P. PAAVALIN 2 EPISTOLA KORINTILAISILLE
Ensimäisessä Epistolassa on p. Paavali monesta asiasta Korintilaisia kovin nuhdellut, ja väkeää viinaa heidän haavoihinsa vuodattanut, ja heitä peljättänyt. Mutta, että apostolin virka on olla uskollinen opettaja, ojentamaan heikkomielisiä ja surullisia omiatuntoja, enemmin kuin peljättämään, sentähden hän heitä tässä Epistolassa kiittää, ja vuodattaa öljyä heidän haavoihinsa, ja on sangen ystävällinen heidän kanssansa, ja käskee rakkaudella sitä syntinsä jälleen korjata, jonka he olivat pois tyköänsä ajaneet.
1 ja 2 luvuissa osoittaa hän heille rakkautensa, kuinka hän on kaikista puhunut, tehnyt ja kärsinyt heidän tarpeeksensa ja terveydeksensä, että heidän pitäis häneltä aina kaikkinaista hyvää toivoman.
3, 4 ja 5 ylistää hän evankeliumin virkaa, joka on korkein, lohdullisin ja turvallisin omantunnon tarpeeksi ja terveydeksi ja todistaa, että se on parempi kuin lain virka. ja sitä enemmin kuin sitä vainotaan, sitä paremmin se uskollisissa menestyy, ja saattaa toivon ristin kautta ijankaikkiseen kunniaan. Mutta näillä kaikilla hän vääriä apostoleita kylkeen lykkää, jotka lakia evankeliumia vastaan opettivat, eikä muuta opettaneet kuin ulkonaista pyhyyttä, se on ulkokultaisuutta, ja jättivät pois sisällisen epäuskon vian.
6 ja 7 neuvoo hän heitä senkaltaista saarnaa töillä ja kärsimisellä seuraamaan, ja päättää sen kiitoksellansa, yllyttäen heitä aina vireyteen.
8 ja 9 neuvoo hän heitä, ajallisella ravinnolla, elatuksella ja avulla auttamaan köyhiä pyhiä Jerusalemissa kovalla ajalla, että he olivat alustakin kaiken tavaransa antaneet ylön kristityksi tultuansa, Ap.T 4:32.
10, 11 ja 12 kirjoittaa ja opettaa hän vääriä apostoleita vastaan. 13 uhkaa niitä, jotka olivat syntiä tehneet ja ei heitänsä parantaneet.
1 luku
I. Tervehdyksen jälkeen Korintilaisille kiittää Paavali Jumalaa lohdutuksen edestä vaivoissa, joita hän hyvän omantunnon todistuksella luettelee; II. Sanoo esteensä, ettei hän aikomisensa jälkeen joutunut heidän tykönsä.
I. Paavali, Jesuksen Kristuksen apostoli Jumalan tahdon kautta, ja Timoteus veli, Jumalan seurakunnalle, joka on Korintossa, ja kaikille pyhille, jotka koko Akajassa ovat:
2. Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta meidän Isältämme ja Herralta Jesukselta Kristukselta!
3. Kiitetty olkoon Jumala ja meidän Herran Jesuksen Kristuksen Isä, laupiuden Isä, ja kaiken lohdutuksen Jumala!
4. Joka meitä lohduttaa kaikessa meidän vaivassamme, että me taitaisimme lohduttaa niitä, jotka kaikkinaisessa vaivassa ovat, sillä lohdutuksella, jolla Jumala meitä lohduttaa.
5. Sillä niin kuin Kristuksen kärsimys on paljo tullut meidän päällemme*, niin myös meille tulee paljo lohdutusta Kristuksen kautta+.
6. Mutta jos meitä vaivataan, niin se tapahtuu teille lohdutukseksi ja autuudeksi*, joka vaikuttaa niiden vaivain kärsivällisyydessä, joita myös me kärsimme, eli jos meitä lohdutetaan, niin se tulee teille lohdutukseksi ja autuudeksi; ja meidän toivomme on vahva teistä:
7. Että me tiedämme, että niinkuin te olette kärsimisessä osalliset, niin te myös tulette lohdutuksesta osalliseksi.
8. Sillä emme tahdo salata teiltä, rakkaat veljet, meidän vaivaamme, joka meille Asiassa tapahtui*: että me olimme sangen suuresti rasitetut ylitse meidän voimamme, niin että me jo meidän hengestämme epäilimme.
9. Mutta me itsellämme juuri niin päätimme, että meidän piti kuoleman, ettei meidän pitäisi itse päällemme uskaltaman*, vaan Jumalan päälle, joka kuolleetkin herättää,
10. Joka meitä niin suuresta kuolemasta* päästi ja päästää; ja me turvaamme hänen päällensä, että hän tästedeskin meitä päästää,
11. Ynnä myös teidän rukoustenne avulla* meidän edestämme, että meidän tähtemme, siitä lahjasta, joka meille annettu on, pitäis monelta ihmiseltä kiitos tehtämän.
12. Sillä se on meidän kerskauksemme, nimittäin meidän omantuntomme todistus, että me yksinkertaisuudessa ja Jumalan vakuudessa, ei lihallisessa viisaudessa*, vaan Jumalan armossa olemme maailmassa vaeltaneet, mutta enimmästi teidän tykönänne.
13. Sillä emmepä me muuta teille kirjoita, vaan sitä, mitä te luette eli myös tiedätte; mutta minä toivon, että te myös loppuun asti tiedätte.
14. Niinkuin te puolittain meidät tietäneet olette, että me olemme teidän kerskaamisenne, niinkuin tekin meidän kerskauksemme Herran Jesuksen päivänä olette.
15. II. Ja senkaltaisella uskalluksella tahdoin minä ennen tulla teidän tykönne*, että te toisen kerran olisitte saaneet minulta jonkun hyvän työn,
16. Ja minä olisin vaeltanut teidän kauttanne Makedoniaan*, ja Makedoniasta teidän tykönne takaperin tullut, ja niin teiltä Juudeaan johdatetuksi.
17. Koska minä tätä ajattelin, lienenkö minä sen tehnyt hempeydestä? Eli ovatko minun aivoitukseni, joita minä aivon, lihalliset? että minun tykönäni olis niin, niin, ja ei, ei.
18. Mutta Jumala on vakaa, ettei meidän puheemme ole teille niin ja ei ollut.
19. Sillä Jumalan Poika, Jesus Kristus, joka teidän seassanne meiltä saarnattu on, nimittäin minulta ja Silvanukselta ja Timoteukselta, ei ollut niin ja ei, vaan oli hänessä niin.
20. Sillä kaikki Jumalan lupaukset ovat niin hänessä ja ovat amen hänessä, Jumalan kunniaksi meidän kauttamme.
21. Mutta Jumala on se, joka meitä teidän kanssanne Kristuksessa vahvistaa, ja on meitä voidellut,
22. Joka myös on meitä lukinnut, ja antoi Hengen pantiksi meidän sydämiimme.
23. Mutta minä rukoilen Jumalaa todistajaksi* sieluni päälle, että minä olen säästänyt teitä, etten minä vielä ole Korintoon tullut+.
24. Ei niin, että me hallitsisimme* teidän uskoanne, vaan me olemme auttajat+ teidän iloonne, sillä te seisotte uskossa.