P. JOHANNEKSEN ILMESTYS

Moninaisia ennustuksia löydetään kristikunnassa; muutamat ovat senkaltaiset, jotka prophetain kirjoituksia selittävät, josta Paavali 1 Kor. 12. ja 14. ja myös muualla useammassa paikassa puhuu. Tämä on kaikkein tarpeellisin, joka pitää meillä joka päivä oleman, niinkuin se, joka meille Jumalan sanaa opettaa, kristikunnan perustaa ja uskon edestä vastaa, ja tärkeimmästi, joka saarnaviran tukee, toimittaa ja asettaa.
Muutamat ennustavat tulevaisista asioista, joita ei Raamatussa ennen ole. Ja tämä on kolmenlainen: ensimäinen tekee sen ymmärrettävillä sanoilla ilman kuvia, niinkuin Moses. David ja senkaltaiset muut prophetat Kristusta ennustavat, ja niinkuin Kristus ja apostolit antikristuksesta ja vääristä opettajista, etc.
Toinen tekee sen kuvilla, panee kuitenkin sen tykö selityksen ymmärrettävillä sanoilla, niinkuin Joseph selitti unet ja Daniel sanoi sekä unet että näyt.
Kolmas tekee sen ilman sanoja ja selitystä, ainoastaan kuvilla, niinkuin tämä Ilmestys-Kirja ja monen pyhän miehen unet, näyt ja monet kuvat tekevät, jotka he ovat Pyhältä Hengeltä saaneet, niinkuin Pietari Apostolien Teoissa, 2:7 etc. Joelista saarnaa: teidän poikanne ja tyttärenne pitää ennustaman ja teidän nuorukaisenne pitää näkyjä näkemän, ja teidän vanhimpanne pitää unia uneksuman. Ja niinkauvan kuin senkaltainen ennustus ei selitetyksi tule, ja ei saa vahvaa selitystä, niin se on mykkä ja salattu ennustus ja ei ole vielä tullut hyödytykseensä ja hedelmäänsä, jonka sen kristikunnassa saattaman pitää.
Niinkuin myös tämän kirjan kanssa on tapahtunut. Moni on sitä koetellut ja ei kuitenkaan ole mitään vahvaa tähän päivään asti löytänyt. Moni taas on monta sopimatointa asiaa omasta päästänsä siihen kehrännyt. Senkaltaisen turhan selityksen ja salatun ymmärryksen tähden olemme me myös tähän asti sen antaneet sillänsä olla.
Kuitenkin, että me mielellämme tämän päälle tahtoisimme vahvaa selitystä, tahdomme me muille, joilla korkeampi henki on, antaa tilan sitä ajatella ja meidän ajatuksemme myös tiettäväksi tehdä, nimittäin näin: että tämä on tulevaisten asiain ilmestys, erinomaisesti kristikunnan lähestyväisestä murheesta ja onnettomuudesta: pidämme sen parhaana ja vahvimpana tienä oikiaa selitystä löytää, jos ne asiat ja vaivat, jotka tähän asti kristikunnassa tapahtuneet ovat, historiasta näihin näkyihin suutasuuksin pannaan  ja myös itse sanoihin sovitetaan. Jos ne toinen toiseensa sopivat, niin se taidetaan pidettää vahvana eli, kaikkein vähimmäksikin, hylkäämättömänä selityksenä.
Me pidämme siis, niinkuin itse tekstikin sanoo, ne kolme ensimäistä lukua, jotka niistä seitsemästä Asian seurakunnasta ja heidän enkeleistään puhuvat yksinkertaisesti ilmoittavan, kuinka heidän siihen aikaan kävi, ja neuvovan heitä tahi niin pysymään ja enenemään, taikka myös parantamaan itsiänsä. Paitsi sitä,  opimme me siitä, että meidän sen sanan kautta; enkeli, pitää tästälähin muissakin kuvissa ja näyissä ymmärtämän piispat ja opettajat kristikunnassa, muutamat hyvät, niinkuin pyhät isät ja piispat, muutamat pahat, niinkuin väärät opettajat ja piispat, joista tässä kirjassa enempi puhutaan kuin muista.
