kirje hebrealaisille


10 luku








Laki uhreinensa ei saa aikaan täydellistä puhdistusta 1 – 4, mutta Kristus on täyttänyt Jumalan tahdon ja pyhittänyt meidät uhraamalla itsensä 5 – 10 Uhrillaan hän on poistanut synnit ja perustanut uuden liiton 11 – 18; sen tähden meidän tulee pelottomasti käydä näin avattua tietä Jumalan tykö ja kehoittaa toisiamme rakkauteen 19 – 25 Niillä, jotka tahallaan syntiä tekevät, on hirmuinen tuomio odotettavana 26 – 31; kristittyjen tulee olla kestäväisiä uskossa, pelastaakseen sielunsa 32 – 39.







FI33/38

1 Sillä koska laissa on vain tulevan hyvän varjo, ei itse asiain olemusta, ei se koskaan voi samoilla jokavuotisilla uhreilla, joita he alinomaa kantavat esiin, tehdä niiden tuojia täydellisiksi.

TKIS

1 Sillä koska laissa on tulevan hyvän varjo, ei itse asiain olemusta, se ei voi koskaan samoilla uhreilla, joita he joka vuosi alinomaa tuovat, tehdä täydelliseksi niitä, jotka Jumalaa lähestyvät.

Biblia1776

1. Sillä lailla on tulevaisten tavarain varjo, ei itse hyvyyden olento; niillä uhreilla, joita he joka vuosi alinomaa uhraavat, ei se ikänä taida niitä täydelliseksi tehdä, jotka uhraavat.

CPR1642

1. SIllä Lailla on tulewaisten tawarain warjo ja idze hywyden olendo. Jocawuosi pitä yhtäläistä uhria uhrattaman ja ei ne taida nijtä täydellisexi tehdä jotca uhrawat.

UT1548

1. SIlle Lailla o'bi ninen tuleuaisten Hywytte' Wario/ ia ie itze Hywuytte' olendo. Joca woosi tule aina wffrata ycteleiste wffria/ ia ei taidha nite iotca wffrauat teudhelisexi tehdhä. (Sillä lailla ompi niiden tulewaisten hywyytten warjo/ ja ei itse hywyytten olento. Joka wuosi tulee aina uhrata yhtäläistä uhria/ ja ei taida niitä jotka uhraawat täydelliseksi tehdä.)







Gr-East

1. Σκιὰν γὰρ ἔχων ὁ νόμος τῶν μελλόντων ἀγαθῶν, οὐκ αὐτὴν τὴν εἰκόνα τῶν πραγμάτων, κατ’ ἐνιαυτὸν ταῖς αὐταῖς θυσίαις ἃς προσφέρουσιν εἰς τὸ διηνεκὲς, οὐδέποτε δύναται τοὺς προσερχομένους τελειῶσαι·

Text Receptus

1. σκιαν γαρ εχων ο νομος των μελλοντων αγαθων ουκ αυτην την εικονα των πραγματων κατ ενιαυτον ταις αυταις θυσιαις ας προσφερουσιν εις το διηνεκες ουδεποτε δυναται τους προσερχομενους τελειωσαι 1. skian gar echon o nomos ton mellonton agathon oυk aυten ten eikona ton pragmaton kat eniaυton tais aυtais thυsiais as prosferoυsin eis to dienekes oυdepote dυnatai toυs proserchomenoυs teleiosai





MLV19

1 For* the law, having a shadow of the future good things, (not the same image of the matters), they are never able to complete those who come near with the same continual sacrifices which they are offering every year.

KJV

1. For the law having a shadow of good things to come, and not the very image of the things, can never with those sacrifices which they offered year by year continually make the comers thereunto perfect.





Dk1871

1. Thi Loven, som har ikkun en Skygge af de tilkommende Goder og ikke Tingenes Billede selv, kan aldrig ved de samme aarlige Offere, hvilke de bestandigen frembære, fuldkommen forsone dem, som dermed fremkomme.

KXII

1. Ty lagen hafver skuggan af det tillkommande goda, och icke sjelfva varelsen. Årliga måste man offra alltid enahanda offer, och kan icke göra dem fullborda, som det offra;





PR1739

1. Sest kässul on tullewatte hea asjade warri, ei mitte nende asjade kuio isse, ja ei woi polegi täieste korda sata neid, kes tullewad igga aasta ühhesugguste ohwridega, mis nemmad ühte puhko ohwerdawad.

LT

1. Kadangi Įstatymas turi tiktai būsimųjų gėrybių šešėlį, o ne patį dalykų vaizdą, jis niekada negali tomis pačiomis aukomis, kurios kasmet vis aukojamos ir aukojamos, padaryti tobulus tuos, kurie artinasi.





Luther1912

1. Denn das Gesetz hat den Schatten von den zukünftigen Gütern, nicht das Wesen der Güter selbst; alle Jahre muß man opfern immer einerlei Opfer, und es kann nicht, die da opfern, vollkommen machen;

Ostervald-Fr

1. Or, la loi, ayant l'ombre des biens à venir, non l'image même des choses, ne peut jamais, par les mêmes sacrifices qu'on offre continuellement chaque année, rendre parfaits ceux qui s'approchent de ces sacrifices.

RV'1862

1. PORQUE la ley teniendo solo la sombra de los bienes venideros, y no la imágen misma de las cosas, nunca puede, por los mismos sacrificios que ofrecen continuamente cada un año, hacer perfectos a los que se allegan.

SVV1750

1 Want de wet, hebbende een schaduw der toekomende goederen, niet het beeld zelf der zaken, kan met dezelfde offeranden, die zij alle jaren geduriglijk opofferen, nimmermeer heiligen degenen, die daar toegaan.





PL1881

1. Albowiem zakon mając cieó przyszłych dóbr, a nie sam obraz rzeczy, jednakiemiż ofiarami, które na każdy rok ustawicznie ofiarują, nigdy nie może tych, którzy do nich przystępują, doskonałymi uczynić.

Karoli1908Hu

1. Minthogy a törvényben a jövendő jóknak [1†] árnyéka, nem maga a dolgok képe van meg, ennélfogva azokkal az áldozatokkal, a melyeket esztendőnként szünetlenül visznek, sohasem képes tökéletességre juttatni az odajárulókat;





RuSV1876

1 Закон, имея тень будущих благ, а не самый образ вещей, одними и теми же жертвами, каждый год постоянно приносимыми, никогда не может сделать совершенными приходящих с ними .

БКуліш

1. Маючи бо закон тїнь будучих благ, а не самий образ річей, щороку тими самими жертвами, які приносять без перестану, нїколи не може звершити приступаючих.





FI33/38

2 Sillä eikö muutoin olisi lakattu niitä uhraamasta, koska näillä, jotka jumalanpalvelustaan toimittavat, kerran puhdistettuina, ei enää olisi ollut mitään tuntoa synneistä?

TKIS

2 Sillä *muuten olisi lakattu niitä tuomasta, koska jumalanpalvelusta toimittavilla kerran puhdistettuina ei enää olisi ollut mitään tuntoa synneistä.*

Biblia1776

2. Muutoin olis uhraamasta lakattu, jos ei niillä, jotka uhrasivat, synneistä silleen omaatuntoa olisi, koska he kerran puhdistetut ovat.

CPR1642

2. Muutoin olis uhramast lacattu jos ei nijllä jotca uhraisit synneist sillen omatundo olis cosca he wihdoin puhdistetut owat.

UT1548

2. Mwtoin olis wfframast lakattu/ ios ne iotca wffraisit ei olis sillen synneiste ychten Omatundo/ coska he widhoin puhdistetut olisit. (Muutoin olis uhraamasta lakattu/ jos ne jotka uhraisit ei olis sillään synneistä yhtään omatuntoa/ koska ne wihdoin puhdistetut olisit.)







Gr-East

2. ἐπεὶ οὐκ ἂν ἐπαύσαντο προσφερόμεναι, διὰ τὸ μηδεμίαν ἔχειν ἔτι συνείδησιν ἁμαρτιῶν τοὺς λατρεύοντας, ἅπαξ κεκαθαρμένους;

Text Receptus

2. επει ουκ αν επαυσαντο προσφερομεναι δια το μηδεμιαν εχειν ετι συνειδησιν αμαρτιων τους λατρευοντας απαξ κεκαθαρμενους 2. epei oυk an epaυsanto prosferomenai dia to medemian echein eti sυneidesin amartion toυs latreυontas apaks kekatharmenoυs





MLV19

2 Otherwise, (why) would they not have ceased being offered? Because those who are giving-divine service to (God), once having been cleansed, (would then) have a conscience of sins no more.

KJV

2. For then would they not have ceased to be offered? because that the worshippers once purged should have had no more conscience of sins.





Dk1871

2. Ellers maatte jo disse Offere have ophørt, efterdi de Offrende ikke mere vilde havt nogen Bevidsthed om Synder, naar de eengang vare rensede.

KXII

2. Annars hade det återvändt offras; efter de, som så offra, hade sedan intet samvet haft af synder, när de hade ena reso varit rene gjorde;





PR1739

2. Muido olleksid ohwrid mahhajänud, sepärrast et neil ühtegi süddame-tunnistust ennam ei olleks pattust, kes Jummala-tenistust piddawad, kui nemmad ükskord olleksid puhtaks tehtud.

LT

2. Argi tos aukos nesiliautų, jeigu aukotojai, vienąkart apvalyti, daugiau nebejaustų sąžinėje nuodėmių?





Luther1912

2. sonst hätte das Opfern aufgehört, wo die, so am Gottesdienst sind, kein Gewissen mehr hätten von den Sünden, wenn sie einmal gereinigt wären;

Ostervald-Fr

2. Autrement on aurait cessé de les offrir, puisque ceux qui faisaient ce service, une fois purifiés, n'auraient plus eu conscience de leurs péchés.

RV'1862

2. De otra manera habrían cesado de ser ofrecidos; porque los que dan culto, purificados una vez, no tendrían más conciencia de pecado.

SVV1750

2 Anderszins zouden zij opgehouden hebben, geofferd te worden, omdat degenen, die den dienst pleegden, geen geweten meer zouden hebben der zonden, eenmaal gereinigd geweest zijnde;





PL1881

2. Bo inaczej przestano by ich było ofiarować, przeto żeby już nie mieli żadnego sumienia o grzechy ci, którzy ofiarują, będąc raz oczyszczeni.

Karoli1908Hu

2. Különben megszűnt volna az áldozás, mivelhogy az egyszer megtisztult áldozók többé semminemű bűntudattal nem bírtak volna.





RuSV1876

2 Иначе перестали бы приносить их , потому что приносящие жертву, быв очищены однажды, не имели бы уже никакого сознания грехов.

БКуліш

2. Ато б перестали приносити їх, не мавши вже ті, хто служить, нїякої совісти за гріхи, раз очистившись.





FI33/38

3 Mutta niissä on jokavuotinen muistutus synneistä.

TKIS

3 Mutta niissä on jokavuotinen muistutus synneistä.

Biblia1776

3. Vaan sillä tapahtuu joka vuosi synnin muistuttamus.

CPR1642

3. Waan sillä tapahtu ainoastans jocawuosi synnin muistuttamus.

UT1548

3. Waan sille tapactu waiuon yxi Muisto synnin päle ioca woosi. (Waan sille tapahtuu waiwoin yksi muisto synnin päälle joka wuosi.)







Gr-East

3. ἀλλ’ ἐν αὐταῖς ἀνάμνησις ἁμαρτιῶν κατ’ ἐνιαυτόν·

Text Receptus

3. αλλ εν αυταις αναμνησις αμαρτιων κατ ενιαυτον 3. all en aυtais anamnesis amartion kat eniaυton





MLV19

3 But in those (sacrifices) there is a remembrance of sins every year.

KJV

3. But in those sacrifices there is a remembrance again made of sins every year.





Dk1871

3. Men ved Offrene skeer aarligen Syndernes Ihukommelse.

KXII

3. Utan dermed sker en åminnelse på synderna hvart år;





PR1739

3. Agga nende ohwride läbbi tulletakse pattud igga aasta mele.

LT

3. Priešingai: jos metai iš metų vis primena nuodėmes.





Luther1912

3. sondern es geschieht dadurch nur ein Gedächtnis der Sünden alle Jahre.

Ostervald-Fr

3. Mais dans ces sacrifices, on rappelle chaque année le souvenir des péchés;

RV'1862

3. Empero en estos sacrificios cada año se hace el mismo recordamiento de los pecados.

SVV1750

3 Maar nu geschiedt in dezelve alle jaren weder gedachtenis der zonden.





PL1881

3. Ale przy tych ofiarach dzieje się przypomnienie grzechów na każdy rok.

Karoli1908Hu

3. De azok esztendőnként bűnre emlékeztetnek. [2†]





RuSV1876

3 Но жертвами каждогодно напоминается о грехах,

БКуліш

3. А в них що року (робить ся) спомни гріхів.





FI33/38

4 Sillä mahdotonta on, että härkäin ja kauristen veri voi ottaa pois syntejä.

TKIS

4 Sillä härkäin ja kauristen veren on mahdotonta ottaa pois syntejä.

Biblia1776

4. Sillä mahdotoin on härkäin ja kauristen veren kautta syntejä ottaa pois.

CPR1642

4. Sillä mahdotoin on härkäin ja cauristen weren cautta syndejä poisotta.

UT1548

4. Sille se ombi madhotoin/ Herkein ia Cauristen Weren cautta synnit poisotetta. (Sillä se ompi mahdotoin/ Härkäin ja kauristen weren kautta synnit pois otettaa.)







Gr-East

4. ἀδύνατον γὰρ αἷμα ταύρων καὶ τράγων ἀφαιρεῖν ἁμαρτίας.

Text Receptus

4. αδυνατον γαρ αιμα ταυρων και τραγων αφαιρειν αμαρτιας 4. adυnaton gar aima taυron kai tragon afairein amartias





MLV19

4 For* (it is) impossible that the blood of oxen and male-goats should take away sins.

KJV

4. For it is not possible that the blood of bulls and of goats should take away sins.





Dk1871

4. Thi det er umuligt, at Blod af Øxne og Bukke kan borttage Synder.

KXII

4. Ty omöjeligit är genom oxablod och bockablod borttaga synder.





PR1739

4. Sest se ei woi olla, et härgade ja sikkade warri peaks pattud ärrawötma.

LT

4. Juk neįmanoma, kad jaučių ir ožių kraujas panaikintų nuodėmes.





Luther1912

4. Denn es ist unmöglich, durch Ochsen-und Bocksblut Sünden wegzunehmen.

Ostervald-Fr

4. Car il est impossible que le sang des taureaux et des boucs ôte les péchés.

RV'1862

4. Porque es imposible que la sangre de los toros y de los machos de cabrío quite los pecados.

SVV1750

4 Want het is onmogelijk, dat het bloed van stieren en bokken de zonden wegneme.





PL1881

4. Albowiem nie można rzec, aby krew wołów i kozłów miała gładzić grzechy.

Karoli1908Hu

4. Mert lehetetlen, hogy a bikák és bakok vére eltörölje a bűnöket.





RuSV1876

4 ибо невозможно, чтобы кровь тельцов и козлов уничтожала грехи.

БКуліш

4. Не можна бо, щоб кров волова та козлина знимала гріхи.





FI33/38

5 Sentähden hän maailmaan tullessaan sanoo: "Uhria ja antia sinä et tahtonut, mutta ruumiin sinä minulle valmistit;

TKIS

5 Sen vuoksi Hän maailmaan tullessaan sanoo: "Uhria ja lahjaa* et tahtonut, mutta ruumiin sinä minulle valmistat,

Biblia1776

5. Sentähden, kuin hän maailmaan tuli, sanoi hän: uhria ja lahjaa et sinä tahtonut, mutta ruumiin olet sinä minulle valmistanut;

CPR1642

5. Sentähden cosca hän mailmaan tuli sanoi hän: Uhria ja lahja et sinä tahtonut mutta ruumin olet sinä minulle walmistanut/

UT1548

5. Sentedhen coska hen Mailman tuli/ sanoi hen/ Wffria ia Lahia et sine tactonut/ Mutta sen Rumin olet sine minulle walmistanut/ (Sentähden koska hän maailmaan tuli/ sanoi hän/ uhria ja lahjaa et sinä tahtonut/ Mutta sen ruumiin olet sinä minulle walmistanut.)







Gr-East

5. Διὸ εἰσερχόμενος εἰς τὸν κόσμον λέγει· θυσίαν καὶ προσφορὰν οὐκ ἠθέλησας, σῶμα δὲ κατηρτίσω μοι·

Text Receptus

5. διο εισερχομενος εις τον κοσμον λεγει θυσιαν και προσφοραν ουκ ηθελησας σωμα δε κατηρτισω μοι 5. dio eiserchomenos eis ton kosmon legei thυsian kai prosforan oυk ethelesas soma de katertiso moi





MLV19

5 Hence (while) entering into the world, he says, ‘You did not wish for sacrifice and offering, but you, yourself, completed a body for me.

