TOINEN MAKKABEALAISTEN KIRJA

1 luku

Jerusalemin juutalaiset lähettävät Egyptissä asuville juutalaisille kaksi kirjettä kehottaen heitä viettämään temppelin vihkimisjuhlaa.

1. "Juutalaiset veljet, jotka ovat Jerusalemissa ja Juudean maassa, tervehtivät Egyptissä olevia juutalaisia veljiä toivottaen heille hyvää menestystä.
2. Jumala osoittakoon teille hyvyyttänsä ja muistakoon liittoansa, jonka hän on tehnyt uskollisten palvelijainsa Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin kanssa,
3. ja antakoon teille kaikille sellaisen sydämen, että te häntä pelkäätte ja teette hänen tahtonsa rohkealla sydämellä ja alttiilla mielellä.
4. Hän avatkoon teidän sydämenne laillensa ja säädöksillensä ja suokoon teille menestystä,
5. ja hän kuulkoon teidän rukouksenne ja olkoon teille jälleen armollinen, älköönkä jättäkö teitä pahana aikana.
6. Me rukoilemme nyt täällä teidän puolestanne.
7. Demetriuksen hallitessa, vuonna 169, me, juutalaiset, kirjoitimme teille ylen kovassa ahdistuksessa, joka kohtasi meitä näinä vuosina, siitä alkaen kuin Jaason kannattajinensa oli luopunut pyhästä maasta ja valtakunnasta,
8. ja kuin portti poltettiin ja vuodatettiin viatonta verta. Mutta me rukoilimme Herraa, ja meidän rukouksemme kuultiin. Me uhrasimme teurasuhrin ja ruokauhrin, sytytimme lamput ja asetimme näkyleivät.
9. Ja nyt me kehoitamme teitä viettämään kislev-kuun lehtimajanjuhlaa.
10. Jerusalemissa vuonna 188.  Juudean asukkaat, vanhinten neuvosto ja Juudas tervehtivät Aristobulusta, kuningas Ptolemaioksen opettajaa, joka polveutuu voideltujen pappien suvusta, samoinkuin muita Egyptissä asuvia juutalaisia ja toivottavat heille kaikkea menestystä."
11. Jumalaa, joka on pelastanut meidät suurista vaaroista, me suuresti kiitämme, ollen yhä valmiina taisteluun kuningasta vastaan.
12. Sillä Jumala itse karkoitti ne, jotka olivat alottaneet taistelun pyhässä kaupungissa, Persiaan.
13. Sillä kun hallitsija oli saapunut sinne johdossaan sotajoukko, joka näytti voittamattomalta, tuhottiin heidät Nanean temppelissä, Nanean papit kun käyttivät petosta.
14. Antiokus oli näet, solmiaksensa muka avioliiton jumalattaren kanssa, ystävinensä tullut tähän paikkaan aikoen ottaa myötäjäisiksi temppelin erittäin runsaat aarteet.
15. Kun nyt Nanean papit olivat asettaneet ne esille ja Antiokus muutamien harvojen kanssa oli tullut temppelimuurin sisäpuolelle, lukitsivat papit temppelin, niin pian kuin hän oli tullut sinne.
16. Sitten he aukaisivat katossa olevan salaoven, heittivät alas kivilohkareita ja ruhjoivat hallitsijan kuoliaaksi. He hakkasivat heidät sitten kappaleiksi, ja heittivät heidän päänsä niille, jotka olivat ulkopuolella.
17. Kaikesta tästä olkoon ylistetty meidän Jumalamme, joka antoi jumalattomat tuhon omiksi.
18. Kun aiomme kislev-kuun kahdentenakymmenentenä viidentenä päivänä viettää temppelin puhdistusjuhlaa, olemme katsoneet soveliaaksi ilmoittaa siitä teille, että tekin viettäisitte lehtimajan- ja sen tulen juhlaa, jolla Nehemias, rakennettuaan temppelin ja alttarin, uhrasi uhreja.
19. Sillä kun isämme vietiin Persiaan, ottivat hurskaat papit salaa alttarin tulta ja piilottivat sen syvälle kaivoon, jossa ei ollut vettä; sinne he panivat sen varmaan säilöön, paikkaan, joka oli kaikille muille tuntematon.
20. Mutta useiden vuosien kuluttua, kun Jumala sen näki hyväksi, Nehemias, jonka Persian kuningas oli antanut palata takaisin, lähetti niiden pappien jälkeläiset, jotka olivat piilottaneet tulen, sitä noutamaan.
21. Kun he ilmoittivat meille, etteivät olleet löytäneet tulta, vaan sakeata vettä, käski hän heitä ammentamaan ja tuomaan sitä. Kun sitten uhrikappaleet oli nostettu alttarille, käski Nehemias pappeja valelemaan vedellä sekä halot että sen, mitä niiden päällä oli.
22. Mutta kun se oli tapahtunut ja jonkun ajan kuluttua aurinko, joka oli ollut pilvien peitossa, rupesi kirkkaasti paistamaan, syttyi suuri tuli, niin että kaikki ihmettelivät.
23. Tulen kuluttaessa uhria papit toimittivat rukouksen, papit ja kaikki muut. Joonatan johti rukousta, ja muut, niin myös Nehemias, yhtyivät siihen.
24. Rukous kuului näin: "Herra Jumala, kaiken Luoja, sinä peljättävä ja väkevä ja vanhurskas ja armollinen, sinä ainoa kuningas ja ainoa hyvä,
25. sinä, joka yksin pidät kaikista huolen, sinä ainoa vanhurskas, kaikkivaltias ja iankaikkinen, sinä, joka pelastat Israelin kaikesta pahasta, sinä, joka teit meidän isämme valituiksi ja pyhitit heidät,
26. ota vastaan tämä uhri kaiken kansasi Israelin puolesta ja suojele ja pyhitä perintöosasi.
27. Kokoa jälleen meidät, jotka olemme hajotetut, vapauta ne, jotka ovat orjuudessa pakanain seassa, ja katso niitten puoleen, jotka ovat halveksittuja ja inhottuja, niin että pakanat tietäisivät, että sinä olet meidän Jumalamme.
28. Rankaise sortajat ja ne, jotka ylimielisyydessään meitä pahoin kohtelevat.
29. Istuta kansasi pyhään paikkaan, niin kuin Mooses on sanonut."
30. Ja papit veisasivat uhrin aikana ylistysvirsiä.
31. Mutta kun uhrikappaleet olivat palaneet loppuun, käski Nehemias kaataa lopunkin vettä suurille kiville.
32. Kun se oli tapahtunut, leimahti liekki, mutta alttarilta sitä vastaan loistava valo kulutti sen.
33. Mutta kun tämä tapaus tuli tunnetuksi ja Persian kuninkaalle kerrottiin, että oli ilmestynyt vettä siihen paikkaan, johon pakkosiirtolaisuuteen viedyt papit olivat piilottaneet tulen ja josta otetulla vedellä Nehemiaan seuralaiset sitten olivat pyhittäneet uhrin,
34. julisti kuningas, tutkittuansa asian, sen paikan pyhäksi ja teetti aidan sen ympärille.
35. Ja kuningas otti paljon rahaa ja jakoi niille, joille hän osoitti suosiotansa.

2 luku

Jatkoa jälkimmäiseen kirjeeseen. Kirjan esipuhe, jossa mainitaan sen lähteet, sisällys ja tarkoitus.

1. Kirjoituksista havaitaan, että profeetta Jeremias käski pakkosiirtolaisia ottamaan tulta, niinkuin edellä on mainittu,
2. ja kuinka profeetta antaessaan pakkosiirtolaisille lain varoitti heitä, etteivät unhottaisi Herran säädöksiä eivätkä eksyisi mielessään, kun näkivät kultaiset ja hopeaiset epäjumalankuvat ja niiden koristukset.
3. Ja muilla samankaltaisilla sanoilla hän kehoitti heitä säilyttämään lain sydämessänsä.
4. Kirjoituksessa oli vielä, kuinka profeetta saatuaan jumalallisen ilmoituksen oli käskenyt kantaa telttamajaa ja arkkia jäljessänsä ja kuinka hän oli mennyt sille vuorelle, jolle Mooses oli noussut ja jolta hän oli katsellut Jumalan perintöä.
5. Kun Jeremias sitten oli tullut sinne, löysi hän luolankaltaisen huoneen ja antoi kantaa siihen telttamajan ja arkin ja suitsutusalttarin ja tukki oviaukon.
6. Muutamat hänen seuralaisistaan tulivat sitten sinne merkitäksensä tien, mutta eivät voineet sitä löytää.
7. Mutta kun Jeremias sai sen tietää, nuhteli hän heitä ja sanoi: "Se paikka on oleva tuntematon siihen asti, kunnes Jumala jälleen kokoaa kansansa ja laupeus sille tapahtuu.
8. Silloin Herra antaa näiden esineiden tulla ilmi, ja silloin nähdään Herran kirkkaus ja pilvi, niin kuin se ilmestyi Mooseksen aikana, ja niin kuin Salomokin rukoili, että paikka suuresti pyhitettäisiin."
9. Siinä kerrottiin myöskin, kuinka tämä, jolla oli senkaltainen viisaus, uhrasi temppelin vihkimis- ja valmistumisuhrin.
10. Niinkuin Mooses rukoili Herraa ja tuli lankesi taivaasta ja kulutti uhrikappaleet, samoin Salomokin rukoili Herraa, ja tuli, joka lankesi, poltti polttouhrin.
11. Ja Mooses sanoi: "Sentähden että syntiuhria ei ole syöty, se on poltettu".
12. Samoin Salomokin vietti juhlaa kahdeksan päivää.
13. Nämä samat asiat ovat kerrotut myös Nehemiaan muistiinpanoissa ja kertomuksissa, niin kuin sekin, kuinka hän perusti kirjaston ja kokosi siihen kuninkaita ja profeettoja koskevat kirjeet samoinkuin Daavidin kirjoitukset sekä kuningasten kirjeet, jotka koskivat temppelilahjoja.
14. Samaten Juudas kokosi ne kirjat, jotka olivat joutuneet hajalleen sen sodan tähden, mikä meillä oli; ja nyt ne ovat meidän hallussamme.
15. Jos siis tarvitsette niitä, niin lähettäkää hakemaan ne itsellenne.
16. Kun nyt aiomme viettää temppelin puhdistusjuhlaa, niin kirjoitamme teille. Teette siis hyvin, jos vietätte näitä päiviä.
17. Mutta Jumalaan, joka on pelastanut koko kansansa ja antanut heille kaikille perintöosan ja kuninkuuden ja pappeuden ja pyhityksen,
18. niin kuin hän on laissa luvannut, tähän Jumalaan me panemme toivomme, että hän armahtaa meitä pian ja kokoaa meidät jälleen kaikista maista taivaan alla pyhään paikkaan. Sillä hän on pelastanut meidät suurista onnettomuuksista ja puhdistanut paikan.
19. Mutta kertomukset Juudas Makkabilaisesta ja hänen veljistään ja suuren temppelin puhdistuksesta ja alttarin vihkimisestä,
20. edelleen sodista Antiokus Epifanesta ja tämän poikaa Eupatoria vastaan
21. ja taivaasta tulleista ilmestyksistä niille, jotka kunniakkaasti ja urhoollisesti taistelivat juutalaisuuden puolesta, niin että he pienestä lukumäärästään huolimatta valtasivat koko maan ja ajoivat pois raa'at vihollisjoukot,
22. saivat jälleen haltuunsa tuon kautta koko maanpiirin kuulun pyhäkön, vapauttivat kaupungin ja saattoivat taas, koska Herra suuressa hyvyydessään oli heille armollinen, voimaan lait, jotka aiottiin kumota,
23. nämä kertomukset, jotka kyreneläinen Jaason on julkaissut neljässä kirjassa, koetamme nyt lyhyesti esittää yhteen kirjaan koottuina.
24. Sillä kun olemme tarkastelleet lukujen tavatonta määrää ja sitä hankaluutta, mikä aineen paljoudesta koituu niille, jotka haluavat syventyä historian kertomuksiin,
25. olemme pyrkineet tuottamaan huvitusta niille, joilla on halu lukea, helpotusta niille, jotka koettavat painaa muistiinsa, mitä ovat lukeneet, ja hyötyä kaikille, joiden käsiin tämä kirja joutuu.
26. Meillekään, jotka olemme ottaneet suorittaaksemme vaivaa kysyvän lyhentämisen, työ ei ole helppo, vaan täytyy siinä hikoilla ja valvoa öitä,
27. yhtä vähän kuin on helppoa sille, joka valmistaa pidot ja etsii toisten parasta; mutta sen kiitollisuuden vuoksi, jota monet siitä tuntevat, tahdomme mielellämme kestää tämän vaivan.
28. Yksityiskohtain tarkan tutkimisen jätämme historiankirjoittajan asiaksi, mutta itse puolestamme koetamme vain seurata lyhennystyössä noudatettavia sääntöjä.
29. Sillä niin kuin uuden talon rakentajan on huolehdittava rakennustyöstä kokonaisuudessaan, mutta sen, joka ottaa suorittaaksensa polttokoristus- ja maalaustyöt, on otettava selko vain siitä, mikä on sopivaa koristeeksi, samoin on mielestäni laita meidänkin.
30. Kaikkiin yksityiskohtiin syventyminen, niiden kaikinpuolinen tarkastelu ja huolellinen tutkiminen kuuluu alkuperäiselle historiankirjoittajalle,
31. mutta mukailijan on sallittava tavoitella sanonnan lyhyyttä ja vapautua kertomusten tyhjentävästä esittämisestä.
32. Nyt siis, kun olemme lisänneet vain tämän siihen, mitä edellä on sanottu, tahdomme alottaa kertomuksen. Sillä olisi typerää venyttää esipuhe laajaksi, mutta supistaa itse kertomus varsin lyhyeksi.

3 luku

Heliodorus lähetetään Jerusalemiin ryöstämään temppelin aarteen, mutta Jumala estää tämän aikeen ihmeellisellä tavalla.

