TOINEN MAKKABEALAISTEN KIRJA
6. Luku.
Templin saastuttamisesta. niin myös Eleatsarin kuolemasta.
Mutta vähän ajan perästä lähetti kuningas vanhan miehen Antiokiasta, vaatimaan Juudalaisia luopumaan isäinsä laista, ja ettei he Jumalan laista enään mitään pitäisi,
2. Ja että hän Jerusalemin templin saastuttais, ja kutsuis sen Jovis Olympiuksen kirkoksi, ja Garitsimin templin Jovis Kseniuksen kirkoksi, että muukalainen väki siellä asui.
3. Mutta senkaltainen surkia meno teki jokaiselle sangen pahaa.
4. Sillä pakanat söivät ja joivat templissä, ja tekivät kaikkinaista häpiällistä menoa vaimoin kanssa pyhässä siassa, ja veivät paljon sisälle, joita ei pitänyt.
5. Alttarilla uhrattiin laissa kiellettyjä uhreja,
6. Ja ei pidetty sabbatia eikä entisiä juhlia; eikä yksikään uskaltanut ilmoittaa itsiänsä Juudalaiseksi;
7. Vaan he vaadittiin väkivallalla joka kuukausi uhraamaan, kuin kuninkaan syntymäpäivä oli. Mutta kuin Bakkuksen päivää pidettiin, silloin vaadittiin Juudalaiset käymään viheriäisillä seppeleillä Bakkuksen kunniaksi.
8. Oli myös Ptolomeuksen neuvosta käsky annettu pakanain kaupunkeihin, jotka Jerusalemin ympärillä
olivat, että heidän piti vaatiman Juudalaisia joka paikassa uhraamaan.
9. Ja jos monikahdat lujana pysyivät, ettei he pakanain kanssa pitää tahtoneet, ne kohta piti tapettaman. Siinä nähtiin suuri surkeus.
10. Kaksi vaimoa tuotiin edes, että he poikansa ympärileikanneet olivat; niiden rintoihin sidottiin lapsukaiset, ja vietiin ympäri kaiken kaupungin, ja heitettiin viimein muurin ylitse.
11. Muutamat olivat yöllä itsensä lymyttäneet luoliin, että he olisivat sabbatia pitäneet: ne, (kuin Philippus sen tietää sai), poltettiin; sillä ei he tahtoneet itsiänsä varjella, ettei he sabbatia rikkoneet olisit.
12. Mutta minä neuvon lukiaa, ettei hän pahentuisi tästä surkeudesta, vaan muistais, ettei se rangaistus tapahtunut heille kadotukseksi, vaan meille karttamiseksi;
13. Sillä se on suuri armo, kuin Jumala syntisiä estää, ettei heille aina menesty, ja on kohta heidän tykönänsä rankaisemassa.
14. Sillä meidän Herra Jumala ei kärsi meitä niin kauvan kuin muita pakanoita, jotka hän antaa mennä siihen asti kuin he syntinsä mitan täyttäneet ovat, että hän heitä sitte rankaisis;
15. Vaan estää meitä, ettemme aivan paljon tekisi, ja hän viimein meille kostais.
16. Sentähden ei ikänä hän peräti meiltä armoansa ole ottanut pois; ja vähän meitä onnettomuudella kurittanut on, ei hän kuitenkaan kansaansa peräti hyljännyt ole.
17. Tämän minä olen tässä neuvoksi sanoa tahtonut. Nyt me jälleen palajamme historiaan.
18. Oli yksi erinomainen kirjanoppinut, Eleatsar, vanha ja kuitenkin kaunis mies; sen suun he väkivallalla avasivat, että hän söis sian lihaa.
19. Mutta hän tahtoi ennen kunnialla kuolla kuin häpiällä elää, ja kärsi sen kärsivällisesti.
20. Ja kuin hän vaivattavaksi vietiin, nuhteli hän niitä, jotka kiellettyä lihaa söivät tämän elämän tähden.
21. Mutta ne, jotka asetetut olivat kansaa vaatimaan vastoin lakia sian lihaa syömään, että he niin kauvan hänen tunteneet olivat, ottivat he hänen yhteen paikkaan, ja sanoivat tahtovansa tuoda hänelle lihaa, jota hän syödä tohtis, vaan hän teeskelis, niinkuin se olis uhrattu sian liha, ja söis kuninkaan mielen nouteeksi,
22. Että hän niin henkensä pitäis, ja nautitsis vanhaa ystävyyttä.
23. Mutta hän ajatteli, kuinka se hänen vanhalle ijällensä ja harmaalle päällensä, niin myös hänen kunnialliselle elämällensä hamasta nuoruudesta, kuin myös Jumalan pyhälle laille sovelias oli, ja sanoi rohkiasti: lähettäkäät minua maan alle hautaan.
24. Sillä se sopis pahoin minun vanhalle ijälleni, että minä niin teeskelisin, että nuoret ajattelisivat: Eleatsar, joka yhdeksänkymmenen ajastaikainen oli, on myös pakanaksi tullut;
25. Ja he niin minun teeskelemiseni kautta vieteltäisiin, että minä itseni ihmisten edessä niin laittaisin, ja minun elämäni, niin piskuiseksi ajaksi kuin minulla vielä elämistä on, niin pelastaisin: se olis minulle ijankaikkinen häpiä.
26. Ja mitä minun siitä olis, vaikka minä nyt ihmisten rangaistuksen välttäisin, koska en minä, Jumalan käsiä elävänä taikka kuolleena välttää taida?
27. Sentähden tahdon minä nyt iloisesti kuolla, niinkuin minun, vanhan miehen, sopii,
28. Ja nuorille jättää hyvän esimerkin minun jälkeeni, että he mielellänsä ja iloisesti kunniallisen ja pyhän lain tähden kuolisivat.
29. Kuin hän nämät sanat puhunut oli, vietiin hän vaivattavaksi. Mutta ne, jotka häntä johdattivat ja ennen hänen ystävänsä olleet olivat, julmistuivat hänen päällensä niiden sanain tähden; sillä he luulivat hänen kiusalla sanoneen.
30. Mutta kuin he häntä lyöneet olivat, että hänen jo kuoleman piti, huokasi hän ja sanoi: se Herra, jolta ei mitään salattu ole, tietää, että minä ne haavat ja suuren kivun, jotka minä minun ruumiissani kärsin, olisin kyllä välttää taitanut, jos minä tahtonut olisin, mutta sielun puolesta kärsin minä mielelläni Jumalan tähden.
31. Ja niin hän täältä erkani ja kuolemallansa lohdullisen esimerkin jälkeensä jätti, ettei se ainoasti nuoria, vaan jokaista kunniallisuuteen neuvoman pitää.