KJV

5. Wherefore when he cometh into the world, he saith, Sacrifice and offering thou wouldest not, but a body hast thou prepared me:





Dk1871

5. Derfor siger han, idet han indtræder i Verden: Slagt-Offer og Mad-Offer vilde du ikke, menet Legeme beredte du mig;

KXII

5. Derföre, då han kommer i verldena, säger han: Offer och gåfvor hafver du icke velat; men kroppen hafver du mig beredt.





PR1739

5. Sepärrast ütleb ta, ma-ilma sisse tulles: Ohwri ja andi ei olle sinna tahtnud, agga ihho olled sa mulle walmistanud.

LT

5. Todėl, ateidamas į pasaulį, Jis sako: ‘‘Aukų ir atnašų Tu nenorėjai, bet paruošei man kūną.





Luther1912

5. Darum, da er in die Welt kommt, spricht er: "Opfer und Gaben hast du nicht gewollt; den Leib aber hast du mir bereitet.

Ostervald-Fr

5. C'est pourquoi, Christ entrant dans le monde, dit: Tu n'as point voulu de sacrifice ni d'offrande, mais tu m'as formé un corps.

RV'1862

5. Por lo cual entrando en el mundo, dice: Sacrificio y ofrenda no quisiste, mas a mí me apropriaste un cuerpo:

SVV1750

5 Daarom, komende in de wereld, zegt Hij: Slachtoffer en offerande hebt Gij niet gewild, maar Gij hebt Mij het lichaam toebereid;





PL1881

5. Przetoż wchodząc na świat, mówi: Ofiary i obiaty nie chciałeś, aleś mi ciało sposobił.

Karoli1908Hu

5. Azért a világba bejövetelekor így szól: Áldozatot és ajándékot [3†] nem akartál, de testet alkottál nékem,





RuSV1876

5 Посему Христос , входя в мир, говорит: жертвы и приношения Ты не восхотел, но тело уготовал Мне.

БКуліш

5. Тим же, входячи у сьвіт, глаголе: "Жертви і приносу не схотїв єси, тїло ж наготовив Менї єси.





FI33/38

6 polttouhreihin ja syntiuhreihin sinä et mielistynyt.

TKIS

6 polttouhreihin ja syntiuhreihin* et mielistynyt.

Biblia1776

6. Polttouhrit ja syntiuhrit ei ole sinun mieleises.

CPR1642

6. Polttouhrit ja syndiuhrit ei ole sinun mieleidzes.

UT1548

6. Poltewffri/ ia Syndiwffri eiuet ole sinu' mieleitzes. (Polttouhri/ ja syntiuhri eiwät ole sinun mieleisesi.)







Gr-East

6. ὁλοκαυτώματα καὶ περὶ ἁμαρτίας οὐκ εὐδόκησας·

Text Receptus

6. ολοκαυτωματα και περι αμαρτιας ουκ ευδοκησας 6. olokaυtomata kai peri amartias oυk eυdokesas





MLV19

6 You were not delighted in whole burnt-offerings and (sacrifices) concerning sin.

KJV

6. In burnt offerings and sacrifices for sin thou hast had no pleasure.





Dk1871

6. Brænd-Offere og Synd-Offere havde du ikke Behagelighed til.

KXII

6. Bränneoffer och syndoffer behaga dig icke.





PR1739

6. Pölletamisse ohwrid ja ohwrid patto eest ei olle mitte sinno mele pärrast olnud.

LT

6. Tau nepatiko deginamosios atnašos ir aukos už nuodėmes.





Luther1912

6. Brandopfer und Sündopfer gefallen dir nicht.

Ostervald-Fr

6. Tu n'as point pris plaisir aux holocaustes, ni aux sacrifices pour le péché.

RV'1862

6. Holocaustos y expiaciones por el pecado no te agradaron.

SVV1750

6 Brandofferen en offer voor de zonde hebben U niet behaagd.





PL1881

6. Całopalenia i ofiary za grzech nie upodobałyć się.

Karoli1908Hu

6. Égő és bűnért való áldozatokat nem kedveltél.





RuSV1876

6 Всесожжения и жертвы за грех неугодны Тебе.

БКуліш

6. Огняні жертви і (жертви) за гріх не вподобав єси.





FI33/38

7 Silloin minä sanoin: 'Katso, minä tulen — kirjakääröön on minusta kirjoitettu — tekemään sinun tahtosi, Jumala.'"

TKIS

7 Silloin minä sanoin: 'Katso, minä tulen — kirjakääröön on minusta kirjoitettu — tekemään sinun tahtosi, Jumala.'"

Biblia1776

7. Silloin minä sanoin: katso, minä tulen, (Raamatussa on minusta kirjoitettu,) että minun pitää tekemän sinun tahtos, Jumala.

CPR1642

7. Nijn minä sanoin: Cadzo minä tulen Ramatus on lijatengin minusta kirjoitettu: että minun pitä tekemän sinun tahtos Jumala.

UT1548

7. Nin mine sanoin/ Catzo mine tulen/ Ramatusa seiso liategin minusta kirioitettu/ Ette Minun tekemen pite/ Jumala sinun tachtos. (Niin minä sanoin/ Katso minä tulen/ Raamatussa seisoo liiatekin minusta kirjoitettu/ Että minun tekemän pitää/ Jumala sinun tahtosi.)







Gr-East

7. τότε εἶπον· ἰδοὺ ἥκω, ἐν κεφαλίδι βιβλίου γέγραπται περὶ ἐμοῦ, τοῦ ποιῆσαι, ὁ Θεός, τὸ θέλημά σου.

Text Receptus

7. τοτε ειπον ιδου ηκω εν κεφαλιδι βιβλιου γεγραπται περι εμου του ποιησαι ο θεος το θελημα σου 7. tote eipon idoυ eko en kefalidi βiβlioυ gegraptai peri emoυ toυ poiesai o theos to thelema soυ





MLV19

7 Then I said, (as it has been written concerning me in the volume of the book), Behold, I am coming to do your will, O God.’ {Psa 40:6-8}

KJV

7. Then said I, Lo, I come (in the volume of the book it is written of me,) to do thy will, O God.





Dk1871

7. Da sagde jeg, see, jeg kommer, (der er skrevet om mig i Bogens Rolle,) for at gjøre, Gud! din Villie.

KXII

7. Då sade jag: Si, jag kommer; i bokene är skrifvet om mig, att jag skall göra din vilja, o Gud.





PR1739

7. Siis ütlesin minna: Wata, kokkokeratud ramatusse on minnust kirjotud) ma tullen, oh Jummal! sinno tahtmist teggema.

LT

7. Tuomet tariau: ‘Štai ateinu, kaip knygos rietime apie mane parašyta, vykdyti Tavo, o Dieve, valios!’ ‘‘





Luther1912

7. Da sprach ich: Siehe, ich komme (im Buch steht von mir geschrieben), daß ich tue, Gott, deinen Willen."

Ostervald-Fr

7. Alors j'ai dit: Voici, je viens, ô Dieu! pour faire ta volonté, comme cela est écrit de moi dans le rouleau du livre.

RV'1862

7. Entónces dije: Héme aquí, (en la cabecera del libro está escrito de mí,) para que haga, oh Dios, tu voluntad.

SVV1750

7 Toen sprak Ik: Zie, Ik kom (in het begin des boeks is van Mij geschreven), om Uw wil te doen, o God!





PL1881

7. Tedym rzekł: Oto idę (na początku księgi napisano o mnie), abym czynił, o Boże! wolę twoję;

Karoli1908Hu

7. Akkor mondám: Ímé itt vagyok, (a könyv fejezetében írva vagyon rólam), hogy cselekedjem óh Isten a te akaratodat. [4†]





RuSV1876

7 Тогда Я сказал: вот, иду, как в начале книги написано о Мне, исполнить волю Твою, Боже.

БКуліш

7. Тодї я сказав: Ось, ійду (у починї книги написано про мене) вчинити волю Твою, Боже."





FI33/38

8 Kun hän ensin sanoo: "Uhreja ja anteja ja polttouhreja ja syntiuhreja sinä et tahtonut etkä niihin mielistynyt", vaikka niitä lain mukaan uhrataankin,

TKIS

8 Sanottuaan ensin: *"Uhria ja lahjaa* ja polttouhreja ja syntiuhreja et tahtonut etkä niihin mielistynyt — niihin, joita lain mukaan uhrataan" —

Biblia1776

8. Niinkuin hän ennen sanoi: uhria ja lahjaa, ja polttouhria ja syntiuhria et sinä tahtonut, ei myös ne sinulle kelvanneet, (jotka lain jälkeen uhrataan,)

CPR1642

8. Nijncuin hän ennen sanoi: Uhria ja lahja polttouhria ja syndiuhria et sinä tahtonut ei myös ne sinulle kelwannet ( jotca Lain jälken uhratan )

UT1548

8. Edhelle quin he' sanoi/ Wffri ia Lahia/ Poltewffri ia Syndiwffri et sine tactonut/ eikä mös sinu' keluanuet (iotca Lain ielkin wffratan) (Edellä kuin hän sanoi/ Uhria ja lahja/ Polttouhria ja syntiuhria et sinä tahtonut/ eikä myös sinun kelwannut/ jotka lain jälkeen uhrataan))







Gr-East

8. ἀνώτερον λέγων ὅτι θυσίαν καὶ προσφορὰν καὶ ὁλοκαυτώματα καὶ περὶ ἁμαρτίας οὐκ ἠθέλησας οὐδὲ εὐδόκησας, αἵτινες κατὰ τὸν νόμον προσφέρονται,

Text Receptus

8. ανωτερον λεγων οτι θυσιαν και προσφοραν και ολοκαυτωματα και περι αμαρτιας ουκ ηθελησας ουδε ευδοκησας αιτινες κατα τον νομον προσφερονται 8. anoteron legon oti thυsian kai prosforan kai olokaυtomata kai peri amartias oυk ethelesas oυde eυdokesas aitines kata ton nomon prosferontai





MLV19

8 (After) saying (this) above, You did not wish, nor were you delighted in sacrifice and offering and whole burnt-offerings and (sacrifices) concerning sin, (which are offered according to the law),

KJV

8. Above when he said, Sacrifice and offering and burnt offerings and offering for sin thou wouldest not, neither hadst pleasure therein; which are offered by the law;





Dk1871

8. Men da han først havde sagt: Slagt-Offer og Mad-Offer og Brænd-Offere og Synd-Offere vilde du ikke havde ei heller Behagelighed til dem, (og disse frembæres efter Loven),

KXII

8. Tillförene, då han sade: Offer och gåfvor, bränneoffer och syndoffer hafver du icke velat; icke behaga de dig heller, hvilke efter lagen offras;





PR1739

8. Kui ta enne sai öölnud: Ohwri, ja andi, ja pölletamisse ohwrid, ja ohwrid pattude eest ei olle sinna tahtnud, need ei ollege mitte so mele pärrast, (mis kässo järrele tuakse.)

LT

8. Anksčiau pasakęs: ‘‘Aukų ir atnašų, deginamųjų atnašų ir atnašų už nuodėmes Tu nenorėjai ir nemėgai’‘,­jos aukojamos pagal Įstatymą,­





Luther1912

8. Nachdem er weiter oben gesagt hatte: "Opfer und Gaben, Brandopfer und Sündopfer hast du nicht gewollt, sie gefallen dir auch nicht" (welche nach dem Gesetz geopfert werden),

Ostervald-Fr

8. Ayant dit plus haut: Tu n'as point voulu de victime, ni d'offrande, ni d'holocaustes, ni de sacrifices pour le péché, (choses qui sont offertes selon la loi:) et tu n'y as point pris plaisir; il ajoute ensuite: Voici, je viens, ô Dieu, pour faire ta volonté.

RV'1862

8. Diciendo arriba: Sacrificio y ofrenda, y holocaustos, y expiaciones por el pecado, no quisiste, ni te agradaron, las cuales cosas se ofrecen según la ley:

SVV1750

8 Als Hij te voren gezegd had: Slachtoffer, en offerande, en brandoffers, en offer voor de zonde hebt Gij niet gewild, noch hebben U behaagd (dewelke naar de wet geofferd worden);





PL1881

8. Powiedziawszy wyżej: Żeś ofiary i obiaty, i całopalenia za grzech nie chciał, ani sobie upodobał, (które według zakonu bywają ofiarowane).

Karoli1908Hu

8. Fentebb mondván, hogy áldozatot és ajándékot és égő, meg bűnért való áldozatokat nem akartál, sem nem kedveltél a melyeket a törvény szerint visznek,





RuSV1876

8 Сказав прежде, что „ни жертвы, ни приношения, ни всесожжений, ни жертвы за грех, – которые приносятся по закону, – Ты не восхотел и не благоизволил",

БКуліш

8. Сказавши вище: "Що жертва і принос і огняні жертви і (жертви) за гріхи не схотїв єси, анї вподобав єси," котрі по закону приносять ся,





FI33/38

9 sanoo hän sitten: "Katso, minä tulen tekemään sinun tahtosi (,Jumala)". Hän poistaa ensimmäisen, pystyttääkseen toisen.

TKIS

9 Hän sanoi sitten: "Katso, minä tulen tekemään tahtosi (,Jumala)." Hän poistaa ensimmäisen pystyttääkseen toisen.

Biblia1776

9. Silloin hän sanoi: katso, minä tulen tekemään, Jumala, sinun tahtos. Hän ottaa pois entisen, että hän toisen asettais.

CPR1642

9. Nijn hän myös sanoi: Cadzo minä tulen tekemän Jumala sinun tahtos. Sijnä hän poisotta endisen että hän toisen panis/

UT1548

9. Nin hen sanoi/ Catzo Mine tulen tekemen Jumala sinun tachtos. Sijne hen poisottapi sen entisen/ ette hen sen toisen siselpanis/ (Niin hän sanoi/ Katso Minä tulen tekemään Jumala sinun tahtos. Siinä hän poisottaapi sen entisen/ että hän sen toisen sisälle panisi.)







Gr-East

9. τότε εἴρηκεν· ἰδοὺ ἥκω τοῦ ποιῆσαι, ὁ Θεός, τὸ θέλημά σου. ἀναιρεῖ τὸ πρῶτον ἵνα τὸ δεύτερον στήσῃ.

Text Receptus

9. τοτε ειρηκεν ιδου ηκω του ποιησαι ο θεος το θελημα σου αναιρει το πρωτον ινα το δευτερον στηση 9. tote eireken idoυ eko toυ poiesai o theos to thelema soυ anairei to proton ina to deυteron stese





MLV19

9 then he has said, ‘Behold, I am coming to do your will, O God.’ {Psa 40:6-8} He assassinates {Or: takes away permanently.} the first (covenant*), in order that he should establish the second (covenant*),

KJV

9. Then said he, Lo, I come to do thy will, O God. He taketh away the first, that he may establish the second.





Dk1871

9. saa siger han: see, jeg kommer, for at gjøre, Gud! din Villie. (han ophæver det Første for at sætte det Andet.)

KXII

9. Då sade han: Si, jag kommer, till att göra, o Gud, din vilja. Der tager han det första bort, att han det andra insätta skall;





PR1739

9. Siis ütles temma pärrast: Wata, ma tullen, oh Jummal! sinno tahtmist teggema. Siis kautab temma sedda essimest ohwri-tööd ärra, et ta sedda teist piddi kinnitama:

LT

9. paskui paskelbė: ‘‘Štai ateinu vykdyti Tavo, o Dieve, valios’‘. Jis panaikina viena, kad įtvirtintų kita.





Luther1912

9. da sprach er: "Siehe, ich komme, zu tun, Gott, deinen Willen." Da hebt er das erste auf, daß er das andere einsetze.

Ostervald-Fr

9. Il abolit le premier sacrifice, afin d'établir le second.

RV'1862

9. Entónces dijo: Héme aquí para que haga, oh Dios, tu voluntad. Quita lo primero, para establecer lo segundo.

SVV1750

9 Toen sprak Hij: Zie, Ik kom, om Uw wil te doen, o God! Hij neemt het eerste weg, om het tweede te stellen.





PL1881

9. Tedy rzekł: Oto idę, abym czynił, o Boże wolę twoję; znosi pierwsze, aby wtóre postanowił.

Karoli1908Hu

9. Ekkor ezt mondotta: Ímé itt vagyok, hogy cselekedjem a te akaratodat. Eltörli az elsőt, hogy meghagyja a másodikat,





RuSV1876

9 потом прибавил: „вот, иду исполнить волю Твою, Боже". Отменяет первое, чтобы постановить второе.

БКуліш

9. потім рече: "Ось, ійду вчинити волю Твою, Боже." Зносить перве, щоб друге поставити.





