VALITUSVIRRET

JEREMIAN VALITUSVIRRET

Jeremian   Walituswirret

1938 1776 1642
     
1 LUKU 1 LUKU I. Lucu
1:1 Kuinka istuukaan yksinänsä tuo väkirikas kaupunki! Kuinka onkaan lesken kaltaiseksi tullut se, joka oli suuri kansakuntien joukossa! Ruhtinatar maakuntien joukossa on tullut työveron alaiseksi. 1:1 Kuinka se kaupunki niin yksinäinen on, joka täynnä kansaa oli? Hän on niinkuin leski. Joka ylimmäinen oli pakanain seassa ja vallan päällä maakunnissa, sen täytyy nyt veronalaisena olla. 1:1 CUinga se Caupungi nijn autiana on/ joca täynäns Canssa oli? Hän on nijncuin leski. Joca ylimmäinen oli pacanain seas/ ja wallan päällä oli maacunnisa/ sen täyty nyt weron alaisna olla.
1:2 Se katkerasti itkee yössä, ja sillä on kyyneleet poskillansa. Ei ole sillä lohduttajaa kaikkien sen rakastajain seassa. Uskottomia ovat sille olleet kaikki sen ystävät, ovat sille vihamiehiksi tulleet. 1:2 Yli yötä hän katkerasti itkee, niin että hänen kyynelensä poskilta vuotavat; ei hänen ystävistänsä kenkään häntä lohduta, vaan kaikki hänen lähimmäisensä katsovat hänen ylön, ja ovat hänen vihollisiksensa tulleet. 1:2 Yli yötä hän itke/ nijn että kyynelet poskilda wuotawat/ ei hänen ystäwistäns kengän händä lohduta. Waan caicki hänen lähimmäisens cadzowat hänen ylön/ ja owat hänen wihollisexens tullet.
1:3 Juuda on siirtynyt maastansa kurjuutta ja työn kovuutta pakoon. Se istuu pakanakansain seassa eikä lepoa löydä. Kaikki sen vainoojat saavuttivat sen, kun se oli ahdistuksien keskellä. 1:3 Juuda on vangittu raadollisuudessa ja raskaassa orjuudessa; hän asuu pakanain seassa, ja ei löydä lepoa; kaikki hänen vihollisensa pahasti menevät hänen kanssansa. 1:3 Juda on fangittu radollisudes ja rascas orjudes/ hän asu pacanain seas/ ja ei löydä lepo/ caicki hänen wihollisens pahasti menewät hänen cansans.
1:4 Siionin tiet surevat, sillä juhlilletulijoita ei ole. Kaikki sen portit ovat autioina, sen papit huokailevat, sen neitsyet ovat murheissaan, ja sillä itsellään on katkera mieli. 1:4 Zionin tiet murehtivat, ettei kenkään juhlille tule; kaikki hänen porttinsa ovat autiona, hänen pappinsa huokaavat, ja hänen neitseensä surkiasti katsovat, ja hän itse on murheissansa. 1:4 Zionin tiet owat autiat/ ettei kengän juhlille tule/ caicki hänen porttins owat autiana/ hänen Pappins huocawat/ ja hänen neidzens surkiast cadzowat/ ja hän idze on murheisans.
1:5 Sen viholliset ovat voitolle päässeet, sen vihamiehet menestyvät. Sillä Herra on saattanut sen murheelliseksi sen rikkomusten paljouden tähden. Sen pienet lapset ovat menneet vankeuteen vihollisen vieminä. 1:5 Hänen vihollisensa voitti, hänen vihollisillensa käy hyvästi; sillä \Herra\ on hänen surkeudella täyttänyt hänen pahain tekoinsa paljouden tähden; hänen lapsensa ovat vankina menneet pois vihollisten edellä. 1:5 Hänen wihollisens woitti/ hänen wihollisillens käy hywäst/ sillä HERra on hänen surkiudella täyttänyt/ hänen pahain tecoins paljouden tähden/ ja hänen lapsens owat fangina mennet pois wihollisten edellä.
1:6 Mennyt on tytär Siionilta kaikki hänen kauneutensa. Hänen ruhtinaansa ovat kuin peurat, jotka eivät laidunta löydä; he kulkivat voimattomina vainoojan edessä. 1:6 Ja kaikki kaunistus on Zionin tyttäriltä lähtenyt pois; hänen päämiehensä ovat niinkuin ne peurat, jotka ei laidunta löydä, ja voimatoinna käyvät vaatian edessä. 1:6 Ja caicki caunistus on Zionin tyttärildä lähtenyt pois/ hänen päämiehens owat nijncuin ne jäärät jotca ei laiduinda löydä/ ja woimatoinna käywät edes waatian eteen.
1:7 Jerusalem muistelee kurjuutensa päivinä ja kodittomuudessaan kaikkea kallisarvoista, mitä sillä oli muinaisista päivistä asti. Kun sen kansa sortui vihollisen käsiin eikä sillä ollut auttajaa, katsoivat viholliset sitä ja nauroivat sen turmiota. 1:7 Jerusalem muistaa tällä ajalla, kuinka raadollinen ja hyljätty hän on, ja kuinka paljo hyvää hänellä vanhaan aikaan ollut on, että hänen kansansa vihollisen kädessä on, ja ei kenkään heitä auta; hänen vihollisensa näkevät hänen, ja nauravat hänen lepoansa. 1:7 Jerusalem muista tällä ajalla/ cuinga radollinen ja hyljätty hän on/ ja cuinga paljo hän wanhast hywä pitänyt on/ että caicki hänen Canssans wihollisen alla on/ ja ei kengän heitä auta/ hänen wihollisens näkewät heidän ilons hänes/ja naurawt hänen lepons.
1:8 Jerusalem on raskaasti syntiä tehnyt, sentähden se on saastaksi tullut. Kaikki, jotka sitä kunnioittivat, halveksivat sitä nyt, kun ovat nähneet sen alastomuuden. Itsekin se huokaa ja kääntyy poispäin. 1:8 Jerusalem on raskaasti syntiä tehnyt, sentähden täytyy hänen olla niinkuin saastainen vaimo; kaikki, jotka häntä kunnioittavat, katsovat hänen ylön, että he hänen häpiänsä näkevät; mutta hän huokaa ja lankee maahan. 1:8 Jerusalem on syndiä tehnyt/ sentähden täyty hänen olla nijncuin saastainen waimo/ caicki jotca händä cunnioitit/ cadzowat hänen ylön/ että he hänen häpiäns näkewät/ mutta hän huoca ja lange maahan.
1:9 Sen tahrat ovat sen liepeissä. Se ei ajatellut, mikä sille tuleva oli, ja niin se sortui hämmästyttävästi. Ei ole sillä lohduttajaa. Katso, Herra, minun kurjuuttani, sillä vihamies ylvästelee. 1:9 Hänen saastaisuutensa tarttuu kiinni hänen liepeesensä; ei hän olisi luullut, että hänelle näin pitäis viimein käymän; hän on tosin ylen hirmuisesti kukistettu maahan, ja ei kenkään sittekään ole, joka häntä lohduttaa: \Herra\, katso minun raadollisuuttani, sillä vihollinen suuresti kerskaa. 1:9 Hänen saastaisudens tarttu kijnni hänen liepesens/ ei hän olis luullut/ että hänelle näin pidäis wijmein käymän/ hän on tosin ylön hirmuisesta cukistettu maahan/ ja ei kengän sijttekän ole joca händä lohdutta/ HERra/ cadzo minun radollisuttani/ sillä wihollinen suurest kersca.
1:10 Vihollinen levitti kätensä kaikkia sen kalleuksia kohti. Niin, sen täytyi nähdä, kuinka pakanat tunkeutuivat sen pyhäkköön, ne, jotka sinä olit kieltänyt tulemasta sinun seurakuntaasi. 1:10 Vihollinen on pannut kätensä kaikkein hänen kallisten kaluinsa päälle; sillä hänen täytyy katsoa päältä, että pakanat hänen pyhyytensä kävivät, joista sinä kieltänyt olet, ettei heidän pitänyt sinun seurakuntaas tuleman. 1:10 Wihollinen on pannut kätens caickein hänen callisten caluins päälle/ sillä hänen täyty cadzo pääldä/ että pacanat hänen pyhyteens käwit/ joista sinä kieldänyt olet/ ettei heidän pitänyt sinun seuracundaas tuleman.
1:11 Kaikki sen kansa huokaa etsiessänsä leipää: he antavat, mitä heillä kallista on, ruuasta, saadakseen nälkänsä tyydytetyksi. Katso, Herra, ja näe, kuinka halveksittu minä olen. 1:11 Kaikki hänen kansansa huokaavat, leipää kerjäten; he antoivat parhaat kappaleensa ruasta, että he sielunsa virvoittaisivat. \Herra\, katso siis ja näe, kuinka minä olen halvaksi tullut. 1:11 Caicki hänen Canssans huocawat leipä keriäten/ he annoit parhat cappalens ruast/ että he sieluns wirgotaisit/ HERra/ cadzo sijs/ ja näe/ cuinga minä olen halwaxi tullut.
1:12 Eikö tämä koske teihin, kaikki ohikulkijat? Katsokaa ja nähkää: onko kipua, minun kipuni vertaista, joka on minun kannettavakseni pantu, jolla Herra on murehduttanut minut vihansa hehkun päivänä? 1:12 Eikö tämä teihin koske, kaikki jotka tästä käytte ohitse, katsokaat siis ja nähkäät, jos joku kipu on niinkuin minun kipuni, joka minua niin syö; sillä \Herra\ täytti minun surulla hirmuisen vihansa päivänä. 1:12 Teille caikille minä sanon/ jotca tästä käytte ohidze/ cadzocat sijs ja nähkät/ jos jocu kipu on/ nijncuin minun kipun/ joca minua nijn syö/ sillä HERra täytti minun surulla/ hänen hirmuisen wihans päiwänä.
