820
Job
ni rientävät juoksijata nopeammin, pakenevat onnea näkemättä, ne
kiitävät pois niinkuin ruokovenheet, niinkuin kotka, joka iskee saalii-
seen. Jos ajattelen: tahdon unhottaa tuskani, muuttaa muotoni ja
ilostua, niin minä kauhistun kaikkia kipujani, tiedän, ettet julista mi-
nua viattomaksi. Syyllisenä täytyy minun olla; miksi turhaan itseäni
vaivaan? Jos vaikka lumessa peseytyisin ja puhdistaisin käteni lipe-
ällä, silloinkin sinä upottaisit minut likakuoppaan, niin että omat
vaatteeni minua inhoisivat. Sillä ei ole hän ihminen niinkuin minä,
voidakseni vastata hänelle ja käydäksemme oikeutta keskenämme.
Ei ole meillä riidanratkaisijaa, joka laskisi kätensä meidän molempi-
en päälle ja ottaisi hänen vitsansa pois minun päältäni, niin ettei
hänen kauhunsa peljättäisi minua; silloin minä puhuisin enkä häntä
pelkäisi, sillä ei ole mitään sellaista tunnollani.
Minun sieluni on kyllästynyt elämään; minä päästän valitukseni val-
loilleen ja puhun sieluni murheessa, minä sanon Jumalalle: 'Älä
tuomitse minua syylliseksi; ilmaise minulle, miksi vaadit minua tilille.
Onko sinulla hyötyä siitä, että teet väkivaltaa, että oman käsialasi
hylkäät, mutta valaiset jumalattomain neuvoa? Onko sinulla lihan
silmät, katsotko, niinkuin ihminen katsoo? Ovatko sinun päiväsi
niinkuin ihmisen päivät, ovatko vuotesi niinkuin miehen vuodet, kos-
ka etsit vääryyttä minusta ja tutkit minun syntiäni, vaikka tiedät,
etten ole syyllinen ja ettei ole ketään, joka sinun käsistäsi auttaa?'
Sinun kätesi ovat minut luoneet ja tehneet; yhtäkaikki minut perin
juurin tuhoat. Muista, että sinä olet muovaillut minut niinkuin saven,
ja nyt muutat minut tomuksi jälleen. Etkö sinä valanut minua niin-
kuin maitoa ja juoksuttanut niinkuin juustoa? Sinä puetit minut na-
halla ja lihalla ja kudoit minut luista ja jänteistä kokoon. Elämän ja
armon olet sinä minulle suonut, ja sinun huolenpitosi on varjellut
minun henkeni. Mutta sinä kätkit sydämeesi tämän; minä tiedän, et-
tä tämä oli sinun mielessäsi: jos minä syntiä tein, niin sinä vartioit-
sit minua, ja minun rikostani et antanut anteeksi. Jos olisin syylli-
nen, niin voi minua! Ja vaikka olisin oikeassa, en kuitenkaan voisi
päätäni nostaa, häpeästä kylläisenä ja kurjuuttani katsellen. Jos
minun pääni nousee, niin sinä ajat minua niinkuin leijona ja teet
