848
Job
kaataa tyhjiksi taivaan leilit, kun multa on kuivunut kovaksi kuin va-
lettu ja maakokkareet toisiinsa takeltuneet?
Sinäkö ajat saaliin naarasleijonalle ja tyydytät nuorten leijonain nä-
län, kun ne kyyristyvät luolissansa ja ovat väijyksissä tiheikössä?
Kuka hankkii ravinnon kaarneelle, kun sen poikaset huutavat Juma-
lan puoleen ja lentelevät sinne tänne ruokaa vailla? Tiedätkö sinä
vuorikauristen poikimisajat, valvotko peurojen synnytyskipuja? Las-
ketko, milloin niiden kuukaudet täyttyvät, ja tiedätkö ajan, milloin
ne poikivat? Ne painautuvat maahan, saavat ilmoille sikiönsä ja va-
pautuvat synnytystuskistaan. Niiden vasikat vahvistuvat, kasvavat
kedolla; ne lähtevät tiehensä eivätkä enää palaja. Kuka on laskenut
villiaasin vapaaksi, kuka irroittanut metsäaasin siteet, sen, jolle mi-
nä annoin aavikon asunnoksi ja suola-aron asuinsijaksi? Se nauraa
kaupungin kohinalle, ajajan huutoa se ei kuule; se tähystelee vuoril-
ta laiduntansa ja etsii kaikkea vihantaa. Taipuuko villihärkä sinua
palvelemaan, ja yöpyykö se sinun seimesi ääreen? Voitko ohjaksilla
pakottaa villihärän vaolle, tahi äestääkö se laaksonpohjia sinua
seuraten? Voitko siihen luottaa, siksi että sen voima on suuri, voit-
ko jättää sen haltuun työsi hedelmät? Voitko uskoa, että se pala-
jaa ja kokoaa viljasi sinun puimatantereellesi? Kamelikurjen siipi le-
pattaa iloisesti, mutta asuuko sen sulissa ja höyhenissä haikaran
hellyys? Se jättää munansa maahan, hiekalle helteen haudottaviksi.
Ei se ajattele, että jalka voi ne särkeä ja metsän eläimet polkea ne
rikki. Se on tyly poikasilleen, niinkuin ne eivät olisikaan sen omia;
hukkaan menee sen vaiva, mutta ei se sitä pelkää. Sillä Jumala on
jättänyt sen viisautta vaille ja tehnyt sen ymmärryksestä osatto-
maksi. Kun se kiitää ilmaa piesten, nauraa se hevoselle ja ratsu-
miehelle. Sinäkö annat hevoselle voiman, puetat sen kaulan liehu-
valla harjalla? Sinäkö panet sen hyppimään kuin heinäsirkan? Sen
uljas korskunta on peljättävä. Se kuopii lakeutta ja iloitsee, lähtee
voimalla asevarustuksia vastaan. Se nauraa pelolle, ei säiky eikä
väisty miekan edestä. Sen yllä kalisee viini, välkähtää keihäs ja
peitsi. Käy jyrinä ja jytinä, kun se laukaten taivalta ahmii; ei mikään
sitä pidätä sotatorven pauhatessa. Milloin ikinä sotatorvi soi, hirnuu
