7 luku

Paavali kehoittaa puhdistautumaan kaikesta lihan ja hengen saastutuksesta 1, sanoo iloitsevansa siitä, että hänen edellinen kirjeensä oli saanut aikaan korinttolaisissa Jumalan mielen mukaista murhetta 2 – 12, ja myös siitä, että Tiitus heidän parissaan oli saanut iloa ja virvoitusta 13 – 16.

1 Koska meillä siis on nämä lupaukset, rakkaani, niin puhdistautukaamme kaikesta lihan ja hengen saastutuksesta, saattaen pyhityksemme täydelliseksi Jumalan pelossa.

1 Koska meillä siis on nämä lupaukset, rakkaani, niin puhdistautukaamme kaikesta lihan ja hengen saastutuksesta saattaen pyhyytemme täytäntöön Jumalan pelossa.

1. Että meillä nyt senkaltaiset lupaukset ovat, minun rakkaani, puhdistakaamme siis itsemme kaikesta lihan ja hengen saastaisuudesta, täyttäin pyhyyttä Jumalan pelvossa.

1. ETtä meillä nyt sencaltaiset lupauxet owat minun rackani puhdistacam sijs idzem caikesta Lihan ja Hengen saastaisudesta täyttäin pyhyttä Jumalan pelgosa.

1. ETte meille nyt sencaltaiset Lupauxet ouat/ Minun Rackahani/ sijtte pudistacam me itzemme caikista Lihan ia Hengen saastasta/ Pyhyden teuttein Jumalan pelkemises. (Että meille nyt senkaltaiset lupaukset owat/ Minun rakkaani/ siitä puhdistakaamme me itsemme kaikista lihan ja hengen saastasta/ pyhyyden täyttäin Jumalan pelkäämisessä.)

2 Antakaa meille tilaa sydämessänne. Emme ole tehneet kenellekään vääryyttä, emme ole olleet kenellekään turmioksi, emme kenellekään vahinkoa tuottaneet.

2 Antakaa meille tilaa sydämessänne. Emme ole tehneet kenellekään väärin, emme ole kenellekään olleet turmioksi, emme ole kenellekään vahinkoa tuottaneet.

2. Ottakaat meitä vastaan: emme kellenkään vääryyttä tehneet, emme ketään turmelleet, emme keneltäkään mitään vaatineet.

2. Seuratcat meitä en me ketän wastan rickonet en me kellengän lijca tehnet en me ketän wietellet.

2. Tauoittaca meite/ eipe me kenengen wastanrikconet/ eipe me keten wietellet/ eipe me kenenge lijcatechnet. (Tawoittakaa meitä/ eipä me kenenkään wastaan rikkoneet/ eip me ketään wietelleet/ eipä me kenenkään liikaa tehneet.)

3 En sano tätä tuomitakseni teitä, sillä olenhan jo sanonut, että te olette meidän sydämessämme, yhdessä kuollaksemme ja yhdessä elääksemme.

3 En puhu tuomitakseni*, sillä olen ennen sanonut, että olette sydämissämme, yhdessä kuollaksemme ja yhdessä elääksemme.

3. Senkaltaista en sano minä teille kadotukseksi; sillä minä olen ennen sanonut, että te olette meidän sydämessämme ynnä kuolla ja ynnä elää.

3. Sencaltaista en sano minä teille cadotuxexi: Sillä minä olen teille tästä jo ennengin sanonut että te oletta meidän sydämisäm ynnä cuolla ja elä.

3. Sencaltaista em mine sano teille cadotuxexi/ Sille ette mine olen teille io ennen sanonut/ Ette te oletta meiden Sydemesem elä ia coolta teiden cansanne. (Senkaltaista en minä sano teille kadotukseksi/ Sillä että minä olen teille jo ennen sanonut/ Että te olette meidän sydämessämme elää ja kuolla teidän kanssanne.)

4 Paljon minulla on luottamusta teihin, paljon minulla on kerskaamista teistä; olen täynnä lohdutusta, minulla on ylenpalttinen ilo kaikessa ahdingossamme.

4 Paljon minulla on luottamusta teihin, paljon minulla on kerskaamista teistä. Olen täynnä lohtua, minulla on ylen suuri ilo kaikessa ahdistuksessamme.

4. Minä puhun teille suurella rohkeudella, minä kerskaan paljon teistä, minä olen lohdutuksella täytetty, minä olen ylönpalttisessa ilossa kaikessa meidän vaivassamme.