1. Silloin kun pyhässä kaupungissä elettiin kaikessa rauhassa ja lakeja erittäin tarkoin noudatettiin, koska ylimmäinen pappi Onias oli hurskas ja vihasi pahaa,
2. tapahtui monesti, että kuninkaatkin osoittivat kunnioitustansa tälle paikalle ja kunnioittivat temppeliä mitä parhaimmilla lahjoilla.
3. Niinpä Aasian kuningas Seleukos suoritti omista tuloistansa kaikki ne kustannukset, joita uhripalvelus vaati.
4. Mutta eräs Simon, Benjaminin sukukunnasta, jolla oli pyhäkön esimiehen toimi, oli joutunut ylimmäisen papin kanssa riitaan kaupungin torikaupan valvomisesta.
5. Ja kun hän ei voinut päästä voitolle Oniaasta, meni hän tarsolaisen Apolloniuksen luo, joka siihen aikaan oli Koile-Syyrian ja Foinikian käskynhaltijana,
6. ja kertoi hänelle, että Jerusalemin aarrekammio oli niin täynnä suunnattomia rikkauksia, ettei rahojen määrää voitu laskea ja etteivät ne olleet missään oikeassa suhteessa uhrien lukuun, mutta että olisi mahdollista saattaa ne kuninkaan haltuun.
7. Kun Apollonius sitten tapasi kuninkaan, mainitsi hän tälle niistä aarteista, joista oli saanut tiedon. Silloin kuningas valitsi kanslerinsa Heliodoruksen ja lähetti hänet matkalle, antaen hänelle määräyksen noutaa edellä mainitut aarteet.
8. Heliodorus lähti heti matkalle, ilmoittaen tekevänsä tarkastusmatkan Koile-Syyrian ja Foinikian kaupunkeihin, mutta itse asiassa täyttääksensä kuninkaan tahdon.
9. Kun hän sitten oli saapunut Jerusalemiin ja kun ylimmäinen pappi ja kaupunki olivat ottaneet hänet ystävällisesti vastaan, kertoi hän siitä paljastuksesta, mikä oli tehty, ja ilmoitti, minkä vuoksi hän oli saapunut; hän tiedusteli myös, oliko todella näin.
10. Silloin ylimmäinen pappi osoitti, että ne olivat leskien ja orpojen talletettavaksi jättämiä varoja,
11. osa niistä myös Hyrkanuksen, Tobiaan pojan, erään hyvin huomattavassa asemassa olevan miehen, ja että koko määrä - toisin kuin jumalaton Simon valheellisesti oli kertonut - oli neljäsataa talenttia hopeaa ja kaksisataa kultaa.
12. Olisi kerrassaan mahdotonta tehdä sellaista vääryyttä niille, jotka ovat luottaneet paikan pyhyyteen ja kautta koko maailman kunnioitetun temppelin arvoon ja koskemattomuuteen.
13. Mutta toinen, vedoten kuninkaalta saamiinsa määräyksiin, selitti, että rahat joka tapauksessa oli vietävä kuninkaan rahastoon.
14. Kun hän sitten määräämänänsä päivänä meni sisälle temppeliin toimittaakseen aarteiden tarkastuksen, oli koko kaupunki suuressa tuskassa.
15. Papit heittäytyivät pappispuvuissaan maahan alttarin eteen ja huusivat, kääntyneinä taivasta kohti, avuksi häntä, joka on säätänyt lain säilytettäväksi jätetystä tavarasta, että hän varjelisi koskemattomina rahat niille, jotka olivat jättäneet ne säilytettäviksi.
16. Joka näki ylimmäisen papin muodon, sen sydän ei voinut olla verta vuotamatta. Sillä hänen ulkonäkönsä ja kasvojensa kalpeus ilmaisivat suurta sieluntuskaa.
17. Miehen oli näet vallannut kauhu ja ruumiin vavistus, mistä hänen sydämensä ankara tuska kävi ilmi niille, jotka hänet näkivät.
18. Mutta taloista riennettiin joukoittain yhteiseen rukoukseen, koska pyhä paikka oli vaarassa joutua häväistyksi.
19. Vaimoja, vyötettyinä rintojen alapuolelta säkkipukuihin, tuli suuret määrät kaduille. Ja neitsyet, jotka muutoin eivät saaneet kulkea ulkona, juoksivat yhdessä, mitkä porteille, mitkä muureille; kun taas muutamat katselivat ulos ikkunoista.
20. Mutta kaikki ojensivat kätensä taivasta kohti ja rukoilivat.
21. Oli säälittävää nähdä, kuinka kansanjoukko oli heittäytynyt maahan sikinsokin ja kuinka ylimmäinen pappi siinä odotti suuren tuskan vallassa.
22. Kun siis nämä huusivat avuksi kaikkivaltiasta Herraa, että hän kaikella varmuudella ja koskemattomina varjelisi uskotut varat niille, jotka ne olivat säilytettäviksi uskoneet,
23. ryhtyi Heliodorus toteuttamaan päätöstänsä.
24. Mutta kun tämä henkivartijoinensa oli jo aivan aarrekammiossa, antoi hän, jonka vallassa ovat henget ja kaikki voima, suuren ilmestyksen tapahtua, niin että kaikki, jotka olivat uskaltaneet seurata Heliodorusta sinne, joutuivat voimattomuuden ja pelon valtaan Jumalan voiman lyöminä.
25. Heille näkyi nimittäin hevonen, jonka selässä oli peljättävä ratsumies ja jolla oli erittäin kauniit ja upeat varusteet. Se laukkasi huimasti ja syöksyi etukavioineen Heliodorusta vastaan. Mutta ratsastajalla näytti olevan kultainen haarniska.
26. Vielä nähtiin kaksi muuta nuorukaista, joilla oli tavattomat ruumiinvoimat, erinomaisen kaunis ja ihana ulkonäkö ja komeat vaatteet. Nämä asettuivat Heliodoruksen kummallekin puolelle ja ruoskivat häntä lakkaamatta, antaen hänelle iskuja iskun päälle.
27. Kun Heliodorus silloin yhtäkkiä kaatui maahan ja hänet verhosi suuri pimeys, nostettiin hänet ylös ja laskettiin paareille;
28. ja hänet, joka juuri oli suuren seurueen ja koko henkivartioston kanssa mennyt sisälle edellämainittuun aarrekammioon, kannettiin nyt pois kokonaan avuttomana, kun hän näin oli ilmeisesti saanut tuntea Jumalan väkevyyden.
29. Siinä hän nyt makasi maassa Jumalan voiman vaikutuksesta, puhumattomana ja ilman mitään pelastuksen toivoa.
30. Mutta juutalaiset ylistivät Herraa, joka oli tuottanut sellaisen kunnian asumuksellensa. Ja temppeli, joka vähää aikaisemmin oli ollut täynnä pelkoa ja hämminkiä, täyttyi nyt ilolla ja riemulla, kun Herra, Kaikkivaltias, oli ilmoittanut itsensä.
31. Mutta pian jotkut Heliodoruksen ystävistä pyysivät Oniasta huutamaan avuksi Korkeinta ja siten lahjoittamaan elämän hänelle, joka jo makasi aivan henkitoreissansa.
32. Ja kun ylimmäinen pappi pelkäsi, että kuningas saattaisi luulla juutalaisten harjoittaneen jotakin pahuutta Heliodorusta kohtaan, uhrasi hän uhrin miehen pelastumiseksi.
33. Ylimmäisen papin toimittaessa sovitusuhria ilmestyivät samat nuorukaiset jälleen Heliodorukselle, puettuina samoihin vaatteisiin, astuivat hänen luokseen ja sanoivat: "Ole suuresti kiitollinen ylimmäiselle papille Oniaalle, sillä hänen tähtensä Herra on lahjoittanut sinulle elämän.
34. Mutta sinä, joka olet saanut kuritusta taivaasta, julista kaikille Jumalan suurta voimaa." Tämän sanottuansa he katosivat.
35. Mutta kun Heliodorus oli uhrannut uhrin Jumalalle ja tehnyt suuria lupauksia hänelle, joka oli säilyttänyt hänen elämänsä, palasi hän, sanottuaan Oniaalle jäähyväiset, sotajoukkoinensa takaisin kuninkaan tykö.
36. Ja hän todisti kaikille niistä korkeimman Jumalan teoista, jotka hän omin silmin oli nähnyt.
37. Kun kuningas sitten kysyi Heliodorukselta, kuka olisi sovelias lähetettäväksi vielä kerran Jerusalemiin, vastasi tämä: "Jos sinulla on joku vihamies tai joku, joka juonittelee sinun hallitustasi vastaan, niin lähetä hänet sinne, ja sinä saat hänet takaisin ruoskittuna, jos hän ylipäänsä säilyy hengissä, koska sitä paikkaa totisesti suojaa joku Jumalan voima.
38. Sillä hän itse, jolla on asuntonsa taivaassa, on sen paikan vartija ja suojelija, ja ne, jotka tulevat sinne pahoissa aikeissa, hän lyö ja tuhoaa."
39. Näin kävi Heliodoruksen yrityksen, ja näin tuli aarrekammio suojelluksi.

4 luku

Jaason, Oniaan veli anastaa itsellensä ylimmäisen papin viran ja ottaa käytäntöön pakanallisia tapoja. Hänet karkoittaa Menelaus, Simonin veli, joka juonillansa saa aikaan sen, että Onias surmataan, mutta hän itse pysyy vallassa.

1. Mutta edellä mainittu Simon, joka oli kavaltanut rahat ja isänmaansa, levitti Oniaasta sen valheellisen huhun, että tämä itse muka oli säikähdyttänyt Heliodoruksen ja pannut toimeen koko onnettomuuden.
2. Ja hän uskalsi nimittää kaupungin hyväntekijää ja kansalaistensa suojelijaa ja lain innokasta puolustajaa juonittelijaksi, joka juonitteli hallitusta vastaan.
3. Mutta kun vihollisuus meni niin pitkälle, että eräs Simonin uskotuista toimeenpani murhiakin,
4. ja Onias näki sellaisen riidan vaarallisuuden ja kuinka Apollonius, Menesteuksen poika, Koile-Syyrian ja Foinikian käskynhaltija, yllytti Simonia yhä suurempaan pahuuteen,
5. matkusti hän kuninkaan tykö, ei syyttämään maanmiehiänsä, vaan koska hän niin hyvin yleisissä kuin yksityisissäkin asioissa katsoi koko kansan parasta.
6. Sillä hän näki, että ilman kuninkaan huolenpitoa olisi mahdotonta saada oloja rauhoittumaan ja ettei Simon lakkaisi mielettömyydestänsä.
7. Mutta kun Seleukos oli kuollut ja Antiokus, lisänimeltä Epifanes, oli tullut kuninkaaksi, anasti Jaason, Oniaan veli, viekkaudella itsellensä ylimmäisen papin viran.
8. Hän nimittäin lupasi kuninkaalle neuvottelussa kolmesataa kuusikymmentä talenttia hopeaa ja eräistä toisista tuloista kahdeksankymmentä talenttia.
9. Näiden lisäksi hän sitoutui määräämään vielä sata viisikymmentä, jos hänen sallittaisiin omaan tiliinsä perustaa urheilukoulu ja laitos nuorison ruumiinharjoituksia varten, ja jos hän saisi kirjoituttaa Jerusalemin asukkaat Antiokian kansalaisiksi.
10. Kun kuningas oli antanut siihen suostumuksensa, alkoi Jaason heti otettuaan vallan käsiinsä kreikkalaistuttaa kansalaisiansa.
11. Hän poisti ne ihmisystävälliset etuoikeudet, jotka juutalaiset olivat saaneet kuninkaalta Johanneksen, Eupolemuksen isän, välityksellä, saman Eupolemuksen, joka oli lähettiläänä sopimassa roomalaisten kanssa ystävyydestä ja sotaliitosta. Samoin hän kumosi lainmukaisen järjestyksen ja otti käytäntöön uusia, lainvastaisia tapoja.
12. Niinpä hän rakennutti urheilukoulun tahallaan aivan linnan juurelle ja sai meidän ylhäisimmät nuorukaisemme kantamaan kreikkalaista urheilupäähinettä.
13. Ja sellaisen vallan saavutti kreikkalaisuus ja muukalaisten tapojen omaksuminen jumalattoman ja ylimmäiseksi papiksi aivan sopimattoman Jaasonin tavattoman julkeuden tähden,
14. etteivät papit enää halunneet toimittaa alttaripalvelusta, vaan halveksuen temppeliä ja välittämättä uhreista kiiruhtivat harjoituskentälle ollaksensa mukana lainvastaisissa kilpailuissa, niin pian kuin kehoitus kiekonheittoon oli annettu.
15. Sille, mitä isät olivat kunnioittaneet, he eivät antaneet mitään arvoa, mutta kreikkalaisten kunnianosoituksia he pitivät erinomaisen kauniina.
16. Siitä syystä he joutuivatkin vaikeaan asemaan; juuri ne, joiden elintapoja he niin innokkaasti jäljittelivät ja joiden kaltaisia he kaikessa tahtoivat olla, he saivat vihollisiksensa ja kurittajiksensa.
17. Sillä jumalallisten lakien halveksuminen ei ole vähäpätöinen asia; seuraava aika osoittaa sen.
18. Kun Tyyrossa kuninkaan läsnäollessa vietettiin joka viides vuosi pidettäviä kilpailuja,
19. lähetti tuo rietas Jaason muutamia miehiä, jotka olivat saaneet Antiokian kansalaisoikeuden, Jerusalemin edustajina seuraamaan kilpailuja, että he veisivät kolmesataa drakmaa hopeata uhriksi Herakleelle. Mutta ne, jotka veivät rahat, pyysivät, ettei niitä käytettäisi uhriin, vaan jonkun muun menon peittämiseksi.
20. Rahojen viejäin toimesta saatiin siis aikaan, että nämä varat, jotka lähettäjä oli tarkoittanut uhriksi Herakleelle, käytettiin sotalaivojen varustamiseen.
21. Mutta kun Apollonius, Menesteuksen poika, kuningas Filometorin valtaistuimelle nousemisen johdosta oli lähetetty Egyptiin ja Antiokus oli saanut kuulla, että Filometor oli käynyt vihamieliseksi hänen hallitustansa kohtaan, ryhtyi hän huolehtimaan omasta turvallisuudestansa. Siitä syystä hän matkusti Joppeen ja saapui sieltä Jerusalemiin.
22. Jaason ja koko kaupunki ottivat hänet suurellisesti vastaan: tulisoihtujen loimutessa ja riemuhuutojen kaikuessa hänet vietiin sisälle kaupunkiin. Sitten hän sotajoukkoinensa meni Foinikiaan.
23. Mutta kolmen vuoden kuluttua Jaason lähetti Menelauksen, edellä mainitun Simonin veljen, viemään kuninkaalle rahat ja saattamaan loppuun eräitä välttämättömiä asioita koskevat neuvottelut.
24. Tämä pääsi kuninkaan suosioon ja ylisti häntä, itse esiintyen mahtavana miehenä. Niin hän sai hankituksi itsellensä ylimmäisen papin viran, tarjoten kolmesataa hopeatalenttia enemmän kuin Jaason.
25. Kun hän sitten oli saanut kuninkaalta valtakirjan, palasi hän takaisin. Hänellä ei ollut mitään, mikä olisi tehnyt hänet arvolliseksi ylimmäisen papin virkaan, mutta kylläkin raa'an hirmuvaltiaan intohimot ja julman pedon raivo.
26. Ja niin Jaasonin, joka oli viekkaudella syrjäyttänyt oman veljensä, syrjäytti viekkaudella toinen, ja hänet ajettiin maanpakoon ammonilaisten maahan.
27. Menelaus taas otti kyllä haltuunsa vallan, mutta kuninkaalle lupaamiensa rahojen suorittamisesta hän ei mitään välittänyt,
28. vaikka Soostrates, linnan päällikkö, niitä vaati; sillä tälle kuului rahojen periminen. Siitä syystä kuningas kutsui heidät molemmat eteensä.
29. Menelaus jätti silloin veljensä Lysimakuksen sijaisenansa hoitamaan ylimmäisen papin virkaa, Soostrates taas pani sijaiseksensa Krateen, Kypron päällikön.
30. Kun asiat olivat tällä kannalla, sattui, että Tarson ja Malloksen asukkaat tekivät kapinan, koska nämä kaupungit oli annettu lahjaksi kuninkaan Antiokis nimiselle sivuvaimolle.
31. Sentähden kuningas lähti sinne niin nopeasti kuin suinkin rauhoittamaan oloja, jättäen sijaiseksensa Andronikuksen, erään korkea-arvoisimmista palvelijoistansa.
32. Silloin Menelaus arveli saaneensa sopivan tilaisuuden ja anasti muutamia temppelin kultaesineitä sekä lahjoitti ne Andronikukselle; toisia hän oli saanut myydyksi Tyyroon ja ympärillä oleviin kaupunkeihin.
33. Kun Onias oli saanut varman tiedon asiasta, lausui hän siitä ankaran paheksumisensa, vetäydyttyään ensiksi turvapaikkaan, Antiokian läheisyydessä olevaan Dafneen.
34. Sentähden Menelaus otti Andronikuksen kahdenkesken ja kehoitti häntä väkivaltaan Oniasta kohtaan. Niin hän lähtikin Oniaan tykö. Ja Andronikuksen, joka oli saatu taivutetuksi käyttämään petosta, onnistui antamalla valallinen vakuutus ja ojentamalla sen vahvistukseksi hänelle oikea kätensä, houkutella Onias, vaikka tämä epäilikin häntä, tulemaan esiin turvapaikasta. Silloin Andronikus kohta pisti hänet kuoliaaksi, vähääkään välittämättä siitä, mikä oikein on.
35. Siitä syystä eivät ainoastaan juutalaiset, vaan monet muistakin kansoista olivat järkytetyt ja täynnä suuttumusta tämän miehen epävanhurskaasta murhasta.
36. Kun siis kuningas palasi takaisin Kilikian paikkakunnilta, tekivät kaupungissa asuvat juutalaiset valituksen siitä, että Onias niin oli surmattu ilman syytä, ja kreikkalaisetkin ilmaisivat tästä ilkityöstä paheksumisensa.
37. Silloin Antiokus tuli kovin murheelliseksi, ja hänet valtasi sääli, niin että hän vuodatti kyyneleitä muistellessaan vainajan kunniallisuutta ja suurta velvollisuudentuntoa.
38. Ja vihansa vimmassa hän antoi heti riistää Andronikuksen päältä hänen purppuraviittansa ja repiä hänen vaatteensa sekä kuljettaa häntä ympäri kaupunkia ja viedä samalle paikalle, jossa hän oli suorittanut ilkityönsä Oniasta kohtaan. Siinä hän mestautti salamurhaajan, jolle Herra siten maksoi ansaitun palkan.
39. Mutta kun Lysimakus Menelauksen suostumuksella oli pannut toimeen monia temppelinryöstöjä kaupungissa ja sanoma siitä oli levinnyt kaupungin ulkopuolelle, kokoontui kansanjoukko Lysimakusta vastaan, sitten kuin useita kultaesineitä jo oli viety eri tahoille.
40. Kun sitten kansanjoukot täynnä raivoa alkoivat liikehtiä, varusti Lysimakus noin kolmetuhatta miestä aseilla ja alotti itse väkivaltaisuudet. Johtajana oli muuan Hauranus, joka oli pitkälle edistynyt iässä eikä vähemmän halpamaisuudessa.
41. Mutta kun he havaitsivat Lysimakuksen ryhtyvän suorastaan hyökkäykseen, tempasivat jotkut kiviä, toiset paksuja seipäitä, toiset taas ottivat käteensä tuhkaa, jota maassa oli, ja viskasivat sikinsokin Lysimakuksen väen päälle.
42. Siten he haavoittivat heistä monia, toisia taas he löivät maahan ja ajoivat pakoon koko joukon, mutta temppelinryöstäjän itsensä he surmasivat aarrekammion ääreen.
43. Näiden tapausten johdosta nousi oikeudenkäynti Menelausta vastaan,
44. ja kun kuningas oli saapunut Tyyroon, esitti asian hänen edessänsä kolme miestä, jotka vanhinten neuvosto oli lähettänyt.
45. Mutta kun Menelaus jo oli menettämäisillään asian, lupasi hän paljon rahaa Ptolemaiokselle, Dorymeneen pojalle, että tämä taivuttaisi kuninkaan hänen puolellensa.
46. Ptolemaios otti senvuoksi kuninkaan erikseen muutamaan pylväskäytävään, muka vilvoittautumaan, ja sai hänet muuttamaan mielensä.
47. Ja niin kuningas vapautti syytöksistä Menelauksen, koko tämän onnettomuuden aikaansaajan, mutta nuo raukat, jotka skyyttalaistenkin tuomioistuin olisi syyttöminä vapauttanut, hän tuomitsi kuolemaan.
48. Pian siis saivat ne, jotka olivat puhuneet kaupungin ja kansan ja pyhien astioiden puolesta, kärsiä rangaistuksen.
49. Siitä syystä myös tyyrolaiset, jotka kovin tätä paheksuivat, kustansivat heille juhlallisen hautauksen.
50. Mutta Menelaus pysyi vallanpitäjien ahneuden vuoksi korkeassa virassaan, kasvaen yhä pahuudessa ja punoen paljon juonia omia kansalaisiansa vastaan.

