JOONA

JONA

Propheta  Jona

1938 1776 1642
     
1 LUKU 1 LUKU I.  Lucu
1:1 Joonalle, Amittain pojalle, tuli tämä Herran sana: 1:1 Ja \Herran\ sana tapahtui Jonalle Amittain pojalle, sanoen: 1:1 HERRAN sana tapahdui Jonalle Amithain pojalle/ sanoden:
1:2 "Nouse, mene Niiniveen, siihen suureen kaupunkiin, ja saarnaa sitä vastaan; sillä heidän pahuutensa on noussut minun kasvojeni eteen." 1:2 Nouse ja mene suureen kaupunkiin Niniveen, ja saarnaa siinä; sillä heidän pahuutensa on tullut minun kasvoini eteen. 1:2 Nouse/ ja mene sijhen suureen Caupungijn Niniween/ ja saarna heille: sillä heidän pahudens on tullut minun caswoni eteen.
1:3 Mutta Joona nousi paetaksensa Tarsiiseen Herran kasvojen edestä ja meni alas Jaafoon ja löysi laivan, joka oli lähtevä Tarsiiseen. Ja hän suoritti laivamaksun ja astui siihen mennäkseen heidän kanssansa Tarsiiseen, pois Herran kasvojen edestä. 1:3 Mutta Jona nousi ja tahtoi paeta Tarsikseen \Herran\ kasvoin edestä. Ja hän tuli Japhoon, ja kuin hän löysi haahden, joka tahtoi Tarsikseen mennä, antoi hän palkan, ja astui siihen menemään heidän kanssansa Tarsikseen \Herran\ kasvoin edestä. 1:3 Mutta Jona nousi ja pakeni HERran edestä/ ja tahdoi merelle/ ja tuli Japhoon. Ja cuin hän löysi hahden/ joca tahdoi merelle mennä/ andoi hän palcan/ ja astui sijhen/ menemän heidän cansans merelle/ HERran caswon edestä.
1:4 Mutta Herra heitti suuren tuulen merelle, niin että merellä nousi suuri myrsky ja laiva oli särkymäisillään. 1:4 Niin \Herra\ antoi suuren tuulen tulla merelle, ja suuri ilma nousi merellä, niin että haaksi luultiin rikkaantuvan. 1:4 NIjn HERra andoi suuren tuulen tulla merelle/ ja suuri ilma nousi merellä/ nijn että haaxi luultin rickandunen.
1:5 Niin merimiehet pelkäsivät ja huusivat avuksi itsekukin jumalaansa. Ja he heittivät mereen tavarat, mitä laivassa oli, keventääkseen sitä. Mutta Joona oli mennyt alas laivan pohjalle ja pannut maata, ja hän nukkui raskaasti. 1:5 Ja haaksimiehet pelkäsivät, ja kukin huusi jumalansa tykö, ja he heittivät kalut, jotka haahdessa olivat, mereen keviämmäksi tullaksensa. Mutta Jona oli astunut alas haahden toiselle pohjalle, ja makasi uneen nukkuneena. 1:5 Ja haaximiehet pelkäisit/ ja cukin huusi jumalatans/ ja heitit calut/ jotca hahdes olit/ mereen/ kewiämmäxi tuleman. Mutta Jona oli astunut alas hahden pohjan/ ja macais unesta rascautettu.
1:6 Niin laivuri tuli hänen luoksensa ja sanoi hänelle: "Mitäs nukut? Nouse ja huuda jumalaasi. Ehkäpä se jumala muistaa meitä, niin ettemme huku." 1:6 Niin haahdenhaltia meni hänen tykönsä, ja sanoi hänelle: miksis makaat? nouse, ja rukoile Jumalaas, että Jumala muistais meitä, ettemme hukkuisi. 1:6 Nijn Skippari meni hänen tygöns/ ja sanoi hänelle: mixis macat? nouse/ ja rucoile Jumalatas/ että Jumala muistais meitä/ etten me huckuis.
