DANIEL
4. Luku.
I. Kuningas Nebukadnetsar näkee unissansa suuren puun, joka pois hakattiin, vaan kanto jätettiin. II. Daniel sanoo sen aavistavan, että kuningas piti alennettaman petoin sekaan, josta hän kuitenkin 7 ajastajan perästä oli tointuva. III. Aavistus täytetään, ja kuningas, taitoon tultuansa, kiittää Jumalaa.
I. Minä Nebukadnetsar, hyvässä levossa ollessani minun huoneessani, ja kuin kaikki hyvin oli minun linnassani,
2. Näin unta, ja hämmästyin; ja ne ajatukset, jotka minulla olivat vuoteessani sen näyn tähden, saattivat minut murheelliseksi.
3. Ja minä käskin kaikki viisaat Babelista tuoda minun eteeni, sanomaan minulle, mitä se uni tietäis.
4. Niin tulivat edes tähtientutkiat, viisaat, Kaldealaiset ja tietäjät, joiden edessä minä unen juttelin; vaan ei he taitaneet sen selitystä minulle ilmoittaa.
5. Siihenasti että viimein Daniel tuli minun eteeni, joka minun Jumalani nimen jälkeen Belsatsariksi kutsutaan*, jolla on pyhäin jumalain henki; ja minä juttelin hänelle unen.
6. Belsatsar, sinä ylimmäinen tähtientutkiain seassa, jolla minä tiedän pyhäin jumalain hengen olevan, ja sinulta ei mitään salattu ole: sano minun uneni näky, jonka minä nähnyt olen, ja mitä se tietää.
7. Tämä on näky, jonka minä nähnyt olen minun vuoteessani: katso, puu* seisoi keskellä maata, joka oli sangen korkia.
8. Se oli suuri ja paksu puu, sen korkeus ulottui taivaasen asti ja näkyi koko maan ääriin.
9. Sen oksat olivat kauniit, ja kantoivat paljon hedelmää, josta kaikki syödä saivat; kaikki eläimet kedolla löysivät varjon sen alla, ja taivaan linnut istuivat sen oksilla, ja kaikki liha elätti itsensä siitä.
10. Ja minä näin yhden näyn minun vuoteessani, ja katso, pyhä vartia tuli alas taivaasta.
11. Se huusi korkiasti ja sanoi näin: hakatkaat se puu poikki, ja karsikaat oksat, ja repikäät lehdet, ja hajoittakaat sen hedelmät, että eläimet sen alta lähtisivät pois, ja linnut sen oksilta.
12. Kuitenkin jättäkäät kanto juurinensa maahan, mutta hänen pitää rautaisissa ja vaskisissa kahleissa kedolla ruohossa käymän; hänen pitää makaaman taivaan kasteen alla, ja kastuman, ja ruokkiman itsensä eläinten kanssa maan ruohoista.
13. Ja ihmisen sydän pitää otettaman häneltä pois, ja eläimen sydän hänelle jälleen annettaman, siihenasti että seitsemän aikaa häneltä kuluneet ovat.
14. Se on vartiain neuvossa päätetty, ja pyhäin kanssa puheessa vahvistettu, että elävät tuntisivat Ylimmäisellä vallan olevan ihmisten valtakuntain päälle, ja antavan ne kellenkä hän tahtoo, ja että hän asettaa kaikkein nöyrimmän ihmisen niiden päälle.
15. II. Tämän unen olen minä kuningas Nebukadnetsar nähnyt: vaan sinä Belsatsar, sano sen selitys; sillä kaikki viisaat minun valtakunnassani ei taida minulle ilmoittaa sen selitystä; vaan sinä kyllä taidat, sillä pyhäin jumalain henki on sinun tykönäs.
16. Silloin hämmästyi Daniel, joka Belsatsariksi kutsuttiin, hetkeksi aikaa, ja hänen ajatuksensa saattivat hänet murheelliseksi. Mutta kuningas sanoi: Belsatsar, se uni ja sen selitys ei mahda sinua murheelliseksi saattaa. Belsatsar vastasi ja sanoi: ah minun herrani, tämä uni olkoon sinun vihollisilles, ja sen selitys sinun vainoojilles!
17. Se puu, jonkas nähnyt olet, että se suuri ja paksu oli, ja hänen korkeutensa taivaasen ulottui, ja näytti itsensä kaiken maan päälle,
18. Ja sen oksat olivat kauniit, ja sen hedelmiä oli paljo, josta kaikki ravittiin, ja eläimet kedolla asuivat sen alla, ja taivaan linnut istuivat sen oksilla:
19. Se olet sinä, kuningas, joka niin suuri ja voimallinen olet; sillä sinun voimas on suuri ja ulottuu taivaasen, ja sinun valtas maailman ääriin.
