TOINEN MAKKABEALAISTEN KIRJA
2903
joka aina meidän kansaamme
varjellut on, ja sanoivat:
35. Herra, vaikka et sinä mitään
tarvitse, on se kuitenkin sinun
hyvä tahtos ollut, että sinun
templis, jossa sinä asut, meidän
seassamme olis.
36. Sen tähden, pyhä Jumala,
jonka kaikki pyhät omat ovat,
varjele vielä huonees, jonka me
äskettäin puhdistaneet olemme,
ettei sitä jälleen saastutettaisi, ja
tukitse pahain suut!
37. Mutta Nikanorille sanottiin
Jerusalemissa olevan yksi mies
vanhimmista, Ratsis nimeltä, joka
isällisiä käskyjä rakasti, ja jolla
joka paikassa hyvä kiitos ja sen-
kaltainen ystävyys, että jokainen
hänen Juudalaisten isäksi kutsui.
38. Hänen päällensä oli myös
ennen tätä aikaa kannettu ja
häntä vainottu, ja oli henkensä
miehuullisesti vaaraan antanut
Juudalaisten uskon tähden.
39. Kuin Nikanor näyttää tahtoi,
kuinka kovin hän Juudalaisten
päälle vihainen oli, lähetti hän
enempi kuin viisisataa sotamies-
tä, ottamaan häntä kiinni.
40. Sillä hän luuli, kuin hän hä-
nen vangiksi saanut olis, heille
suuren vahingon tehneensä.
41. Mutta kuin he tornin porttiin,
kussa hän oli, karkasivat, ja käs-
kivät tulta tuoda, porttia sytyt-
tääksensä, ja hän ymmärsi van-
kina olevansa, tahtoi hän itsensä
pistää lävitse.
42. Sillä hän tahtoi ennen kun-
nialla kuolla, kuin jumalattomain
käsiin tulla, ja heiltä häpiällisesti
pilkattaa; mutta siinä hädässä ei
hän itsiänsä oikein osannut.
43. Kuin he joukottain hänen ty-
könsä sisälle menivät, juoksi hän
muurin päälle, Ja syöksi itsensä
rohkiasti kansan sekaan.
44. Mutta he välttivät, että hä-
nellä siaa olis ollut. Ja hän pu-
tosi kuvettensa päälle, mutta
vielä hän kuitenkin eli,
45. Ja nousi vihoissansa ylös,
vaikka hän kovin verta vuosi, ja
haavat kipiät olivat, ja juoksi
kansan lävitse, ja astui korkian
kallion päälle.
46. Kuin hänestä kaikki veri oli
juossut ulos, otti hän kuitenkin
suolet ruumiistansa, ja heitti ne
sotamiesten keskelle, ja huusi
Jumalan tykö, joka elämän ja
hengen Herra on, että hän ne
kaikki hänelle jälleen antais; ja
