HOOSEA
8. Luku.
I. Herra uhkaa kansaansa vihollisen rangaistuksella; II. Luettelee heidän moninaiset syntinsä, niinkuin syyt rangaistukseen.
I. Huuda selkiästi niinkuin basuna* (ja sano): hän tulee jo Herran huoneen ylitse niinkuin kotka+, että he ovat minun liittoni rikkoneet, ja ovat minun laistani luopuneet.
2. Niin heidän pitää minua huutaman: sinä olet minun Jumalani; me Israel tunnemme sinun.
3. Israel hylkää hyvän; sentähden pitää vihollisen heitä vaivaaman.
4. II. He asettavat kuninkaita ilman minua, he panevat päämiehiä ilman minun tietämättäni*; hopiastansa ja kullastansa tekevät he epäjumalia, että he juuri nopiasti häviäisivät.
5. Sinun vasikkas*, Samaria, sysää sinun pois; minun vihani on julmistunut; ei se taida kauvan olla, heitä pitää rangaistaman.
6. Sillä se on myös tullut Israelista, jonka seppä on tehnyt, ja ei se ole Jumala: sentähden pitää Samarian vasikka tomuksi tehtämän.
7. Sillä he kylvivät tuulen, ja heidän pitää jälleen tuulispään niittämän*; ei heidän siemenensä pidä tuleman ylös, eikä hedelmänsä jauhoja antaman; ja jos hän vielä antais, niin muukalaiset pitää ne syömän+.
8. Israel tulee syödyksi*: pakanat pitävät hänen nyt kelvottomana astiana;
9. Että he juoksivat ylös Assurin tykö, niinkuin yksinäinen metsä-aasi*: Ephraim palkkaa itsellensä lahjoilla rakastajia.
10. Ja että he lahjoja lähettävät pakanoille*, niin tahdon minä nyt heitä koota+; ja heidän pitää kuninkaan ja päämiesten kuormaan pian suuttuman§.
11. Sillä Ephraim on tehnyt monta alttaria syntiä tehdäksensä; niin pitää myös alttarit hänelle synniksi luettaman.
12. Vaikka minä paljon heille minun laistani kirjoitan; niin he lukevat sen kuitenkin muukalaiseksi opiksi.
13. Ehkä he nyt paljon uhraavat, ja lihaa tuovat edes ja syövät, niin ei se kuitenkaan ole Herralle otollinen*; mutta hän tahtoo muistaa heidän pahuutensa, ja heidän syntinsä etsiä, jotka Egyptiin kääntyvät.
14. Israel unhotti Luojansa, ja rakensi templiä, ja Juuda teki myös monta vahvaa kaupunkia; mutta minä lasken tulen hänen kaupunkeihinsa, joka hänen huoneensa polttaman pitää.