FI33/38

10 Ja tämän tahdon perusteella me olemme pyhitetyt Jeesuksen Kristuksen ruumiin uhrilla kerta kaikkiaan.

TKIS

10 Tämän tahdon perusteella olemme pyhitetyt Jeesuksen Kristuksen ruumiin uhrilla kerta kaikkiaan.

Biblia1776

10. Jonka tahdon kautta me kerran pyhitetyt olemme, Jesuksen Kristuksen ruumiin uhraamisella.

CPR1642

10. Jonga tahdon cautta me wihdoin pyhitetyt olemma Jesuxen Christuxen ruumin uhramisella.

UT1548

10. ionga Tadhon cautta me olema pyhitetyt/ widhoin tapachtunut/ Iesusen CHristusen Rumin Wffrin cautta. (jonka tahdon kautta me olemma pyhitetyt/ wihdoin tapahtunut/ Jesuksen Kristuksen ruumiin uhrin kautta.)







Gr-East

10. ἐν ᾧ θελήματι ἡγιασμένοι ἐσμὲν διὰ τῆς προσφορᾶς τοῦ σώματος Ἰησοῦ Χριστοῦ ἐφάπαξ.

Text Receptus

10. εν ω θεληματι ηγιασμενοι εσμεν {VAR1: οι } δια της προσφορας του σωματος του ιησου χριστου εφαπαξ 10. en o thelemati egiasmenoi esmen {VAR1: oi } dia tes prosforas toυ somatos toυ iesoυ christoυ efapaks





MLV19

10 in which will, we have been made holy through the offering of the body of Jesus Christ once for all.

KJV

10. By the which will we are sanctified through the offering of the body of Jesus Christ once for all.





Dk1871

10. Ved hvilken Villie vi ere helliggjorte formedelst Jesu Christi Legemes Offrelse den ene Gang.

KXII

10. I hvilkom vilja vi helgade ärom ena reso, genom Jesu Christi kropps offer.





PR1739

10. Sesamma tahtmisse läbbi olleme meie pühhitsetud ükskord Jesusse Kristusse ihho ohwri läbbi.

LT

10. Tos valios dėka esame Jėzaus Kristaus kūno auka vieną kartą pašventinti visiems laikams.





Luther1912

10. In diesem Willen sind wir geheiligt auf einmal durch das Opfer des Leibes Jesu Christi.

Ostervald-Fr

10. C'est en vertu de cette volonté que nous sommes sanctifiés, par l'oblation faite une seule fois du corps de Jésus-Christ.

RV'1862

10. Por la cual voluntad somos los santificados, por medio de la ofrenda del cuerpo de Jesu Cristo hecha una sola vez.

SVV1750

10 In welken wil wij geheiligd zijn, door de offerande des lichaams van Jezus Christus, eenmaal geschied.





PL1881

10. Przez którą wolę jesteśmy poświęceni przez ofiarę ciała Jezusa Chrystusa raz uczynioną.

Karoli1908Hu

10. A mely akarattal szenteltettünk meg egyszer s mindenkorra, a Jézus Krisztus testének megáldozása által. [5†]





RuSV1876

10 По сей-то воле освящены мы единократным принесениемтела Иисуса Христа.

БКуліш

10. По сїй-то волї осьвячені ми одним приносом тїла Ісус-Христового.





FI33/38

11 Ja kaikki papit seisovat päivä päivältä palvelustaan toimittamassa ja usein uhraamassa, aina samoja uhreja, jotka eivät ikinä voi syntejä poistaa;

TKIS

11 Ja kaikki papit seisovat joka päivä palvelusta toimittamassa ja usein tuomassa samoja uhreja, jotka eivät koskaan voi syntejä poistaa.

Biblia1776

11. Ja jokainen pappi on siihen pantu, että hänen joka päivä jumalanpalvelusta tekemän pitää ja usein yhtäläistä uhria uhraaman, jotka ei koskaan voi syntejä ottaa pois.

CPR1642

11. Ja jocainen Pappi on sijhen pandu että hänen jocapäiwä Jumalan palwelusta tekemän pitä ja useimmin yhtäläistä uhria uhraman jotca ei coscan woi syndejä poisotta.

UT1548

11. Ja iocainen Papi ombi sihen pandu/ ette hen iocapeiue Jumalan paluelusta tekemen pite/ ia wseimin ycteleiste Wffri wfframan/ iotca eiuet coska woi synnie poisotta. (Ja jokainen pappi ompi siihen pantu/ että hän jokapäiwä Jumalan palwelusta tekemän pitää/ ja useimmin yhtäläistä uhria uhraaman/ jotka eiwät koskaan woi syntiä pois ottaa.)







Gr-East

11. Καὶ πᾶς μὲν ἱερεὺς ἕστηκε καθ’ ἡμέραν λειτουργῶν καὶ τὰς αὐτὰς πολλάκις προσφέρων θυσίας, αἵτινες οὐδέποτε δύνανται περιελεῖν ἁμαρτίας·

Text Receptus

11. και πας μεν ιερευς εστηκεν καθ ημεραν λειτουργων και τας αυτας πολλακις προσφερων θυσιας αιτινες ουδεποτε δυνανται περιελειν αμαρτιας 11. kai pas men iereυs esteken kath emeran leitoυrgon kai tas aυtas pollakis prosferon thυsias aitines oυdepote dυnantai perielein amartias





MLV19

11 And indeed every priest stands every day ministering* and often offering the same sacrifices, which are never able to take away sins. {Exo 29:38}

KJV

11. And every priest standeth daily ministering and offering oftentimes the same sacrifices, which can never take away sins:





Dk1871

11. Og hver Præst staaer daglig for at tjene og for at offre mange gange de samme Offere, hvilke aldrig kunne borttage Synder.

KXII

11. Och hvar och en Prest är insatt, att han dageliga skall sköta Gudstjensten, och ofta offra enahanda offer, hvilka aldrig kunna borttaga synder.





PR1739

11. Ja igga preester seisis kül, ja tenis om̃as ammetis iggapääw, ja ohwerdas ühhesuggused ohwrid saggedaste, mis ei woi ial pattud ärrawötta.

LT

11. Kiekvienas kunigas diena iš dienos tarnauja ir daug kartų aukoja tas pačias aukas, kurios niekada negali panaikinti nuodėmių.





Luther1912

11. Und ein jeglicher Priester ist eingesetzt, daß er täglich Gottesdienst pflege und oftmals einerlei Opfer tue, welche nimmermehr können die Sünden abnehmen.

Ostervald-Fr

11. De plus, tout sacrificateur se présente chaque jour, faisant le service, et offrant plusieurs fois les mêmes sacrifices, qui ne peuvent jamais ôter les péchés;

RV'1862

11. Y ciertamente todo sacerdote está en pié cada día ministrando y ofreciendo muchas veces los mismos sacrificios, que nunca pueden quitar los pecados;

SVV1750

11 En een iegelijk priester stond wel alle dagen dienende, en dezelfde slachtofferen dikmaals offerende, die de zonden nimmermeer kunnen wegnemen;





PL1881

11. A wszelkić kapłan stoi na każdy dzieó, służbę Bożą odprawując, a jednakież ofiary częstokroć ofiarując, które nigdy grzechów zgładzić nie mogą.

Karoli1908Hu

11. És minden pap naponként szolgálatban áll és gyakorta viszi ugyanazokat az áldozatokat, a melyek sohasem képesek eltörölni a bűnöket.





RuSV1876

11 И всякий священник ежедневно стоит в служении, и многократно приносит одни и те же жертвы, которые никогда немогут истребить грехов.

БКуліш

11. І всякий же сьвященик стоїть що-дня служачи і много раз ті ж самі жертви приносячи, котрі нїколи не можуть зняти гріхів.





FI33/38

12 mutta tämä on, uhrattuaan yhden ainoan uhrin syntien edestä, ainiaaksi istuutunut Jumalan oikealle puolelle,

TKIS

12 Mutta tämä on tuotuaan yhden ainoan uhrin syntien puolesta, ainiaaksi istuutunut Jumalan oikealle puolelle

Biblia1776

12. Mutta kuin tämä oli yhden ijankaikkisesti kelpaavan uhrin syntein edestä uhrannut, istuu hän nyt Jumalan oikialla kädellä,

CPR1642

12. Mutta cosca tämä oli yhden ijancaickisest kelpawan uhrin syndein tähden uhrannut istu hän nyt Jumalan oikialla kädellä/

UT1548

12. Mutta Teme/ coska hen oli ydhen Wffrin syndein tehdhen wffranut/ ioca ijancaikisesta kelpa/ jstupi hen nyt Jumalan Oikealla Kädhelle/ (Mutta tämä/ koska hän oli yhden uhrin syntein tähden uhrannut/ joka iankaikkisesti kelpaa/ istuupi hän nyt Jumalan oikealla kädellä.)







Gr-East

12. αὐτὸς δὲ μίαν ὑπὲρ ἁμαρτιῶν προσενέγκας θυσίαν εἰς τὸ διηνεκὲς ἐκάθισεν ἐν δεξιᾷ τοῦ Θεοῦ,

Text Receptus

12. αυτος δε μιαν υπερ αμαρτιων προσενεγκας θυσιαν εις το διηνεκες εκαθισεν εν δεξια του θεου 12. aυtos de mian υper amartion prosenegkas thυsian eis to dienekes ekathisen en deksia toυ theoυ





MLV19

12 But having offered one continual sacrifice on behalf of sins, he sat down at (the) right (hand) of God;

KJV

12. But this man, after he had offered one sacrifice for sins for ever, sat down on the right hand of God;





Dk1871

12. Men han, der han havde offret eet Offer for Syndere, sidder han for stedse hos Guds høire Haand,

KXII

12. Men denne, då han hade offrat ett offer för synderna, det evinnerliga gäller, sitter han på Guds högra hand;





PR1739

12. Agga temma, kui ta ühhe ohwri pattude eest sai ohwerdanud, istub iggaweste Jum̃ala parramal käel.

LT

12. O šis, paaukojęs vienintelę auką už nuodėmes, amžiams atsisėdo Dievo dešinėje,





Luther1912

12. Dieser aber, da er hat ein Opfer für die Sünden geopfert, das ewiglich gilt, sitzt nun zur Rechten Gottes

Ostervald-Fr

12. Mais lui, ayant offert un seul sacrifice pour les péchés, s'est assis pour toujours à la droite de Dieu,

RV'1862

12. Pero éste, habiendo ofrecido por los pecados un solo sacrificio para siempre, está asentado a la diestra de Dios,

SVV1750

12 Maar Deze, een slachtoffer voor de zonden geofferd hebbende, is in eeuwigheid gezeten aan de rechter hand Gods;





PL1881

12. Lecz ten jednę ofiarę ofiarowawszy za grzechy, na wieki siedzi na prawicy Bożej,

Karoli1908Hu

12. Ő azonban, egy áldozattal áldozván a bűnökért, mindörökre űle az Istennek jobbjára,





RuSV1876

12 Он же, принеся одну жертву за грехи, навсегда воссел одесную Бога,

БКуліш

12. Він же, принїсши одну жертву за гріхи, сїв на завсїди по правицї Бога,





FI33/38

13 ja odottaa nyt vain, kunnes hänen vihollisensa pannaan hänen jalkojensa astinlaudaksi.

TKIS

13 ja odottaa siitä lähin, kunnes Hänen vihollisensa pannaan Hänen jalkainsa astinlaudaksi.

Biblia1776

13. Ja odottaa, että hänen vihollisensa pannaan hänen jalkainsa astinlaudaksi.

CPR1642

13. Ja odotta sitä että hänen wihollisens pannan hänen jalcains astinlaudaxi.

UT1548

13. ia edhespeiten odhotta/ sihenasti quin henen Wiholisens pannan henen Jalcais Astinlaudhaxi. (ja edespäiten odottaa/ siihenasti kuin hänen wihollisensa pannaan hänen jalkaisi astinlaudaksi.)







Gr-East

13. τὸ λοιπὸν ἐκδεχόμενος ἕως τεθῶσιν οἱ ἐχθροὶ αὐτοῦ ὑποπόδιον τῶν ποδῶν αὐτοῦ.

Text Receptus

13. το λοιπον εκδεχομενος εως τεθωσιν οι εχθροι αυτου υποποδιον των ποδων αυτου 13. to loipon ekdechomenos eos tethosin oi echthroi aυtoυ υpopodion ton podon aυtoυ





MLV19

13 furthermore waiting until his enemies should be placed (under the) footstool of his feet.

KJV

13. From henceforth expecting till his enemies be made his footstool.





Dk1871

13. biende iøvrigt, indtil hans Fjender blive lagte til hans Fødders Fodskammel.

KXII

13. Och väntar nu, tilldess hans ovänner lagde varda, honom till en fotapall.





PR1739

13. Mis muud weel, kui et temma otab, senni kui temma waenlased temma jalge-alluseks järjeks pannakse.

LT

13. nuo tol laukdamas, kol Jo priešai bus patiesti tarsi pakojis po Jo kojų.





Luther1912

13. und wartet hinfort, bis daß seine Feinde zum Schemel seiner Füße gelegt werden.

Ostervald-Fr

13. Attendant désormais que ses ennemis deviennent le marchepied de ses pieds.

RV'1862

13. Esperando lo que resta, es a saber, hasta que sus enemigos sean puestos por escabelo de sus piés;

SVV1750

13 Voorts verwachtende, totdat Zijn vijanden gesteld worden tot een voetbank Zijner voeten.





PL1881

13. Na koniec oczekując, ażby położeni byli nieprzyjaciele jego podnóżkiem nóg jego.

Karoli1908Hu

13. Várván ímmár, míg lábainak zsámolyául vettetnek az ő ellenségei. [6†]





RuSV1876

13 ожидая затем, доколе враги Его будут положены в подножие ног Его.

БКуліш

13. дожидаючи далїй, доки положять ся вороги Його підніжком ніг Його.





FI33/38

14 Sillä hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään.

TKIS

14 Sillä Hän on yhdellä uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään.

Biblia1776

14. Sillä yhdellä uhrilla on hän ijankaikkisesti täydelliseksi tehnyt ne, jotka pyhitetään.

CPR1642

14. Sillä yhdellä uhrilla on hän ijancaickisest täydellisexi tehnyt ne jotca pyhitetän.

UT1548

14. Sille ette ydhelle wffrilla/ o'bi he' ijancaikisesta teudelisexi tehnyt ne iotca pyhiteten. (Sillä että yhdella uhrilla/ ompi hän iankaikkisesti täydelliseksi tehnyt ne jotka pyhitetään.)







Gr-East

14. μιᾷ γὰρ προσφορᾷ τετελείωκεν εἰς τὸ διηνεκὲς τοὺς ἁγιαζομένους.

Text Receptus

14. μια γαρ προσφορα τετελειωκεν εις το διηνεκες τους αγιαζομενους 14. mia gar prosfora teteleioken eis to dienekes toυs agiazomenoυs





MLV19

14 For* he has completed in one continual offering those who are made holy.

KJV

14. For by one offering he hath perfected for ever them that are sanctified.





Dk1871

14. Thi med eet Offer har han for stedse fuldkommen forsonet dem, som helliggjøres.

KXII

14. Ty med ett offer hafver han evinnerliga fullkomnat dem, som helige varda.





PR1739

14. Sest ühhe ohwriga on ta iggaweste täieste korda saatnud neid, kedda pühhitsetakse.

LT

14. Vienintele atnaša Jis amžiams padarė tobulus šventinamuosius.





Luther1912

14. Denn mit einem Opfer hat er in Ewigkeit vollendet die geheiligt werden.

Ostervald-Fr

14. Car, par une seule oblation il a rendu parfaits pour toujours ceux qui sont sanctifiés.

RV'1862

14. Porque con una sola ofrenda hizo consumados para siempre a los santificados.

SVV1750

14 Want met een offerande heeft Hij in eeuwigheid volmaakt degenen, die geheiligd worden.





PL1881

14. Albowiem jedną ofiarą doskonałymi uczynił na wieki tych, którzy bywają poświęceni.

Karoli1908Hu

14. Mert egyetlenegy áldozatával örökre tökéletesekké tette a megszentelteket.





RuSV1876

14 Ибо Он одним приношением навсегда сделал совершенными освящаемых.

БКуліш

14. Одним бо приносом звершив на віки осьвячуємих.