1:13 Hän lähetti tulen korkeudesta minun luihini ja kuritti niitä. Hän viritti verkon minun jalkaini varalle, hän pani minut peräytymään, hän teki minut autioksi, ainiaan sairaaksi. 1:13 Korkeudesta hän lähetti tulen minun luihini, ja antoi sen voimallisen olla niissä; minun jalkani eteen viritti hän verkon, ja sysäsi minun takaperin: hän on tehnyt minun autioksi, että minun ylipäivää täytyy murehtia. 1:13 Corkeudesta hän lähetti tulen minun luihini/ ja andoi sen woimallisen olla nijsä/ minun jalcani eteen wiritti hän wercon/ ja sysäis minun tacaperin/ hän on tehnyt minun autiaxi/ että minun yli päiwä täyty murehtia.
1:14 Hänen kätensä sitoi minun rikosteni ikeen: ne kiedottiin yhteen, tulivat minun niskalleni; hän saattoi horjumaan minun voimani. Herra antoi minut niiden käsiin, joita minä en voi vastustaa. 1:14 Minun syntini ijes on sidottu, ne ovat väätyt hänen kädessänsä, ja astuneet minun kaulani päälle; hän on minun voimani heikoksi tehnyt; Herra on antanut minua niiden käsiin, joista en minä voi nousta ylös. 1:14 Minun rascat syndini owat herännet hänen rangaistuxens cautta/ ja ynnä caicki tullet minun caulani päälle/ nijn että caicki minun wäken minus hucku/ nijn HERra on minulle tehnyt/ etten minä woi sillen nosta ylös.
1:15 Herra hylkäsi kaikki minun urhoni, joita minun keskuudessani oli; hän kutsui kokoon juhlan minua vastaan murskatakseen minun nuorukaiseni. Herra polki viinikuurnan neitsyelle, tytär Juudalle. 1:15 Herra on tallannut kaikki minun väkeväni alas, jotka minulla olivat, hän on antanut minusta kokouksen kuuluttaa, minun nuoria miehiäni kadottamaan; Herra on sotkunut viinakuurnan neitseelle, Juudan tyttärelle. 1:15 HERra on tallannut caicki wäkewät alas/ cuin minulla olit/ hän on andanut minusta juhlan cuulutta/ minun nuoria miehiäni cadottaman/ HERra andoi neidzen/ Judan tyttären wijnacuopas polke.
1:16 Näitä minä itken, minun silmäni, silmäni vuotaa vettä; sillä kaukana on minusta lohduttaja, joka virvoittaisi minun sieluani. Hävitetyt ovat minun lapseni, sillä vihamies on väkevä. 1:16 Sentähden minä niin itken, ja molemmat minun silmäni vettä vuotavat, että lohduttaja, joka minun sieluani pitäis virvoittaman, on minusta kaukana; minun lapseni ovat pois, sillä vihollinen on voittanut. 1:16 Sentähden minä nijn itken/ ja molemmat minun silmäni wettä wuotawat/ että lohduttaja/ joca minun sieluani pidäis wirgottaman/ on minusta caucana/ minun lapseni owat pois/ sillä wihollinen on woittanut.
1:17 Siion levittää käsiänsä: ei ole hänellä lohduttajaa. Herra on nostattanut Jaakobia vastaan sen viholliset joka taholta; Jerusalem on tullut saastaksi heidän keskellänsä. 1:17 Zion ojentaa kätensä, vaan ei kenkään ole joka häntä lohduttaa; \Herra\ on käskenyt Jakobista, että ne, jotka hänen ympärillänsä ovat, hänen vihollisensa olisivat; sillä Jerusalem pitää heidän seassansa niinkuin saastainen vaimo oleman. 1:17 Cuin Zion kätens ojenda/ nijn ei kengän ole joca händä lohdutta/ HERra on käskenyt Jacobist/ että ne jotca hänen ymbärilläns owat hänen wihollisens olisit/ sillä Jerusalem pitä heidän seasans nijncuin saastainen waimo oleman.
1:18 Vanhurskas on hän, Herra; sillä hänen käskyänsä vastaan minä olen niskoitellut. Kuulkaa, te kansat kaikki, ja katsokaa minun kipuani: minun neitsyeni ja nuorukaiseni ovat vankeuteen menneet. 1:18 \Herra\ on vanhurskas; sillä minä olen hänen suullensa tottelematoin ollut. Kuulkaat, kaikki kansat, ja katsokaat minun kipuani; minun neitseeni ja nuorukaiseni ovat vankiuteen menneet. 1:18 Wanhurscas on HERra: sillä minä olen hänen suullens tottelematoin ollut/ cuulcat caicki Canssat ja cadzocat minun kipuani/ minun neidzeni ja nuorucaiseni owat fangiuteen mennet.
1:19 Minä kutsuin rakastajiani: ne pettivät minut. Minun pappini ja vanhimpani ovat kuolleet kaupungissa, kun he etsivät ruokaa tyydyttääkseen nälkäänsä. 1:19 Minä kutsuin ystävääni (avukseni), mutta he ovat minun vietelleet; minun pappini ja vanhimmat kaupungeissa ovat nääntyneet, sillä he kerjäävät leipää henkeänsä virvoittaaksensa. 1:19 Minä cudzuin ystäwäni awuxeni/ mutta he owat minun wietellet/ minun Pappini ja wanhimmat Caupungisa owat näändynet/ sillä he kerjäwät leipä/ hengens wirgottaxens.
1:20 Katso, Herra, kuinka ahdistettu minä olen, minun sisukseni kuohuvat, sydämeni vääntyy rinnassani, sillä minä olen ollut ylen uppiniskainen. Ulkona on miekka minulta riistänyt lapset, sisällä rutto. 1:20 \Herra\, katso, kuinka minä olen ahdistuksessa, että se kaikki minun sisällyksiäni kivistelee, minun sydämeni tykyttää minun ruumiissani; sillä minä olen täynnä murhetta; ulkona miekka ja kotona kuolema on minun leskeksi tehnyt. 1:20 HERra/ cadzos/ cuinga minä olen ahdistuxes/ että se caicki minun sisällystäni kiwistele/ minun sydämen tykyttä minun ruumisani: sillä minä olen täynäns murhetta: ulcona miecka/ ja huonesa cuolema on minun leskexi tehnyt.
1:21 He ovat kuulleet, kuinka minä huokailen. Ei ole minulla lohduttajaa. Kaikki minun vihamieheni ovat kuulleet minun onnettomuuteni; he iloitsevat, kun sinä olet tämän tehnyt: sinä olet antanut tulla sen päivän, jonka olit ilmoittanut. Mutta käyköön heidän samoin kuin minun. 1:21 Kyllä se kuuluu, että minä huokaan, ja ei kuitenkaan minulla ole lohduttajaa; kaikki minun viholliseni kuulevat minun onnettomuuteni, ja siitä riemuitsevat, sillä sinä sen teet. Niin anna siis sen päivän tulla, jonka sinä kuuluttanut olet, että heille kävis kuin minullekin. 1:21 Kyllä se cuulu/ että minä huocan/ ja ei cuitengan minulla ole lohduttaja/ caicki minun wiholliseni cuulewat minun onnettomudeni/ ja sijtä riemuidzewat/ sinä sen teet. Nijn anna sijs se päiwä tulla/ jongas cuuluttanut olet/ että heillen käwis/ cuin minullengin.
1:22 Tulkoon kaikki heidän pahuutensa sinun kasvojesi eteen, ja pane heille kannettavaksi se, minkä olet minulle pannut kaikkien minun rikoksieni tähden. Sillä monet ovat minun huokaukseni, ja minun sydämeni on sairas. 1:22 Anna kaikki heidän pahuutensa tulla sinun etees, ja tee heille, niinkuin sinä minullekin teit kaikkein minun pahain tekoini tähden; sillä minun huokaukseni on suuri, ja minun sydämeni on murheissansa. 1:22 Anna caicki heidän pahudens tulla sinun etees/ ja tee heille/ nijncuins minullengin teit caickein minun pahain tecoini tähden: sillä minun huocauxen on suuri/ ja minun sydämen on murheisans.
     
2 LUKU 2 LUKU II. Lucu
2:1 Kuinka onkaan Herra vihassaan pilvillä peittänyt tytär Siionin! Hän heitti taivaasta maahan Israelin kunnian eikä muistanut jalkainsa astinlautaa vihansa päivänä. 2:1 Kuinka Herra on vihoissansa Zionin tyttären pimittänyt? Hän on Israelin kunnian heittänyt taivaasta maan päälle. Ei hän ole muistanut jalkainsa astinlautaa vihapäivänänsä? 2:1 CUinga HERra on wihoisans Zionin tyttären pimittänyt? hän on Israelin cunnian heittänyt taiwasta maan päälle. Ei hän ole muistanut astinlautans hänen wihapäiwänäns?
