JESUS SIRAKIN KIRJA

11. Luku.

Ajallisen onnen saavutus ja nautinto.
Nöyrän miehen viisaus saattaa hänen kunniaan, ja istuttaa hänen päämiesten sivuun.
2. Ei sinun pidä ketään kiittämän jaloutensa tähden, eikä ketään katsoman ylön muotonsa tähden.
3. Sillä mettinen on pieni lintu, ja antaa kuitenkin kaikkein makeimman hedelmän.
4. Älä koreile vaatteillas, ja älä ole ylpiä kunniassas; sillä Herra on töissänsä ihmeellinen, ja ei kenkään tiedä, mitä hän tehdä tahtoo.
5. Monen kuninkaan ja tyrannin täytyy istua maahan, ja kruunu on pantu sen päähän, jota ei ajatella taidettu.
6. Monta suurta herraa on langennut, ja jalot kuninkaat ovat muiden käsiin joutuneet.
7. Älä ketään tuomitse ennen kuin sinä asian tiedät; tutki ensin ja rankaise sitte.
8. Älä tuomitse ennen kuin sinä asian kuullut olet, ja anna kansan ensin asian puhua ulos.
9. Älä sekoita itsiäs toisen miehen asioihin, ja älä istu väärässä tuomiossa.
10. Poikani, älä anna itsiäs moneen asiaan; sillä jos sinä otat moninaista etees, niin et sinä siitä paljon voita. Jos sinä vielä kovin pyydät sitä, niin et sinä kuitenkaan saa, ja vaikka kuhunka sinä sinus käännät, niin et sinä siitä kuitenkaan pääse.
11. Moni pyrkii ja pyytää rikkautta, mutta ei hän muuta saa, kuin viivyttää sillä itsensä.
12. Mutta moni taas hiljaksensa oleskelee, joka aina on tarvitsevainen, ja on myös heikko ja köyhä;
13. Häntä katsoo Jumala armollisesti, ja auttaa häntä viheliäisyydestä, ja saattaa hänen kunniaan, niin että moni häntä ihmettelee.
14. Kaikki tulee Jumalalta, onni ja onnettomuus, elämä ja kuolema, köyhyys ja rikkaus.
15. Jumalisille antaa Jumala pysyväiset rikkaudet;
16. Ja mitä hän aikoo, niin se aina menestyy.
17. Moni on saita ja säästää, ja tulee sen kautta rikkaaksi,
18. Luulee kyllä itsellensä kokoovansa, ja sanoo:
19. Nyt minä tahdon elää hyvin, syödä ja juoda minun tavarastani;
20. Ja ei tiedä, että hetki on tullut, jona hänen pitää kaikki muille jättämän, ja kuoleman.
21. Pysy Jumalan sanassa, ja harjoita itses siinä, ja pysy virassas.
22. Älä tottele, kuinka jumalattomat kalua pyytävät: turvaa sinä Jumalaan, ja pysy virassas.
23. Sillä se on Herran edessä huokia äkisti köyhän rikkaaksi tehdä.
24. Jumala siunaa hyväin tavaran, ja kuin aika tulee, niin he äkisti kostuvat.
25. Älä sano: mitä se auttaa minua, ja mitä nyt minun siitä on?
26. Älä sano: minulla on kyllä, kuinka minulta taitaa jotakin puuttua?
27. Kuin sinun hyvin käy, niin ajattele, että sinun taitaa myös pahoin käydä;
28. Ja kuin sinun pahoin käy, niin ajattele, että sinun taitaa myös hyvin käydä; sillä Herra taitaa jokaiselle kostaa kuolemassa niinkuin ansaittu on.
29. Paha hetki tekee, että ihminen kaiken ilonsa unohtaa, ja kuin ihminen kuolee, niin hän saa tietää, kuinka hän on elänyt.
30. Sen tähden ei sinun pidä ketään ennen loppua kiittämän; millainen hän on ollut, se löydetään hänen jääneidensä tykönä.
31. Älä joka miestä ota huoneeses; sillä maailma on täynnä viekkautta ja petosta.
32. Petollinen sydän on niin.
kuin houkutella lintu satimessa, ja vartioitsee sitä, kuinka hän taitais sinun ottaa kiinni.
33. Sillä se hyvä, minkä hän näkee, sen hän kääntää pahemmaksi, ja sitä, mikä kaikkein paras on, hän enimmän laittaa.
34. Kipinästä tulee suuri tuli. ja jumalatoin ei lakkaa ennenkuin hän verta vuodattaa.
35. Vältä senkaltaisia pahanjuonisia; ei ole heillä hyvää sydämessä, ettei he saata sinulle ijäistä häpiää.
36. Jos sinä otat muukalaisen tykös, niin hän tekee sinun rauhattomaksi ja karkottaa sinun omaisuudestas pois.

Valitse
luku

1 2 3
4 5 6
7 8 9
10 11 12
13 14 15
16 17 18
19 20 21
22 23 24
25 26 27
28 29 30
31 32 33
34 35 36
37 38 39
40 41 42
43 44 45
46 47 48
49 50 51