Neljännessä ja viidennessä luvussa kirjoitetaan koko kristikunnasta, jonka senkaltaisia tulevaisia murheita ja vaivoja kärsimän piti. Siinä ovat 24 vanhinta Jumalan edessä, (se on: kaikki piispat ja opettajat yksimielisesti.) uskolla kruunatut, jotka kiittävät Kristusta, Jumalan Karitsaa kanteleilla (se on: saarnalla) ja palvelevat häntä kultamaljoilla, täynnänsä suitsutusta, (se on: rukouksia ja anomuksia) nämät kaikki kristittyin lohdutukseksi, että heidän pitäis tietämän kristikunnan vielä senkaltaisissakin vaivoissa voimassansa pysyvän.
Kuudennessa luvussa rupeevat tulevaiset vaivat, ja ensin ruumiillisesti: niinkuin vaino maailmalliselta esivallalta, joka on se kruunattu ratsasmies jousinensa valkian hevosen päällä: niin myös sota ja verenvuodatus, joka on se ratsasmies miekkoinensa ruskian hevosen päällä: niin myös kallis aika ja nälkä, joka on se ratsasmies vaakoinensa mustan hevosen päällä: niin myös rutto ja paisumat, joka on se ratsasmies kuoleman kuvalla hiirenkarvaisen hevosen päällä. Sillä nämät neljä vaivaa noudattavat alati kiittämättömiä Jumalan sanan ylönkatsojia, vielä muillakin hävityksillä ja hallituksen muutoksilla viimeiseen päivään asti, niinkuin tämän  6 luvun lopulla tietää annetaan: jota myös marttyyrien sielut huudollansa vaativat.
7 ja 8 luvussa rupee hengellisten vaivain ilmestys, jotka ovat moninaiset väärät opetukset. ja tässä taas ensin näytetään lohdutuskuva, kussa enkeli kristityitä merkitsee, ja ne neljä pahaa enkeliä estää: että taas vahvana oltaisiin, kristityillä olevan, vääräin opettajain alla muutamia hyviä enkeleitä ja puhdas Jumalan sana, niinkuin myös enkeli suitsutusastialla, se on: rukouksella, tietää antaa. Senkaltaiset hyvät enkelit ovat p. isät, niinkuin Spiridian, Atanasius, Hilarius, Nikean Consilium muiden senkaltaisten kanssa.
Ensimäinen paha enkeli on Tatianus Enkratilaistensa kanssa, jotka kielsivät aviokäskyn ja tahtoivat hyvistä töistä autuaaksi tulla niinkuin Juudalaiset. Sillä tekopyhyyden oppi li ensin evankeliumia vastaan tuleva, joka myös viimeiseksi pysyy ja saa kyllä ainian vastuullisia opettajia ja vastuullisia nimiä. Niinkuin Pelagianit, etc.
Toinen on Markion, Kataphrygiläisten, Manikealaisten, ja Montanilaisten etc. kanssa, jotka hengellistä menoansa ylitse kaikkia Raamatuita kerskasivat, ja samosivat niinkuin tämä palavainen vuori taivaan ja maan välillä, niinkuin meidän aikanamme Muntseri ja muut kiukuitsiat.
Kolmas on Origenes, joka philosophian ja järjen kautta on Raamatuita saastuttanut ja turmellut, niinkuin myös Scholastici Doctores enne tätä päivää tehneet ovat.
Neljäs on Novatus, Katarilaistensa kanssa, jotka kielsivät langenneilta katumuksen ja parannuksen, ja tahtoivat muiden suhteen olla puhtaimmat. Josta laista olivat myös Donatilaiset. mutta meidän hengelliset ovat liki kaikki nämät neljä. Oppineet, jotka historian tietävät, taitavat tämän kyllä todistaa. Sillä pitkäksi tulis kaikkia luetella ja osoittaa.
9 ja 10 luvussa alkaa täysi tuska, jonka suhteen sekä ruumiilliset, että hengelliset vaivat, joita tähän asti puhuttu on, ovat ainoastaan leikki olleet. Niinkuin enkeli 8 luvan lopulla itse tiettäväksi tekee: kolme valitushuutoa pitää tuleman, jotka huudot ne muut kolme enkeliä, nimittäin viides, kuudes ja seitsemäs pitää toimittaman, ja sillänsä maailma on loppuva. Tässä tulevat sekä hengelliset ja ruumiilliset vainot kokoon, joita pitää kolme oleman: ensimmäinen suuri, toinen suuri ja kolmas kaikkein suurin.
