SANANLASKUT

33/38 RAAMATTU

1776 BIBLIA

   

SANANLASKUT

SALOMON SANANLASKUT

 

 

Johdannot (v 16): Sananlaskujen tarkoitus. Ensimmäinen osa (1:7 – 9:18): Jumalan pelko on viisauden alku; viettelyksiä on vältettävä, viisauden ääntä kuultava.

Salomon kirjan Esipuhe.


 

Kolme kirjaa nimitetään Salomon nimellä; ensimäinen on Proverbia, Sananlaskut, joka taidetaan oikein kutsuttaa hyväin tapain kirjaksi; sillä siinä hän opettaa kauniisti elämään sekä Jumalan että ihmisten edessä. Ja erinomaisesti pyytää hän nuorta kansaa isällisesti Jumalan käskyihin totuttaa; toisinansa houkuttelee, toisi asti vaatii, antain tietää: kuinka jumalisille hyvin tapahtuu, ja taas, kuinka kovin pahat rangaistaan.

 

Sillä nuori väki on itsestänsä hempiämpi kaikkeen pahuuteen, ovat myös taitamattomat maailman ja perkeleen petosta ja viekkautta ymmärtämään ja ylen heikot seisomaan pahoja tapoja ja kaikkinaisia pahennuksia vastaan, eikä voi hallita itsiänsä. Vaan jos ei heitä hyvin kasvateta ja opeteta, niin he turmellaan, ennen kuin joku luuleekaan: sen tähden tarvitsevat he hyviä opettajia hallitsijoita, jotka heitä neuvovat, rankaisevat, nuhtelevat ja Jumalan pelkoon ja lakiin totuttavat, vastoin ja perkeleen, maailman ja lihan pahaa houkutusta; niin kuin Salomo tässä kirjassa kaikella ahkeruudella runsaasti tekee. Ja asettaa oppinsa sananlaskuihin, että kukin sitä nopeammin sen käsittäisi ja paremman muistossansa pitäis; niin että jokainen, joka tahtoo hurskaaksi tulla, pitäis tämän kirjan jokapäiväisenä käsikirjanansa ja rukouskirjanansa, sitä alati lukis, ja elämäänsä siitä katselis.

 

Sillä jompikumpi tie hänen edessänsä on, taikka hän antaa isänsä itseänsä kurittaa, eli pyövelin rangaista. Ja se olis hyvä, että nuorelle väelle aina muistutettaisiin, että heillä oli vahva tieto siitä, että heidän täytyy kärsiä taikka isänsä vitsaa, eli pyövelin miekkaa, niin kuin Salomo tässä kirjassa uhkaa uppiniskaisille kuolemaa. Sillä ei taida muutoin tapahtua, ettei Jumala häntä rankaise. Niin kuin aina näkyy, kuinka ihmeellisesti tottelemattomat, tylyt ja pahanjuoniset hukkuvat ja viimein pyövelin käsiin joutuvat, kuin he vähemmin uskovat ja suruttomasti elävät. Tämän todistavat julkisesti hirsipuut, rattaat ja muut mestauspaikat kaupunkein teiden vieressä, jotka Jumala maailmalliselta esivallalta on antanut siihen panna, kaikille pelvoksi, jotka ei salli itseänsä Jumalan sanalla neuvoa, ja ei ole vanhemmillensa kuuliaiset.

 

