JOB
1120
11. Sinä olet minun puettanut
nahalla ja lihalla: luilla ja suonil-
la olet sinä minun peittänyt.
12. Elämän ja hyvän työn olet
sinä minulle osoittanut, ja sinun
katsomises minun henkeni kät-
kee.
13. II. Ja vaikka sinä nämät sa-
laat sydämessäs, niin minä tie-
dän sen kuitenkin, ettäs sen
muistat,
14. Jos minä pahaa teen, niin
sinä kohta havaitset, ja et jätä
minun pahaa tekoani ran-
kaisemata.
15. Jos minä olen jumalatoin,
voi minua! jos minä olen hurs-
kas, niin en minä kuitenkaan us-
kalla nostaa ylös päätäni. Minä
olen täynnä ylönkatsetta, katsos
minun viheliäisyyttäni.
16. Noustessa sinä ajat minua
takaa niinkuin jalopeura, ja taas
ihmeellisesti minun kanssani me-
nettelet.
17. Sinä uudistat todistukses
minua vastaan, ja vihastut kovin
minun päälleni. Minua vaivaa yk-
si toisensa jälkeen niinkuin sota.
18. Miksis minun annoit lähteä
äitini kohdusta? jospa minä oli-
sin kuollut*, ettei yksikään silmä
olisi minua nähnyt!
19. Niin minä olisin kuin en oli-
sikaan ollut, kannettu äitini koh-
dusta hautaan.
20. Eikö minun ikäni lyhyt ole?
Lakkaa ja päästä minua, ja luo-
vu minusta, että minä vähänkin
virvoitusta saisin,
21. Ennenkuin minä menen, enkä
palaja, pimeyden ja kuolon var-
jon maalle,
22. Joka on pimeyden maa ja
synkiä kuolon varjo, jossa ei yh-
tään järjestystä ole, joka pais-
teessansa on niinkuin synkeys.
11. Luku.
I. Zophar, kolmas Jobin ystävä,
syyttää Jobia suupaltiksi, pilk-
kaajaksi ja tyhjän kerskaajaksi. II.
Soimaa häntä taitamattomaksi
Jumalan tuomioin ymmärrykses-
sä. III. Varoittaa kääntymykseen,
ja vakuuttaa menestyksestä.
I. Niin vastasi Zophar Naemasta
ja sanoi:
2. Kuin joku on kauvan puhunut,
eikö häntä pitäis vastattaman?
eli pitääkö suupaltilla oikeus
oleman?