1:7 Ja he sanoivat toisillensa: "Tulkaa, heittäkäämme arpaa, saadaksemme tietää, kenen tähden tämä onnettomuus on meille tullut." Mutta kun he heittivät arpaa, lankesi arpa Joonalle. 1:7 Niin he sanoivat toinen toisellensa: tulkaat, ja heittäkäämme arpaa, tietääksemme, kenenkä tähden tämä onnettomuus meillä on; ja kuin he heittivät arpaa, lankesi arpa Jonan päälle. 1:7 Nijn he sanoit toinen toisellens: tulcat ja heittäkäm arwat/ tietäxem kenengä tähden meidän nijn pahasti käy: ja cuin he heitit/ langeis arpa Jonan päälle.
1:8 Niin he sanoivat hänelle: "Ilmoita meille, kenen tähden tämä onnettomuus on meille tullut. Mikä on toimesi ja mistä tulet? Mikä on sinun maasi ja mistä kansasta olet?" 1:8 Niin he sanoivat hänelle: ilmoita nyt meille, kenen tähden tämä onnettomuus meillä on? mikä sinun tekos on, ja kustas tulet? kusta maakunnasta eli kansasta sinä olet? 1:8 Nijn he sanoit hänelle: sanos meille/ mixi nijn pahasti meille käy? mikä sinun tecos on? custas tulit? ja custa maacunnast eli Canssast sinä olet?
1:9 Hän vastasi heille: "Minä olen heprealainen, ja minä pelkään Herraa, taivaan Jumalaa, joka on tehnyt meren ja kuivan maan." 1:9 Hän sanoi heille: minä olen Hebrealainen, ja minä pelkään \Herraa\ Jumalaa taivaasta, joka meren ja karkian on tehnyt. 1:9 Hän sanoi heille? minä olen Ebreri/ ja minä pelkän sitä HERra Jumalata taiwast/ joca meren ja carkian on tehnyt.
1:10 Niin miehet peljästyivät suuresti ja sanoivat hänelle: "Miksi olet tehnyt näin?" Sillä miehet tiesivät, että hän oli pakenemassa Herran kasvojen edestä; hän oli näet ilmaissut sen heille. 1:10 Niin ne miehet pelkäsivät suuresti, ja sanoivat hänelle: miksis näin teit? Sillä ne miehet tiesivät hänen \Herran\ edestä paenneen; sillä hän oli heille sen sanonut. 1:10 Nijn ne miehet pelkäisit suurest/ ja sanoit hänelle: mixis näin teit? ( sillä he tiesit hänen HERran edestä paennen/ sillä hän oli heille sen sanonut. )
1:11 He sanoivat hänelle: "Mitä on meidän tehtävä sinulle, että meri tulisi meille tyveneksi?" Sillä meri myrskysi myrskyämistänsä. 1:11 Niin he sanoivat hänelle: mitä meidän pitää sinulle tekemän, että meri meille tyventyis? Sillä meri kävi ja lainehti heidän ylitsensä. 1:11 Nijn he sanoit: mitä meidän pitä sinulle tekemän/ että meri meille tywennyis? sillä meri käwi ja lainehti heidän ylidzens.
1:12 Hän vastasi heille: "Ottakaa minut ja heittäkää minut mereen, niin meri teille tyventyy. Sillä minä tiedän, että tämä suuri myrsky on tullut teille minun tähteni." 1:12 Hän sanoi heille: ottakaat minut ja heittäkäät mereen, niin meri teille tyvenee; sillä minä tiedän, että tämä suuri ilma tulee teidän päällenne minun tähteni. 1:12 Hän sanoi: ottacat minua ja heittäkät mereen/ nijn meri teille tywene: sillä minä tiedän/ että tämä suuri ilma tule teidän päällen minun tähteni.
