JOBIN KIRJA

34. Luku.

 

I. Elihu pyrkii edespäin soimussansa Jobia vastaan. II. Perustelee puhettansa Jumalan vanhurskauden, kaikkitietäväisyyden ja ihmeellisten hallitustuomioin mainitsemisella. III. Haastaa Jobia vastaamaan, ja toivottaa Jumalalta hänelle rangaistusta.

I. Ja Elihu vielä sanoi:
2. Te taitavat, kuulkaat minun puhettani, ja te ymmärtäväiset, ottakaat korviinne.
3. Sillä korva koettelee puheen, ja suu maistaa ruan.
4. Valitkaamme meillemme oikeus, tietääksemme keskenämme, mikä hyvä on.
5. Sillä Job on sanonut: minä olen hurskas*, ja Jumala on kieltänyt minulta oikeuteni+.
6. Minun täytyy valhetella, ehkä minulla vielä oikeus olis: minä vaivataan ilman ansiota minun nuoliltani.
7. Kuka on Jobin vertainen, joka irvistystä juo niinkuin vettä,
8. Ja käy pahantekiäin kanssa tiellä, niin että hän vaeltaa jumalattomain kanssa?
9. Sillä hän on sanonut: Ei se auta ihmistä, että hän pyytää Jumalalle kelvata.
10. II. Sentähden, te toimelliset, kuulkaat minua. Pois se, että Jumala olis jumalatoin ja Kaikkivaltias väärä.
11. Sillä hän antaa itsekullekin ihmiselle ansionsa jälkeen, ja maksaa tiensä jälkeen.
12. Ilman epäilemätä, ei Jumala tuomitse ketään vääryydellä, eikä Kaikkivaltias käännä oikeutta.
13. Kuka on asettanut ne mitkä maan päällä ovat, ja kuka on pannut koko maanpiirin?
14. Jos hän tahtois, niin hän vois kaikkein hengen ja elämän koota tykönsä.
15. Kaikki liha kuolis yhteen, ja ihminen tulis tuhaksi jälleen.
16. Onko sinulla ymmärrystä, niin kuule näitä, ja ota vaari puheeni äänestä.
17. Taivuttaisko joku sentähden oikeuden, että hän vihaa häntä, ja tahtoisitkos hurskaan ja jalon tuomita jumalattomaksi?
18. Pitäiskö sanottaman kuninkaalle: sinä Belial! ja ruhtinaille: te jumalattomat!
19. Joka ei kuitenkaan katso ruhtinain muotoa*, eikä pidä eroitusta rikkaan ja köyhän välillä; sillä he ovat kaikki hänen käsialansa.
20. Pikaisesti täytyy heidän kuolla vielä puoliyönäkin*: kansan täytyy hämmästyä ja hukkua: väkevä voimatoinna otetaan pois.
21. Sillä hänen silmänsä näkevät jokaisen tien, ja hän katsoo kaikki heidän askeleensa.
22. Ei pimiä eikä kuoleman varjo ole siellä, että pahantekiät itsensä siinä salaisivat.
23. Sillä ei ole yhdellekään sallittu, että hän tulis Jumalan kanssa oikeudelle.
24. Hän musertaa monta epälukuista tuimaa, ja asettaa muita heidän siaansa;
25. Että hän tuntee heidän työnsä, ja kukistaa heitä yöllä, että he muserretaan rikki.
26. Hän heittää jumalattomat ilmeisesti kokoon,
27. Ettei he häntä seuranneet, ja ei tahtoneet ymmärtää hänen teitänsä;
28. Että vaivaisten huuto tulis hänen eteensä ja hän kuulis viheliäisten huudon.
29. Jos hän antaa rauhan, kuka tahtoo kadottaa*? ja jos hän peittää kasvonsa, kuka taitaa katsoa hänen päällensä, kansan ja ihmisten seassa?
30. Niin ei hän anna ulkokullatun hallita, kansan lankeemuksen tähden.
31. Minä puhun Jumalan edessä, joka sanoo: minä olen säästänyt, en minä turmele.
32. III. Ellen minä ole osannut, niin opeta sinä minua: jos minä olen tehnyt väärin, niin en minä sitä silleen tee.
33. Onko joku, joka vastaa sinun puolestas, koska et sinä tahdo? se on sinun ehdossas, ja ei minun. Jos sinä nyt jotakin tiedät, niin puhu.
34. Toimellisten miesten sallin minä kyllä puhua minulleni, ja taitava mies kuulee minua.
35. Mutta Job puhuu tyhmästi, ja hänen puheessansa ei ole ymmärrystä.
36. Minun isäni! anna Jobia koeteltaa loppuun asti, että hän kääntää itsensä vääräin ihmisten tykö.
37. Hän on paitsi entisiä syntejänsä vielä nyt pilkannut: anna hänen meidän edessämme lyödyksi tulla, ja sitte hän riidelkään kyllä sanoillansa Jumalan edessä.


Valitse
luku

1 2 3
4 5 6
7 8 9
10 11 12
13 14 15
16 17 18
19 20 21
22 23 24
25 26 27
28 29 30
31 32 33
34 35 36
37 38 39
40 41 42