FI33/38

15 Todistaahan sen meille myös Pyhä Henki; sillä sanottuaan:

TKIS

15 Sen todistaa meille myös Pyhä Henki, sillä Hän sanoo (ensin:)

Biblia1776

15. Mutta sen todistaa myös meille itse Pyhä Henki, sillä että hän ennen sanoi:

CPR1642

15. Sen todista myös meille idze Pyhä Hengi sanoden:

UT1548

15. Sen todistapi mös meille itze Pyhe He'gi/ sille senpereste quin he' sanonut oli/ (Sen todistaapi myös meille itse Pyhä Henki/ sillä senperästä kuin hän sanonut oli/)







Gr-East

15. Μαρτυρεῖ δὲ ἡμῖν καὶ τὸ Πνεῦμα τὸ ἅγιον· μετὰ γὰρ τὸ προειρηκέναι,

Text Receptus

15. μαρτυρει δε ημιν και το πνευμα το αγιον μετα γαρ το προειρηκεναι 15. martυrei de emin kai to pneυma to agion meta gar to proeirekenai





MLV19

15 And the Holy Spirit also testifies to us; for* after he has said beforehand,

KJV

15. Whereof the Holy Ghost also is a witness to us: for after that he had said before,





Dk1871

15. Dette vidner ogsaa den Hellig Aand for os; thi efter først at have sagt:

KXII

15. Det betygar oss ock den Helge Ande; ty då han tillförene sagt hade:





PR1739

15. Agga sedda tuñistab meile ka pühha Waim; sest, pärrast sedda kui ta sai öölnud:

LT

15. Tai mums liudija ir Šventoji Dvasia. Ji yra pasakiusi:





Luther1912

15. Es bezeugt uns aber das auch der heilige Geist. Denn nachdem er zuvor gesagt hatte:

Ostervald-Fr

15. Et le Saint-Esprit nous le témoigne aussi; car, après avoir dit d'abord:

RV'1862

15. Y el Espíritu Santo también nos lo testifica: que después que dijo:

SVV1750

15 En de Heilige Geest getuigt het ons ook;





PL1881

15. A świadczy nam to i sam Duch Święty; albowiem powiedziawszy pierwej:

Karoli1908Hu

15. Bizonyságot tesz pedig erről mi nékünk a Szent Lélek is, mert minekutána előre mondotta:





RuSV1876

15 О сем свидетельствует нам и Дух Святый; ибо сказано:

БКуліш

15. Сьвідкує ж нам і Дух сьвятий; по реченому бо перше:





FI33/38

16 Tämä on se liitto, jonka minä näiden päivien jälkeen teen heidän kanssaan, sanoo Herra: "Minä panen lakini heidän sydämiinsä ja kirjoitan ne heidän mieleensä";

TKIS

16”Tämä on se liitto, jonka näitten päivien jälkeen teen heidän kanssaan, sanoo Herra: minä panen lakini heidän sydämiinsä ja kirjoitan ne heidän mieleensä”

Biblia1776

16. Tämä on se Testamentti, jonka minä tahdon heille tehdä niiden päiväin jälkeen, sanoo Herra: minä tahdon antaa minun lakini heidän sydämiinsä, ja heidän mieliinsä minä ne kirjoitan,

CPR1642

16. Tämä on se Testamenti jonga minä tahdon heille tehdä nijden päiwäin jälken sano HERra: Minä tahdon anda minun Lakini heidän sydämijns ja heidän mielijns minä ne kirjoitan.

UT1548

16. Teme o'bi se Testame'ti io'ga mine tadho' heile tehdhä ninen peiuein ielkin/ sanopi Herra/ Mine tahdon a'da minun Lakini heiden sydhemens/ ia Heiden Mielijnse mine ne siselkirioitan. (Tämä ompi se testamentti jonka minä tahdon heille tehdä niiden päiwäin jälkeen/ sanoopi Herra/ Minä tahdon antaa minun lakini heidän sydämensä/ ja heidän mieliinsä minä ne sisälle kirjoitan.)







Gr-East

16. αὕτη ἡ διαθήκη ἣν διαθήσομαι πρὸς αὐτοὺς μετὰ τὰς ἡμέρας ἐκείνας, λέγει Κύριος· διδοὺς νόμους μου ἐπὶ καρδίας αὐτῶν, καὶ ἐπὶ τῶν διανοιῶν αὐτῶν ἐπιγράψω αὐτούς,

Text Receptus

16. αυτη η διαθηκη ην διαθησομαι προς αυτους μετα τας ημερας εκεινας λεγει κυριος διδους νομους μου επι καρδιας αυτων και επι των διανοιων αυτων επιγραψω αυτους 16. aυte e diatheke en diathesomai pros aυtoυs meta tas emeras ekeinas legei kυrios didoυs nomoυs moυ epi kardias aυton kai epi ton dianoion aυton epigrapso aυtoυs





MLV19

16 ‘This (is) the covenant* that I will covenant* for them after those days, says the Lord, I will be giving my laws upon their hearts and I will write them upon their minds.’

KJV

16. This is the covenant that I will make with them after those days, saith the Lord, I will put my laws into their hearts, and in their minds will I write them;





Dk1871

16. denne er den pagt, som jeg vil gjøre med dem efter disse Dage, siger Herren: jeg vil give mine Love i deres Hjerter og skrive dem i deres Sind;

KXII

16. Det är det Testamentet som jag dem göra vill, efter de dagar, säger Herren: Jag vill gifva min lag i deras hjerta, och i deras sinne vill jag skrifva dem;





PR1739

16. Se on se seädus, mis ma nendega tahhan tehja pärrast neid päiwi, ütleb Issand: Ma tahhan ommad kässud nende süddamette sisse anda, ja tahhan neid nende mele sisse kirjotada,

LT

16. ‘‘Štai Sandora, kurią su jais sudarysiu, praslinkus anoms dienoms,­sako Viešpats:­Aš įdėsiu savo įstatymus į jų širdis ir juos įrašysiu jų mintyse,





Luther1912

16. Das ist das Testament, das ich ihnen machen will nach diesen Tagen", spricht der HERR: "Ich will mein Gesetz in ihr Herz geben, und in ihren Sinn will ich es schreiben,

Ostervald-Fr

16. Voici l'alliance que je traiterai avec eux après ces jours-là, dit le Seigneur: je mettrai mes lois dans leurs cœurs, et je les écrirai dans leurs entendements; il ajoute:

RV'1862

16. Este es el concierto que yo haré con ellos después de aquellos dias, dice el Señor: Pondré mis leyes en sus corazones y en sus mentes las escribiré;

SVV1750

16 Want nadat Hij te voren gezegd had: Dit is het verbond, dat Ik met hen maken zal na die dagen, zegt de Heere: Ik zal Mijn wetten geven in hun harten, en Ik zal die inschrijven in hun verstanden;





PL1881

16. Toć jest przymierze, które postanowię z nimi po onych dniach, mówi Pan: Dam prawa moje do serca ich, a na myślach ich napiszę je.

Karoli1908Hu

16. Ez az a szövetség, [7†] melyet kötök velök ama napok után, mondja az Úr: Adom az én törvényemet az ő szíveikbe, és az ő elméjökbe írom be azokat,





RuSV1876

16 Вот завет, который завещаю им после тех дней, говорит Господь: вложу законы Мои в сердца их, и в мыслях их напишу их,

БКуліш

16. "Се завіт, що завітувати му з ними після тих днїв", глаголе Господь: "Давши закони мої в серця їх, і в думках їх напишу їх,





FI33/38

17 ja: "heidän syntejänsä ja laittomuuksiansa en minä enää muista".

TKIS

17 ja sitten: "Heidän syntejään ja laittomuuksiaan en enää muista."

Biblia1776

17. Ja heidän syntejänsä ja vääryyttänsä en minä enempi tahdo muistaa.

CPR1642

17. Ja heidän syndejäns ja wääryttäns en minä enämbi tahdo muista.

UT1548

17. Ja heiden synnins ia heide' Wärydhens em mine sille enämin tahdo muinsta. (Ja heidän syntinsä ja heidän wääryytensä en minä sille enemmin tahdo muistaa.)







Gr-East

17. καὶ τῶν ἁμαρτιῶν αὐτῶν καὶ τῶν ἀνομιῶν αὐτῶν οὐ μὴ μνησθῶ ἔτι.

Text Receptus

17. και των αμαρτιων αυτων και των ανομιων αυτων ου μη μνησθω ετι 17. kai ton amartion aυton kai ton anomion aυton oυ me mnestho eti





MLV19

17 And ‘I should never remember their sins and their lawlessness anymore.’ {Jer 31:33-34}

KJV

17. And their sins and iniquities will I remember no more.





Dk1871

17. da siger han: og jeg vil ikke mere ihukomme deres synder og deres Overtrædelser.

KXII

17. Och deras synder och orättfärdighet vill jag icke mer ihågkomma.





PR1739

17. Ja ma ei tahha nende pattude, egga se peäle, mis nemmad kässo wasto on teinud, mitte ennam möttelda.

LT

17. ir jų nuodėmių bei jų nedorybių daugiau nebeprisiminsiu’‘.





Luther1912

17. und ihrer Sünden und Ungerechtigkeit will ich nicht mehr gedenken."

Ostervald-Fr

17. Et je ne me souviendrai plus de leurs péchés ni de leurs iniquités.

RV'1862

17. Y nunca más ya me acordaré de sus pecados e iniquidades.

SVV1750

17 En hun zonden en hun ongerechtigheden zal Ik geenszins meer gedenken.





PL1881

17. A grzechów ich i nieprawości ich nie wspomnę więcej:

Karoli1908Hu

17. Azután így szól: És az ő bűneikről és álnokságaikról többé meg nem emlékezem.





RuSV1876

17 и грехов их и беззаконий их не воспомяну более.

БКуліш

17. і гріхів їх і беззаконий їх не споминати му вже."





FI33/38

18 Mutta missä nämä ovat anteeksi annetut, siinä ei uhria synnin edestä enää tarvita.

TKIS

18 Mutta missä nämä ovat anteeksi annetut, siinä ei enää tarvita uhria synnin puolesta.

Biblia1776

18. Mutta kussa näiden anteeksiantamus on, siinä ei silleen uhria syntein edestä ole.

CPR1642

18. Mutta cusa näiden andexi andamus on sijnä ei sillen uhria syndein edestä ole.

UT1548

18. Mutta cussa nyt neinen samain Andexiandamus on/ sijne ei ole sille ene'bi Wffri synnin edeste. (Mutta kussa nyt näiden samain anteeksiantamus on/ Siinä ei ole sillä enempi uhri synnin edestä.)







Gr-East

18. Ὅπου δὲ ἄφεσις τούτων, οὐκέτι προσφορὰ περὶ ἁμαρτίας.

Text Receptus

18. οπου δε αφεσις τουτων ουκετι προσφορα περι αμαρτιας 18. opoυ de afesis toυton oυketi prosfora peri amartias





MLV19

18 Now where (the) forgiveness of these (is), there is no more an offering concerning sin.

KJV

18. Now where remission of these is, there is no more offering for sin.





Dk1871

18. Men hvor disse ere forladte, der behøves ikke mere Offer for Synden.

KXII

18. Der nu sådana förlåtelse är, der är icke mer offer för synder.





PR1739

18. Agga kus nende andeks-andminne on, senna ei olle ennam ohwri patto eest tarwis.

LT

18. O kur jos atleistos, ten nebereikia atnašos už nuodėmę.





Luther1912

18. Wo aber derselben Vergebung ist, da ist nicht mehr Opfer für die Sünde.

Ostervald-Fr

18. Or, où la rémission des péchés est faite, il n'y a plus d'oblation pour le péché.

RV'1862

18. Pues en donde hay remisión de estos, no hay ya más ofrenda por pecado.

SVV1750

18 Waar nu vergeving derzelve is, daar is geen offerande meer voor de zonde.





PL1881

18. A gdzieć jest odpuszczenie ich, jużci więcej ofiary nie potrzeba za grzech.

Karoli1908Hu

18. A hol pedig bűnök bocsánata vagyon, ott nincs többé bűnért való áldozat.





RuSV1876

18 А где прощение грехов, там не нужно приношение за них.

БКуліш

18. А де відпущеннє гріхів, там нема вже приносу за гріхи.





FI33/38

19 Koska meillä siis, veljet, on luja luottamus siihen, että meillä Jeesuksen veren kautta on pääsy kaikkeinpyhimpään,

TKIS

19 Koska meillä siis, veljet, on uskallus Jeesuksen veren turvin astua kaikkeinpyhimpään —

Biblia1776

19. Että siis meillä, rakkaat veljet, on vapaus mennä pyhään, Jesuksen veren kautta.

CPR1642

19. ETtä sijs meillä rackat weljet on wapaus mennä Pyhään Jesuxen weren cautta/

UT1548

19. Ette sijs nyt meille o'bi/ rackat Weliet/ se Wapaus siselkiudhe Pyhen/ IesuSEN Weren cautta/ (Että siis nyt meillä ompi/ rakkaat weljet/ se wapaus sisälle käydä pyhään/ Jesuksen weren kautta/)







Gr-East

19. Ἔχοντες οὖν, ἀδελφοί, παρρησίαν εἰς τὴν εἴσοδον τῶν Ἁγίων ἐν τῷ αἵματι τοῦ Ἰησοῦ,

Text Receptus

19. εχοντες ουν αδελφοι παρρησιαν εις την εισοδον των αγιων εν τω αιματι ιησου 19. echontes oυn adelfoi parresian eis ten eisodon ton agion en to aimati iesoυ





MLV19

19 Therefore brethren, having boldness *for the entrance (into) the holy-places by the blood of Jesus,

KJV

19. Having therefore, brethren, boldness to enter into the holiest by the blood of Jesus,





Dk1871

19. Efterdi vi da, Brødre! have Frihed til at indgaae i Helligdommen ved Jesu Blod,

KXII

19. Efter vi nu hafve, käre bröder, frihet till att ingå uti det helga, genom Jesu blod;





PR1739

19. Sepärrast, wennad, et meil nüüd julgus on, senna pühha paiga sisse miñna Jesusse werre läbbi,

LT

19. Taigi, broliai, galėdami drąsiai įeiti į Švenčiausiąją dėl Jėzaus kraujo





Luther1912

19. So wir denn nun haben, liebe Brüder, die Freudigkeit zum Eingang in das Heilige durch das Blut Jesu,

Ostervald-Fr

19. Ayant donc, frères, la liberté d'entrer dans le sanctuaire, par le sang de Jésus,

RV'1862

19. Así que, hermanos, teniendo libertad para entrar en el lugar santísimo por la sangre de Jesu Cristo,

SVV1750

19 Dewijl wij dan, broeders, vrijmoedigheid hebben, om in te gaan in het heiligdom door het bloed van Jezus,





PL1881

19. Mając tedy, bracia! wolność, wnijść do świątnicy przez krew Jezusową,

Karoli1908Hu

19. Mivelhogy azért atyámfiai bizodalmunk van a szentélybe való bemenetelre a Jézus vére által, [8†]





RuSV1876

19 Итак, братия, имея дерзновение входить во святилище посредством Крови Иисуса Христа, путем новым и живым,

БКуліш

19. Оце ж, браттє, маючи свободу входити у сьвятиню кровю Ісусовою,





FI33/38

20 jonka pääsyn hän on vihkinyt meille uudeksi ja eläväksi tieksi, joka käy esiripun, se on hänen lihansa, kautta,

TKIS

20 uusi elävä tie, jonka Hän on vihkinyt meille esiripun, se on lihansa avulla —

Biblia1776

20. Jonka hän meille on valmistanut uudeksi ja eläväksi tieksi, esiripun kautta, se on: hänen lihansa kautta,

CPR1642

20. Jonga hän meille on walmistanut udexi ja eläwäxi tiexi esiripun cautta se on hänen lihans cautta/

UT1548

20. ionga he' meille walmistanut ombi wdhexi ia Eleuexi Tijexi/ sen Esirippun eautta/ se on/ henen Lihansa lepitze/ (jonka hän meille walmistanut ompi uudeksi ja eläwäksi tieksi sen esiripun kattu/ se on/ hänen lihansa läwitse.)







Gr-East

20. ἣν ἐνεκαίνισεν ἡμῖν ὁδὸν πρόσφατον καὶ ζῶσαν διὰ τοῦ καταπετάσματος, τοῦτ’ ἔστι τῆς σαρκὸς αὐτοῦ,

Text Receptus

20. ην ενεκαινισεν ημιν οδον προσφατον και ζωσαν δια του καταπετασματος τουτ εστιν της σαρκος αυτου 20. en enekainisen emin odon prosfaton kai zosan dia toυ katapetasmatos toυt estin tes sarkos aυtoυ





MLV19

20 a way which he inaugurated for us, a fresh and living way, through the curtain, that is, his flesh;

KJV

20. By a new and living way, which he hath consecrated for us, through the veil, that is to say, his flesh;





Dk1871

20. hvortil han indviede os en ny og levende Vei gjennem Forhænget, det er, hans Kjød,

KXII

20. Hvilken han oss beredt hafver till en ny och lefvande väg, genom förlåten, det är, genom sitt kött;





PR1739

20. Mis ta meile on walmistanud ueks ja ellawaks teeks wahhe-tekki läbbi, se on, omma lihha läbbi,

LT

20. nauju ir gyvu keliu, kurį Jis atvėrė mums per uždangą, tai yra savąjį kūną,





Luther1912

20. welchen er uns bereitet hat zum neuen und lebendigen Wege durch den Vorhang, das ist durch sein Fleisch,

Ostervald-Fr

20. Chemin nouveau et vivant, qu'il nous a frayé à travers le voile, c'est-à-dire à travers sa chair;

RV'1862

20. Por un nuevo camino, y vivo, que él mismo consagró para nosotros, por medio del velo, es a saber, por su carne;

SVV1750

20 Op een versen en levenden weg, welken Hij ons ingewijd heeft door het voorhangsel, dat is, door Zijn vlees;





PL1881

20. (Drogą nową i żywą, którą nam poświęcił przez zasłonę, to jest przez ciało swoje.)