1:13 Miehet soutivat päästäkseen jälleen kuivalle maalle, mutta eivät voineet, sillä meri myrskysi vastaan myrskyämistänsä. 1:13 Ja miehet koettivat saada haahden kuivalle; mutta ei he voineet, sillä meri kävi väkevästi heidän ylitsensä. 1:13 Ja ne miehet soudit/ että he maan jällens saisit: mutta ei he woinet: sillä meri käwi wäkewästi heidän ylidzens.
1:14 Ja he huusivat Herraa ja sanoivat: "Voi, Herra, älä anna meidän hukkua tämän miehen hengen tähden äläkä lue syyksemme viatonta verta, sillä sinä, Herra, teet, niinkuin sinulle otollista on." 1:14 Niin he huusivat \Herran\ tykö ja sanoivat: voi \Herra\! älä anna meidän hukkua tämän miehen sielun tähden, ja älä lue meillen tätä viatointa verta! sillä sinä, \Herra\, teet niinkuin sinä tahdot. 1:14 Nijn he huusit HERra/ ja sanoit: Ah HERra/ älä anna meidän huckua tämän miehen sielun tähden/ ja älä lue meillen tätä wiatoinda werta: sillä sinä HERra teet nijncuins tahdot.
1:15 Sitten he ottivat Joonan ja heittivät hänet mereen, ja meri asettui raivostansa. 1:15 Niin he ottivat Jonan ja heittivät mereen; ja meri asettui lainehtimasta. 1:15 Nijn he otit Jonan/ ja heitit mereen/ ja meri asetui lainehtimast.
1:16 Ja miehet pelkäsivät suuresti Herraa, uhrasivat Herralle teurasuhrin ja tekivät lupauksia. 1:16 Ja miehet pelkäsivät \Herraa\ suuresti, ja tekivät \Herralle\ uhria ja lupausta. 1:16 Ja ne miehet pelkäisit HERra suurest/ ja teit HERralle uhria ja lupausta.
     
2 LUKU 2 LUKU II.  Lucu
2:1 Mutta Herra toimitti suuren kalan nielaisemaan Joonan. Ja Joona oli kalan sisässä kolme päivää ja kolme yötä. 2:1 Mutta \Herra\ toimitti suuren kalan, nielemään Jonaa. Ja Jona oli kalan vatsassa kolme päivää ja kolme yötä. 2:1 MUtta HERra toimitti suuren calan/ nielemän Jonata. Ja Jona oli calan wadzas colme päiwä ja colme yötä.
2:2 Ja Joona rukoili Herraa, Jumalaansa, kalan sisässä 2:2 Ja Jona rukoili \Herraa\ Jumalaansa kalan vatsassa, 2:2 JA Jona rucoili hänen HERrans Jumalatans calan wadzast/ ja sanoi:
2:3 ja sanoi: "Minä huusin ahdistuksessani Herraa, ja hän vastasi minulle. Tuonelan kohdussa minä huusin apua, ja sinä kuulit minun ääneni. 2:3 Ja sanoi: minä huusin \Herraa\ minun ahdistuksessani, ja hän vastasi minua; minä paruin helvetin vatsasta, ja sinä kuulit minun ääneni. 2:3 Minä huusin HERra minun ahdistuxesani/ ja hän wastais minua: minä parguin Helwetin wadzast/ ja sinä cuulit minun äneni.
2:4 Sinä syöksit minut syvyyteen, merten sydämeen, ja virta ympäröitsi minut, kaikki sinun kuohusi ja aaltosi vyöryivät minun ylitseni. 2:4 Sinä heitit minun syvyyteen keskelle merta, niin että aallot minua pyörsivät ympäriinsä; kaikki sinun lainees ja aaltos kävivät minun päällitseni. 2:4 Sinä heitit minun sywyteen keskelle merta/ nijn että allot minua pyörsit ymbärins/ caicki sinun laines ja aldos käwit minun päällidzeni.