4. Minä puhun teille suurella rohkeudella. Minä kerscan paljo idziäni teistä: minä olen lohdatuxella täytetty: minä olen ylönpaldises ilos caikesa meidän waiwasam.

4. Mine puhun swrella rochkiudella teiden tygenne. Mine kerskan itzeni palio teiste. Mine olen Lohutoxella teutetty. Mine olen ylenpalttises Ilosa caikissa meiden waiuassa. (Minä puhun suurella rohkeudella teidän tykönne. Minä kerskaan itseni paljon teistä. Minä olen lohdutuksella täytetty. Minä olen ylenpalttisessa ilossa kaikissa meidän waiwassa.)

5 Sillä ei Makedoniaan tultuammekaan lihamme saanut mitään rauhaa, vaan me olimme kaikin tavoin ahdistetut: ulkoapäin taisteluja, sisältäpäin pelkoa.

5 Sillä ei Makedoniaan tultuammekaan lihallamme ollut mitään huojennusta, vaan olimme kaikin tavoin ahdingossa: ulkoa taisteluja, sisältä pelkoja.

5. Sillä kuin me Makedoniaan tulimme, ei meidän lihallamme ollut yhtään lepoa, vaan kaikissa paikoissa olimme me vaivatut, ulkona sota, sisällä pelko.

5. Sillä cosca me Macedoniaan tulimma ei meidän lihallem ollut yhtän helpo waan caikisa paicoisa olimma me waiwasa ulcoisest sota sisällisest pelco.

5. Sille coska me tulima Macedoniahan/ ei ollut meiden Lihalla ychte helppo/ wan caikissa paicoissa me olima waiuassa/ Ulcoisesta sodhat/ sisellisesta pelgot. (Sillä koska me tulimme Makedoniaan/ ei ollut meidän lihalla yhtään helppoa/ waan kaikissa paikoissa me olimme waiwassa/ ulkoisesti sodat/ sisällisesti pelot.)

6 Mutta Jumala, joka masentuneita lohduttaa, lohdutti meitä Tiituksen tulolla,

6 Mutta Jumala, joka masentuneita *rohkaisee, rohkaisi* meitä Tiituksen tulolla,

6. Mutta Jumala, joka nöyriä lohduttaa, hän lohdutti meitä Tituksen tulemisella,

6. Mutta Jumala joca nöyriä lohdutta hän lohdutti myös meitä Tituxen tulemisella.

6. Mutta Jumala ioca ne murehelliset lohuttapi/ se lohutti mös meite Titusen tulemisen cautta/ (Mutta Jumala joka ne murheelliset lohduttaapi/ se lohdutti myös meitä Tituksen tulemisen kautta/)

7 eikä ainoastaan hänen tulollansa, vaan myöskin sillä lohdutuksella, jonka hän oli teistä saanut, sillä hän on kertonut meille teidän ikävöimisestänne, valittelustanne ja innostanne minun hyväkseni, niin että minä iloitsin vielä enemmän.

7 eikä ainoastaan hänen tulollaan, vaan myös sillä rohkaisulla,* jolla hän oli rohkaistunut teistä. Hän kertoi meille ikävöimisestänne, valittelustanne ja innostanne hyväkseni, niin että iloitsin vielä enemmän.

7. Vaan ei ainoastaan hänen tulemisellansa, mutta myös sillä lohdutuksella, jonka hän teiltä saanut oli, ja ilmoitti meille teidän halunne, teidän itkunne ja teidän kiivautenne minusta, niin että minä vielä enemmin ihastuin.

7. Ei ainoastans hänen tulemisellans waan myös sillä lohdutuxella jonga hän teildä saanut oli ja ilmoitti meille teidän halun teidän itcun ja teidän ahkerudenne minusta nijn että minä wielä enämmin ihastuin.

7. Mutta ei ainostansa henen tulemisens cautta/ waan mös sen Lohutoxen cautta ionga hen teilte saanut oli/ ia ilmoitti meille teiden halunna/ teiden itkonna/ ia teiden achkeruenne minusta/ Nin ette mine wiele enemin ihastuin. (Mutta ei ainoastansa hänen tulemisensa kautta/ waan myös sen lohdutuksen kautta jonka hän teiltä saanut oli/ ja ilmoitti meille teidän halunne/ teidän itkunne/ ja teidän ahkeruutenne minusta/ Niin että minä wielä enemmin ihastuin.)