2:2 Herra on hävittänyt säälimättä kaikki Jaakobin majat, on hajottanut vihastuksissaan tytär Juudan linnoitukset, pannut ne maan tasalle. Hän on häväissyt valtakunnan ja sen ruhtinaat. 2:2 Herra on armottomasti kadottanut kaikki Jakobin asumiset; hän on hirmuisuudessansa Juudan tyttären linnan särkenyt, ja lyönyt heitä maahan; hän on hyljännyt hänen valtakuntansa ja päämiehensä. 2:2 HERra on armottomast cadottanut caicki Jacobin asumiset. Hän on hirmuisudesans Judan tyttären scantzit särkenyt/ ja lyönyt heitä maahan. Hän on rijwannut/ sekä waldacundans/ että päämiehens.
2:3 Hän on vihan hehkussa hakannut poikki Israelin sarven kokonansa. Hän veti oikean kätensä takaisin vihamiehen edestä ja poltti Jaakobia kuin liekitsevä tuli, joka kuluttaa kaiken yltympäri. 2:3 Hän on Israelin kaiken sarven hirmuisessa vihassansa särkenyt, on oikean kätensä vetänyt takaperin, kuin vihollinen tuli, ja on Jakobissa niinkuin tulen liekin sytyttänyt, joka kuluttaa kaikki ympärinsä. 2:3 Hän on Israelin wäkewyden hänen hirmuises wihasans särkenyt. Hän on oikian kätens wetänyt tacaperin/ cosca wihollinen tuli/ ja on Jacobis tulen sytyttänyt/ joca culutta caicki ymbärins.
2:4 Hän jännitti jousensa kuin vihamies, seisoi oikea käsi koholla kuin vihollinen ja tappoi kaiken, mihin silmä oli ihastunut. Tytär Siionin majaan hän vuodatti kiivautensa kuin tulen. 2:4 Hän on joutsensa jännittänyt, niinkuin vihollinen; hänen oikean kätensä on hän vienyt, niinkuin vainollinen, ja on tappanut kaikki mitä suloinen oli nähdä; hän on vihansa niinkuin tulen vuodattanut Zionin tyttären majaan. 2:4 Hän on joudzens jännittänyt/ nijncuin wihollinen/ hänen oikian kätens on hän wienyt/ nijncuin wainollinen/ ja on tappanut caicki mitä suloinen oli nähdä/ ja hänen wihans nijncuin tulens wuodattanut/ Zionin tyttären majaan.
2:5 Herra on ollut niinkuin vihamies, on hävittänyt Israelin: hän hävitti kaikki sen palatsit, turmeli sen linnoitukset ja antoi tytär Juudalle paljon valitusta ja vaikerrusta. 2:5 Herra on niinkuin vihollinen, hän on Israelin raadellut, kaikki hänen huoneensa raadellut, ja hänen linnansa turmellut; hän on Juudan tyttärelle paljon valitusta ja murhetta tehnyt. 2:5 HERra on nijncuin wihollinen/ hän on Israelin raadellut/ hän on caicki hänen huonens raadellut/ ja on hänen scantzins turmellut. Hän on Judan tyttärille paljo walitust ja murehta tehnyt.
2:6 Hän särki aitauksensa niinkuin puutarhan aidan, hävitti juhlanviettopaikkansa. Herra on saattanut unhotuksiin Siionissa juhla-ajat ja sapatit ja on kiivaassa suuttumuksessaan pitänyt halpana kuninkaat ja papit. 2:6 Ja on hajoittanut hänen majansa, niinkuin kryytimaan, ja hänen kokouksensa turmellut; \Herra\ on antanut unhottaa Zionissa sekä juhlat että sabbatit, ja antanut hirmuisessa vihassansa häväistä sekä kuninkaat että papit. 2:6 Ja hän hajotti hänen majans/ nijncuin krydimaan/ ja hänen asumisens turmeli/ HERra on andanut unohta Zionis sekä juhlat että Sabbathit/ ja on andanut hänen hirmuises wihasans/ sekä Cuningat että Papit häwäistä.
2:7 Herra on hyljännyt alttarinsa, syössyt häväistykseen pyhäkkönsä, luovuttanut vihamiehen käteen palatsiensa muurit. He nostivat huudon Herran huoneessa, huudon kuin juhlapäivänä. 2:7 Herra on heittänyt alttarinsa pois, ja pyhyytensä alttiiksi antanut, ja hyljännyt huoneensa muurit vihollisen käsiin; niin että he ovat \Herran\ huoneessa huutaneet, niinkuin juhlapäivänä. 2:7 HERRa on heittänyt hänen Altarins pois/ ja hänen pyhydens aldixi andanut/ ja hän on hyljännyt hänen huonens muurit wihollisen käsijn/ nijn että he owat HERran huonesa huutanet/ nijncuin juhlalla.
2:8 Herra oli päättänyt turmella tytär Siionin muurit: hän jännitti mittanuoran, ei pidättänyt kättänsä hävittämästä, saattoi murheeseen varustukset ja muurit; ne yhdessä nääntyvät. 2:8 \Herra\ ajatteli hajoittaaksensa Zionin tyttären muurit, hän on nuoran vetänyt sen ylitse, ja ei vetänyt kättänsä takaperin hukuttamasta; vaan on jaottanut vallit, ja muurit ovat ynnä kukistetut. 2:8 HERra ajatteli hajottaxens Zionin tyttären muurit/ hän on nuoran wetänyt sen ylidze/ ja ei ole käändänyt käsiäns pois/ sijhenasti että hän sen hucutais/ torni seiso surkiast/ ja muuri on cukistettuna.
2:9 Sen portit ovat vajonneet maahan, hän poisti ja särki sen salvat. Sen kuningas ja ruhtinaat ovat pakanain seassa; lakia ei ole, eivätkä sen profeetat saa näkyjä Herralta. 2:9 Hänen porttinsa ovat vajotetut maahan, hän on särkenyt hänen salpansa, ja tyhjäksi tehnyt. Hänen kuninkaansa ja päämiehensä ovat pakanain seassa, jossa ei he lakia saa kuulla, eikä heidän prophetansa löydä näkyä \Herralta\. 2:9 Hänen porttins owat wajotetut maahan/ hän särkenyt hänen salpans ja tyhjäxi tehnyt/ hänen Cuningans ja päämiehens owat pacanain seas/ josa ei he Lakia saa cuulla/ eikä heidän Prophetans näkyä HERralda löydä.
2:10 Maassa istuvat ääneti tytär Siionin vanhimmat. He ovat heittäneet tomua päänsä päälle, vyöttäytyneet säkkeihin; maata kohden ovat painaneet päänsä Jerusalemin neitsyet. 2:10 Zionin tyttären vanhimmat makaavat maassa, ja ovat ääneti, heittävät multaa päänsä päälle, ja ovat puettaneet itsensä säkkiin; Jerusalemin neitseet käyvät päät alas päin. 2:10 Zionin tyttären wanhimmat macawat maan päällä/ ja owat äneti/ he heittäwät tuhca pääns päälle/ ja owat puettanet idzens säckijn/ Jerusalemin neidzet käywät alla päin.
2:11 Minun silmäni ovat itkusta hiuenneet, minun sisukseni kuohuvat, minun maksani on maahan vuodatettu tyttären, minun kansani, sortumisen tähden. Sillä lapset ja imeväiset nääntyvät kaupungin kaduilla. 2:11 Niin olen minä itkenyt, että minun silmäni puhkeevat, sisällykseni kivistelevät, maksani on vuodatettu maan päälle, kansani tyttären surkeuden tähden, koska imeväiset ja piskuiset kaupungin kaduilla nääntyivät, 2:11 Nijn olen minä itkenyt/ että minun silmäni puhkewat/ nijn että minun sisällyxeni kiwistele/ minun maxan on wuodatettu maan päälle/ minun Canssani tyttären tähden/ cosca imewäiset ja piscuiset Caupungin catuilla näännyit.
2:12 He sanovat äideillensä: "Missä on leipää ja viiniä?" kun he nääntyvät niinkuin kaatuneet kaupungin kaduilla, heittävät henkensä äitiensä syliin. 2:12 Koska he sanoivat äidillensä: kussa on leipä ja viina? koska he kaupungin kaduilla nääntyivät, niinkuin surmaan haavoitetut, ja antoivat henkensä ylön äitinsä syliin. 2:12 Cosca he sanoit äitillens: cusa on leipä ja wijna? cosca he Caupungin catuilla näännyit/ nijncuin surman haawoitetut/ ja annoit hengens ylön heidän äitins sylijn.
2:13 Minkä sinulle mainitsisin, mihin vertaisin sinua, tytär Jerusalem? Minkä asettaisin rinnallesi lohduttaakseni sinua, neitsyt, tytär Siion? Sillä suuri niinkuin meri on sinun sortumisesi; kuka voi sinut parantaa? 2:13 Voi sinä Jerusalemin tytär, keneen minä vertaan sinun, eli minkä kaltaisena minä sinun pidän? sinä neitsy Zionin tytär, mihinkä minä sinua vertaan, jolla minä sinua lohduttaisin? sillä sinun hävintös on suuri niinkuin meri, kuka taitaa sinua parantaa? 2:13 Ah sinä Jerusalemin tytär/ keneen minä wertautan sinun/ eli minä minä sinun pidän? sinä neidzy Zionin tytär/ mihingä minä sinua wertautan/ jolla minä sinua lohdutaisin? sillä sinun wahingos on suuri nijncuin meri/ cuca taita sinua paranda?