2:5 Minä ajattelin: Olen karkoitettu pois sinun silmiesi edestä. Kuitenkin minä saan vielä katsella sinun pyhää temppeliäsi. 2:5 Minä ajattelin minuni hyljätyksi sinun silmäis edestä; kuitenkin saan minä vielä nähdä sinun pyhän templis. 2:5 Minä ajattelin minuni hyljätyxi sinun silmäis edestä/ cuitengin saan minä wielä nähdä sinun pyhän Templis.
2:6 Vedet piirittivät minut aina sieluun asti, syvyys ympäröitsi minut, kaisla kietoutui päähäni. 2:6 Vedet piirsivät minua ympäri sieluuni asti; syvyydet piirittivät minun; kaislisto peitti minun pääni. 2:6 Wedet piirsit minua ymbärins sieluni asti/ sywydet pijritit minun/ caisilisto peitti minun pääni.
2:7 Minä vajosin alas vuorten perustuksiin asti, maan salvat sulkeutuivat minun ylitseni iankaikkisesti. Mutta sinä nostit minun henkeni ylös haudasta, Herra, minun Jumalani. 2:7 Minä vajosin vuorten perustukseen asti; maa salpasi minun teljillänsä ijankaikkisesti; mutta sinä otit minun elämäni ulos kadotuksesta, \Herra\ minun Jumalani. 2:7 Minä wajoisin wuorten perustuxen asti/ maa salpais minun teljilläns ijancaickisest: mutta sinä otit minun sieluni cadotuxest/ HERra minun Jumalan.
2:8 Kun sieluni nääntyi minussa, minä muistin Herraa, ja minun rukoukseni tuli sinun tykösi, sinun pyhään temppeliisi. 2:8 Kuin minun sieluni epäili minussa, niin minä muistin \Herraa\; ja minun rukoukseni tuli sinun tykös, sinun pyhään templiis. 2:8 Cosca minun sielun epäili minusa/ nijn minä muistin HERran päälle: ja minun rucouxen tuli sinun tygös/ sinun pyhäsä Templisäs.
2:9 Ne, jotka kunnioittavat vääriä jumalia, hylkäävät armonantajansa. 2:9 Mutta jotka luottavat turhaan valheeseen, ne hylkäävät laupiuden itse kohtaansa. 2:9 Mutta jotca luottawat turhaan/ ei he armo löydä.
2:10 Mutta minä tahdon uhrata sinulle kiitoksen kaikuessa. Mitä olen luvannut, sen minä täytän. Herrassa on pelastus." 2:10 Mutta minä tahdon uhrata sinulle kiitoksella, minä tahdon maksaa lupaukseni; \Herran\ tykönä on apu. 2:10 Mutta minä tahdon uhrata kijtoxella/ minä pidän lupauxeni HERralle/ että hän autti minua.
2:11 Sitten Herra käski kalaa, ja se oksensi Joonan kuivalle maalle. 2:11 Ja \Herra\ sanoi kalalle, että hän oksensi Jonan maan päälle. 2:11 Ja HERra sanoi calalle/ että hän oxensi Jonan maan päälle.
     
3 LUKU 3 LUKU III.  Lucu
3:1 Joonalle tuli toistamiseen tämä Herran sana: 3:1 Niin \Herran\ sana tapahtui toisen kerran Jonalle ja sanoi: 3:1 NIjn HERran sana tapahdui toisen kerran Jonalle/ ja sanoi:
3:2 "Nouse ja mene Niiniveen, siihen suureen kaupunkiin, ja saarnaa sille se saarna, minkä minä sinulle puhun." 3:2 Nouse, mene suureen kaupunkiin Niniveen, saarnaamaan siellä sitä saarnaa, jonka minä sinulle sanon. 3:2 Nouse ja mene sijhen suureen Caupungijn Niniween/ saarnaman sitä saarna/ jonga minä sinulle sanon.
