Biblia 1776

• Vanha Testamentti
• Uusi Testamentti

• Apokryfikirjat
• Juditin kirja
• Salomon viisaus
• Tobian kirja
• Jesus Sirakin kirja
• Propheta Baruk
• 1 Makkabealaisten kirja
• 2 Makkabealaisten kirja
• Kappaleet Esterin kirjasta
• Historia Susannasta ja Danielista
• Babelin belistä
• Babelin lohikäärmeestä
• Asarian rukous
• Kolmen miehen kiitosvirsi tulessa
• Manassen, Juudan kuninkaan rukous

TOINEN MAKKABEALAISTEN KIRJA

Tämä on olevinansa toinen Makkabealaisten kirja, niinkuin nimi osoittaa, mutta ei se taida oikein olla, sillä se luettelee monikahtoja asioita, jotka ennen ensimäisen kirjan asioita tapahtuneet ovat, eikä edemmä ulotu kuin Juudas Makkabealaiseen, se on, ensimäisen kirjan seitsemänteen lukuun asti, että tämä paremmin ensimäiseksi kuin toiseksi pitäis kutsuttaman. Eli jos se pitää kutsuttaman erikirjaksi, ja ei toiseksi Makkabealaisten kirjaksi, non secundus. Mutta me annamme tämän niin olla, kauniin kertomuksen tähden seitsemästä Makkabealaisesta marttyyrista ja heidän äidistänsä, ja monen muun asian tähden. Mutta se näkyy, ettei se ole kaikki yhden teko, mutta kokoon haettu monesta kirjasta. On hänessä myös kova solmu 14 luvussa v. 37 Rasiaksesta, joka itsensä surmasi, jolla myös p. Augustinus ja muut vanhat isät itsiänsä vaivanneet ovat. Sillä senkaltaiset työt ei kelpaa, eikä ole kiitettävät, ehkä niitä kärsiä ja hyvin selittää taidettaisiin. Niin kirjoittaa hän myös Antiokuksen kuoleman paljoa toisin kuin ensimäinen kirja. Ja pian sanottu, niinkuin ensimäinen kirja Pyhän Raamatun sekaan otettava on, niin on tämä toinen siitä hyljättävä, vaikka jotain hyvää siinä on. Mutta nämät kaikki olkoon kristillisen lukian haltuun annetut, tuomita ja tutkia.

1. Luku.

Kirkon puhdistusjuhlan pitämisestä, ja pyhän tulen jälleen löytämisestä.
Me Juudalaiset, teidän veljenne, jotka Jerusalemissa ja koko Juudan maalla asumme, toivotamme teille Juudalaisille, meidän veljillemme, jotka Egyptissä olette, onnea ja terveyttä!
2. Jumala siunatkoon teitä, ja muistakoon liittonsa, jonka hän Abrahamille, Isaakille ja Jakobille, uskollisille palvelijoillensa luvannut on;
3. Ja antakoon teille vaan sydämen, että te hänen laissansa luojana ja vahvana pysyisitte,
4. Ja lainatkoon teille, että te viriät olisitte hänen käskynsä, ja lohduttakoon teitä;
5. Hän kuulkoon teidän rukouksenne, olkoon teille armollinen: ja älköön teitä hyljätkö tuskassa!
6. Näin me alati teidän edestänne rukoilemme.
7. Me olemme teidän tykönne kirjoittaneet suurimmassa tuskassamme, (kuin Jason ja hänen joukkonsa pyhästä maasta ja valtakunnasta erkanivat,
8. Ja polttivat meidän porttimme, ja vuodattivat viatointa verta. Niin me rukoilimme, ja Herra kuuli meitä, ja me uhrasimme hänelle sämpyläjauhoja, ja sytytimme lamput, ja panimme näkyleivät edes.
9. Ja anomme, että te nyt meidän kanssamme pitäisitte lehtimajan juhlapäiviä Kasleun kuulla.
10. Kirjoitettu yhdeksäntenävuotena seitsemättäkymmentä toista sataa kuningas Demetriuksen aikana.
11. Me Jerusalemissa ja kaikessa Juudeassa vanhimpain kanssa, ja Johannes, toivotamme Aristobulukselle, kuningas Ptolomeuksen opetusisälle, joka paplllisesta suvusta on, ja muille Juudalaisille, jotka Egyptissä ovat, onnea ja terveyttä! Me kiitämme täydestä syystä Jumalaa, että hän meidät niin suuresta tuskasta pelastanut on, joiden itsiämme niin väkevää kuningasta vastaan varjeleman piti.
12. Sillä Jumala on ajanut pois meidän vihollisemme pyhästä kaupungista Persiaan asti.
13. Siellä kuningas voittamattoman joukkonsa kansa Nanen kirkossa tapettiin, Nanen pappein kavaluudesta.
14. Sillä hän Antiokus sinne tuli ystävinensä, naisjumalan Dianan tykö, niinkuin naimaan häntä, ja kaiken rahan templistä huomenlahjaksi ottamaan,
15. Ja kuin Nanen papit sen ymmärsivät, ja hän muutamain kanssa kappeliin mennyt oli, lukitsivat he hänen peräänsä kirkon,
16. Ja laskettivat hänen ja kaikki, jotka hänen kanssansa olivat kivillä kuoliaaksi; sitte hakkasivat he hänen kappaleiksi, ja heittivät heidät sieltä ulos.
17. Jumalan olkoon alati kiitos, että hän jumalattomat niin on pois ottanut.
18. Että me viidentenä päivänä kolmattakymmentä Kasleun kuulla ajattelemme templin puhdistusta pitää, olemme me tahtoneet teille tietää antaa, että te myös meidän kanssamme sitä juhlaa pitäisitte, niinkuin se päivä pidetään, jona Nehemia tulen löytänyt on, kuin hän templin ja alttarin rakensi, ja taas uhrasi.
19. Sillä kuin meidän isämme Persiaan vietiin, ovat papit tulen alttarilta syvään, kuivaan kuoppaan kätkeneet ja tähteellä pitäneet, ettei sitä kenkään tietänyt.
20. Kuin nyt Nehemia, ei monta vuotta sitte, Jumalan tahdosta kuninkaalta kotia lähetettiin, lähetti hän niiden pappein jääneet sukulaiset, jotka sen tulen kätkeneet olivat, että he sen jälleen etsisivät. vaan, niinkuin he meille ilmoittaneet ovat, ei he löytäneet tulta, vaan sakian veden.
21. Sitä hän on käskenyt ammuntaa ja tuoda. Kuin nyt kaikki uhriksi valmistettu oli, on Nehemia käskenyt, että heidän piti valaman veden halkoin ja uhrin päälle, joka halkoin päällä oli.
22. Kuin he sen tehneet olivat, ja aurinko hyvin noussut oli, ja pilvet kadonneet pois, niin syttyi suuri tuli, jota he kaikki ihmettelivät.
23. Niin rupesivat papit ja kansa rukoilemaan, siihenasti kuin uhri palanut oli; ja Jonatan veisasi edellä, mutta muut vastasivat häntä Nehemian kanssa.
24. Mutta tämä oli Nehemian rukous: Herra meidän Jumalamme, joka kaikki kappaleet luonut olet, ja olet peljättävä, väkevä, ja hurskas, ja laupias, ja ainoa oikia kuningas ja voideltu;
25. Joka ainoa kaikki lahjat annat, sinä ainoa hurskas, kaikkivaltias ja ijankaikkinen olet, sinä joka Israelin pelastat kaikesta pahasta, joka meidän isämme valinnut ja pyhittänyt olet;
26. Ota tämä uhri koko Israelin edestä, ja varjele ja pyhitä sinun perintös.
27. Kokoo meitä hajoitettuja jälleen yhteen, pelasta heitä, jotka pakanoita palveleman pitää, ja näe meitä ylönkatsotuita, joita jokainen ilvoittaa, että pakanat ymmärtäisivät, että sinä meidän Jumalamme olet.
28. Rankaise heitä, jotka meitä sortavat, ja suurella pilkalla meitä häpäisevät,
29. Istuta jälleen sinun kansas sinun pyhään paikkaas, niinkuin Moses sanonut on!
30. Sitälikin veisasivat papit kiitosvirsiä, siihenasti kuin uhri kulunut oli.
31. Sitte käski Nehemia sen illan veden suurten kivien päälle kaataa.
32. Sieltä myös kävi liekki ulos; mutta se kulutettiin alttarin tulen liekiltä.
33. Se on kohta ilmi tullut ja Persian kuninkaan korviin, kuinka siitä paikasta, kuhunka tuli kätketty oli, vesi löydetty ja se uhrit sytyttänyt oli.
34. Niin koetteli sitä myös kuningas, ja antoi sen palkan eroittaa ja pyhittää,
35. Ja antoi paljon rahaa siihen.
36. Ja Nehemian kumppanit nimittivät sen paikan Nekpariksi, se on puhdistus; muutamat kutsuvat sen myös Nephtariksi.

2. Luku.

Pyhäin kaluin kätkemisestä, ja tämän kirjan laadusta.
Raamatuista myös löydetään, että Jeremia propheta käskenyt oli niiden, jotka vietiin pois, ottaa tulen myötänsä, niinkuin ennen sanottu on,
2. Ja antanut heille lain ja käskenyt, ettei he Herran käskyjä unhottaisi, eikä antaisi itsiänsä vietellä, kuin he kultaiset ja hopiaiset jumalat ja heidän kaunistuksensa näkevät.
3. Ja on senkaltaisia muita paljon heille käskenyt, ettei he lakia sydämestänsä unhottaisi.
4. Niin oli se myös siinä kirjoituksessa, että propheta Jumalan käskystä heille käskenyt oli, että he todistuksen majan ja arkin myötänsä ottaisivat.
5. Kuin he nyt vuoren tykö tulivat, jonka päällä Moses ollut oli, ja Herran perintömaan nähnyt, löysi Jeremia luolan, sinne hän pisti majan ja arkin ja savu-uhrin alttarin, ja peitti luolan.
6. Mutta muutamat, jotka kanssa menivät, tahtoivat sen luolan merkitä, mutta ei taitaneet löytää.
7. Kuin Jeremia sen ymmärsi, nuhteli hän heitä, ja sanoi: tätä paikkaa ei pidä yhdenkään ihmisen tietämän, siihen asti kuin Herra kansansa kokoo ja heille leppyy, silloin Herra heille sen kyllä ilmoittaa.
8. Ja Herran kunnia nähdään pilvessä, niinkuin se Moseksen aikana näkyi, ja kuin Salomo rukoili, että hän sen paikan pyhittäisi.
9. Ja Jeremia luetteli myös heille, kuinka Salomo uhrannut oli, kuin kirkko vihittiin ja templi valmis oli,
10. Kuinka Moses Herraa rukoillut ja tuli taivaasta uhrit kuluttanut oli: niin rukoili myös Salomo, ja tuli kulutti myös polttouhrin.
11. Ja kuin Moses sanonut oli, että hänen uhrinsa oli tulelta kulutettu ja ei syöty:
12. Niin myös Salomo on kahdeksan päivää uhrannut.
13. Ne kaikki löydetään niissä kirjoituksissa, jotka Nehemian aikana kirjoitetut ovat: ja niinkuin hän kuningasten, prophetain ja Davidin kirjat ja kuningasten kirjoitukset uhrista hakenut oli, ja yhden kirjaläjän niistä koonnut:
14. Niin myös Juudas on tehnyt, ja mitä kirjoja sodan ollessa maalla oli tullut pois, on jälleen hakenut kokoon.
15. Ja ne ovat meidän tykönämme: jos te tahdotte niitä lukea, niin antakaat ne meiltä tuoda.
16. Että me nyt senkaltaista juhlaa pitää tahdomme, tahdoimme me kirjoittaa teidän tykönne, sillä teidän tulee myös sitä pitää.
17. Mutta me toivomme Jumalan tykö, että Herra, joka kansaansa auttaa ja perinnön meille jälleen antaa, nimittäin valtakunnan ja pappeuden,
18. Niinkuin hän laissa luvannut on, pian meidän päällemme armahtaa, ja kokoo meidät jälleen yhteen avarasta maailmasta pyhään paikkaan,
19. Niinkuin hän jo suuresta tuskasta meitä pelastanut, ja sen paikan puhdistanut on.
20. Mutta historia Juudas Makkabealaisesta ja hänen veljistänsä, ja ylimmäisen papin puhdistuksesta ja alttarin vihkimisestä,
21. Ja sodasta Antiokus Epiphanesta vastaan, ja hänen poikaansa Eupatoria vastaan,
22. Ja siitä merkistä taivaassa, joka niille, jotka Juudalaisia urhoollisesti varjelivat, ilmaantunut on, että heitä niin vähä joukko koko maan ryöstäneet, ja suuren pakanain paljouden pakoon lyöneet, ja heidän perässänsä kiiruhtaneet ovat,
23. Ja päälliseksi templistä, kuinka se jälleen rakennettiin, niinkuin joka paikassa jo siitä tiedetään, ja kaupunki vapautensa jälleen saanut on, että kaikki muut lait kielletyt ovat, ja ainoastaan Herran laki pidettämän pitää, joka meille nyt hyvää suo ja armollinen on:
24. Nämät ja monta muuta, jotka Jason viidessä kirjassa kirjoittanut on, aiomme tässä lyhykäisesti koota.
25. Sillä me näemme, kuinka luku sekoitettu on, että työläs on historiaa oikein ymmärtää, että se niin on sekoitettu yhteen.
26. Sen tähden olemme me tahtoneet tehdä, että sitä hyvällä mielellä luettaisiin, paremmin ymmärrettäisiin ja jokaiselle hyödyllinen olis.
27. Ja tosin me tiedämme, että meidän myös niin työlääksi tulee, että me siihen vaivaan ruvenneet olemme; sillä siihen tarvitaan paljon työtä ja suuri vireys.
28. Niinkuin ei se ilman vaivaa tapahdu, joka pidon valmistaa tahtoo ja vierasten hyvää tehdä. Kuitenkin emme siitä lukua pidä, vaan mielellämme tähän työhön rupeemme muiden hyväksi.
29. Itse historiassa emme mitään muuta, vaan annamme olla niinkuin se ennen kirjoitettu on, ainoasti että me sen lyhemmäksi tahdomme koota.
30. Ja niinkuin puuseppä, kuin hän uuden huoneen rakentaa, ei muusta lukua pidä, vaan että hän sen niin tekis, että se vahva olis; vaan kuinka se maalattaman ja kaunistettaman pitää, siitä antaa hän muiden murehtia:
31. Niin myös me teemme ja annamme sen, joka tämän historian ensisti kirjoittanut on, siitä murheen pitää, kuinka hän kaikki puhunut ja kaikki kappaleet vireästi tehnyt on.
32. Emme muuta tahdo tehdä, vaan lyhemmäksi koota.
33. Ja rupeemme nyt historiaan, ja tahdomme tämän ainoasti esipuheeksi sanoa, ettei esipuhe enempi olisi kuin koko historia.

