NEHEMIAN KIRJA

33/38 RAAMATTU

1776 BIBLIA

   

NEHEMIAN KIRJA

NEHEMIAN KIRJA

 

 

 

Jossa kirjoitetaan:

 

Kuinka Juudalainen Nehemia, Persian kuninkaan Artahsastan juomanlaskia, on sen kuninkaan aikana tietää saanut, että Jerusalemin muurit olivat vielä maassa; on siitä tullut murheelliseksi, rukoillut Jumalalta apua, anonut ja saanut kuninkaalta täyden luvan mennä Jerusalemiin, ja on sen muurin jälleen rakentanut ympäri joka taholta, luku 1, 2, 3.

 

Sanballat on monen muiden Juudalaisten kanssa siitä närkästynyt ja tahtonut sitä väkivallalla ja kavaluudella estää; mutta ei he ole taitaneet, vaan Nehemia on menestynyt, siihen asti, että muurit täydellisesti rakennettiin, luku 4, portit pantiin ja vartiat asetettiin kaupunkiin, luku 6, 7, ja on usein sillä kalliilla ajalla auttanut köyhiä Juudalaisia omastansa ja kuluttanut rakennukseen, luku 5.

 

Juudalaiset ovat kokoontuneet seitsemäntenä kuukautena ja pitäneet lehtimajan juhlaa suurella ilolla, pitäneet myös sitte paastoa ja rukouspäivää, tunnustaneet omat ja esi-isäinsä pahat teot, rukoilleet Jumalalta anteeksi ja apua, ja tehneet liiton Herran kanssa, tästä lähin uskollisemmasti hänen laissansa vaeltaa, luku 8, 9, 10.

 

Heittävät arpaa, että kymmenes osa kansasta paitsi päämiehiä, piti asuman Jerusalemissa vaan muut vähissä kaupungeissa ja niiden kylissä; ovat suurella ilolla sitte vihkineet äsken rakennetut muurit, luku 11, 12.

 

Kuinka Nehemia löytää, palatessansa kuninkaan tyköä, muutamia pahoja tapoja kansan seassa, joita hän ankarasti kieltää ja vaatii panemaan pois, luku 13.

 

 

1 Luku

1 Luku

 

 

Nehemia saa sanomia Jerusalemin kurjista oloista. Hänen rukouksensa.

Nehemia, Juudalainen, ollessansa Persian kuninkaan Artahsastan juomanlaskijana, saa kuulla Jerusalemin ja Juudan kansan surkian tilan.

 

II. Jonka tähden hän murehtii, paastoo, tekee synnintunnustuksen ja rukoilee Jumalalta armoa ja onnea aikomiseensa.

 

 

1. Nehemian, Hakaljan pojan, kertomus. Kislev-kuussa, kahdentenakymmenentenä vuotena, minun ollessani Suusanin linnassa,

1. Nämät ovat Nehemian Hakalian pojan teot. Tapahtui Kislevin kuulla, kahdentenakymmenentenä vuonna, kuin minä olin Susanin linnassa,

2. tuli Hanani, eräs minun veljistäni, ja muita miehiä Juudasta. Ja minä kyselin heiltä juutalaisista, siitä pelastuneesta joukosta, joka vankeudesta palanneena oli jäljellä, ja Jerusalemista.

2. Niin tuli Hanani, yksi veljistäni muutamain Juudan miesten kanssa; ja minä kysyin heiltä Juudalaisista, jotka vankeudesta jääneet ja päässeet olivat, ja Jerusalemin menoista.

3. Ja he sanoivat minulle: Jotka vankeudesta palanneina ovat jäljellä siinä maakunnassa, ne ovat suuressa kurjuudessa ja häväistyksen alaisina; ja Jerusalemin muuri on revitty maahan, ja sen portit ovat tulella poltetut.

3. Ja he sanoivat minulle: ne, jotka jäljelle jääneet ovat vankeudesta, ovat siellä maassa suuressa onnettomuudessa ja häpiässä; Jerusalemin muurit ovat jaotetut ja sen portit tulella poltetut.

 

 

2. Kun. 25:9 Hän poltti Herran temppelin ja kuninkaan linnan ja kaikki Jerusalemin talot; kaikki ylhäisten talot hän poltti tulella.

2 Kun K. 25:9. Ja poltti Herran huoneen ja kuninkaan huoneen, ja kaikki huoneet Jerusalemissa, niin myös kaikki suuret huoneet poltti hän tulella.

2. Aik. 36:19 Jumalan temppeli poltettiin, Jerusalemin muurit revittiin, kaikki sen palatsit poltettiin tulella, ja kaikki sen kallisarvoiset esineet hävitettiin.

 

 

 

4. Tämän kuultuani minä istuin monta päivää itkien ja murehtien, ja minä paastosin ja rukoilin taivaan Jumalan edessä.

4. Kuin minä senkaltaiset sanat kuulin, niin minä istuin ja murehdin muutamat päivät, paastosin ja rukoilin taivaan Jumalan edessä,

5. Minä sanoin: Oi Herra, taivaan Jumala, sinä suuri ja peljättävä Jumala, joka pidät liiton ja säilytät laupeuden niille, jotka sinua rakastavat ja noudattavat sinun käskyjäsi,

5. Ja sanoin: Oi Herra, taivaan Jumala, suuri ja peljättävä Jumala, joka pidät liiton ja laupiuden niille, jotka sinua rakastavat ja pitävät sinun käskys!