3:3 Niin Joona nousi ja meni Niiniveen Herran sanan mukaan. Ja Niinive oli suuri kaupunki Jumalan edessä: kolme päivänmatkaa. 3:3 Silloin Jona nousi ja meni Niniveen \Herran\ sanan jälkeen. Ja Ninive oli Jumalan suuri kaupunki, kolmen päiväkunnan matka. 3:3 Silloin Jona nousi/ ja meni Niniween HERran sanan jälken. Ja Niniwe oli Jumalan Caupungi/ colme päiwäcunda suuri.
3:4 Ja Joona käveli kaupungissa aluksi yhden päivänmatkan ja saarnasi sanoen: "Vielä neljäkymmentä päivää, ja Niinive hävitetään." 3:4 Ja kuin Jona rupesi siinä käymään yhden päiväkunnan matkan, huusi hän ja sanoi: vielä on neljäkymmentä päivää; niin Niniven pitää hukkuman. 3:4 Ja cosca Jona rupeis sijnä käymän yhden päiwäcunnan/ saarnais hän/ ja sanoi: wielä owat neljäkymmendä päiwä/ nijn Niniwen pitä huckuman.
3:5 Niin Niiniven miehet uskoivat Jumalaan, kuuluttivat paaston ja pukeutuivat säkkeihin, niin suuret kuin pienet. 3:5 Niin Niniven miehet uskoivat Jumalan päälle, ja antoivat saarnata, että paastottaisiin, ja pukivat säkit yllensä sekä pienet että suuret. 3:5 Nijn Niniwen miehet uscoit Jumalan päälle/ ja annoit saarnata/ että paastotaisin/ ja puit säkit päällens/ sekä pienet että suuret.
3:6 Ja kun tieto tästä tuli Niiniven kuninkaalle, nousi hän valtaistuimeltaan, riisui yltään vaippansa, verhoutui säkkiin ja istui tuhkaan. 3:6 Ja kuin Niniven kuningas sen kuuli, nousi hän istuimeltansa ja riisui kalliit vaatteensa, kääri itsensä säkkiin ja istui tuhkaan. 3:6 Ja cosca Niniwen Cuningas sen cuuli/ nousi hän istuimeldans/ ja rijsui purpura waattens/ ja käärei idzens säckijn ja istui tuhcan.
3:7 Ja hän huudatti Niinivessä: "Kuninkaan ja hänen ylimystensä määräys kuuluu: Älkööt ihmiset älköötkä eläimet - raavaat ja lampaat - maistako mitään, käykö laitumella tai vettä juoko. 3:7 Ja antoi kuuluttaa ja sanoa Ninivessä kuninkaan tahdosta ja hänen sankareinsa käskystä, sanoen: ettei yksikään ihminen taikka eläin, karja eli lampaat pidä mitään maistaman eikä laitumelle ajettaman, ja ei vettäkään juoman; 3:7 Ja andoi cuulutta ja sano Niniwen Cuningan tahdosta ja Sangarein käskystä/ ettei yxikän ihminen taicka eläin/ naudat eli carja pidä mitän maistaman/ eikä laituimelle ajettaman/ ja ei wettäkän juoman.
3:8 Verhoutukoot ihmiset ja eläimet säkkeihin, huutakoot väkevästi Jumalaa ja kääntykööt itsekukin pois pahalta tieltänsä sekä väkivallasta, mikä heidän käsiänsä tahraa. 3:8 Vaan ihmiset ja eläimet pitää säkkiin puetettaman, ja heidän pitää lujasti Jumalan tykö huutaman. Ja jokainen palatkaan pahasta tiestänsä ja kätensä väkivallasta. 3:8 Waan ihmiset ja eläimet pitä säckijn puetettaman/ ja heidän pitä lujasti Jumalata huutaman. Ja jocainen palaitcan pahasta tiestäns/ ja hänen kättens wäkiwallast.
3:9 Ehkäpä Jumala jälleen katuu ja kääntyy vihansa hehkusta, niin ettemme huku." 3:9 Kukaties Jumala taitaa kääntyä ja katua, ja lakata hirmuisesta vihastansa, ettemme huku. 3:9 Cuca tietä/ Jumala taita käändyä ja catua/ ja lacka hirmuisest wihastans/ etten me hucu.