2:14 Profeettasi ovat sinulle nähneet petollisia, äiteliä näkyjä. Eivät he ole paljastaneet sinun syntiäsi, niin että olisivat kääntäneet sinun kohtalosi, vaan ovat nähneet sinulle petollisia, eksyttäväisiä ennustuksia. 2:14 Sinun prophetas ovat sinulle saarnanneet turhuutta ja hulluja näkyjä, ja ei sinun pahoja tekojas sinulle ilmoittaneet, jolla he olisivat sinun vankiutes estää taitaneet, vaan ovat sinulle saarnanneet turhia saarnoja, joilla he saarnasivat sinun ulos maastas. 2:14 Sinun Prophetas owat sinulle saarnannet turhutta/ ja hulluja näkyjä/ ja ei sinun pahoja tecojas sinulle ilmoittanet/ jolla he olisit sinun fangiudes estä tainnet/ waan owat sinulle saarnannet turhia saarnoja/ joilla he saarnasit sinun ulos maastas.
2:15 Sinulle paukuttavat kämmeniänsä kaikki ohikulkijat, he viheltävät ja nyökyttävät ilkkuen päätänsä tytär Jerusalemille: "Tämäkö on kaupunki, jota sanottiin kauneuden täydellisyydeksi, kaiken maan ihastukseksi?" 2:15 Kaikki ohitsekäyväiset paukuttavat käsiänsä sinun tähtes, ja viheltelevät sinua, ja pudistelevat päätänsä Jerusalemin tyttären ylitse: tämäkö se kaupunki on, josta sanottiin: se on kaikkein jaloin, josta koko maakunta iloitsee? 2:15 Caicki ohidzekäywäiset paucuttawat käsiäns sinun tähtes/ ja wiheltelewät sinua/ ja pudistelewat päätäns Jerusalemin tyttärelle. Tämäkö se Caupungi on/ josta sanotan: se on cackein jaloin/ josta coco maacunda iloidze?
2:16 Suu ammollaan sinua vastaan ovat kaikki sinun vihamiehesi. He viheltävät, kiristelevät hampaitaan ja sanovat: "Me olemme sen hävittäneet. Tämä on juuri se päivä, jota olemme toivoneet; se on meille tullut, olemme sen nähneet." 2:16 Kaikki vihollises ammottelevat suutansa sinua vastaan, viheltelevät sinua, ja kiristävät hampaitansa, ja sanovat: me olemme hänen hukuttaneet: tämä on se päivä, jota me halusimme, me olemme sen saaneet ja nähneet. 2:16 Caickein wiholliset ammottelewat suutans sinua wastan/ wilistäwät sinua/ ja kiristäwät hambaitans/ ja sanowat: me olemma hänen hucuttanet/ tämä on se päiwä/ jota me halaisim/ me saimme sen/ me olemma nijn cauwan elänet.
2:17 Herra on tehnyt, mitä oli aikonut. Hän on täyttänyt sanansa, sen, mitä oli päättänyt muinaisista päivistä asti: hän on repinyt alas säälimättä, on antanut vihamiesten iloita sinusta ja kohottanut sinun vihollistesi sarven. 2:17 Sen on \Herra\ tehnyt, kuin hän oli ajatellut, hän on täyttänyt sanansa, jonka hän aikaa ennen käskenyt oli; hän on armottomasti hukuttanut, ja on ilahuttanut vihollisen sinusta, ja sinun vainollistes vallan korottanut. 2:17 Se HERra on tehnyt nijncuin hän oli ajatellut/ hän on täyttänyt sanans/ jonga hän aica ennen käskenyt oli/ hän on armottomat hucuttanut/ hän on ilauttanut wihollises sinust/ ja sinun wainollistes wallan corgottanut.
2:18 Heidän sydämensä huutaa Herran puoleen. Sinä, tytär Siionin muuri, anna kyyneltesi virtana vuotaa yötä päivää! Älä suo itsellesi lepoa, älköön silmäteräsi ummistuko. 2:18 Heidän sydämensä huutaa Herran tykö: Voi sinä Zionin tyttären muuri! anna päivällä ja yöllä kyyneleet vuotaa niinkuin ojan, älä myös lakkaa, ei myös sinun silmämunas mahda lakata. 2:18 Heidän sydämens huuta HERran tygö. O sinä Zionin tyttären muuri/ anna päiwällä ja yöllä kyynelet wuota/ nijncuin ojan/ älä myös lacka/ älkön myös sinun silmäis munat.
2:19 Nouse, kohota valitushuuto yöllä, kun alkavat yövartiot. Anna sydämesi vuotaa kuin vesi Herran kasvojen edessä. Kohota kätesi häntä kohden pienten lastesi elämän puolesta, kun ne nääntyvät nälkään kaikkien katujen kulmissa. 2:19 Nouse ja huuda yöllä, ensimäisessä vartiossa, vuodata sydämes niinkuin vettä Herran eteen, nosta kätes hänen puoleensa sinun piskuistes sieluin tähden, jotka nälästä nääntyneet ovat joka kadun päässä. 2:19 Nouse yöllä ja huuda/ wuodata sinun sydämes ensimäises walwos HERran eteen/ nijncuin wettä/ nosta kätes hänen puoleens/ sinun piscuistes sieluin tähden/ jotca näljästä näändynet owat/ jocaidzen catun nurkisa.
2:20 Katso, Herra, ja tarkkaa, ketä olet antanut tämän kohdata: pitäisikö vaimojen syödä oma hedelmänsä, vaalimansa pienet lapset; pitäisikö Herran pyhäkössä tapettaman papit ja profeetat? 2:20 \Herra\ näe ja katso sitä, jonka sinä niin turmellut olet; pitääkö siis vaimoin ruumiinsa hedelmän syömän, vähät lapset, jotka vielä käsillä kannetaan? pitääkö papit ja prophetat Herran Pyhässä niin tapetuksi tuleman? 2:20 HERra näe ja cadzo/ jongas nijn turmellut olet/ pitäkö myös waimotkin hänen ruumins hedelmät syömän/ ne nuorimmat lapsucaisetkin/ tuscalla waaxan pituet? pitäkö Prophetat ja Papit/ HERran Pyhäs nijn tapetuxi tuleman.
2:21 Maassa, kaduilla, makaa nuorta ja vanhaa; minun neitsyeni ja nuorukaiseni ovat kaatuneet miekkaan. Sinä olet surmannut vihasi päivänä, olet teurastanut säälimättä. 2:21 Kaduilla maassa makasivat nuoret ja vanhat; minun neitseeni ja nuorukaiseni ovat miekan kautta langenneet; sinä olet tappanut vihapäivänäs, sinä olet armottomasti teurastanut. 2:21 Catuilla maasa olit nuoret ja wanhat/ minun neidzeni ja nuorucaiseni owat miecan cautta langennet/ sinä olet tappanut sinun wihapäiwänäs/ sinä olet armottomast teurastanut.
2:22 Sinä kutsuit kuin juhlapäivän viettoon minun peljättäjäni joka taholta; eikä jäänyt Herran vihan päivänä pelastunutta, ei pakoonpäässyttä. Jotka minä olin vaalinut ja isoiksi saanut, ne minun vihamieheni lopetti. 2:22 Sinä olet minun viholliseni ympäristöltä kutsunut kokoon niinkuin juhlapäiväksi, niin ettei kenkään \Herran\ vihan päivänä ole päässyt eikä jäänyt; sillä jotka minä kasvatin ja ruokin, ne minun viholliseni on hukuttanut. 2:22 Sinä olet minun wiholliseni ymbäristöldä cudzunut/ nijncuin juhlapäiwänä/ nijn ettei kengän HERran wihan päiwänä ole pääsnyt eikä jäänyt: sillä jotca minä caswatin ja ruokein/ ne minun wihollisen on mestannut.
     
3 LUKU 3 LUKU III. Lucu
3:1 Minä olen se mies, joka olen kurjuutta nähnyt hänen vihastuksensa vitsan alla. 3:1 Minä olen mies, jonka viheliäisyyttä nähdä täytyy hänen hirmuisuutensa vitsan kautta. 3:1 MInä olen se mies/ jonga wiheljäisyttä nähdä täyty hänen hirmuisudens widzan cautta.
3:2 Minut hän on johdattanut ja kuljettanut pimeyteen eikä valkeuteen. 3:2 Hän johdatti minua ja vei pimeyteen ja ei valkeuteen. 3:2 Hän johdatti minua ja wei pimeyteen ja ei walkiuteen.
3:3 Juuri minua vastaan hän kääntää kätensä, yhäti, kaiken päivää. 3:3 Hän on kätensä kääntänyt minua vastaan, ja toimittaa toisin aina minun kanssani. 3:3 Hän on kätens käändänyt minua wastan/ ja toimitta toisin aina minun cansani.
3:4 Hän on kalvanut minun lihani ja nahkani, musertanut minun luuni. 3:4 Hän on tehnyt lihani ja nahkani vanhaksi, ja luuni musertanut. 3:4 Hän on tehnyt minun lihani ja minun nahcani wanhaxi/ ja minun luuni musertanut.
3:5 Hän on rakentanut varustukset minua vastaan ja piirittänyt minut myrkyllä ja vaivalla. 3:5 Hän rakensi minua vastaan, ja sapella ja vaivalla hän minua kääri. 3:5 Hän rakensi minua wastan/ ja sapella ja waiwalla hän minua kääri.
3:6 Hän on pannut minut asumaan pimeydessä niinkuin ikiaikojen kuolleet. 3:6 Hän on minut pannut pimeyteen, niinkuin aikaa kuolleet. 3:6 Hän on minun pannut pimeyteen/ nijncuin aica cuollet.
