JOB
1114
hukkuvat.
19. He katsoivat Temanin tietä,
rikkaan Arabian polkuja he toi-
voivat.
20. Mutta heidän pitää häpiään
tuleman, ratki surutoinna olles-
sansa; ja heidän pitää häpee-
män siihen tultuansa.
21. Sillä ette nyt mitään ole; ja
että te näette surkeuden, pel-
käätte te.
22. Olenko minä sanonut: tuo-
kaat minulle! eli antakaat minun
edestäni lahjoja teidän tavaras-
tanne?
23. Ja pelastakaat minua vihol-
listen kädestä, ja vapahtakaat
minua tyrannein käsistä?
24. III. Opettakaat minua, minä
olen ääneti, ja jota en minä tie-
dä, niin neuvokaat minua.
25. Kuinka vahvat ovat oikeuden
puheet? kuka teissä on se, joka
sitä laittaa taitaa?
26. Te ajattelette sanoja, ainoas-
taan nuhdellaksenne, ja teette
sanoillanne epäileväisen mielen.
27. Te karkaatte köyhän orvon
päälle, ja kaivatte lähimmäisel-
lenne kuoppaa.
28. Mutta että te nyt tahdotte,
niin katsokaat minun päälleni,
jos minä teidän edessänne val-
hettelen.
29. Palatkaat nyt, olkoon pois
vääryys: tulkaat jälleen; minun
vastaukseni pitää oikia oleman.
30. Onko minun kielessäni vää-
ryyttä? eikö minun suulakeni
ymmärrä vaivoja?
7. Luku.
I. Job surkuttelee kaikkein ihmis-
ten viheliäisyyttä, osoittaen sen
omalla esimerkillänsä. II. Valittaa
surkeuttansa Jumalan edessä. III.
Luulee, ettei hän niin suurta ki-
pua yli niiden ole ansainnut; toi-
vottaa, että hän sais lievityksen,
taikka kuoleman eli armon kaut-
ta.
I. Eikö ihminen aina pidä oleman
sodassa maan päällä; ja hänen
päivänsä ovat niinkuin orjan päi-
vät?
2. Niinkuin palvelia halajaa var-
joa, ja orja* työnsä loppua,
3. Niin olen minä minulleni saa-
nut turhat kuukaudet, ja minulla
on monta murheellista yötä ol-
lut.
4. Kuin minä levätä panin, sa-
