APOSTOLITTEN TEOT, P. LUUKKAALTA KIRJOITETUT
2291
havaitsivat lahden, jossa ranta
oli, jonka päälle he mielivät an-
taa haahden ajaa, jos he olisivat
taitaneet.
40. Ja kuin he ankkurit olivat
ottaneet ylös, läksivät he me-
reen ja päästivät perälautain si-
teet, ja asettivat purjeen tuuleen,
ja antoivat juosta rantaa koh-
den.
41. Vaan kuin me tulimme yhden
niemen tykö, loukkaantui haaksi,
ja sen keula tarttui kiinni ja jäi
seisomaan, mutta kastari tuli va-
lallensa aaltoin väestä.
42. Mutta sotamiesten neuvo oli
vankeja tappaa, ettei joku uiden
olisi karannut pois.
43. Mutta sadanpäämies tahtoi
Paavalia vapahtaa, ja esti heidät
siitä neuvosta, ja käski niitä, jot-
ka uida taisivat, että he ensin
itsensä antaisivat ulos ja maalle
pääsisivät.
44. Mutta muita lautain päällä,
muutamia taas haahden kappa-
leilla (kulkea). Ja niin tapahtui,
että jokainen tuli hengissä maal-
le.
28. Luku.
I. Meliteläiset kohtaavat Paavalia
ystävällisesti, ja ei kärmekään
häntä vahingoitse. II. Hän paran-
taa Melitessä sairaita. III. Purjehtii
sieltä ja tulee Roomiin. IV. Pu-
huttelee siellä Juudalaisia ja
saarnaa heille. V. Viipyy kaksi
ajastaikaa Roomissa, saarnaten
Jesuksesta.
I. Ja kuin he terveinä päässeet
olivat, tunsivat he, että se luoto*
Meliteksi kutsutaan.
2. Mutta se kansa osoitti meille
ei vähintä rakkauden halua; sillä
he tekivät meille valkian, ja kaik-
ki ottivat vastaan meidät, sen
sateen ja vilun tähden, joka
meidän päällemme tuli.
3. Mutta kuin Paavali kokosi ka-
san risuja ja pani valkialle, tuli
yksi kärme palavuudesta ja kar-
kasi hänen käteensä.
4. Kuin kansa näki kärmeen riip-
puvan hänen kädessänsä, sanoi-
vat he keskenänsä: kaiketi tämä
ihminen on miehentappaja, jota
ei koston jumalatar salli elää,
vaikka hän on meren hädästä
päässyt.