Karoli1908Hu

20. Azon az úton, a melyet ő szentelt nékünk új és élő út gyanánt, a kárpit, azaz az ő teste által,





RuSV1876

20 который Он вновь открыл нам через завесу, то есть плоть Свою,

БКуліш

20. дорогою новою і живою, котру обновив нам Він завісою, се єсть тїлом своїм,





FI33/38

21 ja koska meillä on "suuri pappi, Jumalan huoneen haltija",

TKIS

21 ja koska meillä on suuri pappi Jumalan huoneen haltijana,

Biblia1776

21. Ja meillä on yksi suuri Pappi, Jumalan huoneen haltia;

CPR1642

21. Ja meillä on yxi suuri Pappi/

UT1548

21. ia meille ombi yxi swri Pappi/ Jumalan Hoonenhaltia/ (ja meillä ompi yksi suuri pappi/ Jumalan huoneenhaltija/)







Gr-East

21. καὶ ἱερέα μέγαν ἐπὶ τὸν οἶκον τοῦ Θεοῦ,

Text Receptus

21. και ιερεα μεγαν επι τον οικον του θεου 21. kai ierea megan epi ton oikon toυ theoυ





MLV19

21 and (having) a great priest over the house of God;

KJV

21. And having an high priest over the house of God;





Dk1871

21. og efterdi vi have en stor Præst over Guds Huus:

KXII

21. Och hafvom en öfversta Prest öfver Guds hus;





PR1739

21. Ja et meil on üks suur preester Jummala koia ülle;

LT

21. ir turėdami didį Kunigą Dievo namams,





Luther1912

21. und haben einen Hohenpriester über das Haus Gottes:

Ostervald-Fr

21. Et ayant un grand Sacrificateur établi sur la maison de Dieu;

RV'1862

21. Y teniendo un gran sacerdote sobre la casa de Dios;

SVV1750

21 En dewijl wij hebben een groten Priester over het huis Gods;





PL1881

21. I kapłana wielkiego nad domem Bożym;

Karoli1908Hu

21. És lévén nagy papunk az Isten háza felett: [9†]





RuSV1876

21 и имея великого Священника над домом Божиим,

БКуліш

21. і Єрея великого над домом Божим,





FI33/38

22 niin käykäämme esiin totisella sydämellä, täydessä uskon varmuudessa, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä;

TKIS

22 niin käykäämme esiin vilpittömin sydämin täydessä uskon varmuudessa, sydämet vihmottuina puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä.

Biblia1776

22. Niin käykäämme hänen tykönsä totisella sydämellä, täydellä uskolla, priiskotetut meidän sydämissämme, (ja päästetyt) pahasta omastatunnosta,

CPR1642

22. Jumalan huonen haldia Nijn käykäm hänen tygöns totisella sydämellä täydellä uscolla prijscotetut meidän sydämisäm ja päästetyt pahasta omasta tunnosta ja pestyllä ruumilla puhtalla wedellä/

UT1548

22. Nin kieukemme henen tygens totisella sydemelle/ teudelle vskolla/ wiskoitut meie' sydemise'ne/ ia pästetyt sijte Pahasta Omastatu'nosta/ ia pestyt Rumilda puctalla wedelle/ (Niin käykäämme hänen tykönsä totisella sydämellä/ täydellä uskolla/ wiskotut meidän sydämissämme/ ja päästetyt siitä pahasta omastatunnosta/ ja pestyt ruumiilta puhtaalla wedellä.)







Gr-East

22. προσερχώμεθα μετὰ ἀληθινῆς καρδίας ἐν πληροφορίᾳ πίστεως ἐρραντισμένοι τὰς καρδίας ἀπὸ συνειδήσεως πονηρᾶς,

Text Receptus

22. προσερχωμεθα μετα αληθινης καρδιας εν πληροφορια πιστεως ερραντισμενοι τας καρδιας απο συνειδησεως πονηρας και λελουμενοι το σωμα υδατι καθαρω 22. proserchometha meta alethines kardias en pleroforia pisteos errantismenoi tas kardias apo sυneideseos poneras kai leloυmenoi to soma υdati katharo





MLV19

22 let us come near with a true heart in full assurance of faith, (our) hearts having been sprinkled away from an evil conscience and (our) body, having been fully-washed in clean {Or: cleansing} water.

KJV

22. Let us draw near with a true heart in full assurance of faith, having our hearts sprinkled from an evil conscience, and our bodies washed with pure water.





Dk1871

22. da lader os træde frem med et sanddru Hjerte, i Troens fulde Forvisning, Hjerterne ved Bestænkelsen rensede fra en ond Samvittighed, og Legemet aftvættet med reent Vand.

KXII

22. Så låt oss framgå med ett sannskyldigt hjerta, uti en fullkomlig tro, bestänkte i hjertan ifrån ett ondt samvet, och tvagne om kroppen med rent vatten.





PR1739

22. Siis läkki senna jure tössise süddamega, kindlas usso julgusses, ja kui meie olleme ripputamisse läbbi puhhastud süddame polest kurjast süddame-tunnistussest,

LT

22. artinkimės su tyra širdimi ir giliu, užtikrintu tikėjimu, apšlakstymu apvalę širdis nuo nešvarios sąžinės ir nuplovę kūną švariu vandeniu!





Luther1912

22. so lasset uns hinzugehen mit wahrhaftigem Herzen in völligem Glauben, besprengt in unsern Herzen und los von dem bösen Gewissen und gewaschen am Leibe mit reinem Wasser;

Ostervald-Fr

22. Approchons-nous avec un cœur sincère, dans une pleine certitude de foi, ayant les cœurs purifiés des souillures d'une mauvaise conscience, et le corps lavé d'une eau pure.

RV'1862

22. Acerquémosnos a él con corazón verdadero, en cumplida certidumbre de fé, asperjados los corazones, y limpios de mala conciencia, y lavados los cuerpos con agua pura,

SVV1750

22 Zo laat ons toegaan met een waarachtig hart, in volle verzekerdheid des geloofs, onze harten gereinigd zijnde van het kwaad geweten, en het lichaam gewassen zijnde met rein water.





PL1881

22. Przystąpmyż z prawdziwem sercem w zupełności wiary, mając oczyszczone serca od sumienia złego,

Karoli1908Hu

22. Járuljunk hozzá igaz [10†] szívvel, hitnek teljességével, mint a kiknek szívök tiszta a gonosz lelkiismerettől,





RuSV1876

22 да приступаем с искренним сердцем, с полною верою, кроплением очистив сердца от порочной совести, и омыв тело водою чистою,

БКуліш

22. приступаймо з щирим серцем в повнотї віри, окропивши серця від совісти лукавої, і обмивши тїло водою чистою;





FI33/38

23 pysykäämme järkähtämättä toivon tunnustuksessa, sillä hän, joka antoi lupauksen, on uskollinen;

TKIS

23 Pysykäämme horjumatta toivon tunnustuksessa, sillä Hän, joka antoi lupauksen, on uskollinen.

Biblia1776

23. Ja pestyt ruumiin puolesta puhtaalla vedellä, ja pitäkäämme horjumatoin toivon tunnustus: (sillä se on uskollinen, joka ne lupasi),

CPR1642

23. Ja pitäkäm horjumatoin toiwon tunnustus: Sillä hän on uscollinen joca ne lupais.

UT1548

23. ia piteke' Toiuon Tunnustos horiumatoina/ Sille he' on vscolinen/ ioca ne lupasi. (ja pitäkää toiwon tunnustus horjumatoinna/ Sillä hän on uskollinen/ joka ne lupasi.)







Gr-East

23. καὶ λελουσμένοι τὸ σῶμα ὕδατι καθαρῷ κατέχωμεν τὴν ὁμολογίαν τῆς ἐλπίδος ἀκλινῆ· πιστὸς γὰρ ὁ ἐπαγγειλάμενος·

Text Receptus

23. κατεχωμεν την ομολογιαν της ελπιδος ακλινη πιστος γαρ ο επαγγειλαμενος 23. katechomen ten omologian tes elpidos akline pistos gar o epaggeilamenos





MLV19

23 We should hold-onto the confession of our hope– unwavering; for* he who promised (is) faithful.

KJV

23. Let us hold fast the profession of our faith without wavering; (for he is faithful that promised;)





Dk1871

23. Lader os holde fast ved Haabets urokkelige Bekjendelse; thi han er trofast, som gav Forjættelsen;

KXII

23. Och låt oss hålla hoppsens bekännelse ovikliga; ty han är trofast, som det lofvat hafver.





PR1739

23. Ja ihho polest puhta weega pestud; siis piddagem lotusse tunnistamist ilmatagganematta, (sest se on ustaw, kes sedda tootanud.)

LT

23. Išlaikykime nepajudinamą vilties išpažinimą, nes ištikimas Tas, kuris pažadėjo.





Luther1912

23. und lasset uns halten an dem Bekenntnis der Hoffnung und nicht wanken; denn er ist treu, der sie verheißen hat;

Ostervald-Fr

23. Retenons sans fléchir la profession de notre espérance; car celui qui a fait la promesse est fidèle.

RV'1862

23. Retengamos firme la confesión de nuestra esperanza, inmoble; (que fiel es el que ha prometido;)

SVV1750

23 Laat ons de onwankelbare belijdenis der hoop vast houden; (want Die het beloofd heeft, is getrouw);





PL1881

23. I omyte ciało wodą czystą, trzymajmy wyznanie nadziei niechwiejące się; (boć wierny jest ten, który obiecał;)

Karoli1908Hu

23. És testök meg van mosva tiszta vízzel; tartsuk meg a reménységnek vallását tántoríthatatlanul, mert hű az, a ki ígéretet tett,





RuSV1876

23 будем держаться исповедания упования неуклонно, ибо верен Обещавший.

БКуліш

23. держімо непохибне визнаннє надїї (вірен бо Той, хто обіцяв)





FI33/38

24 ja valvokaamme toinen toistamme rohkaisuksi toisillemme rakkauteen ja hyviin tekoihin;

TKIS

24 Pitäkää vaari toisistanne rohkaisuksi rakkauteen ja hyviin tekoihin.

Biblia1776

24. Ja ottakaamme vaari toinen toisestamme, että me ahkeroitsemme rakkaudesta ja hyvistä töistä,

CPR1642

24. Ja ottacam waari toinen toisestam että me ahkeroidzem meitäm rackauteen ja hywijn töihin/

UT1548

24. Ja wariottaca' meiste keskenen/ sijne ette me yllyte' meiten Rackauteen ia hyuijn Töihin/ (ja waarin ottakaa meistä keskenän/ siinä että me yllytän meitän rakkauteen ja hywiin töihin/)







Gr-East

24. καὶ κατανοῶμεν ἀλλήλους εἰς παροξυσμὸν ἀγάπης καὶ καλῶν ἔργων,

Text Receptus

24. και κατανοωμεν αλληλους εις παροξυσμον αγαπης και καλων εργων 24. kai katanoomen alleloυs eis paroksυsmon agapes kai kalon ergon





MLV19

24 And we should consider one another *for motivating (each other) from love* and from good works;

KJV

24. And let us consider one another to provoke unto love and to good works:





Dk1871

24. og lader os give Agt paa hverandre, saa vi opmuntre hverandre til Kjærlighed og gode Gjerninger,

KXII

24. Och låt oss akta på oss inbördes, till att uppväcka till kärlek och goda gerningar;





PR1739

24. Ja pangem teine teist tähhele, et meie teine teist armastusse ja hea teggude pole kihhutame;

LT

24. Žiūrėkime vieni kitų, skatindami mylėti ir daryti gerus darbus.





Luther1912

24. und lasset uns untereinander unser selbst wahrnehmen mit Reizen zur Liebe und guten Werken

Ostervald-Fr

24. Et prenons garde les uns aux autres, pour nous exciter à la charité et aux bonnes œuvres.

RV'1862

24. Y considerémosnos los unos a los otros para provocarnos a amor, y a buenas obras:

SVV1750

24 En laat ons op elkander acht nemen, tot opscherping der liefde en der goede werken;





PL1881

24. I przypatrujmy się jedni drugim ku pobudzaniu się do miłości i do dobrych uczynków,

Karoli1908Hu

24. És ügyeljünk egymásra, a szeretetre és jó cselekedetekre való felbuzdulás végett,





RuSV1876

24 Будем внимательны друг ко другу, поощряя к любви и добрым делам.

БКуліш

24. і назираймо один одного, заохочуючи до любови і добрих дїл,





FI33/38

25 Älkäämme jättäkö omaa seurakunnankokoustamme, niinkuin muutamien on tapana, vaan kehoittakaamme toisiamme, sitä enemmän, kuta enemmän näette tuon päivän lähestyvän.

TKIS

25 Älkäämme jättäkö omaa seurakunnankokoustamme, niin kuin joillakin on tapana, vaan kehoittakaamme toisiamme sitä enemmän kuta enemmän näette päivän lähestyvän.

Biblia1776

25. Ei antain ylön yhteistä seurakuntaa, niinkuin muutamain tapa on, vaan neuvokaat teitänne keskenänne, ja sitä enemmin kuin te näette sen päivän lähestyvän.

CPR1642

25. Ei ylönandain yhteistä Seuracunda. Nijncuin muutamain tapa on waan neuwocat teitän keskenän sitä enämmin cuin te näette sen päiwän lähestywän.

UT1548

25. ei ylenandain meiden ycteiste Seurakunda. Ninquin mutamitten tapa on/ waan manatcka teiten keskenen/ ia site sen enemin iota te näette ette se peiue lehestypi. (ei ylenantain meidän yhteistä seurakunta. Niinkuin muutamitten tapa on/ waan manatkaa teitän keskenän/ ja sitä sen enemmin jota te näette että se päiwä lähestyypi.)







Gr-East

25. μὴ ἐγκαταλείποντες τὴν ἐπισυναγωγὴν ἑαυτῶν, καθὼς ἔθος τισίν, ἀλλὰ παρακαλοῦντες, καὶ τοσούτῳ μᾶλλον, ὅσῳ βλέπετε ἐγγίζουσαν τὴν ἡμέραν.

Text Receptus

25. μη εγκαταλειποντες την επισυναγωγην εαυτων καθως εθος τισιν αλλα παρακαλουντες και τοσουτω μαλλον οσω βλεπετε εγγιζουσαν την ημεραν 25. me egkataleipontes ten episυnagogen eaυton kathos ethos tisin alla parakaloυntes kai tosoυto mallon oso βlepete eggizoυsan ten emeran





MLV19

25 not forsaking our own gathering-together, just-as (the) custom (is) with some, but encouraging (one another), and so-much more, inasmuch as you° are seeing the day drawing near.

KJV

25. Not forsaking the assembling of ourselves together, as the manner of some is; but exhorting one another: and so much the more, as ye see the day approaching.





Dk1871

25. og ikke forlade vor egen Forsamling, som Nogle have for Skik, men formane hverandre, det saa meget des mere, som I see, at Dagen nærmer sig.

KXII

25. Icke öfvergifvandes vår församling, såsom somlige för sed hafva; utan förmaner eder inbördes, och det dess mer, att I sen huru dagen nalkas.





PR1739

25. Ja ärge jätkem mitte mahha omma koggodust, nenda kui monnel se wiis on, waid maenitsegem teine teist, ja sedda paljo ennam, et teie näte sedda päwa liggi tullewad:

LT

25. Neapleiskime savųjų susirinkimo, kaip kai kurie yra pratę, bet raginkime vieni kitus juo labiau, juo aiškiau regime besiartinančią dieną.





Luther1912

25. und nicht verlassen unsere Versammlung, wie etliche pflegen, sondern einander ermahnen; und das so viel mehr, soviel ihr sehet, daß sich der Tag naht.

Ostervald-Fr

25. N'abandonnons point notre assemblée, comme quelques-uns ont coutume de faire, mais exhortons-nous les uns les autres, et cela d'autant plus que vous voyez approcher le Jour.

RV'1862

25. No dejando nuestra congregación, como algunos tienen por costumbre, mas exhortándonos; y tanto más, cuanto veis que aquel día se acerca.

