6 luku

Kehoitus pyrkimään täydellisyyteen 1 – 3, koska pysähtyminen saattaa viedä semmoiseen luopumukseen, josta ei enää voi parannukseen uudistua 4 – 8 Uskolla ja kärsivällisyydellä meidän on omistaminen Jumalan lujat, valalla vahvistetut lupaukset 9 – 20.

1 Jättäkäämme sentähden Kristuksen opin alkeet ja pyrkikäämme täydellisyyteen, ryhtymättä taas uudestaan laskemaan perustusta: parannusta kuolleista töistä ja uskoa Jumalaan,

1 Jättäkäämme sen vuoksi Kristuksen opin alkeet ja jatkakaamme kohti täydellisyyttä laskematta uudestaan perustusta, johon kuuluu mielenmuutos kuolleista töistä ja usko Jumalaan,

1. Sentähden antakaamme Kristuksen opin alun sillänsä olla, ja ruvetkaamme niihin, jotka täydellisyyteen saattavat: ei vasta-uudesta perustusta laskein parannukseen kuolevaisista töistä ja uskoon Jumalan päälle,

1. SEntähden andacam Christillisen elämän algun opin silläns olla ja ruwetcam nijhin jotca täydellisyteen saattawat ei wastudest perustusta laskein parannuxen cuolewaisista töistä uscosa Jumalan päälle/

1. SEnteden andacam sen Christilisen Elemen Alcu Opin tacaperin olla/ ia ruuetcam nihin/ iotca teudhelisudhen saattauat/ ei wastwdhesta perusta laskedhen Parannoxen cooleuaisista Töiste/ Uskosa Jumalan päle/ (Sentähden alkakaamme sen kristillisen elämän alku opin takaperin olla/ ja ruvetkaamme niihin/ jotka täydellisyyteen saattavat/ ei wastuudesta perustaa laskien parannuksen kuolevaisista töistä/ uskossa Jumalan päälle/)

2 oppia kasteista ja kätten päällepanemisesta, kuolleitten ylösnousemisesta ja iankaikkisesta tuomiosta.

2 oppi kasteista ja kätten päälle panemisesta (ja) kuolleitten ylösnousemuksesta ja iäisestä tuomiosta.

2. Kasteen oppiin, kätten päällepanemiseen, kuolleitten ylösnousemiseen ja ijankaikkiseen tuomioon.

2. Casten opista kätten päällepanemisest cuolluitten ylösnousemisest ja ijancaickisesta Duomiosta.

2. Castesta/ Opista/ Ketten päle panemisesta/ Cooluten ylesnousemisesta/ ia sijte ijancaikisesta Domiosta. (Kasteesta/ opista/ kätten päälle panemisesta/ kuolleittein ylösnousemisesta/ ja siitä iankaikkisesta tuomiosta.)

3 Ja niin me tahdomme tehdä, jos vain Jumala sallii.

3 Ja näin teemme, jos vain Jumala sallii.

3. Ja sen me tahdomme tehdä, jos Jumala muutoin sallii.

3. Ja sen me tahdomma tehdä jos Jumala muutoin saldi.

3. Ja sen me tadho'ma tehdhä/ ios Jumala mwtoin sen salli. (Ja sen me tahdomme tehdä/ jos Jumala muutoin sen sallii.)

4 Sillä mahdotonta on niitä, jotka kerran ovat valistetut ja taivaallista lahjaa maistaneet ja Pyhästä Hengestä osallisiksi tulleet

4 Sillä mahdotonta on niiden, jotka kerran ovat valistetut ja taivaallista lahjaa maistaneet ja Pyhästä Hengestä osallisiksi tulleet

4. Sillä se on mahdotoin, että ne, jotka kerran valaistus ovat, ja sitä taivaallista lahjaa maistaneet, ja ovat Pyhästä Hengestä osallisiksi tulleet,

4. Sillä ei se ole mahdollinen että ne jotca wihdoin walaistut owat ja taiwallisia lahjoja maistanet ja owat Pyhästä Hengestä osallisexi tullet/

4. Sille ettei se ole mahdholinen/ ette ne iotca widhoin walistetut ouat/ ia maistanuet ouat ne Taiualiset Lahiat/ ia ouat osalisexi tulluet Pyheste Hengeste/ (Sillä ettei se ole mahdollinen/ että ne jotka wihdoin walistetut owat/ ja maistaneet ovat ne taivaalliset lahjat/ ja ovat osalliseksi tulleet Pyhästä Hengestä.)