8 Sillä vaikka murehutinkin teitä kirjeelläni, en sitä kadu, ja jos kaduinkin, niin minä — kun näen, että tuo kirje on, vaikkapa vain vähäksi aikaa, murehuttanut teitä —

8 Sillä vaikka murehutinkin teitä kirjeelläni, en kadu, ja jos kadun — näen nimittäin, että tuo kirje murehutti teitä, vaikka vähäksi aikaa —

8. Sillä jos minä lähetyskirjallani saatinkin teitä murheesen, enpä minä sitä kadu, ehkä minä olisin katunut; sillä minä näen sen lähetyskirjan teitä hetken aikaa murheessa pitäneen.

8. Sillä se cuin minä teitä minun lähetyskirjallani murhesen saatin embä minä sitä cadu ja ehkä minä caduisin cuitengin että minä näen sen lähetyskirjan teitä hetken aica murhesa pitänen

8. Sille sen quin mine teite murehesen saatoin/ minun Lehetöskiriani cansa/ eipe mine site cadhu/ Ja echke mine site caduisin/ quitengi ette mine näen ette se Lähetuskiria o'bi teite lehes hetke' aica surettanut/ (Sillä sen kuin minä teitä murheeseen saatoin/ minun lähetyskirjani kanssa/ eipä minä sitä kadu/ Ja ehkä minä sitä katuisin/ kuintenkin että minä näen että se lähetyskirja ompi teitä lähes hetken aikaa surettanut/)

9 nyt iloitsen, en siitä, että tulitte murheellisiksi, vaan siitä, että murheenne oli teille parannukseksi; sillä te tulitte murheellisiksi Jumalan mielen mukaan, ettei teillä olisi mitään vahinkoa meistä.

9 niin minä nyt iloitsen, en siitä, että tulitte murheellisiksi, vaan että tulitte murheellisiksi, *niin että muutitte mielenne*. Tulitte näet murheellisiksi Jumalan tahdon mukaan, jottette missään kärsisi vahinkoa meidän tähtemme.

9. Nyt minä iloitsen, en siitä, että te murheissa olitte, vaan että te olitte murheissa parannukseksi; sillä te olitte murheelliset Jumalan mielen jälkeen, ettei teillä meistä missään vahinkoa olis.

9. Nijn minä cuitengin sijtä iloidzen en sijtä että te murehisa olitta waan että te olitta murehisa parannuxexi. Sillä te oletta murhelliset ollet Jumalan mielen jälken nijn ettei teille pidäis meistä joscus wahingota oleman.

9. sijte mine nyt quite'gi iloitze'/ Ei sijte ette te olitta murehissa/ wan senuoxi ette te olitta murehisa Paranoxexi. Sille te oletta murehelliset olleet Jumala' miele' ielkin/ nin ettei teille pidheis meiste ioskus wahingota oleman. (Siitä minä nyt kuitenkin iloitsen/ Ei siitä että te olitte murheessa/ waan sen wuoksi että te olitte murheessa parannukseksi. Sillä te olette murheelliset olleet Jumalan mielen jälkeen/ niin ettei teille pitäisi meistä joskus wahinkoa oleman.)

10 Sillä Jumalan mielen mukainen murhe saa aikaan parannuksen, joka koituu pelastukseksi ja jota ei kukaan kadu; mutta maailman murhe tuottaa kuoleman.

10 Sillä Jumalan tahdon mukainen murhe saa aikaan mielenmuutoksen pelastukseksi, muutoksen, jossa ei ole katumista. Mutta maailman murhe saa aikaan kuoleman.

10. Sillä se murhe, joka Jumalan mielen jälkeen tapahtuu, saattaa katumisen autuudeksi, jota ei yksikään kadu; mutta maailman murhe saattaa kuoleman.

10. Sillä se murhe joca Jumalan mielen jälken tapahtu saatta catumisen autuudexi jota ei yxikän cadu. Mutta mailman murhe saatta cuoleman.

10. Sille se mureh ioca Jumalan miellen pereste on/ hen matkan saatta ydhen Catumisen Autuahudhexi/ iota eikengen cadhu. Mutta Mailman mureh/ se Cooleman matkan saatta. (Sillä se murhe joka Jumalan mielen perästä on/ hän matkaan saattaa yhden katumisen autuudeksi/ jota ei kenkään kadu. Mutta maailman murhe/ se kuoleman matkaan saattaa.)

