JEREMIAN KIRJA
2. Luku.
I. Herra käskee muistuttaa Juudalaisille Hänen hyviä töitänsä, ja soimata heille heidän kiittämättömyyttänsä. II. Osoittaa heidän tyhmät ajatuksensa, ulkokullatun menonsa ja luulopyhyytensä olevan turhat, hyljättävät ja vianalaiset.
I. Ja Herran sana tapahtui minulle ja sanoi:
2. Mene ja saarnaa julkisesti Jerusalemissa, ja sano: Näin sanoo Herra: minä ajattelen sitä hyvää työtä, joka sinulle tapahtui nuoruudessas, ja sitä rakkautta, jonka minä sinulle osoitin, koskas kaunis olit*, ja minua korvessa seurasit, siinä maassa, jossa ei kylvetä;
3. Koska Israel oli Herran pyhä ja hänen ensimäinen hedelmänsä; jokainen joka häntä söi, tuli vikapääksi, ja paha tuli hänen päällensä, sanoo Herra.
4. Kuulkaat Herran sanaa, Jakobin huone ja kaikki Israelin huoneen sukukunnat.
5. Näin sanoo Herra: mitä vääryyttä teidän isänne minussa löysivät*, että he erkanivat minusta ja menivät turhuuteen, ja tulivat turhaksi.
6. Ja ei ensinkään ajatelleet: kussa se Herra on, joka meitä vei ulos Egyptin maalta, joka johdatti meitä korvessa, autiossa ja erämaassa, kuivassa ja kuoleman varjon maassa*, siinä maassa, jossa ei yksikään ihminen vaeltanut eikä asunut?
7. Ja minä vein teidät hyvään maahan, sen hedelmää ja hyvyyttä syömään; mutta kuin te sinne tulitte, te minun maani ja minun perintöni teitte kauhistukseksi.
8. Papit ei ajatelleet, kussa Herra on; lainoppineet ei tunteneet minua, paimenet luopuivat minusta ja prophetat ennustivat Baalin kautta ja seurasivat kelvottomia.
9. Sentähden minä riitelen vielä teidän kanssanne, sanoo Herra, ja teidän lastenne lasten kanssa riitelen minä.
10. Niin menkäät Kittimin luotoihin ja katsokaat, ja lähettäkäät Kedariin, tutkistelkaat visusti ja katsokaat, onko siellä niin tapahtunut.
11. Muuttavatko pakanat jumaliansa? vaikka ei ne jumalat olekaan; ja kuitenkin minun kansani on muuttanut kunniansa kelvottomaan.
12. Taivaat hämmästykäät siitä, peljästykäät ja vaviskaat*, sanoo Herra.
13. Sillä minun kansani tekee kahtalaisen synnin: minun, joka olen elävän veden lähde, he hylkäävät, ja kaivavat itsellensä kaivoja, kelvottomia kaivoja, joissa ei vesi pysy.
14. II. Onko Israel orja eli kotona syntynyt? miksi hän on joutunut saaliiksi?
15. Sillä nuoret jalopeurat kiljuvat* hänestä ja huutavat: he hävittävät hänen maansa; ja hänen kaupunkinsa ovat poltetut, niin ettei niissä kenkään asu.
16. Nophin* ja Tahpanheksen lapset musertavat myös sinun pääs.
17. Näitä sinä itselles teet*, ettäs hylkäät Herran sinun Jumalas, kuin hän sinua tahtoo viedä oikiaa tietä.
18. Ja nyt, mitä sinun on Egyptin tiellä*, ettäs tahdot juoda Sihorin vettä? eli mitä sinun on Assyrian tiellä, ettäs tahdot juoda virran vedestä.
19. Sinun pahuutes tähden* sinua nuhdellaan, ja sinun tottelemattomuutes tähden sinua kuritetaan; niin tiedä ja näe, kuinka viheliäinen ja surkia se on+, ettäs hylkäät Herran sinun Jumalas, ja et pelkää minua, sanoo Herra, Herra Zebaot.
