SAARNAAJA
1393
ääneen, ja kaikki veisun tyttäret
vaipuvat.
5. Niin että kukkulat pelkäävät ja
vapiset tiellä; koska mandelpuut
kukoistavat, ja heinäsirkat ras-
kaaksi tulevat, ja himo katoo;
sillä ihminen menee sinne, joissa
hänen ijankaikkisesti oleman pi-
tää, ja itkijät käyvät ympäri ka-
tuja;
6. Ennenkuin hopiaside katkee,
ja kultalähde juoksee ulos, ja
ämpäri ravistuu lähteen tykönä,
ja ratas menee rikki kaivon ty-
könä;
7. Sillä multa pitää jälleen maa-
han tuleman*, niinkuin se ollut
on, ja henki pitää jälleen tule-
man Jumalan tykö+, joka sen
antanut on§.
8. II. Se on suuri turhuus, sanoo
Saarnaaja, ja kaikki on turhuus.
9. Saarnaaja ei ollut ainoastaan
viisas, mutta hän opetti myös
kansalle hyvää oppia, ja ymmärsi
ja tutki, ja pani kokoon monta
sananlaskua.
10. Ja Saarnaaja etsi löytääk-
sensä soveliaita sanoja, ja kir-
joitti oikein totuuden sanat.
11. Viisasten sanat ovat niinkuin
pistimet, ja niinkuin sisälle lyödyt
naulat*: opettajilta valitut, ja yh-
deltä paimenelta annetut.
12. Vielä, minun poikani, ole
näistä neuvottu; sillä ei ole lop-
pua kirjain tekemisestä, ja ylön-
palttinen lukemus vaivaa ruumiin.
13. Kuulkaamme siis kaiken opin
päätöstä: Pelkää Jumalaa, ja pi-
dä hänen käskynsä; sillä sitä tu-
lee kaikkein ihmisten tehdä.
14. Sillä Jumala tuottaa tuomiol-
le kaikki salatut työt*, joko ne
ovat hyvät eli pahat.
Salomon Saarnaajan loppu
SALOMON KORKEAVEISU.
1. Luku.
I. Hengellinen morsian, s.o. seu-
rakunta, ikävöitsee ylkänsä Kris-
tuksen perään, juttelee tilaansa
ja pyytää virvoitusta. II. Ylkä
neuvoo ja lohduttaa häntä. III.
Morsian iloitsee yljän hyvyydestä.
IV. Yljän ja morsiamen keskinä-
nen ylistys.
Salomon korkia veisu.