SVV1750

25 En laat ons onze onderlinge bijeenkomst niet nalaten, gelijk sommigen de gewoonte hebben, maar elkander vermanen; en dat zoveel te meer, als gij ziet, dat de dag nadert.





PL1881

25. Nie opuszczając społecznego zgromadzenia naszego, jako niektórzy obyczaj mają, ale napominając jedni drugich, a to tem więcej, czem więcej widzicie, iż się on dzieó przybliża.

Karoli1908Hu

25. El nem hagyván a magunk gyülekezetét, a miképen szokásuk némelyeknek, hanem intvén egymást annyival inkább, mivel látjátok, hogy ama nap közelget. [11†]





RuSV1876

25 Не будем оставлять собрания своего, как есть у некоторых обычай; но будем увещевать друг друга , и тем более, чем более усматриваете приближение дня оного.

БКуліш

25. не покидаючи громади своєї, як у деяких є звичай, а один одного піддержуючи, і стілько більше, скілько більше бачите, що наближуєть ся день.





FI33/38

26 Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä,

TKIS

26 Sillä jos tahallamme harjoitamme syntiä omaksuttuamme totuuden tuntemisen, ei ole enää uhria syntiemme* puolesta,

Biblia1776

26. Sillä jos me ehdollamme sitte syntiä teemme, kuin me olemme totuuden tuntoon tulleet, niin ei meillä ole enään yhtään uhria syntein edestä,

CPR1642

26. Sillä jos me ehdollam sijtte syndiä teem cuin me olemma totuden tundoon tullet nijn ei meillä ole enä yhtän uhria syndein edestä/

UT1548

26. Sille ios me ehdholla' syndi teem/ sijtte quin me olema Totudhen tundemisen sanuet/ nin ei meille sillen miten wffria synnein edeste ole/ (Sillä jos me ehdollan syntiä teemme/ sitten kuin me olemme totuuden tuntemisen saanut/ niin ei meillä silleen mitään uhria syntein edestä ole/)







Gr-East

26. Ἑκουσίως γὰρ ἁμαρτανόντων ἡμῶν μετὰ τὸ λαβεῖν τὴν ἐπίγνωσιν τῆς ἀληθείας, οὐκέτι περὶ ἁμαρτιῶν ἀπολείπεται θυσία,

Text Receptus

26. εκουσιως γαρ αμαρτανοντων ημων μετα το λαβειν την επιγνωσιν της αληθειας ουκετι περι αμαρτιων απολειπεται θυσια 26. ekoυsios gar amartanonton emon meta to laβein ten epignosin tes aletheias oυketi peri amartion apoleipetai thυsia





MLV19

26 For* (when) we sin willfully after the receiving (of) the full knowledge of the truth, (then) a sacrifice is left no more (for us) concerning sins,

KJV

26. For if we sin wilfully after that we have received the knowledge of the truth, there remaineth no more sacrifice for sins,





Dk1871

26. Thi synde vi med Villie, efter at have annammet Sandhedens Erkjendelse, er der ikke Offer mere tilbage for Synden,

KXII

26. Ty om vi sjelfviljande syndom, sedan vi förstått hafve sanningen, då står oss intet offer igen för synderna;





PR1739

26. Sest kui meie melega patto teme pärrast sedda, kui meie töe tundmist olleme sanud, siis ei jä ennam ohwrit ülle pattude eest;

LT

26. Jeigu, pasiekę tiesos pažinimą, sąmoningai nusidedame, tada nebelieka aukos už nuodėmes,





Luther1912

26. Denn so wir mutwillig sündigen, nachdem wir die Erkenntnis der Wahrheit empfangen haben, haben wir fürder kein anderes Opfer mehr für die Sünden,

Ostervald-Fr

26. Car si nous péchons volontaire-ment, après avoir reçu la connaissance de la vérité, il ne reste plus de sacrifices pour les péchés,

RV'1862

26. Porque si pecamos voluntariamente después de haber recibido el conocimiento de la verdad, ya no queda sacrificio por los pecados;

SVV1750

26 Want zo wij willens zondigen, nadat wij de kennis der waarheid ontvangen hebben, zo blijft er geen slachtoffer meer over voor de zonden;





PL1881

26. Albowiem jeźlibyśmy dobrowolnie grzeszyli po wzięciu znajomości prawdy, nie zostawałaby już ofiara za grzechy;

Karoli1908Hu

26. Mert ha szándékosan vétkezünk, az igazság megismerésére való eljutás után, akkor többé nincs bűnökért való áldozat,





RuSV1876

26 Ибо если мы, получив познание истины, произвольно грешим, то не остается более жертвы за грехи,

БКуліш

26. Бо коли ми самохіть грішимо, прийнявши розум правди, то вже не зостаєть ся жертви за гріхи,





FI33/38

27 vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat.

TKIS

27 vaan tietty kauhea tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat.

Biblia1776

27. Vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka vastahakoiset syövä on.

CPR1642

27. Waan hirmuinen Duomion odotus ja tulen kijwaus joca wastahacoiset syöpä on.

UT1548

27. waan yxi hirmulinen Domion Odhotus/ ia Tulen Kijuaus/ ioca ne wastanseisoiat ylessöueinen ombi. (waan yksi hirmullinen tuomion odotus/ ja tulen kiiwaus/ joka ne wastaanseisojat ylössyöwäinen ompi.)







Gr-East

27. φοβερὰ δέ τις ἐκδοχὴ κρίσεως καὶ πυρὸς ζῆλος ἐσθίειν μέλλοντος τοὺς ὑπεναντίους.

Text Receptus

27. φοβερα δε τις εκδοχη κρισεως και πυρος ζηλος εσθιειν μελλοντος τους υπεναντιους 27. foβera de tis ekdoche kriseos kai pυros zelos esthiein mellontos toυs υpenantioυs





MLV19

27 but a certain fearful expectancy of judgment and a zeal of fire which is about to eat the adversaries.

KJV

27. But a certain fearful looking for of judgment and fiery indignation, which shall devour the adversaries.





Dk1871

27. Men en frygtelig Forventelse af Dommen og en brændende Nidkjærhed, som skal fortære de Gjenstridige.

KXII

27. Utan en förskräckelig domsens förbidelse, och eldsens nit, som motståndarena förtära skall.





PR1739

27. Waid üks hirmus kohto ja tullise wihha ootminne, mis neid wastopañejaid peab ärrasöma.

LT

27. bet kažkoks baisus laukimas teismo ir liepsnojančio pykčio, kuris praris priešininkus.





Luther1912

27. sondern ein schreckliches Warten des Gerichts und des Feuereifers, der die Widersacher verzehren wird.

Ostervald-Fr

27. Mais une terrible attente du jugement et un feu ardent, qui doit dévorer les adversaires.

RV'1862

27. Sino una horrenda expectación de juicio, y hervor de fuego que ha de devorar a los adversarios.

SVV1750

27 Maar een schrikkelijke verwachting des oordeels, en hitte des vuurs, dat de tegenstanders zal verslinden.





PL1881

27. Ale straszliwe niejakie oczekiwanie sądu i zapalenie ognia, który pożreć ma przeciwników.

Karoli1908Hu

27. Hanem az ítéletnek valami rettenetes várása és a tűznek lángja, a mely megemészti az ellenszegülőket. [12†]





RuSV1876

27 но некое страшное ожидание суда и ярость огня, готового пожрать противников.

БКуліш

27. а якесь страшне сподїваннє суду і огняний гнїв, що має пожерти противників.





FI33/38

28 Joka hylkää Mooseksen lain, sen pitää armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen nojalla kuoleman:

TKIS

28 Joka on hylännyt Mooseksen lain, kuolee armotta kahden tai kolmen todistajan todistuksen perusteella.

Biblia1776

28. Jos joku Moseksen lain rikkoo, hänen pitää ilman armoa kuoleman kahden taikka kolmen todistajan kautta.

CPR1642

28. Jos jocu Mosexen Lain ricko hänen pitä ilman armota cuoleman cahden taicka colmen todistajan cautta.

UT1548

28. Jos iocu Mosesen Lain rickopi/ henen pite ilman Laupiutta cooleman/ cadhen taicka colmen Todhistaian cautta. (Jos joku Moseksen lain rikkoopi/ hänen pitää ilman laupiutta kuoleman/ kahden taikka kolmen todistajan kautta.)







Gr-East

28. ἀθετήσας τις νόμον Μωϋσέως χωρὶς οἰκτιρμῶν ἐπὶ δυσὶν ἢ τρισὶν μάρτυσιν ἀποθνήσκει·

Text Receptus

28. αθετησας τις νομον μωσεως χωρις οικτιρμων επι δυσιν η τρισιν μαρτυσιν αποθνησκει 28. athetesas tis nomon moseos choris oiktirmon epi dυsin e trisin martυsin apothneskei





MLV19

28 Anyone, having rejected (the) Law of Moses, dies without mercy upon (the word of) two or three witnesses. {Deu 17:6}

KJV

28. He that despised Moses' law died without mercy under two or three witnesses:





Dk1871

28. Naar Nogen har brudt Mose Lov, døer han uden Barmhjertighed efter to eller tre Vidners udsagn:

KXII

28. Ho som bryter Mosi lag, han måste dö utan barmhertighet, efter tu eller tre vittne.





PR1739

28. Kes Mosesse kässo-öppetust on ärrapölgnud, se peab ilma armota kahhe ehk kolme tunnistaja läbbi surrema.

LT

28. Jei kas atstumia Mozės Įstatymą, tas be jokio pasigailėjimo turi mirti, dviem ar trims liudytojams paliudijus.





Luther1912

28. Wenn jemand das Gesetz Mose's bricht, der muß sterben ohne Barmherzigkeit durch zwei oder drei Zeugen.

Ostervald-Fr

28. Quelqu'un a-t-il violé la loi de Moïse, il meurt sans miséricorde, sur le témoignage de deux ou trois personnes;

RV'1862

28. El que menospreciare la ley de Moisés, por el testimonio de dos o de tres testigos muere sin ninguna misericordia:

SVV1750

28 Als iemand de wet van Mozes heeft te niet gedaan, die sterft zonder barmhartigheid, onder twee of drie getuigen;





PL1881

28. Kto by odrzucił zakon Mojżeszowy, bez miłosierdzia za świadectwem dwóch albo trzech umiera.

Karoli1908Hu

28. A ki megveti a [13†] Mózes törvényét, két vagy három tanubizonyságra [14†] irgalom nélkül meghal;





RuSV1876

28 Если отвергшийся закона Моисеева, при двух или трех свидетелях, без милосердия наказывается смертью,

БКуліш

28. Хто відцурав ся закону Мойсейового, при двох або трьох сьвідках, смерть йому без милосердя:





FI33/38

29 kuinka paljoa ankaramman rangaistuksen luulettekaan sen ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty, ja pilkkaa armon Henkeä!

TKIS

29 Kuinka paljoa ankaramman rangaistuksen katsotte sen ansaitsevan, joka tallaa jalkoihinsa Jumalan Pojan ja pitää epäpyhänä liiton veren, jossa hänet on pyhitetty, ja herjaa armon Henkeä?

Biblia1776

29. Kuinka paljoa enemmän rangaistuksen te luulette sen ansainneen, joka Jumalan Pojan jaloilla tallaa ja Testamentin veren saastuttaa, jonka kautta hän pyhitetty on, ja armon Henkeä pilkkaa?

CPR1642

29. Cuinga paljo enämmän rangaistuxen te luuletta sen ansainnen joca Jumalan Pojan jalgoilla talla ja Testamendin weren saastutta jonga cautta hän pyhitetty on ja armon Henge pilcka?

UT1548

29. Quinga palio enemen rangastoxen (luleta te) henen ansaitzeuan/ ioca Jumalan Poian ialghalla tallapi/ ia Testamentin Weren saastana pitepi/ ionga cautta he' pyhitettu on/ ia sen Armon Hengen pilcapi? (Kuinka paljon enemmän rangaistuksen (luulette te) hänen ansaitsewan/ joka Jumalan Pojan jalalla tallaapi/ ja testamentin weren saastana pitääpi/ jonka kautta hän pyhitetty on/ ja sen Armon Hengen pilkkaapi?)







Gr-East

29. πόσῳ δοκεῖτε χείρονος ἀξιωθήσεται τιμωρίας ὁ τὸν υἱὸν τοῦ Θεοῦ καταπατήσας καὶ τὸ αἷμα τῆς διαθήκης κοινὸν ἡγησάμενος, ἐν ᾧ ἡγιάσθη, καὶ τὸ Πνεῦμα τῆς χάριτος ἐνυβρίσας;

Text Receptus

29. ποσω δοκειτε χειρονος αξιωθησεται τιμωριας ο τον υιον του θεου καταπατησας και το αιμα της διαθηκης κοινον ηγησαμενος εν ω ηγιασθη και το πνευμα της χαριτος ενυβρισας 29. poso dokeite cheironos aksiothesetai timorias o ton υion toυ theoυ katapatesas kai to aima tes diathekes koinon egesamenos en o egiasthe kai to pneυma tes charitos enυβrisas





MLV19

29 How-much worse punishment, do you° think he will be deemed worthy of, (after) having trampled under foot the Son of God, and having deemed the blood of the covenant* in which he was made holy (as) common, and having insulted the Spirit of grace?

KJV

29. Of how much sorer punishment, suppose ye, shall he be thought worthy, who hath trodden under foot the Son of God, and hath counted the blood of the covenant, wherewith he was sanctified, an unholy thing, and hath done despite unto the Spirit of grace?





Dk1871

29. hvor meget værre Straf, mene I, at den skal agtes værd, som træder Guds Søn med Fødder og ringeagter pagtens Blod, hvormed han var helliget, og forhaaner Naadens Aand?

KXII

29. Huru mycket större näpst, menen I, förtjenar den som Guds Son förtrampar, och Testamentsens blod såsom orent aktar, genom hvilket han helgad är, och försmädar nådenes Anda?





PR1739

29. Kui paljo kurjema nuhtlusse arwate teie tedda wäärt ollewad, kes Jummala Poia jalgega tallab, ja seädusse werd rojaseks pañeb, mis läbbi tem̃a on pühhitsetud, ja kes armo Waimo teotab.

LT

29. Tik pagalvokite: kaip dar sunkesnės bausmės nusipelnys tas, kuris sutrypė kojomis Dievo Sūnų, nešventu palaikė Sandoros kraują, kuriuo buvo pašventintas, ir įžeidė malonės Dvasią!





Luther1912

29. Wie viel, meint ihr, ärgere Strafe wird der verdienen, der den Sohn Gottes mit Füßen tritt und das Blut des Testaments unrein achtet, durch welches er geheiligt ist, und den Geist der Gnade schmäht?

Ostervald-Fr

29. De quel plus grand supplice pensez-vous que sera jugé digne celui qui foulera aux pieds le Fils de Dieu, et qui tiendra pour profane le sang de l'alliance, par lequel il avait été sanctifié, et qui outragera l'Esprit de la grâce?

RV'1862

29. ¿Cuánto pensáis que será más digno de mayor castigo, el que hollare al Hijo de Dios, y tuviere por inmunda la sangre del concierto con la cual fué santificado, y ultrajare al Espíritu de gracia?

SVV1750

29 Hoeveel te zwaarder straf, meent gij, zal hij waardig geacht worden, die den Zoon van God vertreden heeft, en het bloed des testaments onrein geacht heeft, waardoor hij geheiligd was, en den Geest der genade smaadheid heeft aangedaan?





PL1881

29. Co się wam zda? Jakoż sroższego karania godzien jest ten, kto by Syna Bożego podeptał i krew przymierza, przez którą był poświęcony, za pospolitą miał, i Ducha łaski zelżył?

Karoli1908Hu

29. Gondoljátok meg, mennyivel súlyosabb büntetésre méltónak ítéltetik az, a ki az Isten Fiát megtapodja, és a szövetségnek vérét, melylyel megszenteltetett, tisztátalannak tartja, és a kegyelemnek Lelkét bántalmazza?





RuSV1876

29 то сколь тягчайшему, думаете, наказанию повинен будет тот, кто попирает Сына Божия и не почитает за святыню Кровь завета, которою освящен, и Духа благодати оскорбляет?

БКуліш

29. Скільки ж, думаєте, гіршої муки заслужить, хто Сина Божого потоптав і кров завіту, котрою осьвятив ся, вважав за звичайну, і Духа благодати зневажив?





FI33/38

30 Sillä me tunnemme hänet, joka on sanonut: "Minun on kosto, minä olen maksava (, sanoo Herra)"; ja vielä: "Herra on tuomitseva kansansa".

TKIS

30 Sillä tunnemme Hänet, joka on sanonut: "Minun on kosto, minä olen maksava (, sanoo Herra) ja vielä: "Herra on tuomitseva kansansa."

Biblia1776

30. Sillä me tunnemme hänen, joka sanoi: minun on kosto, minä tahdon kostaa, sanoo Herra; ja taas: Herra on kansansa tuomitseva.