5 luku

Jaason hyökkää Jerusalemia vastaan, mutta hyökkäys ei onnistu. Antiokus panee toimeen verilöylyn kaupungissa ja ryöstää temppelin kalleudet. Apollonius panee toimeen uuden verilöylyn. Juudas Makkabilainen pakenee muutamien ystäviensä kanssa vuoristoon.

1. Tähän aikaan teki Antiokus toisen sotaretkensä Egyptiin.
2. Silloin tapahtui, että koko kaupungissa nähtiin lähes neljänkymmenen päivän aikana ilmojen halki kiitäviä ratsumiehiä, joilla oli kullalla kirjaillut puvut ja jotka olivat jaetut osastoihin ja asestetut keihäillä;
3. nähtiin myöskin miekkoja paljastettavan ja ratsuväen osastoja, jotka olivat taistelujärjestyksessä, hyökkäyksiä ja vastahyökkäyksiä molemmin puolin, kilpien liikuntaa ja paljon keihäitä, lentäviä nuolia, kultakoristeiden kimaltelua ja kaikenkaltaisia panssarisuojuksia.
4. Sentähden kaikki rukoilivat, että näky tietäisi hyvää.
5. Mutta kun oli levinnyt väärä huhu, että Antiokus muka oli kuollut, kokosi Jaason itsellensä vähintään tuhat miestä ja hyökkäsi äkkiarvaamatta kaupunkia vastaan. Kun nyt ne, jotka olivat muureilla, oli karkoitettu ja kaupunki viimein jo oli vallattu, pakeni Menelaus linnaan.
6. Mutta Jaason pani säälimättä toimeen verilöylyjä omien kansalaistensa keskuudessa. Hän ei ajatellut, että menestys taistelussa omia heimolaisia vastaan on suurin vastoinkäyminen, vaan luuli saaneensa voiton vihollisista eikä kansalaisistaan.
7. Hän ei kuitenkaan päässyt valtaan, vaan sai lopuksi hankkeestansa häpeää, kun hänen täytyi pakolaisena mennä jälleen ammonilaisten maahan.
8. Ja tällaisen lopun sai hänen paha elämänsä: hänet pantiin vankeuteen arabialaisten ruhtinaan Aretaan luona, ja sitten hän kaikkien vainoamana pakeni kaupungista kaupunkiin; häntä vihattiin laista luopuneena ja inhottiin isänmaansa ja kansalaistensa teloittajana, ja lopuksi hänet ajettiin pois Egyptiin.
9. Hän, joka oli karkoittanut niin monta pois isänmaastaan, sai itse surmansa vieraalla maalla mentyään lakedaimonilaisten luo saadaksensa siellä heimolaisuutensa nojalla turvapaikan.
10. Ja häntä, joka oli antanut hautaamatta heittää pois niin monia, ei kukaan itkenyt, eikä hän saanut minkäänlaista hautausta, ei myöskään hautaa isäinsä tykönä.
11. Kun tieto siitä, mitä oli tapahtunut, saapui kuninkaalle, luuli hän, että Juudea oli noussut kapinaan. Sentähden hän lähti liikkeelle Egyptistä mieli täynnä pedon raivoa ja valtasi kaupungin asevoimin.
12. Ja hän käski sotilaitansa säälimättä lyömään kuoliaiksi ne, jotka joutuivat heidän käsiinsä, ja teurastamaan ne, jotka pakenivat huoneisiinsa.
13. Niin surmattiin nuoret ja vanhat, tuhottiin alaikäiset ja vaimot ja lapset, teurastettiin neitsyet ja imeväiset.
14. Kahdeksankymmentä tuhatta henkeä sai tuhonsa kaiken kaikkiaan kolmessa päivässä, neljäkymmentä tuhatta surmattiin käsikähmässä ja yhtä monta myytiin.
15. Mutta tyytymättä tähän hän röhkeydessään meni sisälle tuohon kaikkein pyhimpään temppeliin koko maan päällä, lain ja isänmaan pettäneen Menelauksen johtamana,
16. ja anasti saastaisille käsillänsä pyhät astiat; ne lahjat, jotka monet kuninkaat olivat sinne asettaneet lisätäksensä paikan loistoa ja kunniaa, hän epäpyhillä käsillänsä raastoi pois.
17. Ja Antiokus tuli mieleltään pöyhkeäksi eikä nähnyt, että Kaikkivaltias lyhyeksi aikaa oli vihastunut kaupungin asukasten syntien tähden ja että paikka siitä syystä oli jäänyt ilman varjelusta.
18. Ellei aikaisemmin olisi jouduttu monien syntien valtaan, olisi hän aivan samoin kuin Heliodorus, jonka kuningas Seleukos oli lähettänyt tarkastamaan aarrekammioita, sinne tultuansa heti saanut ruoskaniskujen pakottamana luopua röyhkeydestänsä.
19. Mutta Herra ei ollut valinnut kansaa paikan tähden, vaan paikan kansan tähden.
20. Siitä syystä itse paikkakin, joka oli tullut osalliseksi kansaa kohdanneista onnettomuuksista, sittemmin sai osansa myös hyvistä teoista; ja sitten kuin se Kaikkivaltiaan vihan tähden oli joutunut vihollisen valtaan, se taas, kun tuo korkein hallitsija oli leppynyt, korotettiin suureen kunniaan.
21. Antiokus vei siis temppelistä tuhat kahdeksansataa talenttia ja lähti sitten nopeasti Antiokiaan. Ja pöyhkeydessänsä hän luuli voivansa tehdä maan laivoilla purjehdittavaksi ja meren jalkaisin kuljettavaksi, sillä hänen sydämensä ylpeys oli suuri.
22. Hän jätti myös päällysmiehiä vaivaamaan kansaa: Jerusalemiin frygialaissyntyisen Filippuksen, joka oli mieleltään vielä julmempi kuin se, joka hänet oli toimeen asettanut,
23. Garisimiin Andronikuksen ja näiden lisäksi Menelauksen, joka kaikkein pahimmin, vielä enemmän kuin toiset, sorti kansalaisia, koska hän oli vihamielinen juutalaisia kohtaan.
24. Hän lähetti myöskin mysialaisten päällikön Apolloniuksen kahdenkymmenen kahden tuhannen miehen vahvuisen sotajoukon etunenässä ja käski hänen surmata kaikki täysi-ikäiset miehet sekä myydä vaimot ja nuorukaiset.
25. Tämä oli saapuvinaan Jerusalemiin rauhallisissa aikeissa ja pysyi hiljaa aina pyhään sapatinpäivään asti. Silloin hän havaitessaan juutalaisten pitävän juhlaa käski väkensä asestautua.
26. Ja kaikki ne, jotka olivat tulleet katsomaan näytelmää, hän antoi yhdellä haavaa pistää kuoliaiksi. Sitten hän ryntäsi täysissä aseissa kaupunkiin ja surmasi paljon väkeä.
27. Mutta Juudas Makkabilainen vetäytyi kymmenkunnan muuan kanssa vuoristoon, missä hän seuralaisineen eli metsän eläinten tavoin. He käyttivät ravinnoksensa ainoastaan yrttejä, etteivät saastuttaisi itseänsä niinkuin muut.

6 luku

Juutalaisia vaaditaan noudattamaan pakanallisia tapoja. Laille uskollisia vainotaan julmasti. Eleasar kärsii marttyyrikuoleman.

1. Vähän aikaa sen jälkeen kuningas lähetti erään vanhan ateenalaisen miehen, jonka tuli pakottaa juutalaiset luopumaan esi-isiensä laeista ja kieltää heitä elintavoissaan noudattamasta Jumalan lakeja.
2. Hänen tuli myös saastuttaa Jerusalemin temppeli ja vihkiä se Olympon Zeuksen nimiin ja Garisimin temppeli kestiystävyyden Zeuksen nimiin, koska sen paikan asukkaat osuivat olemaan kestiystävyyden harrastajia.
3. Raskasta ja vaikeata oli kaikkienkin kestää sellaista pahuuden rynnäkköä.
4. Sillä pakanat täyttivät pyhäkön irstailulla ja mässäyksellä; he elivät kevytmielisesti porttojen kanssa ja lähentelivät naisia pyhissä esikartanoissa, vieläpä veivät sinne sellaista, mikä ei ollut soveliasta.
5. Alttari täytettiin lainvastaisilla, kielletyillä uhreilla.
6. Ei saanut pitää sapattia eikä ottaa vaaria isiltä perityistä juhlista, ei edes tunnustaa olevansa juutalainen.
7. Julmalla väkivallalla heidät vietiin kuninkaan syntymäpäivänä, jota vietettiin joka kuukausi, uhrikemuihin. Kun taas oli Viininjumalan juhla, niin heidät pakotettiin murattiseppeleet päässä ottamaan osaa Viininjumalan remuaviin juhlakulkueihin.
8. Ptolemaioksen kehoituksesta annettiin myös läheisyydessä oleville kreikkalaisille kaupungeille määräys noudattaa samaa menettelyä juutalaisia kohtaan ja toimeenpanna uhrikemuja
9. sekä surmata ne, jotka eivät suostuneet omaksumaan kreikkalaisia tapoja.
10. Niinpä tuotiin kaksi vaimoa, jotka olivat ympärileikkauttaneet poikalapsensa: heidän pienokaisensa hirtettiin riippumaan heidän rinnoistansa ja heitä kuljetettiin julkisesti ympäri kaupunkia ja sitten heidät syöstiin alas muurilta.
11. Toiset taas, jotka olivat yhdessä rientäneet lähellä oleviin luoliin viettämään salassa seitsemättä päivää, kavallettiin Filippukselle ja poltettiin kaikki tyynni, koska he tuon suuresti kunnioitettavan päivän arvon tähden eivät uskaltaneet puolustautua.
12. Minä kehoitan siis niitä, jotka saavat tämän kirjan käsiinsä: älkööt menettäkö rohkeuttansa onnettomuuksien takia, vaan ymmärtäkööt, että kuritukset eivät ole kansallemme perikadoksi, vaan kasvatukseksi.
13. Sillä se, ettei jumalattomien sallita kauan olla rauhassa, vaan että rangaistus kohtaa heitä pian, on merkki suuresta hyvyydestä.
14. Sillä Hän, joka hallitsee, on päättänyt kohdella meitä toisin kuin muita kansoja, joita hän rankaisee vasta sitten, kun hän pitkämielisyydessänsä on odottanut, kunnes he ovat täyttäneet syntiensä mitan.
15. Hän ei tahdo, että meidän syntimme saavuttaisivat äärimmäisen rajansa ja että hänen viimein täytyisi meille kostaa.
16. Sentähden hän ei ota koskaan meiltä pois armoansa, ja vaikka hän kurittaa meitä onnettomuudella, niin hän ei hylkää kansaansa.
17. Tämä olkoon sanottu, että sen muistaisimme. Mutta lyhyen syrjähypyn jälkeen palatkaamme jälleen kertomukseen.
18. Eräs huomattavimpia kirjanoppineita, Eleasar, joka jo oli saavuttanut korkean iän ja oli ulkonäöltään erittäin arvokas, pakotettiin avaamaan suunsa ja syömään sianlihaa.
19. Mutta tämä, joka ennemmin tahtoi kuolla kunnialla kuin elää häpeässä, sylkäisi lihan suustansa ja meni sitten vapaaehtoisesti kidutuspenkille,
20. niinkuin tulikin mennä niiden, joilla oli kestävyyttä pysyä erillään kaikesta siitä, mitä ei ole lupa maistaa, ei vaikka rakkaus elämään siihen kehoittaisi.
21. Mutta kun ne, jotka oli pantu valvomaan lainvastaisia uhrikemuja, tunsivat miehen vanhoista ajoista saakka, ottivat he hänet eriksensä ja kehoittivat häntä noutamaan lihaa, jota hänen oli lupa käyttää ruuaksi ja jonka hän itse oli valmistanut, mutta olemaan syövinänsä kuninkaan määräämiä uhrilihoja,
22. että hän näin tehden vapautuisi kuolemasta ja heidän välillään vallinneen vanhan ystävyyden tähden saisi osaksensa ihmisystävällistä kohtelua.
23. Mutta hän teki jalon päätöksen, sellaisen, joka oli hänen ikänsä, hänen kunnioitetun vanhuutensa, hänen kunnialla hankkimainsa harmaiden hapsien ja hänen lapsuudesta asti mitä kauneimmin eletyn elämänsä arvoinen ja, mikä on vielä enemmän, sellaisen, joka oli Jumalan säätämän pyhän lakijärjestyksen mukainen. Ja niin hän, pyytäen, että hänet pian lähetettäisiin tuonelaan, lausui:
24. "Ei ole meidän ikämme arvon mukaista teeskennellä, sillä silloin monet nuoret, luullen yhdeksänkymmenvuotiaan Eleasarin siirtyneen pakanuuteen,
25. itsekin joutuisivat minun ja minun teeskentelyni tähden harhateille, ja minä vetäisin saastan ja häpeän vanhuuteni päälle, vain saadakseni elää mitättömän pienen ajan.
26. Sillä vaikka tällä hetkellä voisinkin vapautua ihmisten rangaistuksesta, niin en voi päästä pakoon Kaikkivaltiaan käsistä, en eläessäni enkä kuoltuani.
27. Sentähden minä tahdon nyt miehuullisesti erota elämästä ja näyttää olevani korkean ikäni arvoinen
28. sekä jättää nuorille jalon esikuvan siitä, kuinka on iloisin ja ylevin mielin kuoltava jalo kuolema korkeiden ja pyhien lakien puolesta. Tämän sanottuaan hän heti joutui kidutuspenkkiin."
29. Mutta niissä, jotka hänet veivät pois, muuttui vähän aikaisemmin häntä kohtaan osoitettu ystävällisyys vastenmielisyydeksi, koska he pitivät hänen edellämainittuja sanojaan hulluutena.
30. Kun hän sitten iskujen vaikutuksesta oli heittämäisillään henkensä, huokasi hän ja sanoi: "Herralle, jolla on pyhä tieto, on tunnettua, että minä, vaikka voisin vapautua kuolemasta, kärsin nyt, kun minua piestään, ruumiissani hirmuisia tuskia, mutta minun sieluni kestää ne ilomielin, koska minä pelkään häntä".
31. Näin siis tämä mies siirtyi pois elämästä jättäen kuolemallansa esikuvan jalosta mielenlaadusta ja muistomerkin miehuullisuudesta, ei ainoastaan nuorille, vaan kansan enemmistöllekin.

