SALOMON SAARNAAJA
3. Luku.
I. Kaikilla on heidän aikansa Jumalan hallituksen alla. II. Nautita Jumalan lahjoja kohtuudella, ja tyytyä Jumalan tahtoon, on paras neuvo. III. Vääryys Jumalan tuomiossa tulee Jumalan tuomion alle. IV. Ihmiselle tapahtuu ulkonaisen muodon jälkeen, niinkuin eläimillekin.
I. Kaikilla on määrätty aika*, ja kaikilla, mitä taivaan alla aljetaan, on heidän hetkensä;
2. Aika syntyä*, ja aika kuolla**; aika istuttaa+, ja aika repiä ylös istutettua.
3. Aika tappaa*, ja aika parantaa+; aika kukistaa§, ja aika rakentaa**.
4. Aika itkeä*, ja aika nauraa; aika valittaa+, ja aika hypätä.
5. Aika heitellä kiviä ja aika koota kiviä; aika halata, ja aika lakata halaamasta.
6. Aika etsiä, ja aika kadottaa; aika tallella pitää, ja aika heittää pois.
7. Aika rikki reväistä, ja aika ommella; aika vaiti olla*, ja aika puhua+.
8. Aika rakastaa, ja aika vihata*; sodan aika+, ja rauhan aika§.
9. Mitä hyvää on sille, joka työtä tekee, siitä että hän itsiänsä vaivaa?
10. Minä näin sen vaivan, jonka Jumala ihmisten lapsille antanut on, että he itsiänsä siinä vaivaisivat.
11. Vaan hän teki kaikki hyvin oikialla ajalla*, ja antoi heidän sydämensä kaivata, mitä maailmassa tapahtuu; sillä ei ihminen taida löytää+ sitä työtä, jota Jumala tekee, ei alkua eikä loppua.
12. II. Sentähden ymmärsin minä, ettei mitään parempaa ole, kuin iloita, ja hyvää tehdä elinaikanansa.
13. Että myös jokainen ihminen syö ja juo, ja on hyvällä mielellä työssänsä, se on Jumalan lahja.
14. Minä ymmärsin, että kaikki, mitä Jumala tekee, se pysyy ijankaikkisesti*; emme taida siihen lisätä eli siitä vähentää; ja Jumala tekee sitä, että häntä peljättäisiin.
15. Mitä ennen ollut on, se nytkin on; mitä tuleva on, se on jo ennen ollut; ja Jumala tuo jälleen sen, mikä on mennyt edes.
16. III. Ja minä vielä näin auringon alla tuomion sian, ja siinä oli jumalattomuus, ja oikeuden sian ja siinä oli jumalattomuus.
17. Silloin ajattelin minä mielessäni: Jumalan täytyy tuomita* vanhurskaan ja jumalattoman; sillä kaikella aivoituksella ja kaikella työllä on aikansa.
18. IV. Minä sanoin sydämessäni ihmisten lasten menosta, että Jumala heitä valitsis, ja näyttäis, että he ovat itse heillensä niinkuin eläimet.
19. Sillä niinkuin ihmisten lapsille tapahtuu*, niin myös eläimille tapahtuu+: yhtäläisesti heille molemmille tapahtuu: niinkuin he kuolevat, niin myös hän kuolee, ja niin on kaikilla yhtäläinen henki. Ja ei ihmisellä ole mitään enempää kuin karjallakaan; sillä kaikki on turhuus.
20. Kaikki menevät yhtä siaa kohden; kaikki ovat mullasta tehdyt, ja kaikki jälleen multaan joutuvat.
21. Kuka siis ottaa vaarin siitä, että ihmisen henki menee ylöspäin*, ja että eläinten henki menee alaspäin maahan?
22. Ja minä näin, ettei mitään ole parempaa, kuin että ihminen on iloinen työssänsä, sillä se on hänen osansa. Sillä kuka tahtoo saattaa häntä katsomaan, mitä hänen jälkeensä tuleva on?