CPR1642

30. Sillä me tunnemme hänen joca sanoi: Minun on costo minä tahdon costa ( sano HERra ) Ja taas HERra on Canssans duomidzewa.

UT1548

30. Sille me tunnemma henen ioca sanoi/ Minun ombi Costo/ mine tahdon iellensmaxa (ma Herra) Ja taas/ Herran pite Canssans domitzeman. (Sillä me tunnemme hänen joka sanoi/ Minun ompi kosto/ minä tahdon jällens maksaa (mä Herra) Ja taas/ Herran pitää kansansa tuomitseman.)







Gr-East

30. οἴδαμεν γὰρ τὸν εἰπόντα· ἐμοὶ ἐκδίκησις, ἐγὼ ἀνταποδώσω, λέγει Κύριος· καὶ πάλιν· Κύριος κρινεῖ τὸν λαὸν αὐτοῦ.

Text Receptus

30. οιδαμεν γαρ τον ειποντα εμοι εκδικησις εγω ανταποδωσω λεγει κυριος και παλιν κυριος κρινει τον λαον αυτου 30. oidamen gar ton eiponta emoi ekdikesis ego antapodoso legei kυrios kai palin kυrios krinei ton laon aυtoυ





MLV19

30 For* we know the one who said, ‘Vengeance (is) for me. I will be repaying says (the) Lord.’ And again, ‘(The) Lord will judge his people.’ {Deu 32:35-36, Psa 135:14}

KJV

30. For we know him that hath said, Vengeance belongeth unto me, I will recompense, saith the Lord. And again, The Lord shall judge his people.





Dk1871

30. Thi vi kjende den, som har sagt: mig hører Hevnen til, jeg vil betale, siger Herren; og atter: Herren skal dømme sit Folk.

KXII

30. Ty vi kännom den som sade: Hämnden är min; jag skall vedergällat, säger Herren; och åter: Herren skall döma sitt folk.





PR1739

30. Sest meie tunneme sedda, kes ütleb: Kättemaksminne on minno pärralt, minna tahhan jälle kätte maksta, ütleb Issand; ja ta: Kül Issand moistab kohhut omma rahwa peäle.

LT

30. Juk pažįstame Tą, kuris pasakė: ‘‘Mano kerštas, Aš atsilyginsiu,­ sako Viešpats’‘. Ir vėl: ‘‘Viešpats teis savo tautą’‘.





Luther1912

30. Denn wir kennen den, der da sagte: "Die Rache ist mein, ich will vergelten", und abermals: "Der HERR wird sein Volk richten."

Ostervald-Fr

30. Car nous connaissons celui qui a dit: A moi appartient la vengeance; je rendrai la pareille, dit le Seigneur. Et ailleurs: Le Seigneur jugera son peuple.

RV'1862

30. Porque sabemos quién es el que dijo: Mía es la venganza, yo daré el pago, dice el Señor. Y otra vez: El Señor juzgará su pueblo.

SVV1750

30 Want wij kennen Hem, Die gezegd heeft: Mijn is de wraak, Ik zal het vergelden, spreekt de Heere. En wederom: De Heere zal Zijn volk oordelen.





PL1881

30. Albowiem znamy tego, który powiedział: Mnie pomsta, Ja oddam, mówi Pan; i zasię: Pan sądzić będzie lud swój.

Karoli1908Hu

30. Mert ismerjük azt, a ki így szólt: Enyém a bosszúállás, [15†] én megfizetek, ezt mondja az Úr. És ismét: Az Úr megítéli az ő népét.





RuSV1876

30 Мы знаем Того, Кто сказал: у Меня отмщение, Я воздам, говорит Господь. И еще: Господь будет судить народ Свой.

БКуліш

30. Знаємо Того, хто промовив: "Менї відомщеннє, я віддам, глаголе Господь"; і знов: "Господь судити ме людей своїх."





FI33/38

31 Hirmuista on langeta elävän Jumalan käsiin.

TKIS

31 Kauheaa on langeta elävän Jumalan käsiin.

Biblia1776

31. Hirmuinen on langeta elävän Jumalan käsiin.

CPR1642

31. Hirmuinen on langeta eläwän Jumalan käsijn.

UT1548

31. Hirmulinen ombi langeta Eleuen Jumalan käsijn. (Hirmuinen ompi langeta eläwän Jumalan käsiin.)







Gr-East

31. φοβερὸν τὸ ἐμπεσεῖν εἰς χεῖρας Θεοῦ ζῶντος.

Text Receptus

31. φοβερον το εμπεσειν εις χειρας θεου ζωντος 31. foβeron to empesein eis cheiras theoυ zontos





MLV19

31 (It is) a fearful thing to fall into the hands of the living God.

KJV

31. It is a fearful thing to fall into the hands of the living God.





Dk1871

31. Det for forfærdeligt at falde i den levende Guds Hænder.

KXII

31. Det är gräseligit falla uti lefvandes Guds händer.





PR1739

31. Hirmus on, ellawa Jum̃ala kätte langeda.

LT

31. Baisu pakliūti į gyvojo Dievo rankas!





Luther1912

31. Schrecklich ist's, in die Hände des lebendigen Gottes zu fallen.

Ostervald-Fr

31. C'est une chose terrible que de tomber entre les mains du Dieu vivant.

RV'1862

31. Horrenda cosa es caer en las manos del Dios vivo.

SVV1750

31 Vreselijk is het te vallen in de handen des levenden Gods.





PL1881

31. Strasznać rzecz jest wpaść w ręce Boga żywego.

Karoli1908Hu

31. Rettenetes dolog az élő Istennek kezébe esni. [16†]





RuSV1876

31 Страшно впасть в руки Бога живаго!

БКуліш

31. Страшно впасти в руки Бога живого.





FI33/38

32 Mutta muistakaa entisiä päiviä, jolloin te, valistetuiksi tultuanne, kestitte monet kärsimysten kilvoitukset,

TKIS

32 Mutta muistakaa entisiä päiviä, jolloin te valistetuiksi tultuanne kestitte monet kärsimysten kilvoitukset,

Biblia1776

32. Muistakaa siis entisiä päiviä, joina te valistetut olitte ja kärsitte monen vaivan kilvoituksen:

CPR1642

32. MUistacat sijs endisiä päiwiä joina te walistetut olitta ja kärseitte monein waiwain kilwoituxen:

UT1548

32. Tesse te nyt muistacat nijte entisie peiuie/ ioina te walghistetut olitte/ ia kersinyt oletta swrein Waiuain Kiluotuxen/ (Tässä te nyt muistakat niitä entisiä päiwiä/ joina te walistetut olitte/ ja kärsinyt oletta suurein waiwain kilwoituksen/)







Gr-East

32. Ἀναμιμνήσκεσθε δὲ τὰς πρότερον ἡμέρας, ἐν αἷς φωτισθέντες πολλὴν ἄθλησιν ὑπεμείνατε παθημάτων,

Text Receptus

32. αναμιμνησκεσθε δε τας προτερον ημερας εν αις φωτισθεντες πολλην αθλησιν υπεμεινατε παθηματων 32. anamimneskesthe de tas proteron emeras en ais fotisthentes pollen athlesin υpemeinate pathematon





MLV19

32 But remind° yourselves of the former days, (when) you° were enlightened, in which you° endured a large conflict of sufferings;

KJV

32. But call to remembrance the former days, in which, after ye were illuminated, ye endured a great fight of afflictions;





Dk1871

32. Kommer de forrige Dage i hu, i hvilke I, efterat I vare blevne oplyste, udholdt en stor Kamp med Lidelser,

KXII

32. Men kommer ihåg de framledna dagar, i hvilkom I upplyste voren, och stoden en stor törning i bedröfvelsen;





PR1739

32. Agga tulletage enneste mele need endised päwad, millal teie ollete walgustud, ja suurt kannatamiste woitlemist kannatanud,

LT

32. Prisiminkite ankstesnes dienas, kada jūs apšviesti ištvėrėte didelę kentėjimų kovą,





Luther1912

32. Gedenket aber an die vorigen Tage, in welchen ihr, nachdem ihr erleuchtet wart, erduldet habt einen großen Kampf des Leidens

Ostervald-Fr

32. Or, souvenez-vous des premiers jours, où, après avoir été éclairés, vous avez soutenu un grand combat de souffrances;

RV'1862

32. Traéd empero a la memoria los dias primeros, en los cuales después de haber sido iluminados, sufristeis gran combate de aflicciones:

SVV1750

32 Doch gedenkt de vorige dagen, in dewelke, nadat gij verlicht zijt geweest, gij veel strijd des lijdens hebt verdragen.





PL1881

32. Wspomnijcie na dni pierwsze, w których będąc oświeceni, znosiliście wielki bój utrapienia,

Karoli1908Hu

32. Emlékezzetek pedig vissza a régebbi napokra, a melyekben, minekutána megvilágosíttattatok, sok szenvedésteljes küzdelmet állottatok ki,





RuSV1876

32 Вспомните прежние дни ваши, когда вы, быв просвещены, выдержали великий подвиг страданий,

БКуліш

32. Згадайте ж перші днї, в котрі ви, просьвітившись, перенесли велику боротьбу терпіння,





FI33/38

33 kun te toisaalta olitte häväistysten ja ahdistusten alaisina, kaikkien katseltavina, toisaalta taas tulitte niiden osaveljiksi, joiden kävi samalla tavalla.

TKIS

33 kun toisaalta häväistyinä ja ahdistettuina jouduitte katseltaviksi, toisaalta taas tulitte niitten osaveljiksi, jotka samoin vaelsivat.

Biblia1776

33. Puolittain silloin, kuin te sekä pilkkain että tuskain kautta kaikille ihmeeksi olitte: puolittain, kuin te niiden kanssa osalliset olitte, joille myös niin kävi.

CPR1642

33. Puolittain silloin cosca te sekä pilckain että tuscain cautta caikille ihmexi olitta: Puolittain cosca te nijden cansa osalliset olitta joiden käsi myös nijn käwi.

UT1548

33. politain silloin/ coska te itze seke pilcain ette Tuskain cautta caikille jhmexi olitta. Politain coska te Osaliset olitta ninen cansa/ ioinen sillemoto Käsikieui. (puolitain silloin/ koska te itse sekä pilkkain että tuskain kautta kaikille ihmeeksi olitte. Puolittain koska te osalliset olitte niiden kanssa/ joinen sillä muotoa käsi käwi)







Gr-East

33. τοῦτο μὲν ὀνειδισμοῖς τε καὶ θλίψεσι θεατριζόμενοι, τοῦτο δὲ κοινωνοὶ τῶν οὕτως ἀναστρεφομένων γενηθέντες.

Text Receptus

33. τουτο μεν ονειδισμοις τε και θλιψεσιν θεατριζομενοι τουτο δε κοινωνοι των ουτως αναστρεφομενων γενηθεντες 33. toυto men oneidismois te kai thlipsesin theatrizomenoi toυto de koinonoi ton oυtos anastrefomenon genethentes





MLV19

33 (in) this thing indeed, makes you° a spectacle both by reproaches and afflictions, but (in) this thing, you became partners of those who conducted themselves so.

KJV

33. Partly, whilst ye were made a gazingstock both by reproaches and afflictions; and partly, whilst ye became companions of them that were so used.





Dk1871

33. idet I deels selv ved Forsmædelser og Trængsler bleve et Skuespil, deels toge Deel med dem, som fristede saadanne Kaar.

KXII

33. Endels, då I sjelfve, genom hädelse och bedröfvelse, ett vidunder vorden; och endels, då I sällskap haden med dem, som det så går.





PR1739

33. Ni hästi sedda, et teie teotamiste ja willetsuste läbbi ollete awwalikkult naeruks pandud, kui ka sedda, et teie nende ossa-mehhiks ollete sanud, kelle kässi nenda käib.

LT

33. tiek patys išstatyti viešam reginiui su paniekinimais ir smurtu, tiek būdami dalininkai tų, su kuriais buvo taip elgiamasi.





Luther1912

33. und zum Teil selbst durch Schmach und Trübsal ein Schauspiel wurdet, zum Teil Gemeinschaft hattet mit denen, welchen es also geht.

Ostervald-Fr

33. Quand, d'un côté, vous avez été exposés publiquement à des opprobres et des persécutions, et que, de l'autre, vous avez pris part aux maux de ceux qui étaient ainsi traités.

RV'1862

33. De una parte, ciertamente, mientras fuisteis hechos el hazmereir tanto por oprobios como por tribulaciones; y de otra parte ínterin fuisteis hechos compañeros de los que de aquel modo eran tratados.

SVV1750

33 Ten dele, als gij door smaadheden en verdrukkingen een schouwspel geworden zijt; en ten dele, als gij gemeenschap gehad hebt met degenen, die alzo behandeld werden.





PL1881

33. Lubo to, gdyście byli i urąganiem, i utrapieniem na podziw wystawieni lub też gdyście się stali uczestnikami tych, z którymi się tak obchodzono.

Karoli1908Hu

33. Midőn egyfelől gyalázásokkal és nyomorgattatásokkal nyilvánosság elé hurczoltak titeket, másfelől társai lettetek azoknak, a kik így jártak.





RuSV1876

33 то сами среди поношений и скорбей служа зрелищем для других , то принимая участие в других, находившихся в таком же состоянии ;

БКуліш

33. то на зневагу і знущаннє виставлювані, то буваючи спільниками тих, що так жили.





FI33/38

34 Sillä vankien kanssa te olette kärsineet ja ilolla pitäneet hyvänänne omaisuutenne ryöstön, tietäen, että teillä on parempi tavara (taivaissa), joka pysyy.

TKIS

34 Sillä te olette sekä *säälineet kahleitani* että ilolla hyväksyneet omaisuutenne ryöstön tietäessänne, että teillä (itsellänne) on parempi ja pysyvä omaisuus (taivaissa).

Biblia1776

34. Sillä te olette myös niistä vaivoista, jotka minun siteistäni tapahtuivat, osalliset olleet, ja teidän hyvyytenne raatelemisen olette te ilolla kärsineet, tietäen, että teillä on parempi ja pysyväisempi tavara taivaissa.

CPR1642

34. Sillä te oletta nijstä waiwoista jotca minun siteistäni tapahtuit osalliset ollet. Ja teidän hywyden raatelemisen oletta te ilolla kärsinet. Tieten että teillä on parambi ja pysywäisembi tawara Taiwais.

UT1548

34. Sille ette te oletta mös nijste Waiuoista/ iotca minun Siteisteni tapactuit osaliset olluet. Ja teiden hywuydhen ratelemisen Ilon cansa oletta kersinyet. Tieten ette teille itze ombi parambi ia pysyueisembi Tauara Taiuais. (Sillä että te olette myös niistä waiwoista/ jotka minun siteistäni tapahtuit osalliset olleet. Ja teidän hywyyden raatelemisen ilon kanssa oletta kärsineet. Tieten että teille itse ompi parempi ja pysywäisempi tavara taiwaissa.)







Gr-East

34. καὶ γὰρ τοῖς δεσμοῖς μου συνεπαθήσατε καὶ τὴν ἁρπαγὴν τῶν ὑπαρχόντων ὑμῶν μετὰ χαρᾶς προσεδέξασθε, γινώσκοντες ἔχειν ἐν ἑαυτοῖς κρείττονα ὕπαρξιν ἐν οὐρανοῖς καὶ μένουσαν.

Text Receptus

34. και γαρ τοις δεσμοις μου συνεπαθησατε και την αρπαγην των υπαρχοντων υμων μετα χαρας προσεδεξασθε γινωσκοντες εχειν εν εαυτοις κρειττονα υπαρξιν εν ουρανοις και μενουσαν 34. kai gar tois desmois moυ sυnepathesate kai ten arpagen ton υparchonton υmon meta charas prosedeksasthe ginoskontes echein en eaυtois kreittona υparksin en oυranois kai menoυsan





MLV19

34 For* you° also sympathized together with (me) in my bonds, and you° accepted the ravening of your° possessions with joy, knowing that you° have for yourselves a better possession in the heavens and an abiding (one).

KJV

34. For ye had compassion of me in my bonds, and took joyfully the spoiling of your goods, knowing in yourselves that ye have in heaven a better and an enduring substance.





Dk1871

34. Thi baade have I Medlidenhed med mine Baand, og I skikkede Eder med Glæde deri, atman røvede Eders Gods, vidende, at I have i Eder selv et bedre og blivende Gods i Himlene.

KXII

34. Ty I hafven delaktige varit af de bedröfvelser, som af minom bojom gingo, och med fröjd lidit edra ägodelars försköfling, vetandes att I när eder sjelfva bättre och blifvande ägodelar hafven i himmelen.





PR1739

34. Sest teil on ka minno wangi-pölwe pärrast ärras meel olnud, ja ollete omma warra risumist römoga sallinud, sepärrast et teie teate, et teil isseennestes parrem warra on taewas, ja mis ikka jääb.