11 Sillä katsokaa, kuinka suurta intoa juuri tuo Jumalan mielen mukainen murehtimisenne on saanut teissä aikaan, mitä puolustautumista, mitä paheksumista, mitä pelkoa, ikävöimistä, kiivautta, mitä kurittamista! Olette kaikin tavoin osoittaneet olevanne puhtaat tässä asiassa.

11 Sillä katso, kuinka suurta intoa juuri tuo Jumalan tahdon mukainen murehtimisenne on saanut teissä aikaan, ei ainoastaan puolustusta, vaan myös paheksuntaa ja pelkoa ja ikävöimistä ja kiivautta ja rankaisemista! Olette joka suhteessa osoittaneet olevanne puhtaat tässä asiassa.

11. Sillä katso, että te olitte Jumalan mielen jälkeen murheelliset, kuinka suuren ahkeruuden se on teissä vaikuttanut! Ja tosin edesvastauksen, närkästyksen, pelvon, ikävöitsemisen, kiivauden ja koston. Te olette kaikissa teitänne puhtaiksi osoittaneet tässä asiassa.

11. Cadzocat että te olitta Jumalan mielen jälken murhelliset cuinga suuren ahkeruden se on teisä waicuttanut. Ja tosin wastamisen närkästyxen pelgon halamisen kijwauxen ja coston. Te oletta caikisa teidänne puhtaxi osottanet työsä.

11. Catzoca/ Se sama ette te olitta Jumalan mielen ielkijn mureliset/ quinga swren achkerudhen se ombi teisse waickuttanut Ja tosin mös Luchtamisen/ närckestyxen/ pelgon/ Halamisen/ Kiuauxen/ coston. Te oletta caikissa cappaleissa teiten osottaneet/ ette te puchtat oletta sijnä Töösse. (Katsokaa/ Se sama että te olitte Jumalan mielen jälkeen murheelliset/ kuinka suuren ahkeruuden se ompi teissä waikuttanut ja tosin myös luhtamisen/ närkästyksen/ pelon/ halaamisen/ kiiwauksen/ koston. Te olette kaikissa kappaleissa teitän osoittaneet/ että te puhtaat olette siinä työssä.)

12 Vaikka minä siis kirjoitinkin teille, en kirjoittanut vääryyttä tehneen enkä vääryyttä kärsineen vuoksi, vaan sentähden, että teidän intonne meidän hyväksemme tulisi julki teidän keskuudessanne Jumalan edessä.

12 Vaikka siis kirjoitinkin teille, en kirjoittanut vääryyttä tehneen vuoksi enkä vääryyttä kärsineen vuoksi, vaan sen vuoksi, että *meidän intomme teidän hyväksenne* tulisi keskellänne julki Jumalan edessä.

12. Sentähden vaikka minä teille kirjoitin, niin ei se ole kuitenkaan sen tähden tapahtunut, joka rikkonut oli, eikä sen tähden, jolle vääryys tehtiin, mutta sentähden, että teidän ahkeruutenne meidän kohtaamme Jumalan edessä julkiseksi tulis.

12. Sentähden waicka minä teille kirjoitin nijn ei se ole cuitengan sen tähden tapahtunut joca rickonut oli eikä sen tähden jolle wäärys tehtin mutta sentähden että teidän ahkeruden meidän cohtam Jumalan edes julkisexi tulis.

12. Senteden waicka mine kirioitin teille/ nin eipe se ole quitengan henen techtens tapachtanut ioca rickonut oli/ eike mös henen techtens iolle wäryys techtijn/ Mutta sen syyn tedhen/ ette teidhen achkerudhe' meiden cochtan iulkisexi tulis teide' tykenä Jumalan edes. (Sentähden waikka minä kirjoitan teille/ niin eipä se ole kuitenkaan hänen tähtensä tapahtunut joka rikkonut oli/ eikä myös hänen tähtensä jolle wääryys tehtiin/ Mutte sen syyn tähden/ että teidän ahkeruuden meidän kohtaan julkiseksi tulisi teidän tykönä Jumalan edessä.)

13 Sentähden me olemme nyt lohdutetut. Mutta tämän lohdutuksemme ohessa on meitä vielä paljoa enemmän ilahuttanut Tiituksen ilo, sillä hänen henkensä on saanut virvoitusta teiltä kaikilta.

13 Sen vuoksi olemme saaneet *rohkaisua teidän rohkaisustanne*. Mutta vielä paljoa enemmän on meitä ilahuttanut Tiituksen ilo, sillä hänen henkensä on saanut virvoitusta teiltä kaikilta.

