SALOMON VIISAUS
5. luku.
Vanhurskasten ja jumalattomain erinkaltainen loppu.
Silloin vanhurskas seisoo suurella rohkeudella niitä vastaan, jotka häntä ahdistaneet ja hänen työnsä hyljänneet ovat;
2. Koska he sen näkevät, niin he hämmästyvät sangen hirmuisesti, ja tyhmistyvät sitä autuutta. jota ei he toivoneet.
3. Puhuvat toinen toisellensa, ja katuvat, ja huokaavat henkensä ahdistuksesta, ja sanovat: tämä on se, jonka me ennen pidimme nauruna ja pilkka-sananlaskuna.
4. Me hullut pidimme hänen elämänsä tyhmänä ja hänen loppunsa häpiänä.
5. Kuinka hän nyt on luettu Jumalan lasten sekaan, ja hänen perintönsä pyhäin sekaan'?
6. Sen tähden olemme eksyneet oikialta tieltä, ja vanhurskauden kynttilä ei ole meitä valistanut, eikä vanhurskauden aurinko meille koittanut.
7. Me olemme kaikki käyneet vääriä ja vahingollisia teitä, ja olemme vaeltaneet harhoja retkiä; mutta Herran teitä emme ole tietäneet;
8. Mitä autti meitä koreutemme? mitä hyödytti meitä rikkaus ja ylpeys?
9. Kaikki ovat menneet ohitse niinkuin varjo, ja niinkuin sanansaattaja, joka juosten menee;
10. Niinkuin laiva, joka aalloissa juoksee, jonka jälkeä ja vanaa, sittekuin se on mennyt ohitse, ei löydetä aalloissa;
11. Eli niinkuin lintu, joka tuulessa lentää, jonka rataa ei enään löydetä, sillä hän laukuilee ja pieksää tuulta, ajaa ja eroittaa sitä liehuvaisilla siivillänsä, ja sitte ei löydetä merkkiä
senkaltaisesta lennosta;
12. Eli niinkuin nuoli, joka jotakuta kohden lasketaan, hajoittaa tuulen, joka kohta kokoontuu jälleen, ettei tuta taideta, kusta se mennyt on:
13. Niin myös me, kohta kuin me syntyneet olimme, saimme lopun, ja emme mitään hyvää työtä ole tehneet,
14. Vaan me olemme kulutetut meidän pahuudessamme.
15. Sillä jumalattoman toivo on kuin tomut tuulelta hajoitettu, ja niinkuin vetelä vaahto,
joka myrskyltä on ajettu, ja niinkuin savu, joka tuulelta on puhallettu pois, ja niinkuin se kohta unhotetaan, joka ainoastaan päivän vieraana on ollut.
16. Mutta vanhurskaat elävät ijankaikkisesti, ja Herrassa on heidän
palkkansa, ja kaikkein Korkein pitää heistä murheen.
17. Sentähden saavat he Kunniallisen valtakunnan ja kauniin kruunun Herran kädestä; sillä hän varjelee heitä oikialla kädellänsä, ja suojelee heitä käsivarrellansa.
18. Hän ottaa kiivautensa haarniskaksi, ja varustaa luontokappaleen vihollisten kostoksi.
19. Hän pukee päällensä vanhurskauden pantsariksi, ja panee ankaran tuomion kilveksi.
20. Hän ottaa oikeuden voittamattomaksi turvaksi.
21. Hän teroittaa julman vihansa miekaksi, maailman pitää menemän sotaan hänen kanssansa taitamattomia vastaan.
22. Pitkäisen tulen ampuma pitää osaaman oikein, ja pitää pilvistä tuleman, niinkuin kovan jännitetyn joutsen jotakuta kohden.
23. Ja taajat rakeet, jylinän sateen vihasta lankeeman, niin pitää myös meren vedet julmistuman heidän päällensä. Ja virrat pitää suuresti kuohuman.
24. Ja suuren myrskyn pitää puhaltaman heitä vastaan, ja lennättämän heitä niinkuin tuulispään.