JESAJAN KIRJA
64. Luku.
I. Seurakunta ikävöitsee Messiaksen lihaan tulemista ja tunnustaa oman ansionsa mitättömyyden. II. Juudalaisten rukous Babelin vankeudesta päästäksensä taas kotiansa.
I. Jospa sinä taivaat halkaisisit, ja astuisit alas, että vuoret vuotaisivat sinun edessäs, niinkuin palava vesi kiehuu pois väkevällä tulella,
2. Että sinun nimes tulis tiettäväksi sinun vihollisilles, ja että pakanat sinun edessäs vapisisivat.
3. Niiden ihmeitten tähden, jotka sinä teet, joita ei kenkään toivonut; koska sinä menit alas, ja vuoret edessäs sulaisivat.
4. Ja ei maailman alusta kuultu, eikä korville tullut ole, eli yksikään silmä nähnyt ole*, paitsi sinua Jumala, mikä niille tapahtuu, jotka sinua odottavat.
5. Sinä kohtasit niitä iloisna, jotka tekivät vanhurskautta, ja sinua muistelivat sinun teilläs. Katso, sinä vihastuit, koska me syntiä teimme ja kauvan niissä viivyimme, mutta kuitenkin meitä autettiin.
6. Mutta me olemme kaikki saastaiset, ja kaikki meidän vanhurskautemme on niinkuin saastainen vaate*; me olemme kaikki lakastuneet niinkuin lehdet+, ja meidän syntimme viskoivat meitä niinkuin tuuli.
7. Ja ei ole sitä, joka rukoilee sinun nimeäs, ja nousee sinuun kiinni tarttumaan; sillä sinä peität kasvos meiltä, ja annat meidät nääntyä suurissa synneissämme.
8. II. Mutta nyt Herra, sinä olet meidän Isämme; me olemme savi, sinä olet meidän valajamme, ja me olemme kaikki sinun käsialas.
9. Älä, Herra, niin kovin vihastu, ja älä ijäti ajattele syntiämme*; katso sitä, että me olemme kaikki sinun kansas.
10. Sinun pyhyytes kaupungit ovat hävitetyt, Zion on autioksi tehty ja Jerusalem on kylmillä.
11. Meidän pyhyytemme ja kunniamme huone, jossa meidän isämme sinua kunnioittivat, on tulella poltettu; ja kaikki meidän kauniimpamme ovat häväistyt.
12. Herra, maltatkos sinus näistä niin kovana pitää ja vaiti olla, ja lyödä meitä niin kovin alas.