3:7 Hän on tehnyt muurin minun ympärilleni, niin etten pääse ulos, on pannut minut raskaisiin vaskikahleisiin. 3:7 Hän on minut muurannut sisälle, etten minä pääse ulos, ja minut kovaan jalkapuuhun pannut. 3:7 Hän on minun muurannut sisälle/ etten minä pääse ulos/ ja minua cowaan jalcapuuhun pannut.
3:8 Vaikka minä huudan ja parun, hän vaientaa minun rukoukseni. 3:8 Ja vaikka minä huudan ja parun, niin hän kuitenkin korvansa tukitsee minun rukouksestani. 3:8 Ja waicka minä pargun ja huudan/ nijn hän corwans tukidze minun rucouxestani.
3:9 Hakatuista kivistä hän on tehnyt minun teilleni muurin, on mutkistanut minun polkuni. 3:9 Hän on muurannut tieni kiinni vuojonkivillä, ja polkuni sulkenut. 3:9 Hän on muurannut minun tieni kijnni wuojon kiwillä/ ja minun polcuni sulkenut.
3:10 Vaaniva karhu on hän minulle, piilossa väijyvä leijona. 3:10 Hän on väijynyt minua niinkuin karhu, niinkuin jalopeura salaisuudessa. 3:10 Hän on wäijynyt minua/ nijncuin carhu/ nijncuin Lejoni salaudes.
3:11 Hän on vienyt harhaan minun tieni ja repinyt minut kappaleiksi, hän on minut autioksi tehnyt. 3:11 Hän on minun antanut tieltä eksyä, ja minut repinyt säpäleiksi, ja minut autioksi tehnyt. 3:11 Hän on minun andanut tieldä exyä/ hän on minua repinyt säpäleixi/ ja turhaxi tehnyt.
3:12 Hän on jännittänyt jousensa ja asettanut minut nuoltensa maalitauluksi. 3:12 Hän on joutsensa jännittänyt, ja asettanut minun nuolella tarkoitettavaksi. 3:12 Hän on joudzens jännittänyt/ ja asetti minun nuolella tarcoitetta.
3:13 Hän on ampunut munuaisiini nuolet, viinensä lapset. 3:13 Hän ampui minun munaskuihini viinensä nuolet. 3:13 Hän ambuis minun munascuihini hänen wijnistäns.
3:14 Minä olen joutunut koko kansani nauruksi, heidän jokapäiväiseksi pilkkalauluksensa. 3:14 Minä olen kaiken minun kansani nauru, ja heidän jokapäiväinen virtensä. 3:14 Minä olen caiken minun Canssani nauro/ ja heidän jocapäiwäinen wirtens.
3:15 Hän on ravinnut minua katkeruudella, juottanut minua koiruoholla. 3:15 Hän on haikeudella minut ravinnut, ja koiruoholla juovuttanut. 3:15 Hän on haikiudella minun rawinnut/ ja coiruoholla juowuttanut.
3:16 Hän on purettanut minulla hampaat rikki soraan, painanut minut alas tomuun. 3:16 Hän on hampaani somerolla rikki musertanut, hän kieritti minun tuhassa. 3:16 Hän on minun hambani säpäleixi musertanut/ hän kieritti minun tuhgasa.
3:17 Sinä olet syössyt minun sieluni ulos, rauhasta pois, minä olen unhottanut onnen. 3:17 Minun sieluni on ajettu pois rauhasta, minun täytyy hyvän unohtaa. 3:17 Minun sielun on ajettu pois rauhasta/ minun täyty hywän unohta.
3:18 Ja minä sanon: mennyt on minulta kunnia ja Herran odotus. 3:18 Minä sanoin: minun voimani ja minun toivoni \Herran\ päälle on kadonnut. 3:18 Minä sanoin: minun woiman ja minun toiwon HERran päälle on pois.
3:19 Muista minun kurjuuttani ja kodittomuuttani, koiruohoa ja myrkkyä. 3:19 Muista siis, kuinka minä niin raadollinen ja hyljätty, koiruoholla ja sapella juotettu olen. 3:19 Muista sijs/ cuinga minä nijn radollinen ja hyljätty/ coiruoholla ja sapella juotettu olen.
3:20 Sinä kyllä muistat sen, että minun sieluni on alaspainettu. 3:20 Minun sieluni sen kyllä muistaa, ja sitä itsellensä tutkistelee. 3:20 Sinä cuitengin sitä ajattelet: Sillä minun sielun sano sitä/
3:21 Tämän minä painan sydämeeni, sentähden minä toivon. 3:21 Minä panen sen sydämeeni; sentähden minä vielä nyt toivon. 3:21 minä panen sydämeni/ sentähden minä wielä nyt toiwon.
3:22 Herran armoa on, ettemme ole aivan hävinneet, sillä hänen laupeutensa ei ole loppunut: 3:22 \Herran\ laupiudesta se on, ettemme ratki hukkuneet; ei hänen laupiutensa vielä loppunut. 3:22 HERran laupiudesta se on/ etten me ratki huckunet/ ei hänen laupiudens wielä loppunut:
3:23 se on joka aamu uusi, ja suuri on hänen uskollisuutensa. 3:23 Vaan joka huomen se on uusi, ja sinun uskollisuutes on suuri. 3:23 Waan joca huomen se on usi/ ja sinun uscollisudes on suuri.
3:24 Minun osani on Herra, sanoo minun sieluni; sentähden minä panen toivoni häneen. 3:24 \Herra\ on minun osani, sanoo minun sieluni; sentähden tahdon minä häneen toivoa. 3:24 HERra on minun osan sano minun sielun/ sentähden tahdon minä häneen toiwo.
3:25 Hyvä on Herra häntä odottaville, sille sielulle, joka häntä etsii. 3:25 \Herra\ on hyvä niille, jotka häneen toivovat, ja niille sieluille, jotka häntä kysyvät. 3:25 Sillä HERra on hywä nijlle/ jotca häneen toiwowat/ ja nijlle sieluille/ jotca händä kysywät.
3:26 Hyvä on hiljaisuudessa toivoa Herran apua. 3:26 Hyvä on olla kärsivällisenä ja \Herralta\ apua toivoa. 3:26 Hywä on olla kärsiwäisnä/ ja HERralda apua toiwo.
3:27 Hyvä on miehelle, että hän kantaa iestä nuoruudessaan. 3:27 Hyvä on ihmiselle ijestä kantaa nuoruudessansa; 3:27 Hywä on ihmiselle/ ijestä canda nuorudesans.
3:28 Istukoon hän yksin ja hiljaa, kun Herra on sen hänen päällensä pannut. 3:28 Että hän istuu yksinänsä, on vaiti, kuin jotakin hänen päällensä tulee, 3:28 Että hän istu yxinäns/ on wait/ cosca jotakin hänen päällens tule/
3:29 Laskekoon suunsa tomuun - ehkä on vielä toivoa. 3:29 Ja panee suunsa tomuun, ja odottaa toivoa, 3:29 Ja pane suuns tomuhun/ ja odotta toiwo/
3:30 Ojentakoon hän posken sille, joka häntä lyö, saakoon kyllälti häväistystä. 3:30 Ja antaa löydä poskillensa, ja paljon pilkkaa kärsii. 3:30 Ja anda lyödä poskillens/ ja paljo pilcka kärsi.
3:31 Sillä ei Herra hylkää iankaikkisesti; 3:31 Sillä ei Herra syökse pois ijankaikkisesti. 3:31 Sillä ei HERra syöxä pois ijancaickisest/ waan hän saatta murhellisexi/
3:32 vaan jos hän on murheelliseksi saattanut, hän osoittaa laupeutta suuressa armossansa. 3:32 Vaan hän saattaa murheelliseksi, ja taas armahtaa suuresta laupiudestansa. 3:32 Ja taas armahta hänen suurest laupiudestans/
3:33 Sillä ei hän sydämensä halusta vaivaa eikä murehduta ihmislapsia. 3:33 Sillä ei hän sydämestänsä ihmisiä kurita eikä murheesen saata, 3:33 Sillä ei hän sydämestäns ihmisiä curita/ eikä murheseen saata.
3:34 Kun jalkojen alle poljetaan kaikki vangit maassa, 3:34 Niinkuin hän tahtois raadolliset maan päällä ratki jalkainsa alla polkea, 3:34 Nijncuin hän tahdois radolliset maan päällä anda paina ratki alas/
3:35 kun väännetään miehen oikeutta Korkeimman kasvojen edessä, 3:35 Ja antais jonkun miehen oikeuden Ylimmäisen edessä tulla käännetyksi pois, 3:35 Ja heidän syyns anda Jumalan edes wääränä olla/
3:36 kun ihmiselle tehdään vääryyttä hänen riita-asiassaan - eikö Herra sitä näkisi? 3:36 Ja ihmistä väärin tuomita asiassansa, niinkuin ei Herra sitä näkisikään. 3:36 Ja heitä wäärin duomita/ nijncuin ei HERra sitä näkiskän.
3:37 Onko kukaan sanonut, ja se on tapahtunut, jos ei Herra ole käskenyt? 3:37 Kuka tohtii siis sanoa: senkaltaiset tapahtuvat ilman Herran käskyä? 3:37 CUca tohti sijs sano: sencaltaiset tapahtuwat ilman HERran käskytä?
3:38 Eikö lähde Korkeimman suusta paha ja hyvä? 3:38 Eikö paha ja hyvä tule Korkeimman suusta? 3:38 Ja ettei hywä eli paha tule hänen käskyns cautta?