5 ja maistaneet Jumalan hyvää sanaa ja tulevan maailmanajan voimia,

5 ja maistaneet Jumalan hyvää sanaa ja tulevan maailmanajan voimia,

5. Ja maistaneet Jumalan hyvää sanaa, ja tulevaisen maailman voimaa,

5. Ja maistanet Jumalan hywä sana ja tulewaisen mailman woima/

5. ia maistanuet ouat sen Jumalan hyuen Sanan/ ia sen tuleuaisen Mailman woimat/ (ja maistaneet ovat sen Jumalan hyvän Sanan/ ja sen tulevaisen maailman woimat/)

6 ja sitten ovat luopuneet — taas uudistaa parannukseen, he kun jälleen itsellensä ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja häntä julki häpäisevät.

6 ja jotka ovat luopuneet, taas uudistaa mielenmuutokseen, koska he itselleen ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja saattavat Hänet häväistäväksi.

6. Jos he lankeevat pois, että he vasta-uudesta parannukseen uudistettaisiin, jotka toistamiseen itsellensä Jumalan Pojan ristiinnaulitsevat ja pilkkana pitävät.

6. Jos he poislangewat ( ja toistamisen idzellens Jumalan Pojan ristinnaulidzewat ja pilckana pitäwät ) että he wastaudest parannuxeen udistettaisin.

6. Jos he poislangeuat (ia wastudhest itze heillens sen Jumalan Poian ristinnaulitzeuat/ ia pilcana piteuet) ette ne pidheis wastalgusta wdhistettaman Paranoxeen. (Jos he pois lankeawat (ja wastuudesta itse heillens sen Jumalan Pojan ristiinnaulitsevat/ ja pilkkana pitäwät) että ne pitäisi wasta alusta uudistettaman parannukseen.)

7 Sillä maa, joka särpii sisäänsä sen päälle usein tulevan sateen ja kantaa kasvun hyödyksi niille, joita varten sitä viljelläänkin, saa siunauksen Jumalalta;

7 Sillä maa, joka imee itseensä sen päälle usein tulevan sateen ja tuottaa sadon hyödyksi niille, joita varten sitä viljelläänkin, saa siunauksen Jumalalta,

7. Sillä maa, joka sateen sisällensä särpää, joka usein sen päälle tulee, ja kasvaa tarpeellisia ruohoja niille, jotka sitä viljelevät, se saa siunauksen Jumalalta.

7. Sillä maa joca saten sisällens särpä nijn usein cuin hänen päällens sata ja caswa tarpellisia ruohoja nijlle jotca sitä wiljelewät se saa siunauxen Jumalalda.

7. Sille ette Maa ioca Sateen sisellensserpä/ quin wsein hene' pälens tulepi/ ia candapi tarpeliset Roohot nijlle iotca site prucauat/ se saapi siugnauxen Jumalalda. (Sillä että maa joka sateen sisällensä särpää/ kuin usein hänen päällensä tuleepi/ ja kantaapi tarpeelliset ruohot niille sitä prukawat (wiljelevät)/ se saapi siunauksen Jumalalta.)

8 mutta se, joka tuottaa orjantappuroita ja ohdakkeita, on kelvoton ja lähellä kirousta, ja sen loppu on, että se poltetaan.

8 mutta joka tuottaa orjantappuroita ja ohdakkeita, on kelvoton ja lähellä kirousta ja sen loppuna on polttaminen.

8. Mutta joka orjantappuroita ja ohdakkeita kasvaa, se on kelvotoin ja lähin kirousta, jonka loppu on, että se poltetaan.

8. Mutta joca orjantappuroita ja ohdackeita caswa se on kelwotoin ja lähene kirousta jonga loppu on että se poldetan.

8. Mutta ioca Oriantappuroita ia Ohdhakei candapi/ se ombi keluotoin/ ia kirousta lehimeinen/ ionga loppu on/ ette se poldetan. (Mutta joka orjantappuroita ja ohdakkeita kantaapi/ se ompi kelwotoin/ ja kirousta lähimmäinen/ jonka loppu on/ että se poltetaan.)