On siis ensimäinen valitushuuto viides enkeli, Arius, se suuri väärä opettaja ja hänen kansoillisensa, jotka niin julasti ovat kristikuntaa koko maailmassa vaivanneet, että teksti tässä sanoo: hurskaat ihmiset olisivat ennen kuolleet kuin senkaltaista nähneet, ja piti kuitenkin näkemän ja ei kuoleman 9:6. Ja, hän sanoo: enkeli helvetistä, joka hävittäjäksi kutsutaan, on heidän kuninkaansa v.11, niinkuin hän tahtois sanoa: itse perkele heitä ajaa. Sillä ei ole he ainoasti hengellisesti, vaan myös ruumiillisesti miekalla oikeita kristityitä vainonneet. Lue kirjoituksia Ariolaisten menoista, niin sinä kyllä tämän kuvan ja sanat ymmärtää taidat.
Toinen valitushuuto on kuudes enkeli, tuo häpeemätöin Mahomet joukkonsa Sarasenilaisten kanssa, jotka molemmat opetuksellansa ja miekallansa ovat kristikuntaa paljon vainonneet. Sitte myös sen enkelin kanssa, (että tämä valitushuuto sitä suuremmaksi tulis,) tulee väkevä enkeli taivaan kaarella ja karvaalla kirjalla: sen on pyhä paavikunta suuren hengellisyytensä paisteella, jotka templin säädyillänsä mittaavat ja käsittävät, sysäävät kuorin siitä ulos ja asettavat sen siaan kirkon hahmon, eli ulkonaisen pyhyyden.
11 ja 12 luvussa tuodaan edes senkaltaisten pahain vaivain seassa kaksi lohdutuskuvaa: yksi kahdesta saarnaajasta ja toinen raskaasta vaimosta, joka poikalapsen ilman lohikärmeen suosiota synnyttää. Joka aavistaa, että muutamat hyvät opettajat ja kristityt pitää vielä sittenkin oleman, sekä niiden kahden edellisten valitushuudon alla ja tulevaisen kolmannen valitushuudon alla. Ja ne kaksi viimeistä valitushuutoa samoovat toinen toisensa kanssa ja hyökkäävät viimein kristikunnan päälle yhtä haavaa ja niin perkele potkaisee viimeiseltä pohjan pois tynnyristä.
Tulee siis 13 luvussa (niistä seitsemästä enkelistä sen viimeisen soittamisesta, joka 11 luvussa soittamaan rupesi) seitsemännen enkelin työt, kolmas valitushuuto, nimittäin paavillinen keisarin valtakunta ja keisarillinen paavikunta. Tästä saa paavi myös maailmallisen miekan haltuunsa, ja ei nyt ainoastansa vallitse kirjalla toisessa valitushuudossa, vaan myös miekalla kolmannessa valitushuudossa, niinkuin he paavilla olevankin kerskaavat sekä hengellisen että maailmallisen miekan.
Tässä ovat nyt ne kaksi eläintä, yksi on keisarin valtakunta; toinen kahdella sarvella on paavin valtakunta, joka nyt myös on maailmalliseksi valtakunnaksi joutunut, kuitenkin Kristuken nimen paisteella; sillä paavi on hävinneen Roomin valtakunnan kuva, kuin itse ruumis, niikuin se ollut on. Kuitenkin antaa hän tälle kuvalle hengen ja elämän, niin että sillä vielä nyt on hänen säätynsä, oikiat jäsenet ja virat, ja jollakin tavalla vahvana pysyy. Tämä on se kuva, joka on haavoitettuna ollut ja jälleen terveeksi tuli.
