EPISTOLA HEBREALAISILLE
12. luku
I. Apostoli neuvoo kärsivällisyyteen ristissä ja vainossa, Kristuksen esimerkillä, II. Pyhää elämää noudattamaan, ja suruttomuutta ja pahennusta välttämään, Uuden Testamentin armon muistutuksella; III. Varoittaa Kristuksen ja hänen sanansa ylönkatseesta ja hylkäämisestä.
I. Sentähden myös me, että meillä on näin suuri todistusten joukko meidän ympärillämme, niin pankaamme pois kaikki kuorma ja synti*, joka aina meihin tarttuu ja hitaaksi tekee, ja juoskaamme kärsivällisyyden kautta+ siinä kilvoituksessa, joka meidän eteemme pantu on§,
2. Ja katsokaamme uskon alkajan ja päättäjän Jesuksen päälle*, joka, vaikka hän olis kyllä taitanut iloita, kärsi ristiä+, ei totellut pilkkaa, ja nyt istuu oikialla kädellä Jumalan istuimella§.
3. Niin muistakaat häntä, joka senkaltaisen vastahakoisuuden on syntisiltä itse vastaansa kärsinyt, ettette väsy teidän mielessänne ja lakkaa.
4. Sillä ette ole vielä hamaan vereen asti kilvoitellen syntiä vastaan olleet,
5. Ja te olette jo unohtaneet sen manauksen, joka teille niin kuin lapsille puhuu*: minun poikani, älä katso ylön Herran kuritusta, ja älä näänny, koskas häneltä rangaistaan,
6. Sillä jota Herra rakastaa, sitä hän myös rankaisee; mutta jokaista poikaa hän pieksää, jonka hän korjaa.
7. Jos te kurituksen kärsitte, niin Jumala taritsee itsensä teille niinkuin lapsillensa; sillä kuka on se poika, jota ei isä kurita?
8. Mutta jos te olette ilman kuritusta, josta kaikki ovat osalliset olleet, niin te olette äpärät ja ette lapset.
9. Ja kuin meillä ovat lihalliset isät olleet kurittajana, niin me olemme niitä kavahtaneet: eikö meidän siis paljoa enemmin pidä hengelliselle Isälle alamaiset oleman, että me eläisimme?
10. Sillä ne tosin ovat meitä kurittaneet harvoina päivinä luulonsa jälkeen; mutta tämä meidän tarpeeksemme, että me hänen pyhyytensä saisimme.
11. Mutta koska kaikkinainen rangaistus käsissä on, niin ei se näy meille iloksi, vaan murheeksi; mutta sitte antaa hän rauhallisen vanhurskauden hedelmän niille, jotka siinä harjoitetut ovat.
12. II. Sentähden ojentakaat vaipuneet kätenne ja väsyneet polvenne,
13. Ja astukaat vilpittömät askeleet jaloillanne, ettei joku kompastuisi niinkuin ontuva, vaan paljoa enemmin terveeksi tulis.
14. Noudattakaat rauhaa kaikkein kanssa* ja pyhyyttä, paitsi jota ei yksikään saa Herraa nähdä+,
15. Ja ottakaat vaari, ettei joku Jumalan armosta tulisi pois*, ettei joskus kasvaisi joku karvas juuri+ jotakuta vastahakoisuutta tekemään ja monta sen kautta tulisi saastutetuksi;
16. Ettei joku olisi huorintekiä* eli jumalatoin niinkuin Esau, joka yhden atrian tähden myi pois esikoisuutensa oikeuden+.
17. Sillä te tiedätte, että kuin hän sitte tahtoi periä siunausta, tuli hän hyljätyksi; sillä ei hän löytänyt yhtään parannuksen siaa, vaikka hän sitä kyyneleillä etsi.
18. Sillä ette ole käyneet sen vuoren tykö*, johon ei ruveta saa, ja joka tulesta paloi, ette myös käyneet siihen synkeyteen ja pimeyteen, ja sen hirmuisen ilman tykö,
19. Sen basunan kajauksen ja sanain äänen tykö, josta ne, jotka sen kuulivat, rukoilivat, ettei se sana pitänyt heille sanottaman.
20. Sillä ei he voineet kärsiä niitä, mitkä siinä sanottiin, ja jos joku peto siihen vuoreen sattui, niin se piti kivitettämän eli nuolella ammuttaman lävitse.
21. Niin hirmuinen sen näky oli, että Moseskin sanoi: minä olen hämmästyksissä ja vapisen.
22. Vaan te olette käyneet Zionin vuoren tykö, ja elävän Jumalan kaupungin, taivaallisen Jerusalemin*, ja monen tuhannen enkelitten joukon tykö,
23. Yhteisen kokouksen ja esikoisten seurakunnan tykö, jotka taivaissa kirjoitetut ovat*, ja Jumalan, kaikkein tuomarin tykö ja täydellisten vanhurskasten henkein tykö,
24. Ja uuden Testamentin välimiehen* Jesuksen tykö, ja priiskotusveren tykö+, joka parempia puhuu kuin Abelin (veri)§.
25. III. Katsokaat, ettette häntä kiellä pois*, joka puhuu; sillä jos ei ne paeta saaneet, jotka kielsivät sen, joka maan päällä käskyn antoi, paljoa vähemmin me, jos me sitä pyydämme karttaa, joka taivaasta puhuu,
26. Jonka ääni silloin maata järisti; mutta nyt hän lupaa ja sanoo: vielä minä nytkin kerran tahdon järistää, en ainoastansa maata, mutta myös taivasta.
27. Mutta kuin hän sanoo: vielä kerran, tahtoo hän osoittaa, että järiseväiset pitää muutettaman* niinkuin ne, jotka rakennetut ovat, että järisemättömät pysyisivät+.
28. Sentähden saamme me sen valtakunnan, joka ei järistä taida, meillä on armo, jonka kautta me Jumalaa palvelemme, hänen mielensä nouteeksi*, siveydellä ja pelvolla
29. Sillä meidän Jumalamme on kuluttavainen tuli.