Jobin kirja
1072
26 koskapa määräät katkeruu-
den minun osakseni ja perinnök-
seni nuoruuteni pahat teot,
27 koska panet jalkani jalkapuu-
hun, vartioitset kaikkia minun
polkujani ja piirrät rajan jalka-
pohjieni ääreen? -
28 Hän hajoaa kuin lahopuu,
kuin koinsyömä vaate.
14 luku
Jobin puheen jatkoa: Lyhyt on
ihmisen elämä, ja kuolemaan
loppuu kaikki; jos olisi jotakin
toivoa tuonelassa, niin jaksaisi
kestää elämän vaivat, mutta
tuonela on täydellisen toivotto-
muuden paikka, jossa ihminen
on yksin oman kipunsa ja su-
runsa kanssa.
1 Ihminen, vaimosta syntynyt,
elää vähän aikaa ja on täynnä
levottomuutta,
2 kasvaa kuin kukkanen ja la-
kastuu, pakenee kuin varjo eikä
pysy.
3 Ja sellaista sinä pidät silmällä
ja viet minut käymään oikeutta
kanssasi!
4 Syntyisikö saastaisesta puh-
dasta? Ei yhden yhtäkään.
5 Hänen päivänsä ovat määrä-
tyt, ja hänen kuukausiensa luku
on sinun tiedossasi; sinä olet
asettanut hänelle määrän, jonka
ylitse hän ei pääse.
6 Niin käännä katseesi pois hä-
nestä, että hän pääsisi rauhaan
ja että hän saisi iloita niinkuin
palkkalainen päivän päätettyään.
7 Onhan puullakin toivo: vaikka
se maahan kaadetaan, kasvaa
se uudelleen, eikä siltä vesaa
puutu.
8 Vaikka sen juuri vanhenee
maassa ja sen kanto kuolee
multaan,
9 niin se veden tuoksusta ver-
soo jälleen ja tekee oksia niin-
kuin istukas.
10 Mutta mies kun kuolee, ma-
kaa hän martaana; kun ihminen
on henkensä heittänyt, missä
hän on sitten?
11 Vesi juoksee pois järvestä, ja
joki tyhjenee ja kuivuu;
12 niin ihminen lepoon menty-
änsä ei enää nouse. Ennenkuin
taivaat katoavat, eivät he heräjä
eivätkä havahdu unestansa.
13 Oi, jospa kätkisit minut tuo-
nelaan, piilottaisit minut, kunnes