3. Luku.

Kuinka templin tavara Jerusalemissa Heliodoruksen ryöstöstä pelastetaan.
Kuin nyt jälleen Jerusalemissa hyvässä rauhassa asuttiin ja laki voimassansa oli, että ylimmäinen pappi Onias niin jumalinen oli ja niin visusti siltä vaarin piti,
2. Myöntyivät myös kuninkaat kaupunkia kunnioittamaan, ja lähettivät jaloja lahjoja templiin;
3. Niin että Seleukus, Asian kuningas, määräsi tavaroistansa kaiken kulutuksen mikä uhriin tarvittiin.
4. Siihen aikaan oli yksi templin haltia, Simon nimeltä, yksi Benjaminilainen, se oli ylimmäisen papin vihamies, ettei hän hänen ilkivaltaisuuttansa kaupungissa sallinut.
5. Mutta että Onias oli häntä väkevämpi, meni hän Apolloniuksen, Trasein pojan, alemmaisen Syrian ja Phenikian päämiehen tykö,
6. Ja sanoi hänelle, kuinka Jumalan arkku Jerusalemissa määrätöin rikas oli kullasta, ja sangen paljon liiaksi siitä mitä uhriksi tarvittiin, ja että kuningas sen kyllä sais ottaa.
7. Kuin nyt Apollonius tuli kuninkaan tykö, sanoi hän hänelle, mitä Simon hänelle rahasta ilmoittanut oli. Silloin määräsi kuningas kamrerinsa Heliodoruksen, ja käski hänen sen rahan tuoda.
8. Hän valmisti itsensä ja sanoi, että hän alemmaisessa Syriassa ja Phenikiassa veroa vastaan ottava oli; mutta hänen aivoituksensa oli, että hän kuninkaan käskyn toimittaa tahtoi.
9. Kuin nyt Heliodorus Jerusalemiin tuli, ja ylimmäinen pappi oli hänen ottanut ystävällisesti vastaan, jutteli hän hänelle, mitä hänen herransa hänelle käskenyt oli, ja
mitä varten hän siellä oli, ja kysyi, jos niin olis taikka ei?
10. Niin ylimmäinen pappi vastasi: yksi osa on meidän haltuumme pantu, joka on leskein ja orpoin;
11. Toinen on Hilkanin Tobian, joka kuuluisa mies oli. Ja ei ensinkään niin ole, kuin se pettäjä Simon sanonut on; sillä ei enempää ole kuin neljäsataa leiviskää hopiaa
ja kaksisataa leiviskää kultaa.
12. Niin olis se suuri vääryys, jos se niin otettaisiin pois, ja ne, jotka kalunsa uskoneet ovat pyhään templiin, joka kaikessa maailmassa niin korkiasti kunnioitettu ja pelastettu on, tulis omaansa paitsi.
13. Mutta Heliodorus piti kuninkaan käskyn, hänen piti sen ottaman,
14. Ja tuli määrättynä päivänä templiin ja tahtoi sitä nähdä. Niin nousi suuri valitus koko kaupungissa.
15. Papit olivat pyhässä kaunistuksessansa alttarin edessä ja huusivat Jumalan tykö taivaasen, joka itse käskenyt on, ettei tallelle pantua kalua tuhlattaisi; että hän niille, jotka siihen paikkaan tallelle panneet olivat, tallella pitäis.
16. Mutta ylimmäinen pappi käytti itsensä surkiasti, ettei kenkään häntä ilman armahtelemata nähdä voinut; sillä se nähtiin hänessä, koska hän niin kasvoilta muuttunut oli.
17. Sillä hän oli niin peräti hämmästynyt, että hän kokonansa vapisi; josta kyllä ymmärrettiin, kuinka paha hänen mielensä oli.
18. Mutta kansa juoksi sinne ja tänne kokoon huoneessa ja rukoili keskenänsä; sillä he näkivät templin ylönkatsotuksi tulevan.
19. Ja vaimot pukivat säkit yllensä, juoksentelivat ympäri katuja, ja neitseet, jotka ei muutoin ihmisten seassa olleet, juoksivat porttien ja muurien päälle.
20. Monikahdat olivat akkunoilla ja nostivat kaikki kätensä taivaasen päin, ja rukoilivat.
21. Molemmat olivat surkiat: että kansa niin keskenänsä hämmästyksissä oli, ja ylimmäinen pappi niin murheellinen oli.
22. Kuin he näin kaikkivaltiasta Jumalaa rukoilivat, että hän heidän tavaransa, jotka sen sinne panneet olivat, varjelis,
23. Aikoi Heliodorus aivoituksensa päättää. Ja kuin hän Jumalan arkun tykönä seisoi sotaväen kanssa,
24. Teki kaikkivaltias Jumala suuren ihmeen, että hän ja ne, jotka hänen ympärillänsä olivat, hämmästyivät Jumalan voimasta, ja tulivat suureen pelkoon ja vavistukseen.
25. Sillä he näkivät hyvin valmistetun hevosen, sen selässä istui hirmuinen ratsasmies, karkasi kaikella voimallansa Heliodoruksen päälle, ja löi häntä molemmilla etisillä jaloillansa, ja sillä miehellä, joka hevosen selässä oli, oli kultahaarniska päällä.
26. He näkivät myös kaksi nuorta miestä, jotka olivat väkevät ja kauniit, ja sangen jalosti vaatetetut, ne seisoivat Heliodoruksen kahden puolen, ja löivät vahvasti häntä,
27. Että hän nääntyneenä maahan putosi, ja näky katosi häneltä.
28. Niin he ottivat hänen, joka äsken suuressa kunniassa ja kaiken sotaväkensä kanssa, tavarahuoneesen mennyt oli, ja kantoivat hänen sieltä pois istuimella, ja hänen voimansa ei häntä mitäkään auttanut;
29. Että julkisesti Herran voima tuta taidettiin, ja hän oli niin kuoleman kielissä eikä yhtään sanaa puhunut.
30. Mutta Juudalaiset kiittivät Jumalaa, että hän templinsä niin kunnioittanut oli. Ja templi, joka ennen pelkoa ja vavistusta täynnä oli, tuli iloa ja riemua täyteen tästä kaikkivaltiaan Jumalan ihmeestä.
31. Mutta muutamat Heliodoruksen ystävät tulivat ja rukoilivat Oniaa rukoilemaan Herraa, että hän Heliodorukselle, joka parhaallansa viimeisessä hengen hädässä oli, elämän lainais.
32. Ja että ylimmäinen pappi pelkäsi pahan luulon Juudalaisista tulevan, niinkuin he olisivat Heliodorukselle jotain tehneet, uhrasi hän hänen edestänsä, että hän terveeksi tulis.
33. Ja kuin hän rukoili, näkyivät ne kaksi nuorta miestä jälleen entisissä vaatteissansa ja sanoivat Heliodorukselle: kiitä ylimmäistä pappia Oniaa suuresti; sillä hänen tähtenså on Herra sinulle elämän antanut,
34. Ja ilmoita joka paikassa Herran suurta voimaa, ettäs taivaasta piesty olet. Ja kuin he sen puhuneet olivat, katosivat he.
35. Mutta Heliodorus uhrasi Herralle ja kiitti häntä suuresti, että hän hänelle elämän antanut oli, ja kiitti Oniaa ja meni sitte jälleen kuninkaan tykö,
36. Ja sanoi jokaiselle, kuinka hän silmillänsä korkeimman Jumalan työt nähnyt oli.
37. Mutta kuin kuningas kysyi häneltä, kenenkä hän lähettäis Jerusalemiin, joka jotain toimittaa taitais,
38. Vastasi häntä Heliodorus: jos sinulla joku vihamies on, taikka joku, joka sinun tahtoo sysätä pois valtakunnasta, lähetä se sinne; koska se niin piestään kuin minä, ja elävänä sieltä palajaa, niin sinä hänen jälleen kyllä mahdat ottaa.
39. Sillä Jumala on voimallisesti siinä paikassa, ja jonka asuinsia taivaassa on, katselee sitä ja varjelee sen, ja jotka sitä vahingoittaa tahtovat, ne hän rankaisee, ja lyö heidät kuoliaaksi. Tässä olkoon kyllä tavarahuoneesta ja Heliodoruksesta.

4. Luku.

Verisestä riidasta, joka ylimmäisen papin viran tähden Antiokuksen aikana tapahtui.
Mutta Simon, joka tavaran ilmoittanut ja isänsä maan pettänyt oli, panetteli Oniaa, kuinka hän oli sen onnettomuuden matkaan saattanut, joka Heliodorukselle tapahtunut oli,
2. Ja antoi hänelle syyn, että hän hankitsi herraksi maalle, joka kuitenkin kaupungille hyvää teki, ja kansallensa uskollisesti hyvää soi, ja lujasti piti Jumalan lain.
3. Koska nyt viha ja vaino niin suuri oli, että Simonin joukko monikahtoja sentähden surmasi;
4. Ja Onias näki, että paljo pahuutta siitä eripuraisuudesta tuleva oli, että Apollonius, alemmaisen Syrian päämies, niin kiukuitsi ja Simonin koiruutta vahvisti, meni hän kuninkaan tykö,
5. Ei kantamaan kansansa päälle, vaan maakunnan ja kansan hyväksi.
6. Sillä hän näki, että jollei kuningas siihen mitään tekis, niin ei olis mahdollinen pitkältä rauhaa pitää, eikä Simonin koiruutta estää.
7. Mutta kuin Seleukus kuollut oli, ja hallitus Antiokus Epiphanekselle tuli, pyysi Jason, Onian veli, ylimmäiseksi papiksi,
8. Ja lupasi kuninkaalle jos hän sen toimittais kolmesataa ja kuusikymmentä leiviskää hopiaa, ja muusta saaliistansa kahdeksankymmentä leiviskää;
9. Ja päälliseksi lupasi hän myös muutoin hänelle kirjoituksella sata ja viisikymmentä leiviskää, jos hänen sallittaisiin harjoitushuoneita ja leikkihuoneita rakentaa, ja niitä Jerusalemiin Antiokuksen tavalla viedä.
10. Kuin kuningas siihen mielistyi, ja Jason pappiuden sai, harjoitti hän kohta kansaansa pakanain tavoissa.
11. Ja ne hyvät kunnialliset tavat, jotka vanhoilta kuninkailta asetetut olivat, pani hän peräti pois Johanneksen Eupolemin isän kautta, joka Roomiin lähetetty oli, Roomalaisten kanssa liittoa tekemään, ja hävitti vanhat kunnialliset lait, ja asetti toiset häpiälliset tavat siaan.
12. Linnan alle rakensi hän harjoitushuoneet, ja sääsi, että väkevimmät nuoret miehet siellä itsiänsä harjoittelisivat.
13. Ja pakanallinen meno sai niin vallan,
14. Ettei papit enään uhrista eikä templistä lukua pitäneet, vaan juoksivat harjoitushuoneeseen ja katsoivat, kuinka pallia lyötiin ja muita koiran paria tehtiin,
15. Ja hylkäsivät niin isäinsä tavat ja pitivät pakanalliset parempana.
16. Heidän täytyi myös sen kyllä maksaa. Sillä Jumala lähetti heidän päällensä juuri ne, joidenka perässä he niitä harjoituksia tehdä tahtoivat, rankaisemaan heitä.
17. Sillä ei Jumalan sanasta pidä leikkiä tehtämän, kyllä se viimein maksetaan.
18. Kuin nyt suuri harjoitus Tyrossa pidettiin ja kuningas itse läsnä oli,
19. Lähetti pahanilkinen Jason monikahtoja Antiokialaisia, niin. kuin he olisivat olleet Jerusamista, että he myös harjoituksia katselisivat, ja lähetti heidän myötänsä kolmesataa drakmaa, että siitä Herkulekselle uhrattaisiin. Mutta ne, joiden se käsketty oli, näkivät, ettei se sovelias ollut, eikä tahtoneet siihen panna, vaan johonkuhun muuhun.
20. Sen tähden, vaikka hän Herkulekselle uhriksi lähettänyt oli, toimittivat he kuitenkin laivat sen edestä.
21. Mutta että Ptolomeus Philometor, nuori Egyptin kuningas, ensimäiset herrainpäivänsä kirjoittanut oli, lähetti Antiokus Apolloniuksen, Menestein pojan, herrainpäivilie Egyptiin. Mutta koska hän ymmärsi, ettei häntä tahdottu esimieheksi, palasi hän takaperin ja ajatteli, kuinka hän valtakuntansa rauhassa pitäis,
22. Ja tuli Joppeen ja sieltä Jerusalemiin, ja otettiin Jasonilta ja kaupungilta kunniallisesti vastaan, ja johdatettiin sisälle tulisoitoilla ja suurella ilolla; sitte vaelsi hän jälleen Phenikiaan.
23. Mutta kolmen vuoden perästä lähetti Jason Menelauksen, ennennimitetyn Simonin veljen, kuninkaalle rahaa viemään ja hänelle monikahtoja tarpeellisia asioita muistuttamaan.
24. Ja koska hän kuninkaan tykönä armoon tuli, liehakoitsi hän hänen edessänsä, ja saatti ylimmäisen papin viran itsellensä, ja antoi kuninkaalle kolmesataa leiviskää hopiaa enemmän kuin Jason,
25. Ja tuli niin kuninkaan käskystä Jerusalemiin, ja teki, ei niinkuin ylimmäinen pappi, vaan niinkuin kiukkuinen ja tyly mies, ja niinkuin julma metsän peto.
26. Näin Jason, joka oli sysännyt pois virasta hänen veljensä, toisen kautta jälleen tuli siitä sysätyksi pois, ja täytyi Ammonilaisten maalle paeta.
27. Ja Menelaus piti vallan, mutta koska ei hän sitä rahaa, jonka hän kuninkaalle luvannut oli, voinut antaa, kuin Sostratus linnan päämies häneltä sitä anoi,
28. Niinkuin kuningas hänen käskenyt oli; antoi kuningas heidät molemmat kutsua eteensä.
29. Ja Pani Menelauksen pois, ja pani hänen veljensä Lysimakuksen hänen siaansa, ja Sostratuksen hän pani Kypriin päämieheksi.
30. Kuin se niin toimitettu oli, nostivat Tarsilaiset ja Ballottilaiset kapinan, että he kuninkaan jalkavaimoiile annetut olivat.
31. Niin kuningas valmisti itsensä kiiruusti kapinaa asettamaan, ja jätti siaansa päämiehen Andronikuksen linnan isännäksi.
32. Kuin Menelaus sen tietää sai, ajatteli hän tilan olevan vanhaan virkaansa päästäksensä, ja varasti monikahtoja kultakaluja kirkosta, ja antoi Andronikukselle ja monikahtoja myi Tyroon ja muihin ympäri olevaisiin kaupunkeihin.
33. Kuin Onia sen kuuli, meni hän yhteen rauhalliseen paikkaan Daphneen, joka Antiokian edessä on, ja nuhteli häntä.
34. Mutta Menelaus tuli Andronikuksen tykö yksin, ja neuvoi häntä ottamaan Oniaa kiinni.
35. Hän teki niin, ja meni hänen tykönsä ja puhui hänen kanssansa petollisesti, antoi hänelle myös kätensä ja valan, että hän olis saanut pois hänen vapaasta paikastansa; sillä hän tiesi, ettei Onia mitään hyvää häneltä toivonut. Ja kuin hän niin makeilla sanoilla vietellyt oli, pisti hän hänen kuoliaaksi, vastoin kaikkea lakia. Se ei ainoasti ollut Juudalaisten mielestä paha, mutta oli myös mielikarvaus monelle pakanoista, että hän hurskaan miehen niin petollisesti surmannut oli.
36. Kuin nyt kuningas Kilikiassa kaikki toimittanut oli ja jälleen kotia vaelsi, juoksivat Juudalaiset joka kaupungissa hänen tykönänsä, ja monikahdat pakanoista, ja valittivat hänen edessänsä että Onia viatoinna murhattu oli.
37. Ja Antiokus murehti sydämestänsä, ja surkutteli, että hurskas, kunniallinen mies oli niin surkiasti pois tullut,
38. Ja julmistul Andronikuksen päälle, ja antoi purpuravaatteen ja muut kaunistukset hänen yltänsä riisua pois, ja hänen vietää kaiken kaupungin lävitse, ja viimein mestata siinä paikassa, kussa hän Onian pistänyt oli. Niin on hänen Jumala jälleen ansionsa jälkeen rangaissut.
39. Mutta kuin Lysimakus veljensä Menelauksen neuvosta paljon templistä varastanut oli, ja se oli kansan seassa ilmi tullut, kokosi kansa itsensä Lysimakusta vastaan, kuin kultaiset kalut jo olivat tulleet pois.
40. Kuin kansa itsensä koonnut ja sangen vihoissansa oli, valmisti Lysimakus kolmetuhatta miestä, tahtoi itsensä väkivallalla varjella ja pani heidän päällensä yhden
vanhan, kavalan päämiehen.
41. Kuin kaupungin asuvaiset sen näkivät, ottivat monikahdat kiviä, monikahdat vahvat korennot, monikahdat heittivät tuhkaa silmille,
42. Että niin monta heistä haavoitettiin, ja monikahdat peräti maahan lyötiin, muut kaikki juoksivat sieltä pois ja ottivat kirkon ryöstäjän kiinni tavara-arkun tykönä.
43. Sitte ottivat he hänen oikeuden eteen.
44. Ja että kuningas Tyroon päin tullut oli, antoivat kolme vanhimmilta lähetetyt asian tulla hänen eteensä, että hän siitä tuomitsis.
45. Kuin Menelaus voitettiin, lupasi hän Ptolomeukselle paljon rahaa, jos hän hänen kuninkaan tykönä vallallensa rukoilis.
46. Niin meni Ptolomeus yksinänsä kuninkaan tykö hänen saliinsa, jossa hän itsiänsä vilvoitteli, ja vietteli kuninkaan,
47. Että hän Menelauksen, joka kaikkea pahuutta matkaan saattanut oli, valallensa päästi, ja ne köyhät kuolemaan tuomitsi, jotka kuitenkin Tattarienkin tykönä viattomaksi löydetty ja tunnetut olisivat.
48. Niin surmattiin viattomasti ne, jotka kansan ja templin asioita uskollisesti toimittaneet olivat.
49. Siitä oli monikahtain mieli Tyrossa paha, ja saattoivat heidät kunniallisesti maahan.
50. Mutta Menelaus pysyi virassa monikahtain voimallisten avusta, joiden hänestä hyödytys oli, ja tuli päivä päivältä pahemmaksi, ja toimitti kaupungin asuville paljon pahaa.