20. Mutta että kuningas pyhän vartian nähnyt on taivaasta tulevan alas, ja sanovan: hakatkaat se puu poikki, ja turmelkaat se. Kuitenkin kanto juurinensa jättäkäät maahan, mutta hänen pitää rautaisissa ja vaskisissa kahleissa kedolla ruohossa käymän, ja pitää makaaman taivaan kasteen alla, ja kastuman, ja itsensä eläinten kanssa kedolla ruokkiman, siihenasti että seitsemän aikaa häneltä kuluneet ovat.
21. Tämä on selitys, herra kuningas, ja tämä on sen Korkeimman neuvo, joka tulee minun herralleni kuninkaalle:
22. Sinä ajetaan pois ihmisten seasta, ja täytyy eläinten seassa kedolla olla, ja annetaan ruohoja syödäkses niinkuin härkäin, ja olet makaava taivaan kasteen alla, ja kastuva, siihenasti kuin seitsemän aikaa sinulta kuluneet ovat, ettäs tuntisit Korkeimmalla vallan olevan ihmisten valtakuntain päälle, ja hänen antavan ne kellenkä hän tahtoo.
23. Mutta että sanottu on, että kanto kuitenkin juurinensa puulle jäämän pitää, niin sinun valtakuntas pysyy sinulle, koska tuntenut olet taivaan vallan.
24. Sentähden, herra kuningas, kelvatkoon sinulle minun neuvoni, ja päästä itses synnistäs vanhurskaudella, ja vapaaksi sinun pahoista töistäs laupiudella vaivaisia kohtaan*, niin hän sinun rauhas pitentää.
25. III. Nämät kaikki tapahtuivat kuningas Nebukadnetsarille.
26. Sillä kahdentoistakymmenen kuukauden perästä, kuin hän kuninkaallisessa linnassansa Babelissa käyskenteli,
27. Puhui kuningas ja sanoi: eikö tämä ole se suuri Babel, jonka minä rakentanut olen kuninkaalliseksi huoneeksi, minun suuren voimani kautta, minun kunniani ylistykseksi?
28. Ennenkuin kuningas nämät sanat puhunut oli, tuli ääni alas taivaasta: sinulle, kuningas Nebukadnetsar, sanotaan: sinun valtakuntas otetaan sinulta pois;
29. Ja sinä ajetaan pois ihmisten seasta, sinun pitää eläinten seassa kedolla oleman, ruohoja sinun annetaan syödä niinkuin härkäin, siihenasti että seitsemän aikaa sinulta kuluneet ovat, ettäs tuntisit Korkeimmalla vallan olevan ihmisten valtakuntain päälle, ja hänen antavan ne kenelle hän tahtoo.
30. Kohta sillä hetkellä täytettiin sana kuningas Nebukadnetsarissa, ja hän ajettiin pois ihmisten seasta ja söi ruohoja niinkuin härkä, ja hänen ruumiinsa oli taivaan kasteen alla, ja kastui, siihenasti että hänen hiuksensa kasvoivat niin suuriksi kuin kotkan höyhenet, ja hänen kyntensä niinkuin linnun kynnet.
31. Sen ajan perästä nostin minä Nebukadnetsar silmäni taivaasen päin, ja tulin jälleen taidolleni, ja kiitin sitä Korkeinta, minä ylistin ja kunnioitin sitä, joka elää ijankaikkisesti, jonka valta on ijankaikkinen valta ja hänen valtakuntansa pysyy suvusta sukuun.
32. Jonka suhteen kaikki, jotka asuvat maan päällä, ovat luetut niinkuin ei mitään. Hän tekee, kuinka hän tahtoo, taivaan sotajoukon kanssa*, jotka asuvat maan päällä, ja ei kenkään taida hänen kättänsä estää, eikä hänelle sanoa: mitäs teet?
33. Silloin tulin minä jälleen taidolleni, ja kuninkaalliseen kunniaani ja jalouteeni ja minun muotooni; ja minun neuvonantajani ja voimalliseni etsivät minua, ja minä pantiin jälleen valtakuntaani, ja sain vielä suuremman kunnian.
34. Sentähden kiitän minä Nebukadnetsar ja kunnioitan ja ylistän taivaan kuningasta; sillä kaikki hänen työnsä on totuus ja hänen tiensä oikiat; ja joka ylpiä on, sen hän taitaa nöyryyttää.