3:10 Kun Jumala näki heidän tekonsa, että he kääntyivät pois pahalta tieltänsä, niin Jumala katui sitä pahaa, minkä hän oli sanonut tekevänsä heille, eikä tehnyt sitä. 3:10 Kuin Jumala näki heidän työnsä, että he palasivat pahasta tiestänsä, katui Jumala sitä pahaa, jota hän oli puhunut heille tehdäksensä, ja ei tehnytkään. 3:10 Cosca Jumala näki heidän työns/ että he palaisit pahasta tiestäns/ catui hän sitä paha/ jota hän oli puhunut heille tehdäxens/ ja ei tehnytkän.
     
4 LUKU 4 LUKU IV.  Lucu
4:1 Mutta Joona pahastui tästä kovin, ja hän vihastui. 4:1 Niin Jona pani sen kovin pahaksensa, ja vihastui. 4:1 SIjtä närkästyi Jona sangen cowin/ ja pani pahaxens.
4:2 Ja hän rukoili Herraa ja sanoi: "Voi Herra! Enkö minä sitä sanonut, kun olin vielä omassa maassani? Siksihän minä ehätin pakenemaan Tarsiiseen. Sillä minä tiesin, että sinä olet armahtavainen ja laupias Jumala, pitkämielinen ja armosta rikas, ja että sinä kadut pahaa. 4:2 Rukoili \Herraa\ ja sanoi: voi \Herra\! sepä se on, minkä minä sanoin, kuin minä olin vielä maassani, sentähden minä tahdoin myös Tarsikseen paeta; sillä minä tiedän, että sinä Jumala olet armollinen, laupias, pitkämielinen, suuresta hyvyydestä ja kadut pahaa. 4:2 Rucoili Jumalata/ ja sanoi: ah HERra/ sepä se on cuin minä sanoin/ cosca minä olin wielä maasani/ sentähden minä tahdoin myös merelle paeta: sillä minä tiedän/ ettäs olet armollinen/ laupias/ pitkämielinen/ ja suuresta hywydestä cadut sitä paha.
4:3 Ja nyt, Herra, ota minun henkeni, sillä kuolema on minulle parempi kuin elämä." 4:3 Niin ota nyt, \Herra\, minun sieluni minusta pois; sillä minä kuolisin paremmin kuin eläisin. 4:3 Nijn ota nyt minun sielun minusta pois HERra/ sillä minä cuolisin paremmin cuin eläisin.
4:4 Mutta Herra sanoi: "Onko vihastumisesi oikea?" 4:4 Mutta \Herra\ sanoi: luuletkos oikein vihastunees? 4:4 Mutta HERra sanoi: luuletcos oikein wihastunes?
4:5 Niin Joona lähti kaupungista ja asettui kaupungin itäpuolelle. Hän teki itsellensä sinne lehtimajan ja kävi istumaan sen alle varjoon, kunnes näkisi, miten kaupungin oli käyvä. 4:5 Ja Jona läksi kaupungista ja istui kaupungista itään päin, ja teki siellä itsellensä majan ja istui sen alla varjossa, siihenasti kuin hän näkis, mitä kaupungille tapahtuis. 4:5 JA Jona läxi Caupungist/ ja istui Caupungista itän päin/ ja teki siellä hänellens majan/ ja istui sen alla warjosa/ sijhenasti cuin hän näkis mitä Caupungille tapahduis.