5. Luku.

Antiokuksen julmuudesta Jerusalemia vastaan.
Silloin meni Antiokus toisen kerran Egyptiin.
2. Mutta koko kaupungissa nähtiin neljäkymmentä päivää järjestänsä ilmassa ratsasmiehet kultaisissa haarniskoissa, pitkäin keihästen kanssa sodassa,
3. Ja nähtiin, kuinka he toinen: toisensa kanssa taistelivat ja kilvillä ja kelhäillä heitänsä varjelivat, ja kuinka he miekkansa vetivät toinen toisensa päälle ampuivat, ja kuinka ne kultaiset haarniskat kilisivät, ja kuinka heillä moninaiset haarniskat olivat.
4. Silloin jokainen rukoili, ettei se mitään pahaa aavistaisi.
5. Mutta valhehuuto nousi, kuinka Antiokus piti kuolleen. Silloin otti Jason tuhannen miestä tykönsä, ja karkasi äkisti kaupungin päälle. Ja kuin hän väkinensä muurin päälle noussut oli ja kaupungin voittanut, pakeni Menelaus linnaan.
6. Mutta Jason tappoi kaupunkinsa asuvaiset surkiasti ja ei ajatellut, vaikka hänelle menestyi ystäviänsä vastaan, että se suuri onnettomuus oli, vaan ajatteli voittaneensa vihollisensa, kuin hän voitti oman kaupunkinsa asuvaiset.
7. Ei kuitenkaan saanut hän valtakuntaa, vaan sai palkkansa, jonka hän ansainnutkin oli, ja pakeni häpiällä jälleen Amorilaisten maalle.
8. Siellä viimein kannettiin hänen päällensä Aretaan, Arabian kuninkaan edessä, että hänen kaupungista paeta täytyi, eikä kussakaan rauhaa saanut. Ja jokainen
häntä vihasi niinkuin sitä, joka laistansa luopui; ja jokainen häntä kiroili, niinkuin pettäjää ja oman isänsä maan vihamiestä, ja on niin Egyptiin ajettu.
9. Ja niinkuin hän paljon väkeä isänsä maalta oli ajanut pois, niin hänen myös itse täytyi viheliäisyydessä kuolla Lakedemoniassa, kussa hän itsensä luuli turvissa olevan, että he keskenänsä ystävät olivat.
10. Mutta niinkuin hän monta hautaamatta oli heittänyt pois, niin on hän myös kuollut, ettei kenkään häntä murehtinut, ja ei ole ainoasti niin onnetoin ollut, ettei hän omalle isänsä maalle haudatuksi tullut, mutta ei ole myös muuallakaan hautaa saanut.
11. Kuin kuningas sen kuuli, ajatteli hän Juudean peräti hänestä luopuvan, Ja meni kiukussansa Egyptistä, ja otti Jerusalemin väkivallalla,
12. Ja käski sotamiehet kuoliaaksi lyödä ilman armoa, jotka he löysivät kaduilta ja huoneista.
13. Niin tapettiin yksi toisen kanssa, nuoret ja vanhat, miehet ja vaimot, lapset ja neitseet, niin myös lapset kehdossa,
14. Niin että kolmena päivänä teloitettiin kahdeksankymmentä tuhatta, neljäkymmentä tuhatta vangiksi otettiin ja liki kahdeksankymmentä tuhatta myytiin.
15. Mutta ei Antiokus näihin vielä tyytynyt, vaan sattui myös kaikkein pyhimpään siaan, mikä maan päällä on; ja Menelaus pettäjä vei hänen sinne.
16. Silloin ryöväsi hän kirotuilla käsillänsä pyhät astiat, ja kaikki, mitä muut kuninkaat templiin antaneet olivat kaunistukseksi ja kunniaksi, ne tempasi hän syntisillä käsillänsä pois,
17. Ja ylpeili suuresti, ja ei nähnyt, että Herra sen salli niille tapahtuvan, jotka kaupungissa olivat, heidän synteinsä tähden.
18. Se oli syy, että Jumala pyhän paikan niin häpiällisesti toimitettaa antoi; muutoin olis Antiokukselle niin tapahtunut kuin Heliodoruksellekin, joka kuningas Seleukselta lähetettiin tavara-arkkua katsomaan, ja sentähden hyvin hosuttiin, että hänen täytyi ylpiästä aivoituksestansa lakata.
19. Sillä ei Jumala ole kansaa valinnut paikan tähden, vaan paikan kansan tähden.
20. Sentähden pyhä templi myös kärsi, kuin kansaa rangaistiin, niinkuin se myös kansan kanssa sitte hyvää nautitsi. Sillä niinkuin templi vihollisilta voitettiin, kuin Herra vihastui, niin on se tullut jälleen kunniaan ja toimeen, kuin Herra heille jälleen leppyi.
21. Mutta luku kaikista, mitä Antiokus templistä ottanut oli, on kahdeksan toistakymmentä sataa leiviskää hopiaa: ne hän otti myötänsä, ja meni kohta Antiokiaan senkaltaisella koreudella ja ylpeydella, että hän ajatteli maan tehdä purjehdittavaksi niinkuin meren, ja meren vaellettavaksi niinkuin maan.
22. Ja jätti Jerusalemiin peräänsä muutamia virkamiehiä, häijyjä koiranparisia: Philippuksen Phrygiasta, joka vielä pahempi ja hullumpi oli kuin hänen isäntänsä,
23. Garitsimiin Andronikuksen, ja molempain heidän kanssansa Menelauksen, joka vielä pahempi oli kuin kaikki muut vaivaamaan omaa kansaansa.
24. Että Antiokns Juudalaisia niin peräti vihasi, lähetti hän heille häpeemättömän, pahanilkisen Apolloniuksen kahdellatuhannella kolmattakymmentä miehellä maalle, ja käski hänen kaikki kasvaneet miehet tappaa, mutta vaimot ja nuoren väen myydä.
25. Kuin hän Jerusalemin eteen tuli, teeskeli hän itsensä rauhalliseksi sabbatin päivään asti, jona Juudalaiset pyhää pitävät: silloin käski hän väkensä nopiasti valmistaa itsensä.
26. Kuin nyt jokainen juoksi katsomaan, mitä tapahtuman piti, antoi hän kaikki ne pistää lävitse, ja tuli niin koko joukon kanssa kaupunkiin, ja tappoi sangen paljon.
27. Mutta Juudas Makkabealainen pakeni sieltä yhdeksän veljensä kanssa korpeen vuorelle. ja eli siellä kaikkein kanssa, jotka hänen tykönsä tulleet olivat, ruohoilla, ettei hän olisi saastainen pakanain seassa.

6. Luku.

Templin saastuttamisesta. niin myös Eleatsarin kuolemasta.
Mutta vähän ajan perästä lähetti kuningas vanhan miehen Antiokiasta, vaatimaan Juudalaisia luopumaan isäinsä laista, ja ettei he Jumalan laista enään mitään pitäisi,
2. Ja että hän Jerusalemin templin saastuttais, ja kutsuis sen Jovis Olympiuksen kirkoksi, ja Garitsimin templin Jovis Kseniuksen kirkoksi, että muukalainen väki siellä asui.
3. Mutta senkaltainen surkia meno teki jokaiselle sangen pahaa.
4. Sillä pakanat söivät ja joivat templissä, ja tekivät kaikkinaista häpiällistä menoa vaimoin kanssa pyhässä siassa, ja veivät paljon sisälle, joita ei pitänyt.
5. Alttarilla uhrattiin laissa kiellettyjä uhreja,
6. Ja ei pidetty sabbatia eikä entisiä juhlia; eikä yksikään uskaltanut ilmoittaa itsiänsä Juudalaiseksi;
7. Vaan he vaadittiin väkivallalla joka kuukausi uhraamaan, kuin kuninkaan syntymäpäivä oli. Mutta kuin Bakkuksen päivää pidettiin, silloin vaadittiin Juudalaiset käymään viheriäisillä seppeleillä Bakkuksen kunniaksi.
8. Oli myös Ptolomeuksen neuvosta käsky annettu pakanain kaupunkeihin, jotka Jerusalemin ympärillä olivat, että heidän piti vaatiman Juudalaisia joka paikassa uhraamaan.
9. Ja jos monikahdat lujana pysyivät, ettei he pakanain kanssa pitää tahtoneet, ne kohta piti tapettaman. Siinä nähtiin suuri surkeus.
10. Kaksi vaimoa tuotiin edes, että he poikansa ympärileikanneet olivat; niiden rintoihin sidottiin lapsukaiset, ja vietiin ympäri kaiken kaupungin, ja heitettiin viimein muurin ylitse.
11. Muutamat olivat yöllä itsensä lymyttäneet luoliin, että he olisivat sabbatia pitäneet: ne, (kuin Philippus sen tietää sai), poltettiin; sillä ei he tahtoneet itsiänsä varjella, ettei he sabbatia rikkoneet olisit.
12. Mutta minä neuvon lukiaa, ettei hän pahentuisi tästä surkeudesta, vaan muistais, ettei se rangaistus tapahtunut heille kadotukseksi, vaan meille karttamiseksi;
13. Sillä se on suuri armo, kuin Jumala syntisiä estää, ettei heille aina menesty, ja on kohta heidän tykönänsä rankaisemassa.
14. Sillä meidän Herra Jumala ei kärsi meitä niin kauvan kuin muita pakanoita, jotka hän antaa mennä siihen asti kuin he syntinsä mitan täyttäneet ovat, että hän heitä sitte rankaisis;
15. Vaan estää meitä, ettemme aivan paljon tekisi, ja hän viimein meille kostais.
16. Sentähden ei ikänä hän peräti meiltä armoansa ole ottanut pois; ja vähän meitä onnettomuudella kurittanut on, ei hän kuitenkaan kansaansa peräti hyljännyt ole.
17. Tämän minä olen tässä neuvoksi sanoa tahtonut. Nyt me jälleen palajamme historiaan.
18. Oli yksi erinomainen kirjanoppinut, Eleatsar, vanha ja kuitenkin kaunis mies; sen suun he väkivallalla avasivat, että hän söis sian lihaa.
19. Mutta hän tahtoi ennen kunnialla kuolla kuin häpiällä elää, ja kärsi sen kärsivällisesti.
20. Ja kuin hän vaivattavaksi vietiin, nuhteli hän niitä, jotka kiellettyä lihaa söivät tämän elämän tähden.
21. Mutta ne, jotka asetetut olivat kansaa vaatimaan vastoin lakia sian lihaa syömään, että he niin kauvan hänen tunteneet olivat, ottivat he hänen yhteen paikkaan, ja sanoivat tahtovansa tuoda hänelle lihaa, jota hän syödä tohtis, vaan hän teeskelis, niinkuin se olis uhrattu sian liha, ja söis kuninkaan mielen nouteeksi,
22. Että hän niin henkensä pitäis, ja nautitsis vanhaa ystävyyttä.
23. Mutta hän ajatteli, kuinka se hänen vanhalle ijällensä ja harmaalle päällensä, niin myös hänen kunnialliselle elämällensä hamasta nuoruudesta, kuin myös Jumalan pyhälle laille sovelias oli, ja sanoi rohkiasti: lähettäkäät minua maan alle hautaan.
24. Sillä se sopis pahoin minun vanhalle ijälleni, että minä niin teeskelisin, että nuoret ajattelisivat: Eleatsar, joka yhdeksänkymmenen ajastaikainen oli, on myös pakanaksi tullut;
25. Ja he niin minun teeskelemiseni kautta vieteltäisiin, että minä itseni ihmisten edessä niin laittaisin, ja minun elämäni, niin piskuiseksi ajaksi kuin minulla vielä elämistä on, niin pelastaisin: se olis minulle ijankaikkinen häpiä.
26. Ja mitä minun siitä olis, vaikka minä nyt ihmisten rangaistuksen välttäisin, koska en minä, Jumalan käsiä elävänä taikka kuolleena välttää taida?
27. Sentähden tahdon minä nyt iloisesti kuolla, niinkuin minun, vanhan miehen, sopii,
28. Ja nuorille jättää hyvän esimerkin minun jälkeeni, että he mielellänsä ja iloisesti kunniallisen ja pyhän lain tähden kuolisivat.
29. Kuin hän nämät sanat puhunut oli, vietiin hän vaivattavaksi. Mutta ne, jotka häntä johdattivat ja ennen hänen ystävänsä olleet olivat, julmistuivat hänen päällensä niiden sanain tähden; sillä he luulivat hänen kiusalla sanoneen.
30. Mutta kuin he häntä lyöneet olivat, että hänen jo kuoleman piti, huokasi hän ja sanoi: se Herra, jolta ei mitään salattu ole, tietää, että minä ne haavat ja suuren kivun, jotka minä minun ruumiissani kärsin, olisin kyllä välttää taitanut, jos minä tahtonut olisin, mutta sielun puolesta kärsin minä mielelläni Jumalan tähden.
31. Ja niin hän täältä erkani ja kuolemallansa lohdullisen esimerkin jälkeensä jätti, ettei se ainoasti nuoria, vaan jokaista kunniallisuuteen neuvoman pitää.