20. Sillä minä olen jo vanhasta taittanut sinun ikees, ja särkenyt sinun juttas, ja sinä sanoit: en minä tahdo enään niitä palvella; kuitenkin jokaisella korkialla vuorella, ja kaikkein lehtipuiden alla juoksit sinä salavuoteudessa,
21. Mutta minä olen istuttanut* sinun parhaaksi viinapuuksi+ ja totiseksi siemeneksi; kuinka sinä olet nyt muuttunut niin karvaaksi ja metsäviinapuuksi.
22. Sillä jos sinä vielä lipiällä pesisit itses ja ottaisit paljon saippuaa, kuitenkin sinun pahuutes näkyy minun edessäni, sanoo Herra, Herra.
23. Kuinkas siis sanot: en minä ole saastainen, en minä seuraa Baalia? Katso tietäs laaksossa, ajattele, kuinkas tehnyt olet: sinä nopsa naaras kameli, joka sinne ja tänne juokset.
24. Niinkuin metsä-aasi korvessa, kuin hän helteestä hengittää, kuka hänen taitaa asettaa? kaikki, jotka häntä etsivät, ei pidä väsymän; hänen kuukaudessansa hän löydetään.
25. Älä ole paljasjaloin ja älä janoa kärsi (a). Mutta sinä sanoit: ei se auta, vaan minä rakastan muukalaisia ja juoksen heidän perässänsä.
26. Niinkuin varas tulee häpiään, kuin hän saadaan kiinni, niin myös pitää Israelin huoneen häpiään tuleman, kuningastensa, valtamiestensä, pappeinsa ja prophetainsa kanssa.
27. Jotka puulle sanovat: sinä olet isäni, ja kivelle: sinä minun synnytit; Sillä he kääntävät selkänsä minun puoleeni ja ei kasvojansa; mutta kuin hätä tulee, sanovat he: nouse ja auta meitä.
28. Kussa ovat jumalas, jotka sinä itselles tehnyt olet? Nouskaan ne, katso, taitavatko he sinua auttaa sinun hätäs aikana*; sillä niin monta kuin sinulla, Juuda, on kaupunkia, niin monta on myös sinulla jumalaa+.
29. Miksi te tahdotte vielä riidellä minun kanssani? Te olette kaikki minusta luopuneet, sanoo Herra.
30. Turhaan minä rankaisin teidän lapsianne, ei he ota kuritusta*; sillä teidän miekkanne syö teidän prophetanne, niinkuin turmeleva jalopeura+.
31. Sinä paha sukukunta, ota vaari Herran sanasta: olenko minä nyt tullut Israelille korveksi eli pimiäksi maaksi? Miksi siis minun kansani sanoo: me olemme herrat, emme enään tule sinun tykös.
32. Unohtaako neitsy kaunistuksensa eli morsian seppeleensä? Mutta minun kansani unohtaa* minun ijankaikkisesti.
33. Mitäs kaunistat ties, rakkautta etsiäkses? ja myös sentähden totutit sinun ties pahaksi.
34. Löydetään myös vaivaisten ja viattomain sieluin veri sinun tykönäs joka paikassa, ja ei ne ole löydetty kätkettynä, vaan julki kaikissa niissä paikoissa.
35. Ja sinä sanot: minä olen viatoin, hän kääntäköön vihansa minusta pois. Katso, minä tahdon oikeudelle käydä sinun kanssas, että sinä sanoit: en minä ole syntiä tehnyt.
36. Miksis niin horjahtelet ja menet sinne ja tänne? Mutta sinun pitää Egyptiltä häpiän saaman, niinkuin sinä Assyrialtakin häpiän sait.
37. Sinä olet myös sieltä lähtevä ja lyövä kätes yhteen pääs päälle*, sillä Herra tekee tyhjäksi sinun toivos, ja ei sinulla pidä mitään menestystä niissä oleman.