TOINEN MAKKABEALAISTEN KIRJA
4. Luku.
Verisestä riidasta, joka ylimmäisen papin viran tähden Antiokuksen aikana tapahtui.
Mutta Simon, joka tavaran ilmoittanut ja isänsä maan pettänyt oli, panetteli Oniaa, kuinka hän oli sen onnettomuuden matkaan saattanut, joka Heliodorukselle tapahtunut oli,
2. Ja antoi hänelle syyn, että hän hankitsi herraksi maalle, joka kuitenkin kaupungille hyvää teki, ja kansallensa uskollisesti hyvää soi, ja lujasti piti Jumalan lain.
3. Koska nyt viha ja vaino niin suuri oli, että Simonin joukko monikahtoja sentähden surmasi;
4. Ja Onias näki, että paljo pahuutta siitä eripuraisuudesta tuleva oli, että Apollonius, alemmaisen Syrian päämies, niin kiukuitsi ja Simonin koiruutta vahvisti, meni hän kuninkaan tykö,
5. Ei kantamaan kansansa päälle, vaan maakunnan ja kansan hyväksi.
6. Sillä hän näki, että jollei kuningas siihen mitään tekis, niin ei olis mahdollinen pitkältä rauhaa pitää, eikä Simonin koiruutta estää.
7. Mutta kuin Seleukus kuollut oli, ja hallitus Antiokus Epiphanekselle tuli, pyysi Jason, Onian veli, ylimmäiseksi papiksi,
8. Ja lupasi kuninkaalle jos hän sen toimittais kolmesataa ja kuusikymmentä leiviskää hopiaa, ja muusta saaliistansa kahdeksankymmentä leiviskää;
9. Ja päälliseksi lupasi hän myös muutoin hänelle kirjoituksella sata ja viisikymmentä leiviskää, jos hänen sallittaisiin harjoitushuoneita ja leikkihuoneita rakentaa, ja niitä Jerusalemiin Antiokuksen tavalla viedä.
10. Kuin kuningas siihen mielistyi, ja Jason pappiuden sai, harjoitti hän kohta kansaansa pakanain tavoissa.
11. Ja ne hyvät kunnialliset tavat, jotka vanhoilta kuninkailta asetetut olivat, pani hän peräti pois Johanneksen Eupolemin isän kautta, joka Roomiin lähetetty oli, Roomalaisten kanssa liittoa tekemään, ja hävitti vanhat kunnialliset lait, ja asetti toiset häpiälliset tavat siaan.
12. Linnan alle rakensi hän harjoitushuoneet, ja sääsi, että väkevimmät nuoret miehet siellä itsiänsä harjoittelisivat.
13. Ja pakanallinen meno sai niin vallan,
14. Ettei papit enään uhrista eikä templistä lukua pitäneet, vaan juoksivat harjoitushuoneeseen ja katsoivat, kuinka pallia lyötiin ja muita koiran paria tehtiin,
15. Ja hylkäsivät niin isäinsä tavat ja pitivät pakanalliset parempana.
16. Heidän täytyi myös sen kyllä maksaa. Sillä Jumala lähetti heidän päällensä juuri ne, joidenka perässä he niitä harjoituksia tehdä tahtoivat, rankaisemaan heitä.
17. Sillä ei Jumalan sanasta pidä leikkiä tehtämän, kyllä se viimein maksetaan.
18. Kuin nyt suuri harjoitus Tyrossa pidettiin ja kuningas itse läsnä oli,
19. Lähetti pahanilkinen Jason monikahtoja Antiokialaisia, niin. kuin he olisivat olleet Jerusamista, että he myös harjoituksia katselisivat, ja lähetti heidän myötänsä kolmesataa drakmaa, että siitä Herkulekselle uhrattaisiin. Mutta ne, joiden se käsketty oli, näkivät, ettei se sovelias ollut, eikä tahtoneet siihen panna, vaan johonkuhun muuhun.
20. Sen tähden, vaikka hän Herkulekselle uhriksi lähettänyt oli, toimittivat he kuitenkin laivat sen edestä.
21. Mutta että Ptolomeus Philometor, nuori Egyptin kuningas, ensimäiset herrainpäivänsä kirjoittanut oli, lähetti Antiokus Apolloniuksen, Menestein pojan, herrainpäivilie Egyptiin. Mutta koska hän ymmärsi, ettei häntä tahdottu esimieheksi, palasi hän takaperin ja ajatteli, kuinka hän valtakuntansa rauhassa pitäis,
22. Ja tuli Joppeen ja sieltä Jerusalemiin, ja otettiin Jasonilta ja kaupungilta kunniallisesti vastaan, ja johdatettiin sisälle tulisoitoilla ja suurella ilolla; sitte vaelsi hän jälleen Phenikiaan.
23. Mutta kolmen vuoden perästä lähetti Jason Menelauksen, ennennimitetyn Simonin veljen, kuninkaalle rahaa viemään ja hänelle monikahtoja tarpeellisia asioita muistuttamaan.
24. Ja koska hän kuninkaan tykönä armoon tuli, liehakoitsi hän hänen edessänsä, ja saatti ylimmäisen papin viran itsellensä, ja antoi kuninkaalle kolmesataa leiviskää hopiaa enemmän kuin Jason,
25. Ja tuli niin kuninkaan käskystä Jerusalemiin, ja teki, ei niinkuin ylimmäinen pappi, vaan niinkuin kiukkuinen ja tyly mies, ja niinkuin julma metsän peto.