4:6 Mutta Herra Jumala toimitti risiinikasvin kasvamaan Joonan pään ylitse, varjostamaan hänen päätänsä ja päästämään häntä hänen mielipahastaan. Ja Joona iloitsi suuresti risiinikasvista. 4:6 Mutta \Herra\ Jumala toimitti yhden pensaan, joka kasvoi Jonan ylitse, että se olis hänen päänsä varjonnut, ja virvoittanut häntä hänen vaivassansa; ja Jona riemuitsi siitä pensaasta suurella ilolla. 4:6 Mutta HERra Jumala toimitti yhden pensan/ joca caswoi Jonan ylidze/ että se olis hänen pääns warjonnut/ ja wirgottanut händä hänen waiwasans: ja Jona riemuidzi sijtä pensasta suurest.
4:7 Mutta seuraavana päivänä, aamun sarastaessa, Jumala toimitti madon kalvamaan risiinikasvia, niin että se kuivui. 4:7 Mutta Herra toimitti madon huomeneltain, kuin aamurusko koitti, joka söi sitä pensasta, että se kuivettui. 4:7 Mutta HERra toimitti madon huomeneltain/ cuin amurusco coitti/ joca söi sitä pensasta/ että se cuiwetui.
4:8 Ja auringon noustua Jumala toimitti tulikuuman itätuulen, ja aurinko paahtoi Joonaa päähän, niin että häntä näännytti. Niin hän toivotti itsellensä kuolemaa ja sanoi: "Parempi on minulle kuolema kuin elämä." 4:8 Mutta kuin aurinko noussut oli, toimitti Jumala suuren itätuulen, ja aurinko paisti Jonan päähän, että hän tuli voimattomaksi. Niin hän toivotti sielullensa kuolemaa, ja sanoi: minä kuolisin ennenkuin minä eläisin. 4:8 Mutta cosca Auringo nosnut oli/ toimitti Jumala suuren itätuulen/ ja Auringo paisti Jonan päähän/ että hän tuli woimattomaxi. Nijn hän toiwotti sielullens cuolemata/ ja sanoi: minä cuolisin ennencuin minä eläisin.
4:9 Mutta Jumala sanoi Joonalle: "Onko vihastumisesi risiinikasvin tähden oikea?" Tämä vastasi: "Oikea on vihastumiseni kuolemaan asti." 4:9 Niin Jumala sanoi Jonalle: luuletkos oikein vihastunees siitä pensaasta? Ja hän sanoi: minä vihastun hamaan kuolemaan asti. 4:9 Nijn Jumala sanoi Jonalle: luuletcos oikein wihastunes sijtä pensasta? Ja hän sanoi: minä wihastun haman cuoleman asti.
4:10 Niin Herra sanoi: "Sinä armahdat risiinikasvia, josta et ole vaivaa nähnyt ja jota et ole kasvattanut, joka yhden yön lapsena syntyi ja yhden yön lapsena kuoli. 4:10 Ja \Herra\ sanoi: sinä armahdat pensasta, josta et mitään vaivaa nähnyt, etkä sitä kasvattanut, joka ynnä kasvoi ja ynnä katosi: 4:10 Ja HERra sanoi: sinä armahdat pensasta/ jostas et mitän waiwa nähnyt/ etkä sitä caswattanut/ joca yönä caswoi/ ja yönä catois.
4:11 Enkö siis minä armahtaisi Niiniveä, sitä suurta kaupunkia, jossa on enemmän kuin sata kaksikymmentä tuhatta ihmistä, jotka eivät vielä tiedä, kumpi käsi on oikea, kumpi vasen, niin myös paljon eläimiä?" 4:11 Eikö minun pitänyt armahtaman suurta kaupunkin Niniveä, jossa on enempi kuin sata tuhatta ja kaksikymmentä tuhatta ihmistä, jotka ei tiedä eroittaa kumpi oikia eli kumpi vasen käsi on, niin myös paljo eläimiä? 4:11 Eiköst minun pidäis armahtaman sitä suurta Caupungita? josa on enä cuin sata tuhatta ja caxikymmendä tuhatta ihmistä/ jotca ei tiedä eroitta cumbi oikia eli cumbi wasen käsi on/ nijn myös paljo eläimitä.


VALITSE
LUKU

1 2 3
4