9 Mutta teistä, rakkaat, uskomme sitä, mikä on parempaa ja mikä koituu teille pelastukseksi — vaikka puhummekin näin.

9 Mutta teistä, rakkaat, uskomme sitä mikä on parempaa ja kuuluu pelastukseen, vaikka puhummekin näin.

9. Mutta me toivomme teiltä rakkahimmat, parempaa ja sitä, mikä autuuteen sopii, ehkä me näin puhumme.

9. MUtta me toiwomme teildä rackahimmat parambata ja cuin te autuutta lähembänä olisitta ehkä me näin puhumma.

9. Mutta me vskallam meille'me/ rackahimat/ teilde parambata/ ia quin Autuutta lehe'bene olis/ echke me näin puhuma. (Mutta me uskallamme meillemme/ rakkahimmat/ teiltä parempata/ ja kuin autuutta lähempänä olisi/ ehkä me näin puhumme.)

10 Sillä Jumala ei ole väärämielinen, niin että hän unhottaisi teidän työnne ja rakkautenne, jota olette osoittaneet hänen nimeänsä kohtaan, kun olette palvelleet pyhiä ja vielä palvelette.

10 Sillä Jumala ei ole väärämielinen, niin että Hän unohtaisi tekonne ja rakkaudentyönne,* jota olette osoittaneet Hänen nimeään kohtaan, kun olette palvelleet pyhiä ja vielä palvelette.

10. Sillä ei Jumala ole väärä, että hän unohtais teidän tekonne ja työnne rakkaudessa, jonka te hänen nimellensä osoititte, koska te pyhiä palvelitte ja vielä palvelette.

10. Sillä ei Jumala ole wäärä että hän unhodais teidän tecon ja työn rackaudes jonga te hänen nimellens osotitte cosca te pyhiä palwelitte ja wielä palweletta.

10. Sille ettei Jumala wäre ole/ ette hen vnoctais teidhen teghon ia töön rackaudhesa/ ionga te osotitte henen Nimens coctan/ coska te nijte pyhie paluelitte/ ia wiele palueletta. (Sillä ettei Jumala wäärä ole/ että hän unohtaisi teidän teon ja työn rakkaudessa/ jonka te osoititte hänen nimensä kohtaan/ koska te niitä pyhiä palvelitte/ ja wielä palvelette.)

11 Mutta me halajamme sitä, että kukin teistä osoittaa samaa intoa, säilyttääkseen toivon varmuuden loppuun asti,

11 Mutta haluamme hartaasti, että kukin teistä osoittaa loppuun asti samaa intoa, mitä tulee toivon täyteen varmuuteen,

11. Mutta me halajamme, että jokainen teistä sen ahkeruuden osoittais, pitäin toivon vahvuuden hamaan loppuun asti,

11. Mutta me halajamme että jocainen teistä sen ahkeruden osotais pitäin toiwon wahwuden haman loppun asti.

11. Mutta me halama/ ette iocainen teiste sen saman ahkerudhen osotais/ pitedhen Toiuon wissiydhen haman loppun asti. (Mutta me halaamme/ että jokainen teistä sen saman ahkeruuden osoittaisi/ pitäen toivon wissiyden (warmuuden) hamaan loppuun asti.)

12 ettette kävisi veltoiksi, vaan että teistä tulisi niiden seuraajia, jotka uskon ja kärsivällisyyden kautta perivät sen, mikä luvattu on.

12 jottei teistä tulisi velttoja, vaan niitten seuraajia, jotka uskon ja kärsivällisyyden avulla perivät sen, mikä on luvattu.

12. Ettette hitaiksi tulisi, vaan olisitte niiden seuraajat, jotka uskon ja pitkämielisyyden kautta luvatun perimisen saavat.