 

 

2. Moos. 20:6 mutta teen laupeuden tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni.

2 Mos 20:6. Ja teen laupiuden monelle tuhannelle, jotka minua rakastavat, ja pitävät minun käskyni.

2. Moos. 34:6 Ja Herra kulki hänen ohitsensa ja huusi: Herra, Herra on laupias ja armahtavainen Jumala, pitkämielinen ja suuri armossa ja uskollisuudessa,


2 Mos 34:7. Joka pitää laupiuden tuhanteen polveen, ja ottaa pois vääryyden, ylitsekäymisen ja synnin: jonka edessä ei yksikään ole viatoin, joka etsii isäin vääryyden lasten ja lastenlasten päälle, hamaan kolmanteen ja neljänteen polveen.

4. Moos. 14:18 'Herra on pitkämielinen ja suuri armossa, hän antaa anteeksi pahat teot ja rikokset, mutta ei jätä niitä rankaisematta, vaan kostaa isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen.'

4 Mos 14:18. Herra on pitkämielinen ja sangen laupias, ja antaa anteeksi vääryydet ja rikokset*, ja ei yhtään viallista pidä viatoinna, mutta kostaa isäin vääryydet lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen+.

5. Moos. 5:10 mutta teen laupeuden tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni.

5 Mos 5:10. Ja teen laupiuden monelle tuhannelle, jotka minua rakastavat, ja minun käskyni pitävät.

5. Moos. 7:9 Ja tiedä siis, että Herra, sinun Jumalasi, on Jumala, uskollinen Jumala, joka pitää liiton ja on laupias tuhansiin polviin asti niille, jotka häntä rakastavat ja pitävät hänen käskynsä,


Neh 9:17. Ja eipä he tahtoneet kuullakaan, ja ei he ajatelleet niitä ihmeitä, jotka sinä teit heidän kanssansa; vaan he tulivat uppiniskaisiksi ja asettivat päämiehen* palataksensa takaperin orjuuteensa, vastahakoisuudessansa; mutta sinä Jumala olet anteeksiantaja, armollinen+, laupias ja pitkämielinen, sangen suuri laupiudesta, ja et sinä heitä hyljännyt.

Neh. 9:17 He eivät tahtoneet totella eivätkä muistaneet ihmeellisiä tekoja, jotka sinä olit heille tehnyt, vaan olivat niskureita ja valitsivat uppiniskaisuudessaan johtajan palatakseen takaisin orjuuteensa. Mutta sinä olet anteeksiantava Jumala, armahtavainen ja laupias, pitkämielinen ja suuri armossa: sinä et heitä hyljännyt.

Ps 86:15. Mutta sinä, Herra Jumala, olet armollinen ja laupias, kärsiväinen ja sangen hyvä ja vakaa.



Ps. 86:15 Mutta sinä, Herra, olet laupias ja armahtavainen Jumala, pitkämielinen, suuri armossa ja totuudessa.

Ps 103:8. Laupias ja armollinen on Herra, kärsiväinen ja aivan hyvä.

Ps. 103:8 Laupias ja armahtavainen on Herra, pitkämielinen ja suuri armossa.

Ps 145:8. Armollinen ja laupias on Herra, hidas vihaan ja sangen hyvä.

Ps. 145:8 Herra on armahtavainen ja laupias, pitkämielinen ja suuri armossa.


Dan 9:4. Ja rukoilin Herraa minun Jumalaani, tunnustin ja sanoin: Herra, sinä suuri ja hirmuinen Jumala, joka liiton ja armon pidät* niille, jotka sinua rakastavat ja sinun käskys pitävät,

Dan. 9:4 Minä rukoilin Herraa, Jumalaani, tunnustin ja sanoin: Oi Herra, sinä suuri ja peljättävä Jumala, joka pidät liiton ja säilytät laupeuden niille, jotka sinua rakastavat ja noudattavat sinun käskyjäsi.

 

 

 

6. olkoon sinun korvasi tarkkaavainen ja silmäsi avoin kuullaksesi palvelijasi rukoukset, joita minä nyt päivät ja yöt rukoilen sinun edessäsi palvelijaisi, israelilaisten, puolesta, tunnustaen israelilaisten synnit, jotka me olemme tehneet sinua vastaan; sillä minäkin ja minun perhekuntani olemme syntiä tehneet!.

6. Anna korvas kuulla ja silmäs avoinna olla, kuulemaan palvelias rukousta, kuin minä nyt rukoilen sinun edessäs yöt ja päivät palveliais Israelin lasten edessä; ja minä tunnustan Israelin lasten synnit, jotka me olemme tehneet sinua vastaan; ja minä ja minun isäni huone olemme syntiä tehneet.

