838
Job
maata, jo ennestään autiota erämaata; he poimivat suolaheiniä
pensaiden ympäriltä, ja heidän ruokanaan ovat kinsteripensaan juu-
ret. Heidät karkoitetaan ihmisten parista; heitä vastaan nostetaan
hälytys niinkuin varasta vastaan. Heidän on asuttava kaameissa
rotkoissa, maakoloissa ja kallioluolissa. Pensaiden keskellä he ulise-
vat, nokkospehkojen suojaan he sulloutuvat - nuo houkkioiden ja
kunniattomain sikiöt, jotka on hosuttu maasta pois. Heille minä
olen nyt tullut pilkkalauluksi, olen heidän jutuksensa joutunut; he
inhoavat minua, väistyvät minusta kauas eivätkä häikäile sylkeä
silmilleni. Sillä Jumala on höllentänyt jouseni jänteen ja nöyryyttä-
nyt minut, eivätkä he enää suista julkeuttaan minun edessäni. Oi-
kealta puoleltani nousee tuo sikiöparvi; he lyövät jalat altani ja
luovat turmateitänsä minua vastaan. He hävittävät minun polkuni,
ovat apuna minua tuhottaessa, vaikka itse ovat ilman auttajaa;
niinkuin leveästä muurinaukosta he tulevat, raunioiden alta he vyö-
ryvät esiin. Kauhut ovat kääntyneet minua vastaan; niinkuin tuuli
sinä pyyhkäiset pois minun arvoni, ja minun onneni katoaa niinkuin
pilvi. Ja nyt minun sieluni vuotaa tyhjiin, kurjuuden päivät ovat saa-
vuttaneet minut. Yö kaivaa luut minun ruumiistani, ja kalvavat tus-
kani eivät lepää. Kaikkivallan voimasta on minun verhoni muodot-
tomaksi muuttunut; se kiristyy ympärilleni niinkuin ihokkaani pään-
tie. Hän on heittänyt minut lokaan, ja minä olen tullut tomun ja
tuhan kaltaiseksi. Minä huudan sinua, mutta sinä et vastaa minulle;
minä seison tässä, mutta sinä vain tuijotat minuun. Sinä muutut ty-
lyksi minulle, vainoat minua väkevällä kädelläsi. Sinä kohotat minut
myrskytuuleen, kiidätät minut menemään ja annat minun menehtyä
rajuilman pauhinassa. Niin, minä tiedän: sinä viet minua kohti kuo-
lemaa, majaan, kunne kaikki elävä kokoontuu. Mutta eikö saisi huk-
kuessaan kättänsä ojentaa tahi onnettomuudessa apua huutaa? Vai
enkö minä itkenyt kovaosaisen kohtaloa, eikö sieluni säälinyt köy-
hää? Niin, minä odotin onnea, mutta tuli onnettomuus; minä varto-
sin valoa, mutta tuli pimeys. Sisukseni kuohuvat lakkaamatta, kur-
juuden päivät ovat kohdanneet minut. Minä käyn murheasussa, il-
man päivänpaistetta; minä nousen ja huudan väkijoukossa. Minusta