Sen tähden kutsuu Salomo tässä kirjassansa kaikki hulluiksi, jotka Jumalan käskyn katsovat ylön, mutta ne taitaviksi, jotka niitä tottelevat. Eikä puhu ainoasti nuorukaisista, joita hän kuitenkin erinomaisesti on aikonut opettaa, mutta kaikista säädyistä, ylimmäisissä niin kuin alimmaisistakin. Sillä niin kuin nuorella väellä on heidän virheensä vastoin Jumalan lakia, niin on myös muilla säädyillä heidän virheensä, jotka ovat paljon pahemmat kuin nuorten, niin kuin sananlaskussa sanotaan: jota vanhempi sitä pahempi, ja myös: ei vanhuus estä hulluutta. Ja jos ei muuta pahuutta muissa korkeammissa säädyissä olisi, kuin ahneus, ylpeys, viha, vaino etc., niin on tämä virhe aina kyllä paha, että he tahtovat olla viisaat ja taitavat niissä, joihin ei heidän mitään tulisi. Ja jokainen on nopia tekemään niitä, mitkä heiltä on kielletty, ja unohtamaan, mitä heille on käsketty. Joka on hengellisessä virassa, on olevinansa taitava maailmallisissa. Ja taas: joka maailmallisessa virassa on, ei ole vähempää tietävinänsä, kuinka hengellinen virka hallitaan. Senkaltaisia tyhmiä ovat kaikki maakunnat, kaikki kaupungit ja kaikki huoneet täynnä: joita tässä kirjassa sangen paljon nuhdellaan, ja sangen ahkerasti neuvotaan, että itse kukin ottais virastansa vaarin, ja jota käsketty on, uskollisesti toimittais ja tekis. Eikä ole mitään parempaa kuin kuuliaisuus, se on, että kukin ottaa vaarin siitä, mitä hänelle uskottu ja käsketty on tehdä. Sen kaltaiset kutsutaan taitaviksi, vaan tottelemattomat hulluiksi, vaikka ei he sitä mielellänsä kuulla eli niin kutsuttaa tahdo.

 

Toinen kirja kutsutaan Kohelet, Saarnaajaksi, ja on Lohdutuskirja; sillä niin kuin ihminen ensimäisen kirjan opin jälkeen elää kuuliaisuudessa, ja ottaa vaarin uskotusta virastansa, silloin asettaa itsensä sitä vastaan perkele, maaliman ja hänen oma lihansa himo niin kovin, että ihminen väsyy ja suuttuu säätyynsä, ja katuu kaikkia, mitä hän tehnyt ja alkanut on. Sillä koska ei se menesty hänen mielensä jälkeen, niin nousee vaiva ja työ, suuttumus ja kärsimättömyys, niin että ihminen hellittää kätensä ja jalkansa, jättää työnsä, ja ei voi enää virkansa töitä tehdä. Sillä koska ei perkele taida oikialta puolelta tietämättömyyden, halun ja pikaisuuden kautta estää kuuliaisuudesta, niin hän tahtoo estää vasemmalta puolelta, vaivan ja vastoinkäymisen kautta. Niin kuin Salomo ensimmäisessä kirjassa neuvoo kuuliaisuuteen, senkaltaista hekumaa ja hempeyttä vastaan, niin hän tässä kirjassa opettaa olemaan kärsivällisen ja lujan kuuliaisuudessa, vastoin suuttumusta ja vaivoja, että hän aina odottais kuoleman hetkeä ilolla ja rauhalla. Ja jota hän ei taida estää eli muutoin asettaa, pitää sillänsä antaman mennä, kyllä se toiste palkitaan, etc.

 

Kolmas kirja kutsutaan Veisuksi, jossa Salomo kiittää Jumalaa kuuliaisuuden edestä niin kuin Jumalan lahjan edestä; sillä jossa huoneessa Jumala ei itse hallitse ja vallitse, silloin ei yhdessäkään säädyssä ole rauhaa eli kuuliaisuutta. Vaan kussa kuuliaisuus ja hyvä hallitus on, siinä Jumala asuu, suuta antaa ja halaa rakasta morsiantansa sanallansa, ja se on hänen suuta antamisensa. Koska siis jossakussa maakunnassa eli huoneessa hyvin käy eli menestyy. kahden edellisen kirjan jälkeen (niin paljon kuin mahdollinen on), siinä myös tämä kolmas kirja veisattakoon, kiittäin ja kunnioittain Jumalaa, joka ei ainoasti meille senkaltaista opettanut, mutta on myös itse tehnyt. Amen!

 

 

1 Luku

1 Luku

 

 

 

Sananlaskuin esipuhe viisauden käsittämisestä ja hyödytyksestä.