13. Sentähden me olemme saaneet lohdutuksen, että tekin olette lohdutetut. Mutta vielä enemmin iloitsimme me Tituksen ilosta; sillä hänen henkensä oli teiltä kaikilta virvoitettu.

13. Sentähden me olemma saanet lohdutuxen että tekin oletta lohdutetut. Mutta wielä enämmin iloidzisimma me Tituxen ilosta: Sillä hänen Hengens on teildä caikilda wirwotettu.

13. Senteden me olema Lohutoxen saaneet/ ette te lohutetudh oletta. Mutta wiele ylenpaltisesta enemin me iloitzinma Titusen ilon tedhen. Sille ette henen Hengens oli wirghotettu teildä caikilda. (Sentähden me olemme lohdutuksen saaneet/ että te lohdutetut olette. Mutta wielä ylenpalttisesti enemmin me iloitsimme Tituksen ilon tähden. SIllä että hänen henkensä oli wirwoitettu teiltä kaikilta.)

14 Sillä jos olenkin jossakin kohden teitä hänelle kehunut, en ole joutunut häpeään, vaan niinkuin kaikki, mitä olemme teille puhuneet, on totta, niin on myös se, mistä olemme teitä Tiitukselle kehuneet, osoittautunut todeksi.

14 Sillä jos olen hänelle kerskannut jotain teihin nähden, en ole joutunut häpeään, vaan niin kuin olemme kaiken teille totuuden mukaan puhuneet, niin on myös kerskauksemme Tiituksen edessä osoittautunut todeksi.

14. Ja mitä minä hänen edessänsä teistä kerskannut olen, en minä sitä häpee; vaan niinkuin kaikki ovat todet, mitkä minä teille puhunut olen, niin on myös meidän kerskauksemme Tituksen edessä todeksi tullut.

14. Ja mitä minä hänen edesäns teistä kerscannut olen embä minä sitä häpe waan nijncuin caicki owat todet cuin minä teille puhunut olen: nijn on myös meidän kerscauxem Tituxen edesä todexi tullut.

14. Sille mite mine henen edesens teiste olen kerskannut/ eipe mine site Häpie/ Waan ninquin caiki todhet ouat iotca mine olen teiden cansan puhunut/ Nin ombi mös meiden Kerskauxen Titusen edhessä todhexi tullut. (Sillä mitä minä hänen edessänsä teistä olen kerskannut/ eipä minä sitä häpeä/ Waan niinkuin kaikki todet owat jotka minä olen teidän kanssan puhunut/ Niin ompi myös meidän kerskauksen Tituksen edessä todeksi tullut.)

15 Ja hänen sydämensä heltyy yhä enemmän teitä kohtaan, kun hän muistelee kaikkien teidän kuuliaisuuttanne, kuinka te pelolla ja vavistuksella otitte hänet vastaan.

15 Hänen sydämensä kiintyy yhä enemmän teihin, kun hän muistelee kaikkien teidän kuuliaisuuttanne, kuinka te pelolla ja vavistuksella otitte hänet vastaan.

15. Ja hänellä on sangen suuri sydämellinen halu teidän puoleenne, kuin hän kaikkein teidän kuuliaisuutenne muistaa, kuinka te pelvolla ja vavistuksella häntä otitte vastaan.

15. Ja hänellä on sangen suuri sydämelinen halu teidän puoleen cosca hän caickein teidän cuuliaisuttan muista cuinga te pelgolla ja wapistuxella händä wastan rupeisitta.

15. Ja henelle ombi sa'gen swri sydhemelinen lembi teiden polehen/ coska hen muista caikein teiden cwliaisudhen päle/ quinga te pelghon/ ia wapistuxen cansa hende wastanrupesitta. (Ja hänelle ompi sangen suuri sydämellinen lempi teidän puoleen/ koska hän muistaa kaikkein teidän kuuliaisuuden päälle/ kuinka te pelon/ ja wapistuksen kanssa häntä wastaan rupesitte.)

16 Minä iloitsen, että kaikessa voin olla teistä turvallisella mielellä.

16 Iloitsen siis koska kaikessa luotan teihin.

16. Minä siis iloitsen, että minä kaikissa asioissa teihin taidan luottaa.

16. Minä iloidzen että minä caikisa asioisa teihin saan turwata.

16. Mine iloitzen/ ette mine caikissa asijoissa vskallan teiden tyghen. (Minä iloitsen/ että minä kaikissa asioissa uskallan teidän tykön.)