12. Ettet te hitaxi tulis waan olisitta nijden seurajat jotca uscon ja kärsimisen cautta luwatun perimisen saawat.

12. Ettei te hitaxi tulisi/ waan ninen Tauoittaiaxi/ iotca wskon ia Kersimisen cautta/ sauat sen luuatun perimisen. (Ettei te hitaaksi tulisi/ waan niiden tawoittajaksi/ jotka uskon ja kärsimisen kautta/ saavat sen luvatun perimisen.)

13 Sillä kun Jumala oli antanut lupauksen Aabrahamille, vannoi hän itse kauttansa, koska hänellä ei ollut ketään suurempaa, kenen kautta vannoa,

13 Sillä annettuaan Aabrahamille lupauksen Jumala vannoi itsensä kautta, koska Hänellä ei ollut ketään suurempaa, jonka kautta vannoa,

13. Sillä Jumala, joka Abrahamille lupauksen antoi, koska ei hän taitanut yhdenkään suuremman kautta vannoa, niin hän vannoi itse kauttansa,

13. Sillä nijncuin Jumala lupais Abrahamille cosca ei hän woinut yhdengän suuremman cautta wanno nijn hän wannoi idze cauttans ja sanoi:

13. Sille ette quin Jumala lupasi Abrahamille/ coska ei hen woinut ycdhenken Sureman päle wanno/ nin hen wannoi itzens cautta/ ia sanoi/ (Sillä että kuin Jumala lupasi Abrahamille/ koska ei hän woinut yhdenkään suuremman päälle wanno/ niin hän wannoi itsensä kautta /ja sanoi/)

14 ja sanoi: "Totisesti, siunaamalla minä sinut siunaan, ja enentämällä minä sinut enennän";

14 ja sanoi: "Totisesti, siunaamalla minä sinut siunaan ja enentämällä sinut enennän,”

14. Sanoen: totisesti tahdon minä siunaten siunata sinua ja enentäen enentää sinua.

14. Totisest tahdon minä sinua siunata ja enätä.

14. Totisesta mine tahdon sinua hyuesti siugnata/ ia enäte. (Totisesti minä tahdon sinua hywästi siunata / ja enentää)

15 ja näin Aabraham, kärsivällisesti odotettuaan, sai, mitä luvattu oli.

15 ja niin Aabraham* kärsivällisesti varrottuaan sai sen, mikä oli luvattu.

15. Ja että hän kärsivällisesti odotti, niin hän sai lupauksen.

15. Ja että hän kärsiwälisest odotti nijn hän sai lupauxen.

15. Ja sillens ette hen kersiuellisesta odhotti/ nin hen sai lupauxen. (Ja sillens että hän kärsiwällisesti odotti/ niin hän sai lupauksen.)

16 Sillä ihmiset vannovat suurempansa kautta, ja vala on heille asian vahvistus ja tekee lopun kaikista vastaväitteistä.

16 Sillä ihmiset vannovat suuremman kautta ja vala on heille vahvistukseksi, kaiken vastaväitteen loppu.

16. Sillä ihmiset tosin vannovat sen kautta, joka suurempi on kuin he, ja se on kaiken heidän riitansa loppu, jos se valalla vahvistetaan.

16. Ihmiset tosin wannowat sen cautta joca suurembi on cuin he ja se wala caiken rijdan ratcaise jos se walalla wahwistetan.

16. Inhimiset tosin wannouat sen cautta/ ioca on surembi quin he ouat/ ia se Wala caiken Rijdha' ratcaise/ ios se Walan cansa wahuistetan. (Ihmiset tosin wannovat sen kautta /joka on suurempi kuin he owat/ ja se wala kaiken riidan ratkaisee/ jos se walan kanssa wahvistetaan.)

17 Sentähden, kun Jumala lupauksen perillisille vielä tehokkaammin tahtoi osoittaa, että hänen päätöksensä on muuttumaton, vakuutti hän sen valalla,

17 Sen vuoksi, että Jumala vielä tehokkaammin tahtoi lupauksen perillisille osoittaa muuttumattoman päätöksensä, Hän vakuutti sen valalla,

17. Jossa Jumala tahtoi lupauksen perillisille neuvonsa vahvuuden yltäkylläisesti osoittaa, vannoi hän valan:

17. Mutta cosca Jumala tahdoi lupauxen perillisille neuwons wahwuden osotta wannoi hän walan/\line Että me cahden lijckumattoman cappalen cautta ( sillä mahdotoin on Jumalan walehdella ) juuri wahwan uscalluxen pidäisimme me jotca sijhen turwamme että me taritun toiwon saisimma/

