1. P. PAAVALIN 1 EPISTOLA KORINTILAISILLE
Tässä Epistolassa neuvoo pyhä Paavali Korintilaisia, että he uskossa ja siinä opissa, joka he häneltä kuulleet olivat, yksimielisesti pysyisivät ja enimmästi ahkeroitsisivat hyvin ja täydellisesti oppimaan sen, mikä parhain tarvitaan ja pääkappale asiassa on, nimittäin; että Kristus on meidän autuutemme, johonka kaikkein ihmisten järki ja viisaus itsensä loukkaa ja pahentuu. Sillä niinkuin myös nyt meidän aikanamme, että pyhä evankeliumi on ilmi tullut, monta löydetään, jotka ennen kuin he tämän hyvin ja täydellisesti oppineet ovat, tahtovat olla viisaat ja taitavat kaikkinaisista puhumaan ja tuomitsemaan ja kuitenkin sangen vähän asiasta tietävät. Josta tulee, että he monessa paikassa eripuraisuutta, eriseuraa ja kaikkea pahuutta kehoittavat ja saattavat.
Niin tapahtui myös Korintilaisten seassa: joista, Paavali heille kristillisen uskon ja vapauden opettanut oli, löydettiin kohta muutamia äkiltä viisaita, jotka itsestänsä paljon pitivät, jotka ei kuitenkaan muuta tehneet eli toimittaneet kristillisessä seurakunnassa, kuin eripuraisuutta ja kapinaa. Niin että yksi tahtoi olla Paavalin toinen Apollon; yksi Kephan, toinen Kristuksen; yksi tahtoi ympärileikkauksen, toinen ei: muutamat tahtoivat aviokäskyn, muutamat ei: muutamat tahtoivat sitä, mikä epäjumalille uhrattu oli, muutamat ei: muutamat tahtoivat pitää maailmallisen vapauden. Oli myös muutamia vaimoja, jotka tahtoivat käydä avopäin ja muita senkaltaisia.
Niin kauvan kuin siihen joutui, että yksi heidän seassansa vapaudesta tilan sai ja otti äitipuolensa avioksensa. Ja muutamat ei pitäneet mitään kuolleiden ylösnousemisesta: muutamat ei sakramentista. Ja niin tapahtui sangen pahoin ja sekaseuraisin, että jokainen tahtoi olla mestari ja opettaa, laittaa ja tehdä evankeliumin, sakramenttein ja uskon kanssa niinkuin hän tahtoi. Mutta pääkappaleen, joka on: että Kristus on meidän autuutemme, vanhurskautemme ja lunastuksemme, he katsovat ylön ja jättivät pois, niinkuin he ne jalosti jo oppineet olisivat.
Senkaltaista vahingollista viisautta nuhtelee ja tuomitsee p. Paavali sangen kovin, ja sanoo rohkiasti, ettei se muuta ole kuin hulluus, kussa ei mätään ymmärretä eikä oikein tiedetä Kristuksesta eikä Hengestä, ja Jumalan lahjoista, jotka meille Kristuksessa annetut ovat; vaan pitää nyt ensin vastuudesta oppiman. Näitä hän tekee ensimäisissä 4:ssä luvussa.
5. Nuhtelee hän sen riettaista työtä, joka äitipuolen avioksensa otti, ja tahtoo, että se pannaan pantaisiin ja perkeleen haltuun annettaisiin. Ja tällä tavalla antaa tietää oikian pannaan panemisen tavan, joka julkisten pahain töiden tähden seurakunnan suosiosta tapahtuman pitää, niinkuin myös Kristus, Matt. 18:ssa opettaa.
6. Nuhtelee hän toria ja riitoja oikeuden edessä, erinomaisesti koska se tapahtui pakanain ja uskottomain edessä, ja opettaa, että he itse keskenänsä sovittaisivat asiat eli kärsisivät vääryyttä.
