JOBIN KIRJA
9. Luku.
I. Job vastaa Jumalan olevan aivan vanhurskaan, viisaan ja voimallisen. II. Antaa myöten, ettei hänen vakuutensa taida Jumalan edessä seisovainen olla. III. On vahva siitä, että Jumala vaivaa hyviä niinkuin pahojakin. IV. Valittaa taas surkeuttansa, ja toivottaa Jumalan ankaruuden hänestä lieventyvän.
I. Job vastasi ja sanoi:
2. Minä kyllä sen tiedän, että niin on, ettei ihminen taida hurskas olla Jumalan edessä.
3. Jos hän tahtois riidellä hänen kanssansa, ei hän taitais vastata häntä yhtä tuhanteen.
4. Hän on viisas ja voimallinen: kenenkä siitä on hyvää ollut, kuin häntä vastaan on itsensä asettanut?
5. Hän siirtää vuoret ennenkuin he sen ymmärtävät, jotka hän vihassansa kukistaa.
6. Hän liikuttaa maan siastansa, niin että sen patsaat vapisevat.
7. Hän puhuu auringolle, niin ei se nouse; ja hän lukitsee tähdet.
8. Hän yksin levittää taivaat*, ja käy meren aaltoin päällä.
9. Hän tekee Otavan ja Kointähden, Seulaiset* ja ne tähdet etelään päin.
10. Hän tekee suuria töitä, joita ei taideta tutkia, ja epälukuisia ihmeitä.
11. Katso, hän käy minun ohitseni ennenkuin minä sen havaitsen, ja menee pois ennenkuin minä sen ymmärrän.
12. Katso, jos hän menee äkisti, kuka noutaa hänen jälleen? kuka sanoo hänelle: mitäs teet?
13. Hän on Jumala, hänen vihaansa ei yksikään aseta*; hänen allensa pitää itsensä kumartaman ylpiätkin herrat.
14. II. Kuinka minun pitäisi häntä vastaaman, ja löytämän sanoja häntä vastaan?
15. Ehkä minulla vielä oikeus olis, niin en kuitenkaan taida minä häntä vastata; vaan täytyis oikeudessa rukoilla.
16. Ja ehkä minä vielä häntä avuksihuutaisin, ja hän kuulis minua, niin en minä uskoisi, että hän kuultelis minun ääntäni;
17. Sillä hän runtelee minun tuulispäällä, ja enentää minun haavani ilman syytä.
18. Ei hän anna minun henkeni virota, vaan täyttää minun murheella.
19. Jos joku tahtoo voimaa, katso, hän on voimallinen; jos joku tahtoo oikeutta, kuka todistaa minun kanssani?
20. Jos minä sanoisin: minä olen oikia, niin minun suuni kuitenkin tuomitsee minun: eli minä olen vakaa, niin hän kuitenkin tekee minun pahaksi.
21. Ehkä minä vielä vakaa olisin, niin en minä kuitenkaan tunne itsiäni; vaan minä suutun elämääni.
22. III. Se on se ainoa minkä minä sanonut olen, hän kadottaa hyvän ja jumalattoman.
23. Kuin hän rupee lyömään, niin hän tappaa äkisti, ja pilkkaa viattomain kiusausta.
24. Maa annetaan jumalattoman käsiin, hän peittää sen tuomarien kasvot: ellei se niin ole, kuinka se myös toisin on?
25. IV. Minun päiväni ovat olleet nopiammat kuin juoksia: ne ovat paenneet, ja ei mitään hyvää nähneet.
26. Ne ovat pois menneet kuin joutuva haaksi, kuin kotka lentää rualle.
27. Koska minä ajattelen: minä unhotan valitukseni, ja muutan kasvoni ja virvoitan minuni:
28. Niin minä pelkään kaikkia minun kipujani, tietäen, ettes anna minun olla viatoinna.
29. Jos olen jumalatoin, miksi minä nyt itsiäni hukkaan vaivaan?
30. Vaikka minä pesisin* itseni lumivedessä ja puhdistaisin käteni saippualla,
31. Niin sinä kuitenkin pistäisit minun lokaan; ja minun vaatteeni olisivat minulle kauhistukseksi.
32. Sillä ei hän ole minun vertaiseni, jota minä vastata taidan, että me ynnä tulisimme oikeuden eteen.
33. Ei ole joka meitä eroittaa, joka laskis kätensä meidän kahden välillemme.
34. Hän ottakoon vitsansa pois minusta, ja älköön hänen hirmuisuutensa peljättäkö minua;
35. Että minä puhuisin ja en pelkäisi häntä*; sillä en minä mitään kanssani tiedä.