26. Näin Jason, joka oli sysännyt pois virasta hänen veljensä, toisen kautta jälleen tuli siitä sysätyksi pois, ja täytyi Ammonilaisten maalle paeta.
27. Ja Menelaus piti vallan, mutta koska ei hän sitä rahaa, jonka hän kuninkaalle luvannut oli, voinut antaa, kuin Sostratus linnan päämies häneltä sitä anoi,
28. Niinkuin kuningas hänen käskenyt oli; antoi kuningas heidät molemmat kutsua eteensä.
29. Ja Pani Menelauksen pois, ja pani hänen veljensä Lysimakuksen hänen siaansa, ja Sostratuksen hän pani Kypriin päämieheksi.
30. Kuin se niin toimitettu oli, nostivat Tarsilaiset ja Ballottilaiset kapinan, että he kuninkaan jalkavaimoiile annetut olivat.
31. Niin kuningas valmisti itsensä kiiruusti kapinaa asettamaan, ja jätti siaansa päämiehen Andronikuksen linnan isännäksi.
32. Kuin Menelaus sen tietää sai, ajatteli hän tilan olevan vanhaan virkaansa päästäksensä, ja varasti monikahtoja kultakaluja kirkosta, ja antoi Andronikukselle ja monikahtoja myi Tyroon ja muihin ympäri olevaisiin kaupunkeihin.
33. Kuin Onia sen kuuli, meni hän yhteen rauhalliseen paikkaan Daphneen, joka Antiokian edessä on, ja nuhteli häntä.
34. Mutta Menelaus tuli Andronikuksen tykö yksin, ja neuvoi häntä ottamaan Oniaa kiinni.
35. Hän teki niin, ja meni hänen tykönsä ja puhui hänen kanssansa petollisesti, antoi hänelle myös kätensä ja valan, että hän olis saanut pois hänen vapaasta paikastansa; sillä hän tiesi, ettei Onia mitään hyvää häneltä toivonut. Ja kuin hän niin makeilla sanoilla vietellyt oli, pisti hän hänen kuoliaaksi, vastoin kaikkea lakia. Se ei ainoasti ollut Juudalaisten mielestä paha, mutta oli myös mielikarvaus monelle pakanoista, että hän hurskaan miehen niin petollisesti surmannut oli.
36. Kuin nyt kuningas Kilikiassa kaikki toimittanut oli ja jälleen kotia vaelsi, juoksivat Juudalaiset joka kaupungissa hänen tykönänsä, ja monikahdat pakanoista, ja valittivat hänen edessänsä että Onia viatoinna murhattu oli.
37. Ja Antiokus murehti sydämestänsä, ja surkutteli, että hurskas, kunniallinen mies oli niin surkiasti pois tullut,
38. Ja julmistul Andronikuksen päälle, ja antoi purpuravaatteen ja muut kaunistukset hänen yltänsä riisua pois, ja hänen vietää kaiken kaupungin lävitse, ja viimein mestata siinä paikassa, kussa hän Onian pistänyt oli. Niin on hänen Jumala jälleen ansionsa jälkeen rangaissut.
39. Mutta kuin Lysimakus veljensä Menelauksen neuvosta paljon templistä varastanut oli, ja se oli kansan seassa ilmi tullut, kokosi kansa itsensä Lysimakusta vastaan, kuin kultaiset kalut jo olivat tulleet pois.
40. Kuin kansa itsensä koonnut ja sangen vihoissansa oli, valmisti Lysimakus kolmetuhatta miestä, tahtoi itsensä väkivallalla varjella ja pani heidän päällensä yhden
vanhan, kavalan päämiehen.
41. Kuin kaupungin asuvaiset sen näkivät, ottivat monikahdat kiviä, monikahdat vahvat korennot, monikahdat heittivät tuhkaa silmille,
42. Että niin monta heistä haavoitettiin, ja monikahdat peräti maahan lyötiin, muut kaikki juoksivat sieltä pois ja ottivat kirkon ryöstäjän kiinni tavara-arkun tykönä.
43. Sitte ottivat he hänen oikeuden eteen.
44. Ja että kuningas Tyroon päin tullut oli, antoivat kolme vanhimmilta lähetetyt asian tulla hänen eteensä, että hän siitä tuomitsis.
45. Kuin Menelaus voitettiin, lupasi hän Ptolomeukselle paljon rahaa, jos hän hänen kuninkaan tykönä vallallensa rukoilis.
46. Niin meni Ptolomeus yksinänsä kuninkaan tykö hänen saliinsa, jossa hän itsiänsä vilvoitteli, ja vietteli kuninkaan,
47. Että hän Menelauksen, joka kaikkea pahuutta matkaan saattanut oli, valallensa päästi, ja ne köyhät kuolemaan tuomitsi, jotka kuitenkin Tattarienkin tykönä viattomaksi löydetty ja tunnetut olisivat.
48. Niin surmattiin viattomasti ne, jotka kansan ja templin asioita uskollisesti toimittaneet olivat.
49. Siitä oli monikahtain mieli Tyrossa paha, ja saattoivat heidät kunniallisesti maahan.
50. Mutta Menelaus pysyi virassa monikahtain voimallisten avusta, joiden hänestä hyödytys oli, ja tuli päivä päivältä pahemmaksi, ja toimitti kaupungin asuville paljon pahaa.