7 luku

Seitsemän veljestä ja heidän äitinsä kidutetaan julmalla tavalla kuoliaaksi, koska eivät tahdo rikkoa lakia.

1. Tapahtui myös, että seitsemän veljestä yhdessä äitinsä kanssa otettiin kiinni ja että kuningas antoi vitsoilla ja hihnoilla ruoskia heitä pakottaakseen heidät syömään laissa kiellettyä sianlihaa.
2. Mutta yksi heistä, joka puhui kaikkien puolesta, sanoi: "Mitä sinä meiltä kyselet ja tiedustelet? Sillä me olemme valmiit mieluummin kuolemaan kuin rikkomaan isiemme lakeja."
3. Silloin kuningas julmistui ja käski kuumentamaan pannut ja kattilat.
4. Kun ne olivat kuumentuneet tulikuumiksi, käski hän heti leikata kielen siltä, joka oli puhunut heidän kaikkien puolesta, reväistä irti hänen päänahkansa sekä silpoa häneltä kädet ja jalat toisten veljien ja äidin silmien edessä.
5. Sitten kuningas käski viedä tuon kokonansa silvotun miehen, joka vielä oli hengissä, tuleen ja paistaa pannussa. Pannun käryn levitessä yltympäri veljet yhdessä äidin kanssa kehoittivat toisiansa kuolemaan jalosti ja sanoivat näin:
6. Herra Jumala näkee tämän ja totisesti armahtaa meitä, niinkuin Mooses on julki lausunut siinä virressä, jossa hän peittelemättä todistaa kansaa vastaan, kun hän sanoo: 'Ja hän armahtaa palvelijoitansa'.
7. Sittenkuin ensimmäinen tällä tavoin oli saanut surmansa, vietiin toinen häväistäväksi. He vetivät irti hänen päänahkansa hiuksineen ja kysyivät tahtoiko hän syödä, ennenkuin hänen ruumiinsa silvottaisiin jäsen jäseneltä.
8. Mutta vastaten isiensä kielellä hän sanoi: "En". Siitä syystä tämäkin vuorostaan sai kärsiä samat kidutukset kuin ensimmäinen.
9. Ollessaan jo aivan viimeisillään hän sanoi: "Sinä konna, sinä riistät meiltä tämän ajallisen elämän, mutta maailman kuningas herättää meidät, jotka kuolemme hänen lakinsa puolesta, uuteen, iankaikkiseen elämään."
10. Tämän jälkeen otettiin kolmas häväistäväksi. Ja kun häneltä vaadittiin hänen kieltänsä, niin hän pisti sen heti ulos, ojensi rohkeasti kätensä
11. ja sanoi ylväin mielin: "Taivaasta minä olen nämä jäsenet saanut, ja Hänen lakinsa tähden minä katson ne vähäarvoisiksi, ja minä toivon saavani ne Häneltä jälleen".
12. Silloin itse kuningaskin ja hänen seuralaisensa hämmästyivät nuorukaisen rohkeutta, kun hän ei mitään välittänyt tuskista.
13. Sittenkuin tämäkin oli heittänyt henkensä, kidutettiin ja häväistiin samalla tapaa neljättä.
14. Ja ollessaan kuolemaisillansa hän sanoi näin: "On lohdullista, kun niillä, joiden täytyy kuolla ihmiskäden kautta, on Jumalalta se toivo, että hän taas herättää heidät. Sillä sinulla ei ole mitään ylösnousemista elämään."
15. Sitten tuotiin heti viides kidutettavaksi.
16. Mutta kun hän katsoi kuninkaaseen ja sanoi: "Kun sinulla ihmisten keskuudessa on valta, niin sinä teet, mitä tahdot, vaikka sinä olet katoavainen; mutta älä luule, että Jumala on hyljännyt meidän kansamme.
17. Odota hetkinen, niin saat nähdä hänen suuren valtansa, kuinka hän kiduttaa sinua ja sinun jälkeläisiäsi."
18. Sen jälkeen tuotiin kuudes, ja kun hän oli kuolemaisillansa, niin hän sanoi: "Älä jatka itsesi pettämistä. Sillä me saamme kärsiä näitä omasta syystämme, koska olemme tehneet syntiä Jumalaamme vastaan. Me olemme ansainneet tämän ylen oudon kohtalon.
19. Mutta älä luule välttäväsi rangaistusta, sinä, joka olet ruvennut taistelemaan Jumalaa vastaan."
20. Mutta erittäinkin oli äiti ihailtava ja ansaitsee, että häntä kiittäen muistetaan. Sillä vaikka hän sai nähdä seitsemän poikansa menettävän henkensä yhden ainoan päivän kuluessa, niin hän kesti sen rohkealla mielellä, koska hän pani toivonsa Herraan. 
21. Ja jalon mielenlaadun täyttämänä sekä miehen uljuudella rohkaisten naisellista mieltään hän isiensä kielellä lohdutti jokaista heistä, sanoen heille:
22. "Minä en tiedä, kuinka te olette minuun kohtuuni ilmestyneet, enkä minä ole lahjoittanut teille henkeä enkä elämää, en myöskään minä ole yhteenliittänyt kunkin teidän alkuaineitanne.
73N7. 23. Niinpä on siis maailman Luoja, joka on muodostanut ihmisen ja jonka tiedossa kaikkien olentojen synty on, armollisesti antava teille jälleen sekä hengen että elämän, niinkuin he nyt pidätte itsenne vähäarvoisina hänen lakinsa tähden."
24. Mutta vaikka Antiokus luuli halveksittavan itseänsä ja epäili puhetta pilkalliseksi, niin hän ei ainoastaan ystävällisin sanoin puhutellut nuorinta, joka vielä oli jäljellä, vaan myös valalla vakuutti tekevänsä hänet rikkaaksi ja onnelliseksi ja ottavansa hänet ystäväkseen sekä uskovansa hänelle virkoja, jos hän luopuisi isiensä laista.
25. Mutta kun nuorukainen ei välittänyt tästä mitään, kutsutti kuningas äidin luoksensa ja kehoitti häntä neuvomaan nuorinta poikaansa, että tämä pelastuisi.
26. Kuninkaan innokkaista kehoituksista äiti vihdoin ryhtyi taivuttamaan poikaansa.
27. Hän kumartui tätä kohti ja pilkaten julmaa tyrannia puhui isiensä kielellä näin: "Poikani, armahda minua, joka yhdeksän kuukautta olen sinua kantanut kohdussani ja imettänyt sinua kolme vuotta ja kasvattanut ja hoitanut sinua aina tähän ikään saakka. 
28. Minä pyydän sinua, lapseni, luo silmäsi ylös taivasta kohti ja maahan ja katso kaikkea, mitä niissä on, ja tiedä, että Jumala on tehnyt ne tyhjästä, ja että ihmissuku syntyy samalla tapaa.
29. Älä pelkää tätä pyöveliä, vaan osoittaudu veljiesi arvoiseksi ja käy rohkeasti kuolemaan, että minä saisin sinut yhdessä veljiesi kanssa takaisin, kun armahduksen aika tulee."
30. Hän ei ollut vielä lopettanut puhettansa, kun nuorukainen sanoi: "Mitä te odotatte? Minä en tottele kuninkaan määräystä, vaan noudatan sen lain määräystä, joka on annettu meidän esi-isillemme Mooseksen kautta.
31. Mutta sinä, joka olet tehnyt hebrealaisille kaikkea pahaa, mitä keksiä voidaan, et pääse pakoon Jumalan käsistä.
32. Sillä me kärsimme omien syntiemme tähden.
33. Mutta vaikka hän, joka elää, meidän Herramme, kurittaaksensa ja kasvattaaksensa meitä on lyhyeksi aikaa vihastunut, niin hän jälleen armahtaa palvelijoitansa.
34. Mutta sinä, jumalaton ja rikollisin kaikista ihmisistä, älä turhaan pöyhkeile äläkä kersku epävarmoilla toiveilla, sinä, joka olet nostanut kätesi taivaan lapsia vastaan.
35. Sillä et sinä vielä ole päässyt kaikkivaltiaan ja kaikkinäkevän Jumalan tuomiota pakoon.
36. Sillä meidän veljemme saavat nyt, kärsittyään lyhyen tuskan, Jumalan liitossa ollen juoda ikuisesti virtaavaa elämää; mutta sinä saat Jumalan tuomitsemana kärsiä ansiosi mukaisen rangaistuksen pöyhkeydestäsi.
37. Minä uhraan nyt, niinkuin veljenikin, henkeni ja elämäni isäimme lakien puolesta rukoillen, että Jumala pian armahtaisi meidän kansaamme, mutta pakottaisi sinut tuskain ja kuritusten alla tunnustamaan, että hän yksin on Jumala,
38. ja että Kaikkivaltiaan viha, joka oikeudenmukaisesti on kohdannut meidän koko kansaamme, pysähtyisi minuun ja minun veljiini."
39. Silloin kuningas vihastui suuresti ja kohteli tätä vielä julmemmin kuin toista, koska oli niin katkeroitunut hänen pilkastaan.
40. Niin tämäkin siirtyi pois elämästä puhtaana, pannen kaiken luottamuksensa Herraan.
41. Viimeiseksi, poikiensa jälkeen, sai äitikin surmansa.
42. Nämä riittäkööt kuvauksiksi uhriaterioista ja ylenmääräisistä kidutuksista.

8 luku

Juudas Makkabilainen kokoaa itselleen sotajoukon ja voittaa Nikanorin. Vähää myöhemmin hän voittaa Timoteuksen ja Bakkideen.

1. Mutta Juudas Makkabilainen ja hänen kumppaninsa menivät salaa kyliin ja kutsuivat luokseen sukulaisensa; ja ottaen joukkoonsa ne, jotka olivat pysyneet juutalaisuudessa, he saivat kokoon noin kuusituhatta miestä.
2. Ja he huusivat Herraa katsomaan kansan puoleen, jota kaikki sortivat, ja armahtamaan temppeliä, jonka jumalattomat ihmiset olivat saastuttaneet,
3. ja osoittamaan laupeuttansa kaupungillekin, joka oli hävitetty ja pian maan tasalle jaotettu, ja kuulemaan huudon, joka kaikesta vuodatetusta verestä nousi hänen tykönsä,
4. ja muistamaan, kuinka viattomia lapsia oli surmattu vastoin kaikkea oikeutta, ja kuinka hänen nimeänsä oli häväisty, ja antamaan vihansa kohdata kaikkea pahuutta.
5. Kun sitten Makkabilainen oli koonnut itsellensä sotajoukon, eivät pakanat enää voineet häntä vastustaa, koska Herran viha oli kääntynyt laupeudeksi.
6. Hän tuli äkkiarvaamatta kaupunkeihin ja kyliin ja sytytti ne palamaan, otti haltuunsa sopivia paikkoja ja ajoi suuria vihollisjoukkoja pakoon.
7. Useimmiten hän käytti hyväkseen öitä sellaisten hyökkäysten tekemiseen. Ja maine hänen suuresta urhoollisuudestaan levisi kaikkialle.
8. Mutta kun Filippus näki, että tämä mies lyhyenä aikana oli päässyt niin pitkälle, ja että hänellä yhäti oli menestystä, kirjoitti hän Ptolemaiokselle, Koile-Syyrian ja Foinikian käskynhaltijalle, että tämä tulisi auttamaan kuninkaan asiaa.
9. Ptolemaios valitsi silloin heti Nikanorin, Patroklon pojan, joka oli kuninkaan lähimpiä ystäviä, antoi hänen johtoonsa kokonaista kaksikymmentä tuhatta miestä, koottuja kaikista kansoista, ja lähetti hänet tuhoamaan koko Juudan kansan. Hänen avuksensa asetettiin vielä Gorgias, sotapäällikkö, joka oli hyvin perehtynyt sotatoimiin.
10. Nikanor päätti silloin myymällä juutalaisia, jotka saataisiin vangiksi, hankkia kuninkaalle koko sen verosumman, kaksituhatta talenttia, mikä tämän oli suoritettava roomalaisille.
11. Hän lähetti sentähden heti sanan merenranta-kaupunkeihin ja kehoitti ostamaan juutalaisia orjia luvaten antaa yhdeksänkymmentä orjaa talentista, sillä hän ei aavistanut, minkä rangaistuksen Kaikkivaltias pian oli antava häntä kohdata.
12. Kun tieto Nikanorin tulosta saapui Juudaalle ja kun hän ilmoitti seuralaisillensa sotajoukon olevan lähellä,
13. niin pelkurit ja ne, jotka eivät luottaneet Jumalan vanhurskauteen, pakenivat ja lähtivät pois sieltä.
14. Mutta toiset myivät kaiken, mitä heillä vielä oli, ja rukoilivat samalla Herraa, että hän vapahtaisi ne, jotka jumalaton Nikanor oli myynyt, ennenkuin oli taisteltukaan,
15. ja vaikka hän ei tekisikään sitä heidän tähtensä, että hän kuitenkin tekisi sen niiden liittojen tähden, jotka hän oli tehnyt heidän isiensä kanssa, ja oman pyhän ja korkeasti kunnioitettavan nimensä tähden, jonka mukaan heitä kutsuttiin.
16. Makkabilainen kokosi sitten väkensä, luvultaan kuusituhatta, ja rohkaisi heitä, etteivät säikähtäisi vihollisia eivätkä pelkäisi pakanain suurta paljoutta, noiden, jotka vastoin kaikkea oikeutta hyökkäsivät heidän päällensä, vaan taistelisivat urhoollisesti
17. pitäen silmäinsä edessä sen mielivallan, jota nämä laista piittaamatta olivat harjoittaneet pyhässä paikassa, ja sen häväistyksen, joka oli tullut kaupungin osaksi, sekä vielä isiltä perityn järjestyksen kumoamisen.
18. Sillä nämä, sanoi hän, "luottavat aseisiin ja uhkarohkeuteen, mutta me luotamme kaikkivaltiaaseen Jumalaan, joka yhdellä päännyökkäyksellä voi lyödä maahan, ei ainoastaan niitä, jotka hyökkäävät meidän päällemme, vaan vieläpä koko maailman".
19. Hän kertoi heille vielä, kuinka esi-isien päivinä oli saatu apua ja kuinka Sanheribin aikana nuo sata kahdeksankymmentä viisi tuhatta tuhoutuivat.
20. Edelleen hän kertoi siitä sodasta, jota käytiin Babyloniassa galatalaisia vastaan, kuinka nämä, joita kaikkiaan oli kahdeksantuhatta, yhdessä neljäntuhannen makedonialaisen kanssa kävivät taisteluun, ja kuinka ne kahdeksantuhatta, kun makedonialaiset eivät kyenneet mitään tekemään, tuhosivat ne sata kaksikymmentä tuhatta ja ottivat suuren saaliin, koska heille annettiin apu taivaasta.
21. Kun hän näin oli saanut heidät rohkeiksi ja alttiiksi kuolemaan lain ja isänmaan puolesta, jakoi hän sotajoukkonsa neljään osastoon
22. ja asetti niiden kunkin päälliköksi veljensä, Simonin, Joosefin ja Joonatanin, antaen itsekunkin johdettavaksi tuhat viisisataa miestä,
23. samoin myös Eleasarin. Sitten hän luki heille pyhää kirjaa, antoi tunnussanaksi: "Jumalan avulla!" asettui itse ensimmäisen joukko-osaston johtoon ja hyökkäsi Nikanoria vastaan.
24. Ja kun Kaikkivaltias taisteli heidän puolellansa, niin he surmasivat vihollisia enemmän kuin yhdeksäntuhatta, haavoittivat ja silpoivat suurimman osan Nikanorin sotajoukosta ja pakottivat kaikki pakenemaan.
25. Mutta niiden rahat, jotka olivat tulleet heitä ostamaan, he ottivat; ja he ajoivat vihollista takaa pitkän matkaa, tauoten vasta sitten, kun aika heidät siihen pakotti.
26. Oli nimittäin sapatin aatto, josta syystä he eivät voineet ajaa heitä pitemmältä takaa.
27. Mutta kerättyään aseet ja riisuttuaan vihollisilta heidän varustuksensa he viettivät sapattia ylistäen ja kiittäen suuresti Herraa, joka oli auttanut heitä tähän päivään asti ja taas alkanut osoittaa heille armoansa.
28. Mutta sapatin jälkeen he jakoivat osan saaliista niille, joita oli kidutettu, ja leskille ja orvoille; loput he jakoivat keskenään ja lapsillensa.
29. Tämän tehtyänsä he pitivät yhteisen rukouksen anoen, että laupias Herra loppuun saakka osoittaisi armoansa palvelijoilleen.
30. Sitten he, kun olivat joutuneet taisteluun Timoteuksen ja Bakkideen miesten kanssa, surmasivat näistä enemmän kuin kaksikymmentä tuhatta, saivat valtaansa ylen korkealla sijaitsevia linnoituksia ja jakoivat erittäin runsaan saaliin. Yhtä suuren osa, kuin itse pitivät, he antoivat niillekin, joita oli kidutettu, sekä orvoille ja leskille ynnä vielä vanhuksillekin.
31. Sittenkuin olivat keränneet aseet, he panivat ne kaikki huolellisesti varastoihin sopiviin paikkoihin, mutta muun saaliin he veivät Jerusalemiin.
32. Ja Timoteuksen seuralaisen Fylarkeen, kovin jumalattoman miehen, joka oli tuottanut juutalaisille paljon kärsimyksiä, he surmasivat.
33. Ja viettäessänsä voitonjuhlaa kotikaupungissansa, he polttivat ne, jotka olivat sytyttäneet tuleen pyhät portit, muiden muassa Kallisteneen, joka oli paennut erääseen pieneen taloon. Näin nämä saivat ansaitun palkan jumalattomuudestansa.
34. Mutta tuon pääkonnan, Nikanorin, joka oli tuonut kolmetuhatta kauppiasta ostamaan juutalaisia,
35. nöyryyttivät Herran avulla ne, joita hän oli pitänyt kaikkein vähäpätöisimpinä; riisuttuaan yltänsä korean pukunsa hän saapui halki maan yksinäisiä teitä kuin mikäkin karkuri Antiokiaan ylen onnettomana sotajoukkonsa tuhoutumisesta.
36. Ja hänen, joka oli luvannut hankkia roomalaisille suoritettavan veron Jerusalemissa otettavilla vangeilla, täytyi nyt julistaa, että Jumala soti juutalaisten puolesta ja että juutalaisia siitä syystä ei voitu haavoittaa, koska he noudattivat niitä lakeja, jotka hän oli heille säätänyt.