Mutta mitä kauhistusta ja vahinkoa senkaltainen keisarillinen paavikunta on tuottanut edes, ei taideta ensinkään lueteltaa. Sillä ensisti on maailma hänen kirjansa kautta tullut täytetyksi epäjumalan palveluksella, luostareilla, hiippakunnilla, pyhillä matkustamisilla, kiirastulella, aneilla, huoruudella ja muilla epälukuisilla menoilla ihmisten töistä ja opetuksista, etc. Siksi toiseksi, kuka voi luetella, kuinka paljo verta, murhaa, sotaa ja kauhiutta paavit ovat nostaneet ja tehneet, sekä siinä, että he ovat itse sotineet, ja siinä että he ovat keisarit, kuninkaat ja päämiehet toinen toistansa vastaan kehoittaneet.
Tässä perkeleen viimeinen viha saa vallan ja toinen toisensa kanssa samoo: itäisellä maalla toinen valitushuuto: Mahomet ja Sarasenilaiset; täällä lännessä kolmas valitushuuto: paavikunta ja keisarin valtakunta, joidenka tykö, niinkuin hyvään pitoon, tulee myös Turkki, Gog ja Magog, niinkuin 20 luvussa on seuraava. Ja niin tulee kristikunta koko maailassa ja joka taholta väärällä opetuksella ja sodalla, kirjalla ja miekalla kaikkein kauhiammasti ja surkiammasti vaivatuksi. Tämä on ruuppu pojassa ja viimeinen vaiva. Sitte seuraavat lohdutuskuvat kaikkein senkaltaisten vaivain lopusta.
14 luvussa rupee Kristus ensin suunsa hengellä (niinkuin pyhä Paavali 2 Tess. 2:8 sanoo) kuolettamaan antikristuksensa. Ja tulee enkeli evankeliumilla väkevän enkelin katkeraa pyhää kirjaa vastaan. Ja taas seisovat pyhät ja neitseet Karitsan ympärillä ja oikein saarnaavat. Jota evankeliumia seuraa toisen enkelin ääni, että Babylonin pitää kaatuman ja hengellisen paavikunnan häviämän.
Vielä seuraa, että elonaika pidetään, ja ne jotka paavin valtakunnassa evankeliumia vastaan paatuneena pysyvät, pitää Kristuksen kaupungista heitettämän ulos Jumalan vihan kuurnaan. Se on: he tulevat evankeliumin kautta niinkuin kristikunnasta eroitetuksi, tuomitut Jumalan vihaan, jota on paljo, ja kuurna antaa paljon verta. Taitaa myös kyllä vielä meidän synteimme ankara rangaistus ja tuomio käsissä olla, joita ylen monta ja aivan kypsiä on.
Sitten 15 ja 16 luvussa tulee seitsemän enkeliä seitsemällä maljalla. Silloin evankeliumi kasaa ja paavin valtakunnan päälle kaikilta ääriltä karkaa monen oppineen ja hyvän saarnamiehen kautta. Ja niin eläimen istuin, paavin voima, tulee pimiäksi, vaivaiseksi ja ylönkatsotuksi. Mutta he vihastuvat kaikki ja itsensä urhoollisesti varjelevat: sillä kolme sammakkoa, kolme saastaista henkeä käyvät pedon suusta, ja niillä kuninkaat ja päämiehet evankeliumia vastaan kehoittavat. Mutta ei se mitään auta: heidän sotansa on Harmagedonin tykönä. Nämät sammakot ovat järkiviisaat, niinkuin Faberi, Ekki, Emseri, etc. jotka paljon huutavat evankeliumia vastaan ja ei kuitenkaan mitään toimita, vaan sammakkona pysyvät.
17 luvussa keisarillinen paavikunta ja paavillinen keisarin valtakunta, aina alusta niin loppuun, yhdessä kuvassa pannaan edes, ja on lyhykäisesti kirjoitettu, ettei se silleen mitään ole. ( Sillä vanha Roomin valtakunta on jo aikaa pois, ja on kuitenkin, että vielä on muutamia valtakuntia ja Roomin kaupunki.) tässä pannaan edes senkaltainen kuva, niinkuin pahantekiä julkisesti oikeuden eteen tuomittaa pantaisiin: että tiettäisiin, kuinka tämä peto pitää myös jo pian tuomituksi ja, niinkuin pyhä Paavali sanoo, Kristuksen tulemisen ilmestyksen kautta hävitetyksi tuleman. Jota myös ( niinkuin hän tekstittä sanoo) paavikunnan holhojat alkavat, jotka sitä niin nyt varjelevat, että ne hengelliset pian alastoinna istuvat.
