BIBLIA 1776 ESIPUHEILLA - page 2870

TOINEN MAKKABEALAISTEN KIRJA
2869
dä leikkiä tehtämän, kyllä se
viimein maksetaan.
18. Kuin nyt suuri harjoitus Ty-
rossa pidettiin ja kuningas itse
läsnä oli,
19. Lähetti pahanilkinen Jason
monikahtoja Antiokialaisia, niin.
kuin he olisivat olleet Jerusamis-
ta, että he myös harjoituksia
katselisivat, ja lähetti heidän
myötänsä kolmesataa drakmaa,
että siitä Herkulekselle uhrattai-
siin. Mutta ne, joiden se käsketty
oli, näkivät, ettei se sovelias ol-
lut, eikä tahtoneet siihen panna,
vaan johonkuhun muuhun.
20. Sen tähden, vaikka hän Her-
kulekselle uhriksi lähettänyt oli,
toimittivat he kuitenkin laivat sen
edestä.
21. Mutta että Ptolomeus Philo-
metor, nuori Egyptin kuningas,
ensimäiset herrainpäivänsä kir-
joittanut oli, lähetti Antiokus
Apolloniuksen, Menestein pojan,
herrainpäivilie Egyptiin. Mutta
koska hän ymmärsi, ettei häntä
tahdottu esimieheksi, palasi hän
takaperin ja ajatteli, kuinka hän
valtakuntansa rauhassa pitäis,
22. Ja tuli Joppeen ja sieltä Je-
rusalemiin, ja otettiin Jasonilta
ja kaupungilta kunniallisesti vas-
taan, ja johdatettiin sisälle tuli-
soitoilla ja suurella ilolla; sitte
vaelsi hän jälleen Phenikiaan.
23. Mutta kolmen vuoden peräs-
tä lähetti Jason Menelauksen,
ennennimitetyn Simonin veljen,
kuninkaalle rahaa viemään ja
hänelle monikahtoja tarpeellisia
asioita muistuttamaan.
24. Ja koska hän kuninkaan ty-
könä armoon tuli, liehakoitsi hän
hänen edessänsä, ja saatti
ylimmäisen papin viran itsellensä,
ja antoi kuninkaalle kolmesataa
leiviskää hopiaa enemmän kuin
Jason,
25. Ja tuli niin kuninkaan käs-
kystä Jerusalemiin, ja teki, ei
niinkuin ylimmäinen pappi, vaan
niinkuin kiukkuinen ja tyly mies,
ja niinkuin julma metsän peto.
26. Näin Jason, joka oli sysän-
nyt pois virasta hänen veljensä,
toisen kautta jälleen tuli siitä
sysätyksi pois, ja täytyi Ammoni-
laisten maalle paeta.
27. Ja Menelaus piti vallan, mut-
ta koska ei hän sitä rahaa, jon-
ka hän kuninkaalle luvannut oli,
voinut antaa, kuin Sostratus lin-
nan päämies häneltä sitä anoi,
1...,2860,2861,2862,2863,2864,2865,2866,2867,2868,2869 2871,2872,2873,2874,2875,2876,2877,2878,2879,2880,...2932
Powered by FlippingBook