7. Me olemme pahoin tehneet sinua vastaan; emme ole noudattaneet käskyjä, säädöksiä ja oikeuksia, jotka sinä annoit palvelijallesi Moosekselle.

7. Me olemme kovin turmelleet itsemme, ettemme ole pitäneet sinun käskyjäs, säätyjäs ja oikeuttas, joitas olet palvelialles Mosekselle käskenyt.

8. Muista sana, jonka sinä annoit palvelijallesi Moosekselle, sanoen: 'Jos te tulette uskottomiksi, niin minä hajotan teidät kansojen sekaan;

8. Mutta muista kuitenkin sitä sanaa, jonka sinä käskit Mosekselle palvelialles ja sanoit: koska te rikotte, niin minä hajoitan teidät kansain sekaan.

 

 

3. Moos. 26:27 Ja jos te ette vielä sittenkään kuule minua, vaan yhä käytte minua vastaan,

3 Mos 26:41. Sen tähden minä myös vaellan heitä vastaan ja vien heitä vihollistensa maalle, että edes silloin heidän ympärileikkaamatoin sydämensä nöyryyttäis itsensä; silloin myös heidän pahan tekonsa rangaistus heille kelpaa.

3. Moos. 26:40 Silloin he tunnustavat syntivelkansa ja isiensä syntivelan, sen että ovat olleet minulle uskottomat ja käyneet minua vastaan,

5 Mos 4:27. Ja Herra hajoittaa teitä kansain sekaan, ja te tulette vähäksi kansaksi*, jätetyksi pakanain sekaan, kuhunka Herra vie teidät.

5. Moos. 4:27 Ja Herra hajottaa teidät kansojen sekaan, ja ainoastaan vähäinen joukko teitä on jäävä niiden pakanakansojen keskelle, joiden tykö Herra teidät kuljettaa.

5 Mos 28:64. Ja Herra hajoittaa sinun kaikkein kansain sekaan, yhdestä maan äärestä toiseen*; ja siellä sinä palvelet muukalaisia jumalia, joita et sinä tunne, eikä isäskään, kantoja ja kiviä.

5. Moos. 28:64 Ja Herra hajottaa sinut kaikkien kansojen sekaan maan äärestä toiseen, ja sinä palvelet siellä muita jumalia, joita sinä et tunne ja joita sinun isäsi eivät tunteneet, puuta ja kiveä.

5 Mos 30:1. Ja pitää tapahtuman, kuin kaikki nämät tulevat sinun päälles, siunaus eli kirous, jotka minä panin sinun etees, ja sinä rupeet ne panemaan sydämees, kaikkein pakanain keskellä, kuhunka Herra sinun Jumalas sinun on ajanut;

 

 

9. mutta jos te palajatte minun tyköni, noudatatte minun käskyjäni ja seuraatte niitä, niin vaikka teidän karkoitettunne olisivat taivaan ääressä, minä heidät sieltäkin kokoan ja tuon heidät siihen paikkaan, jonka minä olen valinnut nimeni asuinsijaksi.'.

9. Mutta jos te palajatte minun tyköni, ja pidätte minun käskyni ja teette ne: ja jos te ajetaan hamaan taivaan ääriin, niin minä sieltäkin teidät kokoon ja vien siihen paikkaan, jonka minä olen valinnut nimeni asumasiaksi.

 

 

5. Moos. 30:1 Jos sinä silloin, kun tämä kaikki sinua kohtaa, siunaus tai kirous, jotka minä olen asettanut sinun valittavaksesi, painat sen sydämeesi kaikkien kansojen keskellä, joiden luo Herra, sinun Jumalasi, on sinut karkoittanut,

5 Mos 12:11. Ja siinä pitää oleman se paikka, jonka Herra sinun Jumalas valitsee, että hänen nimensä siinä asuis*; sinne pitää teidän viemän kaikki ne mitkä minä teille käsken: polttouhrinne, ja muut uhrinne, kymmenyksenne, kättenne ylennysuhrin, ja kaikki vapaat lupauksenne, jotka te Herralle lupaatte.

 

 

10. Ovathan he sinun palvelijasi ja sinun kansasi, jotka sinä vapahdit suurella voimallasi ja väkevällä kädelläsi.

10. He ovat kuitenkin sinun palvelias ja sinun kansas, jotkas vapahdit suurella voimallas ja väkevällä kädelläs.

11. Oi Herra, tarkatkoon sinun korvasi palvelijasi rukousta ja niiden palvelijaisi rukousta, jotka tahtovat peljätä sinun nimeäsi! Anna tänä päivänä palvelijasi hankkeen menestyä ja suo hänen saada armo sen miehen edessä. Minä olin näet kuninkaan juomanlaskija.

11. O Herra! olkoon korvas avoinna palvelias rukoukseen ja sinun palveliais rukouksiin, jotka pyytävät peljätä sinun nimeäs, ja anna palvelias tänäpänä menestyä, ja anna heille armo tämän miehen edessä! Sillä minä olin kuninkaan juomanlaskia.

 

 

 

Valitse
luku

1 2 3
4 5 6
7 8 9
10 11 12
13