LT

34. Jūs užjautėte mane, kalinį, ir linksmai sutikote savo turto išplėšimą, žinodami, jog turite danguje geresnį ir išliekantį turtą.





Luther1912

34. Denn ihr habt mit den Gebundenen Mitleiden gehabt und den Raub eurer Güter mit Freuden erduldet, als die ihr wisset, daß ihr bei euch selbst eine bessere und bleibende Habe im Himmel habt.

Ostervald-Fr

34. Car vous avez aussi compati à mes liens, et vous avez accueilli avec joie l'enlèvement de vos biens, sachant que vous avez pour vous dans les cieux des biens plus excellents, et qui sont permanents.

RV'1862

34. Porque os compadecisteis también de mí en mis cadenas, y aceptasteis con gozo la rapiña de vuestros bienes, conociendo que tenéis para vosotros mismos una mejor sustancia en los cielos, y que permanece.

SVV1750

34 Want gij hebt ook over mijn banden medelijden gehad, en de roving uwer goederen met blijdschap aangenomen, wetende, dat gij hebt in uzelven een beter en blijvend goed in de hemelen.





PL1881

34. Albowiemeście i z więzienia mego ze mną utrapieni byli i rozchwycenie majętności waszych przyjęliście z radością, wiedząc, że macie w sobie lepszą majętność w niebie, i trwającą.

Karoli1908Hu

34. Mert a foglyokkal is együtt szenvedtetek, és vagyonotok elrablását örömmel fogadtátok, tudván, hogy néktek jobb és maradandó vagyonotok [17†] van a mennyekben.





RuSV1876

34 ибо вы и моим узам сострадали и расхищение имения вашего приняли с радостью, зная, что есть у вас на небесах имущество лучшее и непреходящее.

БКуліш

34. Бо і в моїх кайданах ви зо мною мучились, і жакуваннє маєтків ваших з радістю приймали, відаючи, що маєте собі маєток на небесах вічний і луччий.





FI33/38

35 Älkää siis heittäkö pois uskallustanne, jonka palkka on suuri.

TKIS

35 Älkää siis heittäkö pois uskallustanne, jonka palkka on suuri.

Biblia1776

35. Älkäät siis heittäkö pois teidän uskallustanne, jolla suuri palkan makso on.

CPR1642

35. Älkät sijs poisheittäkö teidän uscallustan jolla suuri palcan maxo on.

UT1548

35. Elket sijs poisheittekö teidhen Wskallustan/ iolla ombi yxi swri palcan maxo/ (Älkäät siis pois heittäkö teidän uskallustan/ jolla ompi yksi suuri palkan maksu/)







Gr-East

35. Μὴ ἀποβάλητε οὖν τὴν παρρησίαν ὑμῶν, ἥτις ἔχει μισθαποδοσίαν μεγάλην.

Text Receptus

35. μη αποβαλητε ουν την παρρησιαν υμων ητις εχει μισθαποδοσιαν μεγαλην 35. me apoβalete oυn ten parresian υmon etis echei misthapodosian megalen





MLV19

35 Therefore do° not cast away your° boldness, which has great reward.

KJV

35. Cast not away therefore your confidence, which hath great recompence of reward.





Dk1871

35. kaster derfor ikke Eders Frimodighed bort, hvilken har en stor Belønning;

KXII

35. Så kaster icke nu bort edra tröst, som en stor lön hafver.





PR1739

35. Ärge heitke nüüd mitte ärra omma julgust, mis sure palga saab.

LT

35. Tad nepameskite savo pasitikėjimo, už kurį skirtas didelis atlygis!





Luther1912

35. Werfet euer Vertrauen nicht weg, welches eine große Belohnung hat.

Ostervald-Fr

35. N'abandonnez donc pas votre confiance, qui aura une grande rémunération.

RV'1862

35. No perdáis pues esta vuestra confianza, que tiene grande remuneración de galardón;

SVV1750

35 Werpt dan uw vrijmoedigheid niet weg, welke een grote vergelding des loons heeft.





PL1881

35. Przetoż nie odrzucajcie ufności waszej, która ma wielką zapłatę.

Karoli1908Hu

35. Ne dobjátok el hát bizodalmatokat, melynek nagy jutalma van. [18†]





RuSV1876

35 Итак не оставляйте упования вашего, которому предстоит великое воздаяние.

БКуліш

35. Не кидайте ж сьміливости вашої, котра має нагороду велику.





FI33/38

36 Sillä te tarvitsette kestäväisyyttä, tehdäksenne Jumalan tahdon ja saadaksenne sen, mikä luvattu on.

TKIS

36 Tarvitsette näet kestävyyttä, jotta tehtyänne Jumalan tahdon saisitte sen, mikä on luvattu.

Biblia1776

36. Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte.

CPR1642

36. Sillä kärsimys on teille tarpellinen täyttäxenne Jumalan tahtoa että te lupauxen saisitta.

UT1548

36. sille kersimys ombi teille tarpelinen/ senpäle ette te Jumalan tahdon teuteysitte/ ia sen Lupauxen saisitta. (sillä kärsimys ompi teille tarpeellinen/ sen päälle että te Jumalan tahdon täyttäisitte/ ja sen lupauksen saisitte.)







Gr-East

36. ὑπομονῆς γὰρ ἔχετε χρείαν, ἵνα τὸ θέλημα τοῦ Θεοῦ ποιήσαντες κομίσησθε τὴν ἐπαγγελίαν.

Text Receptus

36. υπομονης γαρ εχετε χρειαν ινα το θελημα του θεου ποιησαντες κομισησθε την επαγγελιαν 36. υpomones gar echete chreian ina to thelema toυ theoυ poiesantes komisesthe ten epaggelian





MLV19

36 For* you° have need of endurance, in order that, having done the will of God, you° may get the promise for yourselves.

KJV

36. For ye have need of patience, that, after ye have done the will of God, ye might receive the promise.





Dk1871

36. thi I have Taalmodighed behov at, naar I have gjort Guds Villie, I da kunne faae Forjættelsen.

KXII

36. Ty tålamodet är eder behof; på det I mågen göra Guds vilja, och få det som lofvadt är.





PR1739

36. Sest kannatus lähhäb teile tarwis, et teie Jummala tahtmist tehhes woite tootust kätte sada.

LT

36. Taip, reikia jums ištvermės, kad, įvykdę Dievo valią, gautumėte, kas pažadėta.





Luther1912

36. Geduld aber ist euch not, auf daß ihr den Willen Gottes tut und die Verheißung empfanget.

Ostervald-Fr

36. Car vous avez besoin de patience, afin qu'après avoir fait la volonté de Dieu, vous remportiez l'effet de la promesse.

RV'1862

36. Porque la paciencia os es necesaria, para que, habiendo hecho la voluntad de Dios, recibáis la promesa.

SVV1750

36 Want gij hebt lijdzaamheid van node, opdat gij, den wil van God gedaan hebbende, de beloftenis moogt wegdragen;





PL1881

36. Albowiem cierpliwości wam potrzeba, abyście wolę Bożą czyniąc, odnieśli obietnicę.

Karoli1908Hu

36. Mert békességes tűrésre van [19†] szükségetek, hogy az Isten akaratát cselekedvén, elnyerjétek az ígéretet.





RuSV1876

36 Терпение нужно вам, чтобы, исполнив волю Божию,получить обещанное;

БКуліш

36. Терпіннє бо вам треба мати, щоб, волю Божу вчинивши, прийняли обітуваннє.





FI33/38

37 Sillä "vähän, aivan vähän aikaa vielä, niin tulee hän, joka tuleva on, eikä viivyttele;

TKIS

37 Sillä "aivan vähän aikaa vielä, niin tulee Hän, joka on tuleva eikä viivyttele."

Biblia1776

37. Sillä vähän hetken perästä tulee se, joka tuleva on, ja ei viivyttele.

CPR1642

37. Sillä wähän hetken perästä tule se joca tulewa on ja ei wijwyttele.

UT1548

37. Sille ette wiele wehen hetken pereste/ nin se tulepi/ ioca tuleuainen ombi/ ia ei wiwuyttele. (Sillä ette wielä wähän hetken perästä/ niin se tuleepi/ joka tulewainen ompi/ ja ei wiiwyttele.)







Gr-East

37. ἔτι γὰρ μικρὸν ὅσον, ὁ ἐρχόμενος ἥξει καὶ οὐ χρονιεῖ.

Text Receptus

37. ετι γαρ μικρον οσον οσον ο ερχομενος ηξει και ου χρονιει 37. eti gar mikron oson oson o erchomenos eksei kai oυ chroniei





MLV19

37 ‘For* still a little (while), (O) how-much? (O) how-much? He who is coming will be coming and will not delay.

KJV

37. For yet a little while, and he that shall come will come, and will not tarry.





Dk1871

37. Thi der er endnu kun en liden Stund, indtil den kommer, der skal komme, og han skal ikke tøve.

KXII

37. Ty ännu en liten tid, så kommer den som komma skall, och fördröjer icke.





PR1739

37. Sest weel wägga wägga ürrikesse aia pärrast tulleb se, kes peab tullema, ja ei wiwi mitte.

LT

37. Nes ‘‘dar trumpa, trumpa valandėlė, ir ateis Tas, kuris turi ateiti, ir neužtruks.





Luther1912

37. Denn "noch über eine kleine Weile, so wird kommen, der da kommen soll, und nicht verziehen.

Ostervald-Fr

37. Car encore un peu, bien peu de temps, et celui qui vient, arrivera, et il ne tardera point.

RV'1862

37. Porque aun un poquito de tiempo, y el que ha de venir vendrá, y no tardará.

SVV1750

37 Want: Nog een zeer weinig tijds en Hij, Die te komen staat, zal komen, en niet vertoeven.





PL1881

37. Boć jeszcze bardzo, bardzo maluczko, a oto ten, który ma przyjść, przyjdzie, a nie omieszka.

Karoli1908Hu

37. Mert még vajmi kevés idő, és a ki eljövendő, eljő és nem késik. [20†]





RuSV1876

37 ибо еще немного, очень немного, и Грядущий придет и не умедлит.

БКуліш

37. Вже бо незабаром ось, ось Грядущий прийде, і не загаєть ся.





FI33/38

38 mutta minun vanhurskaani on elävä uskosta, ja jos hän vetäytyy pois, ei minun sieluni mielisty häneen".

TKIS

38 Mutta vanhurskas* on elävä uskosta, ja jos hän vetäytyy pois, minun sieluni ei mielisty häneen."

Biblia1776

38. Mutta vanhurskas elää uskosta: ja joka välttää, siihen ei minun sieluni mielisty.

CPR1642

38. Mutta wanhurscas elä uscostans ja joca wälttä hänehen en minä mielisty.

UT1548

38. Mutta sen Wanhurskan pite vskostansa elemen. Mutta ioca weltepi/ ei minun pidhe heneste mielistymen. (Mutta sen wanhurskaan pitää uskostansa elämän. Mutta joka wälttääpi/ ei minun pidä hänestä mielistymän.)







Gr-East

38. ὁ δὲ δίκαιος ἐκ πίστεως ζήσεται· καὶ ἐὰν ὑποστείληται, οὐκ εὐδοκεῖ ἡ ψυχή μου ἐν αὐτῷ.

Text Receptus

38. ο δε δικαιος εκ πιστεως ζησεται και εαν υποστειληται ουκ ευδοκει η ψυχη μου εν αυτω 38. o de dikaios ek pisteos zesetai kai ean υposteiletai oυk eυdokei e psυche moυ en aυto





MLV19

38 But my righteous one will be living from faith and if he retreats back, my soul does not delight in him.’ {Isa 26:20, Hab. 2:3-4}

KJV

38. Now the just shall live by faith: but if any man draw back, my soul shall have no pleasure in him.





Dk1871

38. Men den Retfærdige af Troen skal leve; og dersom Nogen udddrager sig, har min Sjæl ikke Behagelighed i ham.

KXII

38. Men den rättfärdige skall lefva af tron; och hvilken sig undandrager, han skall icke behaga mine själ.





PR1739

38. Agga, kes ussust öige on, se peab ellama, ja kui kegi ärratagganeb, siis ei olle minno hingel temmast melehead.

LT

38. Bet teisusis gyvens tikėjimu, ir, jeigu jis atsitrauktų, mano siela juo nebesigėrės’‘.





Luther1912

38. Der Gerechte aber wird des Glaubens leben, Wer aber weichen wird, an dem wird meine Seele keinen Gefallen haben."

Ostervald-Fr

38. Or, le juste vivra par la foi; mais, si quelqu'un se retire, mon âme ne prend point de plaisir en lui.

RV'1862

38. Mas el justo vivirá por fé; empero si se retirare, no se complacerá mi alma en él.

SVV1750

38 Maar de rechtvaardige zal uit het geloof leven; en zo iemand zich onttrekt, Mijn ziel heeft in hem geen behagen.





PL1881

38. A sprawiedliwy z wiary żyć będzie; a jeźliby się kto schraniał, nie kocha się w nim dusza moja.

Karoli1908Hu

38. Az igaz pedig hitből él. És [21†] a ki meghátrál, [22†] abban nem gyönyörködik a lelkem.





RuSV1876

38 Праведный верою жив будет; а если кто поколеблется, не благоволит к тому душа Моя.

БКуліш

38. "А праведний з віри жив буде," і: "Коли хто малодушен, не вподобає душа моя його."





FI33/38

39 Mutta me emme ole niitä, jotka vetäytyvät pois omaksi kadotuksekseen, vaan niitä, jotka uskovat sielunsa pelastukseksi.

TKIS

39 Me emme kuitenkaan ole niitä, jotka vetäytyvät pois kadotuksekseen, vaan niitä, jotka uskovat sielunsa pelastukseksi.

Biblia1776

39. Mutta emme ole ne, jotka meitämme kadotukseen vältämme, vaan jotka uskomme sielun tallella pitämiseen.

CPR1642

39. Mutta en me nijstä ole jotca heidäns cadotuxeen wälttäwät waan nijstä jotca uscowat ja sieluns tallelle saattawat.

UT1548

39. Mutta eipe me ole nijste/ iotca heidens welteuet cadhotuxeen. Waan nijste iotca vskouat/ ia Sieluns tallelle saattauat. (Mutta eipä me ole niistä/ jotka heidäns wälttäwät kadotukseen. Waan niistä jotka uskowat/ ja sielunsa tallelle saattawat.)







Gr-East

39. ἡμεῖς δὲ οὐκ ἐσμὲν ὑποστολῆς εἰς ἀπώλειαν, ἀλλὰ πίστεως εἰς περιποίησιν ψυχῆς.

Text Receptus

39. ημεις δε ουκ εσμεν υποστολης εις απωλειαν αλλα πιστεως εις περιποιησιν ψυχης 39. emeis de oυk esmen υpostoles eis apoleian alla pisteos eis peripoiesin psυches





MLV19

39 But we are not from this retreating back (leading) to destruction, but (we are) from (the) faith (leading) to the preservation of (the) soul.

KJV

39. But we are not of them who draw back unto perdition; but of them that believe to the saving of the soul.





Dk1871

39. Men vi ere ikke af dem, som unddrage sig til deres Fordærvelse, men af dem, som troe til Sjælens Frelse.

KXII

39. Men vi ärom icke de, som oss undandrage till förtappelse; utan af dem som tro, och frälsa själena.





PR1739

39. Agga meie ei olle mitte nende seast, kes tagganewad hukkasamisseks, waid nende seast, kes ussuwad hinge ärrapeästmisseks.

LT

39. Tačiau mes nesame tie, kurie atsitraukia savo pražūčiai, bet tie, kurie tiki, kad išgelbėtume sielą.





Luther1912

39. Wir aber sind nicht von denen, die da weichen und verdammt werden, sondern von denen, die da glauben und die Seele erretten.

Ostervald-Fr

39. Pour nous, nous ne sommes pas de ceux qui se retirent pour se perdre, mais de ceux qui croient pour le salut de leur âme.

RV'1862

39. Mas nosotros no somos de los de retiramiento para perdición, mas de fé para ganancia del alma.

SVV1750

39 Maar wij zijn niet van degenen, die zich onttrekken ten verderve, maar van degenen, die geloven tot behouding der ziel.





PL1881

39. Lecz my nie jesteśmy z tych, którzy się schraniają ku zginieniu, ale z tych, którzy wierzą ku pozyskaniu duszy.

Karoli1908Hu

39. De mi nem vagyunk meghátrálás emberei, hogy elvesszünk, hanem hitéi, [23†] hogy életet nyerjünk.





RuSV1876

39 Мы же не из колеблющихся на погибель, но стоим в вере к спасению души.

БКуліш

39. Ми ж не малодушні (собі) на погибель, а віруючі на спасеннє душі.





 

Valitse
luku

1 2 3
4 5 6
7 8 9
10 11 12
13