7. Luku.

Seitsemän veljesten ja heidän äitinsä vahvuudesta kuollessansa lain tähden.
Otettiin myös seitsemän veljestä äitinsä kanssa vangiksi, ja ruoskilla ja nauhoilla piestiin, ja vaadittiin kuninkaalta sianlihaa syömään, joka heiltä laissa kielletty oli.
2. Niin sanoi vanhin heistä: mitäs paljon kysyä tahdot, ja meiltä tietää? Me tahdomme ennen kuolla, kuin jotain tehdä meidän isäimme lakia vastoin.
3. Silloin julmistui kuningas ja käski nopiasti panna pannut ja kattilat tulelle.
4. Kuin se tehty oli, käski hän vanhimmalta leikata pois kielen, ja hakata pois kädet ja jalat, että muut veljet ja äidin näkemän piti.
5. Kuin hän nyt näin raajarikoksi tehty oli, antoi hän hänen tuleen viedä ja pannussa paistaa. Ja kuin liekki joka paikasta pannuun löi, neuvoivat he toinen toistansa keskenänsä äitinsä kanssa, että he rohkiasti kuolisivat, ja sanoivat:
6. Herra Jumala kyllä näkee oikeuden, ja on meille armollinen, niinkuin Moses virressänsä todistaa, ja on palvelioillensa armollinen.
7. Kuin ensimäinen niin erinnyt oli, vietiin myös toinen sinne, että he koiruutensa hänelle näyttäisivät, ja vetivät häneltä nahan ja hiukset pois päästä, ja kysyivät häneltä, jos hän sian lihaa syödä tahtois, eli kaiken ruumiin kaikkein jäsentensä kanssa vaivattavaksi antaa?
8. Hän vastasi kielellänsä ja sanoi: en minä sitä tee! Niin he ottivat hänen ja vaivasivat häntä niinkuin ensimäistäkin.
9. Kuin hän viimeisessä hengen riutumassa oli, sanoi hän: sinä kirottu ihminen otat minulta tosin tämän ajallisen elämän, vaan kaiken maailman Herra herättää meidät, jotka hänen lakinsa tähden kuolemme, ijankaikkiseen elämään.
10. Sitte ottivat he kolmannen, ja tekivät myös koiruuttansa hänelle. Ja kuin he häneltä sitä vaativat, lykkäsi hän kielensä rohkiasti ulos, ja ojensi kätensä, ja sanoi rohkiasti:
11. Nämät jäsenet Jumala taivaasta on minulle antanut, sentähden annan minä ne mielelläni otettaa hänen lakinsa tähden; sillä minä toivon, että hän ne minulle antaa jälleen.
12. Mutta kuningas ja hänen palveliansa ihmettelivät, että nuorukainen niin rohkia oli, eikä kipua mitään totellut.
13. Kuin tämä myös kuollut oli, piinasivat he myös neljättä, ja ruoskivat hänen:
14. Mutta kuin hänen jo kuoleman piti, sanoi hän: se on suuri lohdutus, että me toivomme, kuin ihmiset meitä surmaavat, että Jumala meidän herättää jälleen: mutta et sinä herätetä elämään.
15. Senjälkeen ottivat he viidennen, ja ruoskivat myös hänen. Se katsoi Antirykuksen päälle, ja sanoi hänelle:
16. Sinä olet ihminen, ja sinun täytyy kuolla. Mutta ettäs maan päällä voimallinen olet, niin sinä teet, mitäs tahdot. Mutta et sinä sitä mahda ajatella, että Jumala meidät peräti hyljännyt on.
17. Odota vähä aika, niin sinä saat ymmärtää, kuinka väkevä Jumala on, joka sinun ja sinun sukus rankaisee.
18. Tämän perästä vietiin myös kuudes edes, joka myös sanoi, kuin hänen jo kuoleman piti: et sinä minua niin petä; sillä me olemme tämän piinan kyllä ansainneet siinä että me olemme tehneet syntiä meidän Jumalaamme vastaan ja hän tekee hirmuisesti meille.
19. Mutta et sinä niin pääse, ettäs kiukuitset Jumalaa vastaan.
20. Mutta se oli suuri ihme äidissä, ja on senkaltainen esimerkki kyllä mahdollinen hänestä kirjoitettaa; sillä hän näki kaikki seitsemän poikaansa yhtenä päivänä toinen toisensa perästä piinattavan, ja kärsi sen suurella kärsivällisyydellä, sen toivon tähden, joka hänellä oli Jumalan tykö.
21. Siitä tuli hän niin rohkiaksi, että hän poikiansa yhtä toisen perään kielellänsä lohdutti, ja sai urhoollisen sydämen, ja sanoi heille:
22. Minä olen teidän äitinne, ja olen teidät synnyttänyt, mutta henkeä ja elämää en ole minä teille antanut, enkä teidän jäseniänne niin tehnyt.
23. Sen tähden se, joka maailman ja kaikki ihmiset luonut on, antaa teille hengen ja elämän jälleen., niinkuin te nyt hänen lakinsa tähden sen vaaraan ja alttiiksi annatte.
24. Kuin Antonius sen kuuli, luuli hän äidin katsovan ylön häntä ja pilkkaavan kielellänsä, ja otti nuorimman pojan eteensä, joka vielä jäänyt oli, ja neuvoi häntä hyvillä sanoilla, ja puhui hänen kanssansa valalla vannoin, jos hän isänsä laista luopua tahtois, niin löytäis hän hänestä armollisen herran, joka tekis hänen rikkaaksi ja herraksi.
25. Mutta kuin ei se tahtonut antaa vietellä itsiänsä, antoi kuningas äidin eteensä tulla, ja neuvoi häntä poikaansa niin neuvomaan, että hän hengissä pysyis.
26. Kuin hän häntä monilla sanoilla rukoillut oli, lupasi hän sen tehdä.
27. Mutta hän pilkkasl ainoasti tyrannia; sillä hän meni poikansa tykö, ja puhui salaa kielellänsä hänen kanssansa ja sanoi: sinä, minun rakas lapseni, jota minä yhdeksän kuukautta sydämeni alla kantanut olen, ja kolme ajastaikaa imettänyt olen, ja suurella vaivalla kasvattanut, armahda siis minun päälleni!
28. Katso taivasta ja maata ja kaikkia mitä niissä on: nämät kaikki on Jumala tyhjästä tehnyt, ja me ihmiset olemme myös niin tehdyt.
29. Sen tähden älä pelkää murhaajaa, vaan kuole mielelläs, niinkuin veljeskin, että armollinen Jumala veljeis kanssa tekis sinun eläväksi jälleen, ja antais minulle jälleen. Hebr. 11: 35.
30. Kuin Äiti vielä poikansa kanssa näin puhui, sanoi nuorukainen: mitä te odotatte? Älkäät sitä ajatelko, että minä tyrannille tässä kuuliainen olen, vaan minä tahdon
lain pitää, joka meidän isillemme Moseksen kautta annettu on.
31. Mutta sinä, joka Juudalaisille kaikkea pahaa teet, et pääse niin Herralta meidän Jumalaltamme.
32. Me kärsimme meidän synteimme tähden, se on tosi.
33. Ja vaikka elävä Jumala hetken aikaa meidän päällemme vihainen on, ja meitä rankaisee ja kurittaa, niin kuitenkin hän palvelioillensa armollinen on.
34. Mutta sinä jumalatoin, kirottu ihminen! älä vallastas paljon ylpeile, ja älä luota turhan toivon päälle, ettäs Jumalan lapsia vainoot.
35. Sillä et sinä ole vielä kaikkivaltiaan Jumalan tuomioita, joka kaikki näkee, välttänyt.
36. Minun veljeni, jotka vähän aikaa itsiänsä piinattaa antoivat, he odottavat nyt ijankalkkista elämää Jumalan lupauksen jälkeen, mutta sinun pitää Jumalan tuomion jälkeen rangaistuksi tuleman, niinkuin sinä ylpeydelläs ansainnut olet.
37. Minä tahdon ruumiini ja henkeni minun isäini lain tähden antaa niinkuin veljenikin, ja Jumalan tykö huutaa, että hän pian kansallensa armollinen olis; mutta sinun täytyy vielä tunnustaa suuren piinan ja vaivan kautta, että hän ainoasti oikia Jumala on.
38. Mutta Jumalan viha minussa ja minun veljissäni lakkaa, joka oikiasta syystä on tullut koko meidän kansamme päälle.
39. Kuin kuningas sen kuuli, tuli hän hulluksi ja kiukkuun, ja antoi häntä vielä kovemmin piinata kuin muita, sillä se oli hänelle ylönkatse, että he vielä häntä pilkkasivat.
40. Niin myös tämä kauniisti kuoli, ja on kaiken turvansa pannut Jumalan päälle.
41. Viimeiseltä myös äiti mestattiin.
42. Niin paljon olkoon kyllä pakanallisista uhreista ja hirmuisesta piinasta.

8. Luku.

Juudaan voitosta Nikanoria vastaan.
Mutta Juudas Makkabealainen ja hänen kumppaninsa menivät salaa sieltä ja täältä kyliin, ja huusivat kokoon lankonsa, ja jotka muutoin Juudalaisten uskossa pysyneet olivat, että hän lähes kuusituhatta miestä kokoon sai.
2. Ja he rukoilivat Jumalaa, katsomaan köyhän kansan puoleen, joka jokaiselta vaivattu oli, ja armahtamaan templiä, jonka jumalattomat ihmiset saastuttaneet olivat,
3. Ja turmeltua kaupunkia, joka peräti autiona oli: että hän kuitenkin viatointa verta, joka hänen tykönsä huutaa, kuulis:
4. Ja viattomia lapsia, jotka vastoin kaikkea oikeutta pistettiin lävitse, muistais ja kostais nimensä pilkan.
5. Ja Makkabealainen joukkoinensa vaivasi pakanoita jalosti; sillä Herra lakkasi vihastansa, ja oli heille taas armollinen.
6. Hän karkasi tietämättä kaupunkein ja kyläin päälle, ja sytytti ne, ja voitti ne soveliaammat paikat, ja teki vihollisille suuren vahingon.
7. Mutta enimmästi teki hän ne yöllä, että hänen töistänsä leviältä puhuttiin.
8. Mutta kuin Philippus näki, että hän enemmin ja enemmin väkevämmäksi tuli, ja että hän niin menestyi, kirjoitti hän Ptolomeuksen, alemmaisen Syrian ja Phenikian päämiehen tykö, apua anoin kuninkaalle hyväksi.
9. Silloin lähetti Ptolomeus parhaan ystävänsä, Nikanorin Patroklin pojan, kahdellakymmenellä tuhannella miehellä Juudalaisia peräti hävittämään, ja antoi hänelle päämiehen kanssansa, Gorgiaan nimeltä, joka hyvin harjaantunut sotamies oli.
10. Mutta Nikanor ajatteli, että hän vangituista Juudalaisista sen rahan tahtoi saada, jonka kuninkaan vuosi vuodelta piti antaman Roomalaisille, nimittäin kaksituhatta leiviskää.
11. Sentähden lähetti hän kohta sinne ja tänne kaupunkeihin meren tykö, ja antoi kuuluttaa, kuinka hän Juudalaisia myydä tahtoi, yhdeksänkymmentä yhteen leiviskään; sillä ei hän luullut rangaistusta Jumalalta niin läsnä olevan.
12. Kuin Juudas kuuli siitä joukosta, joka Nikanorilla oli, sanoi hän Juudalaisille, jotka hänen tykönänsä olivat, että sotajoukko tuleva oli.
13. Jotka pelkurit olivat, ja ei ollut sitä uskallusta Jumalan tykö, että hän rankaiseva oli, ne juoksivat sieltä ja pakenivat.
14. Mutta ne muut myivät kaikki, mitä heillä oli, ja rukoilivat Herraa, että hän pelastais ne, jotka Nikanor myynyt oli, ennen kuin hän heidät vangiksi saanut oli..
15. Ja vaikka ei hän sitä heidän tähtensä tekisi, että hän kuitenkin tekis sen liiton tähden, jonka hän heidän isäinsä kanssa tehnyt oli, ja kuuluisan suuren nimensä tähden, jonka jälkeen he nimitetyt ovat.
16. Kuin nyt Makkabealainen väkensä oli koonnut, liki kuusituhatta miestä, neuvoi hän heitä ensisti, ettei he hämmästyisi vihollisia, eikä pelkäisi pakanain paljoutta, jotka heitä, vastoin oikeutta, vääryydellä vaivasivat, vaan varjelisivat itsensä miehullisesti,
17. Ja muistaisivat sitä pilkkaa, jonka he pyhälle kaupungille tehneet olivat, ja kuinka he kaupungin häväisseet ja vaivanneet ja lain pois panneet olivat.
18. He luottavat (sanoi hän) haarniskoihinsa, ja ovat täynnä uhkausta, mutta me luotamme meidän kaikkivaltiaan Jumalamme päälle, joka taitaa ei ainoasti yhdessä silmänräpäyksessä niitä, jotka nyt tulevat meitä vastaan, mutta myös koko maailman ylösalaisin kukistaa.
19. Hän luetteli myös heille kaikki historiat, kuinka Jumala niin usein armollisesti heidän isiänsä auttanut oli; kuinka Sennaheribin alla sata viisiyhdeksättäkymmentä tuhatta miestä yhtenä yönä lyötiin maahan;
20. Kuinka siinä tappeluksessa Babelissa oli käynyt Galatalaisia vastaan, koska he kaikki suureen tuskaan joutuneet olivat, kahdeksantuhatta Juudalaista ja neljätuhatta Makedonialaista, kuinka Makedonialaiset pelvosta alallansa olivat, ja ne kahdeksantuhatta Juudalaista, ainoasti Jumalan avulla, sata ja kaksikymmentä tuhatta miestä lyöneet ja suuren tavaran sen kautta saaneet olivat.
21. Kuin hän tämänkaltaisilla sanoilla heidän sydäntänsä rohkaissut oli, että he lain ja isänsä maan edestä mielellänsä kuolisivat.
22. Teki hän neljä joukkoa, ja asetti veljensä ensimäiseksi rintasotaan, että he sen johdattaisivat, nimittäin Simonin, Josephin ja Jonatanin, ja antoi kullekin viisitoistakymmentä sataa miestä.
23. Sitte antoi hän Eleatsarin pyhää kirjaa lukea, ja antoi heille merkin, että heitä Jumala auttava oli, ja meni niin muiden edellä sotaan ja otti yhteen Nikanorin kanssa.
24. Mutta kaikkivaltias Jumala autti heitä, että he koko joukon pakoon löivät, ja haavoittivat monta, ja tappoivat liki yhdeksäntuhatta,
25. Ja ajoivat niitä takaa, jotka Juudalaisia ostamaan tulleet olivat, ja ottivat heidän rahansa.
26. Kuitenkin heidän täytyi palata; sillä se oli sabbatin ehtoo, se oli syy, että he lakkasivat heitä ajamasta takaa.
27. Sitte he ottivat saaliin, ja ottivat haarniskat ja sota-aseet ja pitivät sabbatin, ja ylistivät ja kiittivät Jumalaa, joka heidät sinä päivänä pelastanut oli, ja jälleen ruvennut armonsa heille osoittamaan.
28. Sabbatin päivän jälkeen jakoivat he saaliin vaivaisille, leskille ja orvoille, ja liian pitivät he itsellensä ja lapsillensa.
29. Ja he pitivät yhteiset rukoukset, että laupias Jumala vihansa peräti heistä kääntäis pois.
30. Sitte tappelivat he usein Timoteuksen ja Bakkideksen kanssa, ja löivät enemmän kuin kaksikymmentä tuhatta miestä, ja voittivat linnat, jakoivat saaliin tasan välillänsä, ja maan kulkiain, orpoin, leskein ja vanhain välillä.
31. Ja kuin he saaliin ottaneet olivat, veivät he sota-aseet linnoihin, ja veivät suuren saaliin Jerusalemiin,
32. Ja tappoivat yhden päämiehen Timoteuksen puolelta, jumalattoman miehen, joka Juudalaisia sangen kovin vaivannut oli.