 

II. Varoitus pahain kanssakäymistä karttamaan.

 

III. Viisauden neuvo kääntymykseen; tyhmäin rangaistus, ja tottelevaisten onni.

 

 

1. Salomon, Daavidin pojan, Israelin kuninkaan, sananlaskut;

1. Salomon, Davidin pojan, Israelin kuninkaan sananlaskut:

 

 

1 Kun. 4:32 Ja Salomo sepitti kolmetuhatta sananlaskua, ja hänen laulujansa oli tuhatviisi.

 

 

 

2. viisauden ja kurin oppimiseksi, ymmärryksen sanojen ymmärtämiseksi;

2. Oppia viisautta ja kuritusta, ymmärtää tiedon puhetta,

3. taitoa tuovan kurin, vanhurskauden, oikeuden ja vilpittömyyden saamiseksi;

3. Vastaanottaa ymmärryksen* neuvoa, vanhurskautta, oikeutta ja siveyttä;

 

 

 

San l. 14:15. Taitamatoin uskoo kaikki, mutta ymmärtäväinen ottaa teistänsä vaarin.

 

 

4. mielevyyden antamiseksi yksinkertaisille, tiedon ja taidollisuuden nuorille.

4. Että tyhmät viisaaksi tulisivat, ja nuorukaiset taidon ja ymmärryksen saisivat.

5. Viisas kuulkoon ja saakoon oppia lisää, ja ymmärtäväinen hankkikoon elämänohjetta.

5. Joka viisas on, se kuulkaan, että hän viisaammaksi tulis: ja joka toimellinen on, se ottakoon neuvon,

6. ymmärtääkseen sananlaskuja ja vertauksia, viisasten sanoja ja heidän ongelmiansa.

6. Että hän ymmärtäis sananlaskut ja niiden selityksen, viisasten opin ja heidän tapauksensa.

7. Herran pelko on tiedon alku; hullut pitävät halpana viisauden ja kurin.

7. Herran pelko on viisauden alku*; tyhmät hylkäävät viisauden ja opin.

 

 

Job 28:28 Ja ihmiselle hän sanoi: 'Katso, Herran pelko - se on viisautta, ja pahan karttaminen on ymmärrystä.

Job 28:28. Ja sanoi ihmiselle: katso, Herran pelko on taito*; ja karttaa pahaa on ymmärrys.

Ps. 111:10 Herran pelko on viisauden alku, hyvä ymmärrys kaikille, jotka sitä noudattavat. Hänen ylistyksensä pysyy iankaikkisesti.

Ps 111:10. Herran pelko on viisauden alku*: se on hyvä ymmärrys kaikille, jotka sen tekevät: hänen kiitoksensa pysyy ijankaikkisesti.

Sananl. 9:10 Herran pelko on viisauden alku, ja Pyhimmän tunteminen on ymmärrystä. -

San l. 9:10. Viisauden alku on Herran pelko*, ja pyhäin tieto on ymmärrys.

Siir 1:14 Viisauden alku on Jumalan pelko, ja samalla kuin uskolliset se on äidinkohdussa heihin luotu.

Sir 1:16. Herran pelko on viisauden alku, joka on uskollisten sydänten pohjassa, ja asuu valittuin vaimoin tykönä, ja löydetään ainoasti vanhurskasten ja uskollisten tykönä.

 

Sir 1:17. Herran pelko on oikia jumalanpalvelus.

 

 

8. Kuule, poikani, isäsi kuritusta äläkä hylkää äitisi opetusta;

8. Poikani, kuule isäs kuritusta, ja älä hylkää äitis käskyä!

 

 

Sananl. 6:20 Säilytä, poikani, isäsi käsky äläkä hylkää äitisi opetusta.

San l. 6:20. Poikani, pidä isäs käskyt, ja älä hylkää äitis lakia.

Sananl. 19:20 Kuule neuvoa, ota kuritus varteen, että olisit vasta viisaampi.

San l. 19:20. Kuule neuvoa ja ota kuritus vastaan*, tullakses vihdoin viisaaksi.

9. sillä ne ovat ihana seppele sinun päähäsi ja käädyt sinun kaulaasi.

9. Sillä se on sinun pääs päällä otollinen kaunistus, ja käädyt kaulassas.

 

 

Sananl. 4:9 se panee päähäsi ihanan seppeleen ja lahjoittaa sinulle kauniin kruunun.

San l. 4:9. Hän sinun pääs jalosti kaunistaa, ja kunnioittaa sinua ihanalla kruunulla.

Sananl. 25:12 Kultainen korvarengas ja hienokultainen kaulakoru ovat viisas neuvoja ynnä kuuleva korva.

