Jobin kirja
1094
14 niinkuin leveästä muu-
rinaukosta he tulevat, raunioiden
alta he vyöryvät esiin.
15 Kauhut ovat kääntyneet mi-
nua vastaan; niinkuin tuuli sinä
pyyhkäiset pois minun arvoni, ja
minun onneni katoaa niinkuin
pilvi.
16 Ja nyt minun sieluni vuotaa
tyhjiin, kurjuuden päivät ovat
saavuttaneet minut.
17 Yö kaivaa luut minun ruu-
miistani, ja kalvavat tuskani eivät
lepää.
18 Kaikkivallan voimasta on mi-
nun verhoni muodottomaksi
muuttunut; se kiristyy ympärilleni
niinkuin ihokkaani pääntie.
19 Hän on heittänyt minut lo-
kaan, ja minä olen tullut tomun
ja tuhan kaltaiseksi.
20 Minä huudan sinua, mutta
sinä et vastaa minulle; minä sei-
son tässä, mutta sinä vain tuijo-
tat minuun.
21 Sinä muutut tylyksi minulle,
vainoat minua väkevällä kädellä-
si.
22 Sinä kohotat minut myrsky-
tuuleen, kiidätät minut mene-
mään ja annat minun menehtyä
rajuilman pauhinassa.
23 Niin, minä tiedän: sinä viet
minua kohti kuolemaa, majaan,
kunne kaikki elävä kokoontuu.
24 Mutta eikö saisi hukkuessaan
kättänsä ojentaa tahi onnetto-
muudessa apua huutaa?
25 Vai enkö minä itkenyt kova-
osaisen kohtaloa, eikö sieluni
säälinyt köyhää?
26 Niin, minä odotin onnea,
mutta tuli onnettomuus; minä
vartosin valoa, mutta tuli pimeys.
27 Sisukseni kuohuvat lakkaa-
matta, kurjuuden päivät ovat
kohdanneet minut.
28 Minä käyn murheasussa, il-
man päivänpaistetta; minä nou-
sen ja huudan väkijoukossa.
29 Minusta on tullut aavikkosut-
ten veli ja kamelikurkien kump-
pani.
30 Minun nahkani on mustunut
ja lähtee päältäni, ja luuni ovat
kuumuuden polttamat.
31 Niin muuttui kanteleeni soitto
valitukseksi ja huiluni sävel itkun
ääneksi.
31 luku
Jobin puheen jatkoa: Hän va-
kuuttaa vaeltaneensa kaikessa
