JOBIN KIRJA
7. Luku.
I. Job surkuttelee kaikkein ihmisten viheliäisyyttä, osoittaen sen omalla esimerkillänsä. II. Valittaa surkeuttansa Jumalan edessä. III. Luulee, ettei hän niin suurta kipua yli niiden ole ansainnut; toivottaa, että hän sais lievityksen, taikka kuoleman eli armon kautta.
I. Eikö ihminen aina pidä oleman sodassa maan päällä; ja hänen päivänsä ovat niinkuin orjan päivät?
2. Niinkuin palvelia halajaa varjoa, ja orja* työnsä loppua,
3. Niin olen minä minulleni saanut turhat kuukaudet, ja minulla on monta murheellista yötä ollut.
4. Kuin minä levätä panin, sanoin minä: koskahan minä nousen? ja sitte lueskelen, koska ehtoo tullee: minä olen ravittu kävellyksistä hamaan pimeyteen asti.
5. Minun lihani on puetettu madoilla ja maan tomulla; minun nahkani on ahvettunut ja hyljätyksi tullut.
6. Minun päiväni ovat lentäneet* nopiammasti pois kuin syöstävä ja kuluneet ilman viivytystä.
7. II. Muista, että minun elämäni on tuuli*, ja minun silmäni ei palaja hyvää näkemään.
8. Ja ei yksikään silmä, joka minun nyt näkee, pidä minua enempi näkemän. Sinun silmäs katsokoon minua, sitte minä hukun.
9. Pilvi raukee ja menee pois: niin myös se, joka menee alas hautaan, ei nouse jälleen,
10. Eikä palaja jälleen huoneesensa, ei myös hänen siansa häntä enää tunne.
11. Sentähden en minä estä suutani; minä puhun henkeni ahtaudessa, ja juttelen sieluni murheessa.
12. III. Olenko minä meri eli valaskala, että sinä minun niin kätket?
13. Kuin minä ajattelin: minun vuoteeni lohduttaa minun, ja minun kehtoni saattaa minulle levon, koska minä itselleni puhun;
14. Niin sinä peljätät minua unilla, ja kauhistat minua näyillä,
15. Että minun sieluni sois itsensä hirtetyksi, ja minun luuni kuolleiksi.
16. Minä kauhistun, enkä pyydä silleen elää: lakkaa minusta, sillä minun päiväni ovat turhat.
17. Mikä on ihminen, ettäs hänen suurena pidät, ja panet hänen sydämees?
18. Sinä etsit häntä joka päivä, ja koettelet häntä aina.
19. Miksi et minusta luovu, ja päästä minua, siihen asti että minä sylkeni nielisin?
20. Minä olen syntiä tehnyt; mitä minun pitää sinulle tekemän, o sinä ihmisten vartia? miksis minun teit sinulles loukkaukseksi ja itselleni kuormaksi?
21. Ja miksi et minun pahaa tekoani anna anteeksi ja ota pois minun vääryyttäni? Sillä nyt pitää minun makaaman mullassa: ja jos minua aamulla etsit, niin en minä enää ole.