18 luvussa hävitys alkaa, ja hänen jalo koreutensa kukistuu ja hiippakuntain ryöstäjät, prebenti-varkaat ja hoviväki (Cortisanerit) lakkaavat. Jonka tähden piti myös Roomi ryöstettämän ja hänen omat varjelusherransa viimeisen hävityksen aluksi hänen päällensä karkaaman.
Ei he sittenkään lakkaa etsimästä, lohduttamasta, varustamasta ja varjelemasta itsiänsä. Ja niinkuin hän tässä 19 luvussa sanoo, koska ei he raamatuilla ja kirjoilla enempi taida,  ja sammakot huutamasta lakkaavat, rupeevat he täydellä todella siihen ja tahtovat sen väkivallalla toimittaa, kooten kuninkaita ja päämiehiä sotaan.
Mutta he loukkaavat itsensä; sillä valkian hevosen ajaja, joka Jumalan  sanaksi kutsutaan, voittaa, siihenasti kuin sekä peto että propheta kiinniotetaan ja helvettiin heitetään.
Että nyt kaikki nämät menestyvät, tulee siis 20 luvussa viimeinen siemen Gog ja Magog, Turkki, ruskiat Juudalaiset, jotka saatana, joka ennen tuhannen vuotta on vankina ollut ja tuhannen vuoden perästä taas vallallensa päässyt, myötänsä tuo. Mutta heidän pitää hänen kanssansa pian myös tuliseen järveen menemän; sillä me pidämme tämän kuvan olevan pannuksi Turkin tähden, niinkuin niistä entisistä, erinomaisen. Ja että tuhannen vuotta jo siihen aikaan alkoi, kun tämä kirja kirjoitettiin, ja myös perkele silloin sidottiin. Ei kuitenkaan luku taida niin tarkasti kaikkia minuutteja osoittaa. Turkkia seuraa kohta viimeinen tuomio, tämän kirjan luvun lopulla, niinkuin Daniel 7:26 myös tietää antaa.
Viimeiseltä 21 luvussa viimeinen lohdutus kirjoitetaan, että se p. kaupunki pitää täydellisesti valmistettaman ja niinkuin morsian ijankaikkisiin häihin vietämän, ja että Kristus on ainoa Herra, ja kaikki jumalattomat tuomitut perkeleen kanssa helvettiin menevät.
Tällä selityksellä me taidamme tämän kirjan meillemme hyödylliseksi tehdä ja hyväksemme nautita. Ensin lohdutukseksi; sillä me tiedämme, ettei yksikään voima eli valhe, ei yksikään tieto eli pyhyys, ei yksikään vaiva eli murhe taida kristikuntaa voittaa, vaan se on viimein voittava.
Toisen kerran neuvoksi sitä suurta, vaarallista ja moninaista pahennusta vastaan, joka kristikunnassa tapahtuu. Sillä että niin  voimallisen vallan ja paisteen piti sotiman kristikuntaa vastaan, on se peräti ilman yhdetäkään muodotta monen murheen, ja väärän opin ja muun heikkouden kautta salattu: että järjen ja luonnon on mahdotoin kristikuntaa tuta; vaan s luopuu ja pahenee hänestä, ja kutsuu sen kristilliseksi kirkoksi, joka on kristillisen kirkon pahin vihollinen, ja kutsuu ne tuomituiksi ja vääriksi opettajiksi, jotka oikiasta kristillisestä kirkosta ovat, niinkuin tähän saakka paavin ja Mahometin alla ja kaikkein vääräin opettajain tykönä on tapahtunut; ja niin tämän uskonkappaleen kadottavat: minä uskon yhden pyhän Kristillisen seurakunnan. Niinkuin nytkin muutamat, jotka viisaat olevinansa ovat, tekevät: että he näkevät väärän opetuksen, eripuraisuuden ja moninaiset puuttumukset, ja että monta väärää ja pahaa kristittyä on, tuomitsevat he kohta ja vapaasti, ettei yhtäkään kristittyä ole; sillä he ovat kuulleet, että kristittyin pitää oleman pyhän, rauhallisen, yksimielisen, rakkaan ja hyvätapaisen kansan, sentähden he luulevat, ettei yhtään pahennusta, ei yhtään väärää oppia eikä yhtään puuttumusta oleman pidä, vaan päänänsä rauhaa ja hyvää tapaa.