7. Opettaa hän puhtaasta elämästä ja aviokäskystä, ylistää puhtautta ja neitsyyttä, siinä että se on tarpeellinen siihen, että evankeliumista sitä paremmin vaarin otettaisiin. Niin myös Kristus Matt. 19:12 opettaa puhtaista, jotka taivaan valtakunnan eli evankeliumin tähden niin ovat. Mutta p. Paavali tahtoo, että puhtaus pitää vaatimatoin oleman ja ilman suurempain syntein vaaraa pidettämän, muutoin on aviokäsky parempi kuin se puhtaus, joka palaa alinomaisissa himoissa.
8. Niin 12 asti opettaa hän monella tavalla, kuinka meidän pitää itsemme käyttämän heikkoja omiatuntoja vastaan ulkonaisissa asioissa, kuin on ruassa, juomassa, vaatteissa, sakramenteissa. Ja kieltää joka paikassa, ettei vahvemmat katsoisi ylön heikompia, niinkuin myös hän itse ( vaikka hän apostoli oli) maltti kuitenkin itsensä monessa, jota hän kyllä tehdä saanut olis. Jonka tähden väkevät nyt hyvästä syystä peljätköön, koska muinen niin monta Israelissa hukkui, jotka kuitenkin kaikki ihmeitten ja tunnustähtein kautta Egyptin maalta johdatetut olivat, ja luulivat itsensä väkeväksi. Ja tällä tavalla hän poikkee tarpeellisiin opetuksiin.
12. Niin 14 asti puhuu hän Jumalan lahjoista, että ne ovat moninaiset, joista kuitenkin rakkaus paras on. Ettei he ylpeilisi, vaan palvelisivat toinen toistansa yksimielisesti: että yksi Jumala on, yksi Herra, yksi Henki, ja kaikki yksi, ehkä kuinka moninainen se sitte olis.
14. Opetta hän saarnaajia, prophetaita ja viisaita, että he toimellisesti lahjansa käyttäisivät, ei muuksi kuin parannukseksi, ja ei omaksi kunniaksensa, olis se saarna, taito eli ymmärrys, etc.
15. Nuhtelee hän niitä, jotka ovat väärin opettaneet ja uskoneet kuolleiden ylösnousemuksesta.
16. Viimeisessä neuvoo hän heitä veljelliseen apuun köyhiä ja tarvitsevia kohtaan Jerusalemissa.
1 luku
I. Paavali tervehtii Korintilaisia ja kiittää Jumalaa heidän kasvamisensa tähden kristillisyydessä. II. Neuvoo heitä yksimielisyyteen Kristuksen opissa, ilman eroituksen tekemättä opettajain ulkonaisessa muodossa. III. Osoittaa, että evankeliumin yksinkertainen saarnaaminen, jonka maailman mieliset viisaat pitävät tyhmyytenä, on Jumalan voima ja hänelle otollinen.
I. Paavali, kutsuttu Jesuksen Kristuksen apostoliksi Jumalan tahdon kautta, ja Sostenes* veli,
2. Sille Jumalan seurakunnalle, joka on Korintossa, pyhitetyille Kristuksessa Jesuksessa, kutsutuille pyhille* ynnä kaikkein+ niiden kanssa, jotka meidän Herran Jesuksen Kristuksen nimeä avuksensa huutavat, jokaisessa heidän ja meidän siassamme.
3. Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän isältämme, ja Herralta Jesukselta Kristukselta.
4. Minä kiitän Jumalaani aina teidän tähtenne*, sen Jumalan armon edestä, joka teille Jesuksessa Kristuksessa annettu on:
5. Että te olette kaikissa rikkaaksi tehdyt hänessä, kaikessa opissa ja kaikessa tuntemisessa.
6. Sillä todistus Kristuksesta on teissä vahvistettu,
7. Niin ettei teiltä jossakussa lahjassa mitään puutu, jotka odotatte meidän Herran Jesuksen Kristuksen ilmoitusta,
8. Joka myös teitä loppuun asti vahvistaa*, että te olisitte nuhteettomat+ meidän Herran Jesuksen Kristuksen päivänä.
9. Sillä Jumala on uskollinen*, jonka kautta te kutsutut olette hänen Poikansa Jesuksen Kristuksen, meidän Herramme yhteyteen+.