9. Luku.

Antiokuksen kauhistavaisesta kuolemasta.
Juuri siihen aikaan täytyi Antiokuksen Persiasta häpiällä mennä pois.
2. Sillä kuin hän Persepoliin mennyt oli, ja oli siellä ruvennut kirkkoa ryöstämään ja kaupunkia voittamaan, nousivat sen asuvaiset ylös, ja varjelivat itsensä, ja ajoivat Antiokuksen takaperin, että hänen häpiällä täytyi mennä pois.
3. Kuin hän Ekbatanassa oli, sai hän kuulla, kuinka Nikanorin ja Timoteuksen käynyt oli.
4. Niin hän julmistui ja aikoi Juudalaisille sen häpiän kostaa, ja vaelsi päivät ja yöt, että hän pian olis sinne joutunut; sillä Jumalan viha vaati häntä, sillä hän oli niin ylpiästi puhunut, että niin pian kuin hän Jerusalemiin tulis, hän tahtois kaupungista kuolleiden haudan tehdä.
5. Sen tähden rankaisi hänen kaikkivaltias Herra, Israelin Jumala, salaisella rangaistuksella, jota ei kenkään parantaa taitanut. Sillä niin pian kuin hän sen puhunut oli, tuli hänelle senkaltainen vatsatauti ja niin suuri kipu suoliinsa, ettei häntä auttaa taidettu.
6. Ja tosin hänelle tapahtui juuri oikein, että hän muita moninaisilla ja ennen kuulumattomilla piinoilla vaivannut oli.
7. Ei hän kuitenkaan luopunut ylpeydestänsä, vaan tuli kiukkuisemmaksi, ja paloi pahuudesta Juudalaisia vastaan, ja kiiruhti. ja ajaissansa putosi hän vaunuista niin kovin, että kaikki hänen jäsenensä kipiät olivat.
8. Silloin täytyi hänen (joka ennen suuresta ylpeydestä luuli taitavansa meren aallot hallita ja vuoret toinen toisensa päälle panna) antaa yhdestä ainoasta lankeemisesta hänensä kannettaa paarein päällä, että jokainen ilmeisesti näki hänessä Jumalan voiman.
9. Kasvoivat myös madot siitä kirotusta ruumiista, ja hänen lihansa mätäni suurella kivulla, että koko kappaleet hänen ruumiistansa putosivat, ja haisi niin pahoin, ettei kenkään sitä kärsiä voinut.
10. Ja joka ennen ajatteli taivaan liikuttavansa, sitä ei kenkään kantaa taitanut sen kärsimättömän hajun tähden.
11. Silloin hänen täytyi ylpeydestänsä lakata ja tuta, että häneen Jumala niin ruvennut oli, ja kipu aina eneni.
12. Ja kuin hän itse viimeiseltä, sitä hajua ei enään kärsiä voinut, niin hän sanoi: se on oikein, että ihminen Jumalan edessä nöyryyttää itsensä, ja ettei kuolevainen ihminen niin röyhkeä olisi, että hän itsensä luulis Jumalan kaltaiseksi.
13. Ja se pahanilkinen rupesi rukoilemaan Herraa, joka ei silleen tahtonut armahtaa hänen päällensä.
14. Ja lupasi pyhän kaupungin vapaaksi tehdä, jonka hän ennen hävittää aikoi ja kuolleiden haudaksi tehdä.
15. Ja Juudalaiset, joita ei hän ennen kelvolliseksi lukenut haudattaa, vaan linnuille ja pedoille syödä antaa, ne hän tahtoi vapaaksi tehdä niinkuin Atenankin asuvaiset.
16. Ja pyhän templin, jonka hän ennen ryöstänyt oli, tahtoi hän kaikkinaisella kaunistuksella kaunistaa jälleen, ja paljoa enempi pyhiä kaluja sinne antaa kuin siellä ennen ollut oli; ja mitä vuosi vuodelta uhriin menemän piti, sen tahtoi hän omastansa antaa.
17. Niin myös itse tahtoi Juudalaiseksl tulla, ja joka paikassa Jumalan voimaa kiittää ja julistaa.
18. Mutta että tauti ei tahtonut luopua hänestä, sillä Jumalan vanhurskas viha oli tullut raskaasti hänen päällensä, epäili hän hengestänsä, ja kirjoitti tämän nöyrän kirjan Juudalaisten tykö, joka seuraa:
19. Antiokus kuningas ja ruhtinas taritsee jumalisille Juudalaisille tervehdystänsä!
20. Jos te lapsinenne raittiina ja terveinä olette, ja teidän käy hyvin, siitä minä kiitän Jumalaa.
21. Vaan minä olen sangen kovin klpiä. Että minä mielelläni tahtoisin yhteisen rauhan pitää, niinkuin tarve myös vaatii; sitte kuin minä Persian tiellä kipiäksi tulin, olen minä armollisesti ajatellut teidän uskollisuutenne ja ystävyytenne päälle;
22. Ehkä minä toivon itseni paranevan.
23. Ja niinkuin minun isäni, kuin hän ylimmäisiin maakuntiin meni, teki kuninkaan peräänsä,
24. Että tiedettämän piti, (jos jotakin olis tapahtunut, eli muutoin riita noussut) kuka olis herra ollut, ja ettei valtakunta olis hajoitettu;
25. Niin myös minä, että minä näen, kuinka ympäriasuvaiset päämiehet minun valtakuntaani himoitsevat, jos minun pahoin kävis, olen minun poikani Antiokuksen kuninkaaksi tehnyt, jonka minä usein teille kuuluttanut olen, kuin minä ylimmäisiin maakuntiin vaelsin, sen minä myös nyt teille kuulutan.
26. Sen tähden minä neuvon ja rukoilen teitä kaikkein hyväin töiden tähden, joita minä kaikille yhteisesti ja erinomaisesti itsekullekin osoittanut olen, että te minulle ja minun pojalleni tästälähin ystävälliset ja uskolliset olisitte.
27. Sillä minä toivon hänen ystävällisen ja armollisen teille olevan, ja minun tapaani seuraavan.
28. Niin kuoli murhaaja ja Jumalan pilkkaaja Antiokus suuressa kivussa, niinkuin hän muille tehnyt oli, muukalaisella maalla ja korvessa, surkialla kuolemalla.
29. Ja Philippus, joka hänen kanssansa kasvatettu oli, saatti hänen maahan, ja että hän Antiokuksen poikaa pelkäsi, pakeni hän Egyptiin kuningas Ptolomeus Philometorin tykö.

10. Luku.

Monikahdoista Juudaan voitoista.
Niin antoi Jumala Makkabealaiselle ja hänen joukollensa rohkeuden, että he templin ja kaupungin voittivat jälleen,
2. Ja kukistivat ne muut alttarit ja kirkot, jotka pakanat sinne ja tänne kaduille rakentaneet olivat.
3. Ja sittekuin he templin puhdistaneet olivat, tekivät he toisen alttarin, ja ottivat limpsiötä ja iskivät valkian, ja uhrasivat taas, joka ei kahdessa ajastajassa ja kuudessa kuukaudessa tapahtunut ollut, ja uhrasivat suitsutusta, ja sytyttivät lamput, ja panivat näkyleivät edes.
4. Kuin nämät kaikki tapahtuneet olivat, lankesivat he kasvoillensa maahan Herran eteen, ja rukoilivat, ettei hän heitä enää senkaltaiseen tuskaan tulla antaisi;
vaan jos he enempi olivat syntiä tekevät häntä vastaan, että hän itse heitä armollisesti rankaisis, eikä antais heitä Jumalan pilkkaajain ja julmain pakanain käsiin.
5. Ja Jumala laitti sen niin, että sinä päivänä templi puhdistettiin, jona pakanat sen saastuttaneet olivat, viidentenä päivänä kolmattakymmentä Kasleun kuusta.
6. Ja he pitivät ilolla kahdeksan päivää pyhää, niinkuin lehtimajan juhlaa, ja ajattelivat sitä, kuin he ennen vähää aikaa lehtimajan juhlansa korvessa ja luolissa, niinkuin metsän pedot, pitäneet olivat.
7. Ja kantoivat kukkasia ja viheriäisiä oksia ja palmuja, ja kiittivät Jumalaa, joka heille voiton antanut oli hänen templiänsä puhdistaa.
8. He antoivat myös käskyn kaikille Juudalaisille, että se päivä vuosi vuodelta pyhitettäisiin.
9. Ja näin on Antiokus Epiphaneksesta loppu.
10. Nyt seuraa Antiokus Eupatorista, jumalattoman Antiokuksen pojasta, mitä sotaa hänen ajallansa alati ollut on.
11. Kuin Eupator kuninkaaksi tuli, pani hän Lysiaan, joka ennen päämies Phenikiassa ja Koilosyriassa oli, yllmmäiseksi ruhtinaaksi.
12. Mutta Ptolomeus Makron, joka mielellänsä Juudalaiset olis oikeudella varjellut, että he siihen asti niin paljon väkivaltaa ja vääryyttä kärsineet olivat, ahkeroitsi siitä, että heidän piti saaman rauhassa olla.
13. Sentähden kantoivat hänen ystävänsä hänen päällensä Eupatorin edessä, ja kutsuivat hänen julkisesti pettäjäksi, että hän Kyprin luodon, jonka Philometor hänen haltuunsa antoi, Antiokus Epiphanekselle antanut oli; ja niin täytyi hänen halvimmassa virassa olla. Ja hän murehti niin kovin, että hän itsensä myrkyllä surmasi.
14. Kuin Gorgias näiden paikkain päämieheksi tuli, otti hän sotaväkeä, Ja asetti itsensä erinomaisesti Juudalaisia vastaan.
15. Sitä myös rupesivat Edomealaiset tekemään, kussa he voivat, ajoivat Juudalaiset pois linnoista ja soveliaista kylistä, ja ottivat tykönsä luopuneet Juudalaiset, jotka olivat ajetut pois Jerusalemista.
16. Silloin tuli kokoon Makkabealainen ja hänen joukkonsa ja rukoilivat, että Jumala heitä auttais,
17. Ja karkasivat Edomealaisten päälle vahvoihin kaupunkeihin, ja ottivat heidät väkivallalla, surmasivat kaikki, mitä muurin päällä heitä vastassa oli, ja mitä he muutoin käsittivät, kahteenkymmeneen tuhanteen asti.
18. Mutta heiltä pääsi kahteen vahvaan torniin yhdeksän tuhatta, jotka itsensä olivat varustaneet päällekarkausta vastaan.
19. Silloin asetti Makkabealainen Simonin, Josephin ja Zakeuksen, ja antoi heille niin paljon väkeä, että he väkevät kyllä olivat karkaamaan päälle; mutta itse meni hän edemmä muiden kaupunkien eteen.
20. Mutta Simonin joukko antoi itsensä vietellä rahalla niiltä, jotka tornissa olivat, ja ottivat viisineljättäkymmentä tuhatta kultapenninkiä niiltä, ja päästivät heidät sieltä.
21. Kun Makkabealainen sen tietää sai, kutsui hän kokoon päämiehet, ja kantoi heidän päällensä, että he veljensä olivat rahaan myyneet, ja vihamiehet sieltä päästäneet pois,
22. Ja antoi tappaa heidät niinkuin pettäjät, ja karkasi kohta niiden kahden toruin päälle.
23. Ja hänelle menestyi, ja surmasi niissä kahdessa linnassa enempi kuin kaksikymmentä tuhatta miestä.
24. Mutta Timoteus, jonka Juudalaiset ennen lyöneet olivat, valmisti itsensä paljolla muukalaisella väellä, ja kokosi suuren joukon hevosmiehiä Asiasta,
ja tuli sillä ajatuksella, että hän Juudalaiset peräti hävittäis.
25. Ja kuin hän maalle tuli, rukoili Makkabealainen ja hänen joukkonsa Herraa, ja panivat tuhkaa päittensä päälle, ja pukivat säkit yllensä,
26. Ja lankesivat maahan alttarin eteen, ja rukoilivat, että Jumala heille armollinen ja heidän vihollisillensa armotoin olis, ja asettais itsensä niitä vastaan, jotka
itsensä asettavat häntä vastaan, niinkuin laissa kirjoitettu on.
27. Kuin he nyt näin rukoilleet olivat, ottivat he aseensa, ja menivät hyvän matkan ulos, kaupungin eteen, siihenasti että he vihollisten tykö tulivat.
28. Ja niin pian kuin aurinko nousi, tappelivat he, vaikka ei se yhtäläinen joukko ollut; sillä Juudalaisilla oli hyvä turva Jumalan tykö, (joka vahva voiton merkki on), ne toiset olivat alkaneet sodan ainoastansa sulasta koiruudesta ja ylpeydestä.
29. Kuin sota kovimmallansa oli, näkyi vihollisille taivaasta viisi jaloa miestä hevosten päällä kultaisilla suitsilla, jotka kävivät Juudalaisten edellä;
30. Ja kaksi olivat Makkabealaisen tykönä ja varjelivat hänen aseillansa, ettei häntä kenkään haavoittaa taitanut, ja ampuivat nuolia ja pitkäisen leimauksia vihollisten päälle, että he sekautuivat ja pakenivat.
31. Ja lyötiin kaksikymmentä tuhatta ja viisisataa jalkaväestä, ja kuusisataa hevosmiestä.
32. Mutta Timoteus pakeni Gatsaraan päin vahvaan kaupunkiin, joka Kereaksella päämiehellä oli.
33. Niin piiritti Makkabealainen ja hänen joukkonsa sen neljäksi päiväksi.
34. Mutta jotka kaupungissa olivat, luottivat sen päälle, että se niin korkialla oli, ja pilkkasivat ja häpäisivät ylen muodottomasti.
35. Mutta viidentenä päivänä vihastui kaksikymmentä nuorta miestä sen pilkan tähden, ja juoksivat miehuullisesti, karaten muurin tykö, ja tappoivat tuimuudessa kaikki, mitä heidän vastaansa tuli.
36. Niitä seurasivat muut ja astuivat muurin päälle, ja sytyttivät tornin, ja polttivat ne Jumalan pilkkaajat.
37. Monikahdat hakkasivat portteja, että koko joukko pääsi sisälle, ja voittivat niin kaupungin, ja tappoivat Timoteuksen, joka itsensä kuoppaan lymyttänyt oli, ja hänen veljensä Kerean ja Apollophaneksen kanssa.
38. Kuin he nämät toimittaneet olivat, ylistivät he Herraa kiitosvirrellä, joka Israelille niin suuren hyvän työn näyttänyt ja heille voiton antanut oli.