9 luku

Antiokuksen kuolema.

1. Siihen aikaan tapahtui, että Antiokuksen täytyi häpeällisesti vetäytyä pois Persian maan ääriltä.
2. Hän oli nimittäin mennyt Persepolis nimiseen kaupunkiin aikoen ryöstää temppelin ja pitää kaupungin vallassaan. Siitä syystä nousivat kaupunkilaiset miehissä vastarintaan ja turvautuivat aseisiin. Ja niin täytyi Antiokuksen, kaupungin asukkaiden pakoon ajamana, häpeällisesti palata takaisin.
3. Kun hän sitten oli lähellä Ekbatanaa, saapui hänelle sanoma siitä, miten oli käynyt Nikanorin sekä Timoteuksen ja hänen väkensä.
4. Vihansa vimmassa hän silloin aikoi kostaa juutalaisille senkin pahan, minkä ne, jotka olivat ajaneet hänet pakoon, olivat tuottaneet hänelle. Siitä syystä hän käski vaununohjaajaa ajamaan hellittämättä, siksi kunnes matka oli suoritettu; ja kuitenkin oli taivaan tuomio jo hänen kintereillänsä. Sillä näin hän sanoi röyhkeydessänsä: "Kun saavun Jerusalemiin, teen minä sen suureksi hautausmaaksi juutalaisille".
5. Mutta Herra, Israelin Jumala, joka näkee kaiken, löi hänet parantumattomalla ja näkymättömällä vaivalla. Tuskin hän oli lopettanut puheensa, kun hän sai hellittämättömän sisusvaivan ja kovia tuskia sisälmyksiinsä,
6. mikä olikin aivan oikein hänelle, joka oli toisille tuottanut niin paljon hirmuista tuskaa heidän sisimpäänsä.
7. Mutta hän ei silti yhtään lakannut pöyhkeydestään, vaan oli yhä täynnä ylimielisyyttä, puuskuen tulta vihassansa juutalaisia vastaan ja käskien jouduttamaan matkaa. Silloin tapahtui, että hän syöksyi maahan vaunuista, jotka kiitivät tavattomalla nopeudella, ja pudotessaan loukkantui niin pahasti, että hänen ruumiinsa kaikki jäsenet murskautuivat.
8. Ja hän, joka yli ihmismittojen menevässä pöyhkeydessään luuli voivansa käskeä meren aaltoja ja uskoi voivansa vaa'alla punnita korkeat vuoret, makasi nyt maahan viskattuna, niin että hänet oli kannettava paareilla pois, ollen kaikille ilmeisenä osoituksena Jumalan voimasta.
9. Vieläpä tuon jumalattoman ruumiista kihisi joukoittain matojakin, ja hänen vielä eläessään tuskissa ja vaivoissa hänen lihansa lohkeili pois, ja koko leiri kärsi kovasti hänen mätänevän ruumiinsa hajusta.
10. Ja häntä, joka vähää aikaisemmin oli luullut pääsevänsä taivaan tähtien tasalle, ei kukaan voinut kantaa tuon aivan sietämättömän hajun takia.
11. Nyt hän vihdoin, kokonaan murtuneena, alkoi luopua enimmästä pöyhkeydestänsä ja tulla oikeaan ymmärrykseen Jumalan kurituksen vaikutuksesta, kun hänen tuskansa hetki hetkeltä tulivat yhä kovemmiksi.
12. Ja kun hän ei enää voinut kestää edes omaa hajuansa, niin hän sanoi: "On oikein nöyrtyä Jumalan edessä ja olla mielessään pitämättä itseänsä Jumalan kaltaisena, kun on kuolevainen".
13. Nyt tuo hylkiö rukoili Kaikkivaltiasta, joka ei enää ollut häntä armahtava, ja lupasi
14. julistaa vapaaksi pyhän kaupungin, jonne hän kiiruhtaen oli matkalla, pannaksensa sen maan tasalle ja tehdäksensä sen hautausmaaksi;
15. ja tehdä juutalaiset, joille hänen päätöksensä mukaan ei pitänyt suotaman edes hautaa, vaan jotka lapsineen oli heitettävä haaskalintujen ja petoeläinten ruuaksi, kaikki tyynni ateenalaisten vertaisiksi.
16. Sen pyhän temppelin taas, jonka hän aikaisemmin oli ryöstänyt, hän lupasi koristaa mitä kauneimmilla lahjoilla ja lupasi korvata moninkertaisesti kaikki pyhät astiat sekä omista tuloistaan suorittaa ne kulut, joita uhreihin vaadittiin.
17. Tämän lisäksi hän vielä lupasi itse ruveta juutalaiseksi ja mennä jokaiseen asuttuun paikkaan julistamaan Jumalan voimaa.
18. Mutta kun tuskat eivät ensinkään tauonneet, sillä Jumalan vanhurskas tuomio oli kohdannut häntä, niin hän itse puolestansa jättäen kaiken toivon kirjoitti juutalaisille allaolevan, anomuskirjelmän tapaan kirjoitetun, kirjeen, joka kuului näin:
19. "Antiokus, kuningas ja sotapäällikkö, lähettää hyville juutalaisille alamaisilleen parhaan tervehdyksensä ja toivottaa heille terveyttä ja menestystä.
20. Voikaa hyvin, te ja teidän lapsenne, ja menestykööt asianne teidän mielenne mukaan. Minä panen toivoni taivaaseen
21. ja muistelen rakkaudella teidän kunnioitustanne ja hyväntahtoisuuttanne. Kun minä palatessani Persian maanääriltä olen sairastunut ankaraan tautiin, olen pitänyt välttämättömänä huolehtia kaikkien teidän yhteisestä turvallisuudestanne.
22. En tosin ole kokonaan toivoton tilastani, vaan minulla on päinvastoin hyviä toiveita siitä, että voitan sairauteni.
23. Mutta kun ajattelen, että isänikin, silloin kun hän teki sotaretken ylämaihin, määräsi valtansa perijän,
24. että, jos tapahtuisi jotakin odottamatonta taikka saapuisi tieto jostakin vastoinkäymisestä, kotona olevat eivät tulisi rauhattomiksi, kun tiesivät, kenelle valtakunnan hallitus oli jätetty,
25. ja kun vielä tämän lisäksi otan huomioon, kuinka läheisten maiden hallitsijat ja valtakunnan naapurit vaanivat sopivaa hetkeä ja odottavat, miten on käyvä, niin määrään täten poikani Antiokuksen kuninkaaksi - hänet minä jo monesti olenkin, matkustaessani ylämaakuntiin, uskonut hoidettavaksi useille teistä ja sulkenut hänet suosioonne, ja hänelle olen myös kirjoittanut sen, mitä tässä on kirjoitettuna -
26. niin minä kehoitan ja pyydän teitä kaikkia, että he itsekukin, muistaen niitä hyviä tekoja, joita yhteisesti ja yksityisesti olette saaneet osaksenne, säilyttäisitte poikaanikin kohtaan sen ystävällisen mielenlaadun, joka teillä minua kohtaan on.
27. Sillä minä ole varma, että hän, minun periaatteitani seuraten, on kohteleva teitä lempeästi ja ihmisystävällisesti."
28. Näin siis tämä murhamies ja pilkkaaja sai kärsiä ylen kovia tuskia, niinkuin hän itse oli niitä muille tuottanut, ja erosi elämästä mitä surkuteltavimmalla kuolemalla, vuoristossa, vieraalla maalla.
29. Hänen ruumiinsa toimitti haudatuksi hänen kasvinkumppaninsa Filippus. Mutta peläten Antiokuksen poikaa tämä siirtyi Egyptiin Ptolemaios Filopatorin luokse.

10 luku

Temppeli puhdistetaan ja säädetään temppelinvihkimisjuhla. Juudas Makkabilainen voittaa idumealaiset ja Timoteuksen.

1. Mutta Makkabilainen ja hänen väkensä ottivat Herran heitä johtaessa jälleen haltuunsa pyhäkön ja kaupungin.
2. Ja alttarit, jotka pakanat olivat rakentaneet torille, samoinkuin pyhät lehdotkin, he hävittivät.
3. Ja puhdistettuansa temppelin he tekivät toisen alttarin. Sitten he hankkivat tulta iskemällä kipinöitä kivistä ja uhrasivat taas kahden vuoden jälkeen uhreja; myöskin he järjestivät suitsutuksen ja lamput ja näkyleivät.
4. Tämän tehtyänsä he lankesivat kasvoilleen maahan ja rukoilivat Herraa, ettei hän enää sallisi heidän joutua senkaltaisiin onnettomuuksiin, vaan että hän, jos he vielä tekisivätkin syntiä, kurittaisi heitä lempeästi eikä jättäisi heitä Jumalaa herjaavien ja julmien pakanain käsiin.
5. Mutta sattui niin, että temppelin puhdistus tapahtui juuri samana päivänä, jona pakanat olivat sen saastuttaneet, saman kuun, kislev-kuun, kahdentenakymmenentenä viidentenä päivänä.
6. Ja he viettivät iloiten juhlaa kahdeksan päivää, lehtimajanjuhlan tapaan, muistellen, kuinka he vähän aikaa sitten olivat lehtimajanjuhlana oleskelleet vuorilla ja luolissa niinkuin metsän eläimet.
7. Sentähden he kantoivat käsissään lehtiin verhottuja sauvoja ja kauniita oksia sekä palmunlehviä ja veisasivat ylistysvirsiä hänelle, joka oli antanut heille sellaisen menestyksen, että nyt saattoivat puhdistaa hänen pyhän sijansa.
8. Ja he säätivät seurakunnan yhteisellä määräyksellä ja päätöksellä koko Jumalan kansalle laiksi, että näitä juhlapäiviä oli joka vuosi pidettävä.
9. Sellaisen lopun sai Antiokus, lisänimeltään Epifanes.
10. Nyt tahdomme kertoa, mitä tapahtui Antiokus Eupatorin, tuon jumalattoman Antiokuksen pojan, aikana ja kosketella lyhyesti sotien raskaita onnettomuuksia.
11. Sillä kun tämä oli ottanut kuninkuuden, nimitti hän erään Lysiaan valtionhoitajaksi sekä Koile-Syyrian ja Foinikian ylimmäksi päälliköksi.
12. Sillä Ptolemaios, jota kutsuttiin Makroniksi ja joka esikuvallisella tavalla noudatti oikeamielisyyttä juutalaisia kohtaan, koska heille aikaisemmin oli tapahtunut niin paljon vääryyttä, koetti järjestää heidän asiansa rauhallista tietä.
13. Siitä syystä Eupatorin ystävät syyttivät häntä tämän edessä, ja kaikkialla hän sai kuulla olevansa petturi, koska hän oli jättänyt Kypron, jonka Filometor oli uskonut hänen hoitoonsa, ja siirtynyt Antiokus Epifaneen luokse. Ja kun hänen jalo menettelynsä ei ollut riittänyt osoittamaan hänen viranhoitoansa jaloksi, niin hän lopetti elämänsä myrkyttämällä itsensä.
14. Kun sitten Gorgias tuli näiden seutujen päälliköksi, piti hän palveluksessaan palkkasotureita, ja kaikkialla hän piti vireillä sotaa juutalaisia vastaan.
15. Yhdessä näiden kanssa ahdistivat juutalaisia myöskin idumealaiset, joilla oli hallissaan linnoituksia sopivissa paikoissa. He antoivat suojaa Jerusalemista karkoitetuille pakolaisille ja koettivat pitää sotaa vireillä.
16. Mutta Makkabilainen ja hänen väkensä toimittivat rukousta anoen, että Jumala sotisi heidän auttajanansa, ja hyökkäsivät sitten idumealaisten linnoituksia vastaan.
17. He ryntäsivät ankarasti niiden kimppuun ja valtasivat paikat ajaen pakoon kaikki, jotka taistelivat muurilla, ja surmaten ne, jotka joutuivat heidän käsiinsä. Näin he ottivat hengiltä kaikkiaan kaksikymmentä tuhatta miestä.
18. Mutta kun kokonaista yhdeksän tuhatta oli paennut kahteen erittäin lujaan torniin, joissa oli kaikkea, mitä tarvittiin piirityksen varalta,
19. niin Makkabilainen jätti sinne Simonin ja Joosefin sekä vielä Sakkeuksen ja tämän miehet, joita oli riittävästi tornien piirittämiseen, ja lähti itse sellaisiin paikkoihin, joissa hänen läsnäolonsa oli välttämätön.
20. Mutta eräät niistä, jotka olivat torneissa, saivat rahalla lahjotuksi Simonin rahanahneet seuralaiset: nämä ottivat vastaan seitsemänkymmentä tuhatta drakmaa ja päästivät muutamia karkaamaan.
21. Mutta kun Makkabilaiselle ilmoitettiin, mitä oli tapahtunut, kokosi hän yhteen kansan johtajat ja teki sen syytöksen, että oli myyty rahasta veljiä, kun oli päästetty irti vihollisia heitä vastaan.
22. Ne siis, jotka olivat olleet kavaltajia, hän surmautti ja valloitti sitten heti molemmat tornit.
23. Ja kun hänellä oli menestys kaikessa, mihin hän ase kädessä ryhtyi, tuhosi hän noissa kahdessa linnoituksessa enemmän kuin kaksikymmentä tuhatta miestä.
24. Mutta Timoteus, jonka juutalaiset aikaisemmin olivat voittaneet, haali paljon vierasta sotaväkeä ja kokosi suuria joukkoja aasialaista ratsuväkeä ja saapui asevoimin valloittamaan Juudeaa.
25. Kun hän lähestyi, niin Makkabilainen ja hänen väkensä sirottivat multaa päänsä päälle ja pukivat lanteillensa säkkipuvun rukoillaksensa turvaa Jumalalta.
26. Sitten he lankesivat maahan alttarin eteen, sen jalustaa vastaan, ja rukoilivat, että Jumala olisi heille armollinen ja osoittaisi vihollisuutta heidän vihollisilleen ja vastustaisi heidän vastustajiaan, niinkuin lakikin julistaa.
27. Lopetettuaan rukouksen he tarttuivat aseisiin, menivät hyvän matkaa pois kaupungista ja pysähtyivät vasta, kun olivat tulleet aivan lähelle vihollisia.
28. Mutta heti auringon noustessa ryhtyi kumpikin puoli hyökkäämään. Toisilla oli menestyksen ja voiton takeena urhoollisuuden ohella heidän luottamuksensa Jumalaan, toiset taas panivat raa'an sotakiihkon johtajaksensa taisteluissa.
29. Taistelun ollessa kiivaimmillaan ilmestyi viholliselle taivaasta viisi loistavaa miestä kultasuitsisten hevosten selässä. Nämä rupesivat johtamaan juutalaisia ja kaksi heistä
30. otti Makkabilaisen keskellensä, ja aseillansa suojaten he varjelivat hänet haavoittumasta. Mutta vihollisia vastaan he linkosivat nuolia ja salamoita. Sentähden nämä, jotka sokeus oli saattanut hämmennyksiin ja kauhu vallannut, hakattiin maahan.
31. Näin sai surmansa kaksikymmentä tuhatta viisisataa jalka- ja kuusisataa ratsumiestä.
32. Timoteus itse pakeni Gasara nimiseen linnoitukseen, hyvin lujasti varustettuun paikkaan, jonka päällikkönä oli Kaireas.
33. Silloin Makkabilainen ja hänen väkensä piirittivät linnoitusta rohkein mielin kaksikymmentä neljä päivää.
34. Mutta ne, jotka olivat linnoituksen sisällä, syytivät rajattomasti häväistyksiä ja lakia halveksivia sanoja, koska he luottivat paikan lujuuteen.
35. Mutta kun kahdeskymmenes viides päivä valkeni, niin eräät Makkabilaisen seurassa olevat nuorukaiset, joiden viha oli syttynyt pilkkapuheiden tähden, hyökkäsivät muuria vastaan, ja miehuullisesti, raivoten kuin pedot, he hakkasivat maahan jokaisen, joka heidän tiellensä sattui.
36. Samoin hyökkäsivät toiset kiertoliikkeellä sisällä olevia vastaan ja pistivät tornit tuleen: he sytyttivät myös rovioita palamaan ja polttivat nuo pilkkaajat elävältä. Toiset taas mursivat auki portit ja päästivät muun sotajoukon sisälle sekä valtasivat kaupungin.
37. Ja Timoteuksen, joka oli piiloutunut erääseen kaivoon, he surmasivat, samoin myös hänen veljensä Kaireaan sekä Apollofaneen.
38. Kun he tämän kaiken olivat suorittaneet, ylistivät he Herraa ylistysvirsillä ja kiitoslauluilla, häntä, joka niin suurta hyvyyttä oli osoittanut Israelille ja antanut heille voiton.

