Jobin kirja
1093
24 Minä hymyilin heille, kun he
olivat toivottomat, ja minun kas-
vojeni loistaessa eivät he synkik-
si jääneet.
25 Jos suvaitsin tulla heidän
luokseen, niin minä istuin ylinnä,
istuin kuin kuningas sotajouk-
konsa keskellä, niinkuin se, joka
murheelliset lohduttaa.
30 luku
Jobin puheen jatkoa: Kadonnut
on entinen onni, kurjuuteen jou-
tuneena hän on kaikkien yhteis-
kunnan hylkiöidenkin, pilkkana;
tuskiensa vallassa ja Jumalan
vainoamana hän ei saata olla
valittamatta.
1 Mutta nyt nauravat minua
elinpäiviltään nuoremmat, joiden
isiä minä pidin liian halpoina
pantaviksi paimenkoiraini pariin.
2 Ja mitäpä hyödyttäisi minua
heidän kättensä voima, koska
heidän nuoruutensa tarmon on
vienyt
3 puute ja kova nälänhätä! He
kaluavat kuivaa maata, jo ennes-
tään autiota erämaata;
4 he poimivat suolaheiniä pen-
saiden ympäriltä, ja heidän ruo-
kanaan ovat kinsteripensaan juu-
ret.
5 Heidät karkoitetaan ihmisten
parista; heitä vastaan nostetaan
hälytys niinkuin varasta vastaan.
6 Heidän on asuttava kaameissa
rotkoissa, maakoloissa ja kallio-
luolissa.
7 Pensaiden keskellä he ulisevat,
nokkospehkojen suojaan he sul-
loutuvat -
8 nuo houkkioiden ja kunniatto-
main sikiöt, jotka on hosuttu
maasta pois.
9 Heille minä olen nyt tullut
pilkkalauluksi, olen heidän jutuk-
sensa joutunut;
10 he inhoavat minua, väistyvät
minusta kauas eivätkä häikäile
sylkeä silmilleni.
11 Sillä Jumala on höllentänyt
jouseni jänteen ja nöyryyttänyt
minut, eivätkä he enää suista
julkeuttaan minun edessäni.
12 Oikealta puoleltani nousee
tuo sikiöparvi; he lyövät jalat al-
tani ja luovat turmateitänsä mi-
nua vastaan.
13 He hävittävät minun polkuni,
ovat apuna minua tuhottaessa,
vaikka itse ovat ilman auttajaa;