11. Luku.

Juudaan voitosta Lysiaa vastaan ja sen päälle seuraavaisesta rauhan teosta.
Kuin Lysias, kuninkaan edustusmies ja lanko ja ylimmäinen neuvonantaja, nämät kaikki tietää sai, oli hänen mielensä sangen paha,
2. Ja kokosi yhteen kahdeksankymmentä tuhatta miestä ja kaiken hevosmiesjonkon, ja meni Juudalaisia vastaan siinä luulossa, että hän pakanat kaupunkiin panis,
3. Ja että hän templin nautitsis, voittaaksensa sillä rahaa, niinkuin muutkin pakanain kirkot, ja ylimmäisen papin virkaa vuosi vuodelta myydäksensä.
4. Mutta ei hän ajatellut, että Jumala vielä väkevämpi on, vaan luotti suuren joukkonsa päälle, joka hänellä oli hevos- ja jalkaväestä, ja kahdeksankymmenen elephantin päälle.
5. Kuin hän nyt Juudeaan tuli, sioitti hän itsensä yhden kaupungin eteen, Betsura nimeltä, joka Jerusalemista oli viiden vakomitan takana vuorella.
6. Kuin Makkabealalnen ja ne, jotka hänen kanssansa olivat, sen kuulivat, että hän kaupungin piirittänyt oli, rukoilivat he ja kaikki joukko Herraa huokauksilla ja
kyyneleillä, että hän yhden hyvän enkelin lähettäis, joka Israelia auttais.
7. Ja Makkabealainen oli ensimäinen, joka itsensä varusti, ja neuvoi muita, että he hänen kanssansa koettelisivat ja veljiänsä auttaisivat.
8. Ja menivät niin toinen toisensa kanssa ulos. Mutta niin pian kuin he ulos Jerusalemin eteen tulivat, näkyi heille yksi hevosinensa valkeissa vaatteissa ja kultaisissa haarniskoissa, joka meni heidän edellänsä.
9. Niin he kiittivät laupiasta Jumalaa, ja olivat rohkiat lyömään vihollisiansa, vaikka he vielä julmimmat pedot olisivat olleet, ja olis rautainen muuri heidän edessänsä.
10. Senkaltaisella sydämellä vaelsi koko joukko edeskäsin auttajansa kanssa, jonka heille laupias Jumala taivaasta lähettänyt oli,
11. Ja karkasivat vihollisten päälle niinkuin jalopeurat, ja löivät heistä yksitoistakymmentä tuhatta jalkaväkeä ja kuusitoista kymmentä sataa hevosmiestä,
12. Ja kaikki muut pakoon karkottivat, että enin osa, joka sieltä palasi haavoitettu oli. Ja Lysias itse myös häpiällisesti pakeni ja pääsi pois.
13. Kuitenkin oli Lysias toimellinen mies. Kuin hän nyt sitä tappelusta, jonka hän kadottanut oli, itsellensä ajatteli, ja näki Juudalaiset voittamattomaksi, että heitä kaikkivaltias Jumala niin autti,
14. Lähetti hän heidän tykönsä ja taritsi heille rauhan, ja lupasi myös kuninkaan saattaa heidän ystäväksensä.
15. Se kelpasi Makkabealaiselle; sillä hän näki sen parhaaksi. Ja kuningas mielistyi siihen sovintoon, jonka Lysias Makkabealaisen ja Juudalaisten kanssa tehnyt oli.
16. Ja kirja, jonka Lysias kirjoltti Juudalaisten tykö, oli näin: Lysias toivottaa Juudalaisille terveyttä!
17. Johannes ja Absalom, teidän lähetyksenne, toivat yhden kirjan ja ovat rukoilleet sitä asiaa, jonka tähden he lähetetyt olivat.
18. Mitä nyt kuninkaalle ilmoittamista on ollut, olen minä tehnyt, ja hän on kaikkiin, mitä tarpeellinen on, suostunut.
19. Jos te nyt sananne ja lupauksenne pidätte, niin minä myös edespäin ahkeroitsen teidän parastanne katsoa.
20. Ja joka kappaleesta erinänsä on teidän ja minun lähetykselläni käsky, teitä pitemmälti neuvoa. Tällänsä olkaat Jumalan huomassa!
21. Annettu 148 vuonna, 24 päivänä Dioskorin kuuta.
22. Kuninkaan kirja oli näin: Antiokus kuningas tervehtii veljeänsä Lysiasta!
23. Että meidän isämme täältä erinnyt on ja jumalien sekaan tullut, ei ole meille mitään rakkaampaa kuin se että rauha meidän valtakunnassamme olis, että jokainen omaansa katsoa sais.
24. Me kuulemme nyt, ettei Juudalaiset ole tahtoneet suostua jumalanpalveluksensa muutokseen pakanain tavalla, vaan tahtovat uskossansa pysyä ja anovat, että he siinä saisivat pysyä.
25. Että me nyt sen hyväksi löydämme, että tämä kansa myös rauhassa eläisi ja alallansa olis, niin on meidän tahtomme, että heille heidän templinsä jälleen annettaan, ja he saavat olla hallituksessansa ja menoissansa, niinkuin heidän esi-isänsäkin olleet ovat.
26. Sentähden tee sinä hyvin, ja lähetä muutamia heidän tykönsä, heidän kanssansa rauhaa tekemään, että koska he meidän tahtomme tietävät, surutoinna ovat ja töistänsä pelkäämättä pitävät vaarin.
27. Kuninkaan kirja Juudalaisten tykö oli näin: Antiokus kuningas toivottaa Juudalaisten hallitukselle ja kansalle terveyttä!
28. Jos teidän kaikkein hyvin kävis, sen me mielellämme kuulisimme; meidän käy hyvin.
29. Menelaus on meille ilmoittanut, että tahdotte vaeltaa meidän maallemme, ja teidän asianne meidän tykönämme toimittaa.
30. Sen tähden kaikille niille Juudalaisille, jotka tämän ja kolmenkymmenen päivän välillä Huhtikuuta vaeltavat, pitää vapaa tie oleman, itsensä pitää ruassa ja muussa lakinsa jälkeen, niinkuin ennenkin.
31. Ei myös kenellekään pidä mitään pahaa tapahtuman, sentähden mitä tähän asti meille tehty on.
32. Todistukseksi olen minä Menelauksen teidän tykönne lähettänyt, teille leviämmältä tätä ilmoittamaan.
33. Tällänsä olkaat Jumalan huomassa! 148 vuonna, 15 päivänä Huhtikuuta.
34. Kirjoittivat myös Roomalalaiset Juudalaisten tykö, kuin seuraa: Kvintus Memmius ja Titus Manlius, Roomalaisten sanansaattajat, taritsevat Juudalaisille tervehdystänsä.
35. Kaikkiin, mitä Lysias, kuninkaan sukulainen, teille myöten antanut on, suostumme me myös.
36. Mutta että hänelle näkyy se hyväksi, muutamat asiat kuninkaan tykö antaa tulla, niin sovitelkaat keskenänne, ja lähettäkäät nopiasti joku meidän tykömme, että me yhdistäisimme itsemme toinen toisemme kanssa; sillä me menemme parhaallamme Antiokiaan.
37. Sen tähden kiiruhtakaat, ja lähettäkäät monikahtoja, että me tietäisimme teidän mielenne. Tällänsä olkaat Jumalan huomassa! 148 vuonna, 15. päivänä Huhtikuuta.