11 luku

Lysias tekee sotaretken Juudeaan, mutta joutuu tappiolle, minkä vuoksi hän tekee sovinnon juutalaisten kanssa. Neljä tätä sovintoa koskevaa kirjettä.

1. Aivan lyhyen ajan perästä Lysias, kuninkaan holhooja ja sukulainen sekä valtionhoitaja, joka oli kovin vihoissaan siitä, mitä oli tapahtunut,
2. kokosi noin kahdeksankymmentä tuhatta jalkasoturia ja kaiken ratsuväkensä ja hyökkäsi juutalaisia vastaan. Hänen aikomuksensa oli tehdä Jerusalem kreikkalaisten asuinpaikaksi
3. ja verottaa temppeliä, niinkuin hän oli tehnyt muuallakin pakanain pyhäköille, ja myydä ylimmäisen papin virka vuodeksi kerrallaan.
4. Hän ei yhtään ajatellut Jumalan voimaa, vaan luotti ylpeydessään kymmeniin tuhansiin jalkasotureihinsa ja tuhansiin ratsuihinsa ja kahdeksaankymmeneen norsuunsa.
5. Kun hän sitten oli hyökännyt Juudeaan ja tullut lähelle Beetsuuria, erästä varustettua paikkaa, joka oli Jerusalemista noin viiden penikulman päässä, piiritti hän tätä paikkaa ankarasti.
6. Mutta kun Makkabilainen ja hänen väkensä saivat tiedon siitä, että hän piiritti linnoituksia, rukoilivat he valittaen ja itkien yhdessä koko kansan kanssa Herraa lähettämään hyvän enkelin Israelin pelastukseksi.
7. Sitten Makkabilainen tarttui itse ensimmäisenä aseisiin ja kehoitti toisia yhdessä hänen kanssansa uhmaamaan vaaraa ja rientämään veljiensä avuksi. Yhtenä miehenä he lähtivätkin liikkeelle rohkein mielin.
8. Mutta kun he vielä olivat siellä, lähellä Jerusalemia, ilmestyi heitä johtamaan valkoisiin vaatteisiin puettu ratsumies, joka heilutti kultaisia aseita.
9. Silloin kaikki yhtenä miehenä ylistivät armollista Jumalaa ja tulivat mielessään niin rohkaistuiksi, että olivat valmiit hyökkäämään, ei ainoastaan ihmisiä, vaan vaikkapa julmimpia petoja ja rautaisia muureja vastaan.
10. Niin he kulkivat eteenpäin järjestyneinä taisteluun, ja heillä oli sotakumppani taivaasta, sillä Jumala osoitti heille laupeuttansa.
11. Niinkuin jalopeurat he hyökkäsivät vihollisten kimppuun ja löivät heistä maahan yksitoista tuhatta jalkasoturia ja tuhat kuusisataa ratsumiestä; kaikki muut he pakottivat pakenemaan.
12. Useimmat näistä pääsivät pelastumaan ainoastaan haavoittuneina ja aseettomina, ja Lysias itse pelasti henkensä vain häpeällisesti pakenemalla.
13. Mutta koska hän ei ollut mikään tyhmä mies, niin hän ajatellessaan kärsimäänsä tappiota ymmärsi, että hebrealaiset olivat voittamattomia, koska voimallinen Jumala soti yhdessä heidän kanssansa. Sentähden hän lähetti heidän luoksensa sanansaattajia
14. ja tarjosi sovintoa kaikin puolin kohtuullisilla ehdoilla luvaten taivuttaa kuninkaankin ja pakottaa hänet tulemaan heidän ystäväksensä.
15. Niin Makkabilainen, joka piti huolta siitä, mikä oli yhteiseksi hyväksi, suostui kaikkiin Lysiaan ehdotuksiin; sillä kuningas myöntyi kaikkiin niihin juutalaisia koskeviin vaatimuksiin, jotka Makkabilainen oli kirjallisesti tehnyt Lysiaalle.
16. Se kirje, jonka Lysias oli kirjoittanut juutalaisille, oli näin kuuluva: "Lysias tervehtii kaikkia juutalaisia.
17. Johannes ja Absalom, teidän lähettiläänne, ovat jättäneet teidän allekirjoittamanne kirjoituksen ja pyytäneet vastausta siihen, mitä siinä on esitetty.
18. Minä olen sentähden antanut tiedoksi kuninkaalle kaiken sen, mikä oli esitettävä myöskin hänelle, ja hän on myöntynyt kaikkeen, mihin oli mahdollista myöntyä.
19. Jos te siis pysytte suopeamielisinä hallitusta kohtaan, koetan minä vastedeskin edistää teidän parastanne.
20. Yksityiskohdista olen käskenyt näitä miehiä ja omia lähettiläitäni neuvottelemaan teidän kanssanne.
21. Voikaa hyvin. Vuonna sata neljäkymmentä kahdeksan, dioskuros-kuun kahdentenakymmenentenä neljäntenä päivänä."
22. Kuninkaan kirje taas kuului näin: "Kuningas Antiokus tervehtii veljeänsä Lysiasta.
23. Isämme siirryttyä jumalien joukkoon on meidän tahtomme, että valtakuntamme alamaiset häiritsemättä saavat hoitaa omia asioitansa.
24. Mutta kun olemme kuulleet, että juutalaiset eivät suostu omaksumaan kreikkalaisia tapoja, niinkuin isämme määräsi, vaan tahtovat pitää omat elintapansa ja pyytävät, että heidän sallittaisiin noudattaa lakejansa,
25. ja kun siis tahtomme on, että tämäkin kansa saa olla häiritsemättömänä, niin määräämme, että heille on annettava takaisin heidän temppelinsä ja heidän sallittava elää esi-isiensä tapojen mukaan.
26. Teet siis hyvin, kun lähetät heidän tykönsä lähettiläitä ja ojennat heille rauhan käden, että he, kun saavat tietää meidän tarkoituksemme, olisivat hyvillä mielin ja iloiten pitäisivät huolta omista asioistansa.
27. Kuninkaan kirje kansalle taas oli tällainen: "Kuningas Antiokus tervehtii juutalaisten vanhintenneuvostoa ja muita juutalaisia.
28. Me toivomme, että voitte hyvin. Me itsekin olemme hyvissä voimissa.
29. Menelaus on ilmoittanut meille, että te haluatte palata takaisin ja ryhtyä hoitamaan omia tehtäviänne.
30. Niille siis, jotka ksantikos-kuun kolmanteenkymmenenteen päivään mennessä palaavat kotiin, taataan täysi turva ja annetaan se vakuutus,
31. että juutalaiset saavat käyttää omia ruokiansa ja lakejansa, niinkuin aikaisemminkin, ja ettei ketään heistä millään tavalla ahdisteta tapahtuneiden erehdysten vuoksi.
32. Lähetän samalla Menelauksen tuomaan teille rauhoittavia vakuutuksia.
33. Voikaa hyvin. Vuonna sata neljäkymmentä kahdeksan, ksantikos-kuun viidentenätoista päivänä."
34. Myöskin roomalaiset lähettivät heille kirjeen, joka kuului näin: "Ovintus Memmius ja Titus Manius, roomalaisten lähettiläät, tervehtivät Juudan kansaa.
35. Me suostumme kaikkeen siihen, mitä Lysias, kuninkaan sukulainen, on teille myöntänyt.
36. Mutta mitä tulee niihin asioihin, jotka hän on päättänyt jättää kuninkaan ratkaistaviksi, niin harkitkaa niitä, ja lähettäkää sitten heti joku, että voisimme lausua mielipiteemme, niinkuin meidän tulee; me olemme nimittäin matkalla Antiokiaan.
37. Kiirehtikää siis ja lähettäkää muutamia, että mekin saisimme tietää, mikä teidän mielipiteenne on.
38. Voikaa hyvin. Vuonna sata neljäkymmentä kahdeksan, ksantikos-kuun viidentenätoista päivänä."

12 luku

Juudas rankaisee Joppea ja Jamniaa, joiden asukkaat olivat vihamielisiä niissä asuville juutalaisille, voittaa arabialaiset, samoin Timoteuksen ja Gorgiaan sekä uhraa sovitusuhrin kaatuneiden juutalaisten puolesta.