Näiden pitää tätä kirjaa lukeman ja kristikuntaa toisilla silmillä katseleman ja ei järjellä. Sillä tämä kirja (luulen minä) näyttää kyllä kauheita ja julmia petoja, peljättäviä ja vihaisia enkeleitä, hävittäväisiä ja vaarallisia vaivoja. En minä tahdo puhua niistä muista suurista virheistä ja puuttumuksista, jotka kuitenkin kaikki kristikunnassa ja kristittyin seassa olleet ovat: että toisi senkaltaiset menot kaiken järjen kristikunnassa peräti kadottavat. Me näemme siis tästä selkiästi, kuinka kauhia pahennus ja puuttumus on ennen meidän aikojamme ollut, koska kristikunta kuitenkin parhain olevan luultiin: että meidän aikamme sen suhteen olis kultaiseksi vuodeksi luettava. Etkös luule pakanain siitä pahentuneen ja kristityt vastahakoisena, ilkiänä ja riiteleväisenä kansana pitäneen?
Tämä kappale: (minä uskon yhden pyhän kristillisen seurakunnan) on niin hyvin uskonkappale kuin muutkin, jonka tähden ei järki taida sitä tuta; vaikka vielä kaikki nenälasit sen päälle pantaisiin, kyllä perkele sen pahennuksella ja eriseuralla peittää taitaa, että sinun pitää siitä pahentuman. Jumala myös taitaa kaikkinaisella virheellä ja puuttumuksella sen salata, että sinä siitä hokariksi tulet ja väärin sitä tuomitset. Ei se tahdo näyttää, vaan uskottaa, mutta usko on niistä, joita ei nähdä, Hebr. 11:1. Ja hän laulaa Herransa kanssa myös tätä virttä: autuas on se, joka ei pahene minussa. Kristitty on kyllä itsellensä salattu, niin ettei hän omaa pyhyttänsä ja hyviä tapojansa näe, vaan näkee ainoasti kaikkia vikoja ja saastaisuutta itsessänsä: ja sinä olet viisas olevinas ja tahdot nähdä kristikunnan sokialla järjelläs ja saastaisilla silmilläs.
Tärkeimmästi: meidän pyhyytemme on taivaassa, kussa Kristus on, ei silmäin edessä tässä maailmassa, niinkuin myytävä kalu turulla. Sentähden anna pahennuksen, eriseuran, väärän opein ja puuttumukset olla, ja tehdä mitä he  voivat: kuin evankeliumin sana ainoasti meidän tykönämme puhtaana pysyy, ja me siitä paljo pidämme ja sitä rakastamme, niin meidän pitää tietämän, että Kristus on meidän kanssamme ja tykönämme, jos vielä kaikkein kurjimmasti käy. Niinkuin me tässä kirjassa näemme, että Kristus kaikkein vaivain, petoin ja pahain enkelitten seassa on kuitenkin pyhäinsä kanssa ja tykönä, ja saa viimein voiton.

1 LUKU

I. Johanneksen oma Esipuhe Ilmestyskirjastansa ja tervehdys Asian seurakunnille. II. Kuinka hän Patmoksen luodossa ollessansa kuulee Kristuksen kanssansa puhuvan ja saa käskyn kirjoittaa; III. Näkee Kristuksen kultaisten kynttiläjalkain keskellä, ja saa taas käskyn kirjoittaa.

I. Jesuksen Kristuksen Ilmestys, jonka Jumala hänelle antoi, ilmoittaa palvelioillensa niitä, mitkä pian tapahtuman pitää, ja on tiettäväksi tehnyt ja lähettänyt enkelinsä kautta palveliallensa Johannekselle.