12. Luku.

Laviammat Juudaan voitot vihollisia vastaan.
Kuin tämä sovinto näin päätetty oli, meni Lysias kuninkaan tykö, vaan Juudalailset viljelivät peltoansa
2. Mutta sen paikan päämiehet, Timoteus ja Apollonius, vapaasukuisen Apolloniuksen poika, ja Hieronymus ja Demophon, niin myös Nikanor, Kyprin päämies, ei antanut heille rauhaa eikä lepoa.
3. Ja Jopen asuvaiset tekivät petollisen työn. Sillä he saattivat Juudalaiset, jotka heidän tykönänsä asuivat, siihen mieleen, että he vaimoinensa ja lapsinensa menivät niihin haaksiin, jotka he valmistaneet olivat, niinkuin he hyvät ystävät olisi olleet.
4. Kuin Juudalaiset sen tekivät, mikä kaupungissa päätetty oli, eikä mitään vaaraa peljänneet, ja tulivat merelle, upottivat he heidät kaikki, kaksisataa ihmistä.
5. Kuin Juudas kuuli, kuinka hirmuisesti hänen veljeinsä kanssa tehty oli, käski hän sotaväkensä ylös, ja avuksensa huusi Jumalaa, vanhurskasta tuomaria,
6. Ja meni niitä vastaan, jotka hänen veljensä murhanneet olivat, ja sytytti yöllä sataman, ja poltti kaikki haahdet, ja mitä väkeä tulesta pääsi, ne tappoi hän miekalla.
7. Mutta että kaupunki suljettu oli, meni hän pois sillä mielellä, että hän pian jälleen tulis ja kaiken kaupungin peräti hävittäis.
8. Ilmoitettiin myös hänelle, kuinka myös Jamnian asuvaiset senkaltaista aikoivat Juudalaisille, jotka asuivat heidän tykönänsä.
9. Sentähden karkasi hän myös yöllä heidän päällensä, ja poltti heidän satamansa, ja kaikki haahdet, että valkia Jerusalemiin näkyi, joiden väli kuitenkin kaksisataa ja neljäkymmentä vakomittaa oli.
10. Sitte meni hän yhdeksän vakomittaa edes Timoteusta vastaan, niin karkasivat viisituhatta Arabialaista ja viisisataa hevosmiestä hänen päällensä, ja tappelivat hänen kanssansa, ja siinä oli suuri sota.
11. Ja Juudas joukkoinensa sai Jumalan avulla voiton. Ja että Arabialaiset voitetut olivat, rukoilivat he Juudaalta rauhaa, ja lupasivat hänelle eläimiä ja myös muutoin häntä auttaa.
12. Juudas ajatteli, niinkuin myös tosi oli, he taitaisivat hänelle tarpeelliset olla, ja lupasi heille rauhan. Ja kuin he sen toinen toisellensa luvanneet olivat, menivät he kotiansa jälleen.
13. Hän tunkeutui myös yhteen kaupunkiin, joka silloilta varjeltu ja muurilla suljettu oli, kussa moninaista kansaa asui, ja kutsuttiin Kaspiksi.
14. Vaan ne, jotka kaupungissa olivat, luottivat vahvain muureinsa päälle ja suuren ruokavaransa päälle, ja ei paljon Jundaasta eikä hänen väestänsä lukua pitäneet, ja he päälliseksi pilkkasivat heitä, ja häpäisivät ja pahasti kiroilivat.
15. Niin huusi Juudas ja hänen joukkonsa kaiken maailman väkevän Herran tykö, joka Josuan aikana ilman kaikkia sota-aseita Jerihon kukistanut oli maahan,
16. Ja juoksivat juuri vihaisesti muurin tykö, ja voittivat kaupungin, ja tappoivat määrättömän paljon ihmisiä, niin että se lampi, joka siinä tykönä oli, kahta vakomittaa leviä, näkyi niinkuin meri.
17. Sitälikin menivät he edemmäksi seitsemän sataa ja viisikymmentä vakomittaa, ja tulivat Taran puoleen Juudalaisten tykö, jotka Tubeanilaisiksi kutsuttiin.
18. Mutta ei he löytäneet Timoteusta; sillä hän oli sieltä paennut ja ei mitään toimittanut, vaan että hän yhden kylän vahvasti varustanut oli.
19. Niin nousi kaksi päämiestä Makkabealaisen joukosta, nimittäin Dositeus ja Sosipater, ja tappoivat kaikki, jotka Timoteus varjelukseksi jättänyt oli, enempi kuin kymmenentuhatta miestä.
20. Mutta Makkabealainen asetti väkensä, ja jakoi monikahtoihin joukkoihin, ja meni Timoteusta vastaan, jolla oli sata ja kaksikymmentä tuhatta jalkamiestä ja viisitoistakymmentä sataa hevosmiestä.
21. Kuin Timoteus ymmärsi, että Juudas tuli häntä vastaan, lähetti hän vaimot ja lapset, ja jotka ei sotaan kelvanneet, linnaan, Karnioon, joka soukalla vuorella oli, ettei sitä piirittää saatu.
22. Mutta kuin hän ensimäisen Makkabealaisen joukon nähdä sai, tuli vihollisille pelko, että se heitä vastaan oli, ja itsensä näytti, joka kaikki näkee, ja rupesivat pakenemaan yksi sinne, toinen tänne, että he itsensä keskenänsä vahingoitsivat ja haavoittivat.
23. Mutta Juudas meni perässä, ja löi ne jumalattomat, ja tappoi kolmekymmentä tuhatta.
24. Ja Timoteus tuli Dositeuksen ja Sosipaterin käsiin, ja rukoili heitä hartaasti, ettei he häntä tappaisi; siliä hänellä oli paljo heidän isiänsä ja veljiänsä, joidenka myös täytyis kuolla, jos hän tapettaisiin.
25. Kuin hän nyt luvannut oli määrättynä päivänä vahingoittamatta heidät jälleen antaa heille, päästivät he hänen veljeinsä tähden vallallensa.
26. Sitte meni Makkabealainen Karniota ja Atargatiota päin, ja tappoi viisikolmattakymmentä tuhatta miestä.
27. Tämän matkan ja tapon perästä meni Juudas vahvaa kaupunkia Ephronia vastaan, kussa Lysias ja muutoin paljo väkeä oli. Mutta ne nuoret miehet, jotka kaupungin edessä olivat, varjelivat itsensä urhoollisesti; sillä heillä oli nuolia ja sota-aseita kyllä.
28. Niin he huusivat Herran tykö, joka voimallisesti vihollisen väkevyyden särkee, ja voittivat kaupungin, ja tappoivat viisikolmattakymmentä tuhatta ihmistä.
2 Aika K. 20: 3.
29. Sitte menivät he sieltä Skytian kaupunkia vastaan, joka kuusisataa vakomittaa Jerusalemista on.
30. Mutta että Juudalaiset, jotka Skytialaisten seassa asuivat, todistivat heistä, että he kaikkea ystävyyttä heille kovalla ajalla näyttäneet olivat, käyttivät he myös itsensä ystävällisesti heitä kohtaan,
31. Ja kiittivät heitä sen edestä, ja neuvoivat heitä edespäinkin heidän kansaansa kohtaan niin hyväntahtoiset olemaan. Ja palasivat niin Jerusalemiin, ja tulivat helluntaina kotia.
32. Mutta helluntain jälkeen menivät he Gorgiasta, Edomealaisten päämiestä vastaan.
33. Se tuli heitä vastaan kolmella tuhannella jalkamielellä ja neljälläsadalla hevosmiehellä,
34. Ja kuin tappelemaan ruvettiin, tuli siinä monikahtoja Juudalaisia pois.
35. Ja Dositeus, väkevä hevosmies Bakenorin joukosta, sai Gorgiaan kiinni, ja piteli häntä hameesta, ja vei häntä väkivallalla, ja tahtoi hänen elävältä vangiksi ottaa. Mutta Trasian hevosmies ajoi hänen tykönsä, ja hakkasi häneltä käsivarren pois, niin että Gorgias pääsi Moresaan.
36. Koska Gorgiaan joukko vielä itsiänsä varjeli, ja Juudalaiset jo väsyksissä olivat, huusi Juudas Herran tykö, että hän heitä auttais ja heidän puolestansa sotis.
37. Ja hänen väkensä huusi Hebrean kielellä, ja rupesi veisaamaan suureen ääneen, ja karkasi Gorgiaan väen päälle tapaturmasti, ja ne kääntyivät pakoon.
38. Ja Juudas meni väkinensä Odollamin kaupunkiin: ja että se vielä helluntaiviikko oli, puhdistivat he itsensä lain jälkeen, ja pitivät siellä sabbatia.
39. Toisena päivänä tulivat he Juudaan tykö, kuolleitansa ottamaan, niinkuin tapa on, ja hautaamaan heitä isäinsä tykö.
40. Kuin he niitä riisuivat, löysivät he kukin kuolleen paidan alta koristuksia Jamnian epäjumalista, jotka Juudalaisilta laissa kielletyt ovat. Niin se tuli jokaiselle ilmi, minkätähden nämät tapetut olivat.
41. Silloin he kiittivät Jumalaa, vanhurskasta tuomaria, joka salatyön niin ilmi saattanut oli;
Ps. 9: 5.
42. Ja rukoilivat häntä, ettei hän tämän synnin tähden heitä kaikkia hävittäisi. Ja Juudas, se jalo sankari, neuvoi joukkoa lohdullisesti, että he edespäin synnistä itsensä varjelisivat, koska he silmillänsä näkivät nämät synteinsä tähden tapetuksi.
43. Sitte käski hän heidän koota avun, kaksituhatta drakmaa hopiaa; ne hän lähetti Jerusalemiin rikosuhriksi, ja teki hyvin ja jalosti, että hän heitä ylösnousemisesta neuvoi.
44. Sillä jos ei hän olisi toivonut ne ylösnousevan, niin olis turha ja hulluus ollut kuolleiden edestä rukoilla.
45. Vaan että hän muisti, että jota oikiassa uskossa kuolevat, toivovat iloa ja autuutta, on se hyvä ja pyhä ajatus ollut.
46. Sentähden on hän myös näiden kuolleiden edestä rukoillut, että heilie synnit anteeksi annettaisiin.
N. B. Rukoilla kuolleille syntein anteeksi antamista, ei sovi uskon perustuksen kanssa yhteen; josta taitaan nähdä, ettei tämä kirja ole joku perustuskirja!

13. Luku.

Menelauksen kuolemasta, ja Antiokuksen rauhan teosta Juudaan kanssa.
Yhdeksäntenä vuotena viidettäkymmentä toista sataa ilmoitettiin Juudaalle ja hänen joukollensa, että Antiokus Eupator suurella joukolla Juudeaa vastaan tuli,
2. Ja Lysias, hänen edustusmiehensä ja ylimmäinen neuvonantajansa, hänen kanssansa, ja heillä oli sata ja kymmenentuhatta Grekiläistä jalkamiestä, ja viisituhatta ja kolmesataa hevosmiestä, ja kaksikolmattakymmentä elephanttia, ja kolmesataa vaunua rantaisilla piikeillä.
3. Oli myös Menelaus antanut itsensä heidän puolellensa ja neuvonut Antiokusta suuresta ulkokullaisuudesta isänsä maata hävittämään, että hän sen kautta ylimmäisen papin viran olis saanut.
4. Mutta kaikkein kuningasten Kuningas käänsi Antiokuksen mielen, että hän sen pahanilkisen karkurin rankaisi. Sillä Lysias teki hänen kaiken tämän levottomuuden syyksi, sentähden antoi hän hänen viedä Bereaan, ja heidän maansa tavalla siellä tappaa.
5. Sillä siellä oli torni viisikymmentä kyynärää korkia, täynnä tuhkaa, ja tuhan päällä oli ympäri juoksevainen ja piikkinen ratas.
6. Sen päällä murrettiin Jumalan pilkkaajat ja suuret pahantekiät.
7. Senkaltaisella kuolemalla täytyi myös luopuneen Menelauksen kuolla, ja ei maahan haudattaa.
8. Ja hänelle tapahtui oikein; sillä että hän usein Herran alttaria vastaan, kussa pyhä tuli ja tuhka oli, syntiä tehnyt oli, piti hänen myös tuhan päällä kuoleman.
9. Mutta kuningas oli sangen suuressa kiukussa Juudalaisten päälle, ja aikoi niin hirmuisesti heille tehdä, kuin hänen isänsäkin tehnyt oli.
10. Sen ymmärsi Juudas, ja käski kaiken kansan rukoilla Herraa päivällä ja yöllä, että hän heitä nyt, niinkuin usein ennenkin, auttais niitä vastaan, jotka lain, isänmaan ja pyhän templin ryöstää tahtoivat,
11. Ja ettei hän kansaansa, joka nepiästi henkensä vetänyt oli, kirottuin pakanain käsiin antaisi.
12. Kuin he nyt sitä yksimielisesti tekivät, ja rukoilivat laupiasta Jumalaa itkulla ja paastolla, ja makasivat koko kolme päivää maassa, lohdutti heitä Juudas ja käski tykönsä tulla.
13. Ja kuin hän ja vanhimmat yhdessä olivat, piti hän neuvoa heidän kanssansa, että hän tahtoi ennen kuin kuningas joukkoinensa Juudeaan tulis Ja kaupungin voittais, häntä vastaan mennä, ja Jumalan avulla lopettaa asian.
14. Ja antoi niin itsensä Jumalan haltuun, ja neuvoi väkensä sotimaan rohkiasti kuolemaan asti, varjellaksensa lakia, templiä, kaupunkia, isänmaata ja hallitusta,
15. Ja sioitti itsensä Modiin, Ja antoi heille tämän sanan merkiksi: Jumala antaa voiton. Sitte nousi hän ylös yöllä parasten sotamiesten kanssa, ja karkasi kuninkaan leiriin, ja löi kuoliaaksi neljätuhatta miestä ja ensimäiset elephantit kaikkein niiden kanssa, jotka tornissa olivat.
16. Niin saattivat he suuren hämmästyksen ja pelvon koko leiriin,
17. Ja menivät kunniallisesti ja onnellisesti sieltä huomeneltain, kuin päivä koitti; sillä Jumala oli heidän auttajansa ollut.
18. Mutta kuningas, kuin hän koetellut oli, että Juudalaiset niin rohkiat olivat, palasi takaisin ja meni sieltä tietöintä matkaa,
19. Ja vei väkensä Betsuraan, Juudalaisten linnan eteen, jossa ei vartioita ollut. Mutta hän lyötiin sieltä myös pakoon, ja ei mitään toimittanut, vaan sai vahingon.
20. Sillä Juudas toimitti kaikki, mitä linnassa tarvittiin.
21. Mutta Juudalaisten seassa oli yksi Rodokus nimeltä, se ilmoitti vihollisille kaikki salaudet; mutta hän sai tietää, ja sai hänen kiinni, ja ajoi sieltä pois.
22. Sitte sai kuningas toisen mielen, ja teki rauhan niiden kanssa Betsurasta, ja meni sieltä ja tappeli Juudaan kanssa, Ja voitettiin.
23. Ja että hän oli tietää saanut, että Philippus hänestä luopunut oli, jonka hän Antiokiaan peräänsä linnan isännäksi jättänyt oli, hämmästyi hän kovin, Ja antoi suositella Juudalaisten kanssa, ja teki sovinnon heidän kanssansa, ja vannoi sen valan pitävänsä, ja oli niin heidän ystävänsä, ja uhrasi ja kunnioitti templiä ja piti itsensä ystävällisesti kaupunkia kohtaan,
24. Ja otti Makkabealaisen ystäväksensä, ja teki hänen päämieheksi Ptolemaidista Gerreniläisiin asti.
25. Mutta kuin kuningas Ptolemaidiin tuli, ei Ptolemaidilaiset mielellänsä sitä sovintoa nähneet; sillä he pelkäsivät, ettei heitä uskottaisi, niinkuin ei hekään sanaansa pitäneet olleet.
26. Silloin astui Lysias julkisesti edes, ja vastasi kuninkaan puolesta, ja puhui niin heidän kanssansa, että he siihen tyytyivät, Ja asetti heidät, että heidän kaikkea hyvää häneltä toivoman piti. Sitte vaelsi hän takaperin Antiokiaan jälleen. Näin on tämän kuninkaan matkustus ja kotia palajaminen ollut.