1. Sittenkuin nämä sopimukset oli tehty, meni Lysias kuninkaan luokse, mutta juutalaiset ryhtyivät hoitamaan maanviljelystänsä.
2. Mutta jotkut näiden seutujen sotapäälliköt, nimittäin Timoteus ja Apollonius, Genneuksen poika, edelleen Hieronymus ja Demofon ja näiden lisäksi vielä Kypron päällikkö Nikanor eivät sallineet heidän olla rauhassa eikä viettää levollista elämää.
3. Ja Joppen asukkaat tekivät tällaisen ilkityön: he kutsuivat keskuudessaan asuvat juutalaiset vaimoineen ja lapsineen astumaan venheisiin, joita he olivat varanneet, ikäänkuin heillä ei muka olisi mitään pahoja aikeita näitä kohtaan,
4. vaan toimisivat kaupungin yhteisen päätöksen mukaan. Kun nämä sitten ottivat kutsun vastaan, koska he tahtoivat olla sovussa eikä heillä ollut mitään syytä epäilykseen, niin heidät vietiin merelle ja hukutettiin, kokonaista kaksisataa henkeä.
5. Mutta kun Juudas sai tiedon siitä julmuudesta, joka oli tullut hänen kansalaistensa osaksi, ilmoitti hän sen luonansa oleville miehille
6. ja huusi avuksi Jumalaa, vanhurskasta tuomaria, sekä riensi sitten niitä vastaan, jotka olivat saastuttaneet itsensä hänen veljiensä murhalla. Hän sytytti yöllä sataman tuleen, poltti venheet ja pisti kuoliaaksi ne, jotka olivat sinne paenneet.
7. Mutta kun itse kaupunki oli suljettu, lähti hän pois aikoen tulla uudelleen ja hävittää perinjuurin koko Joppen kaupungin.
8. Mutta saatuaan tietää, että myös Jamnian asukkaat aikoivat tehdä samalla tavoin siellä asuville juutalaisille,
9. hyökkäsi hän yöllä jamnialaistenkin kimppuun ja sytytti sataman ynnä laivaston tuleen, niin että liekkien loimu näkyi Jerusalemiin saakka, vaikka se oli sieltä kahdensadan neljänkymmenen vakomitan päässä.
10. Sitten he tekivät sotaretken Timoteusta vastaan, ja kun he olivat ehtineet yhdeksän vakomitan päähän sieltä, hyökkäsivät arabialaiset häntä vastaan ei vähemmällä kuin viidellätuhannella jalka- ja viidelläsadalla ratsumiehellä.
11. Kun sitten Juudas ja hänen väkensä olivat ankaran taistelun jälkeen Jumalan avulla saavuttaneet voiton, niin paimentolaiset, jotka olivat joutuneet tappiolle, pyysivät, että Juudas tekisi heidän kanssansa sovinnon, luvaten antaa karjaa ja muussakin suhteessa auttaa heitä.
12. Ja koska Juudas arveli, että he todella monissa asioissa voisivat olla hyödyksi, suostui hän olemaan rauhassa heidän kanssansa, ja kun sopimus oli vahvistettu kädenlyönnillä, menivät he pois telttoihinsa.
13. Hän hyökkäsi myöskin erästä Kaspin nimistä kaupunkia vastaan, joka oli linnoitettu ja muureilla ympäröity ja jossa asui pakanoita kaikista kansoista.
14. Mutta siellä-olijat luottivat muurien lujuuteen ja ruokavarastoihinsa ja käyttäytyivät hyvin julkeasti Juudasta ja hänen väkeänsä kohtaan. He häpäisivät heitä, vieläpä pilkkasivat Jumalaa ja puhuivat sopimattomia.
15. Silloin Juudas ja hänen väkensä huusivat avuksi maailman suurta hallitsijaa, häntä, joka Joosuan aikana ilman muurinmurtajia ja taitavasti tehtyjä piirityskoneita mursi maahan Jerikon muurit; sitten he hyökkäsivät, raivoten kuin pedot, muuria vastaan.
16. Kun he sitten Jumalan tahdosta olivat valloittaneet kaupungin, panivat he toimeen sanomattoman teurastuksen, niin että lähellä oleva järvi, joka oli kahta vakomittaa leveä, näytti olevan täynnä siihen virrannutta verta.
17. Sieltä lähdettyänsä he kulkivat seitsemänsataa viisikymmentä vakomittaa ja saapuivat Karaksiin niiden juutalaisten tykö, joita kutsutaan tuubilaisiksi.
18. Mutta Timoteusta he eivät tavanneet näillä seuduilla, sillä hän oli lähtenyt sieltä pois tyhjin toimin, jätettyänsä kuitenkin erääseen paikkaan hyvin vahvan varusväen.
19. Silloin eräät Makkabilaisen sotapäälliköt, Dositeus ja Soosipater, lähtivät liikkeelle ja tuhosivat ne, jotka Timoteus oli jättänyt linnoitukseen, enemmän kuin kymmenentuhatta miestä.
20. Niin Makkabilainen jakoi sotajoukkonsa osastoihin ja asetti heidät osastojen päälliköksi. Sitten hän hyökkäsi Timoteusta vastaan, jolla oli johdossaan sata kaksitoista tuhatta jalka- ja kaksituhatta viisisataa ratsumiestä.
21. Kun Timoteus sai tiedon Juudaan tulosta, lähetti hän ennakolta pois vaimot ja lapset sekä muun kuormaston Karnion nimiseen paikkaan; sillä sitä paikkaa oli vaikea piirittää ja lähestyä, koska vain kapeat solat johtivat sinne.
22. Mutta kun Juudaan ensimmäinen osasto tuli näkyviin, valtasi kauhu viholliset; ja he joutuivat pelon valtaan, koska hän, joka näkee kaiken, ilmestyi heille, ja he syöksyivät pakoon juosten mikä minnekin, niin että monesti omat miehet haavoittivat heitä ja lävistivät heidät miekkainsa kärjillä.
23. Mutta Juudas ajoi heitä takaa erittäin kiivaasti, lävistäen kuoliaaksi nuo katalat, ja tuhosi noin kolmekymmentä tuhatta miestä.
24. Timoteus itse joutui Dositeuksen ja Soosipaterin väen käsiin. Hän rukoili silloin, turvautuen monentaltaisiin temppuihin, että hänet päästettäisiin vapaaksi vauriotta, koska hänen hallussaan oli monien vanhempia ja toisten veljiä, joiden muutoin kävisi huonosti.
25. Kun hän sitten monin vakuutuksin juhlallisesti oli sitoutunut palauttamaan nämä vahingoittumattomina, päästivät he hänet irti pelastaakseen siten veljensä.
26. Senjälkeen Juudas lähti Karmionia ja Atergationia vastaan ja surmasi kaksikymmentä viisi tuhatta henkeä.
27. Sittenkuin nämä oli voitettu ja tuhottu, hän teki sotaretken myös lujasti varustettua Efronin kaupunkia vastaan, jossa asui suuri joukko kaikensukuisia kansoja. Ja voimakkaat nuoret miehet seisoivat muurien edessä ja tekivät urhoollisesti vastarintaa. Siellä oli myöskin suuret varastot sotakoneita ja heittoaseita.
28. Mutta he huusivat avuksi Kaikkivaltiasta, häntä, joka voimallisesti murskaa vihollisten mahdin, valtasivat sitten kaupungin ja hakkasivat maahan siinä olevista noin kaksikymmentä viisi tuhatta.
29. Sieltä lähdettyänsä he hyökkäsivät Skytopolia vastaan, joka on kuudensadan vakomitan päässä Jerusalemista.
30. Mutta kun siellä asuvat juutalaiset todistivat, kuinka ystävällisiä Skytopolin asukkaat olivat heitä kohtaan ja kuinka lempeästi he olivat heitä kohdelleet onnettomuuden aikoina,
31. kiittivät he kaupungin asukkaita ja kehoittivat heitä vastedeskin olemaan hyväntahtoisia heidän kansaansa kohtaan. Sitten he menivät Jerusalemiin, koska viikkojuhla oli juuri tulossa.
32. Tämän, niin kutsutun helluntaijuhlan, jälkeen he hyökkäsivät Gorgiasta, Idumean käskynhaltijaa vastaan.
33. Tämä lähti taisteluun, johdossansa kolmetuhatta jalka- ja neljäsataa ratsumiestä.
34. Ja kun he iskivät yhteen, kävi niin, että muutamia juutalaisia kaatui.
35. Mutta eräs Dositeus, joka kuului Bakenorin väkeen ja oli ratsumies sekä voimiltaan väkevä, sai valtaansa Gorgiaan ja raahasi häntä rajusti mukanaan pitäen kiinni hänen viitastansa. Hänen tarkoituksensa oli ottaa tuo kirottu elävänä haltuunsa, mutta silloin eräs traakilainen ratsumies hyökkäsi hänen kimppuunsa ja sivalsi poikki hänen käsivartensa, ja niin Gorgias pääsi pakenemaan Marisaan.
36. Mutta kun Esdrin väki oli taistellut kauan ja oli hyvin väsyksissä, huusi Juudas avuksi Herraa, että hän ilmestyisi sotimaan heidän apunansa ja johtamaan taistelua,
37. ja alotti sotahuudon isien kielellä veisaten samalla ylistysvirsiä. Sitten hän hyökkäsi äkkiarvaamatta Gorgiaan väen kimppuun ja ajoi heidät pakoon.
38. Senjälkeen Juudas tuli sotajoukkoinensa Adullamin kaupunkiin. Ja kun sattui juuri seitsemäs päivä, pyhittivät he itsensä tavan mukaisesti ja viettivät siellä sapatin.
39. Mutta seuraavana päivänä, koska asiaa ei enää voitu lykätä, Juudas ja hänen väkensä tulivat noutamaan taistelussa kaatuneiden ruumiit ja viemään ne heidän heimolaistensa pariin isien hautoihin.
40. Niin he löysivät jokaiselta kuolleelta ihokkaan alta taikaesineitä, jotka kuvasivat Jamnian epäjumalain kuvia, mutta jotka laki kieltää juutalaisilta. Silloin kävi kaikille selväksi, että nämä olivat tästä syystä kaatuneet.
41. Sentähden kaikki ylistivät Herran, vanhurskaan tuomarin, tekoja, hänen, joka tuo salatut julkisuuteen.
42. Sitten he kääntyivät rukoukseen anoen, että synti, mikä oli tapahtunut, pyyhittäisiin kokonaan pois. Ja jalo Juudas kehoitti joukkoa pitämään itsestänsä vaarin, niin etteivät syntiä tekisi, koska he omin silmin olivat nähneet, mitä oli tapahtunut noiden taistelussa kaatuneiden synnin tähden.
43. Ja kun hän oli miehistöltä kerännyt noin kaksituhatta hopeadrakmaa, lähetti hän ne Jerusalemiin syntiuhrin uhraamista varten. Ja siinä hän teki erittäin hyvin ja kauniisti. Hän ajatteli näet ylösnousemusta.
44. Sillä jos hän ei olisi odottanut taistelussa kaatuneiden nousevan ylös, niin olisi ollut liikaa ja mieletöntä rukoilla kuolleiden puolesta.
45. Myöskin hän otti huomioon, että hurskaasti kuolleita odottaa mitä ihanin armopaikka - mikä pyhä ja hurskas ajatus! Siitä syystä hän toimitti sovitusuhrin kuolleitten puolesta, että he vapautuisivat synnistänsä.

13 luku

Menelauksen surkea loppu. Antiokus Eupator ryhtyy onnistumattomaan sotaretkeen juutalaisia vastaan ja tekee sitten heidän kanssansa rauhan.

1. Vuonna 149 saapui Juudaalle ja hänen miehillensä sellainen tieto, että Antiokus Eupator oli tulossa Juudeaa vastaan suurin joukoin,
2. ja hänen kanssansa hänen holhoojansa Lysias, joka myös oli valtionhoitaja. Heillä oli kummallakin kreikkalainen sotajoukko, johon kuului satakymmenentuhatta jalkasoturia, viisituhatta kolmesataa ratsumiestä, kaksikymmentä kaksi norsua ja kolmesataa viikatevaunua.
3. Heihin liittyi myöskin Menelaus, joka kovasti teeskennellen yllytti Antiokusta, ei isänmaan menestyksen tähden, vaan koska hän toivoi, että hänet jälleen asetettaisiin valtaan.
4. Mutta kuningasten kuningas herätti Antiokuksen vihan tuota konnaa vastaan; ja kun Lysias osoitti, että juuri hän oli aiheuttanut kaikki onnettomuudet, käski kuningas viedä hänet Bereaan ja surmata hänet siten, kuin siinä paikassa on tapa.
5. Siinä paikassa on nimittäin viisikymmentä kyynärää korkea torni, joka on täynnä tuhkaa. Siinä on pyöritettävä laite, joka kaikilta tahoilta jyrkästi viettää tuhkaan.
6. Sinne jokainen, joka on syypää temppelinryöstöön taikka on tehnyt jonkin muun erittäin raskaan rikoksen, syöstään tuhoutumaan.
7. Sellainen kuolema tuli tuon jumalattoman Menelauksen osaksi, eikä hän edes saanut hautaansa maahan.
8. Ja se oli aivan oikein. Sillä koska hän oli tehnyt niin monta syntiä alttaria vastaan, jonka tuli oli pyhä ja samoin sen tuhka, niin hän sai surmansa tuhassa.
9. Mutta kuningas saapui kovin julmistuneena, ja hänen aikomuksensa oli antaa juutalaisten kokea kaikkein pahinta, mitä hänen isänsä aikana oli heille tapahtunut.
10. Kun Juudas sai tästä tiedon, kehoitti hän kansaa huutamaan yötä päivää avuksi Herraa, että hän nyt, jos milloinkaan auttaisi heitä,
11. joilta aiottiin riistää laki ja isänmaa ja pyhä temppeli, ja ettei hän sallisi kansan, joka nyt oli saanut vähän aikaa hengähtää, joutua häijyjen pakanain käsiin.
12. Ja kun kaikki yhtenä miehenä olivat tehneet niin ja rukoilleet armollista Herraa itkien ja paastoten ja maassa maaten yhtä mittaa kolme päivää, rohkaisi Juudas heitä ja käski heidän olla valmiina.
13. Kun hän sitten oli pitänyt yksityisen neuvottelun vanhinten kanssa, päätti hän lähteä liikkeelle ja saattaa asian Jumalan avulla ratkaisuun, ennenkuin kuninkaan sotajoukko hyökkäisi Juudeaa vastaan ja saisi kaupungin valtaansa.
14. Jätettyänsä näin ratkaisun hänen huomaansa, joka on maailman Luoja, ja kehoitettuansa väkeään taistelemaan urhoollisesti kuolemaan saakka lain, temppelin, kaupungin, isänmaan ja yhteiskunnan puolesta, hän pystytti leirinsä Moodeinin läheisyyteen.
15. Ja annettuaan väellensä tämän tunnussanan: "Jumala on voitto", hän hyökkäsi yöllä mukanansa valittu joukko parhaimpia nuoria miehiä kuninkaan päämajaan ja tuhosi leirin, noin kaksituhatta miestä. Samalla hän surmasi parhaan norsun sekä ne, jotka olivat tornissa sen selässä.
16. Ja lopuksi he täyttivät leirin pelolla ja kauhulla ja lähtivät voittajina pois
17. vasta päivän koittaessa. Mutta tämä tapahtui siitä syystä, että Herran varjelus oli hänen apunansa.
18. Mutta kun kuningas oli saanut maistaa juutalaisten rohkeutta, koetti hän saada viekkaudella haltuunsa varustetut paikat.
19. Niin hän hyökkäsi Beetsuuria, vahvaa juutalaisten linnoitusta, vastaan; hänet lyötiin takaisin, hän teki uuden rynnäkön ja kärsi taas tappion.
20. Juudas lähetti nimittäin linnoituksessa oleville, mitä he tarvitsivat.
21. Rodokos, eräs mies juutalaisten sotajoukosta, ilmaisi viholliselle salaisuuksia: hänet haettiin esiin, otettiin kiinni ja teljettiin vankilaan.
22. Kuningas neuvotteli toistamiseen Beetsuurin väen kanssa, tarjosi rauhaa ja sai sen. Sitten hän lähti pois
23. ja hyökkäsi Juudaan ja hänen väkensä kimppuun, mutta joutui tappiolle. Niin hän sai kuulla, että Filippus, joka oli jätetty valtionhoitajaksi, oli tehnyt kapinan Antiokiassa. Tästä hän peljästyi niin, että ryhtyi neuvottelemaan juutalaisten kanssa, taipui ja valalla vahvisti kaikki kohtuulliset ehdot. Hän teki sopimuksen, ja toimitti uhrin, kunnioitti temppeliä ja osoitti suopeutta pyhälle paikalle.
24. Hän otti myös Makkabilaisen ystävällisesti vastaan ja jätti Hegemonideen käskynhaltijaksi Ptolemaiksesta gerreniläisten alueelle saakka.
25. Sitten hän tuli Ptolemaikseen. Mutta Ptolemaiksen asukkaat olivat pahoillaan sopimusten johdosta, sillä he pelkäsivät juutalaisia, ja tahtoivat saada määräykset kumotuksi.
26. Silloin Lysias astui puhujalavalle ja puolusti sopimusta parhaansa mukaan, vakuutti, rauhoitti ja sai heidät myötämielisiksi. Sitten hän palasi takaisin Antiokiaan.
27. Näin päättyi kuninkaan sotaretki ja paluu siltä.

14 luku

Alkimus, joka pyrkii ylimmäiseksi papiksi, syyttää kuninkaan edessä Juudasta. Nikanor lähetetään Juudasta kukistamaan, mutta tekeekin hänen kanssansa sopimuksen, jonka Alkimus juonillansa saa purkautumaan. Räsis surmaa itsensä.