10. II. Mutta minä neuvon teitä, rakkaat veljet, meidän Herran Jesuksen Kristuksen nimen kautta, että te kaikki yhdenkaltaisen puheen pitäisitte*, ja ettei teidän seassanne eriseuroja olisi, vaan olkaat sovitetut yhdessä mielessä ja yhdessä neuvossa.
11. Sillä minun korvilleni on tullut teistä, rakkaat veljet, Kloen perheen kautta, että riidat ovat teillä keskenänne.
12. Niin minä sanon sitä, että kukin teistä sanoo: minä olen Paavalin, minä olen Apollon*, minä Kephaan+, minä Kristuksen.
13. Lieneekö Kristus jaettu, vai onko Paavali teidän edestänne ristiinnaulittu? eli oletteko te Paavalin nimeen kastetut?
14. Minä kiitän Jumalaa, etten minä ole yhtään teistä kastanut, vaan Krispuksen* ja Gajuksen+:
15. Ettei kenkään saa sanoa, että minä minun nimeeni ketään kastin.
16. Minä kastin myös Stephanaan* perheen; sitte en minä tiedä, jos minä jonkun muun kastanut olen.
17. III. Sillä ei Kristus minua lähettänyt kastamaan, vaan evankeliumia saarnaamaan, ei sanan viisaudella*, ettei Kristuksen risti turhaan menisi.
18. Sillä se puhe rististä on niille hulluus*, jotka kadotetaan; mutta meille, jotka autuaaksi tulemme, on se Jumalan voima+.
19. Sillä kirjoitettu on: minä kadotan viisasten viisauden, ja ymmärtäväisten ymmärryksen minä hylkään.
20. Missä on viisas? missä on kirjanoppinut? missä tämän maailman tutkia on*? Eikö Jumala ole tämän maailman viisautta hulluudeksi tehnyt+?
21. Sillä että Jumalan viisaudessa ei maailma tuntenut Jumalaa viisauden kautta*, niin kelpasi Jumalalle tyhmän saarnan kautta niitä vapahtaa, jotka sen uskovat,
22. Sentähden että Juudalaiset merkkiä anovat* ja Grekiläiset viisautta etsivät;
23. Mutta me saarnaamme ristiinnaulitun Kristuksen Juudalaisille pahennukseksi ja Grekiläisille hulluudeksi.
24. Mutta kutsutuille sekä Juudalaisille että Grekiläisille saarnaamme me Kristuksen Jumalan voimaksi* ja Jumalan viisaudeksi.
25. Sillä Jumalan hulluus on viisaampi kuin ihmiset, ja Jumalan heikkous on väkevämpi kuin ihmiset.
26. Te näette, rakkaat veljet, teidän kutsumisenne, ettei monta lihallista viisasta, ei monta voimallista, ei myös monta suuresta suvusta,
27. Vaan ne, jotka maailman edessä hullut ovat, on Jumala valinnut, että hän viisaat häpiään saattais; ja ne, jotka heikot ovat maailman edessä, on Jumala valinnut, että hän väkevät häpiään saattais;
28. Ja ne alimmaisesta suvusta ja ylönkatsotut maailmassa on Jumala valinnut, ja ne, jotka ei mitään ole, että hän ne, jotka jotakin ovat, turhaksi tekis;
29. Ettei hänen edessänsä yksikään liha kerskaisi.
30. Mutta te olette hänestä Kristuksessa Jesuksessa, joka meille on Jumalalta tehty viisaudeksi*, ja vanhurskaudeksi+, ja pyhitykseksi§ ja lunastukseksi**:
31. Että niinkuin kirjoitettu on: joka itsiänsä kerskaa, hän kerskatkaan itsiänsä Herrassa.