14. Luku.

Nikanorln uskottomuudesta ja Ratsiksen kuolemasta.
Kolmen vuoden perästä ymmärsi Juudas ja hänen joukkonsa, että Demetrius Seleukuksen poika Tripoliin paljolla väellä ja paljoilla haaksilla tullut oli,
2. Ja maan voittanut, ja Antiokuksen edustusmiehensä Lysiaan kanssa lyönyt oli.
3. Mutta Alkimus, joka ennen ylimmäinen pappi oli ollut ja kiusauksen ajalla häpiällisesti luopunut, ja nyt, ajatteli, ettei hän hengissä pysyä eikä jälleen ylimmäisen papin virkaan tulla taitanut,
4. Meni kuningas Demetriuksen tykö ensimäisenä vuotena kuudettakymmentä toista sataa, ja vei hänelle kultaisen kruunun, palmut ja öljypuun oksat, jotka templin omat olivat,
5. Ja ensimäisen päivän hän viivytteli, että hän soveliaan aikansa näkis hänen kiukkuunsa.
6. Kuin Demetrius antoi kutsua hänen hallituksensa eteen ja häneltä kysyä, kuinka Juudalaisten menoin laita oli, ja mitä he tekivät? vastasi hän näin:
Juudalaiset, jotka itsensä kutsuvat Juudalaisiksi, joidenka päämies Juudas Makkabealainen on, kehoittavat aina sotaa ja kapinaa, eikä suo valtakunnalle rauhaa;
7. Ovat myös minulta isällisen kunniani, nimittäin pappeuden, ryövänneet; sen tähden olen minä tänne tullut:
8, Ensisti kuninkaalle hyväksi, ja että minä uskollinen olisin; toiseksi, että minä myös mielelläni kansalleni neuvoa toimittaisin. Sillä senmuotoisella pahalla menolla koko meidän sukukuntamme hukkuu.
9. Sentähden katsakaan kuningas niihin asioihin, ja kuuluisan hyvyytensä tähden maakuntaa ja koko meidän sukukuntaamme tässä asiassa neuvokoon ja auttakoon.
10. Sillä niinkauvan kuin Juudas elää, on mahdotoin, että rauha maalla olis.
11. Kuin hän nämät puhunut oli, julmistuivat myös ne muut Juudaa vastaan, ja kehoittivat Demetriuksen häntä vastaan;
12. Että hän kohta kutsui Nikanorin, päämiehen elephanttein kalun päällä, ja asetti hänen päämieheksi Juudalaisia vastaan,
13. Ja käski hänen Juudaan tappaa, ja hänen joukkonsa hajoittaa, ja Alkimuksen ylimmäiseksi papiksi panna.
14. Silloin kokoontuivat Nikanorin tykö kaikki pakanat, jotka Juudas oli ajanut pois maalta, ja toivoivat Juudalaisten vahingosta itsellensä onnea.
15. Kuin Juudas ja hänen joukkonsa kuulivat, että Nikanor oli tulossa heitä vastaan, ja pakanat joka haaralta joukottain hänen tykönsä tulivat, tuhkasivat he itsensä ja huusivat Jumalan tykö, joka kansaansa maailman alusta varjellut ja joukkoansa ilmeisesti auttanut oli.
16. Kuin heidän päämiehensä heitä käski, nousivat he ylös, ja karkasivat vihollisten päälle vähän kaupungin Dessan tykönä.
17. Mutta Simon, Juudaan veli, tarttui Nikanoriin, ja Nikanor olis pikimmältänsä lyöty, että viholliset hänen saavuttaneet olivat, ennenkuin hän heidät huomaitsi.
18. Kuin Nikanor kuuli Juudaalla senkaltaisia tuimia miehiä olevan, jotka ei henkeänsä ja tavaraansa säästäneet isänsä maan tähden, pelkäsi hän, eikä tahtonut heidän kanssansa enää tapella,
19. Vaan lähetti hänen tykönsä Possidoniuksen, Teodotuksen ja Matatiaan, rauhaa hänen kanssansa tekemään.
20. Kuin he nyt kauvan sitä neuvoa pitäneet olivat, ja heidän päämiehensä väelle kaikki asiat tietää antanut oli, ja he asiasta sopivat, suostuivat he siihen sovintoon,
21. Ja määräsivät yhden päivän, jona he molemmat yksinänsä piti tuleman yhteen. Kuin se päivä joutui, pantiin kummallekin istuin.
22. Ja Juudas asetti monikahtoja haarniskoihin, ei kauvas siitä, ettei viholliset olisi tapaturmasti häntä pettäneet. Ja puhuivat toinen toisensa kanssa tarpeensa.
23. Ja Nikanor oli Jerusalemissa kauvan, ja ei mitään tehnyt heitä vastaan, ja antoi sotaväkensä mennä pois.
24. Ja piti Juudaan kunniassa kansan edessä, ja käytti itsensä ystävällisesti hänen kanssansa;
25. Neuvoi myös häntä naimaan ja lapsia siittämään. Niin otti Juudas emännän, ja oli yhdessä sen kanssa hyvässä rauhassa.
26. Kuin Alkimus näki nämät kaksi sopivan ja rauhan tehneen, meni hän jälleen Demetriuksen tykö ja kantoi Nikanorin päälle, että hän petolliseksi tullut oli; sillä hän oli Juudaan, kuninkaan vihamiehen, hänen siaansa ylimmäiseksi papiksi tehnyt.
27. Niin käännettiin kuningas tämän pahanilkisen valheesta ja vihastui suuresti, ja kirjoitti Nikanorille, ettei hänelle millään muotoa se kelvannut, että hän Juudalaisten kanssa rauhan tehnyt oli, ja käski hänen kiiruusti ottaa kiinni Makkabealaisen ja Antiokiaan lähettää.
28. Kuin tämä käsky Nikanorille tuli, tuli hän murheelliseksi, ja oli pahalla mielellä, ettei hän lupaustansa pitää taitanut, ja ei kuitenkaan Juudas mitään rikkonut ollut.
29. Mutta kuitenkin, ettei hän kuningasta vastaan mitään tehdä tohtinut, aikoi hän hänen ottaa kiinni kavaluudella.
30. Mutta kuin Makkabealainen ymmärsi, ettei hän niin ystävällisesti hänen kanssansa ollut kuin ennen, ja näkyi, ettei se mitään hyvää aavistanut, otti hän monikahtoja tykönsä ja lymytti itsensä hänen edestänsä.
31. Mutta kuin Nikanor näki, että Makkabealainen hänen kavalasti ennättänyt oli, meni hän kauniisen pyhään templiin, ja käski pappein, jotka siellä uhrasivat, miestä sieltä antamaan ulos.
32. Mutta kuin he korkiasti ja kalliisti vannoivat, ettei he tietäneet, kussa hän oli, ojensi hän oikian kätensä templin puoleen, ja vannoi:
33. Jos ette minulle Juudaa sidottuna anna, niin minä tämän Jumalan huoneen kukistan ja alttarin maahan revin, ja panen Bakkuksen kauniin kirkon siihen siaan.
34. Ja kuin hän nämät puhunut oli, meni hän sieltä pois. Mutta papit nostivat kätensä taivaasen päin, ja huusivat hänen tykönsä, joka aina meidän kansaamme varjellut on, ja sanoivat:
35. Herra, vaikka et sinä mitään tarvitse, on se kuitenkin sinun hyvä tahtos ollut, että sinun templis, jossa sinä asut, meidän seassamme olis.
36. Sen tähden, pyhä Jumala, jonka kaikki pyhät omat ovat, varjele vielä huonees, jonka me äskettäin puhdistaneet olemme, ettei sitä jälleen saastutettaisi, ja tukitse pahain suut!
37. Mutta Nikanorille sanottiin Jerusalemissa olevan yksi mies vanhimmista, Ratsis nimeltä, joka isällisiä käskyjä rakasti, ja jolla
joka paikassa hyvä kiitos ja senkaltainen ystävyys, että jokainen hänen Juudalaisten isäksi kutsui.
38. Hänen päällensä oli myös ennen tätä aikaa kannettu ja häntä vainottu, ja oli henkensä miehuullisesti vaaraan antanut Juudalaisten uskon tähden.
39. Kuin Nikanor näyttää tahtoi, kuinka kovin hän Juudalaisten päälle vihainen oli, lähetti hän enempi kuin viisisataa sotamiestä, ottamaan häntä kiinni.
40. Sillä hän luuli, kuin hän hänen vangiksi saanut olis, heille suuren vahingon tehneensä.
41. Mutta kuin he tornin porttiin, kussa hän oli, karkasivat, ja käskivät tulta tuoda, porttia sytyttääksensä, ja hän ymmärsi vankina olevansa, tahtoi hän itsensä pistää lävitse.
42. Sillä hän tahtoi ennen kunnialla kuolla, kuin jumalattomain käsiin tulla, ja heiltä häpiällisesti pilkattaa; mutta siinä hädässä ei hän itsiänsä oikein osannut.
43. Kuin he joukottain hänen tykönsä sisälle menivät, juoksi hän muurin päälle, Ja syöksi itsensä rohkiasti kansan sekaan.
44. Mutta he välttivät, että hänellä siaa olis ollut. Ja hän putosi kuvettensa päälle, mutta vielä hän kuitenkin eli,
45. Ja nousi vihoissansa ylös, vaikka hän kovin verta vuosi, ja haavat kipiät olivat, ja juoksi kansan lävitse, ja astui korkian kallion päälle.
46. Kuin hänestä kaikki veri oli juossut ulos, otti hän kuitenkin suolet ruumiistansa, ja heitti ne sotamiesten keskelle, ja huusi Jumalan tykö, joka elämän ja hengen Herra on, että hän ne kaikki hänelle jälleen antais; ja niin hän kuoli.
Tämän työn sopimattomuus selitetään tämän kirjan esipuheessa.

15. Luku.

Nikanorin häpiällisestä kuolemasta.
Mutta kuin Nikanor kuuli, että .Juudas väkinensä Samariassa oli, ajatteli hän sabbatina heidän päällensä ilman vaaraa karata.
2. Ja kuin Juudalaiset, jotka hän kanssansa menemään vaatinut oli, häntä neuvoivat, ettei hän niin surkiasti heitä surmaisi, vaan säästäis pyhäpäivän tähden, jonka Jumala itse kunnioittanut ja pyhittänyt oli;
3. Kysyi heiltä se pääkoira: joka sabbatin pitää käskenyt on, onko hän Herra taivaassa?
4. Ja kuin he vastasivat häntä: on, hän on elävä Herra, hän on taivaan Herra, joka seitsemännen päivän pyhittää käskenyt on;
5. Vastasi hän siihen: niin olen minä herra maan päällä, ja käsken teidän teitänne valmistaa, ja kuninkaan tahtoa toimittaa. Mutta ei hän kuitenkaan taitanut aivoitustansa täyttää.
6. Ja Nikanor öykkäsi ja kerskasi, ja oli vahva siitä, että hänen suuren kunnian saaman piti Juudaasta.
7. Mutta Makkabealaisella oli vahva turva ja toivo, että Herra oli häntä auttava.
8. Ja lohdutti niitä, jotka hänen kanssansa olivat, ettei he pelkäisi pakanoita, jotka tulivat heitä vastaan, vaan muistaisivat sitä apua, joka heille usein taivaasta tapahtunut oli,
9. Ja myös nyt toivoisivat seuraavaista voittoa ja apua, jonka heille Herra lähettävä oli.
10. Näin lohdutti hän heitä laista ja prophetaista, ja muistutti heille ne onnelliset entiset tappelukset, ja niin teki heidät rohkiaksi.
11. Ja kuin hän heitä niin neuvonut oli, luetteli hän myös heille, kuinka pakanat rikkoneet olivat ja tehneet vastaan valaansa, ja niin varusti heitä, ei luottain keihästen ja kilpien päälle, vaan lohdutukseen Jumalan sanasta.
12. Hän sanoi myös heille yhden näyn, joka uskottava oli, jonka hän nähnyt oli, josta he kaikki sydäntä saivat. Ja tämä oli se näky: Onias ylimmäinen pappi, jalo, kunniallinen, laupias ja puhelias mies, joka nuoruudestansa kaikissa hyvissä avuissa harjoitellut olit, ojensi kätensä, ja rukoili kaiken Juudan kansan edestä.
13. Sitte näkyi hänelle toinen vanha, kunniallinen mies kalliissa vaatteissa ja sangen kunniallisella muodolla.
14. Ja Onias sanoi Juudaalle: tämä on Jeremia, Jumalan propheta, joka sinun veljiäs sangen suuresti rakastaa, ja rukoilee alati kansan ja pyhän kaupungin edestä.
15. Sitte antoi Jeremia käsillänsä Juudaalle kultaisen miekan, ja sanoi hänelle:
16. Ota tämä pyhä miekka, jonka Jumala sinulle antaa; sillä sinun pitää viholliset lyömän.
17. Kuin Juudas heitä senkaltaisilla kauniilla sanoilla, jotka heille sydäntä ja rohkeutta antoivat, lohduttanut oli, mielistyivät he siihen, ettei he leiriä tehdä tahtoneet, vaan kohta vihamiesten tykö mennä, ja karata rohkiasti heidän päällensä, ja lopettaa asian; sillä kaupunki, jumalanpalvelus ja templi olivat vaarassa.
18. Ja tosin, vaimoja ja lapsia, veljiä ja lankoja ei he niin paljon totelleet, vaan heidän suurin murheensa oli pyhästä templistä,
19. Ja ne, jotka kaupunkiin jäivät, olivat suuressa murheessa heidän sotaväestänsä.
20. Kuin sotimisen aika joutui, ja viholliset kokoontuneet olivat, järjestyksensä tehneet, elephantit siallensa asettaneet ja hevosmiehet molemmille puolille panneet olivat,
21. Ja Makkabealainen viholliset näki, ja heidän moninaiset aseensa ja hirmuiset pedot, nosti hän kätensä taivaasen päin, ja rukoili ihmeellistä Jumalaa, joka kaikki näkee; sillä hän kyllä tiesi, ettei voitto haarniskain kautta tule, vaan Jumala antaa sen kellenkä hän suo; ja hän rukoili näin:
22. Herra, sinä olet enkelis, Hiskian, Juudan kuninkaan aikana, lähettänyt, ja se löi Sennaheribin leirissä sata ja viisiyhdeksättäkymmentä tuhatta miestä.
23. Niin lähetä myös nyt sinä, taivaan Herra, hyvä enkeli meidän edellämme vihollisia peljättämään.
24. Anna heidän hämmästyä sinun väkevää käsivarttas, jotka Jumalan pilkalla sinun pyhää kansaas vastaan tulevat. Ja niin Juudas lakkasi puhumasta.
25. Niin tuli Nikanor ja hänen joukkonsa vaskitorven soitolla ja suurella huudolla.
26. Mutta Juudas ja hänen joukkonsa löivät vihollisia rukouksella ja huutamisella Jumalan tykö; ja käsillänsä he tappelivat, mutta sydämellänsä huusivat Jumalan tykö,
21. Ja löivät viisineljättäkymmentä tuhatta miestä, ja iloitsivat suuresti, että Jumala itsensä niin armolliseksi näyttänyt oli.
28. Kuin tappo loppui ja he menivät pois jälleen, tunnettiin Nikanor haarniskoistansa, että hän myös tapettu oli.
29. Silloin nousi suuri huuto ja riemu, ja he kiittivät Jumalaa kielellänsä.
30. Ja Juudas, joka henkensä ja tavaransa kansansa edestä alttiiksi antanut, ja hamasta nuoruudestansa kansallensa paljon hyvää tehnyt oli, käski hakata pois Nikanorin pään ja kädet olkapäinensä, ja kanssansa Jerusalemiin viedä.
31. Kuin hän sinne tuli, kutsui hän väkensä kokoon, ja asetti papit alttarin eteen, ja lähetti linnaan vihollisten perään,
32. Ja näytti Nikanorin pään ja pilkkaajan käden, jonka hän Kaikkivaltiaan pyhää huonetta vastaan ojentanut ja itsestänsä paljon kerskannut oli.
33. Hän leikkasi myös jumalattomalta Nikanorilta kielen, ja käski kappaleiksi lintuin eteen hakata ja käden, jolla hän hulluutta tehnyt oli,
templin puoleen ripustaa ylös.
34. Ja kaikki kansa kiitti Jumalaa taivaasta, ja sanoivat: kiitetty olkoon se, joka kaupunkinsa varjellut on, ettei se ole saastutetuksi tullut.
35. Ja pani Nikanorin pään ylös, että sen jokainen linnasta nähdä taisi, julkiseksi tiedoksi, että Herra heitä auttanut oli.
36. Se myös yksimielisesti kaikilta päätettiin, ettei sitä päivää unhotettaisi,
37. Vaan pyhänä pidettäisiin, nimittäin, kolmas päivä toistakymmentä toisesta kuusta toistakymmentä, joka Syrian kielellä Adariksi kutsutaan, päivää ennen Mardokain juhlaa.
38. Näin tahdon minä nyt tämän kirjan tällänsä päättää, sittekuin Nikanor tuli pois ja Juudalaiset kaupungin jälleen voittivat.
39. Ja jos minä sen otolliseksi tehnyt olen, niin minä sen mielelläni tahtoisin, mutta jos se halpa on, niin olen minä kuitenkin tehnyt niin paljon kuin minä voinut olen.
40. Sillä viinaa eli vettä aina juoda, ei ole otollinen; vaan toisinansa viinaa, toisinansa vettä, se on suloinen; niin on myös suloinen, kuin moninaisia luetaan. Tämä olkoon loppu.

Toisen Makkabealaisten kirjan loppu

Valitse
luku

1 2 3
4 5 6
7 8 9
10 11 12
13 14 15

Sivusto päivitetty 07/2015