1. Kolmen vuoden kuluttua saapui Juudaalle ja hänen miehillensä sanoma, että Demetrius, Seleukoksen poika, oli purjehtinut Tripolin satamaan, vahva sotajoukko ja laivasto johdossansa,
2. ja ottanut valtaansa maan, raivattuaan tieltänsä Antiokuksen ja tämän holhoojan Lysiaan.
3. Niin eräs Alkimus, entinen ylimmäinen pappi, joka siihen aikaan, jolloin uskonnon sekoittamista ei vielä ollut tapahtunut, oli ehdoin tahdoin saastuttanut itsensä, kun hän näki, ettei voinut millään tapaa pelastaa asemaansa eikä enää päästä pyhän alttarin ääreen,
4. tuli vuonna 151 kuningas Demetriuksen luo tuoden hänelle kultaisen seppeleen ja palmunoksan sekä näiden tavanmukaisten lahjojen lisäksi muutamia temppelin öljypuunoksia. Sen päivän hän vielä oli hiljaa.
5. Mutta sitten hän sai tilaisuuden, joka edisti hänen mielettömiä hankkeitansa. Demetrius kutsui hänet neuvoston kokoukseen ja kysyi häneltä, minkälainen oli juutalaisten mieliala ja mitä aikeita heillä oli. Hän vastasi silloin tähän:
6. "Ne juutalaiset, joita kutsutaan hasidilaisiksi ja joita Juudas Makkabilainen johtaa, pitävät vireillä sotaa ja levottomuuksia eivätkä anna valtakunnan päästä rauhaan.
7. Siitä syystä minä, jolta on riistetty minun isiltä peritty arvoni, nimittäin ylimmäisen papin virka, olen tullut tänne,
8. ensinnäkin, koska vilpittömästi harrastan sitä, mikä koskee kuningasta, ja toiseksi myös, koska ajattelen omia kansalaisiani; sillä noiden äskenmainittujen henkilöiden järjettömyys tuottaa suunnatonta vahinkoa koko meidän heimollemme.
9. Kun sinä siis, oi kuningas, olet ottanut selon kaikesta tästä yksityiskohtaisesti, niin osoita huolenpitoasi meidän maastamme ja ahdingossa olevasta kansastamme sen armollisen ihmisystävyyden mukaisesti, joka sinulla on kaikkia kohtaan.
10. Sillä niin kauan kuin Juudas on elossa, on mahdotonta päästä rauhallisiin oloihin."
11. Hänen näin puhuttuansa alkoivat heti muut neuvosherrat, jotka olivat vihamielisiä Juudasta kohtaan, vielä enemmän yllyttää Demetriusta.
12. Silloin hän suoraapäätä kutsutti luoksensa Nikanorin, joka aikaisemmin oli ollut norsuosaston päällikkö, nimitti hänet Juudean käskynhaltijaksi ja lähetti hänet matkalle
13. antaen hänelle sellaisen kirjallisen määräyksen, että hänen tuli raivata Juudas itse pois tieltä, hajottaa hänen väkensä ja asettaa Alkimus ylimmäiseksi papiksi tuohon kaikkein korkeimpaan temppeliin.
14. Ja ne pakanat, jotka olivat lähteneet Juudasta pakoon pois Juudeasta, liittyivät suurin joukoin Nikanoriin, koska arvelivat, että juutalaisten vastoinkäymiset ja onnettomuudet olisivat eduksi heille itsellensä.
15. Mutta kun he saivat kuulla Nikanorin tulosta ja pakanain vihamielisestä menettelystä, sirottivat he multaa päänsä päälle ja rukoilivat häntä, joka on asettanut oman kansansa olemaan iankaikkisiin aikoihin saakka ja joka aina pitää huolta omasta perintöosastansa, ilmestyen sen auttajaksi.
16. Johtajan käskystä väki sitten heti lähti sieltä liikkeelle ja kohtasi heidät Dessaun kylässä.
17. Mutta Simon, Juudaan veli, oli joutunut taisteluun Nikanorin kanssa ja oli vastustajain aikaansaaman äkillisen säikähdyksen vuoksi hetken aikaa horjunut.
18. Siitä huolimatta Nikanor, kun hän kuuli, kuinka urhoollisia Juudas ja hänen miehensä olivat ja millaista uljuutta he osoittivat taistelussa isänmaansa puolesta, epäröi ratkaista asiaa verenvuodatuksella.
19. Sentähden hän lähetti Posidoniuksen, Teodotuksen ja Mattatiaan tarjoamaan ja vastaanottamaan rauhansopimusta.
20. Sittenkuin siitä oli pitkän aikaa neuvoteltu, esitti johtaja asian koko miehistölle, ja kun ilmeni, että kaikki olivat samaa mieltä, suostuivat he sopimukseen.
21. He määräsivät sitten päivän, jona he kahden kesken yhtyisivät samassa paikassa. Ja kun hän astui sinne, asetettiin kummaltakin puolelta esiin istuimet.
22. Juudas oli järjestänyt asestettuja miehiä valmiiksi sopiviin paikkoihin siltä varalta, että viholliset odottamatta ryhtyisivät väkivaltaan. Niin he neuvottelivat keskenänsä asiallisesti.
23. Nikanor vietti sitten jonkun aikaa Jerusalemissa eikä tehnyt mitään sopimatonta; sotaväen, jota oli koottu suuria joukkoja, hän päästi hajalle.
24. Ja Juudasta hän piti aina seurassansa; sillä hän oli sydämestään kiintynyt tähän mieheen.
25. Hän kehoitti häntä menemään naimisiin ja hankkimaan itsellensä lapsia. Juudas menikin naimisiin, eli onnellisena ja nautti elämästä.
26. Mutta kun Alkimus havaitsi heidän keskinäisen ystävyytensä ja tehdyt sopimukset, rohkaisi hän mielensä, meni Demetriuksen luokse ja syytti Nikanoria valtakunnan edun vastaisista mielipiteistä; sillä tämä oli nimittänyt valtakunnan vihollisen, Juudaan, hänen seuraajaksensa.
27. Niin kuningas vihastui kovin ja ärtyneenä tuon pääkonnan panettelujen vaikutuksesta kirjoitti Nikanorille sanoen olevansa kovin tyytymätön sopimuksiin ja käskien lähettämään Makkabilaisen heti vangittuna Antiokiaan.
28. Kun tämä määräys saapui Nikanorille, peljästyi hän ja tuli sangen pahalle mielelle siitä, että hänen piti purkaa sopimukset, vaikka mies ei ollut tehnyt mitään rikosta.
29. Mutta koska ei ollut mahdollista toimia vastoin kuningasta, odotteli hän sopivaa tilaisuutta suorittaakseen tehtävänsä viekkaudella.
30. Makkabilainen havaitsi kuitenkin, että Nikanor oli tullut suhteessaan häneen jäykemmäksi eikä enää kohdellut häntä yhtä ystävällisesti kuin tavallisesti; ja kun hän ymmärsi, että tämä jäykkyys ei merkinnyt mitään hyvää, keräsi hän ympärilleen suuren joukon kannattajiaan ja pysyi piilossa Nikanorilta.
31. Mutta kun toinen huomasi, että mies oli aivan kauniisti hänet pettänyt, meni hän tuohon ylen suureen ja pyhään temppeliin, juuri kun papit toimittivat lainmääräämiä uhreja, ja vaati, että mies oli jätettävä hänen valtaansa.
32. Ja vaikka nämä valalla vakuuttivat, etteivät tietäneet, missä etsitty oli,
33. ojensi hän oikean kätensä temppeliä kohti ja vannoi näin: "Ellette jätä Juudasta sidottuna minun käsiini, jaotan minä tämän jumalanhuoneen maan tasalle ja revin maahan alttarin ja pystytän tälle paikalle komean temppelin Viininjumalalle".
34. Tämän sanottuansa hän lähti pois. Mutta papit ojensivat kätensä taivasta kohti ja huusivat avuksi häntä, joka aina taistelee meidän kansamme puolesta, ja sanoivat näin:
35. "Sinulle, Herra, joka et tarvitse mitään kaikesta siitä, mikä on, on kuitenkin otollista, että meidän keskuudessamme on temppeli, jossa sinä asut.
36. Ja nyt, pyhä Herra, jolta kaikki pyhitys tulee, varjele iankaikkisiin aikoihin asti saastuttamattomana tämä huone, joka juuri äsken on puhdistettu.
37. Mutta eräs Rasis, joka oli Jerusalemin vanhimpia, annettiin ilmi Nikanorille. Hän oli kansalaisiansa rakastava ja suuresti kunnioitettu mies, joka hyväntahtoisuutensa vuoksi myös oli saanut lisänimen juutalaisten isä""."
38. Hän oli nimittäin aikaisempina aikoina, kun uskonnonsekoitusta ei vielä ollut tapahtunut, esittänyt selvityksiä juutalaisuudesta ja kaikella kestävyydellä pannut alttiiksi henkensä ja elämänsä juutalaisuuden puolesta.
39. Kun nyt Nikanor tahtoi näyttää, kuinka suuresti hän vihasi juutalaisia, lähetti hän enemmän kuin viisisataa sotilasta vangitsemaan häntä.
40. Sillä hän arveli hänen vangitsemisellaan tuottavansa juutalaisille suuren tappion.
41. Mutta kun joukko oli valtaamaisillaan tornin ja ryntäsi pihan porttia vastaan käskien tuoda tulta ja sytyttää ovet, heittäytyi Rasis, kun hän jo oli kaikilta tahoilta saarrettu, omaan miekkaansa.
42. Ylevämielisesti hän tahtoi mieluummin kuolla, kuin joutua noiden katalien käsiin ja alistua väkivaltaan, jota hänen jalo mielenlaatunsa ei ansainnut.
43. Mutta kun hän kiireessään ja kiihtymyksessään ei saanut pistoa osumaan oikeaan kohtaan ja joukko jo tunkeutui ovista sisään, niin hän juoksi rohkeasti muurille ja viskautui miehekkäästi alas keskelle joukkoa.
44. Kun tämä silloin nopeasti väistyi syrjään ja syntyi välimaa, putosi hän keskelle tyhjää paikkaa.
45. Mutta ollen vielä hengissä ja kiihtyneenä vihasta hän nousi seisomaan, ja vaikka veri virtaamalla virtasi hänestä ja hänen haavansa olivat ammottavat, juoksi hän läpi joukon ja asettui seisomaan kallion jyrkänteelle.
46. Ja vaikka veri hänestä jo oli vuotanut aivan kuiviin, hän repäisi ulos sisälmyksensä, tarttui niihin molemmin käsin ja viskasi ne joukolle. Sitten hän huusi häntä, jonka vallassa elämä ja henki ovat, antamaan ne hänelle kerran takaisin, ja päätti näin päivänsä.

15 luku

Nikanorin häviö ja kuolema. Loppulause.

1. Kun Nikanor sai tietää, että Juudas ja hänen miehensä oleskelivat Samarian alueella, päätti hän hyökätä heidän kimppuunsa lepopäivänä, jolloin sen voi tehdä ilman vaaraa.
2. Silloin sanoivat ne juutalaiset, jotka pakosta seurasivat häntä: "Älä millään muotoa surmaa heitä niin julmasti ja raa'asti, vaan osoita kunnioitusta sille päivälle, jonka Kaikkinäkevä on varustanut suuremmalla kunnialla kuin muut päivät".
3. Mutta tuo pääkonna kysyi, onko taivaassa sellainen valtias, joka on määrännyt pitämään sapatinpäivää.
4. Ja kun nämä empimättä julistivat: "Kyllä on, elävä Herra itse, joka hallitsee taivaassa, hän on käskenyt kunnioittamaan seitsemättä päivää",
5. niin toinen sanoi: "Ja minä olen valtias maan päällä, ja minä käsken tarttumaan aseisiin ja panemaan täytäntöön sen, mitä kuningas vaatii". Hänen ei kuitenkaan onnistunut täyttää katalaa aiettansa.
6. Ja Nikanor, joka röyhkeili kaikessa ylpeydessänsä, oli päättänyt pystyttää julkisen muistomerkin saatuaan voiton Juudaasta ja hänen joukostansa.
7. Mutta Makkabilainen ei hetkeksikään luopunut siitä varmuudesta ja lujasta toivosta, että hän saisi avun Herralta.
8. Ja hän kehoitti miehiänsä, etteivät pelkäisi pakanain hyökkäystä, vaan muistaisivat niitä tapauksia, jolloin he ennen olivat saaneet avun taivaasta, ja odottaisivat nytkin lujasti voittoa, jonka Kaikkivaltias oli heille antava.
9. Hän rohkaisi heitä lain ja profeettain sanoilla ja muistutti heille myös taisteluja, jotka he olivat taistelleet, ja sai heidät niin vielä innokkaammiksi.
10. Ja herätettyään heidän rohkeutensa hän antoi määräykset, samalla vielä osoittaen, kuinka pakanat olivat olleet uskottomia ja rikkoneet valat.
11. Kun hän näin oli varustanut jokaisen heistä, ei niin paljon kilpien ja keihäiden tuottamalla turvallisuudella, kuin sillä rohkaisulla, jonka miehekkäät sanat vaikuttavat, kertoi hän vielä kaikkien suureksi iloksi erittäin uskottavan unen.
12. Ja hänen unessa näkemänsä näky oli tällainen: Entinen ylimmäinen pappi, Onias, joka oli jalo ja hyvä mies, vaatimaton kanssakäymisessä, lempeä mielenlaadulta, arvokas puheessa, ja joka nuoruudestaan saakka oli harrastanut kaikkea, mikä hyveellistä on, tämä oli kädet ojennettuina rukoillut juutalaisten koko seurakunnan puolesta.
13. Sitten oli samalla tavoin ilmestynyt mies, jonka harmaat hapset ja loistava näkö herättivät huomiota ja jonka olemuksessa oli jotakin ihmeellistä ja erikoisen ylevää.
14. Ja Onias oli puhjennut puhumaan: "Tämä on Jeremias, Jumalan profeetta, joka rakastaa veljiänsä ja on paljon rukoillut kansan ja pyhän kaupungin puolesta".
15. Silloin oli Jeremias ojentanut oikean kätensä ja antanut Juudaalle kultaisen miekan ja sitä antaessaan lausunut hänelle näin:
16. Ota tämä pyhä miekka lahjana Jumalalta; sinä murskaat sillä vastustajasi.
17. Kun he nyt olivat saaneet rohkeutta Juudaan erinomaisista sanoista, jotka olivat omiansa herättämään urhoollisuutta ja vuodattamaan miehuutta nuoriin mieliin, päättivät he, etteivät pystyttäisi leiriä, vaan koska kaupunki ja pyhä temppeli olivat vaarassa, jalosti hyökkäisivät päin, antautuisivat kaikella rohkeudella taisteluun ja niin ratkaisisivat asian.
18. Sillä he olivat vähemmän peloissaan vaimojensa ja lastensa taikka veljiensä ja sukulaistensa puolesta, mutta enimmin ja ensi sijassa pyhitetyn temppelin tähden.
19. Mutta niidenkään tuska, jotka olivat jääneet kaupunkiin, ei ollut vähäinen, koska he pelosta vavisten ajattelivat taistelua avoimella kentällä.
20. Kun sitten kaikki jo odottivat pian tapahtuvaa ratkaisua, kun viholliset jo olivat koonneet joukkonsa ja heidän sotaväkensä asettunut taistelujärjestykseen, kun norsut oli viety sopivalle kohdalle ja ratsuväki järjestetty kummallekin sivulle,
21. niin Makkabilainen, nähdessään joukkojen tulevan ja havaitessaan aselajien moninaisuuden sekä norsujen raivon, ojensi kätensä taivasta kohti ja huusi avuksensa Herraa, ihmeitten tekijää; sillä hän tiesi, ettei voittoa saada aseilla, vaan että Jumala antaa sen niille, joiden hän katsoo sen ansaitsevan.
22. Hän lausui rukoillessansa näin: "Sinä, Herra, lähetit Juudan kuninkaan Hiskian aikana enkelisi, joka surmasi Sanheribin sotajoukosta sata kahdeksankymmentä viisi tuhatta miestä.
23. Lähetä nytkin, oi taivaan valtias, hyvä enkeli meidän edellämme levittämään pelkoa ja kauhua.
24. Lyököön sinun väkevä käsivartesi kauhulla ne, jotka jumalanpilkka huulillansa ovat tulleet sinun pyhää kansaasi vastaan." Tähän hän lopetti.
25. Nikanor ja hänen väkensä hyökkäsivät silloin eteenpäin sotatorvien ja taistelulaulujen raikuessa,
26. mutta Jumalaa avuksihuutaen ja rukoillen Juudas ja hänen miehensä kävivät vihollisten kimppuun.
27. Ja niin he, käsillänsä taistellen ja sydämillänsä rukoillen Jumalaa, tuhosivat kokonaista kolmekymmentä viisi tuhatta miestä, sillä Jumalan ilmeinen apu innosti heitä suuresti.
28. Kun työ oli suoritettu ja he iloiten palasivat kotiin, näkivät he Nikanorin, joka makasi kuolleena maassa täydessä asevarustuksessaan.
29. Silloin nousi huuto ja hälinä, ja he ylistivät Herraa isäinsä kielellä.
30. Ja hän, joka aina oli ruumiillaan ja sielullaan ensimmäisenä taistellut kansalaistensa puolesta ja uskollisesti säilyttänyt nuoruutensa myötätunnon heimolaisiansa kohtaan, käski hakkaamaan irti Nikanorin pään sekä käden käsivarsinensa ja viemään ne Jerusalemiin.
31. Kun hän oli saapunut sinne, kutsui hän kokoon heimolaisensa ja asetti papit alttarin eteen sekä lähetti sitten noutamaan niitä, jotka olivat linnoituksessa.
32. Ja hän näytti heille riettaan Nikanorin päätä ja tuon pilkkaajan kättä, jonka hän ylimielisiä sanoja puhuen oli ojentanut Kaikkivaltiaan pyhää huonetta kohti.
33. Hän antoi myös leikata jumalattoman Nikanorin kielen ja määräsi sen heitettäväksi pala palalta linnuille, mutta kaiken muun ripustettavaksi vastapäätä temppeliä hänen mielettömyytensä palkaksi.
34. Ja kaikki kohottivat kiitosvirren taivaaseen Herralle, ilmeisen avun antajalle, sanoen: "Ylistetty olkoon hän, joka on säilyttänyt pyhän paikkansa saastuttamattomana!"
35. Mutta Juudas antoi ripustaa Nikanorin pään ulos linnoituksesta kaikkien katseltavaksi ja näkyväksi merkiksi Herran avusta.
36. Ja kaikki säätivät yhteisellä päätöksellä, että tätä päivää ei suinkaan saisi jättää viettämättä, vaan että kahdennentoista kuukauden - jonka syyriankielinen nimi on adar - kolmattatoista päivää, Mardokain päivän edellistä päivää, oli pidettävä juhlapäivänä.
37. Kun siis Nikanorin aikeet saivat tällaisen lopun ja kun hebrealaiset niistä ajoista asti ovat pitäneet kaupunkia hallussansa, niin minäkin lopetan kertomukseni tähän.
38. Ja jos se on ollut hyvin ja taitavasti kokoonpantu, niin se on sellainen, miksi itsekin olen sitä halunnut; jos se sitävastoin on kokoonpanoltaan heikko ja keskinkertainen, niin olen kuitenkin yrittänyt tehdä parhaani.
39. Niinkuin viini yksiksensä juotuna ja samaten toisaalta vesi yksinään on vastenmielistä, mutta viini veteen sekoitettuna on hyvänmakuista ja miellyttävää, samoin myöskin taitavasti sommiteltu kertomus on mieluista niiden korville, jotka saavat kirjan käsiinsä. Ja tähän tahdon lopettaa.

 

Valitse
luku

1 2 3
4 5 6
7 8 9
10 11 12
13 14 15