San l. 25:12. Koska viisas rankaisee sitä, joka häntä kuulee, se on niin kuin kultainen korvarengas, ja kuin kaunistus parhaasta kullasta.

 

 

10. Poikani, jos synnintekijät sinua viekoittelevat, älä suostu.

10. Poikani! jos pahanjuoniset sinua houkuttelevat, niin älä heihin suostu.

 

 

Sananl. 16:29 Väkivallan mies viekoittelee lähimmäisensä ja vie hänet tielle, joka ei ole hyvä.

San l. 16:29. Viekas ihminen houkuttelee lähimmäistänsä, ja johdattaa hänen pahalle tielle.

 

 

11. Jos he sanovat: Lähde mukaamme! Väijykäämme verta, vaanikaamme viatonta syyttömästi;

11. Jos he sanovat: käy meidän kanssamme: me väijymme verta, ja viritämme pauloja nuhteettoman eteen ilman syytä;

12. nielaiskaamme niinkuin tuonela heidät elävältä, ehyeltään, niinkuin hautaan vaipuvaiset;

12. Me nielemme hänen, niin kuin helvetti elävältä, ja hurskaan niin kuin hautaan pudotamme;

13. me saamme kaikenlaista kallista tavaraa, täytämme talomme saaliilla;

13. Me löydämme kaikellaista kallista tavaraa, ja täytämme huoneemme saaliista;

14. heitä arpasi meidän kanssamme, yhteinen kukkaro olkoon meillä kaikilla -

14. Koettele meidän kanssamme (a): meillä kaikilla pitää yksi kukkaro oleman: (a) Hebr. sinä saat arpas heittää meidän keskellämme.

15. älä lähde, poikani, samalle tielle kuin he, pidätä jalkasi heidän poluiltansa.

15. Poikani! älä vaella heidän kanssansa: estä jalkas heidän retkiltänsä.

16. Sillä heidän jalkansa juoksevat pahuuteen, kiiruhtavat vuodattamaan verta.

16. Sillä heidän jalkansa juoksevat pahuuteen, ja he kiiruhtavat verta vuodattamaan.

 

 

Jes. 59:7 Heidän jalkansa juoksevat pahuuteen, kiiruhtavat vuodattamaan viatonta verta; heidän ajatuksensa ovat vääryyden ajatuksia, tuho ja turmio on heidän teillänsä.

Jes 59:7. Heidän jalkansa juoksevat pahaan ja ovat nopsat vuodattamaan viatonta verta*; heidän ajatuksensa ovat väärät ajatukset, heidän teissänsä on hävitys ja vahinko.

Room. 3:15 Heidän jalkansa ovat nopeat vuodattamaan verta,

Rom 3:15. Heidän jalkansa ovat nopiat verta vuodattamaan.

 

 

17. Sillä verkko on viritetty kaikille siivekkäille, niin että ne sen näkevät. - Mutta turhaan:

17. Sillä turhaan verkot viritetään lintuin silmäin edessä.

18. omaa vertansa he väijyvät, vaanivat omaa henkeänsä.

18. Itse he myös väijyvät toinen toisensa verta, ja petoksella seisovat toinen toisensa hengen perään.

19. Näin käy jokaiselle väärän voiton pyytäjälle: se ottaa haltijaltaan hengen.

19. Niin kaikki ahneet tekevät, ja ahneus on isännillensä surmaksi.

 

 

1Tim. 6:10 Sillä rahan himo on kaiken pahan juuri; sitä haluten monet ovat eksyneet pois uskosta ja lävistäneet itsensä monella tuskalla.

 

 

 

20. Viisaus huutaa kadulla, antaa äänensä kuulua toreilla;

20. Viisaus ulkona valittaa, ja kaduilla äänensä ilmoittaa.

 

 

 

San l. 8:1. Eikö viisaus huuda, ja toimi julista ääntänsä?

 

 

21. meluisten katujen kulmissa se kutsuu, porttien ovilta kaupungissa sanansa sanoo:

21. Hän huutaa kansan edessä portissa, ja tuottaa sanansa edes kaupungissa, sanoen:

 

 

Sananl. 8:1 Eikö viisaus kutsu, eikö taito anna äänensä kuulua?

 

 

 

22. Kuinka kauan te, yksinkertaiset, rakastatte yksinkertaisuutta, kuinka kauan pilkkaajilla on halu pilkkaan ja tyhmät vihaavat tietoa?