17. Mutta Jumala coska hen tactoi nijlle lupauxen Perilisille ylenpaldisesta osotta henen Neuuonsa wahwuden/ ombi hen yhden wannotu' Wala' sihe' pälepa'nut/ (Mutta Jumala koska hän tahtoi niille lupauksen perillisille ylenpalttisesti osoittaa hänen neuwonsa wahwuuden/ ompi hän yhden wannotun walan siihen päälle pannut/)

18 että me näistä kahdesta muuttumattomasta asiasta, joissa Jumala ei ole voinut valhetella, saisimme voimallisen kehoituksen, me, jotka olemme paenneet pitämään kiinni edessämme olevasta toivosta.

18 jotta me kahden muuttumattoman asian nojalla, joissa Jumalan oli mahdotonta valhetella, saisimme voimallisen kehoituksen, me, jotka olemme paenneet pitämään kiinni edessä olevasta toivosta.

18. Että me kahden liikkumattoman kappaleen kautta, joissa mahdotoin on Jumalan valehdella, juuri vahvan uskalluksen pitäisimme, me jotka siihen turvaamme, että me taritun toivon saisimme,

18. Jonga me pidämme nijncuin wagan ja wahwan meidän sielum Anckurin joca sisällen ulottu haman nijhingin asti jotca esiripun sisälmäisellä puolella owat/

18. senpäle ette me cahden horiumattomain cappalde' cautta (sille se on mahdotoin/ ette Jumala' pideis walectelema') iwri wahuan vskaloxen pideisimme/ me iotca sihen turuama/ ette me saisimma sen edestaritun Toiuon/ (sen päälle että me kahden horjumattomain kappalten kautta (sillä se on mahdotoin/ että Jumalan pitäisi walehteleman) juuri wahwan uskalluksen pitäisimme/ me jotka siihen turwaamme/ että me saisimme sen edestarjotun toivon/)

19 Se toivo meille on ikäänkuin sielun ankkuri, varma ja luja, joka ulottuu esiripun sisäpuolelle asti,

19 Se toivo on meille ikään kuin sielun ankkuri, varma ja luja, ja se ulottuu esiripun sisäpuolelle asti,

19. Jonka me pidämme vahvana ja lujana meidän sielumme ankkurina, joka ulottuu sisälle hamaan niihinkin asti, jotka esiripun sisälmäisellä puolella ovat,

19. Johonga se edelläjuoxia on meidän edelläm mennyt Jesus ylimmäisexi Papixi ijancaickisudest Melchisedekin säädyn jälken tehty.

19. Jonga me pide'me ninquin waghan ia wahuan meiden Sielun Ancurin/ ioca mös siselle wlottupi/ hama' nihin asti/ iotca ouat Esiripun siselmeiselle polella/ (Jonka me pidämme niinkun wakaan ja wahwan meidän sielun ankkurin/ joka myös sisälle ulottuupi/ hamaan niihin asti/ jotka owat esiripun sisälmäisellä puolelle/)

20 jonne Jeesus edelläjuoksijana meidän puolestamme on mennyt, tultuaan ylimmäiseksi papiksi Melkisedekin järjestyksen mukaan, iankaikkisesti.

20 jonne Jeesus edellä juoksijana meidän puolestamme on mennyt, tultuaan ylimmäksi papiksi Melkisedekin järjestyksen mukaan ikiajoiksi*.

20. Johonka edelläjuoksia on meidän edellämme mennyt sisälle, Jesus, Melkisedekin säädyn jälkeen, ylimmäiseksi Papiksi tehty ijankaikkisesti.

20. iohonga se edhelioxia meiden edhellen on siselmennyt/ IesuS/ ydhexi ylimeisexi Papixi ijancaikisesta tecty/ sen Melchisedechin sädhyn ielkin. (johonka se edelläjuoksija meidän edellä on sisälle mennyt/ JesuS/ yhdeksi ylimmäiseksi papiksi iankaikkisesta tehty/ sen Melkisedekin säädyn jälkeen.)