3:39 Miksi tuskittelee ihminen eläessään, mies syntiensä palkkaa? 3:39 Miksi siis ihmiset nurisevat eläissänsä? Jokainen nuriskaan syntejänsä vastaan. 3:39 Mixi sijs ihmiset nurisewat heidän eläisäns? Jocainen nuriscan hänen syndejäns wastan.
3:40 Koetelkaamme teitämme, tutkikaamme niitä ja palatkaamme Herran tykö. 3:40 Tutkistelkaamme ja etsikäämme meidän menoamme, ja palatkaamme \Herran\ tykö. 3:40 Tutkistelcam ja edzikäm meidän menom ja palaitkam HERran tygö.
3:41 Kohottakaamme sydämemme ynnä kätemme Jumalan puoleen, joka on taivaassa. 3:41 Nostakaamme meidän sydämemme ja kätemme taivaasen päin, Jumalan tykö. 3:41 Nostacam meidän sydämem ja kätem taiwasen päin/ Jumalan tygö.
3:42 Me olemme luopuneet pois ja olleet kapinalliset; sinä et ole antanut anteeksi, 3:42 Me, me olemme syntiä tehneet ja kovakorvaiset olleet; (sentähden) et sinä säästänytkään. 3:42 Me/ me olemma syndiä tehnet/ ja cowacorwaiset ollet/ sentähden sinä oikein teit/ ettes säästänytkän.
3:43 olet peittänyt itsesi vihassasi, ajanut meitä takaa, surmannut säälimättä; 3:43 Vaan sinä olet vihalla meitä peittänyt ja vainonnut, ja armottomasti surmannut. 3:43 Waan sinä olet wihalla meitä pimittänyt/ ja wainonnut/ ja armottomast surmannut.
3:44 olet peittänyt itsesi pilvellä, niin ettei rukous pääse lävitse. 3:44 Sinä verhoitit itses pilvellä, ettei rukous päässyt sen lävitse. 3:44 Sinä werhotit idzes pilwellä/ ettei rucous pääsnyt sen läpidze.
3:45 Tunkioksi ja hylyksi sinä olet meidät tehnyt kansojen seassa. 3:45 Sinä olet meitä tunkioksi ja saastaisuudeksi kansain seassa tehnyt. 3:45 Sinä olet meitä loaxi ja saastaisudexi Canssain seas tehnyt.
3:46 Suut ammollaan meitä vastaan ovat kaikki meidän vihamiehemme. 3:46 Kaikki meidän vihollisemme ovat suutansa ammottaneet meitä vastaan. 3:46 Caicki meidän wihollisem owat suutans ammottanet meitä wastan.
3:47 Osaksemme on tullut kauhu ja kuoppa, turmio ja sortuminen. 3:47 Me painetaan alas ja rangaistaan pelvolla ja ahdistuksella. 3:47 Me painetan alas ja rangaistan pelgolla ja ahdistuxella.
3:48 Vesipurot juoksevat minun silmistäni tyttären, minun kansani, sortumisen tähden. 3:48 Minun silmäni vuotavat vesi-ojia minun kansani tyttären surkeuden tähden. 3:48 Minun silmäni wuotawat wesiojia/ minun Canssani tyttären surkiuden tähden.
3:49 Minun silmäni vuotaa lakkaamatta, hellittämättä 3:49 Minun silmäni vuotavat ja ei taida lakata; ei he asetu, 3:49 Minun silmäni wuotawat/ ja ei taida lacata/
3:50 siihen asti, kunnes katsoo, kunnes näkee Herra taivaasta. 3:50 Siihenasti että \Herra\ katsoo taivaasta alas ja näkee. 3:50 Sillä ei he asetu/ sijhenasti että HERra cadzo taiwast alas ja näke.
3:51 Silmäni tuottaa tuskaa minun sielulleni kaikkien minun kaupunkini tyttärien tähden. 3:51 Minun silmäni kuluttaa minulta elämäni kaikkein minun kaupunkini tytärten tähden. 3:51 Minun silmäni culutta minulda elämäni/ minun Caupungini tytärten tähden.
3:52 Kiihkeästi pyydystivät minua kuin lintua ne, jotka syyttä ovat vihamiehiäni. 3:52 Minun viholliseni ovat minua kovin ajaneet takaa, niinkuin lintua ilman syytä. 3:52 Minun wiholliseni owat minun ajanet/ nijncuin linnun ilman syytä.
3:53 He sulkivat kuoppaan minun elämäni ja heittivät päälleni kiviä. 3:53 He ovat minun elämäni kuoppaan salvanneet, ja heittäneet kiven minun päälleni. 3:53 He owat minun elämäni cuoppan salwannet/ ja heittänet kiwen minun päälleni.
3:54 Vedet tulvivat minun pääni ylitse; minä sanoin: olen hukassa. 3:54 Ovat myös vedet minun pääni ylitse käyneet; niin minä sanoin: nyt minä ratki hukassa olen. 3:54 He owat myös minun pääni wedellä walanet/ nijn minä sanoin: nyt minä ratki hucas olen.
3:55 Minä huusin sinun nimeäsi, Herra, kuopan syvyydestä. 3:55 Minä huusin avukseni sinun nimeäs, \Herra\, alhaalta kuopasta; 3:55 Mutta minä huudin sinun nimes/ HERra/ alhalda cuopasta/
3:56 Sinä kuulit minun huutoni: "Älä peitä korvaasi minun avunhuudoltani, että saisin hengähtää." 3:56 Ja sinä kuulit minun ääneni, älä korvias kätke minun huokauksestani ja huudostani. 3:56 Ja sinä cuulit minun äneni/ Älä sinun corwias kätke minun huocauxestani ja huudostani.
3:57 Sinä olit läsnä silloin, kun minä sinua huusin; sinä sanoit: "Älä pelkää." 3:57 Sinä lähenet kuin minä sinua huudan, ja sanot: älä pelkää. 3:57 Lähene/ cosca minä sinua huudan/ ja sano: älä pelkä.
3:58 Sinä, Herra, ajoit minun riita-asiani, lunastit minun henkeni. 3:58 Sinä, Herra, ratkaiset minun sieluni asian, ja lunastat minun henkeni. 3:58 Ratcaise sinä HERra minun sieluni asia/ ja lunasta minun hengen.
3:59 Olethan nähnyt, Herra, minun kärsimäni sorron: hanki minulle oikeus. 3:59 \Herra\ katso, kuinka minulle niin vääryyttä tehdään, ja tuomitse minun oikeuteni. 3:59 HERra cadzo/ cuinga minun nijn wääryttä tehdän/ ja auta minua minun oikeuteni.
3:60 Olethan nähnyt kaiken heidän kostonhimonsa, kaikki heidän juonensa minua vastaan. 3:60 Sinä näet kaikki heidän kostonsa ja kaikki heidän ajatuksensa minusta. 3:60 Sinä näet caicki heidän costons/ ja caicki heidän ajatuxens minusta.
3:61 Sinä olet kuullut heidän häväistyksensä, Herra, kaikki heidän juonensa minua vastaan. 3:61 \Herra\, sinä kuulet heidän pilkkansa ja kaikki heidän ajatuksensa minua vastaan, 3:61 HERra/ sinä cuulet heidän pilckans/ ja caicki heidän ajatuxens minua wastan/
3:62 Minun vastustajaini huulet ja heidän aikeensa ovat minua vastaan kaiken päivää. 3:62 Minun vainollisteni huulet ja heidän neuvonsa minua vastaan yli päivää. 3:62 Minun wainollisteni huulet ja heidän neuwons minua wastan yli päiwä.
3:63 Istuivatpa he tai nousivat, katso: minä olen heillä pilkkalauluna. 3:63 Katso, kuin he istuvat eli nousevat, niin he minusta virsiä laulavat. 3:63 Cadzo sijs/ cosca he maata panewat eli nousewat/ nijn he minusta wirsiä laulawat.
3:64 Kosta heille, Herra, heidän kättensä teot. 3:64 Kosta heille, \Herra\, niinkuin he ansainneet ovat, heidän kättensä töiden jälkeen. 3:64 Costa heille HERra nijncuin he ansainnet owat.
3:65 Paaduta heidän sydämensä, kohdatkoon heitä sinun kirouksesi. 3:65 Anna heidän sydämensä vavista ja sinun kiroustas tuta. 3:65 Anna heidän sydämens wapista/ ja sinun kiroustas tuta.
3:66 Aja heitä takaa vihassasi ja hävitä heidät Herran taivaan alta. 3:66 Vainoo heitä hirmuisuudella, ja hukuta heitä \Herran\ taivaan alta. 3:66 Waino heitä hirmuisudella/ ja hucuta heitä HERran taiwan alda.
     
4 LUKU 4 LUKU IV. Lucu
4:1 Kuinka onkaan kulta tummunut, muuttunut hyvä kulta; kuinka ovat pyhät kivet viskeltyinä kaikkien katujen kulmiin! 4:1 Kuinka on kulta niin mustunut, ja jalo kulta niin muuttunut? pyhät kivet ovat joka kadun päässä hajoitetut. 4:1 CUinga on culda nijn mustennut? ja jalo culda nijn muuttunut? ja pyhän kiwet owat joca catulla hajotetut.
4:2 Siionin pojat, nuo kalliit, punnitut puhtaimman kullan arvoisiksi - kuinka he ovatkaan saviastiain arvossa, savenvalajan kätten tekojen! 4:2 Zionin kempit pojat, puhtaan kullan verraksi luetut, kuinka ne ovat savi-astian kaltaiseksi arvatut, jotka savenvalaja tekee? 4:2 Zionin kempit pojat/ cullan werraxi luetut/ cuinga ne owat sawiastian caltaisexi arwatut/ jotca sawenwalaja teke.