22. Kuinka kauvan te tyhmät tahdotte olla taitamattomat, ja pilkkakirveet rakastaa naurua? ja te hullut vihata opetusta?

23. Kääntykää minun nuhdeltavikseni. Katso, minä vuodatan teille henkeäni, saatan sanani tiedoksenne.

23. Kääntäkäät itsenne minun kuritukseni puoleen: katso, minä tuon teille henkeni edes, ja ilmoitan teille sanani;

24. Kun minä kutsuin ja te estelitte, kun ojensin kättäni eikä kenkään kuunnellut;

24. Että minä kutsuin teitä, ja te estelitte teitänne: minä kokotin käteni, ja ei yksikään ottanut siitä vaaria,

 

 

Jes. 65:2 Koko päivän minä olen ojentanut käsiäni uppiniskaista kansaa kohden, joka vaeltaa tietä, mikä ei ole hyvä, omain ajatustensa mukaan;

Jes 65:2. Minä kokotan käteni koko päivän tottelemattomalle kansalle*, joka vaeltaa ajatustensa jälkeen sitä tietä, joka ei hyvä ole;

Jes. 66:4 niin minäkin valitsen heidän vaivaamisensa ja annan heille tulla sen, mitä he pelkäävät, koska ei kukaan vastannut, kun minä kutsuin, koska he eivät kuulleet, kun minä puhuin, vaan tekivät sitä, mikä on pahaa minun silmissäni, ja valitsivat sen, mikä ei ole minulle otollista.

Jes 66:4. Sen tähden tahdon minä myös valita heidän pilkkansa, ja jota he pelkäävät, sen saatan minä heidän päällensä; sen tähden että minä kutsuin, ja ei kenkään vastannut*, minä puhuin, ja ei he kuulleet. Ja he tekivät pahaa minun silmäini edessä, ja valitsivat, jota en minä tahtonut.

Jer. 7:13 Ja koska te nyt olette kaikkia näitä tekoja tehneet, sanoo Herra, ettekä ole kuulleet, vaikka minä varhaisesta alkaen olen teille puhunut, koska ette vastanneet, vaikka minä teille huusin,

Jer 7:13. Että te nyt kaikkia näitä töitä teette, sanoo Herra, ja minä olen varhain noussut ja puhunut teille, ja ette tahdo kuulla, minä huudan, ja ette tahdo vastata;

 

 

25. vaan te vieroksuitte kaikkia minun neuvojani, ette suostuneet minun nuhteisiini;

25. Te hylkäsitte kaiken neuvoni, ja ette tahtoneet kuritustani;

26. niin minäkin nauran teidän hädällenne, pilkkaan, kun tulee se, mitä te kauhistutte;

26. Niin minä myös nauran teidän vahinkoanne, ja pilkkaan teitä, kuin teidän päällenne tulee se, jota te pelkäätte,

 

 

Ps. 2:4 Hän, joka taivaassa asuu, nauraa; Herra pilkkaa heitä.

Ps 2:4. Mutta joka taivaissa asuu, nauraa heitä: Herra pilkkaa heitä.

Ps. 37:13 mutta Herra nauraa hänelle, sillä hän näkee hänen päivänsä joutuvan.

Ps 37:13. Mutta Herra nauraa häntä*; sillä hän näkee hänen päivänsä joutuvan.

Ps. 59:9 Mutta sinä, Herra, naurat heille, sinä pidät kaikkia pakanoita pilkkanasi.

Ps 59:9. Mutta sinä, Herra, naurat heitä, ja pilkkaat* kaikkia pakanoita.

Sananl. 3:34 Pilkkaajille hänkin on pilkallinen, mutta nöyrille hän antaa armon.

San l. 3:34. Hän pilkkaa* pilkkaajia; mutta nöyrille hän antaa armon+.

 

 

27. kun myrskynä tulee se, mitä te kauhistutte, kun hätänne saapuu tuulispäänä, kun päällenne tulee vaiva ja ahdistus.

27. Kuin se tulee, jota te pelkäätte, niin kuin rajuilma, ja tuska niin kuin tuulispää; kuin teidän päällenne tulee ahdistus ja vaiva.

