JOB
1133
tani.
21. Armahtakaat minun päälleni,
armahtakaat minun päälleni, te
minun ystäväni! sillä Jumalan
käsi on minuun sattunut.
22. Miksi te vainootte minua
niinkuin Jumalakin, ja ette taida
minun lihastani ravittaa?
23. III. Jospa minun puheeni kir-
joitettaisiin! jospa ne kirjaan
pantaisiin, ja painettaisiin!
24. Raudalla* kaivettaisiin lyijy
ijankaikkiseksi muistoksi kiveen.
25. Sillä minä tiedän minun Lu-
nastajani elävän: ja hän on täs-
tälähin maan päällä seisova.
26. Ja vaikka vihdoin minun
nahkani ja tämä (ruumis) lakas-
tuu, saan minä kuitenkin minun
lihassani nähdä Jumalan.
27. Hänen minä olen minulleni
näkevä, ja minun silmäni katso-
vat häntä*, ja ei kenkään outo.
Minun munaskuuni ovat kuluneet
minun helmassani.
28. Tosin teidän pitäis sanoman:
Miksi me vainoamme häntä? sillä
tämän puheen perustus löytyy
minun tykönäni.
29. Peljätkäät siis miekkaa, sillä
viha on pahain töiden kosto-
miekka, että te tietäisitte kuri-
tuksen tulevan.
20. Luku.
I. Zophar tulee edes toistami-
seen, ja puhuu ulkokullattuin
onnen lyhykäisyydestä. II. Juma-
lattomain vaivain moninaisuudes-
ta.
I. Silloin Zophar Naemasta vas-
tasi ja sanoi:
2. Minun ajatukseni vaativat siis
minua vastaamaan, ja en minä
taida itsiäni pidättää.
3. Minä tahdon kuulla, jos joku
minua nuhtelee ja laittaa; sillä
minun ymmärrykseni henki vas-
taa minun puolestani.
4. II. Etkös tiedä sen aina niin
käyneen siitä ajasta kuin ihmi-
nen on pantu maan päälle,
5. Että jumalattomien kerskaus
ei ulotu kauvas; ulkokullattuin ilo
on silmänräpäykseksi.
6. Jos hänen korkeutensa ulot-
tuis taivaasen, ja hänen päänsä
sattuis pilviin;
7. Niin pitää hänen viimein ka-
tooman niinkuin loka, niin että
ne jotka hänen ovat nähneet,
sanovat: kussa hän on?
