817
Job
kastansa helteen tullen. Niiden juoksun urat mutkistuvat, ne haihtu-
vat tyhjiin ja katoavat. Teeman karavaanit tähystelivät, Seban mat-
kueet odottivat niitä; he joutuivat häpeään, kun niihin luottivat, pet-
tyivät perille tullessansa. Niin te olette nyt tyhjän veroiset: te näet-
te kauhun ja peljästytte. Olenko sanonut: 'Antakaa minulle ja suo-
rittakaa tavaroistanne lahjus minun puolestani, pelastakaa minut vi-
hollisen vallasta ja lunastakaa minut väkivaltaisten käsistä'? Opetta-
kaa minua, niin minä vaikenen; neuvokaa minulle, missä olen ereh-
tynyt. Kuinka tehoaakaan oikea puhe! Mutta mitä merkitsee teidän
nuhtelunne? Aiotteko nuhdella sanoja? Tuultahan ovat epätoivoisen
sanat. Orvostakin te heittäisitte arpaa ja hieroisitte kauppaa ystä-
västänne. Mutta suvaitkaa nyt kääntyä minuun; minä totisesti en
valhettele vasten kasvojanne. Palatkaa, älköön vääryyttä tapahtuko;
palatkaa, vielä minä olen oikeassa siinä. Olisiko minun kielelläni
vääryys? Eikö suulakeni tuntisi, mikä turmioksi on?
Eikö ihmisen olo maan päällä ole sotapalvelusta, eivätkö hänen
päivänsä ole niinkuin palkkalaisen päivät? Hän on orjan kaltainen,
joka halajaa varjoon, ja niinkuin palkkalainen, joka odottaa palk-
kaansa. Niin olen minä perinyt kurjuuden kuukaudet, ja vaivan yöt
ovat minun osakseni tulleet. Maata mennessäni minä ajattelen: Mil-
loinka saan nousta? Ilta venyy, ja minä kyllästyn kääntelehtiessäni
aamuhämärään asti. Minun ruumiini verhoutuu matoihin ja tomuka-
maraan, minun ihoni kovettuu ja märkii. Päiväni kiitävät nopeammin
kuin sukkula, ne katoavat toivottomuudessa. Muista, että minun
elämäni on tuulen henkäys; minun silmäni ei enää saa onnea näh-
dä. Ken minut näki, sen silmä ei minua enää näe; sinun silmäsi et-
sivät minua, mutta minua ei enää ole. Pilvi häipyy ja menee meno-
jaan; niin myös tuonelaan vaipunut ei sieltä nouse. Ei hän enää
palaja taloonsa, eikä hänen asuinpaikkansa häntä enää tunne. Niin
en minäkään hillitse suutani, minä puhun henkeni ahdistuksessa,
minä valitan sieluni murheessa. Olenko minä meri tai lohikäärme,
että asetat vartioston minua vastaan? Kun ajattelen: leposijani loh-
duttaa minua, vuoteeni huojentaa minun tuskaani, niin sinä kauhis-
tutat minua unilla ja peljästytät minua näyillä. Mieluummin tukeh-
