuorelle,
42. Sanoi Herra minulle: sano heille: ei teidän pidä sinne menemän, eikä myös sotiman, sillä en minä ole teidän kanssanne, ettette lyötäisi teidän vihollistenne edessä.
43. Koska minä näin teille sanoin, niin ette kuulleet minua, vaan olitte Herran sanalle vastahakoiset, ja olitte röyhkeät menemään vuorelle.
44. Niin läksivät Amorilaiset, jotka vuorella asuivat, teitä vastaan, ja ajoivat teitä takaa niinkuin kimalaiset tekevät, ja löivät teitä maahan Seirissä Hormaan asti.
45. Kuin te sieltä palasitte ja itkitte Herran edessä, niin ei Herra tahtonut kuulla teidän ääntänne, eikä korviinsa ottanut.
46. Niin olette te olleet Kadeksessa kauvan aikaa, niiden päiväin luvun jälkeen, kuin te viivyitte siellä (odottain vakoojia).


Valitse
luku

1 2 3
4 5 6
7 8 9
10 11 12
13 14 15
16 17 18
19 20 21
22 23 24
25 26 27
28 29 30
31 32 33
34