2. Joka todisti Jumalan sanaa, ja sen todistuksen Jesuksesta Kristuksesta, ja mitä hän nähnyt oli.
3. Autuas on se, joka lukee, ja ne, jotka kuulevat prophetian sanat ja pitävät* ne, mitkä siinä kirjoitetut ovat; sillä aika on läsnä+.
4. Johannes seitsemälle Asian seurakunnalle: armo olkoon teille ja rauha siltä, joka on, joka oli, ja joka tuleva on*, ja seitsemältä hengeltä+, jotka hänen istuimensa edessä ovat,
5. Ja Jesukselta Kristukselta, joka se uskollinen todistaja on*, ja esikoinen kuolleista+, ja maan kuningasten Päämies§: joka meitä rakasti ja on meitä verellänsä meidän synneistämme pessyt§§,
6. Ja teki meidät kuninkaiksi ja papeiksi* Jumalan ja Isänsä edessä: hänelle olkoon kunnia ja valta ijankaikkisesta ijankaikkiseen, amen!
7. Katso, hän tulee* pilvien kanssa, ja jokaisen silmän pitää hänen näkemän ja ne, jotka häntä pistäneet+ ovat ja kaikki maan sukukunnat pitää parkuman. Niin, amen!
8. Minä olen A ja O, alku ja loppu*, sanoo Herra, joka on, joka oli, ja joka tuleva on, kaikkivaltias.
9. II. Minä Johannes, teidän veljenne ja osallinen* vaivassa ja valtakunnassa ja kärsivällisyydessä, Jesuksessa Kristuksessa, olin luodossa, joka kutsutaan Patmos, Jumalan sanan ja Jesuksen Kristuksen todistuksen tähden.
10. Minä olin hengessä* yhtenä sunnuntaina ja kuulin minun jäljessäni suuren äänen, niinkuin basunan,
11. Sanovan: minä olen A ja O, ensimäinen ja viimeinen*. Mitäs näet, kirjoita kirjaan ja lähetä Asian seurakunnille, jotka Ephesossa ovat, ja Smyrnassa, ja Pergamossa, ja Tyatirassa, ja Sardissa, ja Philadelphiassa, ja Laodikeassa.
12. III. Ja minä käännyin sitä ääntä katsomaan, joka minun kanssani puhui, ja minun kääntyessäni näin minä seitsemän kultaista kynttiläjalkaa,
13. Ja kultaisten kynttiläjalkain keskellä* Ihmisen Pojan muotoisen+, vaatetetun pitkällä hameella ja vyötetyn rinnoilta kultaisella vyöllä.
14. Mutta hänen päänsä ja hiuksensa olivat valkiat niinkuin valkia villa ja niinkuin lumi, ja hänen silmänsä niinkuin tulen liekki,
15. Ja hänen jalkansa valantovasken kaltaiset, niinkuin pätsissä palavaiset, ja hänen äänensä oli niinkuin paljon veden kuohina.
16. Ja seitsemän tähteä oli hänen oikiassa kädessänsä*, ja hänen suustansa kävi ulos kaksiteräinen terävä miekka+, ja hänen kasvonsa, niinkuin aurinko paistaa voimassansa.
17. Ja kuin minä hänen näin, lankesin minä hänen jalkainsa eteen niinkuin kuollut, ja hän pani oikian kätensä minun päälleni ja sanoi minulle: älä pelkää*, minä olen ensimäinen ja viimeinen+,
18. Ja elävä*, ja olin kuollut, ja katso, minä olen elävä ijankaikkisesta ijankaikkiseen, amen! Ja minulla on helvetin ja kuoleman avaimet+.
19. Kirjoita, mitäs nähnyt olet, mitä nyt on, ja mitä tästälähin tapahtuva on;
20. Se salaisuus niistä seitsemästä tähdestä, jotka sinä minun oikiassa kädessäni nähnyt olet, ja seitsemän kultaista kynttiläjalkaa. Ne seitsemän tähteä ovat seitsemän seurakunnan enkelit*: ja ne seitsemän kynttiläjalkaa, jotka sinä nähnyt olet, ovat seitsemän seurakuntaa.


Valitse
luku

1 2 3
4 5 6
7 8 9
10 11 12
13 14 15
16 17 18
19 20 21
22