BIBLIA 1776 ESIPUHEILLA - page 2914

KAPPALEET ESTERIN KIRJASTA
2913
hän aikonut surmata meitä, ja
Persian valtakunnan Makedonia-
laisille saattaa.
15. Mutta me ymmärrämme, että
Juudalaiset, jotka se ilkiä ajellus
tahtoi kuolettaa, ovat viattomat,
joilla hyvä laki on,
16. Ja sen korkeimman, suurim-
man ja ijankaikkisen Jumalan
lapset ovat, joka meidän isil-
lemme ja meille tämän valtakun-
nan antanut on, ja vieläkin pitää
ylös.
17. Sentähden ei teidän pidä
totteleman sitä kirjaa, jonka
Haman matkaan saanut on.
18. Sillä sen työn tähden on
hän kaiken sukunsa kanssa Su-
sanin portin eteen hirtetty, ja
Jumala on hänelle kohta mak-
sanut, niinkuin hän ansainnutkin
oli.
19. Vaan tämän käskyn, jonka
me nyt teille lähetämme, pitää
teidän joka kaupungissa ilmoit-
taman, että Juudalaiset lakinsa
vapaana pitäisivät.
20. Ja jos joku tahtoo heille vä-
kivaltaa tehdä kolmantenatoista-
kymmenentenä päivänä, toisella
kuukaudella toistakymmentä, jo-
ka on Adar, niin teidän pitää
varjeleman heitä, että he niille
kostaisivat.
21. Sillä sen päivän on kaikkival-
tias Jumala heille iloksi tehnyt,
jona valittu kansa hukkuman piti.
22. Sentähden pitää myös tei-
dän, muiden juhlain kanssa, tä-
män kaikella ilolla juhlana pitä-
män,
23. Että meille menestyis ja kai-
kille, jotka Persialaisille uskolliset
ovat, ja niin olis opiksi, kuinka
petos rangaistaan.
24. Mutta kuka maakunta eli
kaupunki tätä käskyä ei pidä,
hän pitää miekalla ja tulella hä-
vitettämän, niin ettei siinä ihmi-
nen eikä eläin eli lintukaan enää
asua taida.
Tämä kappale luettakoon alussa
eli lopussa; sillä uni on nähty
ennenkuin nämät tapahtuivat, ja
selitys sitte.
Mardokain uni, ja sen selitys.
Toisena suuren kuninkaan Artak-
serkseen vuotena, ensimäisenä
päivänä Nisanin kuuta
2. Näki Mardokai unta, joka oli
Juudalainen, Jairin poika, Se-
1...,2904,2905,2906,2907,2908,2909,2910,2911,2912,2913 2915,2916,2917,2918,2919,2920,2921,2922,2923,2924,...2932
Powered by FlippingBook