BIBLIA 1776 ESIPUHEILLA - page 2899

TOINEN MAKKABEALAISTEN KIRJA
2898
ta ylimmäisen papin viran olis
saanut.
4. Mutta kaikkein kuningasten
Kuningas käänsi Antiokuksen
mielen, että hän sen pahanilki-
sen karkurin rankaisi. Sillä Lysias
teki hänen kaiken tämän levot-
tomuuden syyksi, sentähden an-
toi hän hänen viedä Bereaan, ja
heidän maansa tavalla siellä
tappaa.
5. Sillä siellä oli torni viisikym-
mentä kyynärää korkia, täynnä
tuhkaa, ja tuhan päällä oli ym-
päri juoksevainen ja piikkinen ra-
tas.
6. Sen päällä murrettiin Jumalan
pilkkaajat ja suuret pahantekiät.
7. Senkaltaisella kuolemalla täy-
tyi myös luopuneen Menelauksen
kuolla, ja ei maahan haudattaa.
8. Ja hänelle tapahtui oikein; sil-
lä että hän usein Herran alttaria
vastaan, kussa pyhä tuli ja tuhka
oli, syntiä tehnyt oli, piti hänen
myös tuhan päällä kuoleman.
9. Mutta kuningas oli sangen
suuressa kiukussa Juudalaisten
päälle, ja aikoi niin hirmuisesti
heille tehdä, kuin hänen isänsä-
kin tehnyt oli.
10. Sen ymmärsi Juudas, ja käs-
ki kaiken kansan rukoilla Herraa
päivällä ja yöllä, että hän heitä
nyt, niinkuin usein ennenkin, aut-
tais niitä vastaan, jotka lain,
isänmaan ja pyhän templin ryös-
tää tahtoivat,
11. Ja ettei hän kansaansa, joka
nepiästi henkensä vetänyt oli,
kirottuin pakanain käsiin antaisi.
12. Kuin he nyt sitä yksimielises-
ti tekivät, ja rukoilivat laupiasta
Jumalaa itkulla ja paastolla, ja
makasivat koko kolme päivää
maassa, lohdutti heitä Juudas ja
käski tykönsä tulla.
13. Ja kuin hän ja vanhimmat
yhdessä olivat, piti hän neuvoa
heidän kanssansa, että hän tah-
toi ennen kuin kuningas jouk-
koinensa Juudeaan tulis Ja kau-
pungin voittais, häntä vastaan
mennä, ja Jumalan avulla lopet-
taa asian.
14. Ja antoi niin itsensä Juma-
lan haltuun, ja neuvoi väkensä
sotimaan rohkiasti kuolemaan
asti, varjellaksensa lakia, templiä,
kaupunkia, isänmaata ja hallitus-
ta,
15. Ja sioitti itsensä Modiin, Ja
antoi heille tämän sanan merkik-
si: Jumala antaa voiton. Sitte
1...,2889,2890,2891,2892,2893,2894,2895,2896,2897,2898 2900,2901,2902,2903,2904,2905,2906,2907,2908,2909,...2932
Powered by FlippingBook