TOINEN MAKKABEALAISTEN KIRJA
9. Luku.
Antiokuksen kauhistavaisesta kuolemasta.
Juuri siihen aikaan täytyi Antiokuksen Persiasta häpiällä mennä pois.
1 Makk. 6: 1, 4.
2. Sillä kuin hän Persepoliin mennyt oli, ja oli siellä ruvennut kirkkoa ryöstämään ja kaupunkia voittamaan, nousivat sen asuvaiset ylös, ja varjelivat itsensä, ja ajoivat Antiokuksen takaperin, että hänen häpiällä täytyi mennä pois.
3. Kuin hän Ekbatanassa oli, sai hän kuulla, kuinka Nikanorin ja Timoteuksen käynyt oli.
Judit 1: 1.
4. Niin hän julmistui ja aikoi Juudalaisille sen häpiän kostaa, ja vaelsi päivät ja yöt, että hän pian olis sinne joutunut; sillä Jumalan viha vaati häntä, sillä hän oli niin ylpiästi puhunut, että niin pian kuin hän Jerusalemiin tulis, hän tahtois kaupungista kuolleiden haudan tehdä.
5. Sen tähden rankaisi hänen kaikkivaltias Herra, Israelin Jumala, salaisella rangaistuksella, jota ei kenkään parantaa taitanut. Sillä niin pian kuin hän sen puhunut oli, tuli hänelle senkaltainen vatsatauti ja niin suuri kipu suoliinsa, ettei häntä auttaa taidettu.
6. Ja tosin hänelle tapahtui juuri oikein, että hän muita moninaisilla ja ennen kuulumattomilla piinoilla vaivannut oli.
7. Ei hän kuitenkaan luopunut ylpeydestänsä, vaan tuli kiukkuisemmaksi, ja paloi pahuudesta Juudalaisia vastaan, ja kiiruhti. ja ajaissansa putosi hän vaunuista niin kovin, että kaikki hänen jäsenensä kipiät olivat.
8. Silloin täytyi hänen (joka ennen suuresta ylpeydestä luuli taitavansa meren aallot hallita ja vuoret toinen toisensa päälle panna) antaa yhdestä ainoasta lankeemisesta hänensä kannettaa paarein päällä, että jokainen ilmeisesti näki hänessä Jumalan voiman.
9. Kasvoivat myös madot siitä kirotusta ruumiista, ja hänen lihansa mätäni suurella kivulla, että koko kappaleet hänen ruumiistansa putosivat, ja haisi niin pahoin, ettei kenkään sitä kärsiä voinut.
Ap. T. 12: 23.
10. Ja joka ennen ajatteli taivaan liikuttavansa, sitä ei kenkään kantaa taitanut sen kärsimättömän hajun tähden.
11. Silloin hänen täytyi ylpeydestänsä lakata ja tuta, että häneen Jumala niin ruvennut oli, ja kipu aina eneni.
12. Ja kuin hän itse viimeiseltä, sitä hajua ei enään kärsiä voinut, niin hän sanoi: se on oikein, että ihminen Jumalan edessä nöyryyttää itsensä, ja ettei kuolevainen ihminen niin röyhkeä olisi, että hän itsensä luulis Jumalan kaltaiseksi.
13. Ja se pahanilkinen rupesi rukoilemaan Herraa, joka ei silleen tahtonut armahtaa hänen päällensä.
Ps 109: 7. Joh. 9: 31.
14. Ja lupasi pyhän kaupungin vapaaksi tehdä, jonka hän ennen hävittää aikoi ja kuolleiden haudaksi tehdä.
15. Ja Juudalaiset, joita ei hän ennen kelvolliseksi lukenut haudattaa, vaan linnuille ja pedoille syödä antaa, ne hän tahtoi vapaaksi tehdä niinkuin Atenankin asuvaiset.
16. Ja pyhän templin, jonka hän ennen ryöstänyt oli, tahtoi hän kaikkinaiselia kaunistukselia kaunistaa jälleen, ja paljoa enempi pyhiä kaluja sinne antaa kuin siellä ennen ollut oli; ja mitä vuosi vuodelta uhriin menemän piti, sen tahtoi hän omastansa antaa.
17. Niin myös itse tahtoi Juudalaiseksl tulla, ja joka paikassa Jumalan voimaa kiittää ja julistaa.
18. Mutta että tauti ei tahtonut luopua hänestä, sillä Jumalan vanhurskas viha oli tullut raskaasti hänen päällensä, epäili hän hengestänsä, ja kirjoitti tämän nöyrän kirjan Juudalaisten tykö, joka seuraa:
19. Antiokus kuningas ja ruhtinas taritsee jumalisille Juudalaisille tervehdystänsä!
20. Jos te lapsinenne raittiina ja terveinä olette, ja teidän käy hyvin, siitä minä kiitän Jumalaa.
21. Vaan minä olen sangen kovin klpiä. Että minä mielelläni tahtoisin yhteisen rauhan pitää, niinkuin tarve myös vaatii; sitte kuin minä Persian tiellä kipiäksi tulin, olen minä armollisesti ajatellut teidän uskollisuutenne ja ystävyytenne päälle;
22. Ehkä minä toivon itseni paranevan.
23. Ja niinkuin minun isäni, kuin hän ylimmäisiin maakuntiin meni, teki kuninkaan peräänsä,
24. Että tiedettämän piti, (jos jotakin olis tapahtunut, eli muutoin riita noussut) kuka olis herra ollut, ja ettei valtakunta olis hajoitettu;
25. Niin myös minä, että minä näen, kuinka ympäriasuvaiset päämiehet minun valtakuntaani himoitsevat, jos minun pahoin kävis, olen minun poikani Antiokuksen kuninkaaksi tehnyt, jonka minä usein teille kuuluttanut olen, kuin minä ylimmäisiin maakuntiin vaelsin, sen minä myös nyt teille kuulutan.
26. Sen tähden minä neuvon ja rukoilen teitä kaikkein hyväin töiden tähden, joita minä kaikille yhteisesti ja erinomaisesti itsekullekin osoittanut olen, että te minulle ja minun pojalleni tästälähin ystävälliset ja uskolliset olisitte.
27. Sillä minä toivon hänen ystävällisen ja armollisen teille olevan, ja minun tapaani seuraavan.
28. Niin kuoli murhaaja ja Jumalan pilkkaaja Antiokus suuressa kivnssa, niinkuin hän muille tehnyt oli, muukalaisella maalla ja korvessa, surkialla kuolemalla.
1 Makk. 6: 16. 2 Makk. 1: 16.
29. Ja Philippus, joka hänen kanssansa kasvatettu oli, saatti hänen maahan, ja että hän Antiokuksen poikaa pelkäsi, pakeni hän Egyptiin kuningas Ptolomeus Philometorin tykö.