4:3 Aavikkosudetkin taritsevat nisiänsä, imettävät pentujansa; mutta tytär, minun kansani, on tullut tylyksi kuin kamelikurki erämaassa. 4:3 Lohikärmeet taritsevat nisiä pojillensa ja imettävät heitä; mutta minun kansani tyttären täytyy armotoinna olla, niinkuin yökkö korvessa. 4:3 Drakit taridzewat nisät pojillens/ ja imettäwät heitä/ mutta minun Canssani tyttären täyty armotoin imewäisille olla/ nijncuin yöcköi corwesa.
4:4 Imeväisen kieli tarttuu suulakeen janon tähden. Lapsukaiset pyytävät leipää; ei ole, kuka sitä heille taittaisi. 4:4 Imeväisten kieli tarttuu suun lakeen janon tähden; nuoret lapsukaiset anovat leipää, ja ei ole ketään, joka heille sitä jakaa. 4:4 Imewäisten kieli tartui suun lakeen janon tähden/ ne nuoret lapsucaiset anowat leipä/ ja ei ole ketän/ joca heille sitä jaca.
4:5 Jotka herkkuja söivät, ne nääntyvät kaduilla. Joita punapurppuran päällä kanneltiin, ne tunkioita syleilevät. 4:5 Jotka ennen söivät herkullisesti, ne ovat kadulla nääntyneet; jotka ennen olivat silkillä vaatetetut, niiden täytyy nyt loassa maata. 4:5 Jotca muinen söit hercullisest/ he owat catulla näändynet/ jotca muinen olit silkillä waatetetut/ heidän täyty nyt loasa maata.
4:6 Tyttären, minun kansani, syntivelka on Sodoman syntiä suurempi; Sodoma hävitettiin yhtäkkiä kätten siellä riehumatta. 4:6 Minun kansani tyttären synti on suurempi kuin Sodoman synti, joka äkisti kukistettiin ja ei yksikään käsi siihen ruvennut. 4:6 Minun Canssan tyttären syndi on suurembi/ cuin Sodoman syndi/ joca äkistä cukistettin/ ja ei yxikän käsi sijhen ruwennut.
4:7 Siionin ruhtinaat olivat lunta puhtaammat, maitoa valkoisemmat, heidän ruumiinsa oli koralleja rusottavampi, heidän hahmonsa oli kuin safiiri. 4:7 Hänen nasirinsa olivat puhtaammat kuin lumi ja valkeammat kuin rieska; heidän ihonsa oli punaisempi kuin koralli, heidän kauneutensa niinkuin saphir. 4:7 Hänen Nazareins olit puhtammat cuin lumi/ ja walkemmat cuin riesca/ heidän ihons oli punaisembi cuin Coralli/ heidän cadzandons oli nijncuin Saphir.
4:8 Nyt on heidän muotonsa nokea mustempi, ei voi heitä tuntea kaduilla. Rypyssä on heillä nahka luitten päällä, se on kuivettunut kuin puu. 4:8 Mutta nyt on heidän muotonsa niin mustaksi muuttunut, ettei heitä kaduilla tuta taideta; heidän nahkansa riippuu heidän luissansa, se kuivettui niinkuin puu. 4:8 Mutta nyt on heidän ihons nijn mustennut syngeydest/ ettei he catuilla tuta taita/ heidän nahcans rippu heidän luisans/ se cuiwettui nijncuin puu.
4:9 Parempi oli miekan kaatamien kuin nälän kaatamien, jotka menehtyivät, kuin lävitsepistetyt, pellon viljaa vailla. 4:9 Miekalla tapetuille oli parempi kuin niille, jotka nälkään kuolivat, jotka nääntymän ja hukkuman piti maan hedelmän puuttumisesta. 4:9 Miecalla tapetuille oli parembi/ cuin nijlle/ jotca nälkään cuolit/ jotca näändymän ja huckuman piti näljästä.
4:10 Armeliaat vaimot keittivät omin käsin lapsiansa: ne tulivat heille ruuaksi tyttären, minun kansani, sortuessa. 4:10 Laupiaammat vaimot ovat omia lapsiansa keittäneet ruaksensa, minun kansani tyttären surkeudessa. 4:10 Laupiammat waimot täyty omia lapsians keittä ruaxens/ minun Canssani tyttären surkiudes.
4:11 Herra on pannut täytäntöön kiivautensa, vuodattanut vihansa hehkun; hän on sytyttänyt Siioniin tulen, joka on kuluttanut sen perustukset. 4:11 \Herra\ on vihansa täyttänyt, hän on vuodattanut julman vihansa, ja Zionissa tulen sytyttänyt, joka myös hänen perustuksensa polttanut on. 4:11 HERra on hänen hirmuisudens täyttänyt/ hän on wuodattanut hänen julman wihans/ hän on Zionis tulen sytyttänyt/ joca myös hänen perustuxens polttanut on.
4:12 Eivät olisi uskoneet maan kuninkaat, ei maanpiirin asukkaista kenkään, että vihollinen ja vainomies hyökkää sisään Jerusalemin porteista. 4:12 Ei kuninkaat maan päällä sitä olisi uskoneet, eikä kaikki maan piirin asuvaiset, että vihamiehen ja vihollisen piti tuleman Jerusalemin portista sisälle. 4:12 Ei Cuningat maan päällä sitä olis usconet/ eikä caicki ihmiset maan päällä/ että wainollisen ja wihollisen piti tuleman Jerusalemin portist sisälle.
4:13 Sen profeettain syntien tähden kävi näin, sen pappien pahain tekojen tähden, niiden, jotka siellä olivat vuodattaneet vanhurskaitten verta. 4:13 Mutta se on hänen prophetainsa syntein tähden ja hänen pappeinsa pahain tekoin tähden, jotka siinä vanhurskasten veren vuodattivat. 4:13 Mutta se on hänen Prophetains syndein tähden/ ja heidän Pappeins pahain tecoin tähden/ jotca siellä wanhurscasten weren wuodatit.
4:14 He harhailivat sokeina kaduilla, verellä tahrattuina, niin ettei voinut koskea heidän vaatteisiinsa. 4:14 He kävivat sinne ja tänne kaduilla, niinkuin sokiat, ja olivat itsensä vereen saastuttaneet, ja ei taitaneet heidän vaatteisiinsa ruveta. 4:14 He käwit sinne ja tänne catuilla/ nijncuin sokiat/ ja olit werellä rywetetyt/ ja ei tainnet heidän waatteisins ruweta.
4:15 "Väistykää! Saastainen!" huudettiin heistä. "Väistykää, väistykää, älkää koskeko!" Paettuaankin he yhä harhailivat; pakanain seassa sanottiin: "Eivät he saa kauemmin asustaa täällä." 4:15 Vaan he huusivat heitä: välttäkäät, saastaiset, välttäkäät, älkäät mihinkään ruvetko; sillä he välttivät ja pakenivat, niin että myös pakanain seassa sanottiin: ei he kauvan siellä pysy. 4:15 Waan huusit heitä/ wälttäkät saastaiset/ wälttäkät/ wälttäkät/ älkät mihingän ruwetco: sillä he wältit heitä/ ja pakenit heitä/ nijn että myös pacanain seas sanottin: ei he cauwan siellä pysy.
4:16 Herran kasvot ovat hajottaneet heidät, hän ei heihin enää katso. Papeista ei välitetty, vanhimpia ei armahdettu. 4:16 Sentähden on \Herran\ viha heitä hajoittanut, ja ei enään katso heidän päällensä, ettei he pappeja kunnioittaneet eikä vanhoja armahtaneet. 4:16 Sentähden on HERran wiha heitä hajottanut/ ja ei sillen cadzo heidän päällens/ ettei he Pappia cunnioittanet/ eikä wanhoja armahtanet.
4:17 Vieläkin me, silmät rauenneina, turhaan odotimme apua; tähystyspaikastamme me tähyilimme kansaa, josta ei pelastusta tullut. 4:17 Kuitenkin meidän silmämme kurkistelevat tyhjäin avun jälkeen, siihenasti että he väsyivät, kuin me odotimme sitä kansaa, joka ei meitä auttaa voinut. 4:17 Cuitengin meidän silmäm curkistelit tyhjän awun jälken/ sijhenasti että he wäsyit: cosca me odotimma sitä Canssa/ joca ei meitä autta woinut.
4:18 Meidän askeleitamme vaanittiin, niin ettemme voineet kulkea kaduillamme. Meidän loppumme lähestyi, päivämme täyttyivät - niin, loppumme tuli. 4:18 He väijyvät meidän askeleitamme, niin ettemme rohkene meidän kaduillamme käydä; meidän loppumme on lähestynyt, meidän päivämme ovat täytetyt, sillä meidän loppumme on tullut. 4:18 He wäijywät meitä/ nijn etten me rohke meidän catuillam käydä/ silloin myös meidän loppum tuli/ meidän päiwäm culuit/ meidän loppum on tullut.
4:19 Meidän vainoojamme olivat nopeammat kuin kotkat taivaalla. Vuorilla he ajoivat meitä takaa, väijyivät meitä erämaassa. 4:19 Meidän vainoojamme olivat nopiammat kuin kotka taivaan alla; vuorilla he myös meitä vainosivat, ja korvessa he meitä vartioitsivat. 4:19 Meidän wainojam olit nopiammat cuin Cotcat taiwan alla/ wuorilla he myös meitä wainoisit/ ja corwesa he meitä wartioidzit.