28. Silloin he minua kutsuvat, mutta minä en vastaa, etsivät minua, mutta eivät löydä.

28. Silloin he minua avuksensa huutavat, ja en minä kuule heitä: varhain he etsivät minua, ja ei löydä minua.

 

 

Jer. 11:11 Sentähden, näin sanoo Herra: Katso, minä tuotan heille onnettomuuden, josta heillä ei ole pääsyä; ja kun he minua huutavat, en minä kuule heitä.

Job 27:9. Luuletkos Jumalan kuulevan hänen huutoansa*, kuin hänelle ahdistus tulee?

Jer. 14:12 Vaikka he paastoavat, en minä kuule heidän huutoansa, ja vaikka he uhraavat polttouhreja ja ruokauhreja, en minä heihin mielisty, vaan miekalla, nälällä ja rutolla minä heidät lopetan.

Jer 11:11. Sen tähden näin sanoo Herra: katso, minä saatan onnettomuuden heidän päällensä, jota ei heidän pidä saaman välttää; ja kuin he minua huutavat, niin en minä kuule heitä.

Hes. 8:18 Mutta minäkin teen, minkä teen, vihassani: en sääli enkä armahda; ja vaikka he huutavat minun korviini suurella äänellä, minä en heitä kuule.

Jer 14:12. Sillä jos he paastoavat, en minä sittekään kuule heidän rukoustansa*, ja jos he polttouhria ja ruokauhria uhraavat, niin ei ne minulle kelpaa; vaan minä lopetan heidät miekalla, nälällä ja rutolla.

Miika 3:4 kerran he huutavat Herran puoleen, mutta hän ei vastaa heille, vaan kätkee heiltä kasvonsa sinä aikana, koska he ovat pahoja töitä tehneet.

Hes 8:18. Sen tähden tahdon minä myös tehdä minun hirmuisuudessani, ja ei pidä minun silmäni säästämän enkä minä armahda heitä*; ja he huutavat korkialla äänellä minun korvissani, en minä kuitenkaan kuule heitä+.

Sak. 7:13 Samoin kuin hän huusi, mutta he eivät kuulleet, samoin he huutavat, mutta minä en kuule, sanoo Herra Sebaot.

Miik 3:4. Sen tähden kuin te Herran tykö huudatte, niin ei hän teitä kuule, vaan peittää silloin teiltä kasvonsa, niin kuin te olette teidän pahalla menollanne ansainneet.

 

Sak 7:13. Ja se on niin tapahtunut kuin saarnattiinkin; mutta ettei he tahtoneet kuulla, niin en minäkään tahtonut kuulla, kuin he huusivat*, sanoo Herra Zebaot.

 

 

29. Koska he vihasivat tietoa, eivät valinneet osaksensa Herran pelkoa.

29. Että he vihasivat opetusta, ja ei ottaneet vastaan Herran pelkoa,

30. eivätkä suostuneet minun neuvooni, vaan katsoivat kaiken minun nuhteluni halvaksi;

30. Eikä tyytyneet minun neuvooni, mutta laittivat kaiken kuritukseni;

31. saavat he syödä oman vaelluksensa hedelmiä ja saavat kyllänsä omista hankkeistaan.

31. Niin pitää heidän syömän tiensä hedelmästä, ja neuvostansa ravituksi tuleman.

 

 

Jes. 3:10 Sanokaa hurskaasta, että hänen käy hyvin, sillä he saavat nauttia tekojensa hedelmiä.

 

 

 

32. Sillä yksinkertaiset tappaa heidän oma luopumuksensa, ja tyhmät tuhoaa heidän oma suruttomuutensa.

32. Sillä tyhmäin himo tappaa heidät, ja hulluin onni kadottaa heidät.

33. Mutta joka minua kuulee, saa asua turvassa ja olla rauhassa onnettomuuden kauhuilta.

33. Mutta joka minua kuulee, hän asuu turvallisesti, ja ei mitään pahaa pelkää.

 

 

 

Ps 112:1.etc. Autuas on, joka pelkää Herraa: joka hänen käskyjänsä sangen himoitsee.

 

 

 

Valitse
luku

1 2 3
4 5 6
7 8 9
10 11 12
13 14 15
16 17 18
19 20 21
22 23 24
25 26 27
28 29 30
31