Jobin kirja
1080
rettäisiin kirjaan,
24 rautataltalla ja lyijyllä hakat-
taisiin kallioon ikuisiksi ajoiksi!
25 Mutta minä tiedän lunastajani
elävän, ja viimeisenä hän on
seisova multien päällä.
26 Ja sittenkuin tämä nahka on
yltäni raastettu ja olen ruumiis-
tani irti, saan minä nähdä Juma-
lan.
27 Hänet olen minä näkevä
apunani; minun silmäni saavat
nähdä hänet - eikä vieraana.
Munaskuuni hiukeavat sisimmäs-
säni.
28 Kun sanotte: 'Kuinka vaino-
ammekaan häntä!' - minusta
muka löydetään asian juuri -
29 niin peljätkää miekkaa, sillä
viha on kohtaava miekanalaisia
pahoja töitä, tietääksenne, että
tuomari on.
20 luku
Soofarin toinen puhe: Jobin väit-
teet eivät kumoa sitä, että juma-
lattoman onni on lyhytaikainen
ja pettäväinen.
1 Naemalainen Soofar lausui ja
sanoi:
2 Tuohon minun ajatukseni tuo-
vat vastauksen, moisesta minun
mieleni kuohuu.
3 Häpäisevää nuhdetta täytyy
minun kuulla, mutta minun ym-
märrykseni henki antaa minulle
vastauksen.
4 Tuoko on sinulla tietoa iki-
ajoista asti, siitä saakka, kun
ihminen maan päälle pantiin?
5 Ei, vaan jumalattomain riemu
loppuu lyhyeen, ja riettaan ilo
on vain silmänräpäys.
6 Vaikka hänen kopeutensa ko-
hoaa taivaaseen ja hänen pään-
sä ulottuu pilviin asti,
7 katoaa hän kuitenkin ainiaaksi
oman likansa lailla; jotka näkivät
hänet, kysyvät: 'Missä hän on?'
8 Niinkuin uni hän lentää pois,
eikä häntä enää löydetä, ja hän
häipyy kuin öinen näky.
9 Silmä, joka häntä katseli, ei
katsele häntä enää, eikä hänen
paikkansa häntä enää näe.
10 Hänen poikiensa täytyy hyvit-
tää köyhät, hänen kättensä on
annettava pois hänen omaisuu-
tensa.
11 Nuoruuden voimaa olivat
täynnä hänen luunsa, mutta sen
täytyi mennä maata multaan