4:20 Hän, meidän elämänhenkemme, Herran voideltu, joutui vangiksi heidän kuoppiinsa, hän, josta me olimme sanoneet: hänen varjossaan me saamme elää pakanakansain seassa. 4:20 \Herran\ voideltu, joka meidän turvamme oli, on vangittu heidän verkkoihinsa, josta me sanoimme, että me hänen varjonsa alla elämme pakanain seassa. 4:20 HERran woideltu/ joca meidän turwam oli/ on fangittu heidän werckoihins/ cosca he meitä hajotit/ johon me turwaisim/ että me hänen warjons alla eläisim pacanain seas.
4:21 Iloitse ja riemuitse, tytär Edom, joka asut Uusin maassa! Mutta malja on tuleva sinunkin kohdallesi: sinä juovut ja paljastat itsesi. 4:21 Iloitse ja riemuitse, sinä Edomin tytär, joka asut Utsin maalla; sillä sen maljan pitää myös sinulle tuleman, ja sinun pitää myös juopuman, ja alasti itses riisuman. 4:21 ILoidze ja riemuidze sinä Edomin tytär/ joca asut Uzin maalla: sillä sen calkin pitä myös sinulle tuleman/ ja sinun pitä myös juopuman ja alasti tuleman.
4:22 Sinun syntivelkasi, tytär Siion, on loppunut: ei Herra ole enää siirtävä sinua pois. Sinun syntivelkasi, tytär Edom, hän on etsiskelevä, on paljastava sinun syntisi. 4:22 Mutta sinun vääryydelläs on loppu, sinä Zionin tytär, ei hän enään anna sinua viedä pois, mutta sinun vääryytes, Edomin tytär, hän etsii, ja sinun syntis ilmoittaa. 4:22 Mutta sinun pahoilla tegoillas on loppu/ sinä Zionin tytär/ ei hän sillen anna sinua wiedä pois/ mutta sinun pahat tecos/ Edomin tytär/ pitä hänen edzimän/ ja sinun syndis ilmoittaman.
     
5 LUKU 5 LUKU V. Lucu
5:1 Muista, Herra, mitä meille on tapahtunut; katso ja näe meidän häväistyksemme. 5:1 Muista, \Herra\, kuinka meille tapahtui: katso ja näe meidän ylönkatsettamme. 5:1 MUista HERra/ cuinga meille tapahtui/ cadzo/ ja näe meidän ylöncadzettam.
5:2 Meidän perintöosamme on siirtynyt vieraille, meidän talomme muukalaisille. 5:2 Meidän perintömme on muukalaisten osaksi tullut, ja huoneemme ulkonaisten omaksi. 5:2 Meidän perimyxem on muucalaisten osaxi tullut/ ja meidän huonem ulconaisten.
5:3 Me olemme tulleet orvoiksi, isättömiksi, meidän äitimme ovat kuin lesket. 5:3 Me olemme orvot ilman isää, ja äitimme ovat niinkuin lesket. 5:3 Meidän äitim owat nijncuin lesket.
5:4 Oman juomavetemme me ostamme rahalla; omat puumme saamme, jos maksamme hinnan. 5:4 Vettä, joka meidän omamme oli, me joimme rahalla, omat halot me ostimme hinnalla. 5:4 Wettä/ joca meidän omam oli/ me joimme rahallam/ omat halgot me ostim hinnalla.
5:5 Vainoojamme ovat meidän niskassamme; kun uuvumme, ei meille lepoa suoda. 5:5 Kaulallamme me vaivaa kärsimme; ja ehkä me jo väsyneet olimme, ei kuitenkaan meille lepoa annettu. 5:5 Caulallam me waiwa kärseim/ ja ehkä me jo wäsynet olimme/ ei cuitengan meille lepo annettu.
5:6 Egyptille me lyömme kättä ja Assurille saadaksemme leipää ravinnoksi. 5:6 Meidän piti Egyptin ja Assyrian alle meitämme antaman, että me sittekin leipää ravinnoksemme saaneet olisimme. 5:6 Meidän piti Egyptin ja Assyrian ala meitäm andaman/ että me sijttekin leipä meidän rawinnoxem saisimme.
5:7 Meidän isämme ovat syntiä tehneet; heitä ei enää ole. Me kannamme heidän syntivelkaansa. 5:7 Meidän isämme ovat syntiä tehneet, ja ei enään ole käsissä; ja meidän pitää heidän pahoja tekojansa nautitseman. 5:7 Meidän Isäm owat syndiä tehnet/ ja ei sillen ole käsis/ ja meidän pitä heidän pahoja tecojans nautidzeman.
5:8 Orjat hallitsevat meitä; ei ole sitä, joka tempaisi meidät heidän käsistänsä. 5:8 Orjat meitä vallitsevat; ja ei ole kenkään, joka meitä heidän käsistänsä pelastaa. 5:8 Oriat meitä wallidzewat/ ja ei ole kengän/ joca meitä heidän käsistäns pelasta.
5:9 Henkemme kaupalla me noudamme leipämme, väistäen miekkaa erämaassa. 5:9 Meidän pitää hakeman leipämme hengen paolla, miekan edessä korvessa. 5:9 Meidän pitä hakeman meidän leipäm hengen pacolla/ miecan edes corwesa.
5:10 Meidän ihomme halkeilee kuin uuni nälän poltteiden takia. 5:10 Meidän ihomme on poltettu, niinkuin pätsissä, hirmuisen nälän tähden. 5:10 Meidän ihom on poldettu nijncuin pädzis/ sen hirmuisen näljän tähden.
5:11 Naisia raiskataan Siionissa, neitsyitä Juudan kaupungeissa. 5:11 He ovat vaimot Zionissa raiskanneet ja neitseet Juudan kaupungeissa. 5:11 He owat waimot Zionis raiscannet/ ja neidzet Judan Caupungeisa.
5:12 Ruhtinaita heidän kätensä hirttävät, vanhinten kasvoja ei pidetä arvossa. 5:12 Ruhtinaat he ovat hirttäneet, ja vanhimpia ei he kunnioittaneet. 5:12 Ruhtinat he owat hirttänet/ ja wanhimbita ei he cunnioittanet.
5:13 Nuorukaiset kantavat myllynkiviä, poikaset kompastelevat puutaakkojen alla. 5:13 Nuorukaiset piti jauhaman, ja piskuisten täytyi puita kantaissansa kompastua. 5:13 Nuorucaiset piti jauhaman/ ja piscuiset puita candaisans piti combastuman.
5:14 Poissa ovat vanhukset porteista, nuorukaiset kielisoittimiensa äärestä. 5:14 Vanhat puuttuivat porteista, ja nuorukaiset ei enään kanteletta soita. 5:14 Wanhat puutuit porteista/ ja nuorucaiset ei sillen candeletta soita.
5:15 Poissa on ilo sydämistämme, karkelomme on valitukseksi muuttunut. 5:15 Meidän sydämemme ilo loppui, meidän tanssimme on kääntynyt murheeksi. 5:15 Meidän sydämem riemu loppui/ meidän dantzim on käändynyt murhexi.
5:16 Pudonnut on päästämme kruunu. Voi meitä, sillä me olemme syntiä tehneet! 5:16 Meidän päästämme on kruunu pudonnut; voi nyt meitä, että me niin olemme syntiä tehneet! 5:16 Meidän päästäm on Cruunu pudonnut/ woi meitä/ että me nijn olemma syndiä tehnet !
5:17 Tästä syystä on sydämemme tullut sairaaksi, näitten tähden ovat silmämme pimenneet - 5:17 Sentähden on myös sydämemme murheissansa; niiden tähden ovat meidän silmämme pimenneet; 5:17 Sentähden on myös meidän sydämem murehisans/ ja meidän silmäm owat piminnet.
5:18 Siionin vuoren tähden, joka on autiona, jolla ketut juoksentelevat. 5:18 Zionin vuoren tähden, että se niin hävitetty on, että ketut hänessä juoksentelevat. 5:18 Zionin wuoren tähden/ että se nijn häwitetty on/ että ketut hänes juoxendelewat.
5:19 Sinä, Herra, hallitset iankaikkisesti, sinun valtaistuimesi pysyy suvusta sukuun. 5:19 Mutta sinä \Herra\, joka ijankaikkisesti olet, ja istuimes ijästä ikään! 5:19 Mutta sinä HErra/ joca ijancaickisest olet/ ja sinun istuimes ijästä ikän.
5:20 Miksi unhotat meidät ainiaaksi, hylkäät meidät ikipäiviksi? 5:20 Miksis meidät ijankaikkisesti unohdat, ja niin kauvan meitä peräti hylkäät? 5:20 Mixis meidän nijn unohdat? ja nijn cauwan meitä peräti hyljät?
5:21 Palauta meidät, Herra, tykösi, niin me palajamme; uudista meidän päivämme muinaiselleen. 5:21 Palauta, \Herra\, meitä jälleen sinun tykös, että me taas palaisimme; uudista meidän päivämme niinkuin ne alusta olivat. 5:21 Palauta HERra meitä jällens sinun tygös/ että me taas palajaisimme/ udista meidän päiwäm nijncuin he algusta olit.
5:22 Vai oletko meidät peräti hyljännyt, vihastunut meihin ylenmäärin? 5:22 Oletkos meitä peräti heittänyt pois, ja sangen suuresti vihastunut meidän päällemme? 5:22 Sillä sinä olet meitä heittänyt pois/ ja sinä olet sangen suurest wihastunut meidän päällem.